Miksi olet jäänyt väkivaltaiseen suhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Se on tosiaan niin helppo sanoa sivusta, että minä lähtisin samantien, kun ensimmäisen kerran olisi lyöty.

Mihin lähtisi?  Jos ei ole mitään paikkaa, mihin menisi?  Ei ole niitä vanhempia siinä niin lähellä, tai ei ole ollenkaan.  Ei ole ketään ystävää, jonka kotiin voisi mennä ja sanoa, että minä tulen nyt tänne sinun luokse asumaan toistaiseksi.

Ei ole sitä kakkoskotia, mihin voisi muuttaa samantien.  Monellako sellainen on?

On lapset, on mentävä töihin...  Miten helppoa sen kuvitellaan olevan?  Lähteä siitä vain ulos ovesta vai?  Minne?  Joku matkalaukku kädessä lampsimaan maantietä pitkin?

Joopa.  Tiedän yhden, joka tavallaan lähti tällä lailla.  Hänen etunsa oli se, että hänellä ei ollut lapsia ja oli työpaikka, johon saattoi mennä, siis hän meni työpaikalleen illalla ja nukkui siellä takahuoneessa (jos nyt oikeasti nukkui, mutta vietti siellä yön).  Aamulla sitten pyysi vapaapäivän ja järjesteli asioitaan, muutti siis vanhemmilleen, koska se oli hänelle mahdollista.  Tavaroitten saaminen sieltä jättämästään kodista olikin sitten jo vaikeampi juttu.   Joutui lainailemaan vaatteitakin ystäviltään, että selvisi alkuun.

Mutta todellakin, siihenkin tarvittiin se mahdollisuus, että oli ne vanhemmat siinä samalla paikkakunnalla, missä työpaikka, ja oli ymmärtäväisiä ystäviä.  Kaikilla ei ole.  Ja jos on lapsia, on tilanne sata kertaa hankalampi.

Jos tekee vaikka niin, että todellakin lähtee ja joutu jättämään ne lapset sinne kotiin, niin siinäpä onkin miehellä valtti kädessään. Äiti siis lähti ja jätti lapsensa.  Sossu-puusilmä näkee vain sen ja on heti tuomitsemassa äidin sellaiseksi, joka ei lapsistaan välitä.  Voi olla, että menettää ne lapset.

Eli on pystyttävä lähtemään niiden lasten kanssa.  Sekin voi olla ansapaikka, koska viranomainen voi lähteä siitä käsityksestä, että äiti on vienyt lapset pois kotoaan ja siis isältään ilman tämän lupaa.  Nämä on itse asiassa ihan helvetillisiä juttuja, koskaan et voi tietää miten päin asia nähdään.   

Joopa joo, lähtisin ensimmäisestä lyönnistä...   no tehkää niin. 

Pahinta varmaan tuollainen pelottelu. Miksi edes mainitset miten joku sossu asian muka näkee? Ei kauheasti auta ketään tuo!

Koitan itse pysytellä erossa väkivaltaisesta miehestä. Olen ollut pahasti ruhjottu, henkisesti ja fyysisesti. Myös pettämistä.

Mutta. Varmaan ne vakiot "kun se osaa olla myös niin ihana" jne. Itsellä väkivaltainen suhde jo aiemmin, lapsena jäin sisarusteni jalkoihin, en kai ikinä oppinut luottamaan itseeni ja pärjäämiseeni.

Kyllähän mies myös musta huolehti. Mun mieli palaa itsepintaisesti vain niihin hyviin asioihin ja muistoihin, ja työntää pois sen kaiken väkivallan, en mä sitä ajattele edes. En mä näe, että hei näin ei saa kohdella mua, vaikka tiedän,että kyseessä ollen kuka tahansa muu, niin mä tuomitsisin enkä päästäis toista takaisin siihen.

Turvaverkkoa ei ole, olen liian empaattinen, haluan aina auttaa ja ymmärtää vaikkakin omalla kustannuksellani. Hävettää,mutta mulla on ikävä sitä.

