Miten päästä yli siitä että läheisin ystävä on katkaissut selittämättä välit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap paljon tsemppiä sinulle! Onneks pääsit eroon sairaasta ihmisestä! Luepa täältä näiden traumaparantujien mielipiteitä, niin huomaat ettei heillä ole muuta tarkoitusta ihmisille kuin hyötyä heistä. Muut saa viskata menemään. Et tarvitse sellaista ihmistä elämääsi!

Nämä väkisinripustautujatko eivät halua hyötyä näistä ihmisistä, jotka yrittävät pyristellä irti? "Muttakun MINÄ haluan olla hänen ystävänsä vaikka väkisin, hän on minulle sen velkaa ja minä tarvitsen häntä eikä hän saa hylätä minua."

Olisitteko samaa mieltä, jos kyse olisi parisuhteesta, jossa toinen voi huonosti? Että pitää vaan sietää epämukavuutta, koska toinen ei halua lopettaa suhdetta?

Kukaan ei ole puhunut ripustautujista. Aiheena on se, että joku häipyy toisen elämästä äkkiarvaamatta. Ilman ennakkomerkkejä.

Usein häipymisen syynä on se, että toinen ripustautuu liikaa eikä mikään määrä puhetta saa häntä tajuamaan, että suhde ei ole terveellä pohjalla. Silloin on pakko vain pistää välit poikki, jotta oma mielenterveys ei kärsi. 

t. eri

Ehkä kannataa vielä jatkaa sitä terapiaa, jos ei osaa käyttäytyä kuin aikuinen ihminen ja lopettaa ystävyyssuhdetta asiallisesti ja arvostavasti. Itsekkyyden selittelyjä tässä ketjussa riittää, mutta hylkääminen ilman kunnon keskustelua on vaan raukkamaista!

Miksi kuvittelet, että kaikki käyvät terapiassa, koska sinä käyt? 

Kylläpä osui ja upposi 😂 Viittasin tässä ketjussa useiden "terapia selityksiin", ilmeisesti itsekin käyttäydyt niin itsekkäästi, kun noin reagoit.

Mitä sekoilet? Ei tässä olla mitään laivanupotusta pelaamassa, joten mikään ei nyt osunut eikä uponnut. Eikä siinä ole mitään itsekästä, jos kysyy kysymyksen. Se on keskustelua, joka on sinulle ilmeisesti vieras käsite. 

Ja sinun kysymyksesi oli asiallinen ja viaton? Älä viitsi "aikuinen" ihminen esittää 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ja viha tuntuvat vähän ylimitoitetuilta reaktioilta. Ystävyys on kuitenkin vastavuoroista eikä koskaan pakollista. Sellaisiakin ihmisiä on, jotka olettavat voivansa pakottaa toisen ystävyyteen, vaikka tämä monin eri tavoin olisi yrittänyt viestiä haluavansa vain tuttavuutta.

Kyllä syy ystävyyden katkeamiseen useimmiten löytyy peilistä, ellei mitään ulkoista syytä ole olemassa. Tuskin olet mikään hyvä ystävä ollut, jos häntä noin vihaat, entistä ystävääsi. Vain siksi, ettei enää suostu olemaan ystäväsi. Minusta se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sillä ystävälle toivoo hyvää ja häntä arvostaa. Ystävä ei ole sätkynukke, jota sinun pitäisi voida käskeä.

Yllättävästi olen tavannut kuvatun kaltaisen ihmisen itsekin. Ensin oli vaikea uskoa, että tuolla tavalla ajattelevia ihmisiä ylipäätään on olemassa. Hän liimaantui kiinni kuin takiainen ja koetti painostaa yhteydenpitoon.

Samaa mietin. Ystävyyden katketessa voi olla surullinen ja haikea olo. Mutta jos on vihainen ja katkera, niin ne ovat enemmän tunteita jotka voisivat liittyä pitkän parisuhteen päättymiseen esim pettämisen takia. Kertoo sellaisesta omistushalusta, että se voi olla syy miksi ystävyyssuhde muuttui liian raskaaksi toiselle osapuolelle. Harva aikuinen kuitenkaan haluaa niin intensiivisiä ystävyyssuhteita, että niiden lopettaminen nähdään petoksena.

Onko sinulle läheistä ystävää? Voitko oikeasti käsi sydämellä sanoa, että jos hän vain katoaisi yhtäkkiä elämästäsi mitään selitystä antamatta, niin tuntisit ainoastaan haikeutta ja surua? Mutta ilmeisesti viestistäsi päätellen sinulla ei olekaan kovin niin läheisiä ystäviä, joten ehkä sinun on hankala samaistua tilanteeseen.

Ystävyyyden päättyminen on ihan luonnollista ja tapahtuu monista eri syistä. Äkillinen läheisen ystävyyden katkaiseminen ilman selitystä on sen sijaan eri asia, sen on vähän poikeuksellista ja voi olla repivääkin ja ihan normaalia että tulee esim. vihankin tunteita. Ei sellainen kerro itsessään kyllä mitään mistään omistushalusta. Aloituksesta mistään muustakaan näin ei ollut pääteltävissä mielestäni.

Moni myös automaattisesti näyttää ajattelevan, että ap:n täytyy olla ollut toiminut eriyisen ikävästi tai muuten olla ikävä ja huonosti käyttäytyvä ihminen. Kyllä kuitenkin on ihan yhtä mahdollista se, että se toinen osapuoli on ollut se ikävä tässä. Tai jotain muuta. Ei ole mielestäni ihan normaalia katkaista läheistä ystävyyttä ilman mitään selitystä. Ja kyllä, se on verrattavissa mielestäni myös parisuhteen päättämiseen samalla tavoin. Sellainen voi olla vaikeaa ja vaikeuttaa asian käsittelyä.

