Raportti: Perintöveron poisto hyödyttäisi varakkaita ja kiristäisi pienten perintöjen verotusta
HS 8.8.2023
Kalevi Sorsa -säätiön raportin mukaan perintö- ja lahjaverosta luopuminen ei ole kannattavaa, sillä se on talouden tehokkuuden ja tasa-arvon kannalta hyvä veromuoto.
Perintö- ja lahjaverosta luopuminen hyödyttäisi eniten kaikkein varakkaimpia suomalaisia, joilla ei olisi tarvetta myydä perinnöksi saatua omaisuutta pitkään aikaan ainakaan kokonaan.
"Raportin löydökset kertovat siitä, että hallituksen selvityksen kohteena olevat muutokset nostaisivat pieniä perintöjä saavien verotusta, kun perityn omaisuuden luovutuksesta maksettava pääomatulovero yleensä nousisi. Sen sijaan perintöverosta luopuminen hyödyttäisi ennen muuta varakkaimpia sukuja
Säätiö esittää raportissa 12 ratkaisua nykyisen perintöverotuksen ongelmien korjaamiseksi. Ratkaisuilla halutaan helpottaa perintö- ja lahjaveron maksamista ja estää miljoonaperintöjä saavien keinoja välttää perintöverojen maksu.
Keskeisenä ratkaisuna esitetään perintöverojen maksuajan pidentämistä, mikä on kirjattu tavoitteena myös Orpon hallitusohjelmaan.
Muita esitettyjä keinoja ovat muun muassa perintö- ja lahjaverotuksen progression lisääminen ja omaisuuden arvostuksen selkeyttäminen.
Vuosina 20172019 Suomessa jätettyjen perintöjen verotettava arvo on yhteensä yli 18 miljardia euroa. Tuosta potista yli 31 prosenttia päätyi Suomen hyvätuloisimmalle 10 prosentille.
Kolme ylintä tulokymmenystä keräsi kyseisinä vuosina perinnöistä yli puolet. Tilastointi tulokymmenyksittäin perustuu käytettävissä oleviin rahatuloihin.
Kommentit (525)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraavassa on muutamia syitä, miksi perintövero voi olla hyvä asia:
1. Taloudellinen tasa-arvo: Perintövero voi auttaa vähentämään varallisuuseroja yhteiskunnassa. Kun suuret omaisuudet siirtyvät sukupolvelta toiselle, verotus voi tasapainottaa vaurauden jakautumista ja edistää tasa-arvoa.
2. Taloudellinen vakaus: Perintövero voi tarjota valtiolle lisää tuloja, jotka voidaan käyttää julkisten palvelujen ylläpitämiseen, kuten terveydenhuoltoon, koulutukseen ja infrastruktuuriin. Tämä voi auttaa ylläpitämään taloudellista vakautta ja hyvinvointia.
3. Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus: Perintöverolla voidaan varmistaa, että rikkaudet eivät kasaannu vain tiettyihin perheisiin tai sukupolviin. Tämä voi edistää oikeudenmukaisuutta eri ikäryhmien välillä.
4. Kannustaminen työhön: Liian alhainen perintövero saattaa luoda tilanteen, jossa ihmisillä ei ole riittävää motivaatiota tehdä töitä tai luoda omaa omaisuutta, kun he voivat luottaa suuriin perintöihin. Korkeampi perintövero voi rohkaista aktiivisuutta ja yrittäjyyttä.
5. Verojen oikeudenmukainen jakautuminen: Perintövero voi auttaa tasapainottamaan verotusta ja vähentämään kuormitusta niiltä, jotka eivät peri suuria omaisuuksia. Tämä voi auttaa varmistamaan, että verotus on oikeudenmukaisesti jakautunut eri väestöryhmien kesken.
Perinnönsaajat ovat tyypillisesti lähes eläkeikäisiä, eli perintö saadaan siinä vaiheessa kun oma omaisuus on suurelta osin jo kerätty.
