Olen katsonut tässä joitain Supernanny-jaksoja ja mietin että onko tämä kurittomuus/kädettömyys lasten kanssa uusi ilmiö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvoin näkee näin voimakasta lapsivihaa huokuvaa viestien sarjaa...

Luulen, että seuraava kommentti on aloittajan tekemä: "Nykyään äiti on lapsen paras kaveri,argh,argh 🤮🤮"

Vaikka lasten kanssa ei ollut ongelmaa, ainakaan nukkumaanmenon suhteen, suhteet heihin eivät ilmeisesti kehittyneet läheisiksi. Siitä ei ole mainintaa. Aivan kuin tyytyväisyydellä ei olisi mitään merkitystä. Siksi aloittaja ei koe tehneensä mitään väärin - etenkään, kun hän katsoo Supernannyä?

Olipa outo kommentti.

No oli. Mutta jotkut näkee sitä huokuvaa lapsivihaa kaikkialla. Todennäköisesti ovat itse juuri näitä kädettömiä lässyttäjiä.

Luulen kans. Ja silloin kun kommentti sattuu omaan nilkkaan niin suututaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut mun ystävistä aina valittavat kurittomia lapsiaan ja jo kauas näkee missä se lähdesyy oikein piilee. Yksi sentään myöntää asian, muissa ei ole mitään vikaa vaan lapsissa. Jep. Yksi mun ystävä yritti kerran syöttää pikkuiselle jotain perunaruokaa, mutta tämä ei suostunut syömään vaan kinusi jälkiruokaa. Äiti siihen että "noooo, ei oo mikään pakko syödä jos ei halua, saat sen jälkiruoan." Olin aivan suu auki, että mitä!!! 😅🙈 Meillä myös jo aikuiset 2000-luvun alkupuolella syntyneet lapset enkä muista että olisi ollut mitään räkkyjä ja takkuja, niitä tavallisia nyt toki. Tuntuu tosiaan että jokin on muuttunut. Ehkä joku kasvatustieteilijä osaisi tähän vastata. Vai oliko meidät vanhemmat kasvatettu eri tavalla kuin nykyvanhemmat ja se malli tulee kotoa? En tiedä.

Kurihan on höllentynyt ja muuttunut koko ajan sukupolvi toisensa jälkeen, kun tarkemmin miettii. Isovanhemmat sai ihan kunnolla remmillä tai oksalla selkään ja jäivät ruuatta, jos eivät totelleet. Meidän vanhemmat sai selkään risulla tai luunappeja/tukkapöllyä, me ehkä enää luunappeja ja alkoi rajat häilyä ja nyt ei sitä vähäistäkään kuria tai rajoja, koska fyysinen kuritus on enää muisto entisestä ja nykyään pitäisi kasvattaa keskustelemalla ja lapsihan sen osaa käyttää hyvkseen.

Taas joku ottaa nokkiinsa, mutta aivan totta että entisaikaan kurittomuudesta rankaistiin sillä remelillä, mutta toisaalta....ei ollut kurittomuuttakaan niin paljon. Lasten kanssa pärjättiin, lapset oppivat kunnioittamaan vanhempiaan ja opettajia. Huono konstihan se oli, mutta näin sitä aikoinaan toimittiin. Nykyään tosiaan täytyy asiat hoitaa keskustelemalla se on vaikeampi konsti ja vaatii monesti pitkää pinnaa.

Mielestäni ongelma on nimenomaan siinä, että keskustellaan. Ei selitetä pienelle ihmisalulle, että asia on nyt näin, että hampaat pestään jotta hammaspeikko ei vie niitä suusta, vaan kysellään lapsen mielipidettä pestäiskö tänään vai ei mitä olisit mieltä. Ja juuri tähän Supernannykin puuttuu joka ikisessä jaksossa - päätäntävalta otetaan lapselta pois ja sillä tehdään niitä rajoja ja ansaitaan vanhempana kunnioitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuri ei ole sama kuin huutaminen tai fyysinen kajoaminen.

Kuri on sitä että aikuinen kertoo mitä tehdään, milloin tehdään ja miten tehdään.

Kuri on sitä että aikuinen jos sanoo että nyt mennään nukkumaan, silloin mennään nukkumaan. Tai jos sanoo että nyt tietsikka kiinni se menee kiinni.

