Lue keskustelun säännöt.
Miten ero voi tulla parisuhteen toiselle osapuolelle yllätyksenä?
20.08.2023 |
Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla? Jos toiselle ero tulee yllätyksenä, niin silloin asioista ei ole aidosti kunnolla puhuttu. On vain korkeintaan toivottu, että toinen huomaisi toista vaivaavat epäkohdat ilman että niistä pitää saarnata.
Kommentit (462)
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella on tuo, että puolison sijaintitieto näkyy toiselle puolisolle?
Ymmärrän sen alaikäisten lasten kanssa jollain tasolla, vaikka meillä ei sellaiseen ole tarvetta ollut, mutta että aikuisten pitää koko ajan tietää missä toinen menee, en ymmärrä.
Jos luottamusta ei ole sen vertaa, niin onko järkeä olla yleensä parisuhteessa. Se, että aikuinen ihminen ei voi liikkua missään ilman että puoliso tietää, olisi oikeastaan aika järkyttävää.
Olen pitkässä parisuhteessa, on ollut ylä- ja alamäet, koskaan ei tietääkseni ole ollut ero lähelläkään ja toiseen on luotto molemminpuolin. Ei ole tiedossa puhelimen tai padien tunnareita tms. Ei seurantaa missä toinen menee. Me kerromme sen missä liikutaan ihan itse. Meillä puhutaan ikävistäkin asioista, viihdymme yhdessä ja erikseen, eikä ole tarvetta miettiä että toinen kävisi vieraissa. Jos olen sinisilmäinen, sitten olen, mutta näin on parempi.
Mikäli mulla olisi pitkään suhteessa huono olla, se on keskustelun paikka ja jos toinen ei siihen suostu, eikä olo parane, voin tehdä omat johtopäätökset.
Meillä näkyy sijaintitiedot. Se on kätevää, kun mietin, mihin aikaan ajoitan päivällisen valmistumisen. Mutta eihän sitä muuten mihinkään tarvitse.
En voisi kuvitella olevani suhteessa, jossa jaetaan sijaintitiedot enkä suhteessa, jossa odotan kotona, milloin on aika ryhtyä valmistamaan päivällistä! Meillä on päivällinen noin 20.30 ellei ole yhteisiä iltamenoja, jolloin se on myöhemmin. Jos puoliso ei ole silloin kotona, hän ottaa jääkaapista ruokaa tultuaan.
Olen tuo, jolle vastaat.
Niinhän minäkin olen kotona. Minulla on nälkä aikaisin, joten teen ruoan mahdollisimman aikaisin. Teen töitä kotoa käsin ja syön vain kerran päivässä. Tavoittelen sitä, että saisimme syödä samaan aikaan, ja tähän tavoitteeseen pääsen sijaintitiedot katsomalla. Ja puolisokin tykkää saada pastansa al dente eikä tahmeana.
Joudutko kyttäämään puolisosi sijaintitietoja siis noin parin tunnin aikana viiden minsan välein, kunnes näet niistä, että NYT herra on matkalla kotiin, jotta osaat ajoittaa ruuan teon oikein?
Eikö toi ole aika työlästä? Eikö ois helpompaa tehdä vanhanaikasesti eli äijä soittais, että nyt on matkalla kotiin?
Äijä kyllä soittaa, kun lähtee töistä, mutta on ajan kertomisen suhteen vähän sinne-päin-ihminen. Jää johonkin suustaan kiinni tai meneekin parturiin. Jos haluaa hänen aikatauluistaan perille, niin on pakko kytätä. Olen kyllästynyt siihen, että istun ja odotan ja odotan ja odotan. Sijaintitiedot ovat vapauttaneet minut monelta harmitukselta. Kuin myös miehenkin, siksi hän halusi tietonsa jakaa, että voin itse seurata, ettei tarvitse ilmoitella. Minä en silloin edes tiennyt, että kenenkään sijaintia voi seurata.
Eli katsot sijaintitiedoista, että nyt hän lähti tulemaan kotiin päin. Mutta edelleen hän saattaa jäädä matkan varrella suustaan kiinni tai meneekin parturiin - miten se sijaintitieto siis sinua auttoi?
En usko hetkeäkään, että seuraat hänen sijaintiaan vain päivällisen takia, kyllä siinä on taustalla tarve tietää, missä mies liikkuu.
Totta, ei se aina autakaan, mutta yritys on hyvä. Sitten mies saa syyttää vain itseään tahmeasta pastasta.