Tämä on erittäin törkeä havainto! Tilastotiedot omaisuuden kasautumisesta ovat harhaanjohtavia, jos ei ole otettu ikää huomioon. Totta kai kuusikymppinen perijä on keskimäärin varakkaampi kuin hänen kolmekymppiset lapsensa tai vastasyntyneet lapsenlapsensa. Kuitenkin on hyvä asia kaikille, että sillä kuusikymppisellä on vähän ylimääräistä, kun palkka vaihtuu pieneen eläkkeeseen. Vaikka olisi maksettu asunto ja kesämökki, ei eläkeläisellä ole muuten välttämättä varaa tarvitsemaansa kotiapuun ja yksityislääkäriin. Yhteiskunta siis säästää tämän omaisuuden kasautumisen avulla, koska omaisuus kasautuu juuri niille ihmisille, jotka muuten kohta nostaisivat tukia.
Yksityislääkäriin ja kotiapuun saa kyllä ihan saman verran tukea, olipa köyhä tai rikas. Lääkäriin saa kaikki saman Kela-korvauksen ja kotiapuun saa kaikki saman kotitalousvähennyksen. Ei niihin saa sen enempää tukea, vaikka omaisuutta olisi nolla.
Mutta kumpaakaan asiaa ei pysty hankkimaan, jos tulot riittävät vain ruokaan ja kattoon pään päällä. Omavastuu on noissa ihan ylivoimainen valtaosa kustannuksesta.
Pienellä eläkkeellä ilman perintöä elävä on siis herkemmin terveyskeskuksessa ja kunnan kotipalveluiden tai hoivapaikan varassa. Se perinnön saanut pääsee pörriäislääkäriin ja voi tilata siivoojan sekä ruokakuljetuksen kotiinsa. Vaikka näitä tuetaan, se tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin tuottaa palvelu kokonaan sille vanhukselle, joka sen tarvitsee, muttei pysty siitä maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Jouduin maksamaan perinnöstäni (alle 100k) veron, joten joutukoot kaikki muutkin maksamaan nyt ja aina.
Sama vika rahikaisella. Mutta eikö ollutkin hyvä, että sinulle itsellekin jäi kuitenkin mojova summa, jonka eteen et hirveesti oo joutunut hikoilemaan. Itse olin hyvin tyytyväinen saamaani perintööni, josta meni verot. Ei ollut 100 prosenttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimus: tekoäly vie maailmasta 14 miljoonaa työpaikkaa tulevina vuosina
Maailman talousfoorumi on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan maailmasta katoaa seuraavan viiden vuoden aikana 14 miljoonaa työpaikkaa. Muutosta selittää tekoälyn kehittyminen, joka tulee näkymään lähes kaikilla aloilla.
Tutkimuksen mukaan tekoälyn ansiosta maailmaan syntyy noin 69 miljoonaa työpaikkaa ja noin 83 miljoonaa katoaa.
Kannattaa Kokoomusta äänestävän muistaa, että ei hänenkään työpaikkansa mitenkään varma ole. Tulevaisuudessa suurin osa kansasta saattaa olla työttömiä, koska tekoäly tekee ihmiset tarpeettomiksi palkkatöihin. Kansalaispalkka tulee olemaan ainoa ratkaisu
Aikoinaan sanottiin, että tietokoneet vievät työt. Sitten robotit. Nyt tekoäly. Työt ei silti ole vähentynyt, avoimia työpaikkoja nytkin 124 000 ja kaikkia ei tietyistä syystä edes tule julki.
Sunnuntaina juuri ajeltiin satakuntalaisen pikkukunnan maantietä pitkin. Neljäkymmentä vuotta sitten siellä oli hyörinää, ihmisiä liikkeellä ja kaupalla autoja rivissä. Nyt autiotaloja ja romahtaneita suuleja (latoja) tien varsi täynnä. Ja kauppa hylättynä rempallaan. Kyllä *jokin* vei työt pikkupaikkakunnilta ja elämä on täydellisesti muuttunut monelta ihmiseltä. Eikä varmaankaan pelkästään hyvään suuntaan, henkiseltä kantilta ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Petintöverosi on 8700e, joten saat varmasti pankista lainaa tuon summan asunto-osakettasi vakuutena käyttäen. Toinen vaihtoehto on, että myyty kämpän ja pidät rahat. Ja vielä se, että asumistuenpoisto omistusasunnoilta on vasta ehdotus ja toteutumisessa voi mennä toista vuotta. Onko vanhempiesi asunto-osakkeessa vielä velkaa, kun arvioit vastikkeen niin suureksi, ettet selviäisi siitä ilman asumistukea? Sekin kannattaa huomioida, että jos asumistuki poistuu, niin voit olla oikeutettu tt-tukeen.
