Mummola-elokuva

Vierailija kirjoitti:

Jesss! Loistava, ajatuksia herättävä leffa

Kyllä. Olen ollut jo pitkään kyllästynyt elokuvaan taiteenlajina. Vaikka olisi kuinka taidokkaasti tehty leffa, niin siitä silti paistaa, että se on vain elokuvaa. Laskelmoitua ja tekemällä tehtyä, liian huoliteltua tarjotakseen illuusion aitoudesta. Mummola palautti minun uskoani siihen, että elokuva voi edelleen olla verkkaisuudessaan yllättävää, pienieleisyydessään koskettavaa ja arkisuudessaan epätavanomaista. Ja oli ihanaa kuunnella näyttelijöitä, jotka sekä replikoivat että artikuloivat uskottavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisessa elokuvassa näyttelijöiden kokemus ja taidot pääsevät oikeuksiinsa, esimerkiksi siinä millaisella äänensävyllä, intonaatiolla jne. repliikit lausutaan.

Vain yhtenä esimerkkinä rusinakeskustelu. Kysymyksestä "mitä sä niistä rusinoista meinaat tehdä" välittyy lausumaton ajatus "mitä järkeä oli haalia jotain vain koska se on tarjouksessa", ja mummo vastaa "jaa, en tiedä" tavalla joka ilmaisee hänen puolustelevan, että kyllä minä nyt osaan tehdä järkeviä hankintoja ja saatan jopa heittäytyä luovaksi.

Ei onnistuisi niiltä näyttelijöiltä, jotka pelkästään osaavat lähinnä mumista vuorosanansa tai vaihtoehtoisesti karjua ja ylinäytellä.

Itse kiinnitin huomiota erityisesti Tom Wentzelin taitoon näytellä hyvin vähäeleisesti mutta silti niin, ettei katsojalle jää epäselväksi se, mitä hänen näyttelemänsä henkilö ajattelee. Parhaiten

Tuossa kohtauksessahan ei tapahtunut näkyvästi mitään sopimatonta, mutta kaikki se, mitä pinnan alla olikaan. Isoisä pelkäsi jääneensä kiinni ja mummo peitti tilanteen aiheuttanutta hämmennystään tuossakin tuolla merkityksettömällä jaarituksellaan. Varmasti mummokin aavisti tuosta jäätävästi kiusallisesta hiljaisuudesta, että isoisä ajatteli nyt tekevänsä jotakin kiellettyä, salattavaa ja jääneensä kiinni ns. rysän päältä.

Elokuvan nimeksi olisi sopinut hyvin myös Kulissi, mutta se olisi alleviivannut liikaa sitä tulkintaa, joka elokuvasta pitää itse löytää.

"Juo nyt edes vettä välillä, sähän kuolet tohon!"

"Kuolisinkin..."

Myönnän että nauroin, vaikka mitään hauskaahan tuossa ei sinänsä ole.

Vierailija kirjoitti:

Siis olipa todella huono . Ei naurattanut yhtään ja pakotin itseni katsomaan loppuun , tosin kahtena päivänä . Paskannetun maton olisi voinut heittää ovesta ulos eikä ruveta putsaamaan.

Sama. Oli niin staattisen tasapaksu että piti neljässä osassa katsoa. Siinä ei ollut normaalia elokuvallista vaihtelua vaan kamera oli ikäänkuin yksi mukanaolevista. Ilmeisesti sillä kuvaustavalla oli pyrittykin mahdollisimman realistiseen mummolakokemukseen. Ja tuon maton olisin minäkin viskannut heti ulos ja kauas lumihankeen ja sieltä kaatikselle.

Vierailija kirjoitti:

Isoisä oli joutunut kulissielämään, elämään, jota ei oikeasti halunnut, eikä puhunut todellisista tunteistaan, joten joi ahdistukseen ja helpottaakseen oloaan ja tuskaansa. Isoisä ei tainnut oikeasti kamalasti edes pitää mummosta, mutta sieti kuitenkin jotenkin ja alkoholi ja yksin esim. tuohon vajaan ryyppäämään vetäytyminen auttoivat oman elämän ja mummon sietämisessä.

