Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä yli siitä että läheisin ystävä on katkaissut selittämättä välit?
25.08.2023 |
Syitä voi olla monia, olen miettinyt mm. psyykkistä sairastumista, päihderiippuvuutta, uskonlahkoon liittymistä. Olen etsinyt syitä itsestäni ja miettinyt viimeistä kohtaamistamme ja lukenut viimeisiksi jääneitä keskusteluitamme. Mikään ei selitä asiaa. En ole saanut yhtäkkiseen selän kääntämiseen mitään selitystä ja siksi tuntuu tosi hankalalta päästä asiasta yli. Millainen ajatus voisi auttaa? Onko jollakulla jotain ajatusta tai kokemusta asiasta? Päällimmäisenä vain suru, ikävä, katkeruus ja viha.
Kommentit (616)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä voi tuoda helpotusta on ymmärtää että tutlimusten mukaan suomalaiset ovat epäempaattinen kansa. Tämä on surullista mutta niin paljon näkyy tapauksia että vaan hylätään ja suljetaan lauman ulkopuolelle mitä vähäisimmistä
syistä. On sitten ystävä tai sukulainen tai läheinen perheenjäsen.Olemme metsäläisiä ja sodan traumat siihen päälle joten julmuutta esiintyy paljon ja sitä ei voi välttää.
Hieman eri tilanne maissa joissa sivistystä, sosiaalisuutta ja vahvoja tapoja hyväksyä erilaisuutta ja selvittää ongelmia rehellisesti ihmisten kesken.
Naurettavaa vedota johonkin sodan traumoihin, kun viimeisimmän sodan päättymisestä on niin kauan, että hyvin harva on sotaa kokenut. Ei se, että isoisän isä oli sodassa ole mikään trauma.
Monen vanhempi on sota-ajan ihmisen kasvattama. Nämä sotatraumat ovat vaikuttaneet siihen kasvatukseen voimakkaasti ja niinpä traumat ovat siirtyneet seuraavalle sukupolvelle, jolle on siitä johtuen tullut mm. kovuutta ja tunnekylmyyttä ja turvattomuutta. Tämä on sitten vielä tottakai vaikuttanut vielä seuravankin sukupolven kasvatukseen ja lapsuuteen. Että kyllä, sota-ajan traumat ovat kauaskantoisia ja voimakkaita.
Aika heikosti menee, jos yli 80v sitten tapahtuneet asiat vielä ovat noin suuressa roolissa omassa elämässä. Olisi korkea aika GET OVER IT niin kuin eräskin ministeri totesi. Ei huonoa käytöstä voi jatkuvasti perustella sillä, että "mutkun oli se sota ennen kuin mun äitikään edes syntyi" jne.
Olen eri, mutta nämä vaikutukset tulevat tiedostamatta eikä niistä saa otetta. Sen vain tietää että jossain jokin mättää ja pahasti, mutta syytä tai syyllistä ei näe. Jos asia olisi ilmiselvä, siitä eroon hankkiutuminen olisikin piece of cake. Enkä tiedä ketään joka käyttäisi perittyjä sotatraumoja tekosyynä. Sotatraumat OVAT. Myös jos ne yritetään sivuuttaa. Miten aihe liittyy tähän ketjuun, en tiedä. Ei välttämättä selitä. En ole lukenut, tämä vain osui silmään.
Sotatraumat OVAT tekosyy. Ihminen on itse vastuussa teoistaan. Eikä niitä voi perustella asioilla, joita ei ole itse kokenut.
Mitä tahansa asiaa elämässä voidaan käyttää tekosyynä. Esim. sairautta. Se ei silti tarkoita että sairauksia, jopa invalidisoivia sellaisia, ei oikeasti ole olemassa.
Edelleenkään en tiedä miten asia liittyy tämän ketjun aiheeseen. En ole lukenut kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.
Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan.
Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen.
Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.
Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)
Huomaa, että olet kovin nuori ja kokematon. Ei ole elämä vielä opettanut, että joskus vaikeneminen on kultaa. Eikä siihen välttämättä edes liity mitään pelkäämistä, vaan tilanteessa voi vain olla kaikkien kannalta järkevämpää olla lietsomatta tilannetta riidaksi tms. Ja etenkin, jos toinen osapuoli on taipuvainen väkivaltaan, ei todellakaan kannata lähteä "puhumaan suuta puhtaaksi", vaan jo oman turvallisuudenkin kannalta on järkevämpää vain poistua paikalta selittelemättä.
t. eri
En olisi alun alkaenkaan ystävystynyt jonkun kanssa jos tietäisin hänet väkivaltaiseksi. Hullu ajatuskin.
