Lue keskustelun säännöt.
En voi saada toista lasta - listatkaa minulle yksilapsisen perheen hyviä puolia
22.08.2023 |
Sairastuin vakavasti ja perheemme lapsiluku jää yhteen sairauteni vuoksi. Uusi raskaus ei ole enää kohdallani mahdollinen. Adoptiota/sijaisvanhemmuutta tms emme halua. Prosessoin vasta tätä asiaa, että lapsemme ei tule saamaan sisarusta. Mitä hyviä puolia yksilapsisen perheen elämässä on? Yritän etsiä tilanteeseen jotain lohtua. Tällä hetkellä pää tuntuu hajoavan sen kanssa, kun ulkopuoliset kyselevät "koskas lapsi saa sisaruksen" ja en jaksaisi kertoa, että ei koskaan.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
On todella loukkaavaa sanoa, että ne adoptiolapset tai sijoitetut lapset olisivat jotenkin vähempiarvoisia, että edes niitä ei halua.
Se voi tuntua siltä, etenkin jos asia on omakohtainen. Täytyy silti ymmärtää, että osa ihmisistä haluaa nimenomaan vain geneettisiä biologisia jälkeläisiä. Ei kellään ole velvollisuutta tuntea toisen mieliksi jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On todella loukkaavaa sanoa, että ne adoptiolapset tai sijoitetut lapset olisivat jotenkin vähempiarvoisia, että edes niitä ei halua.
Se voi tuntua siltä, etenkin jos asia on omakohtainen. Täytyy silti ymmärtää, että osa ihmisistä haluaa nimenomaan vain geneettisiä biologisia jälkeläisiä. Ei kellään ole velvollisuutta tuntea toisen mieliksi jotain muuta.
Haluaminen on eri asia kuin ääneen tölviminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli loukkaavaa, kun ensimmäisen jälkeen uskouduin naapurille, että emme voi saada toista ja hän tuosta vaan töksäytti, että ainahan voitte adoptoida. Ei se todellakaan ole sama asia. En halua adoptiolasta.
eri
Onhan se alkuun varma kova kolahdus, että ei voi saada omaa lasta, mutta kun sen adoptiolapsen oppii tuntemaan niin yhtälailla sitä oppii rakastamaan kuin omaansa.
Adoptiolapsi on oma lapsi. Ihan täysin samalla lailla oma kuin biologinenkin lapsi. Eikä kaikilla suinkaan siihen biologiseen lapseenkaan kiintymyssuhdetta synny.
Niin oma lapsi niille, jotka adoptoivat. Itse en voisi adoptoida, koska en osaisi suhtautua adoptoituun omana lapsenani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli loukkaavaa, kun ensimmäisen jälkeen uskouduin naapurille, että emme voi saada toista ja hän tuosta vaan töksäytti, että ainahan voitte adoptoida. Ei se todellakaan ole sama asia. En halua adoptiolasta.
eri
Onhan se alkuun varma kova kolahdus, että ei voi saada omaa lasta, mutta kun sen adoptiolapsen oppii tuntemaan niin yhtälailla sitä oppii rakastamaan kuin omaansa.
Adoptiolapsi on oma lapsi. Ihan täysin samalla lailla oma kuin biologinenkin lapsi. Eikä kaikilla suinkaan siihen biologiseen lapseenkaan kiintymyssuhdetta synny.
Niin oma lapsi niille, jotka adoptoivat. Itse en voisi adoptoida, koska en osaisi suhtautua adoptoituun omana lapsenani.
No eihän muiden lapset muutenkaan sinun omiasi olisi. Etkä voi tietää mitne kiinnyt biologiseen lapseesi, ehkä hyljit loppuikäsi.
Vierailija kirjoitti:
Olen ainut lapsi. Omasta mielestäni oli todella yksinäistä lapsena ja vanhempanikin on surullista, että ei ole sisaruksia tukena ja huoli ikääntyvistä vanhemmista yksin minulla. Olen aikuisena kyllä oppinut tulemaan hyvin muiden ihmisten kanssa ilman sisaruksiakin, mutta lapsena oli välillä vaikea tulla toimeen muiden kanssa kun on tottunut aina olemaan yksin. No riitelyitä sisarusten kanssa ei ainakaan ollut ja enkä joutunut käyttämään sisarusten vanhoja tavaroita.