Oikeasti minulla ei ole mitään tarvetta tietää, missä mies menee, ellen odota häntä kotiin. Mitä minä muuten hänen sijaintitiedoillaan teen? Hän usein liikkuu työpäivänä aikana, en tee mitään sillä tiedolla, missä rakennuksessa hän milloinkin on.
Mutta siis selvennä nyt minulle:
Mies soittaa töistä lähtevänsä nyt kotiin. Sinä alat valmistaa ruokaa. Samalla seuraat sijaintitiedoista, onko hän tulossa vai unohtuuko jonnekin matkan varrella? Mitä hyötyä siitä sijaintitiedosta enää on, jos kerran pasta on jo kiehumassa?
Jos oma puolisoni ehdottaisi minulle sijaintitietojen jakamista niin menisin sanattomaksi.
Yritän kuvata perustilanteen: mies soittaa ja kertoo suunnitelmansa. Minä paistan pekonin valmiiksi ja sammutan hellan sen osalta, ja laitan kattilaan veden kiehumaan. Kun vesi kiehuu, niin sitten katson sijaintitiedot. Jos hän on 10 minuutin päässä, laitan pastan kattilaan. Jos ei, niin otan hellan pois päältä. Jonkin ajan kuluttua katson uudelleen, olisiko hän nyt jo 10 minuutin päässä.
Kaikista vaikein on tilanne, että mies näkyy olevan parkkipaikalla. Sitten en ikinä tiedä, meneekö siihen 5 minuuttia vai 50 minuuttia, kun hän tulee.
Miksi minun pitää mennä sanattomaksi, jos mies sanoo jakavansa sijaintitietonsa samalla kun sanoo, ettei sinun tarvitse sitten ihmetellä, missä olen?
Huhhuh. Itse arvostan vapaa-aikaani sen verran paljon, etten seisoisi hellan vieressä odottamassa enkä myöskään siirtäisi omaa ruokailuani siksi, että toinen unohtuu jonnekin matkan varrelle. Päivällinen on silloin kun on sovittu ja jos silloin ei olla paikalla niin sitten tarjolla on jäähtynyttä ruokaa.
Ja sijaintitietoja en ottaisi vaikka tarjottaisiin, koska jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen myös parisuhteessa. Vaikka meidän menomme eivät yleensä kovin kummoisia ole, niin ei toisen silti ole tarve tietää jokaista liikettä.
Kuten aiemmin kerroin, niin olen kotona etätöissä. En minä vain ruoan takia kotona ole.
Minä kyllä siirrän omaa ruokailuani muiden perheenjäsenten takia. Teen nimittäin ruokaa koko perheelle, en vain itselleni.
Ja ei, ei edelleenkään minullakaan ole tarvetta tietää jokaista liikettä. Mutta sovellus on tietyissä tilanteissa kätevä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta.
Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.
Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta.
Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.
Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.
Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää ben saa liekk eihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki ro ihahda.
Minulle lojaalius ovat suurin arvo, mitä on.
Tuo harkinta on varmaan sellainen, johon ei voi ulkopuolisena paljon puuttua. Velvollisuudentunne on kunnioitettavaa, mutta toisaalta meillä on vain tämä yksi elämä, joka voi päättyä milloin tahansa. Itse en pystyisi elämään puolison kanssa, joka ei rakasta minua tai jota minä en rakasta. Ajan mittaan siitä kehkeytyy perhehelvetti, niin uskon. Eikä kumpikaan silloin löydä ihmistä, joka aidosti rakastaisi häntä.
Uskon, että tuollaisten liittojen takana ei ole niinkään lojaliteettia, vaan pelkoa. On vaikea aloittaa alusta eikä kukaan voi luvata, että rakkaus kestää. Tuttu ja turvallinen rakkaudeton liitto on joidenkin valinta, eikä siihen ulkopuolisilla ole nokan koputtamista. Sen sijaan toisen manipuloiminen lasten tai lojaliteetin perusteella on mielestäni väärin.
En puhunut velvollisuudentunnosta vaan lojaaliudesta. Velvollisuudentunteella on negatiivinen kaiku, kuinka ei oikeasti haluaisi tehdä jotain, mutta kun on pakko. Lojaalius on puolestaan rehellisyyttä ja uskollisuutta, sitä että me olemme tiimi ja me tuemme toisiamme, että kaveria ei jätetä.
