Miksi ihmeessä vaihdevuosissakin "pitää" olla vielä halukas?

Vierailija kirjoitti:

Seksihaluinen voi käydä hakemassa seksin jostain muualta. Se on mielihyvää tuottava harrastus samalla tavalla kuin kalastuskin eikä ole siltä seksittömältä pois. Siihen ratkaisuun Kekkosetkin päätyivät kun uusi raskaus olisi ollut Sylville kuolemaksi.

Mitä tässä on vaikeaa?

Se, että haluttomuuteen liittyy usein myös vallankäyttöä. Eikä kyse ole pelkästään siitä, ettei itseä haluta, vaan siitä että halutaan pitää itsellä oikeus sen toisenkin tarpeiden lyttäämiseen. Kun en minä halua niin et saa sinäkään haluta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Se mies voi pelata tennistä sitten jonku toisen kanssa, kun se kerran on tuolle yhdentekevää.

Ei se sen vaikeampaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oikeus päättää omasta seksuaalisuudestaan. Tosin jos avioliitossa toisella riittää vielä halua on samaan tapaan hänelläkin oikeutensa tehdä ratkaisunsa sen mukaan.

Jokaisella on myös oikeus päättää omasta elämästään ja käytöksestään. Siltikään emme yleensä näe hyvänä sitä että ihminen kohtelee kumppaniaan parisuhteessa miten vain ajattelematta sitä miltä toisesta tuntuu.

Oikeus johonkin ei ole sama asia kuin että sitä oikeutta olisi hyvä käyttää ihan miten vain.

Seksittömässä liitossa on siis pakko pysyä/ harrastaa seksiä vaikka ei haluaisi, koska muuten kohtelee kumppaniaan huonosti?

Suhteellisen järjetön pointti sulla...

Ei ole mikään pakko mutta kyllä pitää pystyä myös hyväksymään se että kyllä sitä kohtelee puolisoaan huonosti jos yksipuolisesti lopettaa seksin vaikka toinen sitä kaipaisi. Niin se vain on vaikka se ikävältä kuulostaa ja paljon mukavammalta tuntuisi ajatella että kyllä se toinen sopeutuu. No usein sopeutuu koska on vain pakko mutta ei se toinen onnellinen ole.

Niin, parisuhteessa käy joskus niin, ettei pysty tarjoamaan toiselle kaikkea mitä tämä haluaisi ja kaipaisi. Seksi on yksi asia, mutta se voi olla jotain muutakin, esim joku keskusteluyhteys tai vaikka ei-seksuaalinen läheisyys ja hellyys. Jos ei pysty niin ei pysty. Se on sit sen puutteeseen jäävän osapuolen tehtävä miettiä onko tämä asia sellainen, että sen puutteen kanssa voi elää vai ei.

Ero on siinä että normaalisti kaikissa muissa normaaleissa parisuhteen tarpeissa sen kumppanin kyllä ajatellaan olevan valvollisuus ainakin yrittää tarjota sitä ja tarpeen vaatiessa mennään sitten vaikka pariterapiaan. Eli pitää edes yrittää ja pystyä ymmärtäämään sen toisen tarpeita ja haluja.

Seksin suhteen taas sitten ollaan hyvin yksioikoisia jossa haluttomalla ei ole mitään vastuuta eikä mitään tarvitse yrittää tai tehdä.

Tämä on se epäsuhta jota vastaan yritän puhua, ei se etteikö voisi olla niin että asioita ei vain joskus pysty muuttamaan. Mutta pitää edes yrittää ja myös ymmärtää molempia osapuolia tasapuolisesti.

No entäs sitten jos on yritetty ja yritetty, mutta asia ei vaan muutu. Useinhan se menee näin, naiset kyllä yrittää vaikka kuinka kauan, sitä vartenhan kaikki lehdet on täynnä näitä "näin palautat lipidosi"-juttuja. Mutta kun ei se vaan aina auta ja jossain vaiheessa on oman mielenterveyden takia pakko luovuttaa, kun ei tee mieli niin ei. Oishan se kivempi, jos molempien seksihalut kulkisi samaa tahtia, mutta aina niin ei ole.

No sitten tietenkin asia pitää hyväksyä. Ei siinä ole mitään nokan koputtamista. Mutta täälläkin on hyvin monessa viestissä kerottu että seksi loppuu kun se loppuu eikä siinä tarvitse mitään selitellä tai tehdä ja kumppanin pitää vain hyväksyä.

Luulen että kumppanin on paljon helpompi hyväksyä seksittömyys jos asiasta on avoimesti keskusteltu ja etsitty niitä ratkaisuja vaikka niitä ei sitten löytyisikään. Silloin jää kuitenkin se tunne että on ajateltu molempia ja molempien tunteita eikä vain toisen.

