Mummola-elokuva

Vierailija kirjoitti:

Toisen osan kuvaus oli vähän erikoinen ratkaisu. Yhtäkkiä.mummolan joulusta hypättiin roolihahmojen arkeen. Sinällään avasi hahmoja vähän enemmän. En oikein saanut kiinni, mitä Knihtilän roolihahmon ja poikansa suhteen ja pojan muutolla haluttiin kuvata.

Sekin oli silti tosi realistista.

Arjen kohtaamisethan on oikeasti tosi vähäeleisiä.

Se oli ihana kohtaus! Poika antoi äidin hössöttää asunnossa täysin itselleen epäolennaisia asioita, taulujen paikkoja ja muuta. Lämpimät välit kuitenkin välittyivät kun poika nosti pöydälle koisteen. Olen itse ollut äitinä samassa tilanteessa <3

Vierailija kirjoitti:

Siis olipa todella huono . Ei naurattanut yhtään ja pakotin itseni katsomaan loppuun , tosin kahtena päivänä . Paskannetun maton olisi voinut heittää ovesta ulos eikä ruveta putsaamaan.

Minusta se matonputsauskohtaus oli loistava esimerkki siitä, kuinka epäloogisesti ihmiset toimivat stressaantuneina. Lisäksi Leena Uotilan roolihahmo on sitä sukupolvea, jolle on tärkeää vaikuttaa työteliäältä ja touhukkaalta koko ajan. Varsinkin naisten odotetaan koko ajan puuhailevan ja järjestelevän jotain. Voin hyvin kuvitella, että tuollaisen odottamattoman katastrofin seurauksena puuhailuvaihde menee aivan ylikierroksille ja looginen ajattelu lentää sen mukana ikkunasta ulos.

Moniulotteinen leffa, oon nähnyt kolmesti, ja aina on joku kohtaus yllättänyt.

Paljon tapahtuu ns rivien välissä, sanomatta.

Jotenkin niin aidon siskomaiset on nuo talon tyttäret. Kaavoihin on kangistuttu: varmaan samat kukat joka joulu, samat istumapaikat, sama joulupukkikeskustelu. Lapsenlapsetkin on jo isoja, silti pukkileikki jatkuu, kuusen koristelut yms. Ja rohkeasti tyttö ottaa puheeksi vaarin ryyppäämisen, mistä muut paljon vaikenee

Tykkään kyllä. Bravo Tia Kouvo!

Katsoin tämän juuri toiseen kertaan. Ensimmäisellä kerralla tykkäsin jo, mutta huomio meni paljon näihin erikoisiin kuvakulmiin ja tavallisesta poikkeavaan kerrontatyyliin. Nyt toisella kerralla sain elokuvasta irti huomattavasti paljon enemmän. Paljon kerrotaan todellakin hyvin hienovaraisesti ja rivien välissä ja ehkä sellaisten katsojien, jotka eivät ole kokeneet mitään tämäntyylistä omassa elämässään, on vaikea niitä nähdä tai ymmärtää. 

Minusta elokuva on kipeänkoskettava tarina suomalaisesta perheestä. Perhedynamiikka on niin aitoa, keskustelut aivan kuin tosi elämää ja tuollaista se valitettavasti alkoholistin kanssa eläessä on. Perhe halusi viettää idyllisen joulun mummolassa, pitää kiinni perinteistä ja siirtää joulun traditioita seuraavalle sukupolvelle. Sitten vaari kirjaimellisesti paskoi tunnelman. Mummon reagointi siihen oli hyvin aidontuntuista. Valitettavasti pystyn kuvittelemaan tuon tilanteen omassa mielessäni hyvin todentuntuisena. 

Elokuvan toinen osakin tuntui nyt toisella katselulla kuuluvan siihen eikä tuntunut niin irralliselta. Oli kiinnostavaa tutustua henkilöihin enemmän. Minä tykkäsin pariskunnan riitelykohtauksesta autotallissa valtavasti. Kuvasi hyvin tarkoin kaavaa jolla myös minun ja mieheni riidat kulkevat. 

Kaikenkaikkiaan ihan mahtava elokuva. Yksi parhaista kotimaisista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis olipa todella huono . Ei naurattanut yhtään ja pakotin itseni katsomaan loppuun , tosin kahtena päivänä . Paskannetun maton olisi voinut heittää ovesta ulos eikä ruveta putsaamaan.

