Lue keskustelun säännöt.
40+ ikäisiä, jotka eronneet "ihan hyvästä", sisarukselliseksi muuttuneesta suhteesta?
26.08.2023 |
Kaipaisin kertomuksia, miten meni, kannattiko, jos niin miksi, ja jos ei, niin miksi ei. Mieheni kanssa siis pitkä suhde takana, lapsista nuorin enää asuu kotona. Suhteeni mieheni kanssa ns. toimii, eli siis arki sujuu, emme riitele oikeasti ikinä, välillä juttelemme niitä näitä (ei mitään syvällisiä keskusteluita kuitenkaan) ja naurammekin yhdessä joskus jollekin tilannekomiikalle tai vitseille. Kotityöt jaetaan tasaisesti, talous ok (tosin olisi ok vaikkemme yhdessä olisikaan, molemmat töissä). Mutta, intohimoa ei ole yhtään minun puoleltani, ja ihan kaikki keinot kokeiltu, mutta ei ole enää vuosiin kipinöinyt. Mies tuntee vetoa minuun, ja noin 1 x kk on elämää makkarissa, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta tästä en saa itse mitään. Mies on taitava kyllä, mutta kun en tunne minkäänlaista vetoa häneen, ei tekninen taitavuuskaan riitä. Ja mies on kyllä ihan normaalipainoinen ja hygienia kunnossa, eli vetovoiman puuttuminen ei johdu siitä. (Muihin kyllä koen vetoa, mutten silti ole ollut koskaan sängyssä kenenkään toisen kanssa.) Toisaalta olen ihan tottunut tähän intohimottomuuteen, mutta toisaalta mietin, että vielä(kö?) olisi ihanaa saada säpinää elämään, kokea perhosia vatsassa, kokea halua johonkuhun? Kaduttaako, jos turvallisen ja toimivan, sisaruksellisen suhteen lopettaa tällaisen takia? Haihattelenko?
Kommentit (1077)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Sullahan on aivan eri tilanne, jos kerran kuuntelet ja puhut, otat vastuuta suhteesta, olet tukena ja kiinnostunut toisesta. Esim. Ap:n miestä ei kiinnosta edes onko ap vakavasti sairas. Sellainen suhtautuminen puolisolta ei voi olla vaikuttamatta seksuaaliseen haluun ja ylipäätään haluun olla koko suhteessa.
On myös tapauksia ja paljon joissa tuon kaltainen kuunteleva, puhuva, toista tuleva ja kiinnostunut heitetään mies mäkeen koska haetaan jotain uutta. Näissä tapauksissa lähtijän psykeestä yleensä paljastuu todella isoja ongelmia.
On toki, ja myös perhekeskeisiä, rakastavia vaimoja heitetään mäkeen koska rakastutaan tuliseen ja villiin jännänaiseen. Oma nainen tuntuu tylsältä ja halutaan vaihtelua. Totta on että psyyken ongelmia näissäkin on taustalla ja monesti tällainen vaihto ajoittuu jonkun kriisin kohdalle, jota ei uskalleta kohdata.
Valitettavasti tyytyminen eli kompromissit on nykyään halveksittua. Hyvä suhde, jossa ei ole elokuvamaista uutuuden huumaa on tyytymistä, jolloin ero on ainoa vaihtoehto.
Onhan noita. Mutta he ovatkin loppu viimein itsensä vankeja. Useita avioliittoja, rikottuja perheitä, lapsia seilaamassa ties kuinka monen ns kodin väliä. Eivät he oikeasti hyvin voi vaikka somessa esittävätkin kulissia aina uusista vaihtuvista rakkausihmisistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pitkää liittoa mutta miehistä O sen verran kokemusta että sanoisin jotta älä hyvä ihminen haihattele joutavia! Sinulla on unelmien parisuhde ja mies joita on vain harvalla. Ihan oikeasti.
