Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä yli siitä että läheisin ystävä on katkaissut selittämättä välit?
25.08.2023 |
Syitä voi olla monia, olen miettinyt mm. psyykkistä sairastumista, päihderiippuvuutta, uskonlahkoon liittymistä. Olen etsinyt syitä itsestäni ja miettinyt viimeistä kohtaamistamme ja lukenut viimeisiksi jääneitä keskusteluitamme. Mikään ei selitä asiaa. En ole saanut yhtäkkiseen selän kääntämiseen mitään selitystä ja siksi tuntuu tosi hankalalta päästä asiasta yli. Millainen ajatus voisi auttaa? Onko jollakulla jotain ajatusta tai kokemusta asiasta? Päällimmäisenä vain suru, ikävä, katkeruus ja viha.
Kommentit (616)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:
Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.
Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti.
Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät.
Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta.
Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä?
t. sama
Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään.
En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan.
Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.
Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit?
Eli sinusta on ihan ok ruveta riehumaan ja syyttelemään kylmäksi, jos ystävä ei jaksakaan loputtomasti olla terapeuttisi vaan hänellä on ihan omatkin tunteet? Missä on tuollaisen ystävyyssuhteen vastavuoroisuus? Entä mistä riidasta puhut? Sehän ei ole riita, jos toinen yksipuolisesti hyökkää toista vastaan. Itse en ainkaaan katselisi sekuntiakaan sellaista käytöstä, jos olisin toiminut kuukausia toisen kuuntelevana korvana ja vastaus olisi tuota luokkaa, kun kertoisin, miltä minusta tuntuu. Minulle ystävyys ei ole pelkkää vastaanottamista, vaan siihen kuuluu myös minun tunteideni huomioiminen.
t.eri
Keskustelu on mennyt tosi omituiseksi, kun tuntuu että joka puolella tehdään oletuksia siitä, mitä toinen olettaa, ja että kommentoija olisi sama kuin joku aiempi, ja paheksutaan huolellisesti. Mutta tähän on helppo vastata, koska kommentoit viestini sisältöä ja esität kysymyksiä.
En sano, että on ok riehaantua. Sanon, että sitä tapahtuu, ja tuossa tilanteessa riehaantuminen on erittäin helppo ymmärtää sen perusteella, mitä toinen tuossa kertoo. Voi tietysti mennä metsään, mutta sen ei pitäisi olla niin vakavaa, että joku tekee väärän tulkinnan vajain tiedoin. Se on ihmisyyden olemus. Päätellään asioita, ja toisilla on mahdollisuus oikaista. Jos siihen ei kykene, se ei ole muiden vika.
Eikä se ole toisen osapuolen vika, jos yksi kuuntelee kuukausia pelkkänä korvana eikä sano mitään, ja sitten äkkiä ampuu tykillä. Korva on mykkä elin, mutta joku riehaantui jo minulle siitä, että otin hänen sanomansa todesta. Nykyaika tulvii ihmisiä, jotka sietävät toisilta ensin mitä tahansa, kunnes mitta tulee täyteen, eikä siedetä enää edes sitä, mikä olisi normaalia sietää. Ymmärrän, että on hauraita ihmisiä, mutta en hyväksy sitä, että haurautta ihannoidaan. Se ei ole hyve. Lakatkaa palvomasta sitä, ja kaikki alkavat voida paremmin.
Normaalit ihmiset ymmärtävät, että pitkään pidätelty näkemys tahtoo olla myrkyllinen ja ummehtunut, joten sen esittäminen vaatii paljon pelisilmää ja pehmustamista. Oikeastiko te sekunnissa häipyjät teette saman myös parisuhteessa?
Varsin erikoinen ajatus, että se on tykillä ampumista, jos kertoo välillä omistakin tunteistaan. Ja mistä sinä tuon mykkänä kuuntelun keksit? Hyvinkin selkeästi kun kerrottiin, että oli yritetty vaihtaa puheenaihetta, mikä ei ainakaan minusta viittaa mykkyyteen. Eikä siinä minusta ole mitään väärää, jos häipyy todettuaan, ettei ystävyydestä saa kuin paskaa niskaansa, jos ei suostu tanssimaan ystävän pillin mukaan eli kuuntelemaan loputtomia vuodatuksia ilman lupaa kertoa mitään omaa. Tuollainen päätöshän ei synny sekunnissa tai edes kahdessa, vaan se on kuukausia jatkuneen tilanteen lopputulos. Niin sanottu viimeinen pisara.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset muuttuu. Jos on jokun kanssa ollut kaveri lapsuusiän ja sitten eri kouluihin ja ympäristöön niin ihminen muuttuu. Ja myös kasvaa erilleen. Ei ole mitään veltoitetta olla kaveri hautaan asti, jos kemita ei pelaa ja toinen tuntuu eri ihmiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:
Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.
Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti.
Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät.
Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta.
Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä?
t. sama
Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään.
En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan.
Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.
Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit?
Eli sinusta on ihan ok ruveta riehumaan ja syyttelemään kylmäksi, jos ystävä ei jaksakaan loputtomasti olla terapeuttisi vaan hänellä on ihan omatkin tunteet? Missä on tuollaisen ystävyyssuhteen vastavuoroisuus? Entä mistä riidasta puhut? Sehän ei ole riita, jos toinen yksipuolisesti hyökkää toista vastaan. Itse en ainkaaan katselisi sekuntiakaan sellaista käytöstä, jos olisin toiminut kuukausia toisen kuuntelevana korvana ja vastaus olisi tuota luokkaa, kun kertoisin, miltä minusta tuntuu. Minulle ystävyys ei ole pelkkää vastaanottamista, vaan siihen kuuluu myös minun tunteideni huomioiminen.
t.eri
Keskustelu on mennyt tosi omituiseksi, kun tuntuu että joka puolella tehdään oletuksia siitä, mitä toinen olettaa, ja että kommentoija olisi sama kuin joku aiempi, ja paheksutaan huolellisesti. Mutta tähän on helppo vastata, koska kommentoit viestini sisältöä ja esität kysymyksiä.
En sano, että on ok riehaantua. Sanon, että sitä tapahtuu, ja tuossa tilanteessa riehaantuminen on erittäin helppo ymmärtää sen perusteella, mitä toinen tuossa kertoo. Voi tietysti mennä metsään, mutta sen ei pitäisi olla niin vakavaa, että joku tekee väärän tulkinnan vajain tiedoin. Se on ihmisyyden olemus. Päätellään asioita, ja toisilla on mahdollisuus oikaista. Jos siihen ei kykene, se ei ole muiden vika.
Eikä se ole toisen osapuolen vika, jos yksi kuuntelee kuukausia pelkkänä korvana eikä sano mitään, ja sitten äkkiä ampuu tykillä. Korva on mykkä elin, mutta joku riehaantui jo minulle siitä, että otin hänen sanomansa todesta. Nykyaika tulvii ihmisiä, jotka sietävät toisilta ensin mitä tahansa, kunnes mitta tulee täyteen, eikä siedetä enää edes sitä, mikä olisi normaalia sietää. Ymmärrän, että on hauraita ihmisiä, mutta en hyväksy sitä, että haurautta ihannoidaan. Se ei ole hyve. Lakatkaa palvomasta sitä, ja kaikki alkavat voida paremmin.
Normaalit ihmiset ymmärtävät, että pitkään pidätelty näkemys tahtoo olla myrkyllinen ja ummehtunut, joten sen esittäminen vaatii paljon pelisilmää ja pehmustamista. Oikeastiko te sekunnissa häipyjät teette saman myös parisuhteessa?
Luulisi, että jokainen tekee luonnollisen perusolettaman, että lähes aina noissa tilanteessa on yritetty puhua, eikä kukaan häivy sekunnissa. Toinen ei vain kuuntele, eikä tahdo tai viitsi ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:
Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.
Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti.
Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät.
Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta.
Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä?
t. sama
Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään.
En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan.
Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.
Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit?
