Miksi ihmeessä vaihdevuosissakin "pitää" olla vielä halukas?

Vierailija kirjoitti:

Outoja nämä, jotka voivottelevat ap:n ja muiden tulevaa avioeroa. Jos mies lähtee siksi, että vaihdevuosi-ikäistä naista ei enää kiinnosta seksi, niin ainoa ikävä juttuhan siinä on se, että on ylipäänsä erehtynyt naimisiin miehen kanssa jolle suhteessa tärkeintä on seksi eikä vaimo ihmisenä. En minä ainakaan olisi halunnut edes naimisiin ihmisen kanssa, jolle parisuhteemme on vain joku fwb-suhde (= suhde joka ilman seksiä on vain kämppissuhde). Sehän tarkoittaa automaattisesti, että suhteessa ei voida vanheta yhdessä.

Nyt laittakaa seksin tilalle lapset ja kääntäkää sukupuoli naiseksi.

Ikävää kun mies on erehtynyt naimisiin naisen kanssa jolle lapset on tärkeintä eikä mies ihmisenä.

Miltä kuulostaa? Pahalta? Aivan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kotona on tarjolla vanhaa kärttyisää naisseuraa jonka päätyö alkaa olla enää miesten haukkuminen, niin eihän se ole mikään ihme jos miehet saavat tarpeekseen ja vaihtuu aktiivisempaan ja parempi käytöksiseen.

Kyllä maailmassa naisia on, eli ei elämää kannata tuhlata jonkun miesvihaajan, vaihdevuotisen pihtarin kanssa viettäen, jos se oma seksuaalinen aktiivisuus on vielä voimissaan, eikä ihan välttämättä halua olla enää pelkkänä kynnysmattona ja miesvihan kohteena.

Sitä ajattelutapaa tämäkin viestiketju on täynnä, naisten kirjoittamana.

Lukekaa tätäkin viestiketjua. Vaihdevuotiset, perusnegatiiviset ja haluttomat naiset lietsovat toisiaan lähes hurmokselliseen tilaan. Kuulostaako ja näyttääkö siltä mitä miehen elämän kuuluukin siinä vaiheessa olla kun jotkut naiset päättää voimaantua niissä vaihdevuosissaan?

Ei puhettakaan että itse alkaisin sellaista katsomaan, saati semmoisessa elämään.

Kun ei ole pakko.

Ongelma on siinä, ettei elintason ylläpitäjää päästettiin lähtemään, vaikka oma värkki kuivuu käyttämättömänä.

Ei sillä naisen pikku eläkkeellä omia menoja kateta ja maailmalla matkata, joten mies täytyy pitää.

Toki miehen tarpeista ei välitetä tippaakaan. Minä minä ja vain minun tarpeet. Viis äijästä paitsi, kun rahaa tarvitaan.

Kyllä naiset on itsekkäitä sikoja.

No kyllä ainakin minulla on 6-kymppisenä naisena vakaa taloudellinen tilanne, eli pystyn elättämään itseni sekä työelämän loppuvuosina että myöhemmin eläkkeellä. Olen itse pitänyt  huolta, että näin on. En tarvitse miestä itseni elättämiseen.

Miehet mahdollisti asiat sen 40 vuotta jotta nyt voi kehua kuinka pärjää ilmankin  ;D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Tuo oli hyvä vertaus koska seksiä voi ajatella samalla tavalla. Eli onko tärkeää itse toiminta vai se mitä se edustaa? Jos en niin välitä tenniksisestä niin toki on sinällään tylsää sitä pelata jos siinä ei ole mitään muuta. Mutta jos se pelaaminen edustaakin minulle jotain joka on meille pariskuntana tärkeää ja joka luo samalla meille yhteisen hetken niin se voikin olla paljon mielekkäämpää. Jos se tennis on meidän yhteinen hetki arjen keskellä jossa samalla jutellaan asioista, käydään sen jälkeen ehkä lounaalla ja nautitaan ihan vain liikunnan tuomasta hyvästä olosta niin tennis saattaakin olla minulle ihan mielekästä.

Kyse on siis edelleen siitä miten asioihin suhtautuu ja voidaanko niihin saada mukaan molemmille kivoja ja tärkeitä elementtejä.

