Miten ero voi tulla parisuhteen toiselle osapuolelle yllätyksenä?

Vierailija kirjoitti:

Kerran av:lla oli ketju luottamuksesta. Osa oli sitä mieltä, että parisuhteessa ihmisen tulee luottaa sokeasti heti alusta alkaen. Osa oli sitä mieltä, että luottamus ansaitaan, eikä heti alussa voi olla luottamusta.

Tämä ketju sivuaa sitä ketjua. Osa on sitä mieltä, että toiseen pitää luottaa, vaikka olisi mitä salaisuuksia. Osa on sitä mieltä, että salaisuudet eivät luo luottamusta.

Minä en suostu luottamaan toiseen ihmiseen sokeasti. En ole mustasukkaista tyyppiä, vaan olen varovainen. Luotan vasta, kun mitään epäilyttävää ei ole tullut esiin.

Minusta ei voi lähteä siitä, että jokainen on epäilyttävä kunnes toisin todistetaan. Pakkohan sitä on ihmiseen joku perusluottamus olla, eihän sitä muuten tee mieli ruveta minkäänlaiseen kanssakäymiseen.

Tärkeämpää mielestäni on se, että pitää omat rajansa ja luottamus päästään pettämään vain kerran. Liian moni jää katselemaan ja antamaan loputtomasti uusia mahdollisuuksia, jos luottamus rikotaan.

Vierailija kirjoitti:

Naiset ottavat eron, koska haluavat parempaa elämänlaatua. Miehet ottavat eron, koska rakastuvat toiseen naiseen. Kuulin tämän perhetutulta (terapeutti) noin 15 vuotta sitten ja ajattelin, että ei se nyt noin mene. Noh, nyt vähän vanhempana, viisaampana ja elämää nähneenä, taitaa se aikalailla näin mennä (heterosuhteessa).

Kyllä se taitaa noin mennä hyvin pitkälti. Miehet ovat tyytyväisempiä vähempään ja koska rakastuvat ihmiseen, sietävät huonojakin olosuhteita pitkään. Nainen taas rakastuu elämänlaatuun ja siksi mies menee vaihtoon jos elämänlaatu ei tyydytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran av:lla oli ketju luottamuksesta. Osa oli sitä mieltä, että parisuhteessa ihmisen tulee luottaa sokeasti heti alusta alkaen. Osa oli sitä mieltä, että luottamus ansaitaan, eikä heti alussa voi olla luottamusta.

Tämä ketju sivuaa sitä ketjua. Osa on sitä mieltä, että toiseen pitää luottaa, vaikka olisi mitä salaisuuksia. Osa on sitä mieltä, että salaisuudet eivät luo luottamusta.

Minä en suostu luottamaan toiseen ihmiseen sokeasti. En ole mustasukkaista tyyppiä, vaan olen varovainen. Luotan vasta, kun mitään epäilyttävää ei ole tullut esiin.

Minusta ei voi lähteä siitä, että jokainen on epäilyttävä kunnes toisin todistetaan. Pakkohan sitä on ihmiseen joku perusluottamus olla, eihän sitä muuten tee mieli ruveta minkäänlaiseen kanssakäymiseen.

Tärkeämpää mielestäni on se, että pitää omat rajansa ja luottamus päästään pettämään vain kerran. Liian moni jää katselemaan ja antamaan loputtomasti uusia mahdollisuuksia, jos luottamus rikotaan.

Pettäjät syyttävät petettyä ehdottomaksi jos ei jää sitä touhua katselemaan. Eli kaikki siis aivan kaikki käännetään pettäjän toimesta ylösalaisin.

Narsistin on vaikea käsittää, miksi kumppani, joka on antanut latistaa itseään viimeiset 20, ei enää suostu kynnysmatoksi. He eivät aidosti ymmärrä. Narsistivanhempi ei myöskään ymmärrä, miksi aikuinen lapsi ei enää suostu pompoteltavaksi ja laittaa välit poikki. Onhan lasta saanut pompotella viimeiset 25 vuotta. Miksi hän nyt yhtä-äkkiä ei enää suostu toteuttamaan kaikkia vanhemman oikkuja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.

No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.

En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.

Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta. 

Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama  harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.

Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta. 

Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.

Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.

Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää ben saa liekk eihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki ro ihahda. 

Minulle lojaalius ovat suurin arvo, mitä on. 

Tuo harkinta on varmaan sellainen, johon ei voi ulkopuolisena paljon puuttua. Velvollisuudentunne on kunnioitettavaa, mutta toisaalta meillä on vain tämä yksi elämä, joka voi päättyä milloin tahansa. Itse en pystyisi elämään puolison kanssa, joka ei rakasta minua tai jota minä en rakasta. Ajan mittaan siitä kehkeytyy perhehelvetti, niin uskon. Eikä kumpikaan silloin löydä ihmistä, joka aidosti rakastaisi häntä.

Uskon, että tuollaisten liittojen takana ei ole niinkään lojaliteettia, vaan pelkoa. On vaikea aloittaa alusta eikä kukaan voi luvata, että rakkaus kestää. Tuttu ja turvallinen rakkaudeton liitto on joidenkin valinta, eikä siihen ulkopuolisilla ole nokan koputtamista. Sen sijaan toisen manipuloiminen lasten tai lojaliteetin perusteella on mielestäni väärin. 

En puhunut velvollisuudentunnosta vaan lojaaliudesta. Velvollisuudentunteella on negatiivinen kaiku, kuinka ei oikeasti haluaisi tehdä jotain, mutta kun on pakko.  Lojaalius on puolestaan rehellisyyttä ja uskollisuutta, sitä että me olemme tiimi ja me tuemme toisiamme, että kaveria ei jätetä. 

Olen itse eronnut ja tiedän kyllä kokemuksesta, että selviäisin siitä uudelleen. Enkä pelkää yksin jäämistä enkä osaamistani. En vain halua olla se ihminen, joka heittää tärkeät ihmiset romukoppaan oman hedonisminsa vuoksi. Vihaisin itseäni sellaisena. 

Ei eroaminen sitä tarkoita, että heittäisi ketään romukoppaan tai olisi hedoninisti. Mutta jätetystä voi tuntua siltä, että on heitetty romukoppaan ja että toinen on kylmäverinen hedonisti (joskus hän tietysti sellainen onkin, ajattelematon tuuliviiri, jolloin voi miettiä omia parinvalintakriteerejään). Mutta monet erot pyritään kuitenkin hoitamaan mahdollisimman hyvin, vaikeista tunteista huolimatta. 

Ero tekee kipeää ja auttaa eroamaan, jos näkee toisen kamalana tyyppinä, joka on tehnyt hirveän teon. Mutta vuosikausien jälkeenkin noissa mielipiteissä pysyminen kertoo ennemminkin siitä, että ero on jäänyt käsittelemättä. Ajan mittaan tulee ymmärtäväisyyttä sekä itselle että toiselle, mustavalkoisen ajatusmallin tilalle.

Tuo on tilannekohtaista. On tapauksia joissa tietyt mielipiteet ovat täysin perusteluja hyvinkin pitkään. Eikä se kerro käsittelemättömyydestä. Persoonallisuushäiriön omainen käytös on yksi näistä.

