Lue keskustelun säännöt.
Miten ero voi tulla parisuhteen toiselle osapuolelle yllätyksenä?
20.08.2023 |
Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla? Jos toiselle ero tulee yllätyksenä, niin silloin asioista ei ole aidosti kunnolla puhuttu. On vain korkeintaan toivottu, että toinen huomaisi toista vaivaavat epäkohdat ilman että niistä pitää saarnata.
Kommentit (462)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella on tuo, että puolison sijaintitieto näkyy toiselle puolisolle?
Ymmärrän sen alaikäisten lasten kanssa jollain tasolla, vaikka meillä ei sellaiseen ole tarvetta ollut, mutta että aikuisten pitää koko ajan tietää missä toinen menee, en ymmärrä.
Jos luottamusta ei ole sen vertaa, niin onko järkeä olla yleensä parisuhteessa. Se, että aikuinen ihminen ei voi liikkua missään ilman että puoliso tietää, olisi oikeastaan aika järkyttävää.
Olen pitkässä parisuhteessa, on ollut ylä- ja alamäet, koskaan ei tietääkseni ole ollut ero lähelläkään ja toiseen on luotto molemminpuolin. Ei ole tiedossa puhelimen tai padien tunnareita tms. Ei seurantaa missä toinen menee. Me kerromme sen missä liikutaan ihan itse. Meillä puhutaan ikävistäkin asioista, viihdymme yhdessä ja erikseen, eikä ole tarvetta miettiä että toinen kävisi vieraissa. Jos olen sinisilmäinen, sitten olen, mutta näin on parempi.
Mikäli mulla olisi pitkään suhteessa huono olla, se on keskustelun paikka ja jos toinen ei siihen suostu, eikä olo parane, voin tehdä omat johtopäätökset.
Meillä näkyy sijaintitiedot. Se on kätevää, kun mietin, mihin aikaan ajoitan päivällisen valmistumisen. Mutta eihän sitä muuten mihinkään tarvitse.
En voisi kuvitella olevani suhteessa, jossa jaetaan sijaintitiedot enkä suhteessa, jossa odotan kotona, milloin on aika ryhtyä valmistamaan päivällistä! Meillä on päivällinen noin 20.30 ellei ole yhteisiä iltamenoja, jolloin se on myöhemmin. Jos puoliso ei ole silloin kotona, hän ottaa jääkaapista ruokaa tultuaan.
Olen tuo, jolle vastaat.
Niinhän minäkin olen kotona. Minulla on nälkä aikaisin, joten teen ruoan mahdollisimman aikaisin. Teen töitä kotoa käsin ja syön vain kerran päivässä. Tavoittelen sitä, että saisimme syödä samaan aikaan, ja tähän tavoitteeseen pääsen sijaintitiedot katsomalla. Ja puolisokin tykkää saada pastansa al dente eikä tahmeana.
Joudutko kyttäämään puolisosi sijaintitietoja siis noin parin tunnin aikana viiden minsan välein, kunnes näet niistä, että NYT herra on matkalla kotiin, jotta osaat ajoittaa ruuan teon oikein?
Eikö toi ole aika työlästä? Eikö ois helpompaa tehdä vanhanaikasesti eli äijä soittais, että nyt on matkalla kotiin?
Äijä kyllä soittaa, kun lähtee töistä, mutta on ajan kertomisen suhteen vähän sinne-päin-ihminen. Jää johonkin suustaan kiinni tai meneekin parturiin. Jos haluaa hänen aikatauluistaan perille, niin on pakko kytätä. Olen kyllästynyt siihen, että istun ja odotan ja odotan ja odotan. Sijaintitiedot ovat vapauttaneet minut monelta harmitukselta. Kuin myös miehenkin, siksi hän halusi tietonsa jakaa, että voin itse seurata, ettei tarvitse ilmoitella. Minä en silloin edes tiennyt, että kenenkään sijaintia voi seurata.
Eli katsot sijaintitiedoista, että nyt hän lähti tulemaan kotiin päin. Mutta edelleen hän saattaa jäädä matkan varrella suustaan kiinni tai meneekin parturiin - miten se sijaintitieto siis sinua auttoi?
En usko hetkeäkään, että seuraat hänen sijaintiaan vain päivällisen takia, kyllä siinä on taustalla tarve tietää, missä mies liikkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta.
Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.
Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta.
Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.
Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.
Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää bensaa liekkeihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki roihahda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta.
Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.
Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta.
Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.
Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.
Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää ben saa liekk eihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki ro ihahda.
Minulle lojaalius ovat suurin arvo, mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.
Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.
En tarkoita olla moralistinen, ei minulla ole siihen varaa.
Moraalia on erilaista, kuten tässä toteamme. Jokainen arvioi moraaliaan omilla mittareilla.
Minun moraalittomuuden huippuni on se, että rikkoo lasten kodin vain rakastumisen takia. Ei, ei salasuhdekaan ole oikein, vaan siinä tilanteessa parisuhdeterapia on oikea valinta.
Itse ajattelen (ja moni terapian ammattilainenkin sitä aina korostaa), että lasten koti on vanhempien hyvä parisuhde, joka perustuu rakkauteen. Tavan vuoksi onnettomana yhdessä oleminen on lapsille tuhoisaa, koska he saavat mallin parisuhteeseensa vanhempien parisuhteesta. Toiseen rakastuminen voi aidosti olla sitä, että se rakkauden kohde on paljon paremmin sopiva, vaikka olisikin rakastanut myös alkuperäistä puolisoaan.
