Jos sinä saisit päättää, olisitko itse mieluummin 2 vai 3 lapsisesta perheestä?

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin mieluummin 10-lapsisesta perheestä kuin ainoa lapsi. En ole tykännyt ainoana lapsena olosta. Sukujuhlissa ei aikoinaan käynyt juuri ketään, suku oli etäistä ja kaukaistakin. Huomiota toki sain, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta en olisi kaivannut vanhempien jakamatonta huomiota, vaan mieluummin jakanut sen sisarusten kanssa. 

Minusta on aika outoa perustella yksilapsisuuden ihanuutta vanhempien huomiolla, rahalla, tavaralla ja perinnöillä. Minkään perintöjen varaan ei voi rakennella elämäänsä, jokaisen on kuitenkin huolehdittava itse oma toimeentulonsa, tulee perintöä tai ei. Sisarusten kanssa kinastelusta taas on oma hyötynsä, opettaahan se pitämään puoliaan. Ja mitä esim. sukujuhliin tulee, jos ainoita vieraita ovat aikuiset vieraat, eivätpä nuo muiden lasten seuraa ķorvaa. Kaveruus- ja ystävyyssuhteillakin usein taipumusta päättyä erilaisten elämänkuvioiden myötä, työkaverit ovat vain työkavereita, joten kaverei

Tää on varmaan trolli, mutta ompa surullista miten surkeaksi olet kokenut ainoana lapsena olemisen. En minä ainakaan kokenut. Oli kavereita. Niinku 1 lapsen tekijät ois kaikki jotain materian palvojia. En tiedä ku yhdet tollaset vanhemmat. Useamman lapsen perheessä tiedän useitakin mariliaalin palvojia. Ja varsinkin sen helvetin kierteen miten lapset ovat eri arvoisia. Siirtävät traumansa seuraavalle sukupolvelle. Ja sit tää "ainut lapsi saa kaiken" on ehkä typerintä mitä voi sanoa. Kertoo vain kuinka kateellisia ja pahansuopaisia suomalaiset on. 

Meitä on 3 sisarusta, joista minä olen nuorin. Kaksi vanhinta ovat syntyneet pienellä ikäerolla, mutta sitten synnyin minä kolmantena isolla ikäerolla. Nuo kaksi ovat läheisiä keskenään, mutta minä olen sitten ulkopuolinen eivätkä he ole koskaan olleet kovin kiinnostuneita minusta. Emme ole juurikaan tekemisissä, koska he eivät vain ole kiinnostuneita. He ovat jopa serkkujemme kanssa läheisempiä kuin minun kanssa. Serkut ja nämä isosisarukset ovat samaa ikäluokkaa. Minä olen kuin ylimääräinen, joka ei kuulu oikein mihinkään. En sisarusten ja serkkujen joukkoon, koska olen liian nuori enkä toisaalta heidän lastenkaan joukkoon, koska olen ollut heidän joukkoonsa liian vanha. Olen ollut aina ulkopuolinen.

6-lapsisesta. Jos olisivat lopettaneet alkupäässä, ei minun, toisiksi nuorimman, tarvitsisi kärsiä huonoista geeneistä.

Kolme. Vielä parempi olisi neljä. 

Minulla on isosisko ja isoveli.

He ovat minulle rakkaita ja erityisesti siskoni kanssa olen läheinen.

Näin on hyvä, en isaisi kuvutella muuta.

Katsotaan uudestaan sitten kun tulee perinnönjako, onko sitten vielä niin mukavaa  x)

N41

Minulla oli 1 vanhempi sisarus, kaksonen ja 4 nuorempaa sisarusta, mutta he ovat kaikki jo kuolleet. Olen itse 43v.

Ei kumpikaan. Koko porukkamme, minäkin, olisi saanut jäädä syntymättä - maailma olisi onnellisempi paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhenevien vanhempien asiat yleensä kasaantuu tyttärelle ("naiset ovat luonnostaan hoivaajia"-vale). Jos on kaksi tyttöä, ehkä sitten menevät tasapuolisesti. 