Et tule saamaan etenkään keski-ikäisenä parisuhteeseen mitään kuumaa ja ihanaa adonista vaan tuollaiset miehet jahtaa kaksvitosia. Muut on sitten syystäkin sinkkuja, luonnehäiriöisiä (saattavat suostua sinua panemaan mutta samalla arvioivat mikä kaikki ulkonäössäsi on pielessä), alkoholisteja, varattuja pettäjiä jne.
Sinulla on sinua hyvin kohteleva mies joka vieläpä haluaa sinua: niitä on todella vaikea löytää nuorenakin, saati sitten yli nelikymppisenä kun ei ole kenenkään miehen ykkös tai edes kakkosvaihtoehto. Kyllä se niin on että kaikenikäiset vapaat miehet on keskimäärin kiinnostuneita max kolmikymppisistä. Olet vain nyt tottunut niin hyvään että elät vähän harhakuvitelmissa. Minä 40 + sinkkuna tiedän ruman totuuden.
Ei ap halua kuumaa ja ihanaa adonista, vaan molemminpuolista halua ja tykkäämistä. Ei sen saaminen riipu kuumuudesta ja ulkonäöstä vaan sopivuudesta. Jos olisin ap niin koettaisin herätellä vanhoja tunteita miestä kohtaan esiin, toki jos niitä ei ole ollut alunperinkään niin tuskin auttaa asiaa eli sitten ehkä eroaisin. Terapiaakin kokeilisin, esim seksuaaliterapiaa. Valintoja valintoja ja niiden seurausten kanssa pitää oppia elämään valitsi jatkamisen tai eron.
Pystytkö oikeasti saamaan halusi takaisin ketä tahansa joskus polvet veteläksi saanutta ihmistä kohtaan? Ja jos et pysty et ole sitten koskaan halunnutkaan? :D
Ei kun tarkoitan sitä, että jos suhde onkin alkanut ilman sen kummempia tunteita ja alun huuma aikoja, niin silloin ei ole ollut niitä haluamisia suhteen alussa jolloin niiden herääminen voi olla hankalampaa kuin jos niitä on joskus ollut.
Ihan yhtä vaikeaa se on saada haluamisen tunteet sellaista ihmistä kohtaan heräämään jota eivain halua.
Vierailija kirjoitti:
Ihan yhtä vaikeaa se on saada haluamisen tunteet sellaista ihmistä kohtaan heräämään jota eivain halua.
Kannattaa silloin katsoa peiliin että miksi niin kävi.
Kukaan ei voi tuohon vastata sinun puolestasi. Minä erosin monella tavalla ihan hyvästä suhteesta, jossa oli kyllä aikanaan suuria ongelmiakin mutta ne oli pääosin takanapäin. Niistä oli vaan jäänyt niin vaikea parantumaton haava suhteeseen, että rakkaus kuoli minun puoleltani. Ex rakastaisi edelleen ja haluaisi palata yhteen.
Eron jälkeen rakastuin helkkarin palavasti toiseen. Ehkä palavammin kuin koskaan keneenkään. Se paljastui virheeksi ja sain siinä jutussa (henkisesti) turpaani niin että vieläkin korvat soi. En tiedä, tulenko koskaan enää rakastumaan tai tuntemaan intohimoa. Tavallaan toivon että en, koska se luultavasti sattuisi taas.
Jos palaisin yhteen exäni kanssa, minulle olisi tarjolla juuri tuota. Ihan hyvä suhde jossa ei minun puoleltani enää ole romanttista rakkautta eikä intohimoa. Ymmärrän, miksi se jollekin on parempi diili kuin yksinäisyys. Omalla kohdallani se ratkaisu tuntuu kuitenkin väärältä.
Tällä hetkellä minulla on lähinnä petihommiin painottuva suhde huomattavasti nuorempaan mieheen. Intohimoa ja läheisyyttä on, mutta en ole rakastunut. Sillä tavalla hyvä, että tuskin hänkään haluaa tältä mitään syvällisempää. Mutta pidemmän päälle intohimo ilman henkistä ja romanttista yhteyttä alkaa tuntua tyhjältä. Luultavasti tulen tämänkin jossain vaiheessa lopettamaan ja sitten olen kai yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan yhtä vaikeaa se on saada haluamisen tunteet sellaista ihmistä kohtaan heräämään jota eivain halua.