Varmasti, mutta se toinen osapuoli on ollut siinä ihan vapaaehtoisesti mukana. Vaikeasti avautuvaa logiikkaa tuo, että kun tulee luonnehäiriöisen jättämäksi, niin sekin on sitten huono asia. Eikö sen pitäisi olla iloinen asia, jos kerran puoliso on niin kauhea kuin väitetään. Tullaan tänne mussuttamaan siitä miten jättäminen on niin väärin. Outoa toimintaa. Luonnehäiriöinenhän se ei hyväksy, että tulee jätetyksi, joten...

Voit käännellä ja muovailla asiaa miten vaan tahdot jos se sinua jotenkin helpottaa hetkeksi. Tosiasiat pysyvät.[/quote]

Jep. Henk. koht. tasolla asia ei ole mulle merkityksellinen, en ole eronnut eikä ystävissäkään ole luonnehäiriöisiä, mutta toimintatavat tiedän muuta kautta.

Luonnehäiriöinen kykenee pysyvään muutokseen tavoissaa äärimmäisen harvoin 30 v jälkeen.

Miksi pysyä naimisissa luonnehäiriöisen kanssa? Siinä se oma vastuu tilanteesta on.

Tätä olen ihmetellyt usein. Tänne kirjoittavat kuitenkin kaakattavat koko ajan kaikkea itseään puolustavaa miksi ovat omituisen ihmisen kelkkaan lähteneet ja siinä itsepäisesti pysyneet. Ihan kuin nämä luonnehäiriöisen kanssa eläneet olisivat jotain täysin aivottomia ja raukkaparkoja tapauksia, joiden pitäisi olla suuri piirtein holhouksen alla. Ehkä he ovatkin?

He eivät kuitenkaan voi syyttää yhtään ketään siitä, että pysyvät suhteessaan kynsin hampain. Eivät edes sitä "luonnehäiriöistä".

Luonnehäiriöinen keksii aivan mitä tahansa kääntäkseen syyttävän sormen itsestään poispäin.

Miksi olet jäänyt siis luonnehäiriöisen kanssa yhteen? Olet sen verran paha suustasi, että luulisi sinun helposti osaavan puolustautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.

No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.

En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.

Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta. 

Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama  harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.

Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta. 

Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.

Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.

Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää ben saa liekk eihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki ro ihahda. 

Minulle lojaalius ovat suurin arvo, mitä on. 

Tuo harkinta on varmaan sellainen, johon ei voi ulkopuolisena paljon puuttua. Velvollisuudentunne on kunnioitettavaa, mutta toisaalta meillä on vain tämä yksi elämä, joka voi päättyä milloin tahansa. Itse en pystyisi elämään puolison kanssa, joka ei rakasta minua tai jota minä en rakasta. Ajan mittaan siitä kehkeytyy perhehelvetti, niin uskon. Eikä kumpikaan silloin löydä ihmistä, joka aidosti rakastaisi häntä.

Uskon, että tuollaisten liittojen takana ei ole niinkään lojaliteettia, vaan pelkoa. On vaikea aloittaa alusta eikä kukaan voi luvata, että rakkaus kestää. Tuttu ja turvallinen rakkaudeton liitto on joidenkin valinta, eikä siihen ulkopuolisilla ole nokan koputtamista. Sen sijaan toisen manipuloiminen lasten tai lojaliteetin perusteella on mielestäni väärin. 

En puhunut velvollisuudentunnosta vaan lojaaliudesta. Velvollisuudentunteella on negatiivinen kaiku, kuinka ei oikeasti haluaisi tehdä jotain, mutta kun on pakko.  Lojaalius on puolestaan rehellisyyttä ja uskollisuutta, sitä että me olemme tiimi ja me tuemme toisiamme, että kaveria ei jätetä. 

Olen itse eronnut ja tiedän kyllä kokemuksesta, että selviäisin siitä uudelleen. Enkä pelkää yksin jäämistä enkä osaamistani. En vain halua olla se ihminen, joka heittää tärkeät ihmiset romukoppaan oman hedonisminsa vuoksi. Vihaisin itseäni sellaisena. 

Ei eroaminen sitä tarkoita, että heittäisi ketään romukoppaan tai olisi hedoninisti. Mutta jätetystä voi tuntua siltä, että on heitetty romukoppaan ja että toinen on kylmäverinen hedonisti (joskus hän tietysti sellainen onkin, ajattelematon tuuliviiri, jolloin voi miettiä omia parinvalintakriteerejään). Mutta monet erot pyritään kuitenkin hoitamaan mahdollisimman hyvin, vaikeista tunteista huolimatta. 

Ero tekee kipeää ja auttaa eroamaan, jos näkee toisen kamalana tyyppinä, joka on tehnyt hirveän teon. Mutta vuosikausien jälkeenkin noissa mielipiteissä pysyminen kertoo ennemminkin siitä, että ero on jäänyt käsittelemättä. Ajan mittaan tulee ymmärtäväisyyttä sekä itselle että toiselle, mustavalkoisen ajatusmallin tilalle.

Tuo on tilannekohtaista. On tapauksia joissa tietyt mielipiteet ovat täysin perusteluja hyvinkin pitkään. Eikä se kerro käsittelemättömyydestä. Persoonallisuushäiriön omainen käytös on yksi näistä.

Varmasti, mutta se toinen osapuoli on ollut siinä ihan vapaaehtoisesti mukana. Vaikeasti avautuvaa logiikkaa tuo, että kun tulee luonnehäiriöisen jättämäksi, niin sekin on sitten huono asia. Eikö sen pitäisi olla iloinen asia, jos kerran puoliso on niin kauhea kuin väitetään. Tullaan tänne mussuttamaan siitä miten jättäminen on niin väärin. Outoa toimintaa. Luonnehäiriöinenhän se ei hyväksy, että tulee jätetyksi, joten...

Voit käännellä ja muovailla asiaa miten vaan tahdot jos se sinua jotenkin helpottaa hetkeksi. Tosiasiat pysyvät.[/quote]

Jep. Henk. koht. tasolla asia ei ole mulle merkityksellinen, en ole eronnut eikä ystävissäkään ole luonnehäiriöisiä, mutta toimintatavat tiedän muuta kautta.

Luonnehäiriöinen kykenee pysyvään muutokseen tavoissaa äärimmäisen harvoin 30 v jälkeen.

Miksi pysyä naimisissa luonnehäiriöisen kanssa? Siinä se oma vastuu tilanteesta on.

Tätä olen ihmetellyt usein. Tänne kirjoittavat kuitenkin kaakattavat koko ajan kaikkea itseään puolustavaa miksi ovat omituisen ihmisen kelkkaan lähteneet ja siinä itsepäisesti pysyneet. Ihan kuin nämä luonnehäiriöisen kanssa eläneet olisivat jotain täysin aivottomia ja raukkaparkoja tapauksia, joiden pitäisi olla suuri piirtein holhouksen alla. Ehkä he ovatkin?

He eivät kuitenkaan voi syyttää yhtään ketään siitä, että pysyvät suhteessaan kynsin hampain. Eivät edes sitä "luonnehäiriöistä".

Luonnehäiriöinen keksii aivan mitä tahansa kääntäkseen syyttävän sormen itsestään poispäin.