Olen itse eronnut ja tiedän kyllä kokemuksesta, että selviäisin siitä uudelleen. Enkä pelkää yksin jäämistä enkä osaamistani. En vain halua olla se ihminen, joka heittää tärkeät ihmiset romukoppaan oman hedonisminsa vuoksi. Vihaisin itseäni sellaisena.
Ei eroaminen sitä tarkoita, että heittäisi ketään romukoppaan tai olisi hedoninisti. Mutta jätetystä voi tuntua siltä, että on heitetty romukoppaan ja että toinen on kylmäverinen hedonisti (joskus hän tietysti sellainen onkin, ajattelematon tuuliviiri, jolloin voi miettiä omia parinvalintakriteerejään). Mutta monet erot pyritään kuitenkin hoitamaan mahdollisimman hyvin, vaikeista tunteista huolimatta.
Ero tekee kipeää ja auttaa eroamaan, jos näkee toisen kamalana tyyppinä, joka on tehnyt hirveän teon. Mutta vuosikausien jälkeenkin noissa mielipiteissä pysyminen kertoo ennemminkin siitä, että ero on jäänyt käsittelemättä. Ajan mittaan tulee ymmärtäväisyyttä sekä itselle että toiselle, mustavalkoisen ajatusmallin tilalle.
Miten niin erot pyritään hoitamaan hyvin? Eroissa on paljon henkistäja taloudellista väkivaltaa, siitä puhutaan aivan liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta.
Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.
Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta.
Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.
Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.
Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää ben saa liekk eihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki ro ihahda.
Minulle lojaalius ovat suurin arvo, mitä on.
Tuo harkinta on varmaan sellainen, johon ei voi ulkopuolisena paljon puuttua. Velvollisuudentunne on kunnioitettavaa, mutta toisaalta meillä on vain tämä yksi elämä, joka voi päättyä milloin tahansa. Itse en pystyisi elämään puolison kanssa, joka ei rakasta minua tai jota minä en rakasta. Ajan mittaan siitä kehkeytyy perhehelvetti, niin uskon. Eikä kumpikaan silloin löydä ihmistä, joka aidosti rakastaisi häntä.
Uskon, että tuollaisten liittojen takana ei ole niinkään lojaliteettia, vaan pelkoa. On vaikea aloittaa alusta eikä kukaan voi luvata, että rakkaus kestää. Tuttu ja turvallinen rakkaudeton liitto on joidenkin valinta, eikä siihen ulkopuolisilla ole nokan koputtamista. Sen sijaan toisen manipuloiminen lasten tai lojaliteetin perusteella on mielestäni väärin.
En puhunut velvollisuudentunnosta vaan lojaaliudesta. Velvollisuudentunteella on negatiivinen kaiku, kuinka ei oikeasti haluaisi tehdä jotain, mutta kun on pakko. Lojaalius on puolestaan rehellisyyttä ja uskollisuutta, sitä että me olemme tiimi ja me tuemme toisiamme, että kaveria ei jätetä.
Olen itse eronnut ja tiedän kyllä kokemuksesta, että selviäisin siitä uudelleen. Enkä pelkää yksin jäämistä enkä osaamistani. En vain halua olla se ihminen, joka heittää tärkeät ihmiset romukoppaan oman hedonisminsa vuoksi. Vihaisin itseäni sellaisena.
Ei eroaminen sitä tarkoita, että heittäisi ketään romukoppaan tai olisi hedoninisti. Mutta jätetystä voi tuntua siltä, että on heitetty romukoppaan ja että toinen on kylmäverinen hedonisti (joskus hän tietysti sellainen onkin, ajattelematon tuuliviiri, jolloin voi miettiä omia parinvalintakriteerejään). Mutta monet erot pyritään kuitenkin hoitamaan mahdollisimman hyvin, vaikeista tunteista huolimatta.
Ero tekee kipeää ja auttaa eroamaan, jos näkee toisen kamalana tyyppinä, joka on tehnyt hirveän teon. Mutta vuosikausien jälkeenkin noissa mielipiteissä pysyminen kertoo ennemminkin siitä, että ero on jäänyt käsittelemättä. Ajan mittaan tulee ymmärtäväisyyttä sekä itselle että toiselle, mustavalkoisen ajatusmallin tilalle.
Minun erostani on jo 15 vuotta ja olen ollut 10+ vuotta uudessa avioliitossa. Ei tämä ole mitään mustavalkoisuutta tai käsittelemättömyyttä, En ajattele, että eksäni olisi ollut hedonisti - en itse asiassa ajattele hänestä yhtään mitään. Tämä vain kertoo arvomaailmastani.
Sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Niin minullakin. Jäin ihan yksin pienten lasten kanssa. Mies muutti toiselle puolelle Suomea ja alkuun oli kuukausien tauko tapaamisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi eksän kanssa niin, että olin tuonut suuria suhteen epäkohtia esiin jo kolmen vuoden ajan, aina eksä lupasi muutosta ja sitä ei tullut. Sitten vihdoin tajusin irroittaa ja hänelle muka tuli aivan puun takaa. Jouduin ohjaamaan soittamaan itselleen kriisiapua, niin shokkina tuli :D Ja siis todellakin oltiin puhuttu asioista säännöllisin väliajoin ja olin kertonut, että tämä ei ole sellaista elämää, mitä minä haluan elää.. mutta ilmeisesti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Minä kirjoitin pari sivua aikaisemmin samankaltaisesta tilanteesta. Epäilet että eksälläsi puheesi menivät yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Minun eksäni taas tuntui ajattelevan että kun hän on minut kerran saanut niin olen jotenkin nalkissa ja kykenemätön lähtemään ja elämään itsenäistä elämää. Mikä oli outoa koska olin asunut yksin ja elänyt itsenäistä elämää ennen kun tutustuimme. Ihmeellisiä nämä miesten erilaiset mielenliikkeet. Olisi mielenkiintoista tietää enemmän mutta yleensä naiset ovat niitä jotka puhuvat tunteistaan ja ajatuksistaan, miehet eivät niinkään.
En ole koko pitkän elämäni varrella tavannut ihmisiä, jotka osaisivat kommunikoida riittävällä tasolla. Siksi ei ole ihme, että toinen ei tiedä asioiden olevan huonosti. Yleensä hän on se, joka rakastaa. Toinen ei ole koskaan rakastanutkaan.
He keillä on hyvä parisuhde, voisivat kaikki kertoa mitä ovat tehneet oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Salamaeroajissa on paljon konfliktinvälttelijöitä: he nimenomaan e i puhu suhteen ongelmista parisuhteessa vaan välttelevät niistä puhumista, ja he voivat miellyttämisenhalussaan puhua ihan päinvastoin kuin mitä ajattelevat. Sitten he hautovat salaa kaunojaan ja syöksyvät ulossuhteesta kun ovat löytäneet uuden kumppanin. (Jota voivat taas alkaa miellyttää, salata ristiriidoissa oikeat tunteensa ja myöhemmin äkkijättää kun ovat löytäneet uuden....)
Salamaeroajilla on myös hölmö uskomus että mitä nopeampi ero, sitä helpompi. He voivat päätyä näihin klassisiin tarralapulla tai tekstarilla 10 vuoden suhteen päättämisiin.
Tämä. Näillä salamaeroajilla on hyvin usein siellä pohjalla pelko. Yksinjäämisen ja menettämisen pelko. He kompensoivat tuota pelkoaa pettämällä, salasuhteilemalla ja lopulta lennosta vaihtamalla. Joillekin tämä on koko elämän jatkuva kierre mahdollisesta terapiasta huolimatta. Heistä ei kannata ottaa mallia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.
Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.
Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salamaeroajissa on paljon konfliktinvälttelijöitä: he nimenomaan e i puhu suhteen ongelmista parisuhteessa vaan välttelevät niistä puhumista, ja he voivat miellyttämisenhalussaan puhua ihan päinvastoin kuin mitä ajattelevat. Sitten he hautovat salaa kaunojaan ja syöksyvät ulossuhteesta kun ovat löytäneet uuden kumppanin. (Jota voivat taas alkaa miellyttää, salata ristiriidoissa oikeat tunteensa ja myöhemmin äkkijättää kun ovat löytäneet uuden....)
Salamaeroajilla on myös hölmö uskomus että mitä nopeampi ero, sitä helpompi. He voivat päätyä näihin klassisiin tarralapulla tai tekstarilla 10 vuoden suhteen päättämisiin.
Tämä. Näillä salamaeroajilla on hyvin usein siellä pohjalla pelko. Yksinjäämisen ja menettämisen pelko. He kompensoivat tuota pelkoaa pettämällä, salasuhteilemalla ja lopulta lennosta vaihtamalla. Joillekin tämä on koko elämän jatkuva kierre mahdollisesta terapiasta huolimatta. Heistä ei kannata ottaa mallia.
