Miksi ihmeessä vaihdevuosissakin "pitää" olla vielä halukas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

No jos ei ole valmis missään muodossa eikä millään tavalla antamaan toiselle seksuaalista nautintoa niin kyllä se silloin on sama asia.

Samaa mieltä. Ihmisellä on luontainen tarve seksuaaliseen kosketukseen ja hyväksytyksi tulemisen tunteeseen parisuhteessa. Tai monella on. Tästä paitsi jääminen ei ole mikään pikku juttu vaan voi olla syvästi haavoittava kokemus. Enkä tarkoita, että olisi pakko antaa hampaat irvessä vaikkei yhtään kiinnosta. Itse kallistuisin eroon ja avoimeen suhteeseen näissä asioissa. Minä vaan luulen, ettei ne haluttomat aina tajua miten suuri ja herkkä asia se ihmisen seksuaalisuus voi olla. Vastauksista paistaa, että pohjimmiltaan ajatellaan että halukas haluaa kiusallaan. Ei siksi, että se on tarve jonka pitää täyttyä jotta halukas voi olla onnellinen ja tasapainossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen halut heräävät murrosiässä hormonitoiminnan käynnistyessä ja vähenevät tai loppuvat vanhemmiten hormonitoiminnan hiipuessa. Eikös tämä ole ihan luonnollinen elinkaari tälle asialle? Yksilöllistä vaihtelua on paljon. Eihän kaikilla tukkakaan harmaannu samassa iässä.

Kun saa elää, vanhenee.

Höpö höpö. 

Seksuaalinen nautinto ei lopu kyllä hormonitoiminnan hiipumiseen. Kiihottumisvaikeuksia saattaa esiintyä, mutta jos seksi on tuonut suurta nautintoa ennen hormonitoiminnan hiipumista, niin kyllä se tuo sitä myös sen jälkeenkin. 

Hyvät seksitaidot ovat kuin polkupyörällä ajamaan oppiminen. Kun on ollut pitkä ja rakkauden täyteinen parisuhde, jossa on ollut hyvää ja nautinnollista seksiä, siitä osaa nauttia edelleen, vaikka vauhti hiukan hiljeneekin. Ja onhan niitä parisuhteita saattanut olla useitakin, joissa on saanut kokea erilaista ja monellakin tavalla hyvää seksiä. 

Sellaisilla pariskunnilla, jolla on ollut seksuaalisesti hyvä parisuhde, seksi loppuu vanhenemisen fyysisten esteiden, kuten raihnaisuuden, sairauksien tai kiputilojen vuoksi. Ei sen takia, että hormonitoiminnan hiipuminen tuottaa ohimeneviä kiihottumisvaikeuksia.

Kyllä se voi loppua kun halua ja nautintoa aikaan saavat hormonit loppuu.

Nautintoa tuottavat hormonit eivät lopu milloinkaan.

Googlaapa aihetta niin voit yllättyä.

Vanheneminen voi lopettaa myös nautinnon tunteen. Kun hormonit vähenee ja elimistö muuttuu, nautinnon kokeminenkin vähenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

No jos ei ole valmis missään muodossa eikä millään tavalla antamaan toiselle seksuaalista nautintoa niin kyllä se silloin on sama asia.

No se on sit sun näkemys sellainen. Toivottavasti puolisosi, jos semmoinen on, tietää tämän.

Hän on aikuinen ihminen joten ymmärtää kyllä oikein hyvin miten keskeinen tarve seksi ja kosketetuksi tuleminen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Ihanko olisi neutraali tunne, jos sinulla olisi koko ajan paine lähteä pelaamaan tennistä vähintään kerran viikossa, vaikka mitään mielenkiintoa kyseistä lajia kohtaan ei olisi? Tekisitkö jotain muuta sen sijaan? Tulisiko siitä hyvä mieli, että ei ole pakko lähteä, jos ei tunnu siltä? Niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen halut heräävät murrosiässä hormonitoiminnan käynnistyessä ja vähenevät tai loppuvat vanhemmiten hormonitoiminnan hiipuessa. Eikös tämä ole ihan luonnollinen elinkaari tälle asialle? Yksilöllistä vaihtelua on paljon. Eihän kaikilla tukkakaan harmaannu samassa iässä.