(ps. Läheien ystävyyssuhde ei myöskään ole mitenkään sama asia kuin "intensiivinen".)

En tiedä kuinka läheistä ystävyyssuhdetta tarkoitat. Mutta jos puolisoni lähtisi, en tuntisi vihaa enkä katkeruutta häntä kohtaan. Hän saa mennä, jos tahtoo. Olisin surullinen ja ikävöisin. Mutta en olisi vihainen.

Enkä halua lähipiiriini ihmisiä jotka tulisivat katkeraksi tai vihaiseksi minua kohtaan, jos en haluaisi enää olla läheisissä väleissä. Tuollaiset ihmiset ovat ahdistavia.

Syyllisen etsiminen tällaisessa on täysin turhaa. Kummallakin osapuolella on oma näkökulmansa eikä tässä ole hyvistä ja pahista.

Oletko tullut puolisosi salamajättämäksi? Ihan normaaleihin surun vaiheisiin kuuluu viha. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä tästä!

Voisiko joku terapeutti kommentoida asiaa. Miten ihmeessä aina neuvoksi annetaan terapiassa käyvälle että senkun teet ja hylkäät - sinulla on oikeus

Eli raha puhuu -terapeutti toistaa tarinaa minkä potilas haluaa kuulla jotta ei siirrytä epämukavuusalueelle jossa potilas joutuisi todella kasvamaan ja kohtaaamaan haastavan tilanteen ja itselleen vaikean ihmisen.

Vastuutonta terapeutilta - potilas ei kehity ja hänen lähipiirissään olevat ihmiset voivat kärsiä syvästi.

Minulla on ihan huippu terapeutti ja nimenomaan mennään epämukavuusalueille, mutta ihan oleellinen osa kasvua on se, että vaikeat ihmiset poistetaan elämästä eikä niitä opetella sietämään. Miksi pitäisi? Siksihän sitä on sairastunut, että on sietänyt heitä, ei sitä parane sietämällä vielä enemmän vaan ĺopettamalla  sietämisen. 

Oletko oikeasti sitä mieltä, että ystävät sairastuttavat ihmisen? Ehkä teidänkaltaisilla ei pitäisi olla yhtään ystävää, koska ette sellaisia ansaitse. Itsellänikin on traumataustaa, mutta se ei ole johtanut narsistiseen käytökseen. Olen jopa selvittänyt asiat niiden ihmisten kanssa, jotka ne traumat minulle aiheuttivat. Ja jopa - ei ole ollut tarvetta katkaista välejä kenenkään! Enkä näe ihmisiä noin ikävinä kuin sinä. Pikemminkin koen empatiaa jokaista kohtaan, koska kenenkään elämä ei ole yhtä kevyttä tanssahtelua.

Kuulostat edelleen läheisriippuvalta tai taipuvaiselta sellaiseen. Ei ole narsistista vaan tervettä käytöstä pitää oma itsensä ykkösenä, se on jokaisen velvollisuus ja moni tekee niin luonnostaan. Empatiaa voi kokea etäältäkin altistamatta itseään toiselle ihmiselle. Sitten, kun sinulla tulee eteen se piste, että sinä et enää voi ottaa lisää kuormaa siitä, että kenenkään elämä ei ole kevyttä tanssahtelua niin katsotaan asiaa uudelleen. 

Sori, jos viesti menee metsään, mutta tältä viestisi kuulostaa. 

Sinä kuulostat tyypilliseltä minä itse ykkönen ensin ei muita maailmassa -tyypiltä. Ystävän hylkääminen ilman selitystä on aina paskamaista.

Kyllä, näin on. Joskus se on välttämätöntä, joskus ei. Yleensä niihin ihmisiin ei tarvitse katkaista välejä, joiden kanssa kommunikaatio toimii normaalien sääntöjen mukaan. 

Tässä ketjussa on kuitenkin väitetty sitäkin, että ystävän jättäminen on paskamaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia mikä voi tuoda helpotusta on ymmärtää että tutlimusten mukaan suomalaiset ovat epäempaattinen kansa. Tämä on surullista mutta niin paljon näkyy tapauksia että vaan hylätään ja suljetaan lauman ulkopuolelle mitä vähäisimmistä

syistä. On sitten ystävä tai sukulainen tai läheinen perheenjäsen.

Olemme metsäläisiä ja sodan traumat siihen päälle joten julmuutta esiintyy paljon ja sitä ei voi välttää.

Hieman eri tilanne maissa joissa sivistystä, sosiaalisuutta ja vahvoja tapoja hyväksyä erilaisuutta ja selvittää ongelmia rehellisesti ihmisten kesken.

Naurettavaa vedota johonkin sodan traumoihin, kun viimeisimmän sodan päättymisestä on niin kauan, että hyvin harva on sotaa kokenut. Ei se, että isoisän isä oli sodassa ole mikään trauma. 

Monen vanhempi on sota-ajan ihmisen kasvattama. Nämä sotatraumat ovat vaikuttaneet siihen kasvatukseen voimakkaasti ja niinpä traumat ovat siirtyneet seuraavalle sukupolvelle, jolle on siitä johtuen tullut mm. kovuutta ja tunnekylmyyttä ja turvattomuutta. Tämä on sitten vielä tottakai vaikuttanut vielä seuravankin sukupolven kasvatukseen ja lapsuuteen. Että kyllä, sota-ajan traumat ovat kauaskantoisia ja voimakkaita.