Kuri on sitä että lapsi tietää että jotain voi neuvotella mutta on asioita joita isä ja äiti ei lasten kanssa neuvottele.

Kuri on sitä että perheessä on selkeät aikuiset ja sitten lapset.

Kurin pitäminen on sitä että asioita tehdään vaikka kapinoitaisiin miten kovaa. Ja se ei rakkautta vähennä.

Miten saat lapsen esim. sinne nukkumaan kajoamatta fyysisesti? Esim. lapsi istuu siinä tietokoneella eikä lähde nukkumaan vaikka miten komentaisit. Tai vaikka lapsi ensin menisi sänkyyn niin karkaa sieltä kohta pois.

Virta pois tietokoneesta. Onko noin hankalaa?

Tähän kulminoitui jotain tästä keskustelusta. "Lapsi istuu siinä tietokoneella.".. tsiisus.

Tämä on toden totta sitä nykyaikaista kädettömyyttä kasvatuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luunappi ei satu mutta lapsi oppii siitä rajat.

Saako sitä enää edes käyttää? Meillä kotona käytettiin ja omat lapsenikin silloin tällöin vielä saivat. Ei ainakaan silloin ollut kriminalisoitua. :)

Sinä kerrot fyysisesti satuttaneesi lapsiasi ja hymyilet samalla?

Äläkä sano ettei luunappi satu, et sinä sitä hellästi sivellyt siihen otsalle vaan napautit niin, että tuntuu, nimensä mukaisesti.

Aika moni fyysistä kuritusta saanut harrastaa samaa omien lastensa kanssa, koska ei näe siinä mitään "väärää", minä onnistuin katkaisemaan sen kierteen enkä ole koskaan satuttamalla lapsiani kasvattanut ja ylläriylläri, kertaakaan ei tullut päiväkodista tai koulusta negatiivista palautetta heidän edesottamuksistaan, ei kertaakaan eli jossakin onnistuin.

Fyysinen kuritus on ollut laissa kiellettyä jo v.1984 lähtien.

Tämä on juuri se ajattelumalli mistä koko kurinpito-ongelma on saanut alkunsa. On alettu ajatella, että lapsen rankaiseminen on julmaa, väärin, hyödytöntä ja näin poispäin. Tilalle on otettu positiivinen sanoittaminen joka ehkä toimii teoriassa mutta ei käytännössä tavallisissa perheissä tai usein edes kouluissa/tarhoissa.

Höpö höpö, aikuinen saa kyllä pidettyä rajat ilman väkivaltaa. Tässäkin annetaan ymmärtää että fyysinen väkivalta on ainut mahdollinen seuraus huonosta käytöksestä. On kuria ja kuria, liian usein lapsenpieksijät perustelevat väkivaltaa kasvatukselta. Siinä vaiheessa kun kasvattajan lyöty olet jo hävinnyt. Et hallitse omia tunteita. Väkivalta alkaa siitä mihin sanat loppuu.

Kun lasta kasvattaa johdonmukaisesti alusta asti ei tarvitse lyödä. Nepsyt erikseen, mutta eivät hekään lyömisestä parane.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, toisaalta, ei tarvitse mennä kuin 30 v. taaksepäin, kun (ainakin maaseudulla) oli ihan hyväksyttävää kurittaa lapsia fyysisesti edelleen, vaikka laissa kai kiellettiin jo 80-luvulla. Omastakin lapsuudesta muistan, ja sama oli tyyli monessakin muussa ns. normalissa perheessä, eikä vain niissä, joissa lapsia ihan oikeasti pahoinpideltiin. Että oltiinko silloin nyt sitten merkittävästi parempia kasvattamaan lapsia, kun keinona oli saada lapset tottelemaan fyysisellä kurituksella uhkaamalla. Itse muistan hyvin, miten pelkäsin välillä esim. vahingossa jotain rikottuani, että nytkö saan siitä vitsasta. En saanut, mutta enpä omiin lapsiini olisi samanlaista pelkoa omaa vanhempaansa kohtaan halunnut luoda.

Mutta ongelmia on varmasti monessa asiassa, kotona ja koulussa/päiväkodissa. Lapsilta vaaditaan nykyään aika paljon, on ilmiöoppimista, avoimia luokkatiloja, isoja ryhmäkokoja, liian vähän henkilökuntaa Odotetaan myös ikätasoa isompaa itseohjautuvuutta. Tämä kuormittaa lapsia, ja kuormitus näkyy nopeasti käytösongelmina. Vanhemmat kotona niin ikään kuormittuneita töistään ym. ja ehkäpä heissäkin näitä vitsalla kasvatettuja, joilla on ajatuksena, että omaa lasta ei ainakaan näin kasvateta ja helpompi on sitten antaa lapselle periksi. Ja kun tämä tarpeeksi kauan jatkuu, on iso ongelma.

Ja kurittomia lapsia on ollut ennenkin, ja lasten on annettu mennä keskenään tekemässä ties mitä joskus 90-luvullakin vielä, saati sit sitä aiemmin.

Mä olin ala-asteella kasarilla ja ei ainakaan meidän luokassa ollut häiriökäyttäytymistä. Ei käytetty vitsaa eikä remeliä, mutta ope oli auktoriteetti jota kunnioitettiin ja lapset aidosti lapsia. Muistan hyvällä tuota aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, toisaalta, ei tarvitse mennä kuin 30 v. taaksepäin, kun (ainakin maaseudulla) oli ihan hyväksyttävää kurittaa lapsia fyysisesti edelleen, vaikka laissa kai kiellettiin jo 80-luvulla. Omastakin lapsuudesta muistan, ja sama oli tyyli monessakin muussa ns. normalissa perheessä, eikä vain niissä, joissa lapsia ihan oikeasti pahoinpideltiin. Että oltiinko silloin nyt sitten merkittävästi parempia kasvattamaan lapsia, kun keinona oli saada lapset tottelemaan fyysisellä kurituksella uhkaamalla. Itse muistan hyvin, miten pelkäsin välillä esim. vahingossa jotain rikottuani, että nytkö saan siitä vitsasta. En saanut, mutta enpä omiin lapsiini olisi samanlaista pelkoa omaa vanhempaansa kohtaan halunnut luoda.

En kyllä näe siinä mitään väärää, että lapsi pelkää kiinnijäämistä ja rangaistuksen saantia. Juuri tämä pelko on se mikä pitää lapsen ruodussa.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluatte keskustella, määritelkää ongelma ytimekkäästi ja pitäkää se mielessä, kun osallistutte ajatusten vaihtoon.

Ongelma on vanhempi, ja aiheena on lapsiviha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut mun ystävistä aina valittavat kurittomia lapsiaan ja jo kauas näkee missä se lähdesyy oikein piilee. Yksi sentään myöntää asian, muissa ei ole mitään vikaa vaan lapsissa. Jep. Yksi mun ystävä yritti kerran syöttää pikkuiselle jotain perunaruokaa, mutta tämä ei suostunut syömään vaan kinusi jälkiruokaa. Äiti siihen että "noooo, ei oo mikään pakko syödä jos ei halua, saat sen jälkiruoan." Olin aivan suu auki, että mitä!!! 😅🙈 Meillä myös jo aikuiset 2000-luvun alkupuolella syntyneet lapset enkä muista että olisi ollut mitään räkkyjä ja takkuja, niitä tavallisia nyt toki. Tuntuu tosiaan että jokin on muuttunut. Ehkä joku kasvatustieteilijä osaisi tähän vastata. Vai oliko meidät vanhemmat kasvatettu eri tavalla kuin nykyvanhemmat ja se malli tulee kotoa? En tiedä.

Kurihan on höllentynyt ja muuttunut koko ajan sukupolvi toisensa jälkeen, kun tarkemmin miettii. Isovanhemmat sai ihan kunnolla remmillä tai oksalla selkään ja jäivät ruuatta, jos eivät totelleet. Meidän vanhemmat sai selkään risulla tai luunappeja/tukkapöllyä, me ehkä enää luunappeja ja alkoi rajat häilyä ja nyt ei sitä vähäistäkään kuria tai rajoja, koska fyysinen kuritus on enää muisto entisestä ja nykyään pitäisi kasvattaa keskustelemalla ja lapsihan sen osaa käyttää hyvkseen.

Ei lapsen kuulu pelätä vanhempiaan. Älyttömintä oli isä, joka läpsäisi lastaan ja sanoi, ettei toisia saa lyödä.

Kyllä esim. etuuksien menettäminen ja hyvästä palkitseminen toimii. Toki se vaatii aikaa ja vaivaa, mikä ei tunnu monia kiinnostavan. Ja tärkeintä, että kiukuttelemalla ei saa mitään. Ei koskaan. Sekin vaatii hermoja ja pitkäjännitteisyyttä, mitä nykyään ei monillakaan tunnu olevan. Mutta voin kokemuksesta sanoa, että lopussa kiitos seisoo.

Jos lapselta saa poistaa etuuksia, niin saako lapsi sitten itse poistaa toisilta etuuksia? Vai onko tässäkin se ristiriita, että älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin sanon?

Kas kun se lapsi ei ole se, joka perheessä määrittää säännöt. Näin ollen lapsi ei ole myöskään tuomarin roolissa perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluatte keskustella, määritelkää ongelma ytimekkäästi ja pitäkää se mielessä, kun osallistutte ajatusten vaihtoon.

Ongelma on vanhempi, ja aiheena on lapsiviha.

Lapsiviha ei ole keskustelun aihe vaan se miksi lapset ovat nykyään kurittomampia ja ongelma juontaa vanhempiin, siinä olet oikeassa. Ärsyttävää kun joka ketjussa on joku jota varten tarvitsisi nipun rautalankaa jota väännellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, toisaalta, ei tarvitse mennä kuin 30 v. taaksepäin, kun (ainakin maaseudulla) oli ihan hyväksyttävää kurittaa lapsia fyysisesti edelleen, vaikka laissa kai kiellettiin jo 80-luvulla. Omastakin lapsuudesta muistan, ja sama oli tyyli monessakin muussa ns. normalissa perheessä, eikä vain niissä, joissa lapsia ihan oikeasti pahoinpideltiin. Että oltiinko silloin nyt sitten merkittävästi parempia kasvattamaan lapsia, kun keinona oli saada lapset tottelemaan fyysisellä kurituksella uhkaamalla. Itse muistan hyvin, miten pelkäsin välillä esim. vahingossa jotain rikottuani, että nytkö saan siitä vitsasta. En saanut, mutta enpä omiin lapsiini olisi samanlaista pelkoa omaa vanhempaansa kohtaan halunnut luoda.

En kyllä näe siinä mitään väärää, että lapsi pelkää kiinnijäämistä ja rangaistuksen saantia. Juuri tämä pelko on se mikä pitää lapsen ruodussa.

Tämähän on myös se syy, että suurin osa ihmisistä ei varasta tai tee muita pikkurikoksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luunappi ei satu mutta lapsi oppii siitä rajat.

Saako sitä enää edes käyttää? Meillä kotona käytettiin ja omat lapsenikin silloin tällöin vielä saivat. Ei ainakaan silloin ollut kriminalisoitua. :)

Sinä kerrot fyysisesti satuttaneesi lapsiasi ja hymyilet samalla?

Äläkä sano ettei luunappi satu, et sinä sitä hellästi sivellyt siihen otsalle vaan napautit niin, että tuntuu, nimensä mukaisesti.

Aika moni fyysistä kuritusta saanut harrastaa samaa omien lastensa kanssa, koska ei näe siinä mitään "väärää", minä onnistuin katkaisemaan sen kierteen enkä ole koskaan satuttamalla lapsiani kasvattanut ja ylläriylläri, kertaakaan ei tullut päiväkodista tai koulusta negatiivista palautetta heidän edesottamuksistaan, ei kertaakaan eli jossakin onnistuin.

Fyysinen kuritus on ollut laissa kiellettyä jo v.1984 lähtien.

Tämä on juuri se ajattelumalli mistä koko kurinpito-ongelma on saanut alkunsa. On alettu ajatella, että lapsen rankaiseminen on julmaa, väärin, hyödytöntä ja näin poispäin. Tilalle on otettu positiivinen sanoittaminen joka ehkä toimii teoriassa mutta ei käytännössä tavallisissa perheissä tai usein edes kouluissa/tarhoissa.

Höpö höpö, aikuinen saa kyllä pidettyä rajat ilman väkivaltaa. Tässäkin annetaan ymmärtää että fyysinen väkivalta on ainut mahdollinen seuraus huonosta käytöksestä. On kuria ja kuria, liian usein lapsenpieksijät perustelevat väkivaltaa kasvatukselta. Siinä vaiheessa kun kasvattajan lyöty olet jo hävinnyt. Et hallitse omia tunteita. Väkivalta alkaa siitä mihin sanat loppuu.