Mut jos toiselle ei tule siitä tenniksestä liikunnan jälkeistä hyvää oloa vaan ainoastaan kurja olo, niin eipä se sitten oikein toimi. Ja asioista juttelu siinä samalla, no, tajuat varmaan ettei se oikein toimi 😃

Halusitko ymmärtää vertauksen vai vaan halkoa hiuksia? Kun asiasta luodaan hetki jossa kumpikin saa itselle tärkeitä asioita niin se voi olla kokonaisuutenakin hyvä molemmille.

Kun se ei ole aina mahdollista. Siitä tulee vain kurja olo ja se rikkoo pidemmän päälle sisältä päin. Minä tiedän mistä puhun, kun olen haluttomuudesta kärsinyt, ihan todellakin kärsinyt koska olisin kyllä halunnut tuottaa puolisolleni nautintoa, mutta se ei vaan toiminut. Vaikka seksi tuntui ihan ok:lta, oli jälkeenpäin vain kurja olo. Minun tapauksessani kyse oli onneksi ohimenevästä tilanteesta, mutta hormoneista johtuvaa se oli.

Jos kumppanini kokisi seksin kanssani niin syvästi vastenmielisenä että kokisi kehoni koskettamisen rikkovan häntä henkisesti, niin suhde olisi kyllä ohi. Minulle rakkaus on sitä, että toiselle haluaa tehdä hyvää ja toisen kosketus ja läheisyys tuntuu hyvältä. Siinä vaiheessa kun vastaanotto on kylmä ja kavahtava, niin on kummankin aika etsiä sopivampaa kumppania.

-eri

En minäkään kykenisi elämään suhteessa, jossa toisen kosketus olisi vastenmielistä, mutta seksittömässä suhteessa kyllä. Mieluummin hoidan seksini yksin kuin vaadin haluttoman kumppanin siihen osallistumaan.

Ei ainakaan minulla ole kyse siitä että pitäisi vaatia jotain. Vaan että jos en voi suhteessa kokea sitä että olen haluttu ja rakastettu niin silloin suhteen pohja putoaa minulta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Tämä. Ja se rakastetuksi, hyväksytyksi ja halutuksi tulemisen kokemus on parisuhteen ydintä. Sitä, miksi parisuhteeseen ylipäänsä hakeudutaan. Jos viesti on se, että olet ällö ja epäkelpo ja tuntuu pahalta koskea sinua, niin eihän parisuhde täytä tarkoitustaan. Tai sitten se on jonkinlainen hyöty- ja kämppissuhde. Koska parisuhteeseen kuuluvaa hyväksyntää ja rakkautta siellä ei enää ole.

Mutta mikään noista ei välttämättä vaadi seksiä. Toista voi rakastaa ja hyväksyä ja helliä monin tavoin, vaikkei olisi sitä seksiä. Mutta toki jos toiselle on suurta kärsimystä se seksin puute ja toinen ei kykene seksiä antamaan, niin kyllä se suhde päättyy sitten siihen, ei sille mitään voi.

Monille ihmisille vaatii. Ihan samoin kuin se toinen ei vain enää pysty haluamaan seksiä, se halukas ei vain enää pysty tuntemaan itseään rakastetuksi jos se toinen ei häntä enää pysty koskemaan seksuaaliseksi.

Se on se millaisia ihmiset voivat olla eikä kumpaakaan voi muuttaa väkisin.

Ihan kuten se haluton ei väkisin muutu halukkaaksi niin se halukas ei väkisin muutu sellaiseksi että hän kokisi liittonsa hyväksi ja itsensä hyväksytyksi ilman seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Joo, moni nainen joutuu totuttelemaan siihen ettei koskaan saa kuulla sitä rakkaudentunnustusta, "kyllä minä kerron sitten jos en enää rakasta". Tai muutakaan tunnustusta kaikesta mitä toisen eteen tekee. Poikkeaako tämä seksiasia nyt sinällään sit siitä. Joutuu pärjäämään ilman jotain mitä kaipaisi, ja opettelemaan luottamaan siihen että kyllä se rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kotona on tarjolla vanhaa kärttyisää naisseuraa jonka päätyö alkaa olla enää miesten haukkuminen, niin eihän se ole mikään ihme jos miehet saavat tarpeekseen ja vaihtuu aktiivisempaan ja parempi käytöksiseen.

