Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä yli siitä että läheisin ystävä on katkaissut selittämättä välit?
25.08.2023 |
Syitä voi olla monia, olen miettinyt mm. psyykkistä sairastumista, päihderiippuvuutta, uskonlahkoon liittymistä. Olen etsinyt syitä itsestäni ja miettinyt viimeistä kohtaamistamme ja lukenut viimeisiksi jääneitä keskusteluitamme. Mikään ei selitä asiaa. En ole saanut yhtäkkiseen selän kääntämiseen mitään selitystä ja siksi tuntuu tosi hankalalta päästä asiasta yli. Millainen ajatus voisi auttaa? Onko jollakulla jotain ajatusta tai kokemusta asiasta? Päällimmäisenä vain suru, ikävä, katkeruus ja viha.
Kommentit (616)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.
Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.
Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.
Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan.
Minä taas jättäisin koko syyllisyys sanan pois. Ei kai siinä kumpikaan ole syyllinen, ellei ole tietoisesti käyttänyt tai vedättänyt toista.
Eihän tuossapuhuttukaan syyllisyydestä. Puhuttiin syystä. Se on eri asia. Tapahtumilla on aina jokin syy ja sen syyn tiedostaminen ilman syyttelyä, opettaa paljon niin itsestä kuin muistakin ja toimii hyvänä pohjana tuleville kokemuksille.
Jos ystävä jättää ilman selityksiä, eikä suostu keskustelemaan aiheesta mitenkään, on aika vaikea reflektoida ja ottaa kokonaisuus huomioon. Siksi olisikin reilua antaa jätetylle mahdollisuus keskusteluun.
Ei mitenkään vaikeaa. Aina voi pohtia omaa toimintaansa ja omia tunteitaan. Esim. Miksi minusta tuntuu nyt tältä? (vastaus ei ole niin yksinkertainen kuin "mutkun se jätti mut) Oliko ystävässä nähtävissä jotain, mikä olisi viitannut tähän lopputulokseen? Mitä minä tein ennen kuin välit menivät poikki? Mitä voisin jatkossa tehdä toisin? jne. jne. Reflektointi on aina hyödyllistä, vaikka se tapahtuisikin vain yksipuolisesti. Sieltäkin voi löytyä syitä tapahtuneelle. Syitä, joita ei ole aiemmin tiedostanut.
Kyllä. Ja aika yksinkertainen tai umpi-itsekäs jo pitää olla, jos ei ole mitään hajua miksi joku suhde on päättynyt. Itsellä on elämässä yksi aito hyvä ystävä ja kovasti harmitti, kun hän lopetti ystävyyden lapsen saatuaan. Mutta itse olin vuosikausia varmastikin raskasta seuraa ja jonkinlainen taakka, vaikka seassa on paljon hyviäkin hetkiä ja kokemuksia. Hyvillä tyypeillä on valinnanvaraa ja kun työ ja lapsi verottavat ajasta valtaosan niin turhat rönsyt joutuvat helposti leikkuriin. Semmoista se vain on ja jokainen vastaa loppuviimein omasta pökäleestään.
Todella surullinen ja raadollinen ihmiskäsitys sinulla :(
Ihmiskäsitykseni on varmasti hyvin raadollinen, mutta miten tuo surullinen mielestäsi ilmenee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
On kyllä kova vaatimus että ystävän pitäisi sanoa että en jaksa enää kuunnella vaikeuksistasi, ole hiljaa. Todella kova vaatimus. Harva pystyy esiintymään noin kovapintaisena ja romuttamaan mielikuvan itsestään empaattisena ihmisenä. Vaikka jokaisella tulee se raja joskus vastaan, oli miten empaattinen tahansa.
Juuri siksi olisi hyvin tärkeää tarkkailla merkkejä toisen väsymisestä ja osata lopettaa ajoissa. Tuohan on hyvin yksisuuntaista, jos toinen vaan paahtaa menemään ja edellyttää että toinen sitten määrää lopettamaan kun on aika.
Rehellisenä ja suoraselkäisenä ihmisenä minä arvostan 100% suoraa puhetta. Ghostaajia kohtaan arvostus on pyöreä nolla. Mutta kaipa se välttelevä ja mukavuudenhaluinen toimintatapa on tätä päivää. Johan se nähdään deittimaailmassa.
Toisin sanoen et aio tarkkailla väsymisen ja ahdistuksen merkkejä ystävissäsi, vaan purat pahaa oloasi kunnes ystävä joutuu käskemään että olisit hiljaa. Tuo on itsekkyyttä. Ei mitään suoraselkäisyyttä.