Höpö höpö. Nykyisistä aikuisista suurin osa on sikä ikäluokaa, joten isovanhempien vanhemmat ovat olleet sodassa. Ei voi enää vedota siihen, että olisi jotain sotatraumoja, kun edes isovanhemmat eivät joko muista kunnolla sota-aikaa tai ole edes eläneet sitä. Itse olen 39v ja minun mummoni oli 6v, kun oli sota. En voi millään uskottavalla tavalla perustella omia tekemisiäni sillä, että oli sota ja siitä jä trauma. Tunnetaidot ovat opittavissa oleva asia eikä niiden puutetta voi perustella liki 100v sitten tapahtuneilla asioilla. 

Kumppanini kaveri ei ole meille päässyt kohta 8 vuoteen.Jonkunlaiset välit heillä on , mutta ikinä hän ei meille pääse käymään. En anna tulla kun ei joskus antanut kun olisin halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ja viha tuntuvat vähän ylimitoitetuilta reaktioilta. Ystävyys on kuitenkin vastavuoroista eikä koskaan pakollista. Sellaisiakin ihmisiä on, jotka olettavat voivansa pakottaa toisen ystävyyteen, vaikka tämä monin eri tavoin olisi yrittänyt viestiä haluavansa vain tuttavuutta.

Kyllä syy ystävyyden katkeamiseen useimmiten löytyy peilistä, ellei mitään ulkoista syytä ole olemassa. Tuskin olet mikään hyvä ystävä ollut, jos häntä noin vihaat, entistä ystävääsi. Vain siksi, ettei enää suostu olemaan ystäväsi. Minusta se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sillä ystävälle toivoo hyvää ja häntä arvostaa. Ystävä ei ole sätkynukke, jota sinun pitäisi voida käskeä.

Yllättävästi olen tavannut kuvatun kaltaisen ihmisen itsekin. Ensin oli vaikea uskoa, että tuolla tavalla ajattelevia ihmisiä ylipäätään on olemassa. Hän liimaantui kiinni kuin takiainen ja koetti painostaa yhteydenpitoon.

Samaa mietin. Ystävyyden katketessa voi olla surullinen ja haikea olo. Mutta jos on vihainen ja katkera, niin ne ovat enemmän tunteita jotka voisivat liittyä pitkän parisuhteen päättymiseen esim pettämisen takia. Kertoo sellaisesta omistushalusta, että se voi olla syy miksi ystävyyssuhde muuttui liian raskaaksi toiselle osapuolelle. Harva aikuinen kuitenkaan haluaa niin intensiivisiä ystävyyssuhteita, että niiden lopettaminen nähdään petoksena.

Onko sinulle läheistä ystävää? Voitko oikeasti käsi sydämellä sanoa, että jos hän vain katoaisi yhtäkkiä elämästäsi mitään selitystä antamatta, niin tuntisit ainoastaan haikeutta ja surua? Mutta ilmeisesti viestistäsi päätellen sinulla ei olekaan kovin niin läheisiä ystäviä, joten ehkä sinun on hankala samaistua tilanteeseen.

Ystävyyyden päättyminen on ihan luonnollista ja tapahtuu monista eri syistä. Äkillinen läheisen ystävyyden katkaiseminen ilman selitystä on sen sijaan eri asia, sen on vähän poikeuksellista ja voi olla repivääkin ja ihan normaalia että tulee esim. vihankin tunteita. Ei sellainen kerro itsessään kyllä mitään mistään omistushalusta. Aloituksesta mistään muustakaan näin ei ollut pääteltävissä mielestäni.

Moni myös automaattisesti näyttää ajattelevan, että ap:n täytyy olla ollut toiminut eriyisen ikävästi tai muuten olla ikävä ja huonosti käyttäytyvä ihminen. Kyllä kuitenkin on ihan yhtä mahdollista se, että se toinen osapuoli on ollut se ikävä tässä. Tai jotain muuta. Ei ole mielestäni ihan normaalia katkaista läheistä ystävyyttä ilman mitään selitystä. Ja kyllä, se on verrattavissa mielestäni myös parisuhteen päättämiseen samalla tavoin. Sellainen voi olla vaikeaa ja vaikeuttaa asian käsittelyä.

(ps. Läheien ystävyyssuhde ei myöskään ole mitenkään sama asia kuin "intensiivinen".)

En tiedä kuinka läheistä ystävyyssuhdetta tarkoitat. Mutta jos puolisoni lähtisi, en tuntisi vihaa enkä katkeruutta häntä kohtaan. Hän saa mennä, jos tahtoo. Olisin surullinen ja ikävöisin. Mutta en olisi vihainen.

Enkä halua lähipiiriini ihmisiä jotka tulisivat katkeraksi tai vihaiseksi minua kohtaan, jos en haluaisi enää olla läheisissä väleissä. Tuollaiset ihmiset ovat ahdistavia.

Syyllisen etsiminen tällaisessa on täysin turhaa. Kummallakin osapuolella on oma näkökulmansa eikä tässä ole hyvistä ja pahista.

Oletko tullut puolisosi salamajättämäksi? Ihan normaaleihin surun vaiheisiin kuuluu viha. 

En oikein pidä siitä jos joku alkaa sanella mitä ovat normaalit tunteet ja mitä kuuluu missäkin tilanteessa tuntea.

Vierailija kirjoitti:

Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.

Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.

Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap paljon tsemppiä sinulle! Onneks pääsit eroon sairaasta ihmisestä! Luepa täältä näiden traumaparantujien mielipiteitä, niin huomaat ettei heillä ole muuta tarkoitusta ihmisille kuin hyötyä heistä. Muut saa viskata menemään. Et tarvitse sellaista ihmistä elämääsi!

Nämä väkisinripustautujatko eivät halua hyötyä näistä ihmisistä, jotka yrittävät pyristellä irti? "Muttakun MINÄ haluan olla hänen ystävänsä vaikka väkisin, hän on minulle sen velkaa ja minä tarvitsen häntä eikä hän saa hylätä minua."

Olisitteko samaa mieltä, jos kyse olisi parisuhteesta, jossa toinen voi huonosti? Että pitää vaan sietää epämukavuutta, koska toinen ei halua lopettaa suhdetta?

Kukaan ei ole puhunut ripustautujista. Aiheena on se, että joku häipyy toisen elämästä äkkiarvaamatta. Ilman ennakkomerkkejä.

Usein häipymisen syynä on se, että toinen ripustautuu liikaa eikä mikään määrä puhetta saa häntä tajuamaan, että suhde ei ole terveellä pohjalla. Silloin on pakko vain pistää välit poikki, jotta oma mielenterveys ei kärsi. 

t. eri

Ehkä kannataa vielä jatkaa sitä terapiaa, jos ei osaa käyttäytyä kuin aikuinen ihminen ja lopettaa ystävyyssuhdetta asiallisesti ja arvostavasti. Itsekkyyden selittelyjä tässä ketjussa riittää, mutta hylkääminen ilman kunnon keskustelua on vaan raukkamaista!

Miksi kuvittelet, että kaikki käyvät terapiassa, koska sinä käyt? 

Kylläpä osui ja upposi 😂 Viittasin tässä ketjussa useiden "terapia selityksiin", ilmeisesti itsekin käyttäydyt niin itsekkäästi, kun noin reagoit.

Mitä sekoilet? Ei tässä olla mitään laivanupotusta pelaamassa, joten mikään ei nyt osunut eikä uponnut. Eikä siinä ole mitään itsekästä, jos kysyy kysymyksen. Se on keskustelua, joka on sinulle ilmeisesti vieras käsite. 

Ja sinun kysymyksesi oli asiallinen ja viaton? Älä viitsi "aikuinen" ihminen esittää 🙄

Ei tarvitse olla asiallinen, jos vastapuoli kommentoi tyylilla "osui ja upposi" ja kommunikoi kuvilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ja viha tuntuvat vähän ylimitoitetuilta reaktioilta. Ystävyys on kuitenkin vastavuoroista eikä koskaan pakollista. Sellaisiakin ihmisiä on, jotka olettavat voivansa pakottaa toisen ystävyyteen, vaikka tämä monin eri tavoin olisi yrittänyt viestiä haluavansa vain tuttavuutta.

Kyllä syy ystävyyden katkeamiseen useimmiten löytyy peilistä, ellei mitään ulkoista syytä ole olemassa. Tuskin olet mikään hyvä ystävä ollut, jos häntä noin vihaat, entistä ystävääsi. Vain siksi, ettei enää suostu olemaan ystäväsi. Minusta se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sillä ystävälle toivoo hyvää ja häntä arvostaa. Ystävä ei ole sätkynukke, jota sinun pitäisi voida käskeä.

Yllättävästi olen tavannut kuvatun kaltaisen ihmisen itsekin. Ensin oli vaikea uskoa, että tuolla tavalla ajattelevia ihmisiä ylipäätään on olemassa. Hän liimaantui kiinni kuin takiainen ja koetti painostaa yhteydenpitoon.

Samaa mietin. Ystävyyden katketessa voi olla surullinen ja haikea olo. Mutta jos on vihainen ja katkera, niin ne ovat enemmän tunteita jotka voisivat liittyä pitkän parisuhteen päättymiseen esim pettämisen takia. Kertoo sellaisesta omistushalusta, että se voi olla syy miksi ystävyyssuhde muuttui liian raskaaksi toiselle osapuolelle. Harva aikuinen kuitenkaan haluaa niin intensiivisiä ystävyyssuhteita, että niiden lopettaminen nähdään petoksena.

Onko sinulle läheistä ystävää? Voitko oikeasti käsi sydämellä sanoa, että jos hän vain katoaisi yhtäkkiä elämästäsi mitään selitystä antamatta, niin tuntisit ainoastaan haikeutta ja surua? Mutta ilmeisesti viestistäsi päätellen sinulla ei olekaan kovin niin läheisiä ystäviä, joten ehkä sinun on hankala samaistua tilanteeseen.

Ystävyyyden päättyminen on ihan luonnollista ja tapahtuu monista eri syistä. Äkillinen läheisen ystävyyden katkaiseminen ilman selitystä on sen sijaan eri asia, sen on vähän poikeuksellista ja voi olla repivääkin ja ihan normaalia että tulee esim. vihankin tunteita. Ei sellainen kerro itsessään kyllä mitään mistään omistushalusta. Aloituksesta mistään muustakaan näin ei ollut pääteltävissä mielestäni.

Moni myös automaattisesti näyttää ajattelevan, että ap:n täytyy olla ollut toiminut eriyisen ikävästi tai muuten olla ikävä ja huonosti käyttäytyvä ihminen. Kyllä kuitenkin on ihan yhtä mahdollista se, että se toinen osapuoli on ollut se ikävä tässä. Tai jotain muuta. Ei ole mielestäni ihan normaalia katkaista läheistä ystävyyttä ilman mitään selitystä. Ja kyllä, se on verrattavissa mielestäni myös parisuhteen päättämiseen samalla tavoin. Sellainen voi olla vaikeaa ja vaikeuttaa asian käsittelyä.