Mulla taas 4 sisarusta ja olen ainut meistä, kuka halusi aina leikkiä yksin ja edelleen olen täydellinen introvertin ruumiillistuma. En ihmisiä vihaa, mutta asun kaukana kaikesta, myös naapurista, työkin on sellainen jossa asiakkaat eivät hengitä lainkaan ja saan vain olla omassa rauhassa. Tulen kyllä sisaruksieni kanssa hyvin toimeen ja päivittäin soitellaan ryhmäpuheluja , mutta ei ole tarve nähdä ketään kuin kerran pari vuodessa. Sama koskee ystäviä. Puolisokin asuu oman kattonsa alla, en halua sen kanssa yhteen asumaan vaikka takas onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
4 on paras lapsiluku. Suosittelen kaikille.
Ööö.. miten tuet ja lohdutat aloittajaa? Ymmärsitkö oikein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli loukkaavaa, kun ensimmäisen jälkeen uskouduin naapurille, että emme voi saada toista ja hän tuosta vaan töksäytti, että ainahan voitte adoptoida. Ei se todellakaan ole sama asia. En halua adoptiolasta.
eri
Onhan se alkuun varma kova kolahdus, että ei voi saada omaa lasta, mutta kun sen adoptiolapsen oppii tuntemaan niin yhtälailla sitä oppii rakastamaan kuin omaansa.
Adoptiolapsi on oma lapsi. Ihan täysin samalla lailla oma kuin biologinenkin lapsi. Eikä kaikilla suinkaan siihen biologiseen lapseenkaan kiintymyssuhdetta synny.
Niin oma lapsi niille, jotka adoptoivat. Itse en voisi adoptoida, koska en osaisi suhtautua adoptoituun omana lapsenani.
No eihän muiden lapset muutenkaan sinun omiasi olisi. Etkä voi tietää mitne kiinnyt biologiseen lapseesi, ehkä hyljit loppuikäsi.
Hmm? Edeltävä täydentää, että minulla siis on jo yksi biologinen lapsi ja en kyllä ole hylkinyt ikinä. Pointti oli nyt se, että vain osa pystyy kokemaan ei-biologisen omakseen. Ihmiset yleensä tuntevat itse itsensä suht hyvin ja tietävät sanoa. Itse suhtautuisin varmasti tunnetasolla epätasa-arvoisesti biologiseen ja ei-biologiseen. On kaikkien etu, että vain oikeasti adoptiolasta haluavat adoptoivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ainut lapsi. Omasta mielestäni oli todella yksinäistä lapsena ja vanhempanikin on surullista, että ei ole sisaruksia tukena ja huoli ikääntyvistä vanhemmista yksin minulla. Olen aikuisena kyllä oppinut tulemaan hyvin muiden ihmisten kanssa ilman sisaruksiakin, mutta lapsena oli välillä vaikea tulla toimeen muiden kanssa kun on tottunut aina olemaan yksin. No riitelyitä sisarusten kanssa ei ainakaan ollut ja enkä joutunut käyttämään sisarusten vanhoja tavaroita.
Miksi kuvittelet, että sisarus olisi ollut sinun tukena? Sehän olisi taistellut huomiosta kanssasi, ja nyt aikuisena tappelisitte siitä, että kumpi joutuu hoitamaan vanhempia. Jos sinun on ollut vaikea tulla toimeen muiden kanssa, olisi sinun saattanut myös olla vaikea tulla toimeen sisaruksesi kanssa. Sisarukset voivat kiusata, härnätä, lytätä, satuttaa, juonia, kilpailla, ja olla todella epäreiluja ja ilkeitä. Itsellä ei ole itsetunto tai sosiaalisuus kehittynyt hyvään suuntaan sisaruksen ansiosta, vaan päinvastoin, kesti kauan, että tajusin olevani arvokas sellaisena kuin olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli loukkaavaa, kun ensimmäisen jälkeen uskouduin naapurille, että emme voi saada toista ja hän tuosta vaan töksäytti, että ainahan voitte adoptoida. Ei se todellakaan ole sama asia. En halua adoptiolasta.
eri
Onhan se alkuun varma kova kolahdus, että ei voi saada omaa lasta, mutta kun sen adoptiolapsen oppii tuntemaan niin yhtälailla sitä oppii rakastamaan kuin omaansa.