En oikein ymmärrä miten vedät tuollaisia johtopäätöksiä tuosta toisesta kommentoijsta. Mahdatko kuitenkin ehkä nyt projisoida jotain omaa kokemustasi tuohon toiseen perusteetta? Vai mikä on syynä tuollaisiin tuulesta temmattuihin kärkkäisiin oletuksiin toisesta?
Kyllä on reilua jollain tavalla kertoa toiselle, vaikka olisikin vaikeaa, jos jokin on suhteessa pielessä tai on vaikka liian kuormittavaa itselle ja tai iian yksipuolist tms. Ei voi olettaa, että toinen lukee ajatuksia ja tulkitsee toisen käytöstä aina oikein. Kyllä on hyvä ja tärkeää osata myös sanoa. Jo ennenkuin se mitta täyttyy. Se on sitä tervettä omien rajojen pitämistä myös. (Silloin toisella on myös joskus vielä mahdollisuus korjata kurssiakin paremmaksi, esim.suhteen tasapuolisemmaksi tai lopettaa liiallisen ongelmien kaatamisen toisen päälle.)
t. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä voi tuoda helpotusta on ymmärtää että tutlimusten mukaan suomalaiset ovat epäempaattinen kansa. Tämä on surullista mutta niin paljon näkyy tapauksia että vaan hylätään ja suljetaan lauman ulkopuolelle mitä vähäisimmistä
syistä. On sitten ystävä tai sukulainen tai läheinen perheenjäsen.Olemme metsäläisiä ja sodan traumat siihen päälle joten julmuutta esiintyy paljon ja sitä ei voi välttää.
Hieman eri tilanne maissa joissa sivistystä, sosiaalisuutta ja vahvoja tapoja hyväksyä erilaisuutta ja selvittää ongelmia rehellisesti ihmisten kesken.
Naurettavaa vedota johonkin sodan traumoihin, kun viimeisimmän sodan päättymisestä on niin kauan, että hyvin harva on sotaa kokenut. Ei se, että isoisän isä oli sodassa ole mikään trauma.
Monen vanhempi on sota-ajan ihmisen kasvattama. Nämä sotatraumat ovat vaikuttaneet siihen kasvatukseen voimakkaasti ja niinpä traumat ovat siirtyneet seuraavalle sukupolvelle, jolle on siitä johtuen tullut mm. kovuutta ja tunnekylmyyttä ja turvattomuutta. Tämä on sitten vielä tottakai vaikuttanut vielä seuravankin sukupolven kasvatukseen ja lapsuuteen. Että kyllä, sota-ajan traumat ovat kauaskantoisia ja voimakkaita.
Aika heikosti menee, jos yli 80v sitten tapahtuneet asiat vielä ovat noin suuressa roolissa omassa elämässä. Olisi korkea aika GET OVER IT niin kuin eräskin ministeri totesi. Ei huonoa käytöstä voi jatkuvasti perustella sillä, että "mutkun oli se sota ennen kuin mun äitikään edes syntyi" jne.
Olen eri, mutta nämä vaikutukset tulevat tiedostamatta eikä niistä saa otetta. Sen vain tietää että jossain jokin mättää ja pahasti, mutta syytä tai syyllistä ei näe. Jos asia olisi ilmiselvä, siitä eroon hankkiutuminen olisikin piece of cake. Enkä tiedä ketään joka käyttäisi perittyjä sotatraumoja tekosyynä. Sotatraumat OVAT. Myös jos ne yritetään sivuuttaa. Miten aihe liittyy tähän ketjuun, en tiedä. Ei välttämättä selitä. En ole lukenut, tämä vain osui silmään.
Tuo kaksi lausetta kumoavat toisensa aika tehokkaasti. Huomaatko itse miten?
Olen eri. mutta kahdessa vahvistetussa lauseessa ei ole ristiriitaa. Kirjoitan saman asian hiekan eri tavalla, jos sitten ymmärtäisit paremmin. Kukaan ei käytä sotataraumoja tekosyynä. Sotatraumat ovat todellisuutta ja voivat siirtyä opittuina käytösmalleina useille tuleville sukupolville.
Toistat vain samaa ristiriitaa. Se nimenomaan on sotatraumojen tekosyynä käyttämistä, että selittää huonoa käytöstä tai tunnekylmyyttä sillä, että joskus vuosikymmeniä sitten Suomessa oli sota. Ainut sukupolvi, joka voi uskottavasti perustella käytöstään sotatraumoilla on se sukupolvi, joka itse oli sodassa. Eli ihmiset, joiden ikä on 80 ja yli. Nuorempien on ihan turha yrittää selittää käytöstään asioilla, joita eivät ole itse kokeneet.