Miksi olet jäänyt siis luonnehäiriöisen kanssa yhteen? Olet sen verran paha suustasi, että luulisi sinun helposti osaavan puolustautua.

Viinanpiru vei hänet mullan alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.

No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.

En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.

Sehän on nimenomaan oikein tehty, jos tunnustaa ja haluaa erota eikä aloita salasuhdetta. 

Milloin ihmiset ymmärtävät, että meille on olemassa ne muutama  harva täydellisesti sopiva ihminen, ja älytöntä on, että suurin osa ihmisistä tyytyy vain johonkin, ja kun kohtaa sen oikean, se on menoa.

Kertoo sekin ihmisen moraalista, että tyytyy vain johonkin ja uskottelee tälle muuta. 

Olen eri (se jonka kommenttin ensin vastasit), mutta kyllähän mieheni oli tuohon naiseen rakastunut, rakastui vain minuun paljon enemmän. Nuoruuden rakkaus oli tuo nainen, mutta minä kieltämättä sovin hänen kanssaan yhteen huomattavasti paremmin.

Rakkaus voi vähetä ja loppua, sellaista elämä on. Niin voi käydä kenelle tahansa eikä se mitään moraalista kerro. Pidän outona sellaista ajatusmallia, että pitää olla toisen kanssa yhdessä vain siksi, että on kerran tätä rakastanut, sillä ihmiset muuttuvat. Hyväksyn, että niin voi käydä miehelleni uudelleen tai minulle itselleni.

Minulle rakastuminen ei ole vaihtoehto. Ihminen kyllä pystyy säätelemään omia tunteitaan. Vetovoimaa voi olla, mutta siinä vaiheessa tulee siirtyä takavasemmalle, jollei halua rikkoa parisuhdetta. Rakastuminen tulee siitä, kun heittää ben saa liekk eihin, ja jos en sitä lupaa itselleni anna, ei liekki ro ihahda. 

Minulle lojaalius ovat suurin arvo, mitä on. 

Tuo harkinta on varmaan sellainen, johon ei voi ulkopuolisena paljon puuttua. Velvollisuudentunne on kunnioitettavaa, mutta toisaalta meillä on vain tämä yksi elämä, joka voi päättyä milloin tahansa. Itse en pystyisi elämään puolison kanssa, joka ei rakasta minua tai jota minä en rakasta. Ajan mittaan siitä kehkeytyy perhehelvetti, niin uskon. Eikä kumpikaan silloin löydä ihmistä, joka aidosti rakastaisi häntä.

Uskon, että tuollaisten liittojen takana ei ole niinkään lojaliteettia, vaan pelkoa. On vaikea aloittaa alusta eikä kukaan voi luvata, että rakkaus kestää. Tuttu ja turvallinen rakkaudeton liitto on joidenkin valinta, eikä siihen ulkopuolisilla ole nokan koputtamista. Sen sijaan toisen manipuloiminen lasten tai lojaliteetin perusteella on mielestäni väärin. 

En puhunut velvollisuudentunnosta vaan lojaaliudesta. Velvollisuudentunteella on negatiivinen kaiku, kuinka ei oikeasti haluaisi tehdä jotain, mutta kun on pakko.  Lojaalius on puolestaan rehellisyyttä ja uskollisuutta, sitä että me olemme tiimi ja me tuemme toisiamme, että kaveria ei jätetä. 

Olen itse eronnut ja tiedän kyllä kokemuksesta, että selviäisin siitä uudelleen. Enkä pelkää yksin jäämistä enkä osaamistani. En vain halua olla se ihminen, joka heittää tärkeät ihmiset romukoppaan oman hedonisminsa vuoksi. Vihaisin itseäni sellaisena. 

Ei eroaminen sitä tarkoita, että heittäisi ketään romukoppaan tai olisi hedoninisti. Mutta jätetystä voi tuntua siltä, että on heitetty romukoppaan ja että toinen on kylmäverinen hedonisti (joskus hän tietysti sellainen onkin, ajattelematon tuuliviiri, jolloin voi miettiä omia parinvalintakriteerejään). Mutta monet erot pyritään kuitenkin hoitamaan mahdollisimman hyvin, vaikeista tunteista huolimatta. 

Ero tekee kipeää ja auttaa eroamaan, jos näkee toisen kamalana tyyppinä, joka on tehnyt hirveän teon. Mutta vuosikausien jälkeenkin noissa mielipiteissä pysyminen kertoo ennemminkin siitä, että ero on jäänyt käsittelemättä. Ajan mittaan tulee ymmärtäväisyyttä sekä itselle että toiselle, mustavalkoisen ajatusmallin tilalle.

Tuo on tilannekohtaista. On tapauksia joissa tietyt mielipiteet ovat täysin perusteluja hyvinkin pitkään. Eikä se kerro käsittelemättömyydestä. Persoonallisuushäiriön omainen käytös on yksi näistä.

Varmasti, mutta se toinen osapuoli on ollut siinä ihan vapaaehtoisesti mukana. Vaikeasti avautuvaa logiikkaa tuo, että kun tulee luonnehäiriöisen jättämäksi, niin sekin on sitten huono asia. Eikö sen pitäisi olla iloinen asia, jos kerran puoliso on niin kauhea kuin väitetään. Tullaan tänne mussuttamaan siitä miten jättäminen on niin väärin. Outoa toimintaa. Luonnehäiriöinenhän se ei hyväksy, että tulee jätetyksi, joten...

Voit käännellä ja muovailla asiaa miten vaan tahdot jos se sinua jotenkin helpottaa hetkeksi. Tosiasiat pysyvät.[/quote]

Jep. Henk. koht. tasolla asia ei ole mulle merkityksellinen, en ole eronnut eikä ystävissäkään ole luonnehäiriöisiä, mutta toimintatavat tiedän muuta kautta.

Luonnehäiriöinen kykenee pysyvään muutokseen tavoissaa äärimmäisen harvoin 30 v jälkeen.

Miksi pysyä naimisissa luonnehäiriöisen kanssa? Siinä se oma vastuu tilanteesta on.

Yksi syy on laitostuminen. Siihen dynamiikkaan tottuu. Ei kalakaan tiedä uivansa vedessä. 

ohis

Ei totu.

Ja jos jää huonoon suhteeseen eikä välitä siitä, että itseen sattuu koko ajan, niin valitettavasti vastuu on todellakin vain itsellä. Kukaan ei pakota ketään pysymään ikävässä suhteessa.

Kyllä aikuisella ihmisellä pitää olla niin paljon munaa, että ottaa elämänsä omiin käsiinsä, jos kerran on paha olla parisuhteessa. Aina on vaihtoehtoja, mutta jos haluaa jäädä tuleen makaamaan, niin se on valitettavasti täysin omaa saamattomuutta.

Laitostuminen, pyh. Laiskuutta ja typeryyttä se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiks se oo ihan yleinen perustapaus, kun vaimo vuosikausia valittaa suhteen epäkohdista ja sit lopulta haluaa eron kun mikään ei muutu. Miehelle ero tuli puskista.

Ihan samaa tapahtuu toisinpäin. Toki harvemmin, mutta lähipiirissä on parikin tapausta missä mies on ollut vuosia tyytymätön ja sitten kun ilmoittaa erohaluistaa, on vaimo ollut ihan ihmeissään. Kaikki miehet vain totesivat, että tämän oli ihan odotettavaa.