Miten saan pankista lainan, kun leski, jolla on elinikäinen hallintaoikeus, aikoo jäädä asuntoon asumaan kuolemaansa asti, tämä on tehty minulle selväksi. Leski saattaa elää vielä yli 10 vuotta puolison kuoleman jälkeen, joten epäilen suuresti, että mikään pankki antaisi asuntoa vastaan lainaa, kun kukaan ei tiedä, kauanko leski elää...
Ja asuntoa ei voi lesken eläessä realisoida, jos leski ei tähän suostu.
Kaverilla äiti antoi pojalleen rahan verojen maksuun ja vähän ylikin, kun jäi asumaan kotiinsa miehensä kuoltua.
Nykyään se ei usein ole äiti, joka asuntoon jää asumaan, valitettavasti. Mitään rahaa ei silloin tipu.
Jos se leski on äitipuolesi, kannattaa asiasta jutella isän kanssa jo hänen eläessään.
Isähän ei asialle oikein mitään muuta voi tehdä, kuin erota vaimostaan. Jos siis ainoa omaisuus on asunto, lapsensa perii ja vaimo jää asumaan, mutta vaimo ei ole pätkääkään kiinnostunut siitä, mitä ongelmia asia lapselle perintoveron muodossa aiheuttaa, vaan pokalla vaan asustelee menemään.
Jos isä on esimerkiksi sairas ennen kuolemaansa, ja silloin lapselle käy ilmi, että tulee perimään vain asunnon, josta maksettava verot, vaikkei asuntoa saa haltuunsa, niin tuskin se sairas isä asialle mitään saa enää tehtyä.
Tuo on ihan järkyttävä epäkohta laissa, että joku paha äitipuoli voi ajaa vainajan lapsen pahoihin talousvaikeuksiin verottajan kanssa.
Luomistyön kaikki hyvä on tarkoitettu tasapuolisesti jaettavaksi. Luojan silmissä yksi ei ole toista arvokkaampi.
Jos yksi ottaa tietoisesti enemmän kuin on hänen kohtuullisen osansa, jää muille vähemmän jaettavaksi. Sitä kutsutaan ahneudeksi ja itsekkyydeksi.
Meidän tulisi suhtautua omaisuuteemme siten, että se on vastuullemme väliaikaisesti luovutettua. Pohjimmiltaan omaisuutemme ei ole omaamme, vaan jatkuvassa liikkeessä olevaa yhteistä hyvää. On meidän kehitystasostamme kiinni, kuinka viisaasti osaamme tätä tilapäisesti haltuumme luovutettua hyvää käyttää kaikkien eduksi.
Ihminenhän kyllä osaa ahnehtia kaikenlaista hyvää itselleen tai läheisilleen; rahaa, materiaa, mainetta, kunniaa, elämyksiä, saavutuksia ja niin edelleen.
Mutta kuka osaisi luopua hyvästään muidenkin hyväksi? Kuka osaisi saada suurimman nautinnon antamalla, ei ottamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Lisää maksuaikaa perintöveron maksuun. Perintöjen verotuksen tulisi olla progressiivista.
Perintö on pohjimmiltaan täysin ansaitsematonta tuloa. Pitkässä juoksussa suurten perintöjen kumuloituminen kasvattaa pysyvästi varallisuuseroja, etenkin jos niitä ei veroteta riittävästi.
1 perintöverotus ON jo progerssiivistä
2 varallisuus erojen kasvaminen ei ole yksiselitteisesti huono asia.
3 varallisuus on HENKILÖIDEN ei VALTION, siitä verottaminen on kyseenalaista jo omaisuuden suojankin näkökulmasta.
Miksi kenenkään tulisi omata suuria omaisuuksia niin kauan kuin maailmassa on puutetta ja nälänhätää? Kyse onkin ennen kaikkea kohtuullisuudesta ja solidaarisuudesta.
Valtio on parhaimmillaan yhteisö joka toimii kaikkien tasapuoliseksi ja yhteiseksi hyväksi.