Kannattaa silloin katsoa peiliin että miksi niin kävi.
Ei muuta kuin katselet peiliin ja mietit miksi et halua suurinta osaa maapallon ihmisistä. Jokainen tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei voi tuohon vastata sinun puolestasi. Minä erosin monella tavalla ihan hyvästä suhteesta, jossa oli kyllä aikanaan suuria ongelmiakin mutta ne oli pääosin takanapäin. Niistä oli vaan jäänyt niin vaikea parantumaton haava suhteeseen, että rakkaus kuoli minun puoleltani. Ex rakastaisi edelleen ja haluaisi palata yhteen.
Eron jälkeen rakastuin helkkarin palavasti toiseen. Ehkä palavammin kuin koskaan keneenkään. Se paljastui virheeksi ja sain siinä jutussa (henkisesti) turpaani niin että vieläkin korvat soi. En tiedä, tulenko koskaan enää rakastumaan tai tuntemaan intohimoa. Tavallaan toivon että en, koska se luultavasti sattuisi taas.
Jos palaisin yhteen exäni kanssa, minulle olisi tarjolla juuri tuota. Ihan hyvä suhde jossa ei minun puoleltani enää ole romanttista rakkautta eikä intohimoa. Ymmärrän, miksi se jollekin on parempi diili kuin yksinäisyys. Omalla kohdallani se ratkaisu tuntuu kuitenkin väärältä.
Tällä hetkellä minulla on lähinnä petihommiin painottuva suhde huomattavasti nuorempaan mieheen. Intohimoa ja läheisyyttä on, mutta en ole rakastunut. Sillä tavalla hyvä, että tuskin hänkään haluaa tältä mitään syvällisempää. Mutta pidemmän päälle intohimo ilman henkistä ja romanttista yhteyttä alkaa tuntua tyhjältä. Luultavasti tulen tämänkin jossain vaiheessa lopettamaan ja sitten olen kai yksin.
Sun kannattaisi miettiä terapiaa. Rikot itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan yhtä vaikeaa se on saada haluamisen tunteet sellaista ihmistä kohtaan heräämään jota eivain halua.
Kannattaa silloin katsoa peiliin että miksi niin kävi.
Ei muuta kuin katselet peiliin ja mietit miksi et halua suurinta osaa maapallon ihmisistä. Jokainen tyylillään.
Jep. Voihan sitä itsensä kohtaamista vältellä hautaan saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pitkää liittoa mutta miehistä O sen verran kokemusta että sanoisin jotta älä hyvä ihminen haihattele joutavia! Sinulla on unelmien parisuhde ja mies joita on vain harvalla. Ihan oikeasti.
Et tule saamaan etenkään keski-ikäisenä parisuhteeseen mitään kuumaa ja ihanaa adonista vaan tuollaiset miehet jahtaa kaksvitosia. Muut on sitten syystäkin sinkkuja, luonnehäiriöisiä (saattavat suostua sinua panemaan mutta samalla arvioivat mikä kaikki ulkonäössäsi on pielessä), alkoholisteja, varattuja pettäjiä jne.
Sinulla on sinua hyvin kohteleva mies joka vieläpä haluaa sinua: niitä on todella vaikea löytää nuorenakin, saati sitten yli nelikymppisenä kun ei ole kenenkään miehen ykkös tai edes kakkosvaihtoehto. Kyllä se niin on että kaikenikäiset vapaat miehet on keskimäärin kiinnostuneita max kolmikymppisistä. Olet vain nyt tottunut niin hyvään että elät vähän harhakuvitelmissa. Minä 40 + sinkkuna tiedän ruman totuuden.
Ei siihen intohimoon mutään kuumaa adonista tarvita. Ihan tavallinen mies on hyvä. Ja kyllä sellaisia löytyy joka iässä.
Löytyy, jos tavallinen 50+ mies kelpaa himojen herättäjäksi. Pitää vaan tiedostaa, että 40+ miehet ottaa toisella kierroksella 30-40-vuotiaan naisen.