Minä olen tällainen vaimo, jolle tuli yllätyksenä. Mies kritisoi minussa vain sitä, että en purista tiskirättiä tarpeeksi kuivaksi tai en tykkää käydä hänen kanssaan lenkillä. Ja kritisoi, kun olen iltauninen, enkä jaksa valvoa.

Juu, minulle todellakin tuli yllätyksenä, että hän joku eroaa tuollaisista asioista.

Hän oli varmasti jo katsonut uuden rätinpuristajan, joka varmasti puristi rätin tarpeeksi kuivaksi? Kuinka nopeasti hän jäi kiinni toisesta naisesta?

Miehet nimittäin eivät lähde ihan ok suhteesta tyhjän päälle olemaan, mikäli suhteen suurin ongelma on rätinpuristus (näin kärjistettynä). 

Pettävät miehet kehittävät vaimoon vikaa ihan mistä vain, jolla oikeuttavat itselleen pettämisen ja lopulta lähtemisen sen salarakkaan matkaan.

Jos ei parempaa syytä keksitä, niin sitten keksitään, että hei sä et purista rättii tarpeeksi kuivaksi.

Näinhän se oli. Ja totta, se nainen oli himosiivooja ja himolenkkeilijä. Iltaunisuudesta en tiedä.

Miten sulle selvisi, että mies oli suhteenne aikana jo hommannut himosiivojan itselleen?

Selvisikö se vasta, kun mies oli sut jättänyt?

Intuitio alkoi varoittamaan. Sen vuoksi ratsasin miehen puhelimen, ensimmäistä kertaa ikinä. Ja niin jäi kiinni.

Mitä sitten tapahtui? Kerroitko miehelle tapahtuneesta ja mies sitten jätti sut vai?

Miten sun intuitio varoitti?

Intuiitio on oikeus ratsata puolison puhelin? Tuleeko se intuiitio montakin kertaa viikossa ja samasta syystä sitten ratsailet puhelimia?

Kuten yllä kerroin, niin ratsasin miehen puhelimen ensimmäistä kertaa ikinä. Minulle se intuitio tuli yhden kerran 18 vuoden aikana. 

Olen ikuisesti kiitollinen itselleni, että uskalsin tehdä sen.

Ei sulla ole mitään rajoja muutenkaan. Ei tainut olla eka kerta. Eikä ainakaan vika! Jatkossa mikään ei ole poissuljettua. Ratsaa myös muksujen puhelimet... Varmaan olet senkin jo tehnyt

Ratsaaminen ei ole mitään verrattuna salasuhteeseen.

Kyse onkin siitä, että tuo ihminen voi olla väärässäkin ratsatessaan puhelinta, vaikka tällä kertaa sattui olemaan oikeassa.

Ei paljon kiinnosta minäminäminä-ihmisiä. Aina keksitään selityksiä omalle toiminnalleen.

Se että kerran ratsaa puhelimen 18 v aikana , ei ole merkki minäminäminä- ihmisestä.

Varsinkin kun oli oikeassa.

Ohis

Ok

Sulla on oma mielipide ja minulla on omani. Halveksin tuollaisia ihmisiä. Sitä ei tuo voinut tietää, onko oikeassa vai ei. Itse en henk koht edes usko, et oli eka kerta ja itsehän myöns et tulee toimimaan noin jatkossakin.

Mut joo, jokainen voi itse päättää millaisen ihmisen kanssa haluaa suhteessa olla. Mulle tuo on ehdottomasti ei.

Jos minä olen pettämässä niin, joo, kyllä puhelimeni saa tulla tarkistamaan. Olen ansainnut sen. 

Muutenkaan en pidä sitä kovin pahana asiana. Sitä en hyväksy, että puhelimeni tarkistetaan joka viikko, mutta jos yhtään olen toiminut omituisesti, niin minä jopa toivon, että toinen osapuoli katsoo puhelimeni, jotta näkee, ettei minulla oli salattavaa. 

Miksi kukaan haluaisi olla suhteessa, jossa luottamus on sillä tasolla että toisen puhelinta pitää penkoa?

Luottamus syntyy teoista, ei sanoista.

Kyllä, mutta lähtöoletus on se että luotetaan eikä se että ei luoteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?". 

Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.

Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.

Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".

Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.

Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole. 

Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.

Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.

Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.

Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.

Tästä tulee mieleen eksäni. Hän vaihtoi minut lennosta toiseen ja pystyi vain sanomaan, että en minäkään mikään pyhimys ole. Kun kysyin, mitä olen avioliitossa tehnyt väärin, ei hän pystynyt antamaan yhtä ainutta esimerkkiä.

Hän pystyi vain toistelemaan, että en näe hänen näkökulmaansa. En vieläkään tiedä, mikä se näkökulma oli, jos minä en ollut tehnyt mitään sanottavammin väärin.

Ei hänen tarvitse alkaa hyvittämään mitenkään sitä, että halusi eroon sinusta. Jos hän niin tunsi, niin silloin selitykset voi unohtaa ja jatkaa matkaa. Ja juu, jos sinä et yhä vieläkään ole keksinyt itsessäsi yhtään mitään vikaa, niin aika upea ihminen olet, wautsi wau vaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.

No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.

En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.

Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.

Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.

Ai meinaatko, että mies rakastuisi johonkin naiseen niin täysillä, että jättäisi tämän takia pitkäaikaisen puolisonsa, vaikka mies ei olisi millään tavoin missään suhteessa edes tuon rakkauden kohteen kanssa? Tuohan on mahdotonta.

Se, että jos mies on rakastunut johonkin suhteen ulkopuoliseen naiseen, tarkoittaa sitä, että yhdessä on pakostikin vietetty aikaa ja puhuttu. Kyllä siinä on jo emotionaalista pettämistä tapahtunut, vaikkeivat sänkyyn olisikaan vielä menneet.

Eli ihan p*skaa tuo, että ensin mies jättää kumppaninsa, jotta voi sitten vasta seurustella ja olla tuon rakkaudenkohteensa kanssa. Koska kyllä sitä tutustumista on pakostikin ollut niin paljon, että ihan rakkauskin on syntynyt. Ja siinä on nimenomaan tapahtunut tuota emotionaalista pettämistä jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran av:lla oli ketju luottamuksesta. Osa oli sitä mieltä, että parisuhteessa ihmisen tulee luottaa sokeasti heti alusta alkaen. Osa oli sitä mieltä, että luottamus ansaitaan, eikä heti alussa voi olla luottamusta.

Tämä ketju sivuaa sitä ketjua. Osa on sitä mieltä, että toiseen pitää luottaa, vaikka olisi mitä salaisuuksia. Osa on sitä mieltä, että salaisuudet eivät luo luottamusta.

Minä en suostu luottamaan toiseen ihmiseen sokeasti. En ole mustasukkaista tyyppiä, vaan olen varovainen. Luotan vasta, kun mitään epäilyttävää ei ole tullut esiin.

Minusta ei voi lähteä siitä, että jokainen on epäilyttävä kunnes toisin todistetaan. Pakkohan sitä on ihmiseen joku perusluottamus olla, eihän sitä muuten tee mieli ruveta minkäänlaiseen kanssakäymiseen.