Ikävä kyllä sitä vain ei täällä todellisessa maailmassa voi aina etukäteen tietää onko toinen väkivaltainen vai ei. Varsin naiivi olet, jos kuvittelet väkivaltaisuuden olevan asia, jonka tietää jo ystävyyden alussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.
Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan.
Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen.
Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.
Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)
Huomaatko yhtään miten minäkeskeinen viestisi on? Varsinkin tuo loppukaneetti oikein kruunaa kokonaisuuden. Minäminäminä ja minun ainut oikea tapani toimia :)
t.eri
Mikäs huomauttelija se sinä olet? Kysyinkö mielipidettäsi minusta? Jos sä vaikka pidät mut pois sun suusta, niin mä pidän sut pois mun suusta, deal?
Keskustelupalstalla saa kertoa oman mielipiteensä ja näkemyksestä riippumatta siitä, mitä sinä kysyit tai et kysynyt. Jos et kestä toisten mielipiteitä, olet väärässä paikassa uhoamassa.
Okei, mä kerron sitten mielipiteeni susta. Olet ilkeä, ikävä ja katkera ihminen, jolla on narsistisia taipumuksia, huomiohakuisuutta, ja joka kärsii todennäköisesti yksinäisyydestä. Täälläkin haet huomiota hyökkäilemällä muiden kimppuun. Toivottavasti kukaan ei ota huonoista neuvoistasi onkeensa. Olen pahoillani, että elämäsi on mennyt noin huonosti. Ei tarvitse kuitenkaan levittää myrkkyä täällä. Hyvää loppupäivää!
Sellainen oksennus sieltä sitten. Toivottavasti helpotti oloasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne traumat pitäisi nimenomaan käsitellä siellä terapiassa, niin ettei viattomien kaverien tarvitse joutua välien katkaisun ja muun "kostotoiminnan" välilliseksi kohteeksi. Tuohan on ihan klassista toimintaa, että purkaa omia traumojaan ympärillä oleviin ihmisiin.
Olen traumaterapiassa ja kyllä siinä on oleellinen tavoite, että poistan haitalliset ihmiset joko kokonaan elämästäni tai luon suhteen heihin uudelleen tavalla, joka ei riko minun rajojani. Se ei ole mitään kostotoimintaa vaan omasta hyvinvoinnistaan vastaamista ja mielenterveytensä rakentamista. Traumatisoituneet ihmiset ovat monesti olleet ihan liian joustavia kynnysmattoja.
Rajojen pitäminen ei tarkoita sitä, että pitäisi toimia rumasti muita kohtaan ja alkaa itse liiallisen itsekkäksi. Kyllä näissä tulee ylilyöntejä kun alkaa opetalla vaikkapa sen terapian ansiosta pitämään omia puoliaan, ja kyllä tämänkin asian voisi reilusti myöntää.
Jos ei ole osannut pitää rajojaan koko elämänsä aikana, niin kyllähän se harjoittelua vaatii. Ei sitä muiden huomioonottamista pitäisi kuitenkaan unohtaa kokonaan ja mennä sitten omassa toiminnsaa ja rajojen pidossaan välillä sinne toiseen, itsekkyyden ääripäähän.
Eli toinen osapuoli on saanut talloa sen terapiassaolevan rajoja, mutta terapiassaolijalla pitäisi mennä kerralla maaliin?
Mitä järkeä on ystävyydessä, jos se on jotain vääntöä tai säätöä? Molemmat etsivät sopivammat ystävät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.
Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan.
Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen.
Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.
Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)
Huomaa, että olet kovin nuori ja kokematon. Ei ole elämä vielä opettanut, että joskus vaikeneminen on kultaa. Eikä siihen välttämättä edes liity mitään pelkäämistä, vaan tilanteessa voi vain olla kaikkien kannalta järkevämpää olla lietsomatta tilannetta riidaksi tms. Ja etenkin, jos toinen osapuoli on taipuvainen väkivaltaan, ei todellakaan kannata lähteä "puhumaan suuta puhtaaksi", vaan jo oman turvallisuudenkin kannalta on järkevämpää vain poistua paikalta selittelemättä.
t. eri
En olisi alun alkaenkaan ystävystynyt jonkun kanssa jos tietäisin hänet väkivaltaiseksi. Hullu ajatuskin.
Miksi luulet, että sen voi aina tietää ennakkoon onko toinen väkivaltainen vai ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap, miksi et KYSY sitä suoraan HÄNELTÄ itseltään? Miksi et itse SOITA ja kysy. Me ei voida tietä syitä sen paremmin kuin sinäkään.
tuo välttely kertoo ettei ystävyytenne tainnut toimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.
Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan.
Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen.
Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.
Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)
Huomaa, että olet kovin nuori ja kokematon. Ei ole elämä vielä opettanut, että joskus vaikeneminen on kultaa. Eikä siihen välttämättä edes liity mitään pelkäämistä, vaan tilanteessa voi vain olla kaikkien kannalta järkevämpää olla lietsomatta tilannetta riidaksi tms. Ja etenkin, jos toinen osapuoli on taipuvainen väkivaltaan, ei todellakaan kannata lähteä "puhumaan suuta puhtaaksi", vaan jo oman turvallisuudenkin kannalta on järkevämpää vain poistua paikalta selittelemättä.
t. eri
En olisi alun alkaenkaan ystävystynyt jonkun kanssa jos tietäisin hänet väkivaltaiseksi. Hullu ajatuskin.
Voi pientä. Kovin olet vielä lapsenmielinen, jos vakavissasi luulet, että väkivaltaisuus näkyy ihmisestä päällepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä voi tuoda helpotusta on ymmärtää että tutlimusten mukaan suomalaiset ovat epäempaattinen kansa. Tämä on surullista mutta niin paljon näkyy tapauksia että vaan hylätään ja suljetaan lauman ulkopuolelle mitä vähäisimmistä
syistä. On sitten ystävä tai sukulainen tai läheinen perheenjäsen.Olemme metsäläisiä ja sodan traumat siihen päälle joten julmuutta esiintyy paljon ja sitä ei voi välttää.
Hieman eri tilanne maissa joissa sivistystä, sosiaalisuutta ja vahvoja tapoja hyväksyä erilaisuutta ja selvittää ongelmia rehellisesti ihmisten kesken.
Naurettavaa vedota johonkin sodan traumoihin, kun viimeisimmän sodan päättymisestä on niin kauan, että hyvin harva on sotaa kokenut. Ei se, että isoisän isä oli sodassa ole mikään trauma.
Monen vanhempi on sota-ajan ihmisen kasvattama. Nämä sotatraumat ovat vaikuttaneet siihen kasvatukseen voimakkaasti ja niinpä traumat ovat siirtyneet seuraavalle sukupolvelle, jolle on siitä johtuen tullut mm. kovuutta ja tunnekylmyyttä ja turvattomuutta. Tämä on sitten vielä tottakai vaikuttanut vielä seuravankin sukupolven kasvatukseen ja lapsuuteen. Että kyllä, sota-ajan traumat ovat kauaskantoisia ja voimakkaita.
Aika heikosti menee, jos yli 80v sitten tapahtuneet asiat vielä ovat noin suuressa roolissa omassa elämässä. Olisi korkea aika GET OVER IT niin kuin eräskin ministeri totesi. Ei huonoa käytöstä voi jatkuvasti perustella sillä, että "mutkun oli se sota ennen kuin mun äitikään edes syntyi" jne.
Olen eri, mutta nämä vaikutukset tulevat tiedostamatta eikä niistä saa otetta. Sen vain tietää että jossain jokin mättää ja pahasti, mutta syytä tai syyllistä ei näe. Jos asia olisi ilmiselvä, siitä eroon hankkiutuminen olisikin piece of cake. Enkä tiedä ketään joka käyttäisi perittyjä sotatraumoja tekosyynä. Sotatraumat OVAT. Myös jos ne yritetään sivuuttaa. Miten aihe liittyy tähän ketjuun, en tiedä. Ei välttämättä selitä. En ole lukenut, tämä vain osui silmään.
Tuo kaksi lausetta kumoavat toisensa aika tehokkaasti. Huomaatko itse miten?
Olen eri. mutta kahdessa vahvistetussa lauseessa ei ole ristiriitaa. Kirjoitan saman asian hiekan eri tavalla, jos sitten ymmärtäisit paremmin. Kukaan ei käytä sotataraumoja tekosyynä. Sotatraumat ovat todellisuutta ja voivat siirtyä opittuina käytösmalleina useille tuleville sukupolville.
Vierailija kirjoitti:
ap, miksi et KYSY sitä suoraan HÄNELTÄ itseltään? Miksi et itse SOITA ja kysy. Me ei voida tietä syitä sen paremmin kuin sinäkään.
tuo välttely kertoo ettei ystävyytenne tainnut toimia.