No ei ole missään sanottu, että on ok vaan yhtäkkiä lopettaa seksi mitään sanomatta ja keskustelematta. Se, jos toinen yrittää sanoa ja keskustella, mutta toinen ei kuuntele, voi toki johtaa siihen että toisen näkökulmasta "se vaan loppui".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Yhdessä yli 40 vuotta kirjoitti:

Olemme sopineet mieheni kanssa, jos toiselta loppuu halut niin se ei tarkoita, että seksi loppuisi myös haluavalta. Toinen ihminen ei voi määrätä toisen seksuaalisuutta.

Sama meillä. Asian voi hoitaa diskreetisti jos sellainen tilanne eteen tulee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Se mies voi pelata tennistä sitten jonku toisen kanssa, kun se kerran on tuolle yhdentekevää.

Ei se sen vaikeampaa ole.

Tai se voi pelata ilman paria, jos ei sellaista ole tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

No jos ei ole valmis missään muodossa eikä millään tavalla antamaan toiselle seksuaalista nautintoa niin kyllä se silloin on sama asia.

Minusta pitkäaikainen haluttomuus tarkoittaa rakkauden loppumista. Siinä mielessä minusta tuntuu epäreilulta sellaiset uhriutumiset, joissa syyllistetään haluttoman pettämisestä tai jättämisestä. Mikä vankila se parisuhde on? Jos sinä et enää rakasta etkä halua tai pysty vastaamaan toisen perustarpeisiin suhteessa, niin miksi sen toisen pitäisi hampaat irvessä jäädä siihen kaveriliittoon kärsimään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oikeus päättää omasta seksuaalisuudestaan. Tosin jos avioliitossa toisella riittää vielä halua on samaan tapaan hänelläkin oikeutensa tehdä ratkaisunsa sen mukaan.

Jokaisella on myös oikeus päättää omasta elämästään ja käytöksestään. Siltikään emme yleensä näe hyvänä sitä että ihminen kohtelee kumppaniaan parisuhteessa miten vain ajattelematta sitä miltä toisesta tuntuu.

Oikeus johonkin ei ole sama asia kuin että sitä oikeutta olisi hyvä käyttää ihan miten vain.

Seksittömässä liitossa on siis pakko pysyä/ harrastaa seksiä vaikka ei haluaisi, koska muuten kohtelee kumppaniaan huonosti?

Suhteellisen järjetön pointti sulla...

Ei ole mikään pakko mutta kyllä pitää pystyä myös hyväksymään se että kyllä sitä kohtelee puolisoaan huonosti jos yksipuolisesti lopettaa seksin vaikka toinen sitä kaipaisi. Niin se vain on vaikka se ikävältä kuulostaa ja paljon mukavammalta tuntuisi ajatella että kyllä se toinen sopeutuu. No usein sopeutuu koska on vain pakko mutta ei se toinen onnellinen ole.

Niin, parisuhteessa käy joskus niin, ettei pysty tarjoamaan toiselle kaikkea mitä tämä haluaisi ja kaipaisi. Seksi on yksi asia, mutta se voi olla jotain muutakin, esim joku keskusteluyhteys tai vaikka ei-seksuaalinen läheisyys ja hellyys. Jos ei pysty niin ei pysty. Se on sit sen puutteeseen jäävän osapuolen tehtävä miettiä onko tämä asia sellainen, että sen puutteen kanssa voi elää vai ei.

Ero on siinä että normaalisti kaikissa muissa normaaleissa parisuhteen tarpeissa sen kumppanin kyllä ajatellaan olevan valvollisuus ainakin yrittää tarjota sitä ja tarpeen vaatiessa mennään sitten vaikka pariterapiaan. Eli pitää edes yrittää ja pystyä ymmärtäämään sen toisen tarpeita ja haluja.

Seksin suhteen taas sitten ollaan hyvin yksioikoisia jossa haluttomalla ei ole mitään vastuuta eikä mitään tarvitse yrittää tai tehdä.

Tämä on se epäsuhta jota vastaan yritän puhua, ei se etteikö voisi olla niin että asioita ei vain joskus pysty muuttamaan. Mutta pitää edes yrittää ja myös ymmärtää molempia osapuolia tasapuolisesti.

No entäs sitten jos on yritetty ja yritetty, mutta asia ei vaan muutu. Useinhan se menee näin, naiset kyllä yrittää vaikka kuinka kauan, sitä vartenhan kaikki lehdet on täynnä näitä "näin palautat lipidosi"-juttuja. Mutta kun ei se vaan aina auta ja jossain vaiheessa on oman mielenterveyden takia pakko luovuttaa, kun ei tee mieli niin ei. Oishan se kivempi, jos molempien seksihalut kulkisi samaa tahtia, mutta aina niin ei ole.

No sitten tietenkin asia pitää hyväksyä. Ei siinä ole mitään nokan koputtamista. Mutta täälläkin on hyvin monessa viestissä kerottu että seksi loppuu kun se loppuu eikä siinä tarvitse mitään selitellä tai tehdä ja kumppanin pitää vain hyväksyä.