Tärkeämpää mielestäni on se, että pitää omat rajansa ja luottamus päästään pettämään vain kerran. Liian moni jää katselemaan ja antamaan loputtomasti uusia mahdollisuuksia, jos luottamus rikotaan.

Pettäjät syyttävät petettyä ehdottomaksi jos ei jää sitä touhua katselemaan. Eli kaikki siis aivan kaikki käännetään pettäjän toimesta ylösalaisin.

No se on ihan sama mitä sontaa pettäjän suusta tulee. Ei sitä enää kuule, kun on rappukäytävässä menossa jo laukkujen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiks se oo ihan yleinen perustapaus, kun vaimo vuosikausia valittaa suhteen epäkohdista ja sit lopulta haluaa eron kun mikään ei muutu. Miehelle ero tuli puskista.

Ihan samaa tapahtuu toisinpäin. Toki harvemmin, mutta lähipiirissä on parikin tapausta missä mies on ollut vuosia tyytymätön ja sitten kun ilmoittaa erohaluistaa, on vaimo ollut ihan ihmeissään. Kaikki miehet vain totesivat, että tämän oli ihan odotettavaa.

Minä olen tällainen vaimo, jolle tuli yllätyksenä. Mies kritisoi minussa vain sitä, että en purista tiskirättiä tarpeeksi kuivaksi tai en tykkää käydä hänen kanssaan lenkillä. Ja kritisoi, kun olen iltauninen, enkä jaksa valvoa.

Juu, minulle todellakin tuli yllätyksenä, että hän joku eroaa tuollaisista asioista.

Hän oli varmasti jo katsonut uuden rätinpuristajan, joka varmasti puristi rätin tarpeeksi kuivaksi? Kuinka nopeasti hän jäi kiinni toisesta naisesta?

Miehet nimittäin eivät lähde ihan ok suhteesta tyhjän päälle olemaan, mikäli suhteen suurin ongelma on rätinpuristus (näin kärjistettynä). 

Pettävät miehet kehittävät vaimoon vikaa ihan mistä vain, jolla oikeuttavat itselleen pettämisen ja lopulta lähtemisen sen salarakkaan matkaan.

Jos ei parempaa syytä keksitä, niin sitten keksitään, että hei sä et purista rättii tarpeeksi kuivaksi.

Näinhän se oli. Ja totta, se nainen oli himosiivooja ja himolenkkeilijä. Iltaunisuudesta en tiedä.

Miten sulle selvisi, että mies oli suhteenne aikana jo hommannut himosiivojan itselleen?

Selvisikö se vasta, kun mies oli sut jättänyt?

Intuitio alkoi varoittamaan. Sen vuoksi ratsasin miehen puhelimen, ensimmäistä kertaa ikinä. Ja niin jäi kiinni.

Mitä sitten tapahtui? Kerroitko miehelle tapahtuneesta ja mies sitten jätti sut vai?

Miten sun intuitio varoitti?

Intuiitio on oikeus ratsata puolison puhelin? Tuleeko se intuiitio montakin kertaa viikossa ja samasta syystä sitten ratsailet puhelimia?

Kuten yllä kerroin, niin ratsasin miehen puhelimen ensimmäistä kertaa ikinä. Minulle se intuitio tuli yhden kerran 18 vuoden aikana. 

Olen ikuisesti kiitollinen itselleni, että uskalsin tehdä sen.

Ei sulla ole mitään rajoja muutenkaan. Ei tainut olla eka kerta. Eikä ainakaan vika! Jatkossa mikään ei ole poissuljettua. Ratsaa myös muksujen puhelimet... Varmaan olet senkin jo tehnyt

Ratsaaminen ei ole mitään verrattuna salasuhteeseen.

Kyse onkin siitä, että tuo ihminen voi olla väärässäkin ratsatessaan puhelinta, vaikka tällä kertaa sattui olemaan oikeassa.

Ei paljon kiinnosta minäminäminä-ihmisiä. Aina keksitään selityksiä omalle toiminnalleen.

Se että kerran ratsaa puhelimen 18 v aikana , ei ole merkki minäminäminä- ihmisestä.

Varsinkin kun oli oikeassa.

Ohis

Ok

Sulla on oma mielipide ja minulla on omani. Halveksin tuollaisia ihmisiä. Sitä ei tuo voinut tietää, onko oikeassa vai ei. Itse en henk koht edes usko, et oli eka kerta ja itsehän myöns et tulee toimimaan noin jatkossakin.

Mut joo, jokainen voi itse päättää millaisen ihmisen kanssa haluaa suhteessa olla. Mulle tuo on ehdottomasti ei.

Jos minä olen pettämässä niin, joo, kyllä puhelimeni saa tulla tarkistamaan. Olen ansainnut sen. 

Muutenkaan en pidä sitä kovin pahana asiana. Sitä en hyväksy, että puhelimeni tarkistetaan joka viikko, mutta jos yhtään olen toiminut omituisesti, niin minä jopa toivon, että toinen osapuoli katsoo puhelimeni, jotta näkee, ettei minulla oli salattavaa. 

Miksi kukaan haluaisi olla suhteessa, jossa luottamus on sillä tasolla että toisen puhelinta pitää penkoa?

Luottamus syntyy teoista, ei sanoista.

Kyllä, mutta lähtöoletus on se että luotetaan eikä se että ei luoteta.

Tottakai mutta jos teot indikoivat muuta. Eli isot muutokset käytöksessä, epämääräisyys jnejne. Niin silloin on ymmärrettävää että ei sokeaa luottamusta jota täällä ilmeisesti pettämistä jopa useaan kertaan harrastaneet vaativat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?". 

Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.

Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.

Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".

Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.

Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole. 

Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.

Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.

Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.

Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.

Tästä tulee mieleen eksäni. Hän vaihtoi minut lennosta toiseen ja pystyi vain sanomaan, että en minäkään mikään pyhimys ole. Kun kysyin, mitä olen avioliitossa tehnyt väärin, ei hän pystynyt antamaan yhtä ainutta esimerkkiä.

Hän pystyi vain toistelemaan, että en näe hänen näkökulmaansa. En vieläkään tiedä, mikä se näkökulma oli, jos minä en ollut tehnyt mitään sanottavammin väärin.

Ei hänen tarvitse alkaa hyvittämään mitenkään sitä, että halusi eroon sinusta. Jos hän niin tunsi, niin silloin selitykset voi unohtaa ja jatkaa matkaa. Ja juu, jos sinä et yhä vieläkään ole keksinyt itsessäsi yhtään mitään vikaa, niin aika upea ihminen olet, wautsi wau vaan!

Kaasuvalotus ja syyllisyyden siirto ei onnistu itselleen rehellistä ihmistä kohtaan. Narsistinen ihminen toki yrittää tätä viimeiseen asti. Mutta ei heistä pidä kenenkään välittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?". 

Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.

Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.

Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".

Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.

Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole. 

Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.

Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.

Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.

Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.

Höh. En ole ylläoleva, mutta eronnut kuitenkin.

Totta kai kaikki kertovat kokemuksiaan omalta kannalta. Outoa edes olettaa, että minun pitäisi kertoa erostani eksän kannalta.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että yritin olla hyvä aviovaimo. Oikein yritin toimia oppikirjamaisesti, eli huolehdin ulkonäöstäni, en koskaan kieltäytynyt seksistä ja pyrin olemaan hyvä kokki. En edes yritä väittää, että olisin ollut täydellinen, mutta yrittämisen puutteesta minua ei voi syyttää. Miksi en saisi tätä asiaa kertoa täällä?