Kukaan ei yritä selittää, mutta kyse on pahimmillaan niin isoista asioista etteivät ne huuhtoudu pois yhden sukupolven aikana. Näiden asioiden käsittelyyn ei aina edes kokonainen ihmiselämä riitä. Riippuu siitä, millaisiin tilanteisiin se sodan kokenut on joutunut. Moni on päässyt vähemmällä niistäkin ajoista. Pahin ei ole osunut kaikkien kohdalle.
Koko ajanhan sinäkin yritätä selittää, että huono käytös, koska sota. Huolestuttavaa, ettet edes itse huomaa, miten olet kehittänyt sodasta jonkun kilven, jonka taakse voit piiloutua, kun et osaa käyttäytyä.
Sinähän huvittava olet. Kerropa se kohta jossa olen yrittänyt piiloutua tai jossa en ole osannut käyttäytyä. En myöskään ole se joka tämän aiheen otti esiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:
Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.
Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti.
Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät.
Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta.
Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä?
t. sama
Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään.
En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan.
Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.
Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit?
Olen eri, mutta juurihan sinä tässä itsekin toteat, että totuuden kertominen johtaa vain hankaluuksiin, kun loukkaa toista ja tämä puolustautuu.
Ja lisäksi se, mistä jo huomautettiin, että et ole käsittänyt, ettei se toinen ole luultavasti pitänyt aikoihin sinua ystävänä. Kyse ei ole yhdestä riidasta tai sitten se on ollut niin paha, että pitäisi itsekin ymmärtää, ettei paluuta ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:
Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.
Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti.
Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät.
Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta.
Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä?
t. sama
Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään.
En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan.
Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.
Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit?
Eli sinusta on ihan ok ruveta riehumaan ja syyttelemään kylmäksi, jos ystävä ei jaksakaan loputtomasti olla terapeuttisi vaan hänellä on ihan omatkin tunteet? Missä on tuollaisen ystävyyssuhteen vastavuoroisuus? Entä mistä riidasta puhut? Sehän ei ole riita, jos toinen yksipuolisesti hyökkää toista vastaan. Itse en ainkaaan katselisi sekuntiakaan sellaista käytöstä, jos olisin toiminut kuukausia toisen kuuntelevana korvana ja vastaus olisi tuota luokkaa, kun kertoisin, miltä minusta tuntuu. Minulle ystävyys ei ole pelkkää vastaanottamista, vaan siihen kuuluu myös minun tunteideni huomioiminen.
t.eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden tämmöisen olen kokenut. Koska tuttavuutemme aikana kaverini katkaisi välejä paljon muihinkin ihmisiin, niin minun ei olisi pitänyt yllättyä. Yllätyin silti ja sattui kuukausia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.
Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.
Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.
Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan.
Minä taas jättäisin koko syyllisyys sanan pois. Ei kai siinä kumpikaan ole syyllinen, ellei ole tietoisesti käyttänyt tai vedättänyt toista.
Eihän tuossapuhuttukaan syyllisyydestä. Puhuttiin syystä. Se on eri asia. Tapahtumilla on aina jokin syy ja sen syyn tiedostaminen ilman syyttelyä, opettaa paljon niin itsestä kuin muistakin ja toimii hyvänä pohjana tuleville kokemuksille.
Jos ystävä jättää ilman selityksiä, eikä suostu keskustelemaan aiheesta mitenkään, on aika vaikea reflektoida ja ottaa kokonaisuus huomioon. Siksi olisikin reilua antaa jätetylle mahdollisuus keskusteluun.
Ei mitenkään vaikeaa. Aina voi pohtia omaa toimintaansa ja omia tunteitaan. Esim. Miksi minusta tuntuu nyt tältä? (vastaus ei ole niin yksinkertainen kuin "mutkun se jätti mut) Oliko ystävässä nähtävissä jotain, mikä olisi viitannut tähän lopputulokseen? Mitä minä tein ennen kuin välit menivät poikki? Mitä voisin jatkossa tehdä toisin? jne. jne. Reflektointi on aina hyödyllistä, vaikka se tapahtuisikin vain yksipuolisesti. Sieltäkin voi löytyä syitä tapahtuneelle. Syitä, joita ei ole aiemmin tiedostanut.