Teet isoisästä uhrin, vaikka mummo joutui tuhlaamaan naisen elämänsä kaappihomon kanssa, joka otti vaimon, koska ei uskaltanut tunnustaa itselleen kiinnostustaan miehiin. Uskoisinpa, että mummolta ei nuorena kysytty, haluatko tulla pitämään yllä mun kulisseja, vaan harhautti mummon naimisiin kanssaan. Ehkä itsekään ei silloin tajunnut. Oli niin heikko.

Mummon loputon puhevirta kertoo juuri seksuaalisesta tyydyttämättömyydestä.

Näinkin voi tulkita...

 

No, tätä minäkin ajattelin!  

Vierailija kirjoitti:

Kertooko puheripuli seksuaalisesta tyydyttämättömyydestä? Onko tutkittu tieto?

Se on metafora sille. Sekoitat kaksi asiaa: taiteen ja tieteen.

Ja totta kai tämän tulkintani tuosta metaforasta saa kyseenalaistaa.

Pidän kuitenkin miehen salailua ja kulissien rakentamista raakana vaimoa kohtaan, joka ei koskaan saanut kokea oikeaa heteroseksuaalista intohimoa miehensä kanssa. Kyllä minusta tuon naisen henkilökuvassa on turhautuneisuutta, eikö sinusta?

Ehdottomasti on . Vaikka rupatteli näennäisen hyväntuulisesti ja ystävällisesti, niin äänenssä oli koko ajan vähän sellainen valittava tai katkera sävy. Minulle tuli tunne, että jos isoisä olisi halunnut olla oikeasti jossain muualla, sama päti isoäitiin myös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertooko puheripuli seksuaalisesta tyydyttämättömyydestä? Onko tutkittu tieto?

Se on metafora sille. Sekoitat kaksi asiaa: taiteen ja tieteen.

Ja totta kai tämän tulkintani tuosta metaforasta saa kyseenalaistaa.

Pidän kuitenkin miehen salailua ja kulissien rakentamista raakana vaimoa kohtaan, joka ei koskaan saanut kokea oikeaa heteroseksuaalista intohimoa miehensä kanssa. Kyllä minusta tuon naisen henkilökuvassa on turhautuneisuutta, eikö sinusta?

 

Ehdottomasti on . Vaikka rupatteli näennäisen hyväntuulisesti ja ystävällisesti, niin äänenssä oli koko ajan vähän sellainen valittava tai katkera sävy. Minulle tuli tunne, että jos isoisä olisi halunnut olla oikeasti jossain muualla, sama päti isoäitiin myös. 

Näin hiljaisen raadollisesti on harvemmin käsitelty onnettomia parisuhteita ainakaan suomalaisissa elokuvissa. Usein sellaiset on väännetty vitsiksi tai sitten meno on ollut alleviivaavaa, jopa yliampuvaa tappelua, riitelyä ja väkivaltaa.