Mutta siitä olen samaa mieltä, ettei rakastuminen ole syy rikkoa parisuhdetta äkillisesti, jos on lapsia. On hyvä selvittää parisuhdeterapiassa tilannetta. Omassa tapauksessani oli kyse nuoruuden suhde, jossa ei ollut lapsia. Minulla sen sijaan on lapsia tämän äkkirakastujan kanssa, tosin he ovat jo aikuisia. Ja tuo jätetty nainen perusti perheen toisen miehen kanssa, jonka kanssa ovat olleet yhdessä hekin jo vuosikymmeniä. Eli ratkaisu oli täsmälleen oikea. Molemmat löysivät itselleen paremmin sopivan uuden puolison.
Olen sillä kannalla, etteivät ihmiset yleensä eroa turhaan. Jostain luin tutkimustuloksenkin, että on erittäin harvinaista katua eroa. Mutta totta sekin, että ero voi olla hätiköity, vaikka tällaisia tapauksia ei omaan tuttavapiiriin mahdukaan. Salamarakastuminen on ollut pitkän tyytymättömyyden päätepiste ja uusi alku keski-ikäisten eroissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella on tuo, että puolison sijaintitieto näkyy toiselle puolisolle?
Ymmärrän sen alaikäisten lasten kanssa jollain tasolla, vaikka meillä ei sellaiseen ole tarvetta ollut, mutta että aikuisten pitää koko ajan tietää missä toinen menee, en ymmärrä.
Jos luottamusta ei ole sen vertaa, niin onko järkeä olla yleensä parisuhteessa. Se, että aikuinen ihminen ei voi liikkua missään ilman että puoliso tietää, olisi oikeastaan aika järkyttävää.
Olen pitkässä parisuhteessa, on ollut ylä- ja alamäet, koskaan ei tietääkseni ole ollut ero lähelläkään ja toiseen on luotto molemminpuolin. Ei ole tiedossa puhelimen tai padien tunnareita tms. Ei seurantaa missä toinen menee. Me kerromme sen missä liikutaan ihan itse. Meillä puhutaan ikävistäkin asioista, viihdymme yhdessä ja erikseen, eikä ole tarvetta miettiä että toinen kävisi vieraissa. Jos olen sinisilmäinen, sitten olen, mutta näin on parempi.
Mikäli mulla olisi pitkään suhteessa huono olla, se on keskustelun paikka ja jos toinen ei siihen suostu, eikä olo parane, voin tehdä omat johtopäätökset.
Meillä näkyy sijaintitiedot. Se on kätevää, kun mietin, mihin aikaan ajoitan päivällisen valmistumisen. Mutta eihän sitä muuten mihinkään tarvitse.
En voisi kuvitella olevani suhteessa, jossa jaetaan sijaintitiedot enkä suhteessa, jossa odotan kotona, milloin on aika ryhtyä valmistamaan päivällistä! Meillä on päivällinen noin 20.30 ellei ole yhteisiä iltamenoja, jolloin se on myöhemmin. Jos puoliso ei ole silloin kotona, hän ottaa jääkaapista ruokaa tultuaan.
Olen tuo, jolle vastaat.
Niinhän minäkin olen kotona. Minulla on nälkä aikaisin, joten teen ruoan mahdollisimman aikaisin. Teen töitä kotoa käsin ja syön vain kerran päivässä. Tavoittelen sitä, että saisimme syödä samaan aikaan, ja tähän tavoitteeseen pääsen sijaintitiedot katsomalla. Ja puolisokin tykkää saada pastansa al dente eikä tahmeana.
Joudutko kyttäämään puolisosi sijaintitietoja siis noin parin tunnin aikana viiden minsan välein, kunnes näet niistä, että NYT herra on matkalla kotiin, jotta osaat ajoittaa ruuan teon oikein?
Eikö toi ole aika työlästä? Eikö ois helpompaa tehdä vanhanaikasesti eli äijä soittais, että nyt on matkalla kotiin?
Äijä kyllä soittaa, kun lähtee töistä, mutta on ajan kertomisen suhteen vähän sinne-päin-ihminen. Jää johonkin suustaan kiinni tai meneekin parturiin. Jos haluaa hänen aikatauluistaan perille, niin on pakko kytätä. Olen kyllästynyt siihen, että istun ja odotan ja odotan ja odotan. Sijaintitiedot ovat vapauttaneet minut monelta harmitukselta. Kuin myös miehenkin, siksi hän halusi tietonsa jakaa, että voin itse seurata, ettei tarvitse ilmoitella. Minä en silloin edes tiennyt, että kenenkään sijaintia voi seurata.
Eli katsot sijaintitiedoista, että nyt hän lähti tulemaan kotiin päin. Mutta edelleen hän saattaa jäädä matkan varrella suustaan kiinni tai meneekin parturiin - miten se sijaintitieto siis sinua auttoi?
En usko hetkeäkään, että seuraat hänen sijaintiaan vain päivällisen takia, kyllä siinä on taustalla tarve tietää, missä mies liikkuu.
Totta, ei se aina autakaan, mutta yritys on hyvä. Sitten mies saa syyttää vain itseään tahmeasta pastasta.
Oikeasti minulla ei ole mitään tarvetta tietää, missä mies menee, ellen odota häntä kotiin. Mitä minä muuten hänen sijaintitiedoillaan teen? Hän usein liikkuu työpäivänä aikana, en tee mitään sillä tiedolla, missä rakennuksessa hän milloinkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.
Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.
En tarkoita olla moralistinen, ei minulla ole siihen varaa.