Ja toisekseen, en viittaa tällä omaan eroon, vaan yleensä: hyväntahtoisuuden pitää riittää parisuhteessa. Jos pyrkii olemaan ns hyvä ihminen, niin se on good enough.

Täh? Vai että hyväntahtoisuuden pitää riittää parisuhteessa?

Okei, avataan sitä sanaa, "hyväntahtoinen

avulias, ystävällinen, sydämellinen, rakastettava, lempeä, mukava, kiltti, suopea, armollinen." Sivistyssanakirja.

Eli jos sinä tai joku toinen on parihteessaan tuon edellisen rimpsun mukainen, niin hän on kaikki mitä toinen voi ikinä toivoa ja enempää ei voi pyytääkään, koska sen pitää riittää? Kuka muuten määrittelee oletko esimerkiksi sinä "hyväntahtoinen

avulias, ystävällinen, sydämellinen, rakastettava, lempeä, mukava, kiltti, suopea, armollinen"? Vai luuletko vain olevasi sellainen, mutta oletkin kaikkea muuta?

Nuo ovat hyviä asioita, se on tietenkin selvä, mutta kun ihmisen tulee olla hyvin paljon kaikkea muutakin. Pelkkä kiltteys ei riitä vaikka perheen elättämiseen, arjen pyörittämiseen tai parisuhteen onnistumiseen yleensäkään. Jos ihminen on lempeä, mutta ei osaa pitää puoliaan, niin hän on aika hyväksikäytettävä. Jos ihminen on liian kiltti, niin eihän hänenlaisen kanssa kukaan saa aikaan edes normaalia keskustelua saati mitään muitakaan.

Usein myös tuollainen ihminen unohtaa kokonaan itsensä ja hän on pelkkä muiden ihmisten sätkynukke. Ei parisuhdetta sellaisen ympärille voi perustaa.

En yhtään ihmettele siis, että parisuhde katkesi. En yleensäkään ihmettele, että parisuhteita menee poikki, jokaisella kun on omat ajatuksensa tulevaisuutensa suhteen ja ihmissuhteissa on monta muuttujaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?". 

Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.

Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.

Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".

Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.

Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole. 

Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.

Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.

Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.

Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.

Höh. En ole ylläoleva, mutta eronnut kuitenkin.

Totta kai kaikki kertovat kokemuksiaan omalta kannalta. Outoa edes olettaa, että minun pitäisi kertoa erostani eksän kannalta.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että yritin olla hyvä aviovaimo. Oikein yritin toimia oppikirjamaisesti, eli huolehdin ulkonäöstäni, en koskaan kieltäytynyt seksistä ja pyrin olemaan hyvä kokki. En edes yritä väittää, että olisin ollut täydellinen, mutta yrittämisen puutteesta minua ei voi syyttää. Miksi en saisi tätä asiaa kertoa täällä?

Ja toisekseen, en viittaa tällä omaan eroon, vaan yleensä: hyväntahtoisuuden pitää riittää parisuhteessa. Jos pyrkii olemaan ns hyvä ihminen, niin se on good enough.

Täh? Vai että hyväntahtoisuuden pitää riittää parisuhteessa?

Okei, avataan sitä sanaa, "hyväntahtoinen

avulias, ystävällinen, sydämellinen, rakastettava, lempeä, mukava, kiltti, suopea, armollinen." Sivistyssanakirja.

Eli jos sinä tai joku toinen on parihteessaan tuon edellisen rimpsun mukainen, niin hän on kaikki mitä toinen voi ikinä toivoa ja enempää ei voi pyytääkään, koska sen pitää riittää? Kuka muuten määrittelee oletko esimerkiksi sinä "hyväntahtoinen

avulias, ystävällinen, sydämellinen, rakastettava, lempeä, mukava, kiltti, suopea, armollinen"? Vai luuletko vain olevasi sellainen, mutta oletkin kaikkea muuta?

Nuo ovat hyviä asioita, se on tietenkin selvä, mutta kun ihmisen tulee olla hyvin paljon kaikkea muutakin. Pelkkä kiltteys ei riitä vaikka perheen elättämiseen, arjen pyörittämiseen tai parisuhteen onnistumiseen yleensäkään. Jos ihminen on lempeä, mutta ei osaa pitää puoliaan, niin hän on aika hyväksikäytettävä. Jos ihminen on liian kiltti, niin eihän hänenlaisen kanssa kukaan saa aikaan edes normaalia keskustelua saati mitään muitakaan.

Usein myös tuollainen ihminen unohtaa kokonaan itsensä ja hän on pelkkä muiden ihmisten sätkynukke. Ei parisuhdetta sellaisen ympärille voi perustaa.

En yhtään ihmettele siis, että parisuhde katkesi. En yleensäkään ihmettele, että parisuhteita menee poikki, jokaisella kun on omat ajatuksensa tulevaisuutensa suhteen ja ihmissuhteissa on monta muuttujaa.

Mitä kaikkea muuta ihmisen pitää olla? Yksilöitkö tarkemmin koska asia jää nyt ilmaan leijailemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.

No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.

En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.

Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.

Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.

Ai meinaatko, että mies rakastuisi johonkin naiseen niin täysillä, että jättäisi tämän takia pitkäaikaisen puolisonsa, vaikka mies ei olisi millään tavoin missään suhteessa edes tuon rakkauden kohteen kanssa? Tuohan on mahdotonta.

Se, että jos mies on rakastunut johonkin suhteen ulkopuoliseen naiseen, tarkoittaa sitä, että yhdessä on pakostikin vietetty aikaa ja puhuttu. Kyllä siinä on jo emotionaalista pettämistä tapahtunut, vaikkeivat sänkyyn olisikaan vielä menneet.

Eli ihan p*skaa tuo, että ensin mies jättää kumppaninsa, jotta voi sitten vasta seurustella ja olla tuon rakkaudenkohteensa kanssa. Koska kyllä sitä tutustumista on pakostikin ollut niin paljon, että ihan rakkauskin on syntynyt. Ja siinä on nimenomaan tapahtunut tuota emotionaalista pettämistä jo.

No, omalla kohdalla tutustumista kesti kaksi viikkoa, kun emme ennestään tunteneet. Sen jälkeen mieheni jätti avopuolisonsa, vaikka kertoi minusta jo aikaisemmin, kun vietimme aikaa yhdessä. Työpaikalta alkaneissa suhteissa on tunnettu jo kauan samoin kuin ystäväpiirissä alkaneissa suhteissa. Mitä sitten? Onko ajatuksena, ettei puoliso saisi tutustua kehenkään, ettei vain pääse rakastumaan törkeästi muihin vai?

Tietenkin se on tuskallista, jos puoliso rakastuu toiseen. Mutta ei sitä voi estää, jos niin on käydäkseen. Seuranhakupalstat ovat täynnä pettureita, se on sitten jo huomattavasti ilkeämpi juttu, jos varta vasten etsiytyy pettämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.

No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.

En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.

Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.

Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.