Mitä sitten? Jokaisella on omat kuvionsa ja minä en ainakaan voisi tehdä minkäänlaisia päätelmiä täysin vieraista ihmisistä ja heidän ajatuksistaan, elämästään, historiastaan ja kaikesta vain sen takia miten hän on toiminut. Sinäkään et ole siihen millään tavoin oikea ihminen. :)
Nainen jätti minut pelkästään ilmoitusluontoisesti ja muutti suoraan toisen miehen luokse. Että ei sitä suhteissa aina niin paljoa puhuta, vaikka suotavaa olisi. Shokkina tuli minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salamaeroajissa on paljon konfliktinvälttelijöitä: he nimenomaan e i puhu suhteen ongelmista parisuhteessa vaan välttelevät niistä puhumista, ja he voivat miellyttämisenhalussaan puhua ihan päinvastoin kuin mitä ajattelevat. Sitten he hautovat salaa kaunojaan ja syöksyvät ulossuhteesta kun ovat löytäneet uuden kumppanin. (Jota voivat taas alkaa miellyttää, salata ristiriidoissa oikeat tunteensa ja myöhemmin äkkijättää kun ovat löytäneet uuden....)
Salamaeroajilla on myös hölmö uskomus että mitä nopeampi ero, sitä helpompi. He voivat päätyä näihin klassisiin tarralapulla tai tekstarilla 10 vuoden suhteen päättämisiin.
Tämä. Näillä salamaeroajilla on hyvin usein siellä pohjalla pelko. Yksinjäämisen ja menettämisen pelko. He kompensoivat tuota pelkoaa pettämällä, salasuhteilemalla ja lopulta lennosta vaihtamalla. Joillekin tämä on koko elämän jatkuva kierre mahdollisesta terapiasta huolimatta. Heistä ei kannata ottaa mallia.
Mitä sitten? Jokaisella on omat kuvionsa ja minä en ainakaan voisi tehdä minkäänlaisia päätelmiä täysin vieraista ihmisistä ja heidän ajatuksistaan, elämästään, historiastaan ja kaikesta vain sen takia miten hän on toiminut. Sinäkään et ole siihen millään tavoin oikea ihminen. :)
Aiemmat teot kuvaavat ihmisen perustavaa laatua olevaa ajattelumallia. Varsinkin jos toimintatapa on jatkuva, toistuva ja pitkäaikainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.
Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.
Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.
Juuri näin. Tietysti on olemassa hyvinkin alhaisia, hölmöjä, ajattelemattomia, kypsymättömiä ja epätasapainoisia ihmisiä, mutta jos jätetty ei itse, niin moni ulkopuolinen on kyllä nähnyt hälytysmerkkejä suhteessa jo pitkään. Ja usein myös molemminpuolista pahoinvointia (merkkejä siitä, että suhde ei toimi). Useimmissa noita merkkejä on ollut nähtävillä vuosia (ei vietetä vapaa-aikaa yhdessä, ei näkyvissä arvostusta, jopa julkisesti nälvitään puolisoa jne.)
Olen melkein 60, joten monenlaista eroa ja eroajaa olen matkan varrella jo nähnyt. Ja sen toisen osapuolen näkemys asiasta todellakaan ei ole koko totuus asiasta. Mutta harvempi vuosikymmenten jälkeen enää vihottelee ex-puolisolleen. Silloin täytyy olla jo muutakin traumaattista taustalla. Tai sitten se ex on jokin tuomittu rikollinen tai psykopaatti, jolloin voi kysyä miksi hänen kanssaan alun alkaen seurusteli, meni naimisiin ja pysyi liitossa. Jokin vastuu ihmisellä itselläänkin asioista on. Vaikka meistä jokainen tekeekin virheitä ja vääriä arvioita itsekin.
Se on ymmärrettävää, että eron jälkeen pitää puolisoaan pahiksena, mutta jos vielä vuosienkin jälkeen kantaa kaunaa, niin syy taitaakin olla hieman monimutkaisempi kuin pelkkä ex.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.
Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.
Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.
Höh. En ole ylläoleva, mutta eronnut kuitenkin.
Totta kai kaikki kertovat kokemuksiaan omalta kannalta. Outoa edes olettaa, että minun pitäisi kertoa erostani eksän kannalta.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että yritin olla hyvä aviovaimo. Oikein yritin toimia oppikirjamaisesti, eli huolehdin ulkonäöstäni, en koskaan kieltäytynyt seksistä ja pyrin olemaan hyvä kokki. En edes yritä väittää, että olisin ollut täydellinen, mutta yrittämisen puutteesta minua ei voi syyttää. Miksi en saisi tätä asiaa kertoa täällä?