Kun ei niitä noin vain oteta. Sitä paitsi osa 40+ miehistä menee vallan rakastumaan, ihan itsensä ikäiseen naiseen. SE on reaalimaailmaa. Ei tämän palstan jankutukset siitä että vain naisen iällä on väliä.
Maailma on täynnä 30+ vauvakuumeisia sinkkunaisia, jotka etsii sitoutumiskykyistä miestä. Ja ap:n mies on ilmiselvästi sellainen. SE on reaalimaailmaa.
No sekin varmasti on reaalimaailmaa, mutta ei sulje pois sitä, että keski-ikäiset miehet monesti pariutuvat ihan ikäistensä kanssa ja jotkut jopa vähän vanhempien kanssa. Miehiäkin on moneen junaan. - eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattaisi miettiä terapiaa. Rikot itseäsi.
Sun kannattaisi miettiä terapiaa. Asettelet omissa peloissasi ajatuksia ja ongelmia muiden päähän, arvostelet valintoja, ja haluat määrätä mikä olisi kenenkin oikea elämä.
Toiset vain pystyy myöntämään tosiasiat. Koita kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattaisi miettiä terapiaa. Rikot itseäsi.
Sun kannattaisi miettiä terapiaa. Asettelet omissa peloissasi ajatuksia ja ongelmia muiden päähän, arvostelet valintoja, ja haluat määrätä mikä olisi kenenkin oikea elämä.
Toiset vain pystyy myöntämään tosiasiat. Koita kestää.
Jaxuhalit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Sullahan on aivan eri tilanne, jos kerran kuuntelet ja puhut, otat vastuuta suhteesta, olet tukena ja kiinnostunut toisesta. Esim. Ap:n miestä ei kiinnosta edes onko ap vakavasti sairas. Sellainen suhtautuminen puolisolta ei voi olla vaikuttamatta seksuaaliseen haluun ja ylipäätään haluun olla koko suhteessa.
On myös tapauksia ja paljon joissa tuon kaltainen kuunteleva, puhuva, toista tuleva ja kiinnostunut heitetään mies mäkeen koska haetaan jotain uutta. Näissä tapauksissa lähtijän psykeestä yleensä paljastuu todella isoja ongelmia.
Se että jossain elämänvaiheessa alkaa kyseenalaistamaan omia valintojaan, ja joutuu silmätysten itsensä kanssa ei todellakaan ole iso psyyken ongelma, vaan oikeastaan päinvastoin. Suurempi ongelma on sillä joka ei vielä 4-kymppisenäkään ole tätä ymmärtänyt.
Hmm, vakaa ja normaalilla psyykellä varustettu ei käyttäydy noin vaan ymmärtää jo parinkympin jälkeen valintansa ja on silmätysten itsensä kanssa. Ja joo, onhan noita itsensä piilottavia valheellsia miehiä ja naisia mutta he nyt ovatkin muutenkin pohjasakkaa parisuhteissa.
Normaali on subjektiivinen käsite, mutta harvempi ihminen on jo nuorena sillä tavalla täysin valmis, ettei mitään henkilökohtaista kasvua enää parinkympin jälkeen tapahtuisi. Ja ne, jotka ei enää nuoruuden jälkeen ole avoimia kasvamiselle ei kyllä ole niitä joiden kannattaisi vakaasta psyykestä mitään huudella. Vahva ihminen uskaltaa kyseenalaistaa itsensä ja kehittyä ja kasvaa läpi elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Sullahan on aivan eri tilanne, jos kerran kuuntelet ja puhut, otat vastuuta suhteesta, olet tukena ja kiinnostunut toisesta. Esim. Ap:n miestä ei kiinnosta edes onko ap vakavasti sairas. Sellainen suhtautuminen puolisolta ei voi olla vaikuttamatta seksuaaliseen haluun ja ylipäätään haluun olla koko suhteessa.
On myös tapauksia ja paljon joissa tuon kaltainen kuunteleva, puhuva, toista tuleva ja kiinnostunut heitetään mies mäkeen koska haetaan jotain uutta. Näissä tapauksissa lähtijän psykeestä yleensä paljastuu todella isoja ongelmia.
