Vihaan häitä!

Vierailija kirjoitti:

Hei tää on hyvä aihe, kerrankin voi puhua suoraan mitä häistä ajattelee. Yleensä niistä voi supista vaan kavereiden kanssa. Mustakin ne on tosi teennäisiä, miksei voi olla jotain erilaista ja yllättävää?

Joskus on erilaista ja yllättävää, mutta harvoin, liian harvoin.

Olisi hyvä, jos ihmiset tosiaan täällä anonyymisti puhuisivat suoraan, mitä ajattelevat häistä. Myös myönteistä saa kertoa, tietenkin.

Pidän enemmän hautajaisista. Niistä ei ole odotettavissa toista ja kolmatta kertaa, niinkuin häistä. Hautajaisissa ei tarvitse teeskennellä, olla huomaamatta, että kyse on vain suuresta näytelmästä, jossa istutaan hymyