Pitääkö se oikeasti paikkansa, että joidenkin lapset saavat 20 joululahjaa?? Tai peräti enemmän?
En voi käsittää! Teette kyllä karhunpalveluksen lapsillenne tuollaisilla lahjamäärillä.
Kommentit (116)
Meillä äiti oli sellainen jouluihminen ja tykkäsi laittaa paljon paketteja. Rahallinen arvo ei ollut kovin suuri, jokainen lapsi sai 1-2 isompaa lahjaa ja sitten pieniä lisäksi. Tuli leikkikaluja, vaatetta ja karkkia. Joulukarkkien saaminenkin oli jännempää, kun ne oli paketissa (vaikka kaikki lapset sai sen saman karkkirasian...). Ahneeksi ja kiittämättömäksi en itseäni tunnista kuitenkaan!!! Jokaisesta lahjasta olin iloinen, oli siinä sitten lapaset tai barbie.
Koska tiedän miten kiva on saada huolella mietittyjä lahjoja, niin tykkään näin aikuisena (ja tykkäsin jo lapsena, väkersin aina itse vanhemmille paketteja, välillä niissä oli käsitöitä, välillä piirrustuksia, välillä runoja) ilahduttaa läheisiä lahjoilla. Miehellekin tykkään laittaa pukin konttiin kaikkea sellaista, mistä hän on ohimennen maininnut, että pitäis sellainen ja sellainen hankkia... Siis tarpeeseen ja toiveeseen. Edelleenkään rahallinen arvo ei suuri, mutta ajatus sitäkin suurempi.
Sama on omien lasten lahjoissa. Pikkujuttuja menee pukinkonttiin useampi ja sitten pari arvokkaampaa. Ja opetan lapsille myös sen, että lahjoista ollaan kiitollisia ja meillä jo 3v. tietää, että IHMISET haluaa ilahduttaa toisiaan jouluna lahjoin eikä hän luule lahjojen tulevan joulupukilta. Innoissaan poika jo miettii, mitä ostaa pikkusiskolleen lahjaksi, kunhan pääsee kaupoille. Isovanhemmilleen ja isälleen onkin jo lahjat hankkinut ja paketoinut :) Voi sitä lapsen iloa, kun saa ilahduttaa muita. Ja hänen hartain toiveensa on, että joulukuusen alla olisi hänelle YKSI paketti. Odotetaankin innolla miehen kanssa sitä lapsen iloa kun tajuaa, että häntä odottaakin monta kivaa pakettia!
paljon. Mutta ne on sellasia, että toppahanskatkin talveksi saatettu paketoida jne. Se on vaan lapsista niin hauskaa avata paketteja. Ja myös aikuisista... ;)
Opettakaa samalla lapsillenne, ettei lahjojen määrä kuitenkaan ole se tärkein juttu. Meidän lapsemme ovat saaneet joka joulu 5 - 10 lahjaa, mikä tuntuu tosi pieneltä määrältä, kun he ensimmäisenä koulupäivänä joulun jälkeen tulevat koulusta kotiin. Lapset vertailevat keskenään lahjojen määriä ja ne, jotka ovat saaneet valtavat röykkiöt, kehuskelevat saamillaan lahjoilla. Ovatpa lapsemme useaan otteeseen kuulleet olevansa köyhiä ja perheemme köyhyyttä on ihmetelty, kun lahjoja ei niin hirveästi ole tullut. Eikä tule tänä vuonnakaan, 1 - 5 per lapsi.
ehkä 4 pakettia ja niistäkin 2 on aina semmoisia " turhia" .
Mutta ihana huomata, että näin moni nauttii vielä lahjakasoista (lasten)! Minusta nämä viime aikojen " emme anna lahjoja, vaan rahat hyväntekeväisyyteen" -jutut on kammottavia!
Hyväntahtoista, mutta silti itsekästä!
