En voi saada toista lasta - listatkaa minulle yksilapsisen perheen hyviä puolia

Sanoisin, että kärsikää ihmiset vähemmän. Hoksatkaa mitä teillä on, rakastakaa sitä, oli se mitä tahansa, ja lopettakaa jossain välissä puutostaudeissa oleilu. Kun jotain ei saa, on sen jälkeen realismia alkaa olla kiitollinen siitä mitä on, ja jatkaa uusiin haaveisiin. Kaduttaa muuten vanhana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ainut lapsi. Omasta mielestäni oli todella yksinäistä lapsena ja vanhempanikin on surullista, että ei ole sisaruksia tukena ja huoli ikääntyvistä vanhemmista yksin minulla. Olen aikuisena kyllä oppinut tulemaan hyvin muiden ihmisten kanssa ilman sisaruksiakin, mutta lapsena oli välillä vaikea tulla toimeen muiden kanssa kun on tottunut aina olemaan yksin. No riitelyitä sisarusten kanssa ei ainakaan ollut ja enkä joutunut käyttämään sisarusten vanhoja tavaroita.

Miksi kuvittelet, että sisarus olisi ollut sinun tukena? Sehän olisi taistellut huomiosta kanssasi, ja nyt aikuisena tappelisitte siitä, että kumpi joutuu hoitamaan vanhempia. Jos sinun on ollut vaikea tulla toimeen muiden kanssa, olisi sinun saattanut myös olla vaikea tulla toimeen sisaruksesi kanssa. Sisarukset voivat kiusata, härnätä, lytätä, satuttaa, juonia, kilpailla, ja olla todella epäreiluja ja ilkeitä. Itsellä ei ole itsetunto tai sosiaalisuus kehittynyt hyvään suuntaan sisaruksen ansiosta, vaan päinvastoin, kesti kauan, että tajusin olevani arvokas sellaisena kuin olen.

No tuo riippuu taas todella paljon siitä miten ne vanhemmat kasvattavat ne lapsensa, hyvin kasvatetut ja rakastetut lapset yleensä kohtelevat sisaruksiaan hyvin ja heille kasvaa läheinen suhde. Jos vanhemmat suhtautuvat sisaruksiin eriarvoisesti tai kasvatus on muuten niin ja näin niin ne sisaruussuhteetkin saattavat olla riitaisia.

Jep. Mutta jotkut vanhemmat kuvittelevat olevansa hyviä kasvattajia, kun perheeseen tulee kauan odotettu ihana pikkusisarus. Ollaan vähän nyreissään esikoiselle, kun tämä ei muitta mutkitta sopeudukaan siihen, ettei enää ole huomion keskipiste. "Mikä tuolle ennen niin helpolle lapselle nyt tuli, mikä sitä vaivaa", ja aletaan pitää pienempää sisarusta jonkinlaisena esimerkkinä ensimmäiselle, ja siitä vaivihkaa alkaa vertailu. Isomman pitää yhtäkkiä kasvaa paljon isommaksi, eikä hänen lapsellisuutensa saa enää ymmärrystä. Ei enää kehutakaan saavutuksista, vaan niitä pidetään itsestään selvyyksinä, syliin ei pääse enää aina halutessaan, kun pienempi tarvitsee huomiota. Pienempi kasvaa tähän, että hänellä on huomio, ja hän on viaton, ja alkaa hyödyntää asemaansa. Vanhemmat ovat sokeita tälle. Tätä näkee jatkuvasti, ja perheissä joissa kuvitellaan olevansa hyviä kasvattajia. Vitsaillaan vaan, että tuo meidän esikoinen nyt vaan on vähän tommonen ujo/hankala/synkkä/vaativa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut kolme koiraa. Kaksi muualta otettua rakasta koiraa ja tämä nykyinen on oman koiran pentu. Kyllä siinä on valtava ero, että tämä on syntynyt kotona. Ensinnäkin olen itse valinnut sille emän ja isän. Tiedän, mitä emä on syönyt ja tehnyt raskausaikana. Olin synnytyksessä mukana ja olen tarjonnut parhaan mahdollisen hoivan siitä saakka. Olen saanut tuntea ja tutustua tähän ensi hetkistä saakka. Se on niin paljon rakkaampi, kun on oma aikaansaannos. Väheksymättä yhtään niitä muualta otettuja, omiahan nekin olivat, minä ne omistin, mutta tässä on jotain ihan ainutlaatuisen erityistä. Tätä koiraa ei olisi olemassakaan ilman minua. 

Vaikka miten yrität, niin tuo nyt vain ei ole vertailukelpoista. Yksikään koira ei ole sinun ja kumppanisi geeneistä tehty.

Minkä takia ette adoptoi? Miljoonia orpoja maailmassa ettekä halua tehdä hyvää vaikka voisitte.

Veljeni teki lapsuudestani helvetin. Emme nyt aikuisina ole tekemisissä kuin virallisissa asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia ette adoptoi? Miljoonia orpoja maailmassa ettekä halua tehdä hyvää vaikka voisitte.

Miksi sinä et adoptoi kaikkia miljoonia? Miksi toisten pitäisi olla hyväntekijöitä vain siksi, että he eivät saa omaa lasta?

Kukaan tässä ketjussa ei ole sanonut, että adoptiolapset olisivat mitenkään vähempiarvoisia kuin muut lapset. Täällä on yksi henkilö, joka itse käytti jostain syystä sanaa "vähempiarvoinen". Aloittaja on ansiokkaasti pohtinut, voisiko heidän perhe ajatella hakevansa adoption kautta toista lasta perheeseen. Päätös perheessä on tehty ja se on hyvä. Jotkut parit aloittavat adoptioprosessin ja hoksaavat vasta prosessin aikana etteivät he aikuisina tai elämäntilanteessaan sovi adoptiovanhemmiksi. Tai sijaisvanhemmiksi. Hyvää jatkoa sinulle perheesi kanssa, Ap! Rauhallisempaa jatkoa myös sille aloituksen väärinymmärtäjälle, joka fiksautuu ajatukseen vähempiarvoisuudesta..

Vierailija kirjoitti:

Veljeni teki lapsuudestani helvetin. Emme nyt aikuisina ole tekemisissä kuin virallisissa asioissa.

Jep, tiedän useita kavereita joilla oli karsea tai vaarallinen isoveli. Koskaan ei ole aikuisenakaan asioita puitu selviksi. Veljet ei anteeksi pyytele. Välimatkat sisarusten välillä isoja kilometreissä ja kaikin tavoin.

Mielummin lapseton, kuin ottaisin adoptiolapsen tuntemattomista vanhemmista. Ties mitä siellä taistalla. Eri asia vaikka oman sisaruksen tai ystävän lapsi kasvatettavaksi.

Hiljaisempi ja rauhallisempi elämä.