Moraalia on erilaista, kuten tässä toteamme. Jokainen arvioi moraaliaan omilla mittareilla.
Minun moraalittomuuden huippuni on se, että rikkoo lasten kodin vain rakastumisen takia. Ei, ei salasuhdekaan ole oikein, vaan siinä tilanteessa parisuhdeterapia on oikea valinta.
Itse ajattelen (ja moni terapian ammattilainenkin sitä aina korostaa), että lasten koti on vanhempien hyvä parisuhde, joka perustuu rakkauteen. Tavan vuoksi onnettomana yhdessä oleminen on lapsille tuhoisaa, koska he saavat mallin parisuhteeseensa vanhempien parisuhteesta. Toiseen rakastuminen voi aidosti olla sitä, että se rakkauden kohde on paljon paremmin sopiva, vaikka olisikin rakastanut myös alkuperäistä puolisoaan.
Mutta siitä olen samaa mieltä, ettei rakastuminen ole syy rikkoa parisuhdetta äkillisesti, jos on lapsia. On hyvä selvittää parisuhdeterapiassa tilannetta. Omassa tapauksessani oli kyse nuoruuden suhde, jossa ei ollut lapsia. Minulla sen sijaan on lapsia tämän äkkirakastujan kanssa, tosin he ovat jo aikuisia. Ja tuo jätetty nainen perusti perheen toisen miehen kanssa, jonka kanssa ovat olleet yhdessä hekin jo vuosikymmeniä. Eli ratkaisu oli täsmälleen oikea. Molemmat löysivät itselleen paremmin sopivan uuden puolison.
Olen sillä kannalla, etteivät ihmiset yleensä eroa turhaan. Jostain luin tutkimustuloksenkin, että on erittäin harvinaista katua eroa. Mutta totta sekin, että ero voi olla hätiköity, vaikka tällaisia tapauksia ei omaan tuttavapiiriin mahdukaan. Salamarakastuminen on ollut pitkän tyytymättömyyden päätepiste ja uusi alku keski-ikäisten eroissa.
Minä tunnen monta itseni ikäistä keski-ikäistä naista, jotka sanovat eronneensa liian nopeasti. He tosin pystyvät myöntämään tämän vasta 15-20 vuotta avioeron jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta.
Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.
Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta.
Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.
Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.
Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää ben saa liekk eihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki ro ihahda.
Minulle lojaalius ovat suurin arvo, mitä on.
Tuo harkinta on varmaan sellainen, johon ei voi ulkopuolisena paljon puuttua. Velvollisuudentunne on kunnioitettavaa, mutta toisaalta meillä on vain tämä yksi elämä, joka voi päättyä milloin tahansa. Itse en pystyisi elämään puolison kanssa, joka ei rakasta minua tai jota minä en rakasta. Ajan mittaan siitä kehkeytyy perhehelvetti, niin uskon. Eikä kumpikaan silloin löydä ihmistä, joka aidosti rakastaisi häntä.
Uskon, että tuollaisten liittojen takana ei ole niinkään lojaliteettia, vaan pelkoa. On vaikea aloittaa alusta eikä kukaan voi luvata, että rakkaus kestää. Tuttu ja turvallinen rakkaudeton liitto on joidenkin valinta, eikä siihen ulkopuolisilla ole nokan koputtamista. Sen sijaan toisen manipuloiminen lasten tai lojaliteetin perusteella on mielestäni väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella on tuo, että puolison sijaintitieto näkyy toiselle puolisolle?
Ymmärrän sen alaikäisten lasten kanssa jollain tasolla, vaikka meillä ei sellaiseen ole tarvetta ollut, mutta että aikuisten pitää koko ajan tietää missä toinen menee, en ymmärrä.
Jos luottamusta ei ole sen vertaa, niin onko järkeä olla yleensä parisuhteessa. Se, että aikuinen ihminen ei voi liikkua missään ilman että puoliso tietää, olisi oikeastaan aika järkyttävää.
Olen pitkässä parisuhteessa, on ollut ylä- ja alamäet, koskaan ei tietääkseni ole ollut ero lähelläkään ja toiseen on luotto molemminpuolin. Ei ole tiedossa puhelimen tai padien tunnareita tms. Ei seurantaa missä toinen menee. Me kerromme sen missä liikutaan ihan itse. Meillä puhutaan ikävistäkin asioista, viihdymme yhdessä ja erikseen, eikä ole tarvetta miettiä että toinen kävisi vieraissa. Jos olen sinisilmäinen, sitten olen, mutta näin on parempi.
Mikäli mulla olisi pitkään suhteessa huono olla, se on keskustelun paikka ja jos toinen ei siihen suostu, eikä olo parane, voin tehdä omat johtopäätökset.
Meillä näkyy sijaintitiedot. Se on kätevää, kun mietin, mihin aikaan ajoitan päivällisen valmistumisen. Mutta eihän sitä muuten mihinkään tarvitse.
En voisi kuvitella olevani suhteessa, jossa jaetaan sijaintitiedot enkä suhteessa, jossa odotan kotona, milloin on aika ryhtyä valmistamaan päivällistä! Meillä on päivällinen noin 20.30 ellei ole yhteisiä iltamenoja, jolloin se on myöhemmin. Jos puoliso ei ole silloin kotona, hän ottaa jääkaapista ruokaa tultuaan.
Olen tuo, jolle vastaat.
