En voi saada toista lasta - listatkaa minulle yksilapsisen perheen hyviä puolia

Se ettette osallistu maailman liikakansoittamiseen yhtään enempää.

Höpö höpö.

Et joudu selvittelemään sisarusten välisiä riitoja

Kaikki eivät saa yhtään. Sinulla on onni. Nauti siitä.

Voi järkyttävä millaisia vastauksia täällä kuulee! olen pahoillani, ap

On oikeasti paljon helpompaa ja rennompaa yhden lapsen kanssa. Meillä ainakin oli monta vuotta yhtä tappelua, ja aina jonkun piti tehdä kompromisseja ja arki oli hirveää säätöä. Yhden lapsen saa myös helpommin hoitoon jos kaipaa omaa aikaa.

Sanotaan, että sisarus on rikkaus, mutta meillä ainakaan nuo eivät nyt isompanakaan vietä aikaa keskenään. Persoonat niin erilaiset että en tiedä löytyykö heidän välilleen koskaan mitään yhteyttä, vaikka sitä tietysti olisi toivonut.

Lapsi saa kaiken vanhempien huomion.

Rahaa ja aikaa jää enemmän käyttää siihen yhteen lapseen. Voitte tarjota hänelle enemmän omaa aikaanne ja materiaalista hyvää sekä esim. matkustelua ja huvittelua kuin monilapsiset perheet lapsilleen.

Onhan 1. Kaikki halukkaat eivät saa yhtäkään. Yhden pettyneen tiedän. Oli aika onneton kun sai tiedon.

Omia voimavaroja jää enemmän muuhun käyttöön (itsestä huolehtimiseen, urheiluun, muuhun harrastamiseen tms. mistä tykkää).

Joo,et sinä ap saisi sijais tai adoptiolasta. Se vaihtoehto on poissuljettu.

Lapsi pystyy helpommin pitämään yllä kaverisuhteita, jos teille voi aina tulla, kun ei tarvitse miettiä että jos pikkuveli nukkuu tai tuli just kipeäksi ja sitten pitääkin sovitut menot perua.

Olen ainut lapsi. Omasta mielestäni oli todella yksinäistä lapsena ja vanhempanikin on surullista, että ei ole sisaruksia tukena ja huoli ikääntyvistä vanhemmista yksin minulla. Olen aikuisena kyllä oppinut tulemaan hyvin muiden ihmisten kanssa ilman sisaruksiakin, mutta lapsena oli välillä vaikea tulla toimeen muiden kanssa kun on tottunut aina olemaan yksin. No riitelyitä sisarusten kanssa ei ainakaan ollut ja enkä joutunut käyttämään sisarusten vanhoja tavaroita.

Harrastuksiin kuskaaminen on aika piece of cake yhden lapsen kanssa kuin useamman, jos kaikilla on eri aikataulut.

Nyt molemmilla vanhemmilla on paremmin aikaa lapsen huomioimiseen ja yhdessäoloon. Joskus useampia lapsia hankkivat ajattelevat, että pääsevät itse vähemmällä kun lapset pitävät toisilleen seuraa. Sitten käykin helposti niin, että lapset jätetään keskenänsä ja he tekevät vanhempien selän takana vähän mitä sattuu eivätkä samalla tavalla uskoudu vanhemmilleen. Eikä se niin varma ole, että sisaruksetkaan edes viihtyisi toistensa seurassa. Siihenkin kun vaikuttaa lasten persoonallisuus, jaksavatko toistensa seuraa pakkoa enempää. Lemmikkiä harkitsisin lapselle. Se opettaa vastuuntuntoa ja kohtelemaan muita empaattisemmin sekä antaa sitä kaivattua seuraa ja tekemistä.

Jaksat paremmin olla hyvä jaksava äiti. Minulla oli kolme pientä lasta yhtä aikaa ja kyllä välillä meni hermot heidän nahinointiin ja väsyin että masennuin. Ymmärsin, ettei olisi pitänyt tehdä lapsia kahden vuoden välillä, jälkiviisaana.

Yksilapsisuudessa on puolensa. Ainokaisesta kasvaa usein aika itsenäinen, kun joutuu "toimimaan itsekseen", siis edellyttäen, että vanhemmat eivät paapo sitä ainokaistaan. Ei tule riitoja sisarusten välille, mutta toisaalta sitten kahnaa enemmän ehkä vanhempiensa kanssa (tai sitten mun lapsi vaan oli tällainen). Oppii keksimään tekemistä itsekseen.

Huonona puolena on sanonut oma lapseni, että hän ei ole oppinut kunnolla käsittelemään kahnauksia ja erimielisyyksiä "samanarvoisen kanssa", siis kun ei ole sisaruksen kanssa joutunut opettelemaan sitä riitojen ratkaisua. Se on kuitekin niin eri asia riidellä vanhemman kanssa, kun siinä vanhemmalla on se auktoriteettiasema. Jos hänellä on tullut riitaa jonkun kaverin kanssa, niin ei ole yhtään kestänyt sitä, jos riitaa ei voi heti sopia ja puhua auki.

Yhden lapsen kanssa harrastukset on helppo handlata, varsinkin, jos ne ovat sellaisia, jotka vaativat vanhemman osallistumista (vähintään kuskaamalla).

Ja ainokaisesta ei tule automaattisesti mitää itsekästä tapausta, vaikka niin aina väitetään.

Pelkästään hyviä puolia.

Kotielämä on niin paljon rauhallisempaa. Lapsi saa toki pyytää kavereita kylään, mutta nehän on niitä itse valitsemia kavereita eli hyvin tulevat toimeen. Ei tarvitse puuttua heidän leikkeihinsä juurikaan.

Lapset sairastelee paljon. Yhden kanssa on helppoa, kun vanhemmat voi vuorotella töistä poissaoloa eikä tarvitse pelätä että sairaus kiertää perheessä viikkokausia.

Yksi lapsi on helpompi saada hoitoon, jos vanhemmat kaipaa yhteistä aikaa.

Pienempi asunto riittää.

Kaikki ärsyttävät kehitysvaiheet käydään vain kerran läpi. Hyvin niitä kestää kun voi ajatella, että kohta tämäkin vaihe on ohi.

Olen pahoillani ap. 

Ilmoitin muuten tästä ketjusta kolme viestiä asiattomaksi, aivan törkeitä kommentteja. 

Minäkään en pystynyt/halunnut saada toista lasta, koska ensimmäisen kohdalla synnytyksen hengenvaaralliset komplikaatiot jättivät niin syvän trauman. 

Vaikka olin alunperin haaveillut useammasta, niin olemme olleet onnellisia yhdestä lapsesta, kaikille ei suoda sitäkään. 

Muita perheitä seurattuani hyvät puolet ovat nämä:

-Meillä on niin rauhallista! Ei tarvitse koko ajan kuunnella lasten välisiä riitoja.

-Meillä on rahaa kaikkeen mitä lapsi haluaa, tai mitä itse haluamme lapselle tarjota. 

- Lapsi viettää paljon aikaa meidän kanssamme, on kehittynyt hyväksi keskustelijaksi ja ikäistään huomattavasti kypsemmäksi. 

- Lapsi saa kyllä kavereita naapurista, päiväkodista, koulusta ja harrastuksista, ei huolta. 

- Yhden lapsen kanssa on helppoa ja halpaa matkustella.

- Ei tule aikanaan perintöriitoja. Osa omaisuudesta on jo nyt siirretty lapsen nimiin.

- Hänen ei koskaan tarvitse olla väkisin tekemisissä kenenkään kanssa, vain sen vuoksi että on läheistä sukua, hän saa itse valita ystävänsä.