T. 34 v, joka on aina saanut nauttia isoista lahjakasoista ja silti en ole pilalle hemmoteltu=)
Äitinä pistäisin kyllä stopin johonkin. Kämppä olisi tällaisen lahjamäärän jälkeen kyllä melkoinen rojuvarasto.
body-pakkauksen (3bodya), pipon, siistit kevyttoppahousut ja yöppäripakkauksen (3kpl). Pipoa (Ylenhyvä-malli) lukuunottamatta tilasin kaikki vaatteet Elloksen alesta ja ne ovat tarpeellisia. Tai no toppahousut ehkä vähän luksusta... Meiltä siis tulee 4-5 TARPEELLISTA lahjaa. Lisäksi luulen lapsen saavan taaperokärryn (" tarpeellinen" ), pulkan, jotain soittimia ja läjän vaatteita. Ehkäpä kaikkinensa 15-20 lahjaa.
Sisarukseni lapset saavat varmasti paljon enemmän... Vaikka kukaan ei ostaisi paljon, kertyy isolta lähipiiriltä äkkiä monta kymmentä lahjaa.
...kun ostavat niitä kuitenkin. Kirjoja saa aina tulla lisää, ne mahtuvat kaappiin, legoja, rautatiejatkoja, ulkoleluja, sukset yms. Toki sitten lasten toiveistakin jotain ei niin käytännöllistä.
vuodessa ihana iso kasa, kuin kaikenlaista pientä pitkin vuotta. Meidän lapsille ei juuri ostella leluja tai levyjä tai pelejä pitkin vuotta, mutta jouluna saavat sitten vähän useamman lahjan. Kumpikin saa n. 15 pakettia, joista alle puolessa on ihan lelu (pojat 5v. ja 8v.), muissa cd, tietokonepeli, lautapeli, vaate, kirja tms. Eivätkä taatusti ole menneet lapset pilalle, vaan ovat joka joulu aivan hurmiossa siitä, miten hienoja lahjoja he saivatkaan - ja ennen joulua eivät osaa mitään oikein toivoa vaan mieluummin jättävät tonttujen harkittavaksi mitä annetaan :-)
Minusta on paljon huonompi systeemi tuo että lahjoja annetaan ripotellen pitkin vuotta, tai että ostetaan joka marekttikeikalta jokin tavara (kuten monet tekevät). Siinähän lapset oppii pitämään lahjojen saamista arkisena asiana sen sijaan että se olisi kerran vuodessa tapahtuva huippuhetki.
Niin, ja vielä sen verran, että tästä " lahjavuoresta" huolimatta meillä on tosi paljon vähemmän tavaraa lasten huoneissa kuin useimmilla tutuillamme eikä ihan krääsää juuri lainkaan.
Minustakin paremp, että lelujen saaminen liittyy juhlaan. Luulen, että suuremman karhunpalveluksen lapselle tekee, jos ostaa kaikkea pientä aina silloin tällöin.
joka markettikeikalta.. ja mitähän muita virheitä siihen tulikaan.
Voitasko muuten pitää ne alle 1,5-vuotiaat poissa tästä ketjusta, kun sen ikäiselle kuitenkin pakettinaru on vielä kiinnostavampi juttu kuin paketin sisältö eikä hemmottelu ole oikein ajankohtainen huolenaihe?
. OIkeasti kykenevät nauttimaan vain muutamasta.
lahjoja? Ymmärrän kyllä sen, että on kummia, tätiä ja mummoa ym. jotka kaikki jotenkin " sekoavat" näin joulun alla ja lahjoja tulee kasapäin..meillä itsellä on vähän sama tilanne, vaikka olemmekin sanoneet, että yksi lahja riittää..Mutta ainakaan minä ja mieheni emme enää lisää tuota lahjamäärää ostamalla itsekin paketteja. Lahjathan ovat joka tapauksessa " joulupukilta" , joten emme näe tarpeelliseksi ostaa itse paketteja ja topparukkasia ym. en viitsi paketoida, sillä kaiken tarpeellisen voimme antaa muutoin. Kyseessä siis 2-vuotias lapsi, joka ei todellakaan tarvitse kymmeniä lahjoja vaan " sekoaa" jo parista paketista ja lopulta ei enää edes jaksa avata kaikkia lahjoja...saati sitten leikkiä ja arvostaa niitä.