Traumasidos, traumasuhde jne, mies on taitava manipuloimaan ja kääntämään kaiken mun syyksi. Mä edelleen puolustelen häntä,vaikka pitäisi puolustaa itseä.

Jotenkin ajattelen,että mies on velvollinen korjaamaan sen, minkä on rikkonut, että itse en pysty sitä korjaamaan. Haluan olla tarpeellinen.

Läheisriippuvuus on pahana.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, että parvekesurman uhri oli hyvin kaunis?

Nainen oli osallistunut kauneuskilpailuun ja selvitynyt Miss Tampere finalistiksi. Mediassa olevassa kuvassa hän näyttää kauniilta ja suloiselta.

Vierailija kirjoitti:

Koitan itse pysytellä erossa väkivaltaisesta miehestä. Olen ollut pahasti ruhjottu, henkisesti ja fyysisesti. Myös pettämistä.

Mutta. Varmaan ne vakiot "kun se osaa olla myös niin ihana" jne. Itsellä väkivaltainen suhde jo aiemmin, lapsena jäin sisarusteni jalkoihin, en kai ikinä oppinut luottamaan itseeni ja pärjäämiseeni.

Kyllähän mies myös musta huolehti. Mun mieli palaa itsepintaisesti vain niihin hyviin asioihin ja muistoihin, ja työntää pois sen kaiken väkivallan, en mä sitä ajattele edes. En mä näe, että hei näin ei saa kohdella mua, vaikka tiedän,että kyseessä ollen kuka tahansa muu, niin mä tuomitsisin enkä päästäis toista takaisin siihen.

Turvaverkkoa ei ole, olen liian empaattinen, haluan aina auttaa ja ymmärtää vaikkakin omalla kustannuksellani. Hävettää,mutta mulla on ikävä sitä.

Traumasidos, traumasuhde jne, mies on taitava manipuloimaan ja kääntämään kaiken mun syyksi. Mä edelleen puolustelen häntä,vaikka pitäisi puolustaa itseä.

Jotenkin ajattelen,että mies on velvollinen korjaamaan sen, minkä on rikkonut, että itse en pysty sitä korjaamaan. Haluan olla tarpeellinen.

Läheisriippuvuus on pahana.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja mahdollisuutta oppia uudet mallit.

Mies ei tule ikinä pyytämään anteeksi ja muuttamaan tapojaan.

Tiedän tuon tunteen, ei pysty käsittämään, että se ihminen on niin paha ja haitallinen. Mutta se on. Onneksi olen vanhemmiten jo alkanut oppia, nuorena jäin vuosiksi haitallisiin suhteisiin!

Kirjoitin viimeisen hyväksikäyttösuhteen jälkeen muistikirjaani, kun erotuska ja pettymys ja järkytys polttivat sisälläni:

Muista keskittyä itseen!

Noita olen nyt yrittänyt elää todeksi ja juurruttaa kaksi vuotta. Olen tarvinnut ison määrän terapiaa, self helpiä jne. Tim Fletcher ja Patrick Teahan ovat hyvät kanavat youtubessa, suosittelen!

Lkk kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tosiaan niin helppo sanoa sivusta, että minä lähtisin samantien, kun ensimmäisen kerran olisi lyöty.

Mihin lähtisi?  Jos ei ole mitään paikkaa, mihin menisi?  Ei ole niitä vanhempia siinä niin lähellä, tai ei ole ollenkaan.  Ei ole ketään ystävää, jonka kotiin voisi mennä ja sanoa, että minä tulen nyt tänne sinun luokse asumaan toistaiseksi.

Ei ole sitä kakkoskotia, mihin voisi muuttaa samantien.  Monellako sellainen on?

On lapset, on mentävä töihin...  Miten helppoa sen kuvitellaan olevan?  Lähteä siitä vain ulos ovesta vai?  Minne?  Joku matkalaukku kädessä lampsimaan maantietä pitkin?