Ai meinaatko, että mies rakastuisi johonkin naiseen niin täysillä, että jättäisi tämän takia pitkäaikaisen puolisonsa, vaikka mies ei olisi millään tavoin missään suhteessa edes tuon rakkauden kohteen kanssa? Tuohan on mahdotonta.

Se, että jos mies on rakastunut johonkin suhteen ulkopuoliseen naiseen, tarkoittaa sitä, että yhdessä on pakostikin vietetty aikaa ja puhuttu. Kyllä siinä on jo emotionaalista pettämistä tapahtunut, vaikkeivat sänkyyn olisikaan vielä menneet.

Eli ihan p*skaa tuo, että ensin mies jättää kumppaninsa, jotta voi sitten vasta seurustella ja olla tuon rakkaudenkohteensa kanssa. Koska kyllä sitä tutustumista on pakostikin ollut niin paljon, että ihan rakkauskin on syntynyt. Ja siinä on nimenomaan tapahtunut tuota emotionaalista pettämistä jo.

No, omalla kohdalla tutustumista kesti kaksi viikkoa, kun emme ennestään tunteneet. Sen jälkeen mieheni jätti avopuolisonsa, vaikka kertoi minusta jo aikaisemmin, kun vietimme aikaa yhdessä. Työpaikalta alkaneissa suhteissa on tunnettu jo kauan samoin kuin ystäväpiirissä alkaneissa suhteissa. Mitä sitten? Onko ajatuksena, ettei puoliso saisi tutustua kehenkään, ettei vain pääse rakastumaan törkeästi muihin vai?

Tietenkin se on tuskallista, jos puoliso rakastuu toiseen. Mutta ei sitä voi estää, jos niin on käydäkseen. Seuranhakupalstat ovat täynnä pettureita, se on sitten jo huomattavasti ilkeämpi juttu, jos varta vasten etsiytyy pettämään. 

Taidat olla mies oikeasti. Ei kukaan normaali suhteessa oleva tosta vaan rakastu jos vaan niin on käydäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, tässäpä se olennainen lause mikä on aloituksessa: "Jos asioista on oikeasti puhuttu kunnolla?". 

Kun kaikki ei puhu. Kun on sen tyyppinen ihminen että pelkää konflikteja ja ei ole esimerkiksi lapsuudenperheessään tottunut siihen, että on ok puhua vaikeistakin asioista.

Meidän avioliitto päättyi tällaiseen. Tiesin kyllä miehen konfliktipelon ja kotikulttuurin näissä asioissa. Siksi aina puhuttiin, että on tosi tärkeää puhua myös negatiivisista tunteista. Kyllä meillä riideltiinkin mutta ihan arjen perusasioista. Kun oltiin pikkulapsiaikana kumpikin väsyneitä tai muuten rasittuneita. Semmosia arjen perusriitoja. Minun maailmassani sellainen ei tarkoita eroa. Se on riita, joka on, sit sovitaan ja mennään eteenpäin.

Mutta miehen elämässä jokainen pieni kinastelu oli merkki tulevasta erosta. Ja kun riitoja oli jonkin verran silloin kannattaa katsoa ja tähystellä uutta. Semmoinen löytyi. Se oli salasuhteena rinnalla 2-3 kk ennen eroilmoitusta. Huomasin tällöin, että miestä vaivaa joku. Kysyin monin eri tavoin mikä on, onko kaikki ok. Aina vastauksena, että "stressiä töistä, huonosti nukuttu, flunssa tulossa jne jne".

Kyllä se isona yllätyksenä tuli kun mies sitten yhtenä päivänä tuli töistä ja ilmoitti että hänellä on toinen ja haluaa eron. Ja sitten vyörytti niskaan sen kaiken mikä meidän avioliitossa on hänen mielestään vikana. Ja sanallakaan hän ei ollut näistä aikasemmin puhunut. Hänen mielestään mm. riitely on vastenmielistä. Hyvässä liitossa ei ole riitoja ollenkaan ja kaikkea muuta aika epärealistista.

Erosta on nyt 6 vuotta. Se oli todellinen shokki ja siitä toipuminen kesti kauan. Ja exäni on jo eronnut tästä sivusuhteestakin. Mikä ei yllätä. Sielläkin varmaan tuli riitoja. Eihän semmoista nyt hyvässä suhteessa ole. 

Itselläni oli täsmälleen samanlainen pikaero! Lapset oli ihan pieniä silloin. Julmaa.

Tässä ja muissakin tarinoissa olisi mielenkiintoista kuulla sen toisen osapuolen versio, mutta eihän sitä tietenkään ikinä kuule. Nämä kaikki tämänkin ketjun tarinat ovat vain yksipuolisia kertomuksia, osa jutuista on jopa kaverilta tai tuttavalta kuultuja höpinöitä, joten ne eivät kerro mitään siitä pariskunnan todellisesta tilanteesta ja elämästä.

Täällä voi ihan jokainen kirjoittaa tarinansa juuri sellaiseksi kuin haluaa, nostaa itsensä viattomaksi enkeliksi ja nuijia parisuhteen toinen osapuoli maan alhaisimmaksi madoksi. Mutta en minä ainakaan ole niin sinisilmäinen, että uskoisin kaikkien jätettyjen ja petettyjen olevan viattomia ja vain upeita rakastettava ihmisiä.

Tottakai tähänkin tulee muutama vinkumaan, että on ollut aina hyvä ihminen ja lapset varsinkin ovat viattomia ja niin varmasti onkin lasten osalta, mutta aikuisen ihmisen viattomuudesta ja hyvyydestä en menisi takuuseen.

Juuri näin. Tietysti on olemassa hyvinkin alhaisia, hölmöjä, ajattelemattomia, kypsymättömiä ja epätasapainoisia ihmisiä, mutta jos jätetty ei itse, niin moni ulkopuolinen on kyllä nähnyt hälytysmerkkejä suhteessa jo pitkään. Ja usein myös molemminpuolista pahoinvointia (merkkejä siitä, että suhde ei toimi). Useimmissa noita merkkejä on ollut nähtävillä vuosia (ei vietetä vapaa-aikaa yhdessä, ei näkyvissä arvostusta, jopa julkisesti nälvitään puolisoa jne.)

Olen melkein 60, joten monenlaista eroa ja eroajaa olen matkan varrella jo nähnyt. Ja sen toisen osapuolen näkemys asiasta todellakaan ei ole koko totuus asiasta. Mutta harvempi vuosikymmenten jälkeen enää vihottelee ex-puolisolleen. Silloin täytyy olla jo muutakin traumaattista taustalla. Tai sitten se ex on jokin tuomittu rikollinen tai psykopaatti, jolloin voi kysyä miksi hänen kanssaan alun alkaen seurusteli, meni naimisiin ja pysyi liitossa. Jokin vastuu ihmisellä itselläänkin asioista on. Vaikka meistä jokainen tekeekin virheitä ja vääriä arvioita itsekin. 

Se on ymmärrettävää, että eron jälkeen pitää puolisoaan pahiksena, mutta jos vielä vuosienkin jälkeen kantaa kaunaa, niin syy taitaakin olla hieman monimutkaisempi kuin pelkkä ex.

Amen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.

No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.

En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.

Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.

Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.