Ja toisekseen, en viittaa tällä omaan eroon, vaan yleensä: hyväntahtoisuuden pitää riittää parisuhteessa. Jos pyrkii olemaan ns hyvä ihminen, niin se on good enough.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salamaeroajissa on paljon konfliktinvälttelijöitä: he nimenomaan e i puhu suhteen ongelmista parisuhteessa vaan välttelevät niistä puhumista, ja he voivat miellyttämisenhalussaan puhua ihan päinvastoin kuin mitä ajattelevat. Sitten he hautovat salaa kaunojaan ja syöksyvät ulossuhteesta kun ovat löytäneet uuden kumppanin. (Jota voivat taas alkaa miellyttää, salata ristiriidoissa oikeat tunteensa ja myöhemmin äkkijättää kun ovat löytäneet uuden....)
Salamaeroajilla on myös hölmö uskomus että mitä nopeampi ero, sitä helpompi. He voivat päätyä näihin klassisiin tarralapulla tai tekstarilla 10 vuoden suhteen päättämisiin.
Tämä. Näillä salamaeroajilla on hyvin usein siellä pohjalla pelko. Yksinjäämisen ja menettämisen pelko. He kompensoivat tuota pelkoaa pettämällä, salasuhteilemalla ja lopulta lennosta vaihtamalla. Joillekin tämä on koko elämän jatkuva kierre mahdollisesta terapiasta huolimatta. Heistä ei kannata ottaa mallia.
Mitä sitten? Jokaisella on omat kuvionsa ja minä en ainakaan voisi tehdä minkäänlaisia päätelmiä täysin vieraista ihmisistä ja heidän ajatuksistaan, elämästään, historiastaan ja kaikesta vain sen takia miten hän on toiminut. Sinäkään et ole siihen millään tavoin oikea ihminen. :)
Aiemmat teot kuvaavat ihmisen perustavaa laatua olevaa ajattelumallia. Varsinkin jos toimintatapa on jatkuva, toistuva ja pitkäaikainen.
Todellakin näin. Jos menee ihmisen kanssa naimisiin, jonka arvoja ja toimintatapaa ei hyväksy, pysyy avioliitossa, vaikka Suomessa ei ole pakkoavioliittoa, niin enpä lähtisi arvostelemaan ketään, joka tuollaisesta liitosta eroaa.
On olemassa joukko ihmisiä, joiden mielestä kaikki on aina toisten syytä, mikään ei milloinkaan johdu omasta toiminnasta, ja tuollaisia ihmisiä olen oppinut iän myötä välttämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta.
Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.
Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta.
Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.
Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.
Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää ben saa liekk eihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki ro ihahda.
Minulle lojaalius ovat suurin arvo, mitä on.
Tuo harkinta on varmaan sellainen, johon ei voi ulkopuolisena paljon puuttua. Velvollisuudentunne on kunnioitettavaa, mutta toisaalta meillä on vain tämä yksi elämä, joka voi päättyä milloin tahansa. Itse en pystyisi elämään puolison kanssa, joka ei rakasta minua tai jota minä en rakasta. Ajan mittaan siitä kehkeytyy perhehelvetti, niin uskon. Eikä kumpikaan silloin löydä ihmistä, joka aidosti rakastaisi häntä.
Uskon, että tuollaisten liittojen takana ei ole niinkään lojaliteettia, vaan pelkoa. On vaikea aloittaa alusta eikä kukaan voi luvata, että rakkaus kestää. Tuttu ja turvallinen rakkaudeton liitto on joidenkin valinta, eikä siihen ulkopuolisilla ole nokan koputtamista. Sen sijaan toisen manipuloiminen lasten tai lojaliteetin perusteella on mielestäni väärin.
En puhunut velvollisuudentunnosta vaan lojaaliudesta. Velvollisuudentunteella on negatiivinen kaiku, kuinka ei oikeasti haluaisi tehdä jotain, mutta kun on pakko. Lojaalius on puolestaan rehellisyyttä ja uskollisuutta, sitä että me olemme tiimi ja me tuemme toisiamme, että kaveria ei jätetä.
Olen itse eronnut ja tiedän kyllä kokemuksesta, että selviäisin siitä uudelleen. Enkä pelkää yksin jäämistä enkä osaamistani. En vain halua olla se ihminen, joka heittää tärkeät ihmiset romukoppaan oman hedonisminsa vuoksi. Vihaisin itseäni sellaisena.