Se että jossain elämänvaiheessa alkaa kyseenalaistamaan omia valintojaan, ja joutuu silmätysten itsensä kanssa ei todellakaan ole iso psyyken ongelma, vaan oikeastaan päinvastoin. Suurempi ongelma on sillä joka ei vielä 4-kymppisenäkään ole tätä ymmärtänyt.
Hmm, vakaa ja normaalilla psyykellä varustettu ei käyttäydy noin vaan ymmärtää jo parinkympin jälkeen valintansa ja on silmätysten itsensä kanssa. Ja joo, onhan noita itsensä piilottavia valheellsia miehiä ja naisia mutta he nyt ovatkin muutenkin pohjasakkaa parisuhteissa.
Normaali on subjektiivinen käsite, mutta harvempi ihminen on jo nuorena sillä tavalla täysin valmis, ettei mitään henkilökohtaista kasvua enää parinkympin jälkeen tapahtuisi. Ja ne, jotka ei enää nuoruuden jälkeen ole avoimia kasvamiselle ei kyllä ole niitä joiden kannattaisi vakaasta psyykestä mitään huudella. Vahva ihminen uskaltaa kyseenalaistaa itsensä ja kehittyä ja kasvaa läpi elämänsä.
Ilman muuta. Mutta vahva ihminen itsenäistyy nuorena eikä keski-ikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on just nyt onnellinen parisuhde. Ota viikko tai kaksi omaa lomaa ja miten ikävä onkaan sen jälkeen!
Sisaruksien välit ovat usein kamalat, mutta jos ne ovat "ihan hyvät ja sisarukselliset" ne ovat todella hyvät. Kuivahtanut avioliitto ei yllä samalle tasolle.
En ole lukenut koko ketjua. Mutta ehkä on käynyt niin että viihtyisit kaikkein parhaiten yksin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttava ketju näin perheeisän näkökulmastani. Aina on opetettu, että miehen pitää ottaa vastuu itsestään, perheestä ja kodista, kuunnella ja puhua, olla tukena ja kiinnostunut, tiimipelaaja, huomioida puoliso pienin elein ja niin edelleen. Siitä syntyy täyteläinen suhde, jossa naisen seksuaalisuuskin pääsee kukkimaan.
Kuitenkin monelle selvästi kaikki kulminoituu ulkokohtaisempaan seksuaaliseen haluun ja jännitykseen. Sitä en pysty vaimolle juurikaan tarjoamaan, kun olen se vanha tuttu kumppani, enkä kieltämättä mikään karismaattinen miesmalli muutenkaan.
Eroa odotellessa. Höh.
Sullahan on aivan eri tilanne, jos kerran kuuntelet ja puhut, otat vastuuta suhteesta, olet tukena ja kiinnostunut toisesta. Esim. Ap:n miestä ei kiinnosta edes onko ap vakavasti sairas. Sellainen suhtautuminen puolisolta ei voi olla vaikuttamatta seksuaaliseen haluun ja ylipäätään haluun olla koko suhteessa.
On myös tapauksia ja paljon joissa tuon kaltainen kuunteleva, puhuva, toista tuleva ja kiinnostunut heitetään mies mäkeen koska haetaan jotain uutta. Näissä tapauksissa lähtijän psykeestä yleensä paljastuu todella isoja ongelmia.
Se että jossain elämänvaiheessa alkaa kyseenalaistamaan omia valintojaan, ja joutuu silmätysten itsensä kanssa ei todellakaan ole iso psyyken ongelma, vaan oikeastaan päinvastoin. Suurempi ongelma on sillä joka ei vielä 4-kymppisenäkään ole tätä ymmärtänyt.
Hmm, vakaa ja normaalilla psyykellä varustettu ei käyttäydy noin vaan ymmärtää jo parinkympin jälkeen valintansa ja on silmätysten itsensä kanssa. Ja joo, onhan noita itsensä piilottavia valheellsia miehiä ja naisia mutta he nyt ovatkin muutenkin pohjasakkaa parisuhteissa.