Kun saa elää, vanhenee.

Höpö höpö. 

Seksuaalinen nautinto ei lopu kyllä hormonitoiminnan hiipumiseen. Kiihottumisvaikeuksia saattaa esiintyä, mutta jos seksi on tuonut suurta nautintoa ennen hormonitoiminnan hiipumista, niin kyllä se tuo sitä myös sen jälkeenkin. 

Hyvät seksitaidot ovat kuin polkupyörällä ajamaan oppiminen. Kun on ollut pitkä ja rakkauden täyteinen parisuhde, jossa on ollut hyvää ja nautinnollista seksiä, siitä osaa nauttia edelleen, vaikka vauhti hiukan hiljeneekin. Ja onhan niitä parisuhteita saattanut olla useitakin, joissa on saanut kokea erilaista ja monellakin tavalla hyvää seksiä. 

Sellaisilla pariskunnilla, jolla on ollut seksuaalisesti hyvä parisuhde, seksi loppuu vanhenemisen fyysisten esteiden, kuten raihnaisuuden, sairauksien tai kiputilojen vuoksi. Ei sen takia, että hormonitoiminnan hiipuminen tuottaa ohimeneviä kiihottumisvaikeuksia.

Kyllä se voi loppua kun halua ja nautintoa aikaan saavat hormonit loppuu.

Nautintoa tuottavat hormonit eivät lopu milloinkaan.

Googlaapa aihetta niin voit yllättyä.

Vanheneminen voi lopettaa myös nautinnon tunteen. Kun hormonit vähenee ja elimistö muuttuu, nautinnon kokeminenkin vähenee.

Kosketus tuottaa ihmisille nautintoa myös vaikka miten vanhana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Ihanko olisi neutraali tunne, jos sinulla olisi koko ajan paine lähteä pelaamaan tennistä vähintään kerran viikossa, vaikka mitään mielenkiintoa kyseistä lajia kohtaan ei olisi? Tekisitkö jotain muuta sen sijaan? Tulisiko siitä hyvä mieli, että ei ole pakko lähteä, jos ei tunnu siltä? Niinpä.

Jos tietäisin että tenniksen pelaaminen on se mitä puolisoni eniten haluaa ja joka tuottaa hänelle paljon hyvää oloa ja tyytyväisyyttä niin kyllä lähtisin. Toki olettaisin että hän myös samalla reissulla tekisi asioita jotka taas vuorostaan ovat minulle tärkeitä ja antavat minulle iloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Mut jos toiselle ei tule siitä tenniksestä liikunnan jälkeistä hyvää oloa vaan ainoastaan kurja olo, niin eipä se sitten oikein toimi. Ja asioista juttelu siinä samalla, no, tajuat varmaan ettei se oikein toimi 😃

Halusitko ymmärtää vertauksen vai vaan halkoa hiuksia? Kun asiasta luodaan hetki jossa kumpikin saa itselle tärkeitä asioita niin se voi olla kokonaisuutenakin hyvä molemmille.