Aika vaikea on soittaa ja kysyä, jos ihminen on laittanut välit poikki. Sehän yleensä tarkoittaa myös estoa tai vähintään sitä, että puheluihin ei vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mikä voi tuoda helpotusta on ymmärtää että tutlimusten mukaan suomalaiset ovat epäempaattinen kansa. Tämä on surullista mutta niin paljon näkyy tapauksia että vaan hylätään ja suljetaan lauman ulkopuolelle mitä vähäisimmistä
syistä. On sitten ystävä tai sukulainen tai läheinen perheenjäsen.Olemme metsäläisiä ja sodan traumat siihen päälle joten julmuutta esiintyy paljon ja sitä ei voi välttää.
Hieman eri tilanne maissa joissa sivistystä, sosiaalisuutta ja vahvoja tapoja hyväksyä erilaisuutta ja selvittää ongelmia rehellisesti ihmisten kesken.
Naurettavaa vedota johonkin sodan traumoihin, kun viimeisimmän sodan päättymisestä on niin kauan, että hyvin harva on sotaa kokenut. Ei se, että isoisän isä oli sodassa ole mikään trauma.
Monen vanhempi on sota-ajan ihmisen kasvattama. Nämä sotatraumat ovat vaikuttaneet siihen kasvatukseen voimakkaasti ja niinpä traumat ovat siirtyneet seuraavalle sukupolvelle, jolle on siitä johtuen tullut mm. kovuutta ja tunnekylmyyttä ja turvattomuutta. Tämä on sitten vielä tottakai vaikuttanut vielä seuravankin sukupolven kasvatukseen ja lapsuuteen. Että kyllä, sota-ajan traumat ovat kauaskantoisia ja voimakkaita.
Aika heikosti menee, jos yli 80v sitten tapahtuneet asiat vielä ovat noin suuressa roolissa omassa elämässä. Olisi korkea aika GET OVER IT niin kuin eräskin ministeri totesi. Ei huonoa käytöstä voi jatkuvasti perustella sillä, että "mutkun oli se sota ennen kuin mun äitikään edes syntyi" jne.
Olen eri, mutta nämä vaikutukset tulevat tiedostamatta eikä niistä saa otetta. Sen vain tietää että jossain jokin mättää ja pahasti, mutta syytä tai syyllistä ei näe. Jos asia olisi ilmiselvä, siitä eroon hankkiutuminen olisikin piece of cake. Enkä tiedä ketään joka käyttäisi perittyjä sotatraumoja tekosyynä. Sotatraumat OVAT. Myös jos ne yritetään sivuuttaa. Miten aihe liittyy tähän ketjuun, en tiedä. Ei välttämättä selitä. En ole lukenut, tämä vain osui silmään.
Tuo kaksi lausetta kumoavat toisensa aika tehokkaasti. Huomaatko itse miten?
Olen eri. mutta kahdessa vahvistetussa lauseessa ei ole ristiriitaa. Kirjoitan saman asian hiekan eri tavalla, jos sitten ymmärtäisit paremmin. Kukaan ei käytä sotataraumoja tekosyynä. Sotatraumat ovat todellisuutta ja voivat siirtyä opittuina käytösmalleina useille tuleville sukupolville.
Toistat vain samaa ristiriitaa. Se nimenomaan on sotatraumojen tekosyynä käyttämistä, että selittää huonoa käytöstä tai tunnekylmyyttä sillä, että joskus vuosikymmeniä sitten Suomessa oli sota. Ainut sukupolvi, joka voi uskottavasti perustella käytöstään sotatraumoilla on se sukupolvi, joka itse oli sodassa. Eli ihmiset, joiden ikä on 80 ja yli. Nuorempien on ihan turha yrittää selittää käytöstään asioilla, joita eivät ole itse kokeneet.
Sitten jos ystävä kertoisi syitä välirikolleen, haukkuisit häntä täällä että kuinka kehtasi jne.
Parempi ghostata oman kokemukseni mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joko meet elämässä eteenpäin, eli teet paljon asioita mihin ystäväsi ei kuulu
tai sitte selvität puheliumella miksi sut on hylätty.
kumman teet ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne traumat pitäisi nimenomaan käsitellä siellä terapiassa, niin ettei viattomien kaverien tarvitse joutua välien katkaisun ja muun "kostotoiminnan" välilliseksi kohteeksi. Tuohan on ihan klassista toimintaa, että purkaa omia traumojaan ympärillä oleviin ihmisiin.
Olen traumaterapiassa ja kyllä siinä on oleellinen tavoite, että poistan haitalliset ihmiset joko kokonaan elämästäni tai luon suhteen heihin uudelleen tavalla, joka ei riko minun rajojani. Se ei ole mitään kostotoimintaa vaan omasta hyvinvoinnistaan vastaamista ja mielenterveytensä rakentamista. Traumatisoituneet ihmiset ovat monesti olleet ihan liian joustavia kynnysmattoja.