Niinhän minäkin olen kotona. Minulla on nälkä aikaisin, joten teen ruoan mahdollisimman aikaisin. Teen töitä kotoa käsin ja syön vain kerran päivässä. Tavoittelen sitä, että saisimme syödä samaan aikaan, ja tähän tavoitteeseen pääsen sijaintitiedot katsomalla. Ja puolisokin tykkää saada pastansa al dente eikä tahmeana.
Joudutko kyttäämään puolisosi sijaintitietoja siis noin parin tunnin aikana viiden minsan välein, kunnes näet niistä, että NYT herra on matkalla kotiin, jotta osaat ajoittaa ruuan teon oikein?
Eikö toi ole aika työlästä? Eikö ois helpompaa tehdä vanhanaikasesti eli äijä soittais, että nyt on matkalla kotiin?
Äijä kyllä soittaa, kun lähtee töistä, mutta on ajan kertomisen suhteen vähän sinne-päin-ihminen. Jää johonkin suustaan kiinni tai meneekin parturiin. Jos haluaa hänen aikatauluistaan perille, niin on pakko kytätä. Olen kyllästynyt siihen, että istun ja odotan ja odotan ja odotan. Sijaintitiedot ovat vapauttaneet minut monelta harmitukselta. Kuin myös miehenkin, siksi hän halusi tietonsa jakaa, että voin itse seurata, ettei tarvitse ilmoitella. Minä en silloin edes tiennyt, että kenenkään sijaintia voi seurata.
Eli katsot sijaintitiedoista, että nyt hän lähti tulemaan kotiin päin. Mutta edelleen hän saattaa jäädä matkan varrella suustaan kiinni tai meneekin parturiin - miten se sijaintitieto siis sinua auttoi?
En usko hetkeäkään, että seuraat hänen sijaintiaan vain päivällisen takia, kyllä siinä on taustalla tarve tietää, missä mies liikkuu.
Totta, ei se aina autakaan, mutta yritys on hyvä. Sitten mies saa syyttää vain itseään tahmeasta pastasta.
Oikeasti minulla ei ole mitään tarvetta tietää, missä mies menee, ellen odota häntä kotiin. Mitä minä muuten hänen sijaintitiedoillaan teen? Hän usein liikkuu työpäivänä aikana, en tee mitään sillä tiedolla, missä rakennuksessa hän milloinkin on.
Mutta siis selvennä nyt minulle:
Mies soittaa töistä lähtevänsä nyt kotiin. Sinä alat valmistaa ruokaa. Samalla seuraat sijaintitiedoista, onko hän tulossa vai unohtuuko jonnekin matkan varrella? Mitä hyötyä siitä sijaintitiedosta enää on, jos kerran pasta on jo kiehumassa?
Jos oma puolisoni ehdottaisi minulle sijaintitietojen jakamista niin menisin sanattomaksi.
Meillä kävi eksän kanssa niin, että olin tuonut suuria suhteen epäkohtia esiin jo kolmen vuoden ajan, aina eksä lupasi muutosta ja sitä ei tullut. Sitten vihdoin tajusin irroittaa ja hänelle muka tuli aivan puun takaa. Jouduin ohjaamaan soittamaan itselleen kriisiapua, niin shokkina tuli :D Ja siis todellakin oltiin puhuttu asioista säännöllisin väliajoin ja olin kertonut, että tämä ei ole sellaista elämää, mitä minä haluan elää.. mutta ilmeisesti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan usein on juuri se ongelma, ettei ongelmista/pahasta olosta tms. puhuta mitään.
Oma poikaystäväni jätti kolmen ja puolen vuoden suhteen jälkeen. Ei puhunut mistään huonosta koko aikana. Olin vielä nimenomaan pyytänyt, että kertoo sitten jos ikinä mitään tulee, koska haluan tietää hänen näkökulmansa asioihin.
Häntä oli jossain kohtaa alkanut ahdistaa. Tullut joku henkilökohtainen kriisi. Ja tämän ratkaisi sitten pettämällä. Oli saanut kotoa mallin, jossa ongelmista ei koskaan puhuta mitään vaan kaikki lakaistaan maton alle. Olisi pitänyt ymmärtää vaara tuossa asiassa.
Yhtäkkiä olin kaiken pahan alku ja juuri kaikessa. Olin "pakottanut" hänet muuttamaan yhteen. Ja pettäminen oli myös minun vika. Minä tuolloin parikymppinen ja mies kolmekymppinen.
Myöhemmin mies on sanonut, etten ollut tehnyt mitään väärää vaan kyse oli hänen omasta pahasta olosta. Mutta paha maku jäi suhteen lopusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.
Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.
En tarkoita olla moralistinen, ei minulla ole siihen varaa.
Moraalia on erilaista, kuten tässä toteamme. Jokainen arvioi moraaliaan omilla mittareilla.
Minun moraalittomuuden huippuni on se, että rikkoo lasten kodin vain rakastumisen takia. Ei, ei salasuhdekaan ole oikein, vaan siinä tilanteessa parisuhdeterapia on oikea valinta.
Itse ajattelen (ja moni terapian ammattilainenkin sitä aina korostaa), että lasten koti on vanhempien hyvä parisuhde, joka perustuu rakkauteen. Tavan vuoksi onnettomana yhdessä oleminen on lapsille tuhoisaa, koska he saavat mallin parisuhteeseensa vanhempien parisuhteesta. Toiseen rakastuminen voi aidosti olla sitä, että se rakkauden kohde on paljon paremmin sopiva, vaikka olisikin rakastanut myös alkuperäistä puolisoaan.