Ai meinaatko, että mies rakastuisi johonkin naiseen niin täysillä, että jättäisi tämän takia pitkäaikaisen puolisonsa, vaikka mies ei olisi millään tavoin missään suhteessa edes tuon rakkauden kohteen kanssa? Tuohan on mahdotonta.

Se, että jos mies on rakastunut johonkin suhteen ulkopuoliseen naiseen, tarkoittaa sitä, että yhdessä on pakostikin vietetty aikaa ja puhuttu. Kyllä siinä on jo emotionaalista pettämistä tapahtunut, vaikkeivat sänkyyn olisikaan vielä menneet.

Eli ihan p*skaa tuo, että ensin mies jättää kumppaninsa, jotta voi sitten vasta seurustella ja olla tuon rakkaudenkohteensa kanssa. Koska kyllä sitä tutustumista on pakostikin ollut niin paljon, että ihan rakkauskin on syntynyt. Ja siinä on nimenomaan tapahtunut tuota emotionaalista pettämistä jo.

No, omalla kohdalla tutustumista kesti kaksi viikkoa, kun emme ennestään tunteneet. Sen jälkeen mieheni jätti avopuolisonsa, vaikka kertoi minusta jo aikaisemmin, kun vietimme aikaa yhdessä. Työpaikalta alkaneissa suhteissa on tunnettu jo kauan samoin kuin ystäväpiirissä alkaneissa suhteissa. Mitä sitten? Onko ajatuksena, ettei puoliso saisi tutustua kehenkään, ettei vain pääse rakastumaan törkeästi muihin vai?

Tietenkin se on tuskallista, jos puoliso rakastuu toiseen. Mutta ei sitä voi estää, jos niin on käydäkseen. Seuranhakupalstat ovat täynnä pettureita, se on sitten jo huomattavasti ilkeämpi juttu, jos varta vasten etsiytyy pettämään. 

Taidat olla mies oikeasti. Ei kukaan normaali suhteessa oleva tosta vaan rakastu jos vaan niin on käydäkseen.

En ole mies. Itse en ollut siinä ratkaisijan paikalla, sanoin, että pidetään viikon tauko yhteyksissä ja mietit asiaa haluatko varmasti jättää avovaimosi. Olin sitten sen reilun viikon itse matkalla enkä heti edes huomannut ratkaisustaan kertovaa kirjettä, jonka mies oli pudottanut postiluukusta (se oli mennyt maton alle), joten hän oli jonkun aikaa epätietoisuudessa olenko muuttanut mieleni. En ollut. 

Oletko sinä kovin nuori, kun et ole koskaan nähnyt, että suhde voi alkaa niin varmana, että tietää haluavansa jättää kumppaninsa? Olen jo melkein 60, joten olen nähnyt sen tapahtuvan useasti. Joku ihminen vain on niin oikea ja kaikki tuntuu oikealta. Meidän kohdalla se on kestänyt jo pitkälti yli 30 vuotta, mutta eihän se aina mene niin. Voi myös erehtyä. Sen riskin lähtijä ottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos rakastuu toiseen ja tekee ratkaisun nopeasti, niin yllätyshän se silloin on toiselle osapuolelle. Oma mieheni oli vakavassa suhteessa naisen kanssa, kun tapasi minut. Hän kertoi heti naiselle, joka luonnollisesti oli todella järkyttynyt. Tällaista valitettavasti välillä käy, että rakastuu toiseen.

No, tuohan vain kertoo henkilön moraalittomuudesta. Että hän on valmis hylkäämään toisen noin vain. Rakastuminen ei ole mikään selitys. Elämä on pelkästään valintoja.

En sano, etteikö rakastunut saisi vaihtaa toiseen. Toki saa. Puhun vain moraalista.

Minusta moraalitonta olisi jatkaa suhteessa ilman rakkautta ja aloittaa sivusuhde siihen, jota oikeasti rakastaa. Minun moraalini mukaan on reilua kertoa, jos on rakastunut toiseen ja johtopäätökset sen mukaisesti eli ero.

Ja se on moralismia, että tuputtaa omaa moraaliaan muille.

Ai meinaatko, että mies rakastuisi johonkin naiseen niin täysillä, että jättäisi tämän takia pitkäaikaisen puolisonsa, vaikka mies ei olisi millään tavoin missään suhteessa edes tuon rakkauden kohteen kanssa? Tuohan on mahdotonta.

Se, että jos mies on rakastunut johonkin suhteen ulkopuoliseen naiseen, tarkoittaa sitä, että yhdessä on pakostikin vietetty aikaa ja puhuttu. Kyllä siinä on jo emotionaalista pettämistä tapahtunut, vaikkeivat sänkyyn olisikaan vielä menneet.

Eli ihan p*skaa tuo, että ensin mies jättää kumppaninsa, jotta voi sitten vasta seurustella ja olla tuon rakkaudenkohteensa kanssa. Koska kyllä sitä tutustumista on pakostikin ollut niin paljon, että ihan rakkauskin on syntynyt. Ja siinä on nimenomaan tapahtunut tuota emotionaalista pettämistä jo.

No, omalla kohdalla tutustumista kesti kaksi viikkoa, kun emme ennestään tunteneet. Sen jälkeen mieheni jätti avopuolisonsa, vaikka kertoi minusta jo aikaisemmin, kun vietimme aikaa yhdessä. Työpaikalta alkaneissa suhteissa on tunnettu jo kauan samoin kuin ystäväpiirissä alkaneissa suhteissa. Mitä sitten? Onko ajatuksena, ettei puoliso saisi tutustua kehenkään, ettei vain pääse rakastumaan törkeästi muihin vai?

Tietenkin se on tuskallista, jos puoliso rakastuu toiseen. Mutta ei sitä voi estää, jos niin on käydäkseen. Seuranhakupalstat ovat täynnä pettureita, se on sitten jo huomattavasti ilkeämpi juttu, jos varta vasten etsiytyy pettämään. 

Taidat olla mies oikeasti. Ei kukaan normaali suhteessa oleva tosta vaan rakastu jos vaan niin on käydäkseen.

En ole mies. Itse en ollut siinä ratkaisijan paikalla, sanoin, että pidetään viikon tauko yhteyksissä ja mietit asiaa haluatko varmasti jättää avovaimosi. Olin sitten sen reilun viikon itse matkalla enkä heti edes huomannut ratkaisustaan kertovaa kirjettä, jonka mies oli pudottanut postiluukusta (se oli mennyt maton alle), joten hän oli jonkun aikaa epätietoisuudessa olenko muuttanut mieleni. En ollut. 

Oletko sinä kovin nuori, kun et ole koskaan nähnyt, että suhde voi alkaa niin varmana, että tietää haluavansa jättää kumppaninsa? Olen jo melkein 60, joten olen nähnyt sen tapahtuvan useasti. Joku ihminen vain on niin oikea ja kaikki tuntuu oikealta. Meidän kohdalla se on kestänyt jo pitkälti yli 30 vuotta, mutta eihän se aina mene niin. Voi myös erehtyä. Sen riskin lähtijä ottaa. 

Hyvä tarinointi. On myös tapauksia joissa nämä suurista odotuksista huolimatta kaatuvat 2-3 vuodessa. Ehkäpä niissä oli toisilleen oikeasti täysin väärät ihmiset tai ainakin toinen älysi ajoissa tajuta sen ja erota.