Kyllä maailmassa naisia on, eli ei elämää kannata tuhlata jonkun miesvihaajan, vaihdevuotisen pihtarin kanssa viettäen, jos se oma seksuaalinen aktiivisuus on vielä voimissaan, eikä ihan välttämättä halua olla enää pelkkänä kynnysmattona ja miesvihan kohteena.

Sitä ajattelutapaa tämäkin viestiketju on täynnä, naisten kirjoittamana.

Lukekaa tätäkin viestiketjua. Vaihdevuotiset, perusnegatiiviset ja haluttomat naiset lietsovat toisiaan lähes hurmokselliseen tilaan. Kuulostaako ja näyttääkö siltä mitä miehen elämän kuuluukin siinä vaiheessa olla kun jotkut naiset päättää voimaantua niissä vaihdevuosissaan?

Ei puhettakaan että itse alkaisin sellaista katsomaan, saati semmoisessa elämään.

Kun ei ole pakko.

Ongelma on siinä, ettei elintason ylläpitäjää päästettiin lähtemään, vaikka oma värkki kuivuu käyttämättömänä.

Ei sillä naisen pikku eläkkeellä omia menoja kateta ja maailmalla matkata, joten mies täytyy pitää.

Toki miehen tarpeista ei välitetä tippaakaan. Minä minä ja vain minun tarpeet. Viis äijästä paitsi, kun rahaa tarvitaan.

Kyllä naiset on itsekkäitä sikoja.

Miehen joka sidotaan kiinni vasten tahtoaan asuntoon niin ettei hän pääse halustaan huolimatta lähtemään kotoaan, kannattaa soittaa poliisille heti kun saa puhelimen käteensä ja ilmoittaa että käynnissä on vapaudenriisto. Se on suomen lain mukaan rikos, ja  mies voi myös itse irti päästyään hakeutua turvakotiin.

Muista tuo kun nainen on hakattuna ties monetta kertaa.

Se voi aina lähteä.

Naisille ei yleensä ole ongelma että miehet näkevät heidät lapsien äiteinä eivätkä seksuaalisina olentoina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Joo, moni nainen joutuu totuttelemaan siihen ettei koskaan saa kuulla sitä rakkaudentunnustusta, "kyllä minä kerron sitten jos en enää rakasta". Tai muutakaan tunnustusta kaikesta mitä toisen eteen tekee. Poikkeaako tämä seksiasia nyt sinällään sit siitä. Joutuu pärjäämään ilman jotain mitä kaipaisi, ja opettelemaan luottamaan siihen että kyllä se rakastaa.

Poikkeaa sikäli että lähes jokainen on sitä mieltä että vähintä mitä se puoliso voisi tehdä olisi opetella sanomaan niitä rakkaudentunnustuksia edes joskus. Seksissä kuitenkin ajatellaan että mihinkään ei ole mitään velvollisuutta eikä mistään saa valittaa vaikka haluaisikin jotain mitä toinen ei anna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Tämä. Ja se rakastetuksi, hyväksytyksi ja halutuksi tulemisen kokemus on parisuhteen ydintä. Sitä, miksi parisuhteeseen ylipäänsä hakeudutaan. Jos viesti on se, että olet ällö ja epäkelpo ja tuntuu pahalta koskea sinua, niin eihän parisuhde täytä tarkoitustaan. Tai sitten se on jonkinlainen hyöty- ja kämppissuhde. Koska parisuhteeseen kuuluvaa hyväksyntää ja rakkautta siellä ei enää ole.

Mutta mikään noista ei välttämättä vaadi seksiä. Toista voi rakastaa ja hyväksyä ja helliä monin tavoin, vaikkei olisi sitä seksiä. Mutta toki jos toiselle on suurta kärsimystä se seksin puute ja toinen ei kykene seksiä antamaan, niin kyllä se suhde päättyy sitten siihen, ei sille mitään voi.