Mutta siitä olen samaa mieltä, ettei rakastuminen ole syy rikkoa parisuhdetta äkillisesti, jos on lapsia. On hyvä selvittää parisuhdeterapiassa tilannetta. Omassa tapauksessani oli kyse nuoruuden suhde, jossa ei ollut lapsia. Minulla sen sijaan on lapsia tämän äkkirakastujan kanssa, tosin he ovat jo aikuisia. Ja tuo jätetty nainen perusti perheen toisen miehen kanssa, jonka kanssa ovat olleet yhdessä hekin jo vuosikymmeniä. Eli ratkaisu oli täsmälleen oikea. Molemmat löysivät itselleen paremmin sopivan uuden puolison.
Olen sillä kannalla, etteivät ihmiset yleensä eroa turhaan. Jostain luin tutkimustuloksenkin, että on erittäin harvinaista katua eroa. Mutta totta sekin, että ero voi olla hätiköity, vaikka tällaisia tapauksia ei omaan tuttavapiiriin mahdukaan. Salamarakastuminen on ollut pitkän tyytymättömyyden päätepiste ja uusi alku keski-ikäisten eroissa.
Minä tunnen monta itseni ikäistä keski-ikäistä naista, jotka sanovat eronneensa liian nopeasti. He tosin pystyvät myöntämään tämän vasta 15-20 vuotta avioeron jälkeen.
Eron syitä moni pohtii retrospektiivisesti siinä missä muutakin elämäänsä, kun ikää tulee lisää. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että katuisi eroa. Näkee vain tilanteen monipuolisemmin kuin nuorempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin miten voi tulla yllätyksenä ja silti itse kirjoitit jo aloituksessa, että asioista ei ole puhuttu. Etkö oikeasti tajunnut miten ero voi tulla yllätyksenä toiselle?
Meillä oli ollut välillä vaikeaa, mutta mies laatua suomalainen mies eli ei osaa puhua vaikeista asioista. Mykkäkoulun osaa kyllä erittäin hyvin. Jos jostakin sanoi niin lauseella parilla tiuskaisi. Ei mitään kunnon keskustelua. Ei edes sitä kertonut mulle itse, että nyt hakee eroa vaan sain Suomi.fi sovellukseen tiedon avioerohakemuksesta. Oli melkoinen shokki.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan usein on juuri se ongelma, ettei ongelmista/pahasta olosta tms. puhuta mitään.
Oma poikaystäväni jätti kolmen ja puolen vuoden suhteen jälkeen. Ei puhunut mistään huonosta koko aikana. Olin vielä nimenomaan pyytänyt, että kertoo sitten jos ikinä mitään tulee, koska haluan tietää hänen näkökulmansa asioihin.
Häntä oli jossain kohtaa alkanut ahdistaa. Tullut joku henkilökohtainen kriisi. Ja tämän ratkaisi sitten pettämällä. Oli saanut kotoa mallin, jossa ongelmista ei koskaan puhuta mitään vaan kaikki lakaistaan maton alle. Olisi pitänyt ymmärtää vaara tuossa asiassa.
Yhtäkkiä olin kaiken pahan alku ja juuri kaikessa. Olin "pakottanut" hänet muuttamaan yhteen. Ja pettäminen oli myös minun vika. Minä tuolloin parikymppinen ja mies kolmekymppinen.
Myöhemmin mies on sanonut, etten ollut tehnyt mitään väärää vaan kyse oli hänen omasta pahasta olosta. Mutta paha maku jäi suhteen lopusta.
Tuntuuko siltä, että ero oli hyvä asia? Itsestäni ainakin tuntuu, että olisin tuossa tilanteessa varsin tyytyväinen, että olen päässyt miehestä eroon.
Omia nuoruuden suhteitani muistellessa kiitän monesti luojaani, että erosin ensirakkaudestani. Koville se otti, mutta eihän meillä olisi ollut mitään yhteistä.
Nuoruuden suhteista saa oppia monta asiaa kuten nyt nuokin, mitä tuossa kerrot. Kolmekymppinenkin voi olla vielä hyvin kypsymätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.
No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.
En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.
Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta.
Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.
Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta.
Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.
Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.
Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää ben saa liekk eihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki ro ihahda.
Minulle lojaalius ovat suurin arvo, mitä on.
Tuo harkinta on varmaan sellainen, johon ei voi ulkopuolisena paljon puuttua. Velvollisuudentunne on kunnioitettavaa, mutta toisaalta meillä on vain tämä yksi elämä, joka voi päättyä milloin tahansa. Itse en pystyisi elämään puolison kanssa, joka ei rakasta minua tai jota minä en rakasta. Ajan mittaan siitä kehkeytyy perhehelvetti, niin uskon. Eikä kumpikaan silloin löydä ihmistä, joka aidosti rakastaisi häntä.
Uskon, että tuollaisten liittojen takana ei ole niinkään lojaliteettia, vaan pelkoa. On vaikea aloittaa alusta eikä kukaan voi luvata, että rakkaus kestää. Tuttu ja turvallinen rakkaudeton liitto on joidenkin valinta, eikä siihen ulkopuolisilla ole nokan koputtamista. Sen sijaan toisen manipuloiminen lasten tai lojaliteetin perusteella on mielestäni väärin.
En puhunut velvollisuudentunnosta vaan lojaaliudesta. Velvollisuudentunteella on negatiivinen kaiku, kuinka ei oikeasti haluaisi tehdä jotain, mutta kun on pakko. Lojaalius on puolestaan rehellisyyttä ja uskollisuutta, sitä että me olemme tiimi ja me tuemme toisiamme, että kaveria ei jätetä.