No minä en tämän henkilön YSTÄVÄNÄ ollut todellakaan hänen traumojensa aiheuttaja. Traumat olivat syntyneet hänen lapsuudessaan, kun hän kasvoi kahden vakavasti mielenterveydeltään sairaan vanhemman kanssa, joista toinen tappoi itsensä. Aika narsistista ajatella, että terapian aloitettua ne omat (traumojen myötä kieroutuneet) tunteet olisivat jotenkin ainut totuus, ja että ihmiset voi jaotella "haitallisiin" ja "hyödyllisiin". Mikä terapiasuuntaus se tuollainen on?? Ihan sairasta.
Ymmärrätkö, että ystävälläsi oli omat rajat hämärtyneet lapsuutensa johdosta. Se on värittänyt hänen JOKAISTA ihmissuhdettaan, hyviä ja huonoja. Terapiassa hän kasvaa niiltä osin, jotka ovat jääneet kehittymättä ja se vaikuttaa hänen jokaiseen ihmissuhteeseensa.
Ne hyvät ihmissuhteet jatkuvat sellaisenaan, koska niissä ei syntynyt ongelmia traumatisoituneen henk koht ongelmista. Sitten on ne ihmissuhteet, jotka voivat jatkua jonkinlaisella fiksauksella. Terapiassakävijä joko toisen huomaamatta muuttaa omaa suhtautumistaan tai sanoo siitä suoraan tai asiaa ruoditaan konfliktein (terapiassa oppii, että konflikti on ok silloin kun se on tarpeen). Sitten on ne ihmissuhteet, jotka terapiassakävijä kokee liian työläiksi tai mahdottomiksi saada toimimaan niin, että hän saa pidettyä omista rajoistaan kiinni.
Olin hänen ainut läheinen ystävä. Muut olivat sellaisia, että asuivat ulkomailla tai muualla kauempana ja hän näki heitä ehkä kerran pari vuodessa. Mutta jos se nyt auttoi häntä tervehtymään traumoistaan, että aiheutti minulle trauman, niin best of luck. Edelleen olen silti sitä mieltä, että yksi traumatisoitunut ihminen ei ole muita tärkeämpi, niin että hänellä on parantumisprosessissaan oikeus talloa muiden päältä aiheuttaen osaltaan heille traumoja. Se ON sairasta, että laitetaan paha kiertämään.
Jokaisen on vastattava itsestään. SInun logiikallasi ei saisi lähteä parisuhteestakaan, jos toiselle tulee paha mieli? Olen pahoillani, että ystäväsi jätti sinut ja toivon, että löydät uuden ja paremman ja pääset yli mielipahasta.
Aloituksen pointti oli, että on vaikeaa kun toinen päättää läheisen suhteen äkillisesti antamatta mitään selitystä. On valtavasti paljon helpompi käsistellä suhteen loppumista, oli se sitten parisuhde tai läheinen ystävyyssyhde, jos tietää edes suurinpiirtein että miksi. Ei ollut kyse siitä, ettei läheisistä suhteista saisi lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten jos ystävä kertoisi syitä välirikolleen, haukkuisit häntä täällä että kuinka kehtasi jne.
Parempi ghostata oman kokemukseni mukaan.
Juurikin näin. Viestien sävystä päätellen moni täälläkin avoimmuuden perään huutelevista hyppisi silmille ja vetäisi pussillisen Apetitia sieraimeen, jos heille sanoisi suoraan, miksi ei halua jatkaa ystävyyttä. Aika harva noin muutenkaan oikeasti haluaa kuulla, että on jonkun mielestä vain paskaa seuraa tai rasittava jankuttaja tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne traumat pitäisi nimenomaan käsitellä siellä terapiassa, niin ettei viattomien kaverien tarvitse joutua välien katkaisun ja muun "kostotoiminnan" välilliseksi kohteeksi. Tuohan on ihan klassista toimintaa, että purkaa omia traumojaan ympärillä oleviin ihmisiin.
Olen traumaterapiassa ja kyllä siinä on oleellinen tavoite, että poistan haitalliset ihmiset joko kokonaan elämästäni tai luon suhteen heihin uudelleen tavalla, joka ei riko minun rajojani. Se ei ole mitään kostotoimintaa vaan omasta hyvinvoinnistaan vastaamista ja mielenterveytensä rakentamista. Traumatisoituneet ihmiset ovat monesti olleet ihan liian joustavia kynnysmattoja.