Kyllä. Ja aika yksinkertainen tai umpi-itsekäs jo pitää olla, jos ei ole mitään hajua miksi joku suhde on päättynyt. Itsellä on elämässä yksi aito hyvä ystävä ja kovasti harmitti, kun hän lopetti ystävyyden lapsen saatuaan. Mutta itse olin vuosikausia varmastikin raskasta seuraa ja jonkinlainen taakka, vaikka seassa on paljon hyviäkin hetkiä ja kokemuksia. Hyvillä tyypeillä on valinnanvaraa ja kun työ ja lapsi verottavat ajasta valtaosan niin turhat rönsyt joutuvat helposti leikkuriin. Semmoista se vain on ja jokainen vastaa loppuviimein omasta pökäleestään.
Todella surullinen ja raadollinen ihmiskäsitys sinulla :(
Ihmiskäsitykseni on varmasti hyvin raadollinen, mutta miten tuo surullinen mielestäsi ilmenee?
Jos ihmiskäsitys on noin raadollinen, tuo se koko elämään hyvin ns surullisen sävyn; harmaan, mitättömän, ystävyyttä ja rakkautta arvostamattoman. Mitä järkeä on edes yrittää, kun puuttuu käytännössä kokonaan sekä halu että kyky myötäelää toisen kanssa - yhdessä.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä katkaisin välit yhteen ystävään ja toiseen olen nyt hiljaksiin vähentänyt yhteydenpitoa.
Ensimmäinen tapaus oli Valittaja. Jokaisella tapaamisella keskityttiin kuuntelemaan hänen valituksiaan kaikesta. Pask*a työ, pask*a työpäivä, pask*t toiset kaverit, pa*ska hallitus, pa*ska Suomi, pas*ka yhteiskunta, pa*ska parisuhde, pa'skat TV-sarjat jne. Lähti ihan mielellään mukaan eri tapahtumiin ja paikkoihin, esim. museo, mutta valitti sitten jälkeenpäin, että pa*ska reissu, pa**ska paikka, paska näyttely jne. Jätin sanomatta mitään, koska helpompi kaikille ja eipähän tule taas päälle kilo sitä itseään.
Toinen kävi läpi rankkaa vaihetta, joka alkoi mennä puhtaasti terapeutti-potilassuhteeksi. Joka päivä olisi pitänyt istua kuuntelemassa 4h monologia, plus siihen päälle muut yhteydenotot viesteillä ja ääniviesteillä. Sama monologi samoista asioista 5 vuoden ajan, mitkään vinkit/tsempit/avut eivät menneet perille tai auttaneet. Ei ehdotukset siitä, että nyt kuulostaa pahalle, oletko miettinyt terapiaa/lääkitystä, itseäni auttoi samanlaisessa pahassa tilanteessa? Ei näkemykse siitä, että okei, tuo ei kuulosta normaalille käytökselle ihmiseltä X, olisiko parempi viilentää välejä häneen?
Keskustelut ihan oikeasti sitä luokkaa, että puhelimen voi jättää pöydälle 2h ajaksi ja vastailla väliin vaan "hmmm", "joo", "ai jaa", "voi voi" ja tehdä jotain muuta samalla. Jos yritti väliin kertoa omia juttujaan, asia käännettiin heti seuraavassa lauseessa takaisin itseen.
Ne, jotka eivät ole tällaista tyyppiä kohdanneet, eivät voi uskoa, miten voimia vievää on kuulla se sama lause, tismalleen samalla tavalla kerrottuna viidettäsataa kertaa. Sen osaa jo ulkoa unissaan! Käytiin tämä sama asia läpi jo eilen, viime viikolla, viime kuussa ja 2 vuotta sitten, nyt ollaan taas samassa lähtöpisteessä ja käydään sitä uudestaan läpi, ihan kuin tämä olisi uusi juttu. Näin 5 vuotta. Ihan Päiväni murmelina meininkiä....
Kerroin hänelle, että minusta ei kuulu nyt paljoa enkä reagoi niin usein, koska lepään. Mikä on totta. Ei minulla ole aikaa, energiaa eikä osaamista olla 24/7 tavoitettavissa oleva terapeutti, jolle maksetaan saman levyn kuuntelemisesta, kun ihminen jumittaa asiaan X eikä pääse siitä vuosienkaan saatossa yli. Ei edes siinä tapauksessa, että haluaisin olla avuksi!
Tässä melkein vuoden jälkeen on ystävä itsekin siirtynyt terapioimaan itseään jonkun toisen kuuntelijan kautta. Nyt vasta tajuan, miten hirvittävästi pelkkänä kuuntelevana korvana oleminen niin intensiivisesti on kuluttanut voimiani.