Joopa.  Tiedän yhden, joka tavallaan lähti tällä lailla.  Hänen etunsa oli se, että hänellä ei ollut lapsia ja oli työpaikka, johon saattoi mennä, siis hän meni työpaikalleen illalla ja nukkui siellä takahuoneessa (jos nyt oikeasti nukkui, mutta vietti siellä yön).  Aamulla sitten pyysi vapaapäivän ja järjesteli asioitaan, muutti siis vanhemmilleen, koska se oli hänelle mahdollista.  Tavaroitten saaminen sieltä jättämästään kodista olikin sitten jo vaikeampi juttu.   Joutui lainailemaan vaatteitakin ystäviltään, että selvisi alkuun.

Mutta todellakin, siihenkin tarvittiin se mahdollisuus, että oli ne vanhemmat siinä samalla paikkakunnalla, missä työpaikka, ja oli ymmärtäväisiä ystäviä.  Kaikilla ei ole.  Ja jos on lapsia, on tilanne sata kertaa hankalampi.

Jos tekee vaikka niin, että todellakin lähtee ja joutu jättämään ne lapset sinne kotiin, niin siinäpä onkin miehellä valtti kädessään. Äiti siis lähti ja jätti lapsensa.  Sossu-puusilmä näkee vain sen ja on heti tuomitsemassa äidin sellaiseksi, joka ei lapsistaan välitä.  Voi olla, että menettää ne lapset.

Eli on pystyttävä lähtemään niiden lasten kanssa.  Sekin voi olla ansapaikka, koska viranomainen voi lähteä siitä käsityksestä, että äiti on vienyt lapset pois kotoaan ja siis isältään ilman tämän lupaa.  Nämä on itse asiassa ihan helvetillisiä juttuja, koskaan et voi tietää miten päin asia nähdään.   

Joopa joo, lähtisin ensimmäisestä lyönnistä...   no tehkää niin. 

Pahinta varmaan tuollainen pelottelu. Miksi edes mainitset miten joku sossu asian muka näkee? Ei kauheasti auta ketään tuo!

Ai miksikö? Siksi, että tosiasiat on otettava huomioon. Tässä kritisoin nimenomaan näitä syyllistäjiä, jotka ylimielisinä tokaisevat, kuinka he lähtisivät heti.

Se heti lähteminen ei todellakaan ole helppoa.

Se on tehtävä taitavasti. Ja miehenkin kanssa mieluummin sovittelevasti. Enkä väitä, että kaikki tapaukset on samanlaisia, mutta minä sain sossun taholta juuri tuollaista viestiä, tosin tästä on jo aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen jäänyt väkivaltaiseen suhteeseen mutta en NOIN väkivaltaiseen mitä aloituksen tapaus. Mustelmia tai kipuja on voinut tulla mutta en ole koskaan esimerkiksi joutunut nyrkillä lyödyksi.

Ja miksi jäin, no koska suhteessa on myös niin paljon hyvää. Väkivaltaa vain riidoissa ja riitoja hyvin harvoin niin silloin se muu arki voittaa. Ja rakkaus.

Nykyään ei enää ole väkivaltaa vaikka sama parisuhde on edelleen.

Miten säälittävä ihminen oletkaan!

Vierailija kirjoitti:

Olen jäänyt. 

Sitä on vaikea ymmärtää jos ei ole ikinä kokenut sellaista oikeasti - siitä ei ole helppoa lähteä. 

Jossain tais olla tyyliin, että narsistisesta ihmisestä eroaminen vaatii noin seitsämän kertaa ennen kuin ero oikeasti onnistuu. 

On helppoa sanoa, että jos mies löisi minua ensimmäisen kerran niin se olisi välittömästi suhteesta lähtö. Tää on oikeasti vähän tyhmästi sanottu, sillä ei ne jutut näin mene. Tuskin kukaan alkaa ensimmäiseksi lyömään. Ennen ensimmäistä lyöntiä sä olet jo niin traumasuhteessa tähän pahantekijään ettet edes ymmärrä, että sua on lyöty tai mitä siinä pitäisi tehdä. Ennen ensimmäistä lyöntiä on jo käytetty niin paljon henkistä väkivaltaa ettet sitä edes itse tiedosta, mutta mielesi saa sinut selittämään ettei tässä lyönnissä nyt silleen mitään ole. 

