Jos sinä saisit päättää, olisitko itse mieluummin 2 vai 3 lapsisesta perheestä?

Meitä oli kaksi. Olisin mielummin ollut ilman sisaruksia kokonaan koska olimme/olemme ikuiset kilpailijat ja riitakumppanit.

-> Kaksi oli liikaa.

Minä olisin ehdottomasti halunnut olla kolmelapsisesta perheestä (kahden sijaan). Olin niitä lapsia, jotka koko ajan haaveilivat pikkusiskosta/-veljestä. Oma lapseni jäi ainoaksi lapseksi, mutta hän ei ole koskaan kaivannut sisaruksia ja selvästi nauttii yhden lapsen rauhastaan. Tästä syystä emme ehkä hanakammin yrittäneet saada hänelle sisarusta. Eli lapset ovat erilaisia, mikä sopii kellekin. 

Olen nelilapsisesta perheestä eikä meitä ole liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen nelilapsisesta perheestä eikä meitä ole liikaa.

Jos meitä olisi vain kolme, kuka meistä olisi jäänyt syntymättä? Näin ison kysymyksen äärellä jopa minä selkeä vahinko, olen ihan tyytyväinen siihen miten vanhempani lapsilukunsa täyttivät. 

Olen 2-lapsisesta perheestä. Toivoin aina pikkuveljeä! En oikein tiedä miksi. Siskon kanssa oli aina kiva leikkiä lapsena ja meillä on vain 1,5 vuotta ikäeroa. Ollaan tekemisissä paljonkin.

Nyt pohdimme kovasti ja oikeastaan päivittäin pitäisikö yrittää kolmatta. Tyttömme ovat 7 ja 4 ja ovat viime aikoina leikkineet paljon yhdessä. Vähemmän tappeluja kuin pienempänä. Taloudellinen tilanne hyvä, olen 33-vuotias. Hmm. Jään seuraamaan tätä ketjua.

Minulla on 1 sisko 3v vanhempi. Olemme kuin päivä ja yö, ihan eri planeetalta. Eillä ei ole oikeastaan koskaan ollut mitään yhteistä. Miten voikin samasta äidistä (eri isä) tulla noin erilaiset lapset. 

Toivoin aina nuorena että minulla olisi myös veli. Ehkä juuri siksi vielä aikuisenakin olen ajatellut että olisi mukava jos olisi enemmän sisaruksia, koska se ainoa on niin etäinen. Ollaan ihan ok väleissä, ehkä vähän muodollisissa, minä pidän yhteyttä sen vähän mitä "muodon vuoksi" täytyy, hän laittaa joulu- ja synttäritoivotukset viestillä, ei mitään muuta. Vastaa toki jos minä laitan viestiä tai soitan, mutta mitään henkilökohtaisempaa yhteyttä meillä ei ole koskaan ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te ainoat lapset, kuka käy perhejuhlissanne, tai lastenne juhlissa, kun ei ole ketään sukua? Ankea kohtalo ainoilla lapsilla. Korvaako raha tämän lähisuvun?

 

No pienet ovat juhlat, mutta lapset eivät kaipaa sitä mitä ei ole. Usein olen kutsunut omat kummini ja miehellä on sisarus. Jos jotain isompia juhlia halutaan niin kutsutaan enoa ja tätejä myöden.

Ja näistä mitään, niitä enoja ja tätejä ei ole sitten enää lapsesi sukupolvessa, juhlat sen kuin pienenee, ja tärkeät ihmiset ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Te ainoat lapset, kuka käy perhejuhlissanne, tai lastenne juhlissa, kun ei ole ketään sukua? Ankea kohtalo ainoilla lapsilla. Korvaako raha tämän lähisuvun?

Kaverit ja lasten kaverit. Lapsella oli viisivuotissynttäreillä 30 lapsivierasta + vanhemmat. 

Asumme joka tapauksessa tuhansien kilometrien päässä suvuista. 

Minusta on aika outoa perustella yksilapsisuuden ihanuutta vanhempien huomiolla, rahalla, tavaralla ja perinnöillä. Minkään perintöjen varaan ei voi rakennella elämäänsä, jokaisen on kuitenkin huolehdittava itse oma toimeentulonsa, tulee perintöä tai ei.

Itsellä raha oli iso osa pohdintaa yhdestä vai kahdesta lapsesta. Jokainen vastaa toki itsestään, mutta onhan se ihan valtava etu elämässä, jos saa opiskella ilman lainaa ja ostettua heti ensi asunnon vanhempien tuella. Lapseni pääsee myös usean lomamatkoille. Erilaiset harrastukset, leirit, kielikurssit, vaihto-oppilasvuodet jne. eivät ole tulevaisuudessa ongelma. 

Omassa vaakakupissa (ylimääräinen) raha painoi paljon ja lapsiluku jäi yhteen. Omani voi sitten rakentaa halutessaan suurperheen.

Menin jopa niin pitkälle, että mietin sairastumisten, avioeron tai toisen vanhemman kuolemaa ja taloudellista vaikutusta perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Meitä on kuusi ja yhden vittumaisen siskon olisi voinut jättää pois, muuten ok

Sen takia onkin hyvä jos on paljon sisaruksia. Löytyy paremmalla todennäköisyydellä oma hengenheimolainen sisarusparvesta. Jos on vain kaksi lasta ja kummatkin ihan erilaisia eivätkä tule toimeen keskenään, niin ei kiva. 