Olen se tuo aiemmin energiasyöppöystävästä avautunut. Tunnistan hyvin tuonkin, että puhelussa ei tarvinnut olla edes läsnä koko aikaa, vaan pystyi välillä puuhastelemaan muuta pientä, koska samat vastaukset käyvät kaikkeen siinä loputtomassa lätinässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
On kyllä kova vaatimus että ystävän pitäisi sanoa että en jaksa enää kuunnella vaikeuksistasi, ole hiljaa. Todella kova vaatimus. Harva pystyy esiintymään noin kovapintaisena ja romuttamaan mielikuvan itsestään empaattisena ihmisenä. Vaikka jokaisella tulee se raja joskus vastaan, oli miten empaattinen tahansa.
Juuri siksi olisi hyvin tärkeää tarkkailla merkkejä toisen väsymisestä ja osata lopettaa ajoissa. Tuohan on hyvin yksisuuntaista, jos toinen vaan paahtaa menemään ja edellyttää että toinen sitten määrää lopettamaan kun on aika.
Rehellisenä ja suoraselkäisenä ihmisenä minä arvostan 100% suoraa puhetta. Ghostaajia kohtaan arvostus on pyöreä nolla. Mutta kaipa se välttelevä ja mukavuudenhaluinen toimintatapa on tätä päivää. Johan se nähdään deittimaailmassa.
Toisin sanoen et aio tarkkailla väsymisen ja ahdistuksen merkkejä ystävissäsi, vaan purat pahaa oloasi kunnes ystävä joutuu käskemään että olisit hiljaa. Tuo on itsekkyyttä. Ei mitään suoraselkäisyyttä.
En oikein ymmärrä miten vedät tuollaisia johtopäätöksiä tuosta toisesta kommentoijsta. Mahdatko kuitenkin ehkä nyt projisoida jotain omaa kokemustasi tuohon toiseen perusteetta? Vai mikä on syynä tuollaisiin tuulesta temmattuihin kärkkäisiin oletuksiin toisesta?
Kyllä on reilua jollain tavalla kertoa toiselle, vaikka olisikin vaikeaa, jos jokin on suhteessa pielessä tai on vaikka liian kuormittavaa itselle ja tai iian yksipuolist tms. Ei voi olettaa, että toinen lukee ajatuksia ja tulkitsee toisen käytöstä aina oikein. Kyllä on hyvä ja tärkeää osata myös sanoa. Jo ennenkuin se mitta täyttyy. Se on sitä tervettä omien rajojen pitämistä myös. (Silloin toisella on myös joskus vielä mahdollisuus korjata kurssiakin paremmaksi, esim.suhteen tasapuolisemmaksi tai lopettaa liiallisen ongelmien kaatamisen toisen päälle.)
t. eri
Olen eri, mutta kun sinäkään et näytä käsittävän, että kenelläkään ei ole velvoitetta opettaa toiselle normaaleja käytöstapoja, vaan voi vallan hyvin päättää, että tämä tyyppi on raskas, en halua olla tekemisissä.
Joku otti kolmevuotiaan esille, mielestäni osuva vertaus. Päiväkoti-ikäisille pitää selittää, että jos Tarja koko ajan selität vain omaa juttuasi, niin toiset lapset väsyvät sinuun. Aikuiselle ei kukaan rupea tuollaiseksi päiväkodin tädiksi. Ihan oikeasti on näin. Nyt tiedät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:
Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.
Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti.
Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät.
Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta.
Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä?
t. sama
Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään.
En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan.
Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.
Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit?
Kukaan ei ole puhunut mitään riidasta. Riita ei se sitä, että toinen huutaa ja raivoaa ja toinen kuuntelee. Eikä yhdenkään ystävän tarvitse kestää määräänsä enempää. Jos on kuukausia kuunnellut toisen murheita ja vastapalveluksena saa vain huutoa ja syyttelyä, on täysin oikeutettua poistaa noin toksinen ihminen elämästään. Peiliin katsomisen paikka, jos sinut on "hylätty" tuollaisen toiminnan seurauksena.
Selitysten vaatijat vaikuttavat olevan vielä ystävyyden päätyttyäkin ottavia osapuolia. Ja toisen pitäisi vain venyä ja paukkua ja selittää ja perustella, vaikka kamelin selkä katkesi jo venymisen osalta siinä vaiheessa, kun välit pistettiin poikki. Lopun suo lähteä noin vaativan ihmisen kanssa selittelyjen linjalle. Sillä konstilla ei saa haitallista suhdetta koskaan poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on tapahtunut samoin. Olimme mielestäni ystäviä noin 30 vuotta. Sitten ei halunut olla tekemisissä kanssani. Kävi kylässä noin 5 vuotta jälkeenpäin. Kolmannella kerralla kerroin, että koin hyvin loukkaavana sen ystävyytemme katkaisun ja halusin tietää, että mistä se johtui. Ei halunnut sanoa mitään, vaan lähti pois eikä ole 2 vuotaan tullur uudelleen käymään. Olisin halunnut tietää mistä käyttäytyminen johtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:
Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.
Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti.
Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät.
Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta.
Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä?
t. sama
Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään.
En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan.
Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.
Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit?
Kukaan ei ole puhunut mitään riidasta. Riita ei se sitä, että toinen huutaa ja raivoaa ja toinen kuuntelee. Eikä yhdenkään ystävän tarvitse kestää määräänsä enempää. Jos on kuukausia kuunnellut toisen murheita ja vastapalveluksena saa vain huutoa ja syyttelyä, on täysin oikeutettua poistaa noin toksinen ihminen elämästään. Peiliin katsomisen paikka, jos sinut on "hylätty" tuollaisen toiminnan seurauksena.
Olen eri, mutta kuvatunlaisessa tilanteessa on ilmiselvää, että tuo raivoava osapuoli on ihminen, jonka on hyvin vaikea luoda normaaleja ihmissuhteita. Ei se tee häntä pahaksi ihmiseksi, mutta on toden totta vaikea löytää ystäviä, jotka asettuvat kuuntelevaksi korvaksi yksipuolisesti. Sellaiseksi herkästi valikoituu ihminen, joka on liian kiltti, jolloin kuvatunlainen "ystävyyssuhde" syntyy.
Kyseessä ei vain ole mikään oikea ystävyys, vaikka tämä asioitaan vuodattavalla ei muunlaisia kokemuksia ystävyydestä olisikaan. Sellainen ihminen, joka ei alun alkaen ymmärrä aivan tavanomaisia ihmisuhteiden asioita, kuten vastavuoroisuutta, hänen on valitettavasti ehkä sitten takerruttava näihin kiltteihin, koska muut eivät heidän kavereikseen edes suostu. Ei ole normaalia ruikuttaa puhelimessa kavereille asioitaan tuntikausia tai pyrkiä käyttämään muita hyväkseen toisella tavoin. Sitä ei aikuiselle kannata selittämään ryhtyä, jos hän ei ole sitä jo oppinut. Tuollainen "kouluttaminen" ei vain onnistu, sen voi sanoa etukäteen, tuloksena on vain iso konflikti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle on tapahtunut samoin. Olimme mielestäni ystäviä noin 30 vuotta. Sitten ei halunut olla tekemisissä kanssani. Kävi kylässä noin 5 vuotta jälkeenpäin. Kolmannella kerralla kerroin, että koin hyvin loukkaavana sen ystävyytemme katkaisun ja halusin tietää, että mistä se johtui. Ei halunnut sanoa mitään, vaan lähti pois eikä ole 2 vuotaan tullur uudelleen käymään. Olisin halunnut tietää mistä käyttäytyminen johtui.
Tuosta on aika helppo päätellä, että johtui sinusta. Ei jaksanut sinua ja sinun kuulustelujasi, joten koki parhaaksi lähteä. Yritti antaa sinulle vielä mahdollisuuden, mutta kun rupesit kaivelemaan vanhoja ja tivaamaan selityksiä, totesi että mikään ei ole muuttunut, joten turha tuhlata energiaa tähän. Jotkut vain ei koskaan opi, vaan aina ruvetaan jankkaamaan "mutta mitä sä tarkoitit sillä ja tällä ja tuolla".
Mä en ole ihan varma miksi itse menetin ystävän,mutta uskon ettei ystävä sietänyt ns.menestymistäni.
Uskon ,että hän piti minusta silloin kun olin hänen mielestään häntä itseään alempaa kastia.
Kun minä ja mieheni aloimme tehdä juttuja koulutuksen ja vaurastumisen suhteen alkoi ystävyys hiipua eikä hänellä ollut enää aikaa....
Olen huomannut ,että tämä ex-ystävä tarvitsee heikompia seurakseen,ikäänkuin hoivattavia näin olen ainakin asian mielessäni ajatellut.
Ehkä se saa hänet tuntemaan oman olonsa hyväksi, en tiedä.
... kirjoitti:
Mä en ole ihan varma miksi itse menetin ystävän,mutta uskon ettei ystävä sietänyt ns.menestymistäni.
Uskon ,että hän piti minusta silloin kun olin hänen mielestään häntä itseään alempaa kastia.
Kun minä ja mieheni aloimme tehdä juttuja koulutuksen ja vaurastumisen suhteen alkoi ystävyys hiipua eikä hänellä ollut enää aikaa....