Luulen että kumppanin on paljon helpompi hyväksyä seksittömyys jos asiasta on avoimesti keskusteltu ja etsitty niitä ratkaisuja vaikka niitä ei sitten löytyisikään. Silloin jää kuitenkin se tunne että on ajateltu molempia ja molempien tunteita eikä vain toisen.

No ei ole missään sanottu, että on ok vaan yhtäkkiä lopettaa seksi mitään sanomatta ja keskustelematta. Se, jos toinen yrittää sanoa ja keskustella, mutta toinen ei kuuntele, voi toki johtaa siihen että toisen näkökulmasta "se vaan loppui".

Aika monessa viestissä kyllä on sanottu se suoraan tai epäsuoraan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Se mies voi pelata tennistä sitten jonku toisen kanssa, kun se kerran on tuolle yhdentekevää.

Ei se sen vaikeampaa ole.

Tai se voi pelata ilman paria, jos ei sellaista ole tarjolla.

Jokainen tennistä pelannut tietää että yksin pomputtelu on tylsää ja ihan eri asia kuin jonkun kanssa pelaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Mut jos toiselle ei tule siitä tenniksestä liikunnan jälkeistä hyvää oloa vaan ainoastaan kurja olo, niin eipä se sitten oikein toimi. Ja asioista juttelu siinä samalla, no, tajuat varmaan ettei se oikein toimi 😃

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

No jos ei ole valmis missään muodossa eikä millään tavalla antamaan toiselle seksuaalista nautintoa niin kyllä se silloin on sama asia.

No se on sit sun näkemys sellainen. Toivottavasti puolisosi, jos semmoinen on, tietää tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Jos seksi kanssani tuottaa epämukavan olon, niin kyllä se silloin on hyvin perustavanlaatuisella tasolla minun kehoni ja seksuaalisuuteni torjumista. En näe kerrassaan mitään järkeä sellaisessa suhteessa, jossa minua ei haluta, arvosteta ja rakasteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Mut jos toiselle ei tule siitä tenniksestä liikunnan jälkeistä hyvää oloa vaan ainoastaan kurja olo, niin eipä se sitten oikein toimi. Ja asioista juttelu siinä samalla, no, tajuat varmaan ettei se oikein toimi 😃

Jos yhteisestä seksistä tulee vain kurja olo, niin ehkä olisi korkea aika päästää se kumppani vapaaksi.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Jos kotona on tarjolla vanhaa kärttyisää naisseuraa jonka päätyö alkaa olla enää miesten haukkuminen, niin eihän se ole mikään ihme jos miehet saavat tarpeekseen ja vaihtuu aktiivisempaan ja parempi käytöksiseen.

Kyllä maailmassa naisia on, eli ei elämää kannata tuhlata jonkun miesvihaajan, vaihdevuotisen pihtarin kanssa viettäen, jos se oma seksuaalinen aktiivisuus on vielä voimissaan, eikä ihan välttämättä halua olla enää pelkkänä kynnysmattona ja miesvihan kohteena.

Sitä ajattelutapaa tämäkin viestiketju on täynnä, naisten kirjoittamana.

Lukekaa tätäkin viestiketjua. Vaihdevuotiset, perusnegatiiviset ja haluttomat naiset lietsovat toisiaan lähes hurmokselliseen tilaan. Kuulostaako ja näyttääkö siltä mitä miehen elämän kuuluukin siinä vaiheessa olla kun jotkut naiset päättää voimaantua niissä vaihdevuosissaan?

Ei puhettakaan että itse alkaisin sellaista katsomaan, saati semmoisessa elämään.

Kun ei ole pakko.

Tämä! Jokainen muistaa äitinsä kun se meni vaihdevuosien läpi. 

Kuinka moni ero johtuukaan siitä että nainen raivoaa joka suuntaan, tuhoten avioliittonsa, ystävyyssuhteensa ja jopa välit lapsiin menee siinä samalla.

SItten vuosien päästä ihmetellään kun ollaan yksin ja syytetään siitä kaikkia muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Mut jos toiselle ei tule siitä tenniksestä liikunnan jälkeistä hyvää oloa vaan ainoastaan kurja olo, niin eipä se sitten oikein toimi. Ja asioista juttelu siinä samalla, no, tajuat varmaan ettei se oikein toimi 😃

Halusitko ymmärtää vertauksen vai vaan halkoa hiuksia? Kun asiasta luodaan hetki jossa kumpikin saa itselle tärkeitä asioita niin se voi olla kokonaisuutenakin hyvä molemmille.

Kuka tämän määrittelee, käskee tms? Jokaisen oma valinta, miten elämäänsä elää. Minulle ainakaan kukaan ei tule sanelemaan, että mitä pitäisi tehdä tai olla tekemättä tai miten olla ja elää. Lehtien otsikot ja joidenkin ihmisten mielipiteet voi jättää ihan omaan arvoonsa.