Kun lasta kasvattaa johdonmukaisesti alusta asti ei tarvitse lyödä. Nepsyt erikseen, mutta eivät hekään lyömisestä parane.

Johan on taas paatosta.

Itse olen sitä mieltä, että lapsi nimenomaan tarvitsee kurin. Pelkät rajat eivät riitä. Ei ole myöskään järkevä suuntaus, että joka toinen lapsi nimetään "nepsyksi" koska heitä ei saada kuriin.

Jos lapsi ei usko puhetta, niin silloin sanojen on syytäkin loppua ja ottaa käyttöön rankaisu ja/tai pakottaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut mun ystävistä aina valittavat kurittomia lapsiaan ja jo kauas näkee missä se lähdesyy oikein piilee. Yksi sentään myöntää asian, muissa ei ole mitään vikaa vaan lapsissa. Jep. Yksi mun ystävä yritti kerran syöttää pikkuiselle jotain perunaruokaa, mutta tämä ei suostunut syömään vaan kinusi jälkiruokaa. Äiti siihen että "noooo, ei oo mikään pakko syödä jos ei halua, saat sen jälkiruoan." Olin aivan suu auki, että mitä!!! 😅🙈 Meillä myös jo aikuiset 2000-luvun alkupuolella syntyneet lapset enkä muista että olisi ollut mitään räkkyjä ja takkuja, niitä tavallisia nyt toki. Tuntuu tosiaan että jokin on muuttunut. Ehkä joku kasvatustieteilijä osaisi tähän vastata. Vai oliko meidät vanhemmat kasvatettu eri tavalla kuin nykyvanhemmat ja se malli tulee kotoa? En tiedä.

Kurihan on höllentynyt ja muuttunut koko ajan sukupolvi toisensa jälkeen, kun tarkemmin miettii. Isovanhemmat sai ihan kunnolla remmillä tai oksalla selkään ja jäivät ruuatta, jos eivät totelleet. Meidän vanhemmat sai selkään risulla tai luunappeja/tukkapöllyä, me ehkä enää luunappeja ja alkoi rajat häilyä ja nyt ei sitä vähäistäkään kuria tai rajoja, koska fyysinen kuritus on enää muisto entisestä ja nykyään pitäisi kasvattaa keskustelemalla ja lapsihan sen osaa käyttää hyvkseen.

Ei lapsen kuulu pelätä vanhempiaan. Älyttömintä oli isä, joka läpsäisi lastaan ja sanoi, ettei toisia saa lyödä.

Kyllä esim. etuuksien menettäminen ja hyvästä palkitseminen toimii. Toki se vaatii aikaa ja vaivaa, mikä ei tunnu monia kiinnostavan. Ja tärkeintä, että kiukuttelemalla ei saa mitään. Ei koskaan. Sekin vaatii hermoja ja pitkäjännitteisyyttä, mitä nykyään ei monillakaan tunnu olevan. Mutta voin kokemuksesta sanoa, että lopussa kiitos seisoo.

Jos lapselta saa poistaa etuuksia, niin saako lapsi sitten itse poistaa toisilta etuuksia? Vai onko tässäkin se ristiriita, että älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin sanon?

Kas kun se lapsi ei ole se, joka perheessä määrittää säännöt. Näin ollen lapsi ei ole myöskään tuomarin roolissa perheessä.

Monessa perheessä valitettavasti se nykyään vaan tahtoo unohtua että lapsi ei ole se joka laatii säännöt. Lapsi tarvitsee vanhemman laatimia sääntöjä kokeakseen turvaa, vaikkakin kapinoisi niitä sääntöjä vastaan. Kuten on sanottu, rajat ovat rakkautta. Ne luovat myös turvallisen kehyksen kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luunappi ei satu mutta lapsi oppii siitä rajat.

Saako sitä enää edes käyttää? Meillä kotona käytettiin ja omat lapsenikin silloin tällöin vielä saivat. Ei ainakaan silloin ollut kriminalisoitua. :)

Meillä isä karjaisi kuin leijona ja kirosi, että PERKELE NYT SE PÄÄ TYYNYYN JA HILJAA!!!

Ja jos vielä uskalsi jotain inahtaa, niin tuli selkään. Ja reippaasti.

Tämä 1950-luvulla.

Ainakin opittiin tottelemaan. Meillä ei todellakaan kiukuteltu ruuan kanssa eikä yleensä mistään.