Kun se ei ole aina mahdollista. Siitä tulee vain kurja olo ja se rikkoo pidemmän päälle sisältä päin. Minä tiedän mistä puhun, kun olen haluttomuudesta kärsinyt, ihan todellakin kärsinyt koska olisin kyllä halunnut tuottaa puolisolleni nautintoa, mutta se ei vaan toiminut. Vaikka seksi tuntui ihan ok:lta, oli jälkeenpäin vain kurja olo. Minun tapauksessani kyse oli onneksi ohimenevästä tilanteesta, mutta hormoneista johtuvaa se oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Mutta missä vaiheessa elinkaarta? Joillakin halut loppuu kolmekymppisenä papin aameneen, toisella jatkuu pitkälle 70-v synttäreiden yli. Pitääkö vaan hyväksyä se, että omalle kohdalle osui se kaikkein surkein mäihä ja seksielämä loppuu 30-40 vuotta aiemmin kuin joillakin muilla? Kituutella puolet elämästä suosiolla selibaatissa, koska kumppanivalita olikin tyhjä arpa? Vai voisiko sille halukkaalle kuitenkin sallia mahdollisuuden toteuttaa sitä seksuaalisuutta niiden kanssa, joilla halut jatkuvat pidempään? Miten se on siltä haluttomalta pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Tällaisia lööppejä näkee aina, koska haluttomuus seksiin on vieläkin aikalailla tabu yhteiskunnassamme. Koskee kaikenikäisiä. Kaikkien pitäisi haluta seksiä aina ja nauttia siitä aina. Ja miesten haluttomuus on vieläkin isompi tabu, josta ei juurikaan puhuta. Myöskin seksuaalinen suuntaus aseksuaalisuus (joka ei toki liity hormonitoimintaan) on yhä huonosti tunnettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Mut jos toiselle ei tule siitä tenniksestä liikunnan jälkeistä hyvää oloa vaan ainoastaan kurja olo, niin eipä se sitten oikein toimi. Ja asioista juttelu siinä samalla, no, tajuat varmaan ettei se oikein toimi 😃

Halusitko ymmärtää vertauksen vai vaan halkoa hiuksia? Kun asiasta luodaan hetki jossa kumpikin saa itselle tärkeitä asioita niin se voi olla kokonaisuutenakin hyvä molemmille.

Kun se ei ole aina mahdollista. Siitä tulee vain kurja olo ja se rikkoo pidemmän päälle sisältä päin. Minä tiedän mistä puhun, kun olen haluttomuudesta kärsinyt, ihan todellakin kärsinyt koska olisin kyllä halunnut tuottaa puolisolleni nautintoa, mutta se ei vaan toiminut. Vaikka seksi tuntui ihan ok:lta, oli jälkeenpäin vain kurja olo. Minun tapauksessani kyse oli onneksi ohimenevästä tilanteesta, mutta hormoneista johtuvaa se oli.

En minä väitä että se voisi aina toimia niin. Jollekin ei vain toimi ja sitten ei voi mitään. Mutta pointti on se että pitää kuitenkin yrittää  löytää niitä tapoja josko niitä sitten löytyisi eikä vain ajatella että asialle ei voi tehdä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Mut jos toiselle ei tule siitä tenniksestä liikunnan jälkeistä hyvää oloa vaan ainoastaan kurja olo, niin eipä se sitten oikein toimi. Ja asioista juttelu siinä samalla, no, tajuat varmaan ettei se oikein toimi 😃

Halusitko ymmärtää vertauksen vai vaan halkoa hiuksia? Kun asiasta luodaan hetki jossa kumpikin saa itselle tärkeitä asioita niin se voi olla kokonaisuutenakin hyvä molemmille.

Kun se ei ole aina mahdollista. Siitä tulee vain kurja olo ja se rikkoo pidemmän päälle sisältä päin. Minä tiedän mistä puhun, kun olen haluttomuudesta kärsinyt, ihan todellakin kärsinyt koska olisin kyllä halunnut tuottaa puolisolleni nautintoa, mutta se ei vaan toiminut. Vaikka seksi tuntui ihan ok:lta, oli jälkeenpäin vain kurja olo. Minun tapauksessani kyse oli onneksi ohimenevästä tilanteesta, mutta hormoneista johtuvaa se oli.

Jos kumppanini kokisi seksin kanssani niin syvästi vastenmielisenä että kokisi kehoni koskettamisen rikkovan häntä henkisesti, niin suhde olisi kyllä ohi. Minulle rakkaus on sitä, että toiselle haluaa tehdä hyvää ja toisen kosketus ja läheisyys tuntuu hyvältä. Siinä vaiheessa kun vastaanotto on kylmä ja kavahtava, niin on kummankin aika etsiä sopivampaa kumppania.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

No jos ei ole valmis missään muodossa eikä millään tavalla antamaan toiselle seksuaalista nautintoa niin kyllä se silloin on sama asia.