Monille ihmisille vaatii. Ihan samoin kuin se toinen ei vain enää pysty haluamaan seksiä, se halukas ei vain enää pysty tuntemaan itseään rakastetuksi jos se toinen ei häntä enää pysty koskemaan seksuaaliseksi.

Se on se millaisia ihmiset voivat olla eikä kumpaakaan voi muuttaa väkisin.

Ihan kuten se haluton ei väkisin muutu halukkaaksi niin se halukas ei väkisin muutu sellaiseksi että hän kokisi liittonsa hyväksi ja itsensä hyväksytyksi ilman seksiä.

Ja sitten ainoa vaihtoehto on ero, jos kumpikaan ei pysty joustamaan. Se on niin eikä kummankaan syytä.

Vierailija kirjoitti:

Naisille ei yleensä ole ongelma että miehet näkevät heidät lapsien äiteinä eivätkä seksuaalisina olentoina.

No kyllä ainakin minulle se on iso ongelma. Se mikä on saanut minut jaksamaan läpi raskaidenkin lapsiperheaikojen on se että me olemme aina olleet nimenomaan se aikuinen pariskunta, tiimi joka toimii kahden toisiaan rakastavan ja haluavan aikuisen liittona, eikä vain jotkut hajuton ja mauton iskä ja äiskä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Joo, moni nainen joutuu totuttelemaan siihen ettei koskaan saa kuulla sitä rakkaudentunnustusta, "kyllä minä kerron sitten jos en enää rakasta". Tai muutakaan tunnustusta kaikesta mitä toisen eteen tekee. Poikkeaako tämä seksiasia nyt sinällään sit siitä. Joutuu pärjäämään ilman jotain mitä kaipaisi, ja opettelemaan luottamaan siihen että kyllä se rakastaa.

Poikkeaa sikäli että lähes jokainen on sitä mieltä että vähintä mitä se puoliso voisi tehdä olisi opetella sanomaan niitä rakkaudentunnustuksia edes joskus. Seksissä kuitenkin ajatellaan että mihinkään ei ole mitään velvollisuutta eikä mistään saa valittaa vaikka haluaisikin jotain mitä toinen ei anna.

Niin seksiä ei tosiaan vaan voi harrastaa jos ei ole yhtään haluja. Se ei ole opettelukysymys. No, joskus asiaan voi vaikuttaa, mutta aina ei, ja siitähän tässä keskustelussa onkin kyse, että pitäisi pystyä myöntämään se fakta että joskus ne seksihalut vaan loppuu ja se on aivan normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Tämä. Ja se rakastetuksi, hyväksytyksi ja halutuksi tulemisen kokemus on parisuhteen ydintä. Sitä, miksi parisuhteeseen ylipäänsä hakeudutaan. Jos viesti on se, että olet ällö ja epäkelpo ja tuntuu pahalta koskea sinua, niin eihän parisuhde täytä tarkoitustaan. Tai sitten se on jonkinlainen hyöty- ja kämppissuhde. Koska parisuhteeseen kuuluvaa hyväksyntää ja rakkautta siellä ei enää ole.

Mutta mikään noista ei välttämättä vaadi seksiä. Toista voi rakastaa ja hyväksyä ja helliä monin tavoin, vaikkei olisi sitä seksiä. Mutta toki jos toiselle on suurta kärsimystä se seksin puute ja toinen ei kykene seksiä antamaan, niin kyllä se suhde päättyy sitten siihen, ei sille mitään voi.

Monille ihmisille vaatii. Ihan samoin kuin se toinen ei vain enää pysty haluamaan seksiä, se halukas ei vain enää pysty tuntemaan itseään rakastetuksi jos se toinen ei häntä enää pysty koskemaan seksuaaliseksi.

Se on se millaisia ihmiset voivat olla eikä kumpaakaan voi muuttaa väkisin.

Ihan kuten se haluton ei väkisin muutu halukkaaksi niin se halukas ei väkisin muutu sellaiseksi että hän kokisi liittonsa hyväksi ja itsensä hyväksytyksi ilman seksiä.

Ja sitten ainoa vaihtoehto on ero, jos kumpikaan ei pysty joustamaan. Se on niin eikä kummankaan syytä.