Meillä esimerkiksi 14-vuotias on saanut joka vuosi vuoren verran lahjoja, koska sukulaiset tykkäävät lahjoa. Kun joulun alla kyselin lahjatoiveita, lapsi keksi kokonaista yhden toiveen. Tämä lapsi ei koskaan ole kiukutellut kaupassa minkään tavaran tai herkun takia ja peleihin ja musiikkiin hän säästää rahat aina viikkorahoistaan. Jos hän tarvitsee enemmän rahaa hän *yllätys* tekee töitä sen eteen; esimerkiksi kaitsee naapuruston koiria iltapäivisin, kun naapurit ovat töissä.
Eeei, en usko, että pelkästään lahjojen määrä pilaa lapsen. Se kuinka perhe suhtautuu lahjoihin, taas voi pilatakin.
Mutta otetaanpas esimerkki 9-vuotiaan pojan lahjalistasta. " Sukat, kirja (Risto Räppääjä), palapeli. Sitten oli vielä joku lelu, jota pitkään pähkäili, eikä kai oikeastaan halua, mutta ajatteli, että pitää joku sellainenkin olla. Sitä lelua en aio ostaa. Mutta sukat saa ihan varmasti:) Ja isovanhemmilta ja kummeilta tulee lahjoja.
Ja meillä kyllä vaatteetkin pakataan nätisti, ja suklaat. Normaalisti meillä ei ostella paljon leluja/tavaroita jne, ja näin jouluksi mietitään ennen kaikkea tarpeellista, mutta myös jotakin kivaa. Esim näitä mäkkärileluja tms krääsää meillä ei ole ollenkaan.
Juhla on juhla, ja nautitaan siitä kaikki omien perinteidemme mukaan!
T. se, joka lapsena oli ikionnellinen saadessaan toivomansa ihanan lakin...
esim. kirjoja, pelejä, palapelejä, urheiluvälineitä, vaatteita.
Itse koen, että lahjaksi annetaan spesiaalijuttuja, ei mitään pikkuhousuja ja shampoita.
Siskon perheellä taas on tapana kasata kaikki about joulun tiimoilla ostettava tavara joululahjoiksi.
Toki nää on joulun viettoon liittyviä, perhekohtaisia tapoja. Kukin tyylillään. Mutta onko se pakettien määrä hurjan tärkeä juttu?
joulu ei ole vuoden suurin eikä merkittävin juhla, koska emme ole millään tasolla uskonnollisia emmekä kuulu kirkkoon. Siksi myöskään lahjavuoret eivät liity joulunaikaamme. Onneksi meillä ei ole niin laajaa sukua, jotka kaikki haluaisivat lahjoa tavaroilla lastamme, vaan olemme tehneet sopimuksen, että vain ihan pienen lahjan saa jokainen halutessaan antaa, mutta isommat ostokset teemme me vanhemmat itse eikä suinkaan jouluna vaan silloin kun kyseistä asiaa/tavaraa tarvitaan.
Jokainen tekee tavallaan, mutta me emme halua opettaa lapsellemme, että tavarat tuo onnea, koska niinhän asia ei suinkaan elämässä ole. Lapsi on iloinen pienestäkin lahjasta.
Olen toki kuullut ystävältäni kuinka hänen lapsensa sai 4 kk vanhana ekana joulunaan 48 pakettia! Eihän lapsi tuossa vaiheessa tosiaankaan jaksa kiinnostua kuin ehkä yhden lahjan käärepaperista ja narusta. Aivan hullua hommaa tuo lahjojen määrä, mutta kukin tavallaan...
Itselläni ei ole ollut tapana shampoita pakata. Villasukkia on tainnut joskus joltakulta mummolta paketissa tulla ja lapsi joka niitä oli toivonut, oli oikein onnellinen.
Xandris:
Itse koen, että lahjaksi annetaan spesiaalijuttuja, ei mitään pikkuhousuja ja shampoita.Siskon perheellä taas on tapana kasata kaikki about joulun tiimoilla ostettava tavara joululahjoiksi.
Toki nää on joulun viettoon liittyviä, perhekohtaisia tapoja. Kukin tyylillään. Mutta onko se pakettien määrä hurjan tärkeä juttu?
2 mummoa ja 2 pappaa, 3 isomummoa ja 2 isopappaa, 3 tätiä, eno, kummi, ja muut läheiset päälle, niin äkkiäkös noita tulee. itse ostin 4 lahjaa, kun keksin hyviä. mies ostanut yhden isomman.