Lasse-vaarin tarina on karu esimerkki siitä, kuinka huonosti voiva ihminen levittää pahaa oloa ympärilleen. Hän ei osaa eikä välitä ajatella ryyppäämistään muiden näkökulmasta, koska haluaa vain paeta onnetonta elämäänsä, jollaista hän ei sisimmässään koskaan halunnut. Kuten joku tässä ketjussa jo mainitsi, hänen ikäpolvensa ihmisille on aikoinaan iskostettu tiukkaan se yksi ainoa oikean elämän malli. Siksi hän ei edelleenkään osannut kyseenalaistaa elämänvalintojaan eikä nähnyt sitä, että hautaan vievän juopottelun sijaan parempi ratkaisu olisi avioero ja yhteiselämä Sepon kanssa. Traagista senkin vuoksi, että hänellä olisi varmasti ollut ainakin fiksujen lastenlastensa tuki päätökselleen. Muu perhe olisi lämmennyt viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaisivat vaarin alkoholinkäytön joko vähentyneen tai loppuneen kokonaan elämänmuutoksen myötä. Vaikka kyseessä on fiktio, niin pistää silti miettimään, kuinka paljon on valmis uhraamaan omaa itseään "oikeanlaisen" elämän takia. Ja ennen kaikkea: onko tällaiselle uhrautumiselle oikeasti enää tarvetta vai onko kyse vain oman mielen möröistä? Voisiko olla niin, että ne lähimmät haluavat nähdä sinut terveenä ja onnellisena riippumatta siitä, elätkö yleisesti hyväksytyn muotin mukaan vai et?

Todellisuudessa alkoholisti aina keksii syyn juomiselle. Avioero voi raitistaa vain taiteellisessa käsikirjoituksessa.

Siis jos tarina olisi totta, en usko, että isoisä raitistuisi avioerolla.

Elokuvan mummolla oli alkava muistisairaus.

Vierailija kirjoitti:

Todellisuudessa alkoholisti aina keksii syyn juomiselle. Avioero voi raitistaa vain taiteellisessa käsikirjoituksessa.

Siis jos tarina olisi totta, en usko, että isoisä raitistuisi avioerolla.

Sama tuli minullakin mieleen. Alkoholistin juomisen alkuperäinen syy on usein jo poistunut, mutta riippuvuus ja tapa jäävät jäljelle. Ja se tietoisuus, että on tuhlannut pitkän siivun elämäänsä juomiseen, on lopulta hyvä syy juoda edelleen. 

Jos on tottunut keskiverto Hollywood-tykitykseen niin kai tälläiset elokuvat tuntuukin juonettomilta monille ihmisille, ne vaatii vähän harjaantumista. Itse pidin tästä kovasti

Vierailija kirjoitti:

Jos on tottunut keskiverto Hollywood-tykitykseen niin kai tälläiset elokuvat tuntuukin juonettomilta monille ihmisille, ne vaatii vähän harjaantumista. Itse pidin tästä kovasti

Juuri näin. Mietittävää jäi leffan jälkeen...

Onpa ollut mahtava lukea tätä keskustelua ja pohdintaa elokuvan ympärillä. Kommentoin jo tuolla ketjun alkupäässä katsottuani elokuvan ja nyt on kyllä pakko katsoa uudelleen, niin oivaltavia ajatuksia ja näkökulmia on täällä tuotu esille. En muista tällä palstalla näin moniulotteista ja ajatuksia herättävää keskustelua minkään elokuvan tiimoilta lukeneeni. Ehkä juuri se, että tämä ei ole valmiiksi pureskeltu pläjäys joka lätkäistään katsojan eteen vaan katsojan oma tausta ja kokemukset vaikuttavat suuresti siihen miten elokuvan näkee ja kokee. Ja näkeekö ja kuuleeko katsoja sitä mitä ei varsinaisesti näytetä, mutta mikä loistavan käsikirjoituksen ja näyttelijöiden huikean ammattitaidon myötä näkyy ja kuuluu ns. rivien välissä. 

Ehkä en sen takia päässyt elokuvaan kiinni, koska mulla ei juuri ole kokemusta tuollaisesta pakkojoulusta. Jo 35 vuotta sitten päätin mieheni kanssa, että emme vietä joulua, koska emme usko Jeesukseen emmekä välitä joulupukista. Ja olemme kasvissyöjiä. Vanhemmilleni se oli ihan ok, hekin olivat eräänlaisia toisinajatellijoita, eivät pakottaneet mua edes rippikouluun niin kuin useimmat vanhemmat. Yhdessäolomme ei ollut koskaan pakkopullaa.