Koska ihmisten kyvykkyys ja toimeliaisuus ei ole sama. Timpalla ja Kallella on samat lähtökohdat. Kumpikin syntyy Suomeen ja terveenä. Timppa ei panosta kouluihinsa ja jättää peruskouluun kaikki opinnot. Timppa saa joskus pikkutyökeikkoja, useimmiten Timppa vain oleilee koko aikuisikänsä. Kuollessaan Timpalta jää likaiset kalsarit aviottomalle lapselleen. Kalle käy koulunsa, käy lukion, hakee lääketieteelliseen ja pääsee. Kalle työskentelee 60/h viikossa 40 vuotta keskussairaalassa. Välillä viikkotyöaikaa on runsaasti enemmän kuin tuo. Kuollessaan Kallelta jää omakotitalo, huvila Toscanassa, vene, pari autoa ja osakesijoituksia 400 000. Miksi Kallen omaisuus pitää verottaa kuivaksi hänen kuollessaan? Kalle itse halusi kaiken jäävän tyttärelleen ja tämän lapsille. Miten Timpan perilliset olisivat millään muotoa oikeutettuja Kallen tienaamaan omaisuuteen?
No, voi kiesus sentään. Minä, minä, minä. Perusolettamuksesi on ensinnäkin virheellinen. Jos noin tapahtuu, niin Timpalla ja Kallella EI ole samoja lähtökohtia. Aivan taatusti on kasvatusympäristösä eroja. Miksi Kalle ei auttaisi "Timpan" perillisiä yhtään? Rahathan eivät suinkaan mene Timpan perillisille suoraan rahoina. Suomen rakentamiessa tärkeässä roolissa on hyvä peruskoulu, joka pyrkii antamaan myös heille joilla on huonompia kasvatuympäristöjä, mahdollisuuksia tulla yhteiskunnassa toimivia työntekijöitä ja asioitansa hoitavia kansalaisia. Tällaistako pitää selittää aikuisille ihmisille tänä päivänä, vai oletko aikuinen?
PS. Olen itsekin maksanut perintöveroa ja pidän sitä oikeutettuna, tosin perintövero ei saisi tulla maksuun ennen kun perintö on saatu haltuun.

Kalle on kuule varmaan eläessään jo maksellut sen verran veroja että Timppa lapsineen oon saanut osansa. Eikö muka riitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Lisää maksuaikaa perintöveron maksuun. Perintöjen verotuksen tulisi olla progressiivista.
Perintö on pohjimmiltaan täysin ansaitsematonta tuloa. Pitkässä juoksussa suurten perintöjen kumuloituminen kasvattaa pysyvästi varallisuuseroja, etenkin jos niitä ei veroteta riittävästi.
1 perintöverotus ON jo progerssiivistä
2 varallisuus erojen kasvaminen ei ole yksiselitteisesti huono asia.
3 varallisuus on HENKILÖIDEN ei VALTION, siitä verottaminen on kyseenalaista jo omaisuuden suojankin näkökulmasta.
Miksi kenenkään tulisi omata suuria omaisuuksia niin kauan kuin maailmassa on puutetta ja nälänhätää? Kyse onkin ennen kaikkea kohtuullisuudesta ja solidaarisuudesta.
Valtio on parhaimmillaan yhteisö joka toimii kaikkien tasapuoliseksi ja yhteiseksi hyväksi.
koksaan valtio EI OLE parhaimmillaan.... Ja sitä että paljonko omaisuutta "saa olla" ei ole valtion tehtävänä rajoittaa. Valtion tulee vain huolehtia että kaikilla on tasapuolisen mahdollisuudet varallisuutta kerryttää. Tätä voi tehdä vaikka kilpailun edellytyksistä huolehtiminen, määräävän markkina-aseman hyväksikäytön estäminen jne.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimus: tekoäly vie maailmasta 14 miljoonaa työpaikkaa tulevina vuosina
Maailman talousfoorumi on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan maailmasta katoaa seuraavan viiden vuoden aikana 14 miljoonaa työpaikkaa. Muutosta selittää tekoälyn kehittyminen, joka tulee näkymään lähes kaikilla aloilla.