(ps. Läheien ystävyyssuhde ei myöskään ole mitenkään sama asia kuin "intensiivinen".)

En tiedä kuinka läheistä ystävyyssuhdetta tarkoitat. Mutta jos puolisoni lähtisi, en tuntisi vihaa enkä katkeruutta häntä kohtaan. Hän saa mennä, jos tahtoo. Olisin surullinen ja ikävöisin. Mutta en olisi vihainen.

Enkä halua lähipiiriini ihmisiä jotka tulisivat katkeraksi tai vihaiseksi minua kohtaan, jos en haluaisi enää olla läheisissä väleissä. Tuollaiset ihmiset ovat ahdistavia.

Syyllisen etsiminen tällaisessa on täysin turhaa. Kummallakin osapuolella on oma näkökulmansa eikä tässä ole hyvistä ja pahista.

Oletko tullut puolisosi salamajättämäksi? Ihan normaaleihin surun vaiheisiin kuuluu viha. 

En oikein pidä siitä jos joku alkaa sanella mitä ovat normaalit tunteet ja mitä kuuluu missäkin tilanteessa tuntea.

Se nyt on ihan se ja sama, vaikka et pitäisi matematiikastakaan, mutta tuo nyt vaan on sellainen malli, jonka tiede tällä hetkellä kokee validiksi. Se, että sinulta jää jokin vaihe kokematta, on joko merkki siitä, että psyykeesi on poikkeava tai että et ole käsitellyt surua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ja viha tuntuvat vähän ylimitoitetuilta reaktioilta. Ystävyys on kuitenkin vastavuoroista eikä koskaan pakollista. Sellaisiakin ihmisiä on, jotka olettavat voivansa pakottaa toisen ystävyyteen, vaikka tämä monin eri tavoin olisi yrittänyt viestiä haluavansa vain tuttavuutta.

Kyllä syy ystävyyden katkeamiseen useimmiten löytyy peilistä, ellei mitään ulkoista syytä ole olemassa. Tuskin olet mikään hyvä ystävä ollut, jos häntä noin vihaat, entistä ystävääsi. Vain siksi, ettei enää suostu olemaan ystäväsi. Minusta se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sillä ystävälle toivoo hyvää ja häntä arvostaa. Ystävä ei ole sätkynukke, jota sinun pitäisi voida käskeä.

Yllättävästi olen tavannut kuvatun kaltaisen ihmisen itsekin. Ensin oli vaikea uskoa, että tuolla tavalla ajattelevia ihmisiä ylipäätään on olemassa. Hän liimaantui kiinni kuin takiainen ja koetti painostaa yhteydenpitoon.

Samaa mietin. Ystävyyden katketessa voi olla surullinen ja haikea olo. Mutta jos on vihainen ja katkera, niin ne ovat enemmän tunteita jotka voisivat liittyä pitkän parisuhteen päättymiseen esim pettämisen takia. Kertoo sellaisesta omistushalusta, että se voi olla syy miksi ystävyyssuhde muuttui liian raskaaksi toiselle osapuolelle. Harva aikuinen kuitenkaan haluaa niin intensiivisiä ystävyyssuhteita, että niiden lopettaminen nähdään petoksena.

Onko sinulle läheistä ystävää? Voitko oikeasti käsi sydämellä sanoa, että jos hän vain katoaisi yhtäkkiä elämästäsi mitään selitystä antamatta, niin tuntisit ainoastaan haikeutta ja surua? Mutta ilmeisesti viestistäsi päätellen sinulla ei olekaan kovin niin läheisiä ystäviä, joten ehkä sinun on hankala samaistua tilanteeseen.

Ystävyyyden päättyminen on ihan luonnollista ja tapahtuu monista eri syistä. Äkillinen läheisen ystävyyden katkaiseminen ilman selitystä on sen sijaan eri asia, sen on vähän poikeuksellista ja voi olla repivääkin ja ihan normaalia että tulee esim. vihankin tunteita. Ei sellainen kerro itsessään kyllä mitään mistään omistushalusta. Aloituksesta mistään muustakaan näin ei ollut pääteltävissä mielestäni.

Moni myös automaattisesti näyttää ajattelevan, että ap:n täytyy olla ollut toiminut eriyisen ikävästi tai muuten olla ikävä ja huonosti käyttäytyvä ihminen. Kyllä kuitenkin on ihan yhtä mahdollista se, että se toinen osapuoli on ollut se ikävä tässä. Tai jotain muuta. Ei ole mielestäni ihan normaalia katkaista läheistä ystävyyttä ilman mitään selitystä. Ja kyllä, se on verrattavissa mielestäni myös parisuhteen päättämiseen samalla tavoin. Sellainen voi olla vaikeaa ja vaikeuttaa asian käsittelyä.

(ps. Läheien ystävyyssuhde ei myöskään ole mitenkään sama asia kuin "intensiivinen".)

Tässä viestissä ilmenee se outo juttu mistä kirjoitin juuri kommentin. Eli koko ajan puhutaan läheisestä ystävästä, joka on katkaissut välin. Etkö todella ymmärrä, että perussyy ystävyyden katkaisemiseen on se, että se toinen osapuoli on kokenut ystävyytenne aivan eri tavalla. Ei ole kokenut läheisyyttä eikä ehkä ystävyyttäkään pitkään aikaan.