Eli sinusta on ihan ok ruveta riehumaan ja syyttelemään kylmäksi, jos ystävä ei jaksakaan loputtomasti olla terapeuttisi vaan hänellä on ihan omatkin tunteet? Missä on tuollaisen ystävyyssuhteen vastavuoroisuus? Entä mistä riidasta puhut? Sehän ei ole riita, jos toinen yksipuolisesti hyökkää toista vastaan. Itse en ainkaaan katselisi sekuntiakaan sellaista käytöstä, jos olisin toiminut kuukausia toisen kuuntelevana korvana ja vastaus olisi tuota luokkaa, kun kertoisin, miltä minusta tuntuu. Minulle ystävyys ei ole pelkkää vastaanottamista, vaan siihen kuuluu myös minun tunteideni huomioiminen.
t.eri
Keskustelu on mennyt tosi omituiseksi, kun tuntuu että joka puolella tehdään oletuksia siitä, mitä toinen olettaa, ja että kommentoija olisi sama kuin joku aiempi, ja paheksutaan huolellisesti. Mutta tähän on helppo vastata, koska kommentoit viestini sisältöä ja esität kysymyksiä.
En sano, että on ok riehaantua. Sanon, että sitä tapahtuu, ja tuossa tilanteessa riehaantuminen on erittäin helppo ymmärtää sen perusteella, mitä toinen tuossa kertoo. Voi tietysti mennä metsään, mutta sen ei pitäisi olla niin vakavaa, että joku tekee väärän tulkinnan vajain tiedoin. Se on ihmisyyden olemus. Päätellään asioita, ja toisilla on mahdollisuus oikaista. Jos siihen ei kykene, se ei ole muiden vika.
Eikä se ole toisen osapuolen vika, jos yksi kuuntelee kuukausia pelkkänä korvana eikä sano mitään, ja sitten äkkiä ampuu tykillä. Korva on mykkä elin, mutta joku riehaantui jo minulle siitä, että otin hänen sanomansa todesta. Nykyaika tulvii ihmisiä, jotka sietävät toisilta ensin mitä tahansa, kunnes mitta tulee täyteen, eikä siedetä enää edes sitä, mikä olisi normaalia sietää. Ymmärrän, että on hauraita ihmisiä, mutta en hyväksy sitä, että haurautta ihannoidaan. Se ei ole hyve. Lakatkaa palvomasta sitä, ja kaikki alkavat voida paremmin.
Normaalit ihmiset ymmärtävät, että pitkään pidätelty näkemys tahtoo olla myrkyllinen ja ummehtunut, joten sen esittäminen vaatii paljon pelisilmää ja pehmustamista. Oikeastiko te sekunnissa häipyjät teette saman myös parisuhteessa?
Normaali ihminen myös ymmärtää, että ei voi aina tykittää vain omilla asioillaan toista vaan on myös kysyttävä toisenkin elkämästä ja ennenkaikkea jaksettava kuunnella toisen elämästä. Ylipäätään sen, että toinen lakkaa kertomasta mistään omista jutuistaan ja on enää vain kuuntelija, pitäisi olla varoitusmerkki.
Erityisesti viestin 365 kirjoittaneelle (en viitsi lainata pitkää vuodatusta):
Mikä nyt on hyväksytty tapa päättää ihmissuhde? Sinun viesteistäsi tulee kuva, että ei saa kertoa omista tunteistaan (koska toiselle tulee paha mieli), mutta samalla pitää perustella, miksi ei halua jatkaa ihmissuhdetta (koska muuten olet itsekäs).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on käynyt noin muutaman kerran. Alkuun hämmensi ja suretti, mutta ajan myötä olen hyväksynyt sen, että näinkin voi käydä. Vuosien jälkeen yksi välit katkaissut ystävä yrtti luikerrella takaisin, mutta en enää lämmennyt tälle lähentymisyritykselle.
Itse ainakin olen katkaissut selittämättä välit yhteen hankalaan tapaukseen, joka ei edes olisi ymmärtänyt rakentavaa kritiikkiä itsestään. Tyyppi oli todella takiainen ja oli itse kuvitellut, että olemme bestiksiä ja sielunkumppaneita, vaikka olimme tunteneet vasta vähän aikaa. Jos sitä edes tuntemiseksi voi sanoa. Kaiken lisäksi tyyppi oli todella ilkeä muille ihmisille. Haukkui mm. Facebookin ryhmissä ihmisiä todella ilkeästi, joiden kanssa ei ollut samaa mieltä. Vuosienkin jälkeen on vielä yrittänyt Facessa ottaa yhteyttä uusien profiilien avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei helvetti miksi porata jonkun ihmisen perään jos se ei halua enää pitää yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Itse ainakin olen katkaissut selittämättä välit yhteen hankalaan tapaukseen, joka ei edes olisi ymmärtänyt rakentavaa kritiikkiä itsestään. Tyyppi oli todella takiainen ja oli itse kuvitellut, että olemme bestiksiä ja sielunkumppaneita, vaikka olimme tunteneet vasta vähän aikaa. Jos sitä edes tuntemiseksi voi sanoa. Kaiken lisäksi tyyppi oli todella ilkeä muille ihmisille. Haukkui mm. Facebookin ryhmissä ihmisiä todella ilkeästi, joiden kanssa ei ollut samaa mieltä. Vuosienkin jälkeen on vielä yrittänyt Facessa ottaa yhteyttä uusien profiilien avulla.