Olen itse eronnut ja tiedän kyllä kokemuksesta, että selviäisin siitä uudelleen. Enkä pelkää yksin jäämistä enkä osaamistani. En vain halua olla se ihminen, joka heittää tärkeät ihmiset romukoppaan oman hedonisminsa vuoksi. Vihaisin itseäni sellaisena.
Salamaeroajissa on paljon konfliktinvälttelijöitä: he nimenomaan e i puhu suhteen ongelmista parisuhteessa vaan välttelevät niistä puhumista, ja he voivat miellyttämisenhalussaan puhua ihan päinvastoin kuin mitä ajattelevat. Sitten he hautovat salaa kaunojaan ja syöksyvät ulossuhteesta kun ovat löytäneet uuden kumppanin. (Jota voivat taas alkaa miellyttää, salata ristiriidoissa oikeat tunteensa ja myöhemmin äkkijättää kun ovat löytäneet uuden....)
Salamaeroajilla on myös hölmö uskomus että mitä nopeampi ero, sitä helpompi. He voivat päätyä näihin klassisiin tarralapulla tai tekstarilla 10 vuoden suhteen päättämisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella on tuo, että puolison sijaintitieto näkyy toiselle puolisolle?
Ymmärrän sen alaikäisten lasten kanssa jollain tasolla, vaikka meillä ei sellaiseen ole tarvetta ollut, mutta että aikuisten pitää koko ajan tietää missä toinen menee, en ymmärrä.
Jos luottamusta ei ole sen vertaa, niin onko järkeä olla yleensä parisuhteessa. Se, että aikuinen ihminen ei voi liikkua missään ilman että puoliso tietää, olisi oikeastaan aika järkyttävää.
Olen pitkässä parisuhteessa, on ollut ylä- ja alamäet, koskaan ei tietääkseni ole ollut ero lähelläkään ja toiseen on luotto molemminpuolin. Ei ole tiedossa puhelimen tai padien tunnareita tms. Ei seurantaa missä toinen menee. Me kerromme sen missä liikutaan ihan itse. Meillä puhutaan ikävistäkin asioista, viihdymme yhdessä ja erikseen, eikä ole tarvetta miettiä että toinen kävisi vieraissa. Jos olen sinisilmäinen, sitten olen, mutta näin on parempi.
Mikäli mulla olisi pitkään suhteessa huono olla, se on keskustelun paikka ja jos toinen ei siihen suostu, eikä olo parane, voin tehdä omat johtopäätökset.
Meillä näkyy sijaintitiedot. Se on kätevää, kun mietin, mihin aikaan ajoitan päivällisen valmistumisen. Mutta eihän sitä muuten mihinkään tarvitse.
En voisi kuvitella olevani suhteessa, jossa jaetaan sijaintitiedot enkä suhteessa, jossa odotan kotona, milloin on aika ryhtyä valmistamaan päivällistä! Meillä on päivällinen noin 20.30 ellei ole yhteisiä iltamenoja, jolloin se on myöhemmin. Jos puoliso ei ole silloin kotona, hän ottaa jääkaapista ruokaa tultuaan.
Olen tuo, jolle vastaat.
Niinhän minäkin olen kotona. Minulla on nälkä aikaisin, joten teen ruoan mahdollisimman aikaisin. Teen töitä kotoa käsin ja syön vain kerran päivässä. Tavoittelen sitä, että saisimme syödä samaan aikaan, ja tähän tavoitteeseen pääsen sijaintitiedot katsomalla. Ja puolisokin tykkää saada pastansa al dente eikä tahmeana.
Joudutko kyttäämään puolisosi sijaintitietoja siis noin parin tunnin aikana viiden minsan välein, kunnes näet niistä, että NYT herra on matkalla kotiin, jotta osaat ajoittaa ruuan teon oikein?
Eikö toi ole aika työlästä? Eikö ois helpompaa tehdä vanhanaikasesti eli äijä soittais, että nyt on matkalla kotiin?
Äijä kyllä soittaa, kun lähtee töistä, mutta on ajan kertomisen suhteen vähän sinne-päin-ihminen. Jää johonkin suustaan kiinni tai meneekin parturiin. Jos haluaa hänen aikatauluistaan perille, niin on pakko kytätä. Olen kyllästynyt siihen, että istun ja odotan ja odotan ja odotan. Sijaintitiedot ovat vapauttaneet minut monelta harmitukselta. Kuin myös miehenkin, siksi hän halusi tietonsa jakaa, että voin itse seurata, ettei tarvitse ilmoitella. Minä en silloin edes tiennyt, että kenenkään sijaintia voi seurata.
Eli katsot sijaintitiedoista, että nyt hän lähti tulemaan kotiin päin. Mutta edelleen hän saattaa jäädä matkan varrella suustaan kiinni tai meneekin parturiin - miten se sijaintitieto siis sinua auttoi?
En usko hetkeäkään, että seuraat hänen sijaintiaan vain päivällisen takia, kyllä siinä on taustalla tarve tietää, missä mies liikkuu.
Totta, ei se aina autakaan, mutta yritys on hyvä. Sitten mies saa syyttää vain itseään tahmeasta pastasta.
Oikeasti minulla ei ole mitään tarvetta tietää, missä mies menee, ellen odota häntä kotiin. Mitä minä muuten hänen sijaintitiedoillaan teen? Hän usein liikkuu työpäivänä aikana, en tee mitään sillä tiedolla, missä rakennuksessa hän milloinkin on.