Olen huomannut ,että tämä ex-ystävä tarvitsee heikompia seurakseen,ikäänkuin hoivattavia näin olen ainakin asian mielessäni ajatellut.
Ehkä se saa hänet tuntemaan oman olonsa hyväksi, en tiedä.
Voi myös olla, että kyllästyi saavutuksilla lesoiluunne ja katsoi parhaaksi poistua paikalta. Niin tein minä, kun yhdellä "ystävällä" ei elämään mahtunut enää muuta kuin sen kertominen, mitä hän oli saavuttanut ja millaisia palkintoja hän oli saanut ja miten häntä oli kehuttu jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.
Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.
Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.
Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan.
Minä taas jättäisin koko syyllisyys sanan pois. Ei kai siinä kumpikaan ole syyllinen, ellei ole tietoisesti käyttänyt tai vedättänyt toista.
Eihän tuossapuhuttukaan syyllisyydestä. Puhuttiin syystä. Se on eri asia. Tapahtumilla on aina jokin syy ja sen syyn tiedostaminen ilman syyttelyä, opettaa paljon niin itsestä kuin muistakin ja toimii hyvänä pohjana tuleville kokemuksille.
Jos ystävä jättää ilman selityksiä, eikä suostu keskustelemaan aiheesta mitenkään, on aika vaikea reflektoida ja ottaa kokonaisuus huomioon. Siksi olisikin reilua antaa jätetylle mahdollisuus keskusteluun.
Ei mitenkään vaikeaa. Aina voi pohtia omaa toimintaansa ja omia tunteitaan. Esim. Miksi minusta tuntuu nyt tältä? (vastaus ei ole niin yksinkertainen kuin "mutkun se jätti mut) Oliko ystävässä nähtävissä jotain, mikä olisi viitannut tähän lopputulokseen? Mitä minä tein ennen kuin välit menivät poikki? Mitä voisin jatkossa tehdä toisin? jne. jne. Reflektointi on aina hyödyllistä, vaikka se tapahtuisikin vain yksipuolisesti. Sieltäkin voi löytyä syitä tapahtuneelle. Syitä, joita ei ole aiemmin tiedostanut.
Kyllä. Ja aika yksinkertainen tai umpi-itsekäs jo pitää olla, jos ei ole mitään hajua miksi joku suhde on päättynyt. Itsellä on elämässä yksi aito hyvä ystävä ja kovasti harmitti, kun hän lopetti ystävyyden lapsen saatuaan. Mutta itse olin vuosikausia varmastikin raskasta seuraa ja jonkinlainen taakka, vaikka seassa on paljon hyviäkin hetkiä ja kokemuksia. Hyvillä tyypeillä on valinnanvaraa ja kun työ ja lapsi verottavat ajasta valtaosan niin turhat rönsyt joutuvat helposti leikkuriin. Semmoista se vain on ja jokainen vastaa loppuviimein omasta pökäleestään.
Todella surullinen ja raadollinen ihmiskäsitys sinulla :(
Ihmiskäsitykseni on varmasti hyvin raadollinen, mutta miten tuo surullinen mielestäsi ilmenee?
Jos ihmiskäsitys on noin raadollinen, tuo se koko elämään hyvin ns surullisen sävyn; harmaan, mitättömän, ystävyyttä ja rakkautta arvostamattoman. Mitä järkeä on edes yrittää, kun puuttuu käytännössä kokonaan sekä halu että kyky myötäelää toisen kanssa - yhdessä.
Eri
Näin sivusta... Mielestäni alkuperäinen sinun raadolliseksi nimittämä kommentti oli ihan asiaa. On hyvinkin mahdollista, että heidän ystävyytensä saa jatkoa kun lapset kasvavat aikuisiksi, koska hän osaa katsoa myös peiliin. Saattaa olla, että heillä se todellinen syy etääntymiseen on rajallinen määrä tunteja vuorokaudessa ja eri elämäntilanne.
Sinun kommenttisi on ilkeä (sairasta psyykkausta).
En jaksanut lukea ihan koko ketjua, mutta tuliko jossain ilmi, millä tavalla ap:n ystävyyssuhde päättyi? Tarkoitan, että lakkasiko ystävä vaan vastaamasta viesteihin ja puheluihin, pisti estot kaikkiin sometileihin yms? Vai lakkasiko ottamasta itse yhteyttä, ei enää sopinut mitään yhteisiä juttuja jne? Haen takaa sitä, että katkesiko yhteydenpito kuin salama kirkkaalta taivaalta ilman mitään ymmärrettävää syytä vai hiipuiko yhteydenpito jo aiemmin, harveniko tapaamiset jne.