 

Joopa joo. Ehkä jossain 50-luvulla..

Tunnen todella monia perheitä, jossa nainen/naiset ei tee mitään ja veljet hoitaa. Tai sit menee 50-50.

Myös tehtävien sukupuolittuneisuus näkyy vahvasti, kun puhutaan vanhempien tms sukulaisten auttamisesta. Naiset unohtaa aina sen.

En usko sinua. En tiedä yhtäkään perhettä, jossa pojat hoitaisivat vanhempia. Tyttäret ja miniät hoitavat. Tutkitustikin vanhempien hoitaminen on suuri syy naisten huonoon urakehitykseen.

Olen 2-lapsisesta perheestä ja luonnollisesti vaikea kuvitella kolmatta sisarusta, jota ei ole olemassa. En ainakaan osannut suuremmin sellaista kaivata, vaikka jossain vaiheessa varhaisteininä ihailin ja vähän kadehdin kavereiden cooleja isosiskoja. Mutta olisihan se 3. sisarus voinut olla mitä vain muutakin, ja todennäköisesti olisikin.

Olen tosi iloinen että minulla on sisarus. Välit vanhempiini on vaikeat, mutta sisaruksen kanssa olemme onnistuneet pysymään samalla puolella. Oloni olisi yksinäisempi maailmassa ilman häntä. 

Silti tiedän niitäkin, joilla on välit täysin katkenneet sisarusten kanssa. Hyvät välit ei todellakaan ole automaatio. Tai niitä, joilla ei ole sisaria, mutta eivät sellaisia ole kaivanneetkaan ikinä. 

Tiedän yhden tuttava perheen jossa oli 2 lasta. Nuorempi oli ja on kilpailuhenkinen joka asiasta taistelu. Vanhempi lapsista kuoli 18-vuotiaana tapaturmassa, joka olisi jäänyt jatkamaan kotitilaa, elämä oli oltava nuhteetonta ja työperäistä. Nuorempi oli opiskeluissa sai mennä miten huvittaa ja niissä menestyi. Ylisäästäväisiltä vanhemmilta jäämässä jättiperinnöt nyt tuolle nuorimmaiselle, joka ei niitä muutenkaan tarvitsisi.

Vierailija kirjoitti:

Te ainoat lapset, kuka käy perhejuhlissanne, tai lastenne juhlissa, kun ei ole ketään sukua? Ankea kohtalo ainoilla lapsilla. Korvaako raha tämän lähisuvun?

Mä olen isosta perheestä (meitä lapsia on 5), ja muutakin sukua löytyy. Mutta meidän perhejuhlissa ja lasten juhlissa käy silti suurimmalta osin meidän ystävät. Ei perhe ole mikään ainoa kontakti muihin ihmisiin eikä ne sukulaiset ole välttämättä ollenkaan ne läheisimmät ihmiset 

Vierailija kirjoitti:

Mua ei haittaisi jos mulla olisi vaikka 10 sisarusta. Ehkä sitten löytyisi itsellekin se läheinen sydänystävä. Minulla on 2 siskoa, jotka ovat keskenään läheiset, mutta sulkevat minut usein ulkopuolelle jutuistaan. Olen myös luonteeltaani hieman erilainen kuin he.

Mun kokemuksella kolmen lapsen kuviossa käy tosi usein juuri näin. Ehkä siis kaksi, neljä, kuusi?

Minulla on 5 sisarusta ja se on mahtavaa. Eri-ikäisiä, eri vaiheissa elämää mutta kaikki tärkeitä. Tekisin mielelläni vailla kahdeksan lasta, mutta ei vaan jaksa enempää. Nämä kolme omaa riittää hyvin. Toistaiseksi lapsilla on 7 serkkua minun puoleltani, mutta lisää tullee.