Samaa mieltä. Ihmisellä on luontainen tarve seksuaaliseen kosketukseen ja hyväksytyksi tulemisen tunteeseen parisuhteessa. Tai monella on. Tästä paitsi jääminen ei ole mikään pikku juttu vaan voi olla syvästi haavoittava kokemus. Enkä tarkoita, että olisi pakko antaa hampaat irvessä vaikkei yhtään kiinnosta. Itse kallistuisin eroon ja avoimeen suhteeseen näissä asioissa. Minä vaan luulen, ettei ne haluttomat aina tajua miten suuri ja herkkä asia se ihmisen seksuaalisuus voi olla. Vastauksista paistaa, että pohjimmiltaan ajatellaan että halukas haluaa kiusallaan. Ei siksi, että se on tarve jonka pitää täyttyä jotta halukas voi olla onnellinen ja tasapainossa.

Täällä ei myöskään ymmärretä, mitä se haluttomuus tarkoittaa ja miten seksuaaliset asiat todellakin voivat olla vastenmielisiä ja jopa ahdistusta aiheuttavia, jos ei vaan haluja ole. Vallalla on ajatus, että haluton haluaa ilkeyttään kieltää seksin toiselta, vaikka kyllähän useimmiten se halutonkin kärsii tilanteesta jossa ei pysty antamaan toiselle sitä mitä tämä tarvitsisi. Samaa mieltä siitä, että jonkinlainen avoin suhde tai hiljainen hyväksyntä sille, että toinen hakee seksin muualta, on joissain tapauksissa paras vaihtoehto, tai se ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Varmasti lähes jokainen tykkää myös toisenlaisesta hellyydestä. Jos seksuaaliset tarpeet kuitenkin ovat suuret niin se muu hellyys voi tuntua enemmän vain kidutukselta kun se nostaa vain entistä enemmän ne halut pintaa. 

Juuri siksi seksittömyys usein tuhoaa avioliittoa että myös se muukin hellyys vähenee koska se ei ole enää sille halukkaalle samalla tavalla mielekästä kuin silloin kun seksiä vielä oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Tämä. Ja se rakastetuksi, hyväksytyksi ja halutuksi tulemisen kokemus on parisuhteen ydintä. Sitä, miksi parisuhteeseen ylipäänsä hakeudutaan. Jos viesti on se, että olet ällö ja epäkelpo ja tuntuu pahalta koskea sinua, niin eihän parisuhde täytä tarkoitustaan. Tai sitten se on jonkinlainen hyöty- ja kämppissuhde. Koska parisuhteeseen kuuluvaa hyväksyntää ja rakkautta siellä ei enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

No jos ei ole valmis missään muodossa eikä millään tavalla antamaan toiselle seksuaalista nautintoa niin kyllä se silloin on sama asia.

Samaa mieltä. Ihmisellä on luontainen tarve seksuaaliseen kosketukseen ja hyväksytyksi tulemisen tunteeseen parisuhteessa. Tai monella on. Tästä paitsi jääminen ei ole mikään pikku juttu vaan voi olla syvästi haavoittava kokemus. Enkä tarkoita, että olisi pakko antaa hampaat irvessä vaikkei yhtään kiinnosta. Itse kallistuisin eroon ja avoimeen suhteeseen näissä asioissa. Minä vaan luulen, ettei ne haluttomat aina tajua miten suuri ja herkkä asia se ihmisen seksuaalisuus voi olla. Vastauksista paistaa, että pohjimmiltaan ajatellaan että halukas haluaa kiusallaan. Ei siksi, että se on tarve jonka pitää täyttyä jotta halukas voi olla onnellinen ja tasapainossa.