Näin se on ja se pitää myös sen haluttoman hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Naisille ei yleensä ole ongelma että miehet näkevät heidät lapsien äiteinä eivätkä seksuaalisina olentoina.

Kyllä se usein on nimenomaan iso ongelma, ja vaikuttaa siihen naisen seksuaalisuuteenkin kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Joo, moni nainen joutuu totuttelemaan siihen ettei koskaan saa kuulla sitä rakkaudentunnustusta, "kyllä minä kerron sitten jos en enää rakasta". Tai muutakaan tunnustusta kaikesta mitä toisen eteen tekee. Poikkeaako tämä seksiasia nyt sinällään sit siitä. Joutuu pärjäämään ilman jotain mitä kaipaisi, ja opettelemaan luottamaan siihen että kyllä se rakastaa.

Poikkeaa sikäli että lähes jokainen on sitä mieltä että vähintä mitä se puoliso voisi tehdä olisi opetella sanomaan niitä rakkaudentunnustuksia edes joskus. Seksissä kuitenkin ajatellaan että mihinkään ei ole mitään velvollisuutta eikä mistään saa valittaa vaikka haluaisikin jotain mitä toinen ei anna.

Niin seksiä ei tosiaan vaan voi harrastaa jos ei ole yhtään haluja. Se ei ole opettelukysymys. No, joskus asiaan voi vaikuttaa, mutta aina ei, ja siitähän tässä keskustelussa onkin kyse, että pitäisi pystyä myöntämään se fakta että joskus ne seksihalut vaan loppuu ja se on aivan normaalia.

Ei siihen seksuaalisia haluja tarvita mutta kyllä halua tuottaa toiselle iloa ja nautintoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Joo, moni nainen joutuu totuttelemaan siihen ettei koskaan saa kuulla sitä rakkaudentunnustusta, "kyllä minä kerron sitten jos en enää rakasta". Tai muutakaan tunnustusta kaikesta mitä toisen eteen tekee. Poikkeaako tämä seksiasia nyt sinällään sit siitä. Joutuu pärjäämään ilman jotain mitä kaipaisi, ja opettelemaan luottamaan siihen että kyllä se rakastaa.

Oliskohan mun mies 27v aikana sanonut kahdesti että rakastaa??

Silti - ei ole ollut sellaista hetkeä etten olisi tuntenut itseäni rakastetuksi. arvostetuksi, kauniiksi ja halutuksi hänen silmissään. Asian voi osoittaa sadoin eri tavoin (esim yksi niistä on läheisyys ja toinen tämä haukuttu srmeksi)

En kaipaa yhtään noita sanoja mutta huomaisin heti jos arvostus tai läheisyys muuttuisi. Ja kaipaisin todella. Sanat eivät korvaa mitään, ne voi valehdella mutta kosketus ei.

Eli mulle ihan eri asia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoja nämä, jotka voivottelevat ap:n ja muiden tulevaa avioeroa. Jos mies lähtee siksi, että vaihdevuosi-ikäistä naista ei enää kiinnosta seksi, niin ainoa ikävä juttuhan siinä on se, että on ylipäänsä erehtynyt naimisiin miehen kanssa jolle suhteessa tärkeintä on seksi eikä vaimo ihmisenä. En minä ainakaan olisi halunnut edes naimisiin ihmisen kanssa, jolle parisuhteemme on vain joku fwb-suhde (= suhde joka ilman seksiä on vain kämppissuhde). Sehän tarkoittaa automaattisesti, että suhteessa ei voida vanheta yhdessä.

Nyt laittakaa seksin tilalle lapset ja kääntäkää sukupuoli naiseksi.

Ikävää kun mies on erehtynyt naimisiin naisen kanssa jolle lapset on tärkeintä eikä mies ihmisenä.

Miltä kuulostaa? Pahalta? Aivan.

Öh, kyllä normaalien vanhempien kuuluukin asettaa ne lapset etusijalle kun he ovat pieniä. Tietenkään se ei ole ihan ok että hankkii puolison vain saadakseen lapsia, ellei kyse ole yhteisestä sopimuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta voi päätellä, että suhteessa on seksiä siihen asti kunnes lapset on tehty. Pikkulapsiaikana ei seksi maistu ja sen jälkeen alkaakin loppuiän kestävä kuivalihakausi.