Oli se ennen helppoa se lasten kasvattaminen. Ei se tuon kummempaa tuolloin vaatinut.

Nyt ollaan sitten toisessa ääripäässä.

Minä en osaa sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin tässä asiassa. Valitetaan kurin puuttumista, mikä on ihan hullua, koska kurin pitäminen on kielletty. Mitä siitä sitten valittamaan

Eihän lasta saa nykyään edes sormelle näpäyttää, sehän tekee siitä lasun.

Totta on kyllä, että tuommoisia kiukkupusseja en ole joutunut itse hoitamaan. Oma lapseni oli ihan rauhallinen lapsi ja lapsenlapset vielä rauhallisempia. Ja ihan itsestään. Onneksi, koska en voi sietää noita temppuili

joita, joitten pitää koko ajan potkia ja kiemurrella joka asian kohdalla. Syy lienee vanhemmissa sitten, mutta kyllä lapsen perusluonnekin jotain sanelee.

Ennen siis sitten hoidettiin ne ADHD- tapauksetkin tuolla edesmenneen isäni systeemillä ja luultavasti onnistuneesti. Tai sitten ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut mun ystävistä aina valittavat kurittomia lapsiaan ja jo kauas näkee missä se lähdesyy oikein piilee. Yksi sentään myöntää asian, muissa ei ole mitään vikaa vaan lapsissa. Jep. Yksi mun ystävä yritti kerran syöttää pikkuiselle jotain perunaruokaa, mutta tämä ei suostunut syömään vaan kinusi jälkiruokaa. Äiti siihen että "noooo, ei oo mikään pakko syödä jos ei halua, saat sen jälkiruoan." Olin aivan suu auki, että mitä!!! 😅🙈 Meillä myös jo aikuiset 2000-luvun alkupuolella syntyneet lapset enkä muista että olisi ollut mitään räkkyjä ja takkuja, niitä tavallisia nyt toki. Tuntuu tosiaan että jokin on muuttunut. Ehkä joku kasvatustieteilijä osaisi tähän vastata. Vai oliko meidät vanhemmat kasvatettu eri tavalla kuin nykyvanhemmat ja se malli tulee kotoa? En tiedä.

Kurihan on höllentynyt ja muuttunut koko ajan sukupolvi toisensa jälkeen, kun tarkemmin miettii. Isovanhemmat sai ihan kunnolla remmillä tai oksalla selkään ja jäivät ruuatta, jos eivät totelleet. Meidän vanhemmat sai selkään risulla tai luunappeja/tukkapöllyä, me ehkä enää luunappeja ja alkoi rajat häilyä ja nyt ei sitä vähäistäkään kuria tai rajoja, koska fyysinen kuritus on enää muisto entisestä ja nykyään pitäisi kasvattaa keskustelemalla ja lapsihan sen osaa käyttää hyvkseen.

Ei lapsen kuulu pelätä vanhempiaan. Älyttömintä oli isä, joka läpsäisi lastaan ja sanoi, ettei toisia saa lyödä.

Kyllä esim. etuuksien menettäminen ja hyvästä palkitseminen toimii. Toki se vaatii aikaa ja vaivaa, mikä ei tunnu monia kiinnostavan. Ja tärkeintä, että kiukuttelemalla ei saa mitään. Ei koskaan. Sekin vaatii hermoja ja pitkäjännitteisyyttä, mitä nykyään ei monillakaan tunnu olevan. Mutta voin kokemuksesta sanoa, että lopussa kiitos seisoo.

Jos lapselta saa poistaa etuuksia, niin saako lapsi sitten itse poistaa toisilta etuuksia? Vai onko tässäkin se ristiriita, että älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin sanon?

Kas kun se lapsi ei ole se, joka perheessä määrittää säännöt. Näin ollen lapsi ei ole myöskään tuomarin roolissa perheessä.