Jos on yhteisiä lapsia niin lähtö on toooooodella vaikea. Eron jäkeenkö antaisit lapset eksällesi. NOT. 

Saman tyylistä selittelyä siis itselleen kuin salasyöminen että ei nämä suklaalevyt ja mässyt lihota kun puoliso ei ole näkemässä ? Juu en ymmärrä en . Tai alkoholismi , itsestä se on kiinni kuinka paljon kurkustaan alas vetää .

Väkivalta alkoi niin hienovaraisesti henkisellä lyttäämisellä, kontrollin kiristämisellä ja minun sosiaalisen tukipiirinä karkottamisella. Olin sopiva uhri, koska olin kasvanut alkoholistiperheessä. Lapsuudenperheessäni ei ollut fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen vuoristorata oli sieltä asti tuttua.

Exäni oli ja on ulkoisesti oikein mallikappale. Hyvä ura, urheilee ja asiat on kunnossa. Häntä kuvaillaan usein iloiseksi kaveriksi.

Eron tullessa toteen olin yrittänyt sitä jo monta vuotta. Muuttanut toiseen kaupunkiinkin. Mies vaan tuli perässä eikä jättänyt rauhaan. Kun lopulta sain selkärankaa erota, tuli kuvaan t a p p o uhkaukset. Se oli niin pelottavaa, etten muista tuosta ajasta juuri mitään. Lähdin pois sillä ajatuksella että menköön vaikka henki. Mitään en ottanut mukaani.

Nyt tuosta on 10 vuotta ja mies yhä yrittää. Ei auta estot eikä se etten reagoi. Poliisista ei ole mitään apua, koska "mitään ei ole tapahtunut".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jäänyt. 

Sitä on vaikea ymmärtää jos ei ole ikinä kokenut sellaista oikeasti - siitä ei ole helppoa lähteä. 

Jossain tais olla tyyliin, että narsistisesta ihmisestä eroaminen vaatii noin seitsämän kertaa ennen kuin ero oikeasti onnistuu. 

On helppoa sanoa, että jos mies löisi minua ensimmäisen kerran niin se olisi välittömästi suhteesta lähtö. Tää on oikeasti vähän tyhmästi sanottu, sillä ei ne jutut näin mene. Tuskin kukaan alkaa ensimmäiseksi lyömään. Ennen ensimmäistä lyöntiä sä olet jo niin traumasuhteessa tähän pahantekijään ettet edes ymmärrä, että sua on lyöty tai mitä siinä pitäisi tehdä. Ennen ensimmäistä lyöntiä on jo käytetty niin paljon henkistä väkivaltaa ettet sitä edes itse tiedosta, mutta mielesi saa sinut selittämään ettei tässä lyönnissä nyt silleen mitään ole. 

Jos on yhteisiä lapsia niin lähtö on toooooodella vaikea. Eron jäkeenkö antaisit lapset eksällesi. NOT. 

Saman tyylistä selittelyä siis itselleen kuin salasyöminen että ei nämä suklaalevyt ja mässyt lihota kun puoliso ei ole näkemässä ? Juu en ymmärrä en . Tai alkoholismi , itsestä se on kiinni kuinka paljon kurkustaan alas vetää .

Alkoholismikin on riippuvaissairaus. Väkivaltaisten ihmisten puolisot sairastuu läheisriippuvaisuuteen ja se vaikeuttaa suhteesta lähtemistä.

Harva alkoholistikaan lopettaa juomisen kerrasta vain päättäessään, että laitanpa nyt korkin kiinni enkä juo enää ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jäänyt. 

Sitä on vaikea ymmärtää jos ei ole ikinä kokenut sellaista oikeasti - siitä ei ole helppoa lähteä. 