Very good. Tämä tieto on alkanut tihkua myös nuorempien miesten tietoisuuteen, joita ei oikeastaan kiinnosta sitoutua vajaan 10 vuoden panojakson takia mihinkään naiseen. Muutaman satasen kuukausimaksulla saa saman ja sellaisella liisinkisopimuksella on aina tuore 'auto' alla. Huoletonta elämää johon on varaa koska omat rahat voi pitää itse. On varaa kaikkeen muuhunkin mikä tekee elämästä stressivapaan ja elämisen arvoisen.

Tästä ei ole jostain syystä saanut puhua ääneen  :)

Miehen pitää katsos rakastaa naista joka ei oikeastaan rakasta miestä vaan niitä lapsia johta mies mahdollistaa. Miehillä taas ei ole mitään takeita siitä kenen lapsia nainen edes hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä on tullut ilmi (en tiedä onko kuitenkin yhden kirjoittajan tekstiä), että eniten ärsyttää se kun toinen on tyytyväinen elämäänsä ja itse ei. Eli jonkinlainen katkeruus ja ärsyyntyminen siitä, että toinen on onnellinen ilman halujakin. Lisäksi läpi tunkee myös se ajatus, että halujen loppuminen olisi jonkinlainen päätös. Yhtenä aamuna vaan herää ja tuumaa, että ei saakeli, nyt muuten loppuu seksihalut.

Kyllä, ja myös vaikuttaa siltä, että joittenkin mielestä seksihalujen loppuminen on joku valinta joka tehdään ihan miesten kiusaksi

Ei se ole valinta mutta tiettyyn määrään se on valinta että mitä siitä seuraa suhteelle.

On kyllä erittäin vastenmielinen ajatus, että kumppani suostuisi vastentahtoisesti seksiin, vain siksi että minun tarpeet tyydytetään. En halua sellaista seksiä. Joko sellaista, että molemmat siitä nauttii, tai sitten yksin.

Tätä aina jankataan ja unohdetaan että sen ei nimenomaan pitäisi olla vastentahtoista. Vaan asia jota tehdään rakkaudesta ja halusta tuottaa toiselle hyvää oloa. Aika normaali asia hyvässä parisuhteessa siis.

..mutta ei kuitenkaan toisinpäin, jos seksittömyys tuo tuottaa sille toiselle osapuolelle hyvää oloa?

Jos se että ei tee jotain tuottaa itsessään erityistä nautintoa niin silloin kyseessä on kyllä joku aika harvinainen psykologinen häiriö. Ei minulle tuota nautintoa se että en pelaa tennistä vaikka en tenniksestä välitäkään. Se on vain täysin neutraali tunne että en pelaa.

Mutta toisaalta, se että pakotat toisen pelaamaan vaikkei sitä yhtään kiinnostaisi, tuottaa sille toiselle epämukavan olon. Yleensä sellaiset harrastukset loppuu aika lyhyeen, jossa toinen on mukana vain toisen mieliksi, kun kyllähän se pilaa sitä nautintoa tekemisestä jos ei toista vähääkään kiinnosta.

Olen eri, mutta henkilökohtaisesti en ole kiinnostunut parisuhteesta, jossa minun kehoni koskeminen tuottaa toiselle epämukavan olon. Kyllä parisuhde on silloin ohi kun toisen kosketus ällöttää.

Se on sun valinta se. Tosin, se ettei halua seksiä tai mitään seksuaalista, ei ole sama asia kuin se että pitäisi toisen vartaloa ällöttävänä eikä halua ollenkaan koskea.

Mutta kertooko/kehuuko haluton tätä toiselle? Ei.

Ja silloin ilman jäävä tietenkin miettii mikä hänessä on vikana kun ei kelpaa, onko ruma ja iljettävä.