Mulla sama kokemus ja mietinkin, että olikohan ap tämän ystävän mielestä myös hänelle LÄHEISIN..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:
Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.
Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti.
Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät.
Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta.
Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä?
t. sama
Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään.
En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan.
Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.
Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit?
Eli sinusta on ihan ok ruveta riehumaan ja syyttelemään kylmäksi, jos ystävä ei jaksakaan loputtomasti olla terapeuttisi vaan hänellä on ihan omatkin tunteet? Missä on tuollaisen ystävyyssuhteen vastavuoroisuus? Entä mistä riidasta puhut? Sehän ei ole riita, jos toinen yksipuolisesti hyökkää toista vastaan. Itse en ainkaaan katselisi sekuntiakaan sellaista käytöstä, jos olisin toiminut kuukausia toisen kuuntelevana korvana ja vastaus olisi tuota luokkaa, kun kertoisin, miltä minusta tuntuu. Minulle ystävyys ei ole pelkkää vastaanottamista, vaan siihen kuuluu myös minun tunteideni huomioiminen.
t.eri
En sano, että on ok riehaantua. Sanon, että sitä tapahtuu, ja tuossa tilanteessa riehaantuminen on erittäin helppo ymmärtää sen perusteella, mitä toinen tuossa kertoo.
Ja mitä se toinen tuossa sinun mielestäsi kertoi? Eli miksi sinusta on ymmärrettävää raivota ystävälle, jos ystävä kertoo, ettei enää jaksa kuunnella sinun loputonta jankutustasi samasta aiheesta?
Oliko osassa kommenteja tarkoitus viitata tai vihjata, että yksipuolisen ystävyyssuhteen päättäjän mielenterveydessä täytyisi olla jotain tasapainotonta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:
Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.
Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti.
Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät.
Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta.
Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä?
t. sama
Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään.
En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan.
Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.
Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit?
Eli sinusta on ihan ok ruveta riehumaan ja syyttelemään kylmäksi, jos ystävä ei jaksakaan loputtomasti olla terapeuttisi vaan hänellä on ihan omatkin tunteet? Missä on tuollaisen ystävyyssuhteen vastavuoroisuus? Entä mistä riidasta puhut? Sehän ei ole riita, jos toinen yksipuolisesti hyökkää toista vastaan. Itse en ainkaaan katselisi sekuntiakaan sellaista käytöstä, jos olisin toiminut kuukausia toisen kuuntelevana korvana ja vastaus olisi tuota luokkaa, kun kertoisin, miltä minusta tuntuu. Minulle ystävyys ei ole pelkkää vastaanottamista, vaan siihen kuuluu myös minun tunteideni huomioiminen.
t.eri
Oikeastiko te sekunnissa häipyjät teette saman myös parisuhteessa?
Kyllä. Minä tekisin ihan saman myös parisuhteessa. Ei minun tarvitse kuunnella huutoa ja syyttelyä siitä, että kerron omista tunteistani ja ajatuksistani. Kuten jo kertaalleen sanoin, ystävyys ei ole pelkkää vastaanottamista. Eikä sitä tietenkään ole myöskään parisuhde. Ylipäätään pistän välit poikki aika nopeasti, jos kommunikointi menee huutamisen ja syyttelyn tasolle. Sellainen on lapsellista ja pidemmän päälle myrkyllistä käyttäytymistä. Riidellä voi myös rakentavasti. Jos sitä ei osaa, ei tarvitse olla osa minun elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Oliko osassa kommenteja tarkoitus viitata tai vihjata, että yksipuolisen ystävyyssuhteen päättäjän mielenterveydessä täytyisi olla jotain tasapainotonta?