Mutta tuo ei kuitenkaan päde ruumiillisen kurituksen tapauksessa, toisin kuin mitä silloin jos kyse on ei-ruumiillisesta kurituksesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, toisaalta, ei tarvitse mennä kuin 30 v. taaksepäin, kun (ainakin maaseudulla) oli ihan hyväksyttävää kurittaa lapsia fyysisesti edelleen, vaikka laissa kai kiellettiin jo 80-luvulla. Omastakin lapsuudesta muistan, ja sama oli tyyli monessakin muussa ns. normalissa perheessä, eikä vain niissä, joissa lapsia ihan oikeasti pahoinpideltiin. Että oltiinko silloin nyt sitten merkittävästi parempia kasvattamaan lapsia, kun keinona oli saada lapset tottelemaan fyysisellä kurituksella uhkaamalla. Itse muistan hyvin, miten pelkäsin välillä esim. vahingossa jotain rikottuani, että nytkö saan siitä vitsasta. En saanut, mutta enpä omiin lapsiini olisi samanlaista pelkoa omaa vanhempaansa kohtaan halunnut luoda.

En kyllä näe siinä mitään väärää, että lapsi pelkää kiinnijäämistä ja rangaistuksen saantia. Juuri tämä pelko on se mikä pitää lapsen ruodussa.

Surullista, jos ainoa rangaistus/seuraamus, jonka lapselle keksit, on väkivalta. Totta kai omille lapsillekin on tullut seuraamuksia, jos ovat tehneet väärin (esim. rahat pois x ajaksi, ei pääse johonkin kivaan menoon tms.) mutta sitä heidän ei ole tarvinnut pelätä, että käyn heihin käsiksi. Ja aivan on kunnon kansalaisia kasvanut heistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm, toisaalta, ei tarvitse mennä kuin 30 v. taaksepäin, kun (ainakin maaseudulla) oli ihan hyväksyttävää kurittaa lapsia fyysisesti edelleen, vaikka laissa kai kiellettiin jo 80-luvulla. Omastakin lapsuudesta muistan, ja sama oli tyyli monessakin muussa ns. normalissa perheessä, eikä vain niissä, joissa lapsia ihan oikeasti pahoinpideltiin. Että oltiinko silloin nyt sitten merkittävästi parempia kasvattamaan lapsia, kun keinona oli saada lapset tottelemaan fyysisellä kurituksella uhkaamalla. Itse muistan hyvin, miten pelkäsin välillä esim. vahingossa jotain rikottuani, että nytkö saan siitä vitsasta. En saanut, mutta enpä omiin lapsiini olisi samanlaista pelkoa omaa vanhempaansa kohtaan halunnut luoda.

En kyllä näe siinä mitään väärää, että lapsi pelkää kiinnijäämistä ja rangaistuksen saantia. Juuri tämä pelko on se mikä pitää lapsen ruodussa.

Surullista, jos ainoa rangaistus/seuraamus, jonka lapselle keksit, on väkivalta. Totta kai omille lapsillekin on tullut seuraamuksia, jos ovat tehneet väärin (esim. rahat pois x ajaksi, ei pääse johonkin kivaan menoon tms.) mutta sitä heidän ei ole tarvinnut pelätä, että käyn heihin käsiksi. Ja aivan on kunnon kansalaisia kasvanut heistä.

Etuuksien poisto on ainoa rangaistustyyppi jota ei vielä ole luokiteltu väkivallaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luunappi ei satu mutta lapsi oppii siitä rajat.

Saako sitä enää edes käyttää? Meillä kotona käytettiin ja omat lapsenikin silloin tällöin vielä saivat. Ei ainakaan silloin ollut kriminalisoitua. :)

Meillä isä karjaisi kuin leijona ja kirosi, että PERKELE NYT SE PÄÄ TYYNYYN JA HILJAA!!!

Ja jos vielä uskalsi jotain inahtaa, niin tuli selkään. Ja reippaasti.

Tämä 1950-luvulla.

Ainakin opittiin tottelemaan. Meillä ei todellakaan kiukuteltu ruuan kanssa eikä yleensä mistään.

Oli se ennen helppoa se lasten kasvattaminen. Ei se tuon kummempaa tuolloin vaatinut.

Nyt ollaan sitten toisessa ääripäässä.

Minä en osaa sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin tässä asiassa. Valitetaan kurin puuttumista, mikä on ihan hullua, koska kurin pitäminen on kielletty. Mitä siitä sitten valittamaan

Eihän lasta saa nykyään edes sormelle näpäyttää, sehän tekee siitä lasun.

Totta on kyllä, että tuommoisia kiukkupusseja en ole joutunut itse hoitamaan. Oma lapseni oli ihan rauhallinen lapsi ja lapsenlapset vielä rauhallisempia. Ja ihan itsestään. Onneksi, koska en voi sietää noita temppuili

joita, joitten pitää koko ajan potkia ja kiemurrella joka asian kohdalla. Syy lienee vanhemmissa sitten, mutta kyllä lapsen perusluonnekin jotain sanelee.