Tutkimuksen mukaan tekoälyn ansiosta maailmaan syntyy noin 69 miljoonaa työpaikkaa ja noin 83 miljoonaa katoaa.
Kannattaa Kokoomusta äänestävän muistaa, että ei hänenkään työpaikkansa mitenkään varma ole. Tulevaisuudessa suurin osa kansasta saattaa olla työttömiä, koska tekoäly tekee ihmiset tarpeettomiksi palkkatöihin. Kansalaispalkka tulee olemaan ainoa ratkaisu
KOK./RKP. EK. ETLA ym. estäisivät. Nälänhädällä toteuttavat haluamansa. Musuja voi käyttää ruoskinnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin maksamaan perinnöstäni (alle 100k) veron, joten joutukoot kaikki muutkin maksamaan nyt ja aina.
Se on harhakäsitys että peritystä omaisuudesta tulisi verotonta perintöveron poistuessa. Vero otetaan sitten muussa muodossa esim. Luovutusvoittovero. Jos olet perinyt kiinteää omaisuutta niin perintövero on sinulle edullisempi jos myyt perittyä omaisuutta.
Miksi sen pitäisi olla harhakäsitys? Sinä vaan myyt vasemmistolaista ideaa siitä että kaikki omaisuus kuuluu valtiolle joten valtion tulee se veroin ja muilla keinoin ottaa pois kansalta.
Oikeasti kaikesta perinnöksi jäävästä omaisuudesta on jo maksettu verot. Ei ole mitään erityisempää syytä lähteä verottamaan tuota omaisuutta enää uudelleen pelkästään siksi että sen omistaja vaihtuu. Ei kukaan kuole taktisesti hyötymistarkoituksessa.
Tuolla periaatteella palkankin pitää olla verotonta kun raha vaihtaa omistajaa.
Itseasiassa palkan verotus onkin typerää nykypäivänä. Tämä palkan verottaminen asettaa manuaalisen työn automatisoidun työn kanssa epäedulliseen asemaan. manuaalityötä rasittaa korkeampi kustannus verojen kautta, kun automaation tuottama arvonlisä on "verotonta". Tähän ei vielä olla oikein hyvää mallia vain keksitty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta.
Kenelle te meinaattee perintöasuntoja tulevaisuudessa myydä?
Hallitus heikentää irtisanomissuojaa ja leikkaa ansiosidonnaisen.
Asuntolainaa ei saa 2400 brutto tuloilla ilman säästöjä eikä osa-aikatöillä, nolla-sopimuksilla, palkkatukitöillä, työkokeilulla eikä kuntouttavalla työtoiminnalla.
Kohta ei saa myöskään omistusasuntoon asumistukea ja soviteltua päivärahaa leikataa eli osa-aikatyöntekijän on asuttava vuokralla.
Eläkeläisten asumistukeen ei tule muutoksia kuulemma. Tarkoittaako tämä sitä, että eläkeläinen voi edelleen saada asumistukea omistusasuntoonsa? Onko tietäjiä. Muilta ihmisryhmiltä ollaan siis poistamassa asumistuki omaan asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Lisää maksuaikaa perintöveron maksuun. Perintöjen verotuksen tulisi olla progressiivista.
Perintö on pohjimmiltaan täysin ansaitsematonta tuloa. Pitkässä juoksussa suurten perintöjen kumuloituminen kasvattaa pysyvästi varallisuuseroja, etenkin jos niitä ei veroteta riittävästi.
1 perintöverotus ON jo progerssiivistä
2 varallisuus erojen kasvaminen ei ole yksiselitteisesti huono asia.
3 varallisuus on HENKILÖIDEN ei VALTION, siitä verottaminen on kyseenalaista jo omaisuuden suojankin näkökulmasta.
Miksi kenenkään tulisi omata suuria omaisuuksia niin kauan kuin maailmassa on puutetta ja nälänhätää? Kyse onkin ennen kaikkea kohtuullisuudesta ja solidaarisuudesta.
Valtio on parhaimmillaan yhteisö joka toimii kaikkien tasapuoliseksi ja yhteiseksi hyväksi.