Minusta se matonputsauskohtaus oli loistava esimerkki siitä, kuinka epäloogisesti ihmiset toimivat stressaantuneina. Lisäksi Leena Uotilan roolihahmo on sitä sukupolvea, jolle on tärkeää vaikuttaa työteliäältä ja touhukkaalta koko ajan. Varsinkin naisten odotetaan koko ajan puuhailevan ja järjestelevän jotain. Voin hyvin kuvitella, että tuollaisen odottamattoman katastrofin seurauksena puuhailuvaihde menee aivan ylikierroksille ja looginen ajattelu lentää sen mukana ikkunasta ulos.

Täällä kotikatsomossa huusin mummolle, että hyvänen aika kääri se matto rullalle ja vie ulos!

Mummola elokuva ei ollut erityisen hyvä. Se oli jotenkin oudosti kuvattu. Ei lähikuvia.

Nyt kun itselläni on jo useita päiviä elokuvan katsomisesta löysin tästä uusia ulottuvuuksia. Tässähän kuvataan myös sukupolvien välistä kuilua. Jo täysi-ikäinen vanhin lapsenlapsi, ehkä juurikin 18 tai 19 eli nykyaikaa ja oli siitä tietoinen, ei myöskään juonut alkoholia, vaan limua ja energiajuomia, eikä välittänyt perinteiden vuoksi pidettävistä perinteistä tai kulisseista, vaan otti asiat niin kuin ne olivat. Vanhin lapsenlapsi saattoi olla autisminkirjolla tai jonkun vastaavan diagnoosin saanut, mutta ymmärsi enemmän kuin esitti ymmärtävänsä.

Toisen lapsen puoliso taas oli sellainen insinöörinväsykkä, joka ei tunteista oikein ymmärtänyt tai osannut niistä puhua. Ilmeisesti siirtyi äitinsä vallan alta puolisonsa vallan alle. Ulkoa äidilleen soittaman vahvasti marttyyrihenkisen puhelun perusteella muodostui käsitys monessakin mielessä hankalista väleistä ja että kahdestaan äitinsä kanssa olisi lapsuutensa ja teini-ikänsä asunut. 

Vaikea oli myös ymmärtää, miksi aikuiset ja mummokin joivat alkoholia. Ilmeisesti kuitenkin neljälle oli yksi pullo valkoviiniä ja yksi pullo punaviiniä. Kohtauksessa, jossa ruoan jälkeen joivat keittiössä punaviiniä vaikuttivat vähän päihtyneiltä. Luulisi näiden nyt haluavan tarjota lapsille hyvää esimerkkiä ja olla juomatta alkoholia. Kuitenkaan mummolla, kummallakaan lapsella tai toisen lapsen puolisolla ei vaikuttanut olevan ongelmia alkoholin kanssa.

Esitiedon mukaan sisaruksilla piti olla kiistoja, vanhoja painoja tms mutta en vaan sellasta nähnyt.

Mummon rusinat? Piti ostaa, kun varmaan halvalla sai ja jouluun kuuluu? Ei silti mihinkään tarvittu eikä pähkinöitä korvaa... hupaisia pikkukohtauksia ripoteltu sinne tänne poimittaviksi...

Vierailija kirjoitti:

Esitiedon mukaan sisaruksilla piti olla kiistoja, vanhoja painoja tms mutta en vaan sellasta nähnyt.

Olihan, pientä piikittelyä siellä täällä = aidot siskokset

Piikittelyä toisen puolisosta ja toisen sinkkuudesta ...

Todella koskettaa monia, joille perhehelvettijoulu on todellisuutta! Itsellä ei alkoholismia suvussa mutta muuten se "pakkopulla" vanhempieni kanssa jouluna oli totta, kun olin nuorempi. Nyt ei enää ole tuota vaihetta. Hienovaraisesti tuotiin esille Lasse-papan miesystävyyden todellinen laatu. Onneksi sitä ei hierottu enemmän silmille ja tehty ällösentimentaaliseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Todella koskettaa monia, joille perhehelvettijoulu on todellisuutta! Itsellä ei alkoholismia suvussa mutta muuten se "pakkopulla" vanhempieni kanssa jouluna oli totta, kun olin nuorempi. Nyt ei enää ole tuota vaihetta. Hienovaraisesti tuotiin esille Lasse-papan miesystävyyden todellinen laatu. Onneksi sitä ei hierottu enemmän silmille ja tehty ällösentimentaaliseksi. 

Niin, tuolle isoisän sukupolvelle siitä yhdestä tietystä hyvin ahtaasta normista poikkeaminen oli käytännössä kiellettyä, sitä ei saanut oikein edes myöntää itselleen tai vähintäänkin piti pitää se omana tietonaan. Avoimuudesta ei ollut tietoakaan ja ne harvat, jotka uskalsivat olla omia itseään tuomittiin jyrkästi, eikä näiden kanssa haluttu olla tekemisissä. Vanhimman lapsenlapsen mielestä taas on täysin normaali asia, että ihmiset ovat keskenään erilaisia ja osa kuuluu vähemmistöön, eikä ulkopuolisten tarvitse reagoida asiaan millään tavalla, eikä se tee kenestäkään huonompaa tai parempaa.

Tätä tyyliä olevia elokuvia ja televisiosarjoja pitäisi oikeastaan olla enemminkin. Nykyihmisen kapasiteetti ei vaan usein jaksa katsoa tällaista ns. haastavaa ja oman ajattelun käyttöä vaativaa, vaan kaiken pitäisi olla valmiiksi pureskeltua.

Jesss! Loistava, ajatuksia herättävä leffa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esitiedon mukaan sisaruksilla piti olla kiistoja, vanhoja painoja tms mutta en vaan sellasta nähnyt.

Olihan, pientä piikittelyä siellä täällä = aidot siskokset

Piikittelyä toisen puolisosta ja toisen sinkkuudesta ...

Piikittelyä toisen ylennyksestä: Ai koko Suomen Sokokset? No ei, kun Lahden vaan... vähättelyä siskolta

Todella hyvä leffa! Paljon tapahtui/kerrottiin ns. rivien välissä. Vaarin kaappihomous ja tyytymättömyys omiin elämänvalintoihin avautui pala palalta. 

Kävin aikoinaan katsomassa elokuvissa ,en tykännyt. Nyt katsoin telkusta kun tuli enkä tykännyt edelleenkään. Oli liian lähellä oleva aihe ja tuli vain huono fiilis koko elokuvasta.

Ei koskettanut - elokuva voi olla oman kokemuspiirin ulkopuolellta ja siksi antoisa ja avartava.

ei naurattanut ei välttämättä ole tarkoituskaan , komediallakaan tai mustalla huumorilla. Ihmiset kokevat eri asiat hauskoina. 

 

itse tykkäsin kovasti elokuvasta. Hyvää dialogia.

Tällaisessa elokuvassa näyttelijöiden kokemus ja taidot pääsevät oikeuksiinsa, esimerkiksi siinä millaisella äänensävyllä, intonaatiolla jne. repliikit lausutaan.

Vain yhtenä esimerkkinä rusinakeskustelu. Kysymyksestä "mitä sä niistä rusinoista meinaat tehdä" välittyy lausumaton ajatus "mitä järkeä oli haalia jotain vain koska se on tarjouksessa", ja mummo vastaa "jaa, en tiedä" tavalla joka ilmaisee hänen puolustelevan, että kyllä minä nyt osaan tehdä järkeviä hankintoja ja saatan jopa heittäytyä luovaksi.

Ei onnistuisi niiltä näyttelijöiltä, jotka pelkästään osaavat lähinnä mumista vuorosanansa tai vaihtoehtoisesti karjua ja ylinäytellä.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisessa elokuvassa näyttelijöiden kokemus ja taidot pääsevät oikeuksiinsa, esimerkiksi siinä millaisella äänensävyllä, intonaatiolla jne. repliikit lausutaan.

Vain yhtenä esimerkkinä rusinakeskustelu. Kysymyksestä "mitä sä niistä rusinoista meinaat tehdä" välittyy lausumaton ajatus "mitä järkeä oli haalia jotain vain koska se on tarjouksessa", ja mummo vastaa "jaa, en tiedä" tavalla joka ilmaisee hänen puolustelevan, että kyllä minä nyt osaan tehdä järkeviä hankintoja ja saatan jopa heittäytyä luovaksi.

Ei onnistuisi niiltä näyttelijöiltä, jotka pelkästään osaavat lähinnä mumista vuorosanansa tai vaihtoehtoisesti karjua ja ylinäytellä.

Itse kiinnitin huomiota erityisesti Tom Wentzelin taitoon näytellä hyvin vähäeleisesti mutta silti niin, ettei katsojalle jää epäselväksi se, mitä hänen näyttelemänsä henkilö ajattelee. Parhaiten tämä näkyi kohtauksessa, jossa hänen merimiesaikainen miesystävänsä tuli kylään ja Leena Uotilan esittämä vaimo tulikin odotettua nopeammin kotiin. Se vaarin katse, kun Ella-mummo varastaa miehiltä heidän kahdenkeskisen, ties kuinka pitkään odotetun, tapaamisensa jatkuvalla tajunnanvirtaräpätyksellään. Se pettymyksen, ärtymyksen, alistumisen ja surun sekainen ilme sai palan nousemaan kurkkuun ihan fyysisesti.