Aivoni menevät suorastaan solmuun, kun yritän ymmärtää miksi on tarve käsitellä asiaa tuolla tavalla yksipuolisesti vain omasta näkökulmasta. Kaikille ei näemmä ole itsestäänselvää, että ihmissuhteissa on aina kaksi näkemystä tapahtumista, kun tulee erimielisyys. Vängätään vain sitä omaa näkemystä "miksi läheinen ystävä" sitä ja tätä.

Ap, millainen oli ystävyytenne? Olitteko tiiviisti yhteydessä ja kuinka pitkään olette tunteneet toisenne? 

Jos ihminen jättää jonkun ihmissuhteen, siihen on todennäköisesti hyvät syyt. Ei ole helppoa lähteä kävelemään ihmissuhteesta, vaikka syyt olisivat painavatkin. Tuskin ystäväsi haluaa satuttaa sinua ilman syytä, jos on todella ollut ystäväsi. Todennäköisesti hänen täytyy tehdä se oman hyvinvointinsa vuoksi. Oletko ajatellut kysyä sitä häneltä? Ja jos kysyt, oletko varma, että haluat ja pystyt kuulla vastauksen? Ihmisillä on oikeus valita ihmiset elämäänsä. Ja velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Ja jos oikeasti olette olleet läheisiä ystäviä, olen melko varma, että siinä on tapahtunut jotain sellaista, mitä toinen ei ole enää kestänyt.

Jos välität tästä ystävästäsi, kunnioitat hänen päätöstään, toivotat hyvää jatkoa, ja toivot, että hän voi hyvin! Ystävyyssuhteet ovat vapaaehtoisia. Eikä mikään muu ole pysyvää kuin muutos. Onhan ne tunteet ikäviä, voimia niihin!! <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.

Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.

Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.

Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, millainen oli ystävyytenne? Olitteko tiiviisti yhteydessä ja kuinka pitkään olette tunteneet toisenne? 

Jos ihminen jättää jonkun ihmissuhteen, siihen on todennäköisesti hyvät syyt. Ei ole helppoa lähteä kävelemään ihmissuhteesta, vaikka syyt olisivat painavatkin. Tuskin ystäväsi haluaa satuttaa sinua ilman syytä, jos on todella ollut ystäväsi. Todennäköisesti hänen täytyy tehdä se oman hyvinvointinsa vuoksi. Oletko ajatellut kysyä sitä häneltä? Ja jos kysyt, oletko varma, että haluat ja pystyt kuulla vastauksen? Ihmisillä on oikeus valita ihmiset elämäänsä. Ja velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Ja jos oikeasti olette olleet läheisiä ystäviä, olen melko varma, että siinä on tapahtunut jotain sellaista, mitä toinen ei ole enää kestänyt.

Jos välität tästä ystävästäsi, kunnioitat hänen päätöstään, toivotat hyvää jatkoa, ja toivot, että hän voi hyvin! Ystävyyssuhteet ovat vapaaehtoisia. Eikä mikään muu ole pysyvää kuin muutos. Onhan ne tunteet ikäviä, voimia niihin!! <3

Joidenkin on helppo lähteä, kun monkeybranchaavat suhteesta seuraavaan eivätkä kiinny samalla tavalla kuin se toinen on kiintynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.

Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.

Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.

Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan. 

Minä taas jättäisin koko syyllisyys sanan pois. Ei kai siinä kumpikaan ole syyllinen, ellei ole tietoisesti käyttänyt tai vedättänyt toista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ja viha tuntuvat vähän ylimitoitetuilta reaktioilta. Ystävyys on kuitenkin vastavuoroista eikä koskaan pakollista. Sellaisiakin ihmisiä on, jotka olettavat voivansa pakottaa toisen ystävyyteen, vaikka tämä monin eri tavoin olisi yrittänyt viestiä haluavansa vain tuttavuutta.

Kyllä syy ystävyyden katkeamiseen useimmiten löytyy peilistä, ellei mitään ulkoista syytä ole olemassa. Tuskin olet mikään hyvä ystävä ollut, jos häntä noin vihaat, entistä ystävääsi. Vain siksi, ettei enää suostu olemaan ystäväsi. Minusta se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sillä ystävälle toivoo hyvää ja häntä arvostaa. Ystävä ei ole sätkynukke, jota sinun pitäisi voida käskeä.

Yllättävästi olen tavannut kuvatun kaltaisen ihmisen itsekin. Ensin oli vaikea uskoa, että tuolla tavalla ajattelevia ihmisiä ylipäätään on olemassa. Hän liimaantui kiinni kuin takiainen ja koetti painostaa yhteydenpitoon.

Samaa mietin. Ystävyyden katketessa voi olla surullinen ja haikea olo. Mutta jos on vihainen ja katkera, niin ne ovat enemmän tunteita jotka voisivat liittyä pitkän parisuhteen päättymiseen esim pettämisen takia. Kertoo sellaisesta omistushalusta, että se voi olla syy miksi ystävyyssuhde muuttui liian raskaaksi toiselle osapuolelle. Harva aikuinen kuitenkaan haluaa niin intensiivisiä ystävyyssuhteita, että niiden lopettaminen nähdään petoksena.

Onko sinulle läheistä ystävää? Voitko oikeasti käsi sydämellä sanoa, että jos hän vain katoaisi yhtäkkiä elämästäsi mitään selitystä antamatta, niin tuntisit ainoastaan haikeutta ja surua? Mutta ilmeisesti viestistäsi päätellen sinulla ei olekaan kovin niin läheisiä ystäviä, joten ehkä sinun on hankala samaistua tilanteeseen.