No minä en tämän henkilön YSTÄVÄNÄ ollut todellakaan hänen traumojensa aiheuttaja. Traumat olivat syntyneet hänen lapsuudessaan, kun hän kasvoi kahden vakavasti mielenterveydeltään sairaan vanhemman kanssa, joista toinen tappoi itsensä. Aika narsistista ajatella, että terapian aloitettua ne omat (traumojen myötä kieroutuneet) tunteet olisivat jotenkin ainut totuus, ja että ihmiset voi jaotella "haitallisiin" ja "hyödyllisiin". Mikä terapiasuuntaus se tuollainen on?? Ihan sairasta.
Ymmärrätkö, että ystävälläsi oli omat rajat hämärtyneet lapsuutensa johdosta. Se on värittänyt hänen JOKAISTA ihmissuhdettaan, hyviä ja huonoja. Terapiassa hän kasvaa niiltä osin, jotka ovat jääneet kehittymättä ja se vaikuttaa hänen jokaiseen ihmissuhteeseensa.
Ne hyvät ihmissuhteet jatkuvat sellaisenaan, koska niissä ei syntynyt ongelmia traumatisoituneen henk koht ongelmista. Sitten on ne ihmissuhteet, jotka voivat jatkua jonkinlaisella fiksauksella. Terapiassakävijä joko toisen huomaamatta muuttaa omaa suhtautumistaan tai sanoo siitä suoraan tai asiaa ruoditaan konfliktein (terapiassa oppii, että konflikti on ok silloin kun se on tarpeen). Sitten on ne ihmissuhteet, jotka terapiassakävijä kokee liian työläiksi tai mahdottomiksi saada toimimaan niin, että hän saa pidettyä omista rajoistaan kiinni.
Olin hänen ainut läheinen ystävä. Muut olivat sellaisia, että asuivat ulkomailla tai muualla kauempana ja hän näki heitä ehkä kerran pari vuodessa. Mutta jos se nyt auttoi häntä tervehtymään traumoistaan, että aiheutti minulle trauman, niin best of luck. Edelleen olen silti sitä mieltä, että yksi traumatisoitunut ihminen ei ole muita tärkeämpi, niin että hänellä on parantumisprosessissaan oikeus talloa muiden päältä aiheuttaen osaltaan heille traumoja. Se ON sairasta, että laitetaan paha kiertämään.
Jokaisen on vastattava itsestään. SInun logiikallasi ei saisi lähteä parisuhteestakaan, jos toiselle tulee paha mieli? Olen pahoillani, että ystäväsi jätti sinut ja toivon, että löydät uuden ja paremman ja pääset yli mielipahasta.
Aloituksen pointti oli, että on vaikeaa kun toinen päättää läheisen suhteen äkillisesti antamatta mitään selitystä. On valtavasti paljon helpompi käsistellä suhteen loppumista, oli se sitten parisuhde tai läheinen ystävyyssyhde, jos tietää edes suurinpiirtein että miksi. Ei ollut kyse siitä, ettei läheisistä suhteista saisi lähteä.
Oletko ihan varma, että sinusta olisi helpompi kuulla "en jaksa enää sinun tylsiä juttujasi" kuin vain jäädä yksin juttuinesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne traumat pitäisi nimenomaan käsitellä siellä terapiassa, niin ettei viattomien kaverien tarvitse joutua välien katkaisun ja muun "kostotoiminnan" välilliseksi kohteeksi. Tuohan on ihan klassista toimintaa, että purkaa omia traumojaan ympärillä oleviin ihmisiin.
Olen traumaterapiassa ja kyllä siinä on oleellinen tavoite, että poistan haitalliset ihmiset joko kokonaan elämästäni tai luon suhteen heihin uudelleen tavalla, joka ei riko minun rajojani. Se ei ole mitään kostotoimintaa vaan omasta hyvinvoinnistaan vastaamista ja mielenterveytensä rakentamista. Traumatisoituneet ihmiset ovat monesti olleet ihan liian joustavia kynnysmattoja.
No minä en tämän henkilön YSTÄVÄNÄ ollut todellakaan hänen traumojensa aiheuttaja. Traumat olivat syntyneet hänen lapsuudessaan, kun hän kasvoi kahden vakavasti mielenterveydeltään sairaan vanhemman kanssa, joista toinen tappoi itsensä. Aika narsistista ajatella, että terapian aloitettua ne omat (traumojen myötä kieroutuneet) tunteet olisivat jotenkin ainut totuus, ja että ihmiset voi jaotella "haitallisiin" ja "hyödyllisiin". Mikä terapiasuuntaus se tuollainen on?? Ihan sairasta.