No en todellakaan toivonut sisarusta, eikä toivoneet sisaruksettomat kaverinikaan. Jos olisi ihan pakko, niin mieluummin 1 sisarus kuin 2. Toki jos kyseessä olisi veli, niin jättäisin mieluummin syntymättä. 

2. Liian isolla ikäerolla, yli 5v on aivan liikaa. Vanhempien huomio menee vain pienelle ja varsinkin aikuisuuteen päästyä suhde pienempään jää pakostakin etäisemmäksi. 

Meitä on kuusi ja yhden vittumaisen siskon olisi voinut jättää pois, muuten ok

Meitä oli 7. Kasvatit päälle.

Olisin ollut mieluummin orpo.

Hyvä kysymys. Olen itse neli lapsisesta perheestä ja olen niin onnellinen sisaruksista, lapsista ja lapsen lapsista. Olen vähän huono ystävystymään, mutta onneksi on sukua.

Itse sain kaksi lasta. Ystäväni on lapseton ja hänen elämänsä nyt 55-vuotiaana eroaa paljon meidän perheelisten elämästä. Melko yksinäistä, ei lapsia eikä lapsen lapsia. 

2-4 lasta on hyvä määrä. Riippuu miten itse jaksaa, miten ura kiinnostaa, miten taloudellisesti pärjää. 

Kyllä sisarus suhteitakin pitää aikuisiällä hoitaa, olla vuorovaikutteista yhteydenpitoa. 

Olen itse kolmilapsisesta perheestä ja se kahta sisarustani liki parikymmentä vuotta nuorempi. Kaikki vanhempien asiat kaatuivat minun niskaani ja nämä kaksi vielä yrittivät kaikkensa hankaloittaakseen tilannetta. 

Monta kertaa olen toivonut, että olisin ollut ainut lapsi. Tuntuisi paljon vähemmän katkeralta, jos olisi joutunut hoitamaan vanhempien asioita yksin, kun ketään muuta ei olisi ollutkaan. Se, että oli ihmisiä, jotka asuivat paljon lähempänä kuin minä ja joista toisella oli vielä paljon parempi taloudellinenkin tilanne kuin minulle eivätkä siltikään tehneet mitään, tuntuu todella pahalta. Vielä vuosienkin kuluttua. Emme ole tekemisissä ja minun päätöksestäni. 

Valitettavasti on vain niin, että kukaan ei voi lapselleen sisaruksia hankkimalla taata sitä, että nämä sisarukset sitten olisivat toisilleen hyvä asia. Sisarukset voivat olla ihmiselle myös iso ja kohtuuton taakka, josta pääsee erilleen vasta vanhempien kuoltua.

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin ehkä toivonut sisaruksien välille suurempaa ikäeroa, näin luulen, että vanhemmilla olisi ollut silloin enemmän aikaa kaikille. Nyt  olin minä se, joka jäi vanhempien sisaruksien jalkoihin (muutaman vuoden vanhempia) ja jotenkin vähemmälle huomiolle. 

Minulla on parikymmentä vuotta vanhemmat sisar ja veli, joiden jalkoihin todellakin jäin lapsena, teininä ja nuorena aikuisena. Nämä periaatteessa jo aikuiset ihmiset roikkuivat täysin kiinni vanhemmissamme ja vaativat itselleen sitä ja tätä huomiota ja huolenpitoa. Opin jo lapsena olemaan se kiltti, joka ei aiheuta jatkuvaa huolta vanhemmille, kun nämä nääntyivät näiden kahden muodostaman taakan alle.

Luonnollisestikaan kumpikaan ei sitten vanhempien sairastuessa tehnyt mitään heiltä pyydettyä, vaan yrittivät vielä viimeiseen asti saada itselleen hyötyä tilanteesta. Ihan itse sanottuna sisarenikin kuulemma tarvitsi kaikkea paljon enemmän kuin minä, koska hän minua vanhempana saattaisi kuollakin aiemmin, oli ehtinyt minua vanhempana kiintyä enemmän kesämökkiimme jne.