Normaali on subjektiivinen käsite, mutta harvempi ihminen on jo nuorena sillä tavalla täysin valmis, ettei mitään henkilökohtaista kasvua enää parinkympin jälkeen tapahtuisi. Ja ne, jotka ei enää nuoruuden jälkeen ole avoimia kasvamiselle ei kyllä ole niitä joiden kannattaisi vakaasta psyykestä mitään huudella. Vahva ihminen uskaltaa kyseenalaistaa itsensä ja kehittyä ja kasvaa läpi elämänsä.
Ilman muuta. Mutta vahva ihminen itsenäistyy nuorena eikä keski-ikäisenä.
Jep eikä ole piilossa itseltään ja muilta vaan on aidosti ja rehellisesti sitä mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei voi tuohon vastata sinun puolestasi. Minä erosin monella tavalla ihan hyvästä suhteesta, jossa oli kyllä aikanaan suuria ongelmiakin mutta ne oli pääosin takanapäin. Niistä oli vaan jäänyt niin vaikea parantumaton haava suhteeseen, että rakkaus kuoli minun puoleltani. Ex rakastaisi edelleen ja haluaisi palata yhteen.
Eron jälkeen rakastuin helkkarin palavasti toiseen. Ehkä palavammin kuin koskaan keneenkään. Se paljastui virheeksi ja sain siinä jutussa (henkisesti) turpaani niin että vieläkin korvat soi. En tiedä, tulenko koskaan enää rakastumaan tai tuntemaan intohimoa. Tavallaan toivon että en, koska se luultavasti sattuisi taas.
Jos palaisin yhteen exäni kanssa, minulle olisi tarjolla juuri tuota. Ihan hyvä suhde jossa ei minun puoleltani enää ole romanttista rakkautta eikä intohimoa. Ymmärrän, miksi se jollekin on parempi diili kuin yksinäisyys. Omalla kohdallani se ratkaisu tuntuu kuitenkin väärältä.
Tällä hetkellä minulla on lähinnä petihommiin painottuva suhde huomattavasti nuorempaan mieheen. Intohimoa ja läheisyyttä on, mutta en ole rakastunut. Sillä tavalla hyvä, että tuskin hänkään haluaa tältä mitään syvällisempää. Mutta pidemmän päälle intohimo ilman henkistä ja romanttista yhteyttä alkaa tuntua tyhjältä. Luultavasti tulen tämänkin jossain vaiheessa lopettamaan ja sitten olen kai yksin.
Sun kannattaisi miettiä terapiaa. Rikot itseäsi.
Käyn jo terapiassa ja olet osittain ihan oikeassa. Mutta päätökset, jotka olen näissä asioissa viime aikoina tehnyt on olleet minulle oikeita. Avioliittoni piti loppua, se on minulle jo täysin selvää. Toinen rakastuminen taas päättyi tavalla, joka ei ollut minun käsissäni. Jälkiviisaasti voisi sanoa, että fiksu olisi jättänyt koko jutun väliin, mutta minä luulen että minun piti uskaltaa selvittää oliko se todellista vai ei. Minä tarvitsin ne vastaukset. Ja nykyinen suhde vastasi niihin tarpeisiin joita minulla silloin sydänsuruisena ja rikkinäisenä oli. Ei vaan välttämättä vastaa enää.
Itse roikuin liiankin pitkään huonossa suhteessa, koska lapsiperheen arki rullasi. En ole katunut eroa yhtään. Mutta odotin kyllä niin kauan että olin täysin varma ja tiesin että vaikka en ikinä löytäisi uutta suhdetta olisin onnellisempi yksin kuin olisin ollut eksän kanssa. + 45v eronneena naisena löytyi monia mukavia miehiä joiden kanssa kevyttä tapailua, kunnes nykyinen miesystävä tuli kuvioihin.
Pystytkö oikeasti saamaan halusi takaisin ketä tahansa joskus polvet veteläksi saanutta ihmistä kohtaan? Ja jos et pysty et ole sitten koskaan halunnutkaan? :D