Ennen siis sitten hoidettiin ne ADHD- tapauksetkin tuolla edesmenneen isäni systeemillä ja luultavasti onnistuneesti. Tai sitten ei.

Meillä oli niin (olen syntynyt 70-luvulla) että äiti aina naputti ja naputti ja lapset eivät niin vaan helpolla totelleet (toki toteltiin, mutta vähän kokeiltiin kapinoida), mutta isä ei naputtanut vaan karjaisi juuri samalla tavalla kerran ja kovaa: "NYT PRKL SYÖMÄÄN  SIELTÄ JA HETI!" tms ja lapset eivät uskaltaneet vikuroida. Ei meillä koskaan ruumiillista kuritusta harrastettu, siitä ei ollut pelkoa, mutta jotenkin tuo isän keino tepsi. En tiedä mitä taika siinä oli. Varmaan se että ei naputtanut koskaan turhista vaan sanoi kerran ja painokkaasti. Eikä meillä mitään traumoja tästä ole. Tottelevaista porukkaa oltiin kyllä muutenkin silloin.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ne vanhemmat on heidätkin "kasvatettu" samalla tavalla. 80-luvullahan levisi into vapaaseen kasvatukseen, joka ymmärrettiin  päin honkia niin että ollaan lasten kavereita, eikä käytännössä kasvateta heitä ollenkaan.

Kyllä se "vapaa kasvatus" -käsite tuli jo 60-luvulla, Summerhill ja Steinerkoulut jne.

Meillä oli oppikoulussa oppilaita yhden suurperheen lapset, suunnilleen joka vuosiluokalla yksi, ja heillä oli kuulemma vapaa kasvatus. Idea oli kai se, että lapset oppivat itsenäisesti ja toisiltaan, sääntöjä heillä ei ollut. Tytöt ainakin oli ihan hirveän äänekkäitä ja aina joka paikassa nenineen. Yksi alkoi odottaa lasta lukiossa. En sen kummemmin tiedä heidän myöhemmistä vaiheistaan, mutta mieluisaa sakkia olivat. Äiti oli jonkin sortin taiteilija olevinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ne vanhemmat on heidätkin "kasvatettu" samalla tavalla. 80-luvullahan levisi into vapaaseen kasvatukseen, joka ymmärrettiin  päin honkia niin että ollaan lasten kavereita, eikä käytännössä kasvateta heitä ollenkaan.

Kyllä se "vapaa kasvatus" -käsite tuli jo 60-luvulla, Summerhill ja Steinerkoulut jne.

Meillä oli oppikoulussa oppilaita yhden suurperheen lapset, suunnilleen joka vuosiluokalla yksi, ja heillä oli kuulemma vapaa kasvatus. Idea oli kai se, että lapset oppivat itsenäisesti ja toisiltaan, sääntöjä heillä ei ollut. Tytöt ainakin oli ihan hirveän äänekkäitä ja aina joka paikassa nenineen. Yksi alkoi odottaa lasta lukiossa. En sen kummemmin tiedä heidän myöhemmistä vaiheistaan, mutta mieluisaa sakkia olivat. Äiti oli jonkin sortin taiteilija olevinaan.

Hmm, siis MELUISAA sakkia...

Miksei jollekin mieluisaakin. Minusta he oli häiriköitä.

Vierailija kirjoitti:

Woke toimii lapsiakin kohtaan niin, että sanoo päinvastoin, kuin asiat on. Syyttää muita siitä, mitä itse härskisti harjoittaa. Pyrkii määräämään, millaisia lapset saavat olla ja miten saavat ajatella... samalla, kun syyttää vanhempia siitä, että hämmentävät lapsiaan!

Ainoa joka on hämmentynyt olet sinä wokesi kanssa et edes ymmärrä sanaa.

Heräsin 10 uutisten aikaan ja siellä kerrottiin, että pitää määrittää mitä on rasismi, aikuisille ihmisille, jotka on valittu meitä edustamaan.

Eli jos aikuiset eivät tiedä että ihmisiä ei kuulu lokeroida minkään mukaan, niin onhan se joillekin kasvattajille vaikeaa.