Koska ihmisten kyvykkyys ja toimeliaisuus ei ole sama. Timpalla ja Kallella on samat lähtökohdat. Kumpikin syntyy Suomeen ja terveenä. Timppa ei panosta kouluihinsa ja jättää peruskouluun kaikki opinnot. Timppa saa joskus pikkutyökeikkoja, useimmiten Timppa vain oleilee koko aikuisikänsä. Kuollessaan Timpalta jää likaiset kalsarit aviottomalle lapselleen. Kalle käy koulunsa, käy lukion, hakee lääketieteelliseen ja pääsee. Kalle työskentelee 60/h viikossa 40 vuotta keskussairaalassa. Välillä viikkotyöaikaa on runsaasti enemmän kuin tuo. Kuollessaan Kallelta jää omakotitalo, huvila Toscanassa, vene, pari autoa ja osakesijoituksia 400 000. Miksi Kallen omaisuus pitää verottaa kuivaksi hänen kuollessaan? Kalle itse halusi kaiken jäävän tyttärelleen ja tämän lapsille. Miten Timpan perilliset olisivat millään muotoa oikeutettuja Kallen tienaamaan omaisuuteen?
No, voi kiesus sentään. Minä, minä, minä. Perusolettamuksesi on ensinnäkin virheellinen. Jos noin tapahtuu, niin Timpalla ja Kallella EI ole samoja lähtökohtia. Aivan taatusti on kasvatusympäristösä eroja. Miksi Kalle ei auttaisi "Timpan" perillisiä yhtään? Rahathan eivät suinkaan mene Timpan perillisille suoraan rahoina. Suomen rakentamiessa tärkeässä roolissa on hyvä peruskoulu, joka pyrkii antamaan myös heille joilla on huonompia kasvatuympäristöjä, mahdollisuuksia tulla yhteiskunnassa toimivia työntekijöitä ja asioitansa hoitavia kansalaisia. Tällaistako pitää selittää aikuisille ihmisille tänä päivänä, vai oletko aikuinen?
PS. Olen itsekin maksanut perintöveroa ja pidän sitä oikeutettuna, tosin perintövero ei saisi tulla maksuun ennen kun perintö on saatu haltuun.Kalle on kuule varmaan eläessään jo maksellut sen verran veroja että Timppa lapsineen oon saanut osansa. Eikö muka riitä?
Kalle on myös hyödyttänyt yhteiskuntaa hoitamalla 40 vuotta suomalaisia potilaita kuntoon. Timppa ei ole tehnyt mitään mikä oikeuttaisi häntä tai jälkeläisiään yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omilta vanhemmilta tulossa mittava, yli 100 000€ perintö (asunto-osake)
Koska olen pysyvästi tk-eläkkeellä, en voi ottaa perintöä vastaan. Ensinnäkin, en saa pankista lainaa eikä minulla ole säästöjä, joilla voisin maksaa perintöveron. Toiseksi, jos asumistuki poistetaan omistusasunnoista niin miten voisin ottaa perinnön vastaan? Joudun asumaan loppuikäni vuokralla, koska vuokra-asuntoon saa jatkossakin asumistukea mutta omistus-tai aso-asuntoon ei (jos Kokoomus saa tahtonsa läpi)
Monella vähävaraisella on sama tilanne: jo pelkkä perintövero tekee sen, että perintöä ei voi vastaanottaa, tai on riski joutua ulosottoon veron takia.
Varakkaalla/rikkaalla sen sijaan on varaa maksaa perintöverot joten he voivat täten vastaanottaa perinnön.
Harmittaa, mutta elämä on
Petintöverosi on 8700e, joten saat varmasti pankista lainaa tuon summan asunto-osakettasi vakuutena käyttäen. Toinen vaihtoehto on, että myyty kämpän ja pidät rahat. Ja vielä se, että asumistuenpoisto omistusasunnoilta on vasta ehdotus ja toteutumisessa voi mennä toista vuotta. Onko vanhempiesi asunto-osakkeessa vielä velkaa, kun arvioit vastikkeen niin suureksi, ettet selviäisi siitä ilman asumistukea? Sekin kannattaa huomioida, että jos asumistuki poistuu, niin voit olla oikeutettu tt-tukeen.