Ystävyyyden päättyminen on ihan luonnollista ja tapahtuu monista eri syistä. Äkillinen läheisen ystävyyden katkaiseminen ilman selitystä on sen sijaan eri asia, sen on vähän poikeuksellista ja voi olla repivääkin ja ihan normaalia että tulee esim. vihankin tunteita. Ei sellainen kerro itsessään kyllä mitään mistään omistushalusta. Aloituksesta mistään muustakaan näin ei ollut pääteltävissä mielestäni.

Moni myös automaattisesti näyttää ajattelevan, että ap:n täytyy olla ollut toiminut eriyisen ikävästi tai muuten olla ikävä ja huonosti käyttäytyvä ihminen. Kyllä kuitenkin on ihan yhtä mahdollista se, että se toinen osapuoli on ollut se ikävä tässä. Tai jotain muuta. Ei ole mielestäni ihan normaalia katkaista läheistä ystävyyttä ilman mitään selitystä. Ja kyllä, se on verrattavissa mielestäni myös parisuhteen päättämiseen samalla tavoin. Sellainen voi olla vaikeaa ja vaikeuttaa asian käsittelyä.

(ps. Läheien ystävyyssuhde ei myöskään ole mitenkään sama asia kuin "intensiivinen".)

En tiedä kuinka läheistä ystävyyssuhdetta tarkoitat. Mutta jos puolisoni lähtisi, en tuntisi vihaa enkä katkeruutta häntä kohtaan. Hän saa mennä, jos tahtoo. Olisin surullinen ja ikävöisin. Mutta en olisi vihainen.

Enkä halua lähipiiriini ihmisiä jotka tulisivat katkeraksi tai vihaiseksi minua kohtaan, jos en haluaisi enää olla läheisissä väleissä. Tuollaiset ihmiset ovat ahdistavia.

Syyllisen etsiminen tällaisessa on täysin turhaa. Kummallakin osapuolella on oma näkökulmansa eikä tässä ole hyvistä ja pahista.

Oletko tullut puolisosi salamajättämäksi? Ihan normaaleihin surun vaiheisiin kuuluu viha. 

En oikein pidä siitä jos joku alkaa sanella mitä ovat normaalit tunteet ja mitä kuuluu missäkin tilanteessa tuntea.

Se nyt on ihan se ja sama, vaikka et pitäisi matematiikastakaan, mutta tuo nyt vaan on sellainen malli, jonka tiede tällä hetkellä kokee validiksi. Se, että sinulta jää jokin vaihe kokematta, on joko merkki siitä, että psyykeesi on poikkeava tai että et ole käsitellyt surua. 

Tunteilla ei ole mitään tekemistä matematiikan tai tieteen kanssa. Tunteet ovat aina subjektiivinen kokemus eikä ole olemassa vääriä tai oikeita tunteita. Kannattaa lukea vähän enenmmän sitä psykologiaa niin huomaat, että kaikki tunteet ovat hyväksyttäviä ja jokaisella on oikeus käsitellä asiat omalla yksilöllisellä tavallaan. Sinä tai kukaan muukaan ulkopuolinen ei voi määritellä, miten suru tai mikään muukaan tunne pitää kokea ja käsitellä. 

Hmm minne se kommenttini nyt katosi??

Vierailija kirjoitti:

Sinäkään et ehkä edes tajua omaa käytöstäsi.

Niinkuin ei minunkaan " kaveri".

Kaveri hän ei ole enää moneen vuoteen ollut. Tuttava vain historiasta.

Yhteenvetona, jatkuva pilkkaus, hyödyntäminen, ei maksa velkojaan, ei kehtaa kertoa samoille tuttaville, että pidetään yhteyttä, ei halua mennä tapahtumiin kanssani, puhuu ilkeästi omista kavereistaan minulle. Sen siis tietää, miten hän puhuu minusta heille. Lapsellisuus ja teinimäinen käytös jo 40 naisella.

Kuka tuollasta jaksaa?

Ei mitään yhteistä puhuttavaa kun olemme nähneet. Eri aaltopituuksilla ollaan kaikessa. Ajattelussa, rahankäytössä, ylipäänsä elämässä.

Ihmeellistä ap:n syyllistämistä. Jos sinulla on ollut paskoja kavereita, se ei tarkoita että muut (kuten ap) käyttäytyisivät yhtä huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia mikä voi tuoda helpotusta on ymmärtää että tutlimusten mukaan suomalaiset ovat epäempaattinen kansa. Tämä on surullista mutta niin paljon näkyy tapauksia että vaan hylätään ja suljetaan lauman ulkopuolelle mitä vähäisimmistä

syistä. On sitten ystävä tai sukulainen tai läheinen perheenjäsen.

Olemme metsäläisiä ja sodan traumat siihen päälle joten julmuutta esiintyy paljon ja sitä ei voi välttää.

Hieman eri tilanne maissa joissa sivistystä, sosiaalisuutta ja vahvoja tapoja hyväksyä erilaisuutta ja selvittää ongelmia rehellisesti ihmisten kesken.

Naurettavaa vedota johonkin sodan traumoihin, kun viimeisimmän sodan päättymisestä on niin kauan, että hyvin harva on sotaa kokenut. Ei se, että isoisän isä oli sodassa ole mikään trauma. 