Ymmärrätkö, että ystävälläsi oli omat rajat hämärtyneet lapsuutensa johdosta. Se on värittänyt hänen JOKAISTA ihmissuhdettaan, hyviä ja huonoja. Terapiassa hän kasvaa niiltä osin, jotka ovat jääneet kehittymättä ja se vaikuttaa hänen jokaiseen ihmissuhteeseensa.
Ne hyvät ihmissuhteet jatkuvat sellaisenaan, koska niissä ei syntynyt ongelmia traumatisoituneen henk koht ongelmista. Sitten on ne ihmissuhteet, jotka voivat jatkua jonkinlaisella fiksauksella. Terapiassakävijä joko toisen huomaamatta muuttaa omaa suhtautumistaan tai sanoo siitä suoraan tai asiaa ruoditaan konfliktein (terapiassa oppii, että konflikti on ok silloin kun se on tarpeen). Sitten on ne ihmissuhteet, jotka terapiassakävijä kokee liian työläiksi tai mahdottomiksi saada toimimaan niin, että hän saa pidettyä omista rajoistaan kiinni.
Olin hänen ainut läheinen ystävä. Muut olivat sellaisia, että asuivat ulkomailla tai muualla kauempana ja hän näki heitä ehkä kerran pari vuodessa. Mutta jos se nyt auttoi häntä tervehtymään traumoistaan, että aiheutti minulle trauman, niin best of luck. Edelleen olen silti sitä mieltä, että yksi traumatisoitunut ihminen ei ole muita tärkeämpi, niin että hänellä on parantumisprosessissaan oikeus talloa muiden päältä aiheuttaen osaltaan heille traumoja. Se ON sairasta, että laitetaan paha kiertämään.
Jokaisen on vastattava itsestään. SInun logiikallasi ei saisi lähteä parisuhteestakaan, jos toiselle tulee paha mieli? Olen pahoillani, että ystäväsi jätti sinut ja toivon, että löydät uuden ja paremman ja pääset yli mielipahasta.
Aloituksen pointti oli, että on vaikeaa kun toinen päättää läheisen suhteen äkillisesti antamatta mitään selitystä. On valtavasti paljon helpompi käsistellä suhteen loppumista, oli se sitten parisuhde tai läheinen ystävyyssyhde, jos tietää edes suurinpiirtein että miksi. Ei ollut kyse siitä, ettei läheisistä suhteista saisi lähteä.
Olen eri kommentoija, mutta en usko, että rehellisyys tässä asiassa tekisi ystävyyden helpommaksi, vaan vaikeaksi. Valkoiset valheet ovat näissä käyttökelpoisia, kun harva kuitenkaan haluaa toista ihmistä tahallisesti loukata. Mitä hyötyä siitä olisi kenellekään ollut, jos vaikka olisin sanonut tuolla nuoren aikuisuuden tuttavalle, että vaikutat seinähullulta ja hyvin häiriintyneeltä, joten en halua olla tekemisissä? Siinä oli oikea syy, mutta vetosin kiireisiin ja erilaiseen elämänvaiheeseen (tavallaan totta olivat nekin).
Jos sinä tarvitset muilta ihmisiltä joitain selityksiä omille teoilleen, omalle tavalleen elää,... niin sinä olet sairas. Siis jos ilman muiden selityksiä sinä et pääse asioista yli, sinusta tuntuu pahalta,... niin kyllä, olet sairas. Ei terveen ihmisen hyvinvointi ole riippuvainen muiden selityksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap paljon tsemppiä sinulle! Onneks pääsit eroon sairaasta ihmisestä! Luepa täältä näiden traumaparantujien mielipiteitä, niin huomaat ettei heillä ole muuta tarkoitusta ihmisille kuin hyötyä heistä. Muut saa viskata menemään. Et tarvitse sellaista ihmistä elämääsi!
Nämä väkisinripustautujatko eivät halua hyötyä näistä ihmisistä, jotka yrittävät pyristellä irti? "Muttakun MINÄ haluan olla hänen ystävänsä vaikka väkisin, hän on minulle sen velkaa ja minä tarvitsen häntä eikä hän saa hylätä minua."
Olisitteko samaa mieltä, jos kyse olisi parisuhteesta, jossa toinen voi huonosti? Että pitää vaan sietää epämukavuutta, koska toinen ei halua lopettaa suhdetta?