Ei eroaminen sitä tarkoita, että heittäisi ketään romukoppaan tai olisi hedoninisti. Mutta jätetystä voi tuntua siltä, että on heitetty romukoppaan ja että toinen on kylmäverinen hedonisti (joskus hän tietysti sellainen onkin, ajattelematon tuuliviiri, jolloin voi miettiä omia parinvalintakriteerejään). Mutta monet erot pyritään kuitenkin hoitamaan mahdollisimman hyvin, vaikeista tunteista huolimatta.
Ero tekee kipeää ja auttaa eroamaan, jos näkee toisen kamalana tyyppinä, joka on tehnyt hirveän teon. Mutta vuosikausien jälkeenkin noissa mielipiteissä pysyminen kertoo ennemminkin siitä, että ero on jäänyt käsittelemättä. Ajan mittaan tulee ymmärtäväisyyttä sekä itselle että toiselle, mustavalkoisen ajatusmallin tilalle.
Tuo on tilannekohtaista. On tapauksia joissa tietyt mielipiteet ovat täysin perusteluja hyvinkin pitkään. Eikä se kerro käsittelemättömyydestä. Persoonallisuushäiriön omainen käytös on yksi näistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salamaeroajissa on paljon konfliktinvälttelijöitä: he nimenomaan e i puhu suhteen ongelmista parisuhteessa vaan välttelevät niistä puhumista, ja he voivat miellyttämisenhalussaan puhua ihan päinvastoin kuin mitä ajattelevat. Sitten he hautovat salaa kaunojaan ja syöksyvät ulossuhteesta kun ovat löytäneet uuden kumppanin. (Jota voivat taas alkaa miellyttää, salata ristiriidoissa oikeat tunteensa ja myöhemmin äkkijättää kun ovat löytäneet uuden....)
Salamaeroajilla on myös hölmö uskomus että mitä nopeampi ero, sitä helpompi. He voivat päätyä näihin klassisiin tarralapulla tai tekstarilla 10 vuoden suhteen päättämisiin.
Tämä. Näillä salamaeroajilla on hyvin usein siellä pohjalla pelko. Yksinjäämisen ja menettämisen pelko. He kompensoivat tuota pelkoaa pettämällä, salasuhteilemalla ja lopulta lennosta vaihtamalla. Joillekin tämä on koko elämän jatkuva kierre mahdollisesta terapiasta huolimatta. Heistä ei kannata ottaa mallia.
Mitä sitten? Jokaisella on omat kuvionsa ja minä en ainakaan voisi tehdä minkäänlaisia päätelmiä täysin vieraista ihmisistä ja heidän ajatuksistaan, elämästään, historiastaan ja kaikesta vain sen takia miten hän on toiminut. Sinäkään et ole siihen millään tavoin oikea ihminen. :)
Aiemmat teot kuvaavat ihmisen perustavaa laatua olevaa ajattelumallia. Varsinkin jos toimintatapa on jatkuva, toistuva ja pitkäaikainen.
Todellakin näin. Jos menee ihmisen kanssa naimisiin, jonka arvoja ja toimintatapaa ei hyväksy, pysyy avioliitossa, vaikka Suomessa ei ole pakkoavioliittoa, niin enpä lähtisi arvostelemaan ketään, joka tuollaisesta liitosta eroaa.
On olemassa joukko ihmisiä, joiden mielestä kaikki on aina toisten syytä, mikään ei milloinkaan johdu omasta toiminnasta, ja tuollaisia ihmisiä olen oppinut iän myötä välttämään.
Tuliko aiemmin mainittu kaasuvalottaja taas ketjuun? On oikeasti tilanteita joihin lause riitaan tarvitaan aina kaksi ei vain päde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?".
Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.
Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.
Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".
Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.
Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole.
Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.
Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.
Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.
Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.
Sinulla tuntuu olevan sellainen ajatus, että jos jätetty ei ole ollut täysin rakastettava ihminen, niin salamaero on täysin oikein.
Eihän täällä kukaan ole sanonut olevansa itse täydellinen, vaan on kerrottu tarinoita siitä kuinka ero on tullut yllätyksenä joko itselle tai sitten puolisolle.
On oltu hiljaa ja yhtäkkiä kerrottu erosta tai sitten on yritetty puhua , mutta kuuroille korville, josta seurannut " yllätysero".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta.
Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.
Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta.
Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.
Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.
Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää ben saa liekk eihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki ro ihahda.