Monen vanhempi on sota-ajan ihmisen kasvattama. Nämä sotatraumat ovat vaikuttaneet siihen kasvatukseen voimakkaasti ja niinpä traumat ovat siirtyneet seuraavalle sukupolvelle, jolle on siitä johtuen tullut mm. kovuutta ja tunnekylmyyttä ja turvattomuutta. Tämä on sitten vielä tottakai vaikuttanut vielä seuravankin sukupolven kasvatukseen ja lapsuuteen. Että kyllä, sota-ajan traumat ovat kauaskantoisia ja voimakkaita.

Aika heikosti menee, jos yli 80v sitten tapahtuneet asiat vielä ovat noin suuressa roolissa omassa elämässä. Olisi korkea aika GET OVER IT niin kuin eräskin ministeri totesi. Ei huonoa käytöstä voi jatkuvasti perustella sillä, että "mutkun oli se sota ennen kuin mun äitikään edes syntyi" jne. 

Olen eri, mutta nämä vaikutukset tulevat tiedostamatta eikä niistä saa otetta. Sen vain tietää että jossain jokin mättää ja pahasti, mutta syytä tai syyllistä ei näe. Jos asia olisi ilmiselvä, siitä eroon hankkiutuminen olisikin piece of cake. Enkä tiedä ketään joka käyttäisi perittyjä sotatraumoja tekosyynä. Sotatraumat OVAT. Myös jos ne yritetään sivuuttaa. Miten aihe liittyy tähän ketjuun, en tiedä. Ei välttämättä selitä. En ole lukenut, tämä vain osui silmään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, et varmaan ole ennen joutunut reflektoimaan itseäsi. Nyt voisi olla sen paikka. Mieti, millainen olet ollut ja ota opiksesi.

Jos reflektoinnilla tarkoitat tällaista itsekästä ihmisten dumppaamista mihin täällä ohjeistetaan, niin EI.

Ap, ystäväsi on tehnyt väärin sinua kohtaan ja se voi tuntua pahalta pitkään, mutta toivon että löydät jatkossa fiksumpia ja empaattisempia ystäviä itsellesi.

Ei, reflektointi ei tarkoita ollenkaan tuota mitä sinä luulet. Reflektointi tarkoittaa oman käytöksen ja oman toiminnan ja omien tunteiden tutkiskelua. Keskitytään itseen eikä syytellä muita. Hyvin harvoin ihmissuhteen päättyminen on pelkästään toisen osapuolen syytä. It takes two to tango niin kuin sanotaan. 

Minä taas jättäisin koko syyllisyys sanan pois. Ei kai siinä kumpikaan ole syyllinen, ellei ole tietoisesti käyttänyt tai vedättänyt toista. 

Eihän tuossapuhuttukaan syyllisyydestä. Puhuttiin syystä. Se on eri asia. Tapahtumilla on aina jokin syy ja sen syyn tiedostaminen ilman syyttelyä, opettaa paljon niin itsestä kuin muistakin ja toimii hyvänä pohjana tuleville kokemuksille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia mikä voi tuoda helpotusta on ymmärtää että tutlimusten mukaan suomalaiset ovat epäempaattinen kansa. Tämä on surullista mutta niin paljon näkyy tapauksia että vaan hylätään ja suljetaan lauman ulkopuolelle mitä vähäisimmistä

syistä. On sitten ystävä tai sukulainen tai läheinen perheenjäsen.

Olemme metsäläisiä ja sodan traumat siihen päälle joten julmuutta esiintyy paljon ja sitä ei voi välttää.

Hieman eri tilanne maissa joissa sivistystä, sosiaalisuutta ja vahvoja tapoja hyväksyä erilaisuutta ja selvittää ongelmia rehellisesti ihmisten kesken.

Naurettavaa vedota johonkin sodan traumoihin, kun viimeisimmän sodan päättymisestä on niin kauan, että hyvin harva on sotaa kokenut. Ei se, että isoisän isä oli sodassa ole mikään trauma. 

Monen vanhempi on sota-ajan ihmisen kasvattama. Nämä sotatraumat ovat vaikuttaneet siihen kasvatukseen voimakkaasti ja niinpä traumat ovat siirtyneet seuraavalle sukupolvelle, jolle on siitä johtuen tullut mm. kovuutta ja tunnekylmyyttä ja turvattomuutta. Tämä on sitten vielä tottakai vaikuttanut vielä seuravankin sukupolven kasvatukseen ja lapsuuteen. Että kyllä, sota-ajan traumat ovat kauaskantoisia ja voimakkaita.

Aika heikosti menee, jos yli 80v sitten tapahtuneet asiat vielä ovat noin suuressa roolissa omassa elämässä. Olisi korkea aika GET OVER IT niin kuin eräskin ministeri totesi. Ei huonoa käytöstä voi jatkuvasti perustella sillä, että "mutkun oli se sota ennen kuin mun äitikään edes syntyi" jne. 

Olen eri, mutta nämä vaikutukset tulevat tiedostamatta eikä niistä saa otetta. Sen vain tietää että jossain jokin mättää ja pahasti, mutta syytä tai syyllistä ei näe. Jos asia olisi ilmiselvä, siitä eroon hankkiutuminen olisikin piece of cake. Enkä tiedä ketään joka käyttäisi perittyjä sotatraumoja tekosyynä. Sotatraumat OVAT. Myös jos ne yritetään sivuuttaa. Miten aihe liittyy tähän ketjuun, en tiedä. Ei välttämättä selitä. En ole lukenut, tämä vain osui silmään.

Tuo kaksi lausetta kumoavat toisensa aika tehokkaasti. Huomaatko itse miten?