Mutta siis selvennä nyt minulle:
Mies soittaa töistä lähtevänsä nyt kotiin. Sinä alat valmistaa ruokaa. Samalla seuraat sijaintitiedoista, onko hän tulossa vai unohtuuko jonnekin matkan varrella? Mitä hyötyä siitä sijaintitiedosta enää on, jos kerran pasta on jo kiehumassa?
Jos oma puolisoni ehdottaisi minulle sijaintitietojen jakamista niin menisin sanattomaksi.
Yritän kuvata perustilanteen: mies soittaa ja kertoo suunnitelmansa. Minä paistan pekonin valmiiksi ja sammutan hellan sen osalta, ja laitan kattilaan veden kiehumaan. Kun vesi kiehuu, niin sitten katson sijaintitiedot. Jos hän on 10 minuutin päässä, laitan pastan kattilaan. Jos ei, niin otan hellan pois päältä. Jonkin ajan kuluttua katson uudelleen, olisiko hän nyt jo 10 minuutin päässä.
Kaikista vaikein on tilanne, että mies näkyy olevan parkkipaikalla. Sitten en ikinä tiedä, meneekö siihen 5 minuuttia vai 50 minuuttia, kun hän tulee.
Miksi minun pitää mennä sanattomaksi, jos mies sanoo jakavansa sijaintitietonsa samalla kun sanoo, ettei sinun tarvitse sitten ihmetellä, missä olen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan usein on juuri se ongelma, ettei ongelmista/pahasta olosta tms. puhuta mitään.
Oma poikaystäväni jätti kolmen ja puolen vuoden suhteen jälkeen. Ei puhunut mistään huonosta koko aikana. Olin vielä nimenomaan pyytänyt, että kertoo sitten jos ikinä mitään tulee, koska haluan tietää hänen näkökulmansa asioihin.
Häntä oli jossain kohtaa alkanut ahdistaa. Tullut joku henkilökohtainen kriisi. Ja tämän ratkaisi sitten pettämällä. Oli saanut kotoa mallin, jossa ongelmista ei koskaan puhuta mitään vaan kaikki lakaistaan maton alle. Olisi pitänyt ymmärtää vaara tuossa asiassa.
Yhtäkkiä olin kaiken pahan alku ja juuri kaikessa. Olin "pakottanut" hänet muuttamaan yhteen. Ja pettäminen oli myös minun vika. Minä tuolloin parikymppinen ja mies kolmekymppinen.
Myöhemmin mies on sanonut, etten ollut tehnyt mitään väärää vaan kyse oli hänen omasta pahasta olosta. Mutta paha maku jäi suhteen lopusta.
Tuntuuko siltä, että ero oli hyvä asia? Itsestäni ainakin tuntuu, että olisin tuossa tilanteessa varsin tyytyväinen, että olen päässyt miehestä eroon.
Omia nuoruuden suhteitani muistellessa kiitän monesti luojaani, että erosin ensirakkaudestani. Koville se otti, mutta eihän meillä olisi ollut mitään yhteistä.
Nuoruuden suhteista saa oppia monta asiaa kuten nyt nuokin, mitä tuossa kerrot. Kolmekymppinenkin voi olla vielä hyvin kypsymätön.
Aluksi ero oli kova järkytys, sillä olin mieheen todella rakastunut. Meni pari vuotta päästä asiasta yli. Mutta jälkeenpäin ajateltuna parempi, että ero tuli. Jos miehellä on taipumuksia toimia tuolla tavalla niin paljon parempi, että tämä tapahtui ennen kuin olisimme ehtineet naimisiin saati saaneet lapsia.
Ei kukaan voi tietää toisen ajatuksia jos hän ei niistä puhu. Minulle ja lapsille tuli täytenä yllätyksenä lasten isän ja aviopuolison halu erota lasten tultua kouluikään. Olemme aina tulleet hyvin toimeen ja tulemme edelleen. Nykyään minullakin on uusi puoliso, ollut jo muutaman vuoden. Ongelma on lähinnä enää isän vaimo joka käyttäytyy epäasiallisesti lapsia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella on tuo, että puolison sijaintitieto näkyy toiselle puolisolle?
Ymmärrän sen alaikäisten lasten kanssa jollain tasolla, vaikka meillä ei sellaiseen ole tarvetta ollut, mutta että aikuisten pitää koko ajan tietää missä toinen menee, en ymmärrä.
Jos luottamusta ei ole sen vertaa, niin onko järkeä olla yleensä parisuhteessa. Se, että aikuinen ihminen ei voi liikkua missään ilman että puoliso tietää, olisi oikeastaan aika järkyttävää.
Olen pitkässä parisuhteessa, on ollut ylä- ja alamäet, koskaan ei tietääkseni ole ollut ero lähelläkään ja toiseen on luotto molemminpuolin. Ei ole tiedossa puhelimen tai padien tunnareita tms. Ei seurantaa missä toinen menee. Me kerromme sen missä liikutaan ihan itse. Meillä puhutaan ikävistäkin asioista, viihdymme yhdessä ja erikseen, eikä ole tarvetta miettiä että toinen kävisi vieraissa. Jos olen sinisilmäinen, sitten olen, mutta näin on parempi.
Mikäli mulla olisi pitkään suhteessa huono olla, se on keskustelun paikka ja jos toinen ei siihen suostu, eikä olo parane, voin tehdä omat johtopäätökset.
Meillä näkyy sijaintitiedot. Se on kätevää, kun mietin, mihin aikaan ajoitan päivällisen valmistumisen. Mutta eihän sitä muuten mihinkään tarvitse.