No niin, taas päästään siihen, että haluttomuutta pidetään jotenkin epänormaalina. Jos ymmärrettäisiin ja olisi yleisessä tiedossa, että se on luonnollinen osa ihmisen elinkaarta että ne halut vaan vähenee ja häviää, joko tilapäisesti tai osittain, niin olisi varmasti sen puolisonkin helpompi olla. Kun ei tarvitsisi miettiä että onko vika minussa. Haluttomuus ei myöskään missään määrin estä kehumasta puolisoa tai keskustelemasta asioista, tai estä tarjoamasta hellyyttä muilla tavoin, vaikka niin täällä koetetaan väittää. Toki, jos seksi on ainoa tapa jolla kykenee ottamaan sitä hellyyttä vastaan niin sitten se suhde ei varmaan enää toimi.

Ihmisen psykologia ei kuitenkaan toimi noin. Normaalisti ihminen haluaa sen vahvistuksen sille kelpaavuudelleen ja rakastettavuudelleen juuri sellaisessa muodossa jossa sitä itse kaipaa. Ihan kuten moni kaipaa sitä että se puoliso sanoo ääneen rakastavansa vaikka kyllä sitä tietää muutenkin että se rakastaa. Mutta jos se ei sano sitä pitkään aikaan niin kuitenkin sitä alkaa helposti epäillä että rakastaako se kun ei kerran sano.

Joo, moni nainen joutuu totuttelemaan siihen ettei koskaan saa kuulla sitä rakkaudentunnustusta, "kyllä minä kerron sitten jos en enää rakasta". Tai muutakaan tunnustusta kaikesta mitä toisen eteen tekee. Poikkeaako tämä seksiasia nyt sinällään sit siitä. Joutuu pärjäämään ilman jotain mitä kaipaisi, ja opettelemaan luottamaan siihen että kyllä se rakastaa.

Poikkeaa sikäli että lähes jokainen on sitä mieltä että vähintä mitä se puoliso voisi tehdä olisi opetella sanomaan niitä rakkaudentunnustuksia edes joskus. Seksissä kuitenkin ajatellaan että mihinkään ei ole mitään velvollisuutta eikä mistään saa valittaa vaikka haluaisikin jotain mitä toinen ei anna.

Niin seksiä ei tosiaan vaan voi harrastaa jos ei ole yhtään haluja. Se ei ole opettelukysymys. No, joskus asiaan voi vaikuttaa, mutta aina ei, ja siitähän tässä keskustelussa onkin kyse, että pitäisi pystyä myöntämään se fakta että joskus ne seksihalut vaan loppuu ja se on aivan normaalia.

Ei siihen seksuaalisia haluja tarvita mutta kyllä halua tuottaa toiselle iloa ja nautintoa.

No kyllä vaan tarvitaan. Muuten se ei ole mitään seksiä ja tuskin edes siitä saavasta osapuolesta mukavaa.

Niin totta

Itse olen jo 54-vuotias ja halut on täysin nollassa. Mies puolestaan vissiin jossain paniikissa vanhenemisesta ja aina kun lapset vaan ollaan jonkin aikaa ihan kahdestaan kotona (lapset omissa menoissaan), niin heti ehdottelemassa, että nythän me voitais rakastella. Eikä se mieheltäkään oikein enää suju eli halut on kovemmat kuin käytännön toteutus, mutta silti jatkuvasti mankuu seksiä.

Rasittavaa! 

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia lööppejä näkee aina, koska haluttomuus seksiin on vieläkin aikalailla tabu yhteiskunnassamme. Koskee kaikenikäisiä. Kaikkien pitäisi haluta seksiä aina ja nauttia siitä aina. Ja miesten haluttomuus on vieläkin isompi tabu, josta ei juurikaan puhuta. Myöskin seksuaalinen suuntaus aseksuaalisuus (joka ei toki liity hormonitoimintaan) on yhä huonosti tunnettu.

Tää miesten haluttomuus on kyllä ihan hemmetin iso tabu. Tämäkin ihan asiallinen aloitus on mennyt jankkaamiseksi siitä, miten mies aina kärsii jos vaimo on haluton ja miten seksitön suhde on automaattisesti rakkaudeton suhde, ja yritetään inttää että kyllä pitää vaan harrastaa seksiä vaikka ei vois vähempää kiinnostaa. Haukutaan maan rakoon mies, joka kertoo ettei seksi ole suhteessa niin tärkeää, vaan ne muut asiat.