Miksi ihmiset luovat elämästään tuollaista, sitä on vaikea käsittää. Pitäisi etsiä aitoa rakkautta ihmissuhteissa eikä kuittailla sisarelle, joka on saanut uuden duunin. Mikä siinä on niin vaikeaa? Mulle aidosti rakkaudellisen suhteen luominen läheisiin on ollut elämän mittainen tehtävä, kehittyä siinä.

Elokuva oli ilmaton, toivoton,  ja sen ihmiskuva oli pessimistinen. Tyypillistä milleniaali-angstia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esitiedon mukaan sisaruksilla piti olla kiistoja, vanhoja painoja tms mutta en vaan sellasta nähnyt.

Olihan, pientä piikittelyä siellä täällä = aidot siskokset

Piikittelyä toisen puolisosta ja toisen sinkkuudesta ...

Niin, ja olihan siinäkin sellaista dissausta kun toinen kertoi uudesta työstä, että - ai vaan Lahden sokoksen somistaja. 

Vierailija kirjoitti:

Onpa ollut mahtava lukea tätä keskustelua ja pohdintaa elokuvan ympärillä. Kommentoin jo tuolla ketjun alkupäässä katsottuani elokuvan ja nyt on kyllä pakko katsoa uudelleen, niin oivaltavia ajatuksia ja näkökulmia on täällä tuotu esille. En muista tällä palstalla näin moniulotteista ja ajatuksia herättävää keskustelua minkään elokuvan tiimoilta lukeneeni. Ehkä juuri se, että tämä ei ole valmiiksi pureskeltu pläjäys joka lätkäistään katsojan eteen vaan katsojan oma tausta ja kokemukset vaikuttavat suuresti siihen miten elokuvan näkee ja kokee. Ja näkeekö ja kuuleeko katsoja sitä mitä ei varsinaisesti näytetä, mutta mikä loistavan käsikirjoituksen ja näyttelijöiden huikean ammattitaidon myötä näkyy ja kuuluu ns. rivien välissä. 

Samaa mieltä. On ollut todella mielenkiintoista lukea muiden kirjoittajien tulkintoja ja ajatuksia elokuvasta. Jokainen vaikuttaa kiinnittäneen huomiota hieman eri asioihin ja löytäneen elokuvasta omaa elämäänsä peilaavia kohtauksia. Osoitus siitä, että elokuva onnistui olemaan ns. universaali ja koskettamaan katsojia pintaa syvemmältä.

Vaikka olisi ollut ihan tavallisia jouluja ilman alkoholisti-isää, tässä elokuvassa tulee niin hyvin esiin se 'ihanne' joulun tavoittelu. Kaikki pitää olla just, eikä melkein. Toimitaan saman kaavan mukaan, vuodesta toiseen. Se pöydän edestaas siirtely. Vaarin juomiseen rohkaistuu tyttö viimein tarttumaan.

Tämähän ei ole pelkkä jouluelokuva, vaan Mummola. Paljon muutakin kerrotaan elämästä, muutoksista, työstä, nuoren miehen itsenäistymisestä, perhehuolista, läheisyyden kaipuusta...

Aika jännä oli se kohtaus, kun vaari istuu baarissa ja mummo tulee 'lunastamaan' hänet ulos maksamalla laskun. Eikö vaarilla ole omaa rahaa? Kuka ostaa kaljat, mitä hän kotona juo???

Jostain olin saanut käsityksen, että kyseessä on kevyt komedia, järkytyin ja ahdistuin.

En edes pystynyt kerralla katsomaan, toissa päivänä katsoin lopun ja mieleeni jäi kohtaus, jossa toinen tytär läiski miestään ja tämä rauhallisesti otti tätä käsistä ja totesi, ei lyödä, sopi niin tuon päivän teemaan.

Harmittaa, että aloin katsomaan mielentilassa, jossa kaipasin päivään jotain keveyttä.