Täällä ei myöskään ymmärretä, mitä se haluttomuus tarkoittaa ja miten seksuaaliset asiat todellakin voivat olla vastenmielisiä ja jopa ahdistusta aiheuttavia, jos ei vaan haluja ole. Vallalla on ajatus, että haluton haluaa ilkeyttään kieltää seksin toiselta, vaikka kyllähän useimmiten se halutonkin kärsii tilanteesta jossa ei pysty antamaan toiselle sitä mitä tämä tarvitsisi. Samaa mieltä siitä, että jonkinlainen avoin suhde tai hiljainen hyväksyntä sille, että toinen hakee seksin muualta, on joissain tapauksissa paras vaihtoehto, tai se ero.

Se tulee varmaan siitä että on ihan normaali psykologinen reaktio että se haluton kääntää sen oman kärsimyksensä torjunnaksi jossa sitten tulee tiedostamattaan syyllistäneeksi myös sitä halukasta. Ei näissä ole yhtä syyllistä eikä yhtä uhria mutta helposti siinä parisuhteessa molemmat lopulta näkevät itsensä uhrina ja toisen syyllisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Mut jos toiselle ei tule siitä tenniksestä liikunnan jälkeistä hyvää oloa vaan ainoastaan kurja olo, niin eipä se sitten oikein toimi. Ja asioista juttelu siinä samalla, no, tajuat varmaan ettei se oikein toimi 😃

Halusitko ymmärtää vertauksen vai vaan halkoa hiuksia? Kun asiasta luodaan hetki jossa kumpikin saa itselle tärkeitä asioita niin se voi olla kokonaisuutenakin hyvä molemmille.

Kun se ei ole aina mahdollista. Siitä tulee vain kurja olo ja se rikkoo pidemmän päälle sisältä päin. Minä tiedän mistä puhun, kun olen haluttomuudesta kärsinyt, ihan todellakin kärsinyt koska olisin kyllä halunnut tuottaa puolisolleni nautintoa, mutta se ei vaan toiminut. Vaikka seksi tuntui ihan ok:lta, oli jälkeenpäin vain kurja olo. Minun tapauksessani kyse oli onneksi ohimenevästä tilanteesta, mutta hormoneista johtuvaa se oli.

Jos kumppanini kokisi seksin kanssani niin syvästi vastenmielisenä että kokisi kehoni koskettamisen rikkovan häntä henkisesti, niin suhde olisi kyllä ohi. Minulle rakkaus on sitä, että toiselle haluaa tehdä hyvää ja toisen kosketus ja läheisyys tuntuu hyvältä. Siinä vaiheessa kun vastaanotto on kylmä ja kavahtava, niin on kummankin aika etsiä sopivampaa kumppania.

-eri

En minäkään kykenisi elämään suhteessa, jossa toisen kosketus olisi vastenmielistä, mutta seksittömässä suhteessa kyllä. Mieluummin hoidan seksini yksin kuin vaadin haluttoman kumppanin siihen osallistumaan.

Mitä vanhalla lerppa äijällä tekee,yli 60 v on surkeita.Seksi on yliarvostettua,pärjää sitä ilmankin ja erittäin hyvin.Olkoot miehet keskenään.Onneksi vaihdevuotinen voi raivota,kun huvittaa.hahaa tosikot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Tämä. Ja se rakastetuksi, hyväksytyksi ja halutuksi tulemisen kokemus on parisuhteen ydintä. Sitä, miksi parisuhteeseen ylipäänsä hakeudutaan. Jos viesti on se, että olet ällö ja epäkelpo ja tuntuu pahalta koskea sinua, niin eihän parisuhde täytä tarkoitustaan. Tai sitten se on jonkinlainen hyöty- ja kämppissuhde. Koska parisuhteeseen kuuluvaa hyväksyntää ja rakkautta siellä ei enää ole.

Mutta mikään noista ei välttämättä vaadi seksiä. Toista voi rakastaa ja hyväksyä ja helliä monin tavoin, vaikkei olisi sitä seksiä. Mutta toki jos toiselle on suurta kärsimystä se seksin puute ja toinen ei kykene seksiä antamaan, niin kyllä se suhde päättyy sitten siihen, ei sille mitään voi.