En voisi kuvitella olevani suhteessa, jossa jaetaan sijaintitiedot enkä suhteessa, jossa odotan kotona, milloin on aika ryhtyä valmistamaan päivällistä! Meillä on päivällinen noin 20.30 ellei ole yhteisiä iltamenoja, jolloin se on myöhemmin. Jos puoliso ei ole silloin kotona, hän ottaa jääkaapista ruokaa tultuaan.
Olen tuo, jolle vastaat.
Niinhän minäkin olen kotona. Minulla on nälkä aikaisin, joten teen ruoan mahdollisimman aikaisin. Teen töitä kotoa käsin ja syön vain kerran päivässä. Tavoittelen sitä, että saisimme syödä samaan aikaan, ja tähän tavoitteeseen pääsen sijaintitiedot katsomalla. Ja puolisokin tykkää saada pastansa al dente eikä tahmeana.
Joudutko kyttäämään puolisosi sijaintitietoja siis noin parin tunnin aikana viiden minsan välein, kunnes näet niistä, että NYT herra on matkalla kotiin, jotta osaat ajoittaa ruuan teon oikein?
Eikö toi ole aika työlästä? Eikö ois helpompaa tehdä vanhanaikasesti eli äijä soittais, että nyt on matkalla kotiin?
Äijä kyllä soittaa, kun lähtee töistä, mutta on ajan kertomisen suhteen vähän sinne-päin-ihminen. Jää johonkin suustaan kiinni tai meneekin parturiin. Jos haluaa hänen aikatauluistaan perille, niin on pakko kytätä. Olen kyllästynyt siihen, että istun ja odotan ja odotan ja odotan. Sijaintitiedot ovat vapauttaneet minut monelta harmitukselta. Kuin myös miehenkin, siksi hän halusi tietonsa jakaa, että voin itse seurata, ettei tarvitse ilmoitella. Minä en silloin edes tiennyt, että kenenkään sijaintia voi seurata.
Eli katsot sijaintitiedoista, että nyt hän lähti tulemaan kotiin päin. Mutta edelleen hän saattaa jäädä matkan varrella suustaan kiinni tai meneekin parturiin - miten se sijaintitieto siis sinua auttoi?
En usko hetkeäkään, että seuraat hänen sijaintiaan vain päivällisen takia, kyllä siinä on taustalla tarve tietää, missä mies liikkuu.
Totta, ei se aina autakaan, mutta yritys on hyvä. Sitten mies saa syyttää vain itseään tahmeasta pastasta.
Oikeasti minulla ei ole mitään tarvetta tietää, missä mies menee, ellen odota häntä kotiin. Mitä minä muuten hänen sijaintitiedoillaan teen? Hän usein liikkuu työpäivänä aikana, en tee mitään sillä tiedolla, missä rakennuksessa hän milloinkin on.
Mutta siis selvennä nyt minulle:
Mies soittaa töistä lähtevänsä nyt kotiin. Sinä alat valmistaa ruokaa. Samalla seuraat sijaintitiedoista, onko hän tulossa vai unohtuuko jonnekin matkan varrella? Mitä hyötyä siitä sijaintitiedosta enää on, jos kerran pasta on jo kiehumassa?
Jos oma puolisoni ehdottaisi minulle sijaintitietojen jakamista niin menisin sanattomaksi.
Yritän kuvata perustilanteen: mies soittaa ja kertoo suunnitelmansa. Minä paistan pekonin valmiiksi ja sammutan hellan sen osalta, ja laitan kattilaan veden kiehumaan. Kun vesi kiehuu, niin sitten katson sijaintitiedot. Jos hän on 10 minuutin päässä, laitan pastan kattilaan. Jos ei, niin otan hellan pois päältä. Jonkin ajan kuluttua katson uudelleen, olisiko hän nyt jo 10 minuutin päässä.
Kaikista vaikein on tilanne, että mies näkyy olevan parkkipaikalla. Sitten en ikinä tiedä, meneekö siihen 5 minuuttia vai 50 minuuttia, kun hän tulee.
Miksi minun pitää mennä sanattomaksi, jos mies sanoo jakavansa sijaintitietonsa samalla kun sanoo, ettei sinun tarvitse sitten ihmetellä, missä olen?
Huhhuh. Itse arvostan vapaa-aikaani sen verran paljon, etten seisoisi hellan vieressä odottamassa enkä myöskään siirtäisi omaa ruokailuani siksi, että toinen unohtuu jonnekin matkan varrelle. Päivällinen on silloin kun on sovittu ja jos silloin ei olla paikalla niin sitten tarjolla on jäähtynyttä ruokaa.
Ja sijaintitietoja en ottaisi vaikka tarjottaisiin, koska jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen myös parisuhteessa. Vaikka meidän menomme eivät yleensä kovin kummoisia ole, niin ei toisen silti ole tarve tietää jokaista liikettä.
Äijä kyllä soittaa, kun lähtee töistä, mutta on ajan kertomisen suhteen vähän sinne-päin-ihminen. Jää johonkin suustaan kiinni tai meneekin parturiin. Jos haluaa hänen aikatauluistaan perille, niin on pakko kytätä. Olen kyllästynyt siihen, että istun ja odotan ja odotan ja odotan. Sijaintitiedot ovat vapauttaneet minut monelta harmitukselta. Kuin myös miehenkin, siksi hän halusi tietonsa jakaa, että voin itse seurata, ettei tarvitse ilmoitella. Minä en silloin edes tiennyt, että kenenkään sijaintia voi seurata.