Yleensä nimittäin jos eilen vielä vietettiin yhdessä aikaa ja tänään on laitettu estot päälle eikä enää vastata puheluihin, taustalla on hyvin todennäköisesti jonkun kolmannen osapuolen kautta esille tullut asia, joka on loukannut toista niin pahasti, ettei halua edes puhua asiasta. Se asia ei välttämättä pidä edes paikkaansa, mutta toinen on uskonut kolmannen osapuolen puhuvan totta ja sen vuoksi ei halua olla enää missään tekemisissä. Ystävyyssuhteiden hiipumisiin taas on monia syitä ja jonain päivänä sitten tulee se tilanne, kun viestejä ja yhteydenottoja ei enää tule. Harva kuitenkaan tällaisessa tilanteessa ei vastaisi saamaansa viestiin tai puheluun ja vielä vähemmän laittaisi mitään estoja päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotoveri kirjoitti:
Voimia ap.
Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.
Olisi edes selittänyt.
Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!
Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.
Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.
Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:
Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.
Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti.
Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät.
Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta.
Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä?
t. sama
Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään.
En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan.
Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.
Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit?
Eli sinusta on ihan ok ruveta riehumaan ja syyttelemään kylmäksi, jos ystävä ei jaksakaan loputtomasti olla terapeuttisi vaan hänellä on ihan omatkin tunteet? Missä on tuollaisen ystävyyssuhteen vastavuoroisuus? Entä mistä riidasta puhut? Sehän ei ole riita, jos toinen yksipuolisesti hyökkää toista vastaan. Itse en ainkaaan katselisi sekuntiakaan sellaista käytöstä, jos olisin toiminut kuukausia toisen kuuntelevana korvana ja vastaus olisi tuota luokkaa, kun kertoisin, miltä minusta tuntuu. Minulle ystävyys ei ole pelkkää vastaanottamista, vaan siihen kuuluu myös minun tunteideni huomioiminen.
t.eri
Keskustelu on mennyt tosi omituiseksi, kun tuntuu että joka puolella tehdään oletuksia siitä, mitä toinen olettaa, ja että kommentoija olisi sama kuin joku aiempi, ja paheksutaan huolellisesti. Mutta tähän on helppo vastata, koska kommentoit viestini sisältöä ja esität kysymyksiä.
En sano, että on ok riehaantua. Sanon, että sitä tapahtuu, ja tuossa tilanteessa riehaantuminen on erittäin helppo ymmärtää sen perusteella, mitä toinen tuossa kertoo. Voi tietysti mennä metsään, mutta sen ei pitäisi olla niin vakavaa, että joku tekee väärän tulkinnan vajain tiedoin. Se on ihmisyyden olemus. Päätellään asioita, ja toisilla on mahdollisuus oikaista. Jos siihen ei kykene, se ei ole muiden vika.
Eikä se ole toisen osapuolen vika, jos yksi kuuntelee kuukausia pelkkänä korvana eikä sano mitään, ja sitten äkkiä ampuu tykillä. Korva on mykkä elin, mutta joku riehaantui jo minulle siitä, että otin hänen sanomansa todesta. Nykyaika tulvii ihmisiä, jotka sietävät toisilta ensin mitä tahansa, kunnes mitta tulee täyteen, eikä siedetä enää edes sitä, mikä olisi normaalia sietää. Ymmärrän, että on hauraita ihmisiä, mutta en hyväksy sitä, että haurautta ihannoidaan. Se ei ole hyve. Lakatkaa palvomasta sitä, ja kaikki alkavat voida paremmin.
Normaalit ihmiset ymmärtävät, että pitkään pidätelty näkemys tahtoo olla myrkyllinen ja ummehtunut, joten sen esittäminen vaatii paljon pelisilmää ja pehmustamista. Oikeastiko te sekunnissa häipyjät teette saman myös parisuhteessa?
Mitäpä jos et tekisi tulkintoja tilanteesta, josta et tiedä kuin osan? Esimerkiksi tuo "olit mykkä ja sitten hylkästi" ei perustu mihinkään, mitä lainaamasi kirjoittaja on kertonut. Se on täysin oman mielikuvituksesi tuotetta. Sinä et voi tietää montako kertaa on yritetty puhua tunteista toisen paasatessa vain omiaan. Etkä myöskään voi tietää, mitä kaikkea edelesi tuota huutamista tai mitä tapahtui sen jälkeen. On helppo saarnata ulkopuolisena, kun ei ole itse ollut paikalla.