Aika usein narsismia. Mutta sehän on vain persoonallisuusproblematiikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle on käynyt noin muutaman kerran. Alkuun hämmensi ja suretti, mutta ajan myötä olen hyväksynyt sen, että näinkin voi käydä. Vuosien jälkeen yksi välit katkaissut ystävä yrtti luikerrella takaisin, mutta en enää lämmennyt tälle lähentymisyritykselle.
Minä olen myös sanonut tällaisille tapauksille, että valitettavasti luotto on mennyt. En kaipaa elämääni narsistisia hyvänhetkenjakajia ja good vibes only - pinnallisia narsisteja. Ei jaksa enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko osassa kommenteja tarkoitus viitata tai vihjata, että yksipuolisen ystävyyssuhteen päättäjän mielenterveydessä täytyisi olla jotain tasapainotonta?
Aika usein narsismia. Mutta sehän on vain persoonallisuusproblematiikkaa.
Ai nykyisin on narsismia pitää huolta omasta jaksamisestaan ja poistaa energiasyöpöt tai muuten toksiset ihmiset elämästään? Tämä selvä.
Tuntuu, että moni täällä haluaa vain kertoa siitä, kun on itse katkaissut välinsä johonkin ja olettaa, että sama syy myös aloittajan tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko osassa kommenteja tarkoitus viitata tai vihjata, että yksipuolisen ystävyyssuhteen päättäjän mielenterveydessä täytyisi olla jotain tasapainotonta?
Aika usein narsismia. Mutta sehän on vain persoonallisuusproblematiikkaa.
Ai nykyisin on narsismia pitää huolta omasta jaksamisestaan ja poistaa energiasyöpöt tai muuten toksiset ihmiset elämästään? Tämä selvä.
Eikö tuo tavallaan vahvista sitä vaikutelmaa, että se ystävyyden päättymisen syytä tivaava on itse narsisti tai mielenterveydeltään tasapainoton?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä et ollut hänelle niin läheinen kuin luulit?
Tätä minäkin epäilen. Olen itse laittanut ihmissuhteita poikki tästä syystä. Dynamiikka on ollut se että toinen avautuu kaikista mahdollisista elämänsä asioista ja minä kuuntelen ja yritän tarvittaessa auttaa. En ole kokenut pystyväni puhumaan näille ihmisille omista asioistani samalla lailla kuin he minulle omistaan, ja on ilmeistä ettei heitä edes kiinnostaisi.
Sellaiset kaverit ovat myös rasittavia jotka alkavat matkimaan minua. Keksin jonkun uuden harrastuksen, löydän uutta hyvää musaa, niin yhtäkkiä hekin ovat hurahtaneet siihen. Tai löydän kivoja vaatteita, uuden hiustyylin tms. niin heillä on heti samanlainen. Inspiroitua saa toki mutta matkiminen on eri asia. Pahin on ollut että kiinnostun jostain miehestä ja yhtäkkiä kaverikin on kiinnostunut, vaikkei mies ole yhtään hänen aiempaa tyyppiä.
Yhteen kaveriin kyllästyin kun teki sellaista että sopi kanssani kahvitreffit, mutta toikin ilmoittamatta mukanaan toisen kaverinsa. He sitten yhdessä juttelivat asioista jotka heitä kiinnostivat ja jättivät minut ulkopuolelle keskustelusta.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että moni täällä haluaa vain kertoa siitä, kun on itse katkaissut välinsä johonkin ja olettaa, että sama syy myös aloittajan tapauksessa.
Ap pyysi ajatuksia ja kokemuksia, ei selityksiä omaan tilanteeseensa.
Alue: Aihe vapaa
Erinä vanhana tätinä kommentoin tähän lyhyesti, että nostalgiaan vetoaminen ei todellakaan toimi. Ihmisuhteiden säännöt eivät ole muuttuneet miksikään, aina on ollut taitamattomia ja sitten niitä, joilta asiat sujuvat helpommin. Liiallinen vaativuus (itsekeskeisyys) ihmissuhteissa ei ole milloinkaan ollut suosittua eikä myöskään se, että lyödään vain luukut kiinni. Tavallisinta on se, että molemmat ovat sen verran perustaitoisia, että ihmissuhteen päättyminen sujuu smoothisti.