Kyllä se minäminäihminen on se, joka lähtee ystävyyssyhteesta taikka parisuhteesta antamatta mitään selitystä. Ymmärrän tuollaisen käytöksen ainoastaan siinä tilanteessa, että toinen on jatkuvasti kaltoinkohdellut, tai muuta vakavaa. Tai jos lähtee esim. väkivaltaisesta (henkistä tai fyysistä) suhteesta. Selityksen haluaminen suhteen päättymiselle ei ole mitään väkisinripustautumista, päinvastoin, jos ei saa selitystä, niin se voi vaikeuttaa paljonkin asiasta ylipääsemistä ja voi helpommin jäädä roikkumaan menneeseen suhteeseen.
Nykyään ghostataan tai lähdettään selityksittä todella heppoisin perustein mielestäni suhteista ja kyllä se on todella itsekästä. Voisi edes vastata kun jos toinen kysyy asiasta, jos ei oma-aloitteisesti ole kertonut. Sen verran voi vielä välittää siitä toisestakin, vaikkei halua jatkaa suhdetta. Tietenkin suhteen voi päättää, mutta kyllä sillä on paljonkin eroa, kuinka sen tekee ja osaako ottaa sitä toista osapuolta siinä yhtään huomioon myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa alan ymmärtää miksi milleniaaleilla ei ole kestäviä ystävyyssuhteita. Ihmeellistä sekoilua ja ghoustaamista.
Mistä luulet tietäväsi, mikä ikäisiä täällä kirjoittaa? Voin kertoa, että ihmissuhteet eivät ole kovin yksinkertaisia meillä milleniaalien äideilläkään. Eikä kenelläkään muullakaan.
Niinpä. Minäkin olen viisikymppinen.
Minä olen jo lähempänä kuusikymppistä myös. Yleensä vanhemmiten oppii hieman tajuamaan siitä, että muillakin on omia näkökulmia eikä ole niin suurta tarvetta mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajatteluun. Ihmissuhteissa on aina kaksi näkökulmaa ja ne ovat ristiriidassa keskenään varsinkin silloin, kun ystävyys päättyy. Toisaalta on aivan luonnollista, että ystävyydet päättyvät. Vastasin tuonne aivan alkuun, että suurin osa ystävyyksistäni on päättynyt eri syistä. En ole tainnut kertaakaan sanoa kenellekään suoraan, että ystävyytemme päättyi, koska et ole mielestäni kovin kiva tyyppi, vaikka jokunen kerta se onkin syynä ollut.
Minä olen milleniaali ja hyvin lojaali ystävilleni ja perheelleni. En ole dumpannut yhtään ystävää. Enkä edes yhtään poikaystävää kertomatta syytä. Pidän omituisena ajatuksena, että ihmisiä pelkää niin paljon, ettei heille uskalla sanoa mitään poikkipuolista tai ikävää. Ja siitä huolimatta olen suosittua seuraa. :)
Huomaa, että olet kovin nuori ja kokematon. Ei ole elämä vielä opettanut, että joskus vaikeneminen on kultaa. Eikä siihen välttämättä edes liity mitään pelkäämistä, vaan tilanteessa voi vain olla kaikkien kannalta järkevämpää olla lietsomatta tilannetta riidaksi tms. Ja etenkin, jos toinen osapuoli on taipuvainen väkivaltaan, ei todellakaan kannata lähteä "puhumaan suuta puhtaaksi", vaan jo oman turvallisuudenkin kannalta on järkevämpää vain poistua paikalta selittelemättä.
t. eri
Minulle taas tuli mieleen, että kyseessä on noin kuusikymppinen vanharouva, jonka elämä menee kuten kommentoi... kaikki on minä tai minun.
Lienee selvää, että ystävyydessä on ottamista ja antamista, mutta välttämättä kaikissa suhteissa vaakakupit ei mene tasan. Yksilön kannalta tärkeitä lienee, että omassa elämässä vaakakupit menee tasan. Silloin kun ihminen on kaikissa sihteissa antaja, niin voimat loppuu ja painolastia on kevennettävä. Toiset taas hyväksyy vain ystävyyden, jossa he ovat ottajia ja päinvastaisessa tilanteessa ystävyys on liian negatiivinen jatkuakseen.
Okei, mä kerron sitten mielipiteeni susta. Olet ilkeä, ikävä ja katkera ihminen, jolla on narsistisia taipumuksia, huomiohakuisuutta, ja joka kärsii todennäköisesti yksinäisyydestä. Täälläkin haet huomiota hyökkäilemällä muiden kimppuun. Toivottavasti kukaan ei ota huonoista neuvoistasi onkeensa. Olen pahoillani, että elämäsi on mennyt noin huonosti. Ei tarvitse kuitenkaan levittää myrkkyä täällä. Hyvää loppupäivää!