Säälittävä ketju kuinka väärin olla ainoa lapsi. Eikö niitä kavereita teillä ollu muuten ku sisaruksista. No ei varmaan ku jutut tuota tasoa monilla. Kokemuksesta voin kertoa kuinka järkyttävä viha tässä maassa on ainuita lapsia kohtaan. Tällänen keskustelu vielä 2020 luvulla. Kateellinen kansa jonka pitää aina arvostella muita. Antakaapa kaikkien elää kuten haluaa.

Eikö elämässä ole muuta tekemistä ku juoruta ja arvostella muiden perheitä. Voivoi

Jo on tyhmä kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Ihan yksilapsisesta mielellään. Ei perintöongelmia eikä sisaruskateutta. Ei kenenkään suosimista. Kaikki olen saanut, mitä halunnut. Silti kunnon koulutus, ura ja toimeentulo. Ystäviä, mies ja yksi lapsi. En koskaan halunnut sisaruksia. Vanhemmat nyt jo kuolleet ja perinnöt säätiöity lapselleni.

Ja

"suuri suru jos vain kaksi ja toinen kuolee" 

Aika hurja ajatus ja sen kun kääntää suomeksi. 

Kolme tai neljä, ei sureta yhtään vaikka yksi kuolee 

Paras ajan jakso lapsuutta oli syntymästä pikkuveljen syntymään asti, että mieluiten olisin ihan yksilapsisesta perheestä. Asia ei ollut minun päätäntävallassa. Vanhemmat oli köyhiä ja silti piti tehdä kolme lasta maailmaan. 🙄

Vierailija kirjoitti:

"suuri suru jos vain kaksi ja toinen kuolee" 

Aika hurja ajatus ja sen kun kääntää suomeksi. 

Kolme tai neljä, ei sureta yhtään vaikka yksi kuolee 

Näin kehitysmaissa ajatellaan edelleen. Paljon lapsia, jos joku kuolee, jää vielä muutama hoitamaan vanhana. 

Meitä on 5 ja omasta mielestä se oli kiva. En koe jääneeni paitsi yhtään mistään, vaikka sisaruksia on useampi.

Vierailija kirjoitti:

Te ainoat lapset, kuka käy perhejuhlissanne, tai lastenne juhlissa, kun ei ole ketään sukua? Ankea kohtalo ainoilla lapsilla. Korvaako raha tämän lähisuvun?

Ystävät, ystävien lapset, ystävien puolisot. Minulla on laaja ystäväpiiri ja juhlat ovat aina vähän käsistä riistäytyneitä juuri sattuneesta syystä. Ilo ja nauru täyttää tämän talon, vaikkei sisaruksia olekaan. 

Riippuu siitä, millainen se toinen sisarus on. Kaksilapsinen on hyvä, jos on hyvät välit. Toisaalta kun on 3 lasta, todennäköisemmin jomman kumman sisaruksen kanssa tulee toimeen. Siis tulen kyllä toimeen kummankin sisarukseni kanssa, mutta toinen on rasittava. Määräilee ja draamailee. Kesälomalla oltiin pari päivää kasvotusten ja kyllähän se alkoi ottaa päähän, kun hän komentelee, kaikki pitää tapahtua hänen tavallaan ja hänen määrittämällään aikataululla. Saan heti palautteen jos teen eri tavalla kuin hän oli ajatellut. Hän myös kyselee työasioista. Olen aina sanonut, että älä kysele minun työasioista, kun olen vuosilomalla. Hän on myös utelias. En voi kaikkea kertoa vapaasti, koska hän antaa mielellään elämänohjeita. Esimerkiksi kun kouluikäinen lapseni sairastui koronaan silloin koronaepidemian alussa, hän jälkiviisaana kertoi, miten siltä olisi voinut välttyä ja antoi lisäksi runsaasti ohjeita, miten sitä pitää hoitaa! Ohjeita tuli puheluilla ja tekstareilla. Kun sanoin, että ei tässä nyt hengenhätää ole ja osaan viedä lääkäriin jos tilanne heikkenee, niin hän intti, että lääkärit ei osaa hoitaa oikein, kun on niin uusi sairaus. Siis kertakaikkisen rasittava ihminen.

Toinen sisarukseni taas on mukava. Hänen kanssaan on helppo olla. Hänellä jo aikuiset lapset ja yksi 5v. lapsenlapsikin. Tavallaan eletään vähän eri elämänvaihetta, kun meillä nyt lukiolainen ja yläkoululainen ja alakoulun viimeisellä luokalla nuorin. Sisaruksellani on paljon vapaa-aikaa, käy teattereissa ja konserteissa ja elää kesälomansa rennosti mökillä. Minulla vielä ruuhkavuodet menossa.

Minulla on sisko ja velipuoli. Käytännössä minulla on vain sisko. En olen huomioinut velipuoltani yli 30 vuoteen. Lienee joku pummi luuseri.