Minulle lojaalius ovat suurin arvo, mitä on.
Tuo harkinta on varmaan sellainen, johon ei voi ulkopuolisena paljon puuttua. Velvollisuudentunne on kunnioitettavaa, mutta toisaalta meillä on vain tämä yksi elämä, joka voi päättyä milloin tahansa. Itse en pystyisi elämään puolison kanssa, joka ei rakasta minua tai jota minä en rakasta. Ajan mittaan siitä kehkeytyy perhehelvetti, niin uskon. Eikä kumpikaan silloin löydä ihmistä, joka aidosti rakastaisi häntä.
Uskon, että tuollaisten liittojen takana ei ole niinkään lojaliteettia, vaan pelkoa. On vaikea aloittaa alusta eikä kukaan voi luvata, että rakkaus kestää. Tuttu ja turvallinen rakkaudeton liitto on joidenkin valinta, eikä siihen ulkopuolisilla ole nokan koputtamista. Sen sijaan toisen manipuloiminen lasten tai lojaliteetin perusteella on mielestäni väärin.
En puhunut velvollisuudentunnosta vaan lojaaliudesta. Velvollisuudentunteella on negatiivinen kaiku, kuinka ei oikeasti haluaisi tehdä jotain, mutta kun on pakko. Lojaalius on puolestaan rehellisyyttä ja uskollisuutta, sitä että me olemme tiimi ja me tuemme toisiamme, että kaveria ei jätetä.
Olen itse eronnut ja tiedän kyllä kokemuksesta, että selviäisin siitä uudelleen. Enkä pelkää yksin jäämistä enkä osaamistani. En vain halua olla se ihminen, joka heittää tärkeät ihmiset romukoppaan oman hedonisminsa vuoksi. Vihaisin itseäni sellaisena.
Ei eroaminen sitä tarkoita, että heittäisi ketään romukoppaan tai olisi hedoninisti. Mutta jätetystä voi tuntua siltä, että on heitetty romukoppaan ja että toinen on kylmäverinen hedonisti (joskus hän tietysti sellainen onkin, ajattelematon tuuliviiri, jolloin voi miettiä omia parinvalintakriteerejään). Mutta monet erot pyritään kuitenkin hoitamaan mahdollisimman hyvin, vaikeista tunteista huolimatta.
Ero tekee kipeää ja auttaa eroamaan, jos näkee toisen kamalana tyyppinä, joka on tehnyt hirveän teon. Mutta vuosikausien jälkeenkin noissa mielipiteissä pysyminen kertoo ennemminkin siitä, että ero on jäänyt käsittelemättä. Ajan mittaan tulee ymmärtäväisyyttä sekä itselle että toiselle, mustavalkoisen ajatusmallin tilalle.
Tuo on tilannekohtaista. On tapauksia joissa tietyt mielipiteet ovat täysin perusteluja hyvinkin pitkään. Eikä se kerro käsittelemättömyydestä. Persoonallisuushäiriön omainen käytös on yksi näistä.
Varmasti, mutta se toinen osapuoli on ollut siinä ihan vapaaehtoisesti mukana. Vaikeasti avautuvaa logiikkaa tuo, että kun tulee luonnehäiriöisen jättämäksi, niin sekin on sitten huono asia. Eikö sen pitäisi olla iloinen asia, jos kerran puoliso on niin kauhea kuin väitetään. Tullaan tänne mussuttamaan siitä miten jättäminen on niin väärin. Outoa toimintaa. Luonnehäiriöinenhän se ei hyväksy, että tulee jätetyksi, joten...
Ei eroaminen sitä tarkoita, että heittäisi ketään romukoppaan tai olisi hedoninisti. Mutta jätetystä voi tuntua siltä, että on heitetty romukoppaan ja että toinen on kylmäverinen hedonisti (joskus hän tietysti sellainen onkin, ajattelematon tuuliviiri, jolloin voi miettiä omia parinvalintakriteerejään). Mutta monet erot pyritään kuitenkin hoitamaan mahdollisimman hyvin, vaikeista tunteista huolimatta.
Ero tekee kipeää ja auttaa eroamaan, jos näkee toisen kamalana tyyppinä, joka on tehnyt hirveän teon. Mutta vuosikausien jälkeenkin noissa mielipiteissä pysyminen kertoo ennemminkin siitä, että ero on jäänyt käsittelemättä. Ajan mittaan tulee ymmärtäväisyyttä sekä itselle että toiselle, mustavalkoisen ajatusmallin tilalle.