Jossain tais olla tyyliin, että narsistisesta ihmisestä eroaminen vaatii noin seitsämän kertaa ennen kuin ero oikeasti onnistuu. 

On helppoa sanoa, että jos mies löisi minua ensimmäisen kerran niin se olisi välittömästi suhteesta lähtö. Tää on oikeasti vähän tyhmästi sanottu, sillä ei ne jutut näin mene. Tuskin kukaan alkaa ensimmäiseksi lyömään. Ennen ensimmäistä lyöntiä sä olet jo niin traumasuhteessa tähän pahantekijään ettet edes ymmärrä, että sua on lyöty tai mitä siinä pitäisi tehdä. Ennen ensimmäistä lyöntiä on jo käytetty niin paljon henkistä väkivaltaa ettet sitä edes itse tiedosta, mutta mielesi saa sinut selittämään ettei tässä lyönnissä nyt silleen mitään ole. 

Jos on yhteisiä lapsia niin lähtö on toooooodella vaikea. Eron jäkeenkö antaisit lapset eksällesi. NOT. 

Saman tyylistä selittelyä siis itselleen kuin salasyöminen että ei nämä suklaalevyt ja mässyt lihota kun puoliso ei ole näkemässä ? Juu en ymmärrä en . Tai alkoholismi , itsestä se on kiinni kuinka paljon kurkustaan alas vetää .

Alkoholismikin on riippuvaissairaus. Väkivaltaisten ihmisten puolisot sairastuu läheisriippuvaisuuteen ja se vaikeuttaa suhteesta lähtemistä.

Harva alkoholistikaan lopettaa juomisen kerrasta vain päättäessään, että laitanpa nyt korkin kiinni enkä juo enää ikinä.

En lähtenyt, koska pelkäsin ja hioin strategiaa. Ihan kuin tuo arvostelemasi ihminen. Ei kuulosta läheisriippuvaiselta.

Vierailija kirjoitti:

Se merkillinen kuvitelma, että "minun rakkauteni parantaa". Ei paranna.

Pelko, huonommuuden tunne, yrittää suojella muita sekaantumasta mieheen, pelkää tulevansa suhdeongelmineen jotenkin näkyvämmäksi ja alttiiksi arvostelulle jos eroaa. Taustalla häpeä.

Ei uskalla hypätä uuteen ja tuntemattomaan. Mies saattaa alkaa vainota, joten on turvallisempaa tarkkailla häntä hiljaa vierestä.

Turvakotiin pääsee ja siellä voi hakea omaa asuntoa. Aina keksitään syy, ei ole vanhempia eikä kakkoskoti, oikeasti ei osata olla yksin

Mies piinaa minua mun existä. Ja samalla valittaa miten puhun niistä. ( en edes puhu) 

Keksii omiaan tähän tästä. Ahdistava suhde. 

Vierailija kirjoitti:

Se on tosiaan niin helppo sanoa sivusta, että minä lähtisin samantien, kun ensimmäisen kerran olisi lyöty.

Mihin lähtisi?  Jos ei ole mitään paikkaa, mihin menisi?  Ei ole niitä vanhempia siinä niin lähellä, tai ei ole ollenkaan.  Ei ole ketään ystävää, jonka kotiin voisi mennä ja sanoa, että minä tulen nyt tänne sinun luokse asumaan toistaiseksi.

Ei ole sitä kakkoskotia, mihin voisi muuttaa samantien.  Monellako sellainen on?

On lapset, on mentävä töihin...  Miten helppoa sen kuvitellaan olevan?  Lähteä siitä vain ulos ovesta vai?  Minne?  Joku matkalaukku kädessä lampsimaan maantietä pitkin?

Joopa.  Tiedän yhden, joka tavallaan lähti tällä lailla.  Hänen etunsa oli se, että hänellä ei ollut lapsia ja oli työpaikka, johon saattoi mennä, siis hän meni työpaikalleen illalla ja nukkui siellä takahuoneessa (jos nyt oikeasti nukkui, mutta vietti siellä yön).&nb

Tämä kirjoitus on hyvä ja niin totta.