Miten saan pankista lainan, kun leski, jolla on elinikäinen hallintaoikeus, aikoo jäädä asuntoon asumaan kuolemaansa asti, tämä on tehty minulle selväksi. Leski saattaa elää vielä yli 10 vuotta puolison kuoleman jälkeen, joten epäilen suuresti, että mikään pankki antaisi asuntoa vastaan lainaa, kun kukaan ei tiedä, kauanko leski elää...
Ja asuntoa ei voi lesken eläessä realisoida, jos leski ei tähän suostu.
Kaverilla äiti antoi pojalleen rahan verojen maksuun ja vähän ylikin, kun jäi asumaan kotiinsa miehensä kuoltua.
Nykyään se ei usein ole äiti, joka asuntoon jää asumaan, valitettavasti. Mitään rahaa ei silloin tipu.
Jos se leski on äitipuolesi, kannattaa asiasta jutella isän kanssa jo hänen eläessään.
Isähän ei asialle oikein mitään muuta voi tehdä, kuin erota vaimostaan. Jos siis ainoa omaisuus on asunto, lapsensa perii ja vaimo jää asumaan, mutta vaimo ei ole pätkääkään kiinnostunut siitä, mitä ongelmia asia lapselle perintoveron muodossa aiheuttaa, vaan pokalla vaan asustelee menemään.
Jos isä on esimerkiksi sairas ennen kuolemaansa, ja silloin lapselle käy ilmi, että tulee perimään vain asunnon, josta maksettava verot, vaikkei asuntoa saa haltuunsa, niin tuskin se sairas isä asialle mitään saa enää tehtyä.
Tuo on ihan järkyttävä epäkohta laissa, että joku paha äitipuoli voi ajaa vainajan lapsen pahoihin talousvaikeuksiin verottajan kanssa.
Kaiken lisäksihän kunnon lokkivaimo vielä nimen omaan hassaa sen sairaan miehensä muun omaisuuden (esim. käteisvarat) sopivasti juuri ennen kuin mies ehtii kuolemaan, ettei sitten jää suotta lapselle mitään. Ostaa vaan "yhteiseksi" miehensä kanssa pari 10000e käsilaukkua, ökykalusteet jne. Irtaimistoahan ei huomioida perinnönjaossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan hyvin kaunista, että ihminen tahtoo huolehtia jälkikasvunsa hyvinvoinnista kuolemansa jälkeenkin. Mutta miksi näin älykäs ihminen ei ulottaisi tuota rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa välittömästä lähipiiristään hieman laajemmallekin alalle?
Tässä puhuu järjen ääni.
Alkoholistille/huumeaddiktille annat 50 tonnia opistekeluun, uskotko tosiaan, että raha menisi hyvään tarkoitukseen?
Miksei sitä voisi lahjoittaa vaikka jollekin kuntoutussäätiölle?
Vaikka pistäisit kaikki maailman rahat hyvään, voin kertoa totuuden, osaa ei vain voi pelastaa.
Kaunis ajatus sinulla, mutta ei se toimi kuten kuvittelet. Jopa kommunismi kaatuu omaan mahdottomuuteensa, kts Neuvostoliitto jne.
Tämä riippuu täysin tarkastelukulmasta.
Neuvostoliitto ei ollut aitoa kommunismia nähnytkään, sehän oli käytännössä militaristinen brutaali diktatuuri.
Vierailija kirjoitti:
"Perintöverosta luopuminen tietäisi oman asunnon myyntivoiton verovapauden poistumista"
Miksi tietäisi. Nuo ovat erillisiä veroja ja veroratkaisuja. Oman asunnon myyntivoiton verovapauden poisto voisi olla fiksu teko riippumatta perintöveron tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalevi sorsa säätiö? No täähän just kuulostaakin objektiivisimmalta analyysiltä ikinä /s
Muutenkin miksi ihmeessä vasemmiston narratiivi joka asiaan on se, että jos asia hyödyttää jotakuta niin sen toteuttaminen on estettävä? Miksi vasemmisto haluaa toteuttaa vaan asioita jotka ei taatusti hyödytä ketään?
Toisaalta tuo selittää sen tilan mihin nuo jättää joka kerta yhteiskunnan hallituskautensa jälkeen.