Adoptiolapsi on oma lapsi. Ihan täysin samalla lailla oma kuin biologinenkin lapsi. Eikä kaikilla suinkaan siihen biologiseen lapseenkaan kiintymyssuhdetta synny.
Niin oma lapsi niille, jotka adoptoivat. Itse en voisi adoptoida, koska en osaisi suhtautua adoptoituun omana lapsenani.
No eihän muiden lapset muutenkaan sinun omiasi olisi. Etkä voi tietää mitne kiinnyt biologiseen lapseesi, ehkä hyljit loppuikäsi.
Hmm? Edeltävä täydentää, että minulla siis on jo yksi biologinen lapsi ja en kyllä ole hylkinyt ikinä. Pointti oli nyt se, että vain osa pystyy kokemaan ei-biologisen omakseen. Ihmiset yleensä tuntevat itse itsensä suht hyvin ja tietävät sanoa. Itse suhtautuisin varmasti tunnetasolla epätasa-arvoisesti biologiseen ja ei-biologiseen. On kaikkien etu, että vain oikeasti adoptiolasta haluavat adoptoivat.
Kun se adoptiolapsi ON oma lapsi, halusit sinä tai et. On väärin puhua omista ja adoptoiduista, kun sekä BIOLOGISET että ADOPTOIDUT on niitä omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ainut lapsi. Omasta mielestäni oli todella yksinäistä lapsena ja vanhempanikin on surullista, että ei ole sisaruksia tukena ja huoli ikääntyvistä vanhemmista yksin minulla. Olen aikuisena kyllä oppinut tulemaan hyvin muiden ihmisten kanssa ilman sisaruksiakin, mutta lapsena oli välillä vaikea tulla toimeen muiden kanssa kun on tottunut aina olemaan yksin. No riitelyitä sisarusten kanssa ei ainakaan ollut ja enkä joutunut käyttämään sisarusten vanhoja tavaroita.
Miksi kuvittelet, että sisarus olisi ollut sinun tukena? Sehän olisi taistellut huomiosta kanssasi, ja nyt aikuisena tappelisitte siitä, että kumpi joutuu hoitamaan vanhempia. Jos sinun on ollut vaikea tulla toimeen muiden kanssa, olisi sinun saattanut myös olla vaikea tulla toimeen sisaruksesi kanssa. Sisarukset voivat kiusata, härnätä, lytätä, satuttaa, juonia, kilpailla, ja olla todella epäreiluja ja ilkeitä. Itsellä ei ole itsetunto tai sosiaalisuus kehittynyt hyvään suuntaan sisaruksen ansiosta, vaan päinvastoin, kesti kauan, että tajusin olevani arvokas sellaisena kuin olen.
"kesti kauan, että tajusin olevani arvokas sellaisena kuin olen--"
Sivusta. Kuulostaa kasvatukselliselta ongelmalta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät saa yhtään. Sinulla on onni. Nauti siitä.
Minusta tää on tökerö, ihan kun ei saisi nauttia edes siitä ainokaisesta, koska kaikki ei saa edes sitä yhtä vaikka haluaa. Ei toisen onni saisi olla itseltä pois ja sama toisin päin!
Kärsin itse lapsettomuudesta (lukuisia keskenmenoja, joiden syy ei selvinnyt) vuosia joten tiedän miltä se lapsettomuus tuntuu. Ja km-taustaisena ei ole mukava synnyttää 2-4 kertaa vuosi toisensa jälkeen alkiota eikä varsinkaan sikiötä portatiiviin. Silti en ollut katkera tai kateellinen muiden "helpolle" raskautumisille tai koskaan kyynistynyt, koska se ei olisi omaa kaipuutani helpottanut.
Esikoinen tuli vasta 7 vuoden jälkeen 35-vuotiaana ja ainoaksi jäi. Kun saimme vihdoinkin lapsen, niin minut potkittiin mm. eri lapsettomuusryhmistä pihalle ihan kuin kaikki kärsimäni kymmenet keskenmenot ja lapsettomuusvuodet hoitoineen olisi hävinneet historiastani! Joo, ymmärrän, kaikki ei saa edes sitä yhtä, mutta se että nippa nappa sen yhden saa ei tarkoita sitä etteikö siitä lapsettomuudesta voisi tai saa kärsiä ja pitäisi riemun kiljahduksim nauttia siitä ainokaisesta kun on edes sen yhden saanut vaikka viittä olisikin halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ainut lapsi. Omasta mielestäni oli todella yksinäistä lapsena ja vanhempanikin on surullista, että ei ole sisaruksia tukena ja huoli ikääntyvistä vanhemmista yksin minulla. Olen aikuisena kyllä oppinut tulemaan hyvin muiden ihmisten kanssa ilman sisaruksiakin, mutta lapsena oli välillä vaikea tulla toimeen muiden kanssa kun on tottunut aina olemaan yksin. No riitelyitä sisarusten kanssa ei ainakaan ollut ja enkä joutunut käyttämään sisarusten vanhoja tavaroita.
Miksi kuvittelet, että sisarus olisi ollut sinun tukena? Sehän olisi taistellut huomiosta kanssasi, ja nyt aikuisena tappelisitte siitä, että kumpi joutuu hoitamaan vanhempia. Jos sinun on ollut vaikea tulla toimeen muiden kanssa, olisi sinun saattanut myös olla vaikea tulla toimeen sisaruksesi kanssa. Sisarukset voivat kiusata, härnätä, lytätä, satuttaa, juonia, kilpailla, ja olla todella epäreiluja ja ilkeitä. Itsellä ei ole itsetunto tai sosiaalisuus kehittynyt hyvään suuntaan sisaruksen ansiosta, vaan päinvastoin, kesti kauan, että tajusin olevani arvokas sellaisena kuin olen.
No tuo riippuu taas todella paljon siitä miten ne vanhemmat kasvattavat ne lapsensa, hyvin kasvatetut ja rakastetut lapset yleensä kohtelevat sisaruksiaan hyvin ja heille kasvaa läheinen suhde. Jos vanhemmat suhtautuvat sisaruksiin eriarvoisesti tai kasvatus on muuten niin ja näin niin ne sisaruussuhteetkin saattavat olla riitaisia.
Iloitse siitä että sinulla on se yksi lapsi. Ihana kullanarvoinen lahja.
Voit antaa huomioisi lapselle joka sinulle on annettu.
Sitten ei voi kuin miettiä että joskus niillä ikävillä asioilla voi olla tarkoitus - hyväkin. Et näe tuleviin vuosiin ja hyvä niin. Tuleva olisi saattanut olla useamman lapsen kanssa raskasta ja ikävää. Nyt vältyt siltä. Mutta turha alkaa surkutella että olisi jotain vailla tai menettänyt jotain. Asia voi olla päinvastoin. Ehkä energiaasi tarvitaan muuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli loukkaavaa, kun ensimmäisen jälkeen uskouduin naapurille, että emme voi saada toista ja hän tuosta vaan töksäytti, että ainahan voitte adoptoida. Ei se todellakaan ole sama asia. En halua adoptiolasta.
eri
Onhan se alkuun varma kova kolahdus, että ei voi saada omaa lasta, mutta kun sen adoptiolapsen oppii tuntemaan niin yhtälailla sitä oppii rakastamaan kuin omaansa.
Adoptiolapsi on oma lapsi. Ihan täysin samalla lailla oma kuin biologinenkin lapsi. Eikä kaikilla suinkaan siihen biologiseen lapseenkaan kiintymyssuhdetta synny.
Niin oma lapsi niille, jotka adoptoivat. Itse en voisi adoptoida, koska en osaisi suhtautua adoptoituun omana lapsenani.
No eihän muiden lapset muutenkaan sinun omiasi olisi. Etkä voi tietää mitne kiinnyt biologiseen lapseesi, ehkä hyljit loppuikäsi.
Hmm? Edeltävä täydentää, että minulla siis on jo yksi biologinen lapsi ja en kyllä ole hylkinyt ikinä. Pointti oli nyt se, että vain osa pystyy kokemaan ei-biologisen omakseen. Ihmiset yleensä tuntevat itse itsensä suht hyvin ja tietävät sanoa. Itse suhtautuisin varmasti tunnetasolla epätasa-arvoisesti biologiseen ja ei-biologiseen. On kaikkien etu, että vain oikeasti adoptiolasta haluavat adoptoivat.
Kun se adoptiolapsi ON oma lapsi, halusit sinä tai et. On väärin puhua omista ja adoptoiduista, kun sekä BIOLOGISET että ADOPTOIDUT on niitä omia lapsia.
Huoh. Tarkoitin nyt vain sitä, että kaikki eivät halua adoptoida juuri siksi, koska eivät koe sitä omakseen. Jos joku sanoo (ks. alussa), ettei halua adoptoida koska ei pidä sitä samana asiana kuin biol. lapsen saaminen, niin sitten se on niin. Ei sen tunteen yli voi kävellä ja käännyttää toista.
Joudut surra vain kerran kun lapsesi ilmastoahdistuu 15vuotiaana kuin tajuaa ettei hänelle se eläminen ole mahdollista mitä me olemme saaneet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli loukkaavaa, kun ensimmäisen jälkeen uskouduin naapurille, että emme voi saada toista ja hän tuosta vaan töksäytti, että ainahan voitte adoptoida. Ei se todellakaan ole sama asia. En halua adoptiolasta.
eri
Onhan se alkuun varma kova kolahdus, että ei voi saada omaa lasta, mutta kun sen adoptiolapsen oppii tuntemaan niin yhtälailla sitä oppii rakastamaan kuin omaansa.
Adoptiolapsi on oma lapsi. Ihan täysin samalla lailla oma kuin biologinenkin lapsi. Eikä kaikilla suinkaan siihen biologiseen lapseenkaan kiintymyssuhdetta synny.
Niin oma lapsi niille, jotka adoptoivat. Itse en voisi adoptoida, koska en osaisi suhtautua adoptoituun omana lapsenani.
No eihän muiden lapset muutenkaan sinun omiasi olisi. Etkä voi tietää mitne kiinnyt biologiseen lapseesi, ehkä hyljit loppuikäsi.
Hmm? Edeltävä täydentää, että minulla siis on jo yksi biologinen lapsi ja en kyllä ole hylkinyt ikinä. Pointti oli nyt se, että vain osa pystyy kokemaan ei-biologisen omakseen. Ihmiset yleensä tuntevat itse itsensä suht hyvin ja tietävät sanoa. Itse suhtautuisin varmasti tunnetasolla epätasa-arvoisesti biologiseen ja ei-biologiseen. On kaikkien etu, että vain oikeasti adoptiolasta haluavat adoptoivat.
Kun se adoptiolapsi ON oma lapsi, halusit sinä tai et. On väärin puhua omista ja adoptoiduista, kun sekä BIOLOGISET että ADOPTOIDUT on niitä omia lapsia.
Huoh. Tarkoitin nyt vain sitä, että kaikki eivät halua adoptoida juuri siksi, koska eivät koe sitä omakseen. Jos joku sanoo (ks. alussa), ettei halua adoptoida koska ei pidä sitä samana asiana kuin biol. lapsen saaminen, niin sitten se on niin. Ei sen tunteen yli voi kävellä ja käännyttää toista.
Kun kyse ei ole tunteesta, vaan se adoptoitu lapsi on OMA. Se on fakta, eikä fiilis. Hän
Ihme tinkaamista adoptiolapsesta tässä ketjussa!
Ne, jotka tuntevat, että voivat rakastaa vierasta lasta, niin ihan ok, suotakoon se heille ja yleensä win-win tilanne, että lapsi saa adoptiokodin.
Sen sijaan me, jotka emme koe, että jonkun muun siittämä / synnyttämä lapsi olisi tervetullut ja yhtä rakastettu, kuin oma, niin meillä on täysi oikeus kieltäytyä vastaanottamattamasta, tai edes ajattelemasta adoptiolasta.
Vierailija kirjoitti:
Ihme tinkaamista adoptiolapsesta tässä ketjussa!
Ne, jotka tuntevat, että voivat rakastaa vierasta lasta, niin ihan ok, suotakoon se heille ja yleensä win-win tilanne, että lapsi saa adoptiokodin.
Sen sijaan me, jotka emme koe, että jonkun muun siittämä / synnyttämä lapsi olisi tervetullut ja yhtä rakastettu, kuin oma, niin meillä on täysi oikeus kieltäytyä vastaanottamattamasta, tai edes ajattelemasta adoptiolasta.
Ei teitä kukaan pakota adoptoimaan, tuskin kelpaisittekaan (ap ei myöskään kelpaa), mutta loukkaavia kirjoituksia ei pidä sietää, vaan oikaista niin kauan, että ne oikenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli loukkaavaa, kun ensimmäisen jälkeen uskouduin naapurille, että emme voi saada toista ja hän tuosta vaan töksäytti, että ainahan voitte adoptoida. Ei se todellakaan ole sama asia. En halua adoptiolasta.
eri
Onhan se alkuun varma kova kolahdus, että ei voi saada omaa lasta, mutta kun sen adoptiolapsen oppii tuntemaan niin yhtälailla sitä oppii rakastamaan kuin omaansa.
Adoptiolapsi on oma lapsi. Ihan täysin samalla lailla oma kuin biologinenkin lapsi. Eikä kaikilla suinkaan siihen biologiseen lapseenkaan kiintymyssuhdetta synny.
Niin oma lapsi niille, jotka adoptoivat. Itse en voisi adoptoida, koska en osaisi suhtautua adoptoituun omana lapsenani.
No eihän muiden lapset muutenkaan sinun omiasi olisi. Etkä voi tietää mitne kiinnyt biologiseen lapseesi, ehkä hyljit loppuikäsi.
Hmm? Edeltävä täydentää, että minulla siis on jo yksi biologinen lapsi ja en kyllä ole hylkinyt ikinä. Pointti oli nyt se, että vain osa pystyy kokemaan ei-biologisen omakseen. Ihmiset yleensä tuntevat itse itsensä suht hyvin ja tietävät sanoa. Itse suhtautuisin varmasti tunnetasolla epätasa-arvoisesti biologiseen ja ei-biologiseen. On kaikkien etu, että vain oikeasti adoptiolasta haluavat adoptoivat.
Kun se adoptiolapsi ON oma lapsi, halusit sinä tai et. On väärin puhua omista ja adoptoiduista, kun sekä BIOLOGISET että ADOPTOIDUT on niitä omia lapsia.
Huoh. Tarkoitin nyt vain sitä, että kaikki eivät halua adoptoida juuri siksi, koska eivät koe sitä omakseen. Jos joku sanoo (ks. alussa), ettei halua adoptoida koska ei pidä sitä samana asiana kuin biol. lapsen saaminen, niin sitten se on niin. Ei sen tunteen yli voi kävellä ja käännyttää toista.
Kun kyse ei ole tunteesta, vaan se adoptoitu lapsi on OMA. Se on fakta, eikä fiilis. Hän
Juridisesti oma. Mutta puhut nyt eri asiasta kuin minä. Se min minä viittaan, on tämä alla oleva. Olen tarkoittanut sitä, että tuollainen ei pidä paikkaansa. Eihän kukaan vasten tahtoaan rakastu.
"Minusta oli loukkaavaa, kun ensimmäisen jälkeen uskouduin naapurille, että emme voi saada toista ja hän tuosta vaan töksäytti, että ainahan voitte adoptoida. Ei se todellakaan ole sama asia. En halua adoptiolasta."
"--mutta kun sen adoptiolapsen oppii tuntemaan niin yhtälailla sitä oppii rakastamaan kuin omaansa."
Olen itse ainoa lapsi, minunkaan vanhempani eivät saaneet enempää. Kommentoimatta sitä, olisinko halunnut sisaruksia vai en, niin hyviä puolia ovat ehdottomasti olleet materiaaliset edut. Esim. suht hiljattain vanhempani lahjoittivat minulle puolet asunnon ostoon tarvittavasta rahasummasta. Heillä on myös aina aikaa minun lapsilleni.
P.S. Muista kuitenkin ap, ettet ripustaudu ainokaiseesi kun hän kasvaa, oma elämä on tosi tärkeää sekä äidille että varsinkin lapselle.