Perintöverosta saatavat verotulot hyödyttävät yhteiskuntaa. Perintöveron poisto veisi nämä verotulot ja kasaisi hyödyn valmiiksi varakkaille. Vasemmisto ajattelee yhteistä hyvinvointia, oikeisto vain varakkaiden.
Hyödyn estämisestä puheen olleen. Oikeistohan yrittää estää yleistä hyötyä perintöveron poistamisella, vaikka tarvitsijoita on todella paljon ja pienelläkin rahalla saadaan paljon hyvää aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Perintövero on tärkein vero.
Ennemminkin törkein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Lisää maksuaikaa perintöveron maksuun. Perintöjen verotuksen tulisi olla progressiivista.
Perintö on pohjimmiltaan täysin ansaitsematonta tuloa. Pitkässä juoksussa suurten perintöjen kumuloituminen kasvattaa pysyvästi varallisuuseroja, etenkin jos niitä ei veroteta riittävästi.
1 perintöverotus ON jo progerssiivistä
2 varallisuus erojen kasvaminen ei ole yksiselitteisesti huono asia.
3 varallisuus on HENKILÖIDEN ei VALTION, siitä verottaminen on kyseenalaista jo omaisuuden suojankin näkökulmasta.
Miksi kenenkään tulisi omata suuria omaisuuksia niin kauan kuin maailmassa on puutetta ja nälänhätää? Kyse onkin ennen kaikkea kohtuullisuudesta ja solidaarisuudesta.
Valtio on parhaimmillaan yhteisö joka toimii kaikkien tasapuoliseksi ja yhteiseksi hyväksi.
Koska ihmisten kyvykkyys ja toimeliaisuus ei ole sama. Timpalla ja Kallella on samat lähtökohdat. Kumpikin syntyy Suomeen ja terveenä. Timppa ei panosta kouluihinsa ja jättää peruskouluun kaikki opinnot. Timppa saa joskus pikkutyökeikkoja, useimmiten Timppa vain oleilee koko aikuisikänsä. Kuollessaan Timpalta jää likaiset kalsarit aviottomalle lapselleen. Kalle käy koulunsa, käy lukion, hakee lääketieteelliseen ja pääsee. Kalle työskentelee 60/h viikossa 40 vuotta keskussairaalassa. Välillä viikkotyöaikaa on runsaasti enemmän kuin tuo. Kuollessaan Kallelta jää omakotitalo, huvila Toscanassa, vene, pari autoa ja osakesijoituksia 400 000. Miksi Kallen omaisuus pitää verottaa kuivaksi hänen kuollessaan? Kalle itse halusi kaiken jäävän tyttärelleen ja tämän lapsille. Miten Timpan perilliset olisivat millään muotoa oikeutettuja Kallen tienaamaan omaisuuteen?
No, voi kiesus sentään. Minä, minä, minä. Perusolettamuksesi on ensinnäkin virheellinen. Jos noin tapahtuu, niin Timpalla ja Kallella EI ole samoja lähtökohtia. Aivan taatusti on kasvatusympäristösä eroja. Miksi Kalle ei auttaisi "Timpan" perillisiä yhtään? Rahathan eivät suinkaan mene Timpan perillisille suoraan rahoina. Suomen rakentamiessa tärkeässä roolissa on hyvä peruskoulu, joka pyrkii antamaan myös heille joilla on huonompia kasvatuympäristöjä, mahdollisuuksia tulla yhteiskunnassa toimivia työntekijöitä ja asioitansa hoitavia kansalaisia. Tällaistako pitää selittää aikuisille ihmisille tänä päivänä, vai oletko aikuinen?
PS. Olen itsekin maksanut perintöveroa ja pidän sitä oikeutettuna, tosin perintövero ei saisi tulla maksuun ennen kun perintö on saatu haltuun.Kalle on kuule varmaan eläessään jo maksellut sen verran veroja että Timppa lapsineen oon saanut osansa. Eikö muka riitä?
Kalle on myös hyödyttänyt yhteiskuntaa hoitamalla 40 vuotta suomalaisia potilaita kuntoon. Timppa ei ole tehnyt mitään mikä oikeuttaisi häntä tai jälkeläisiään yhtään mihinkään.
Mitä Kallen lapset ovat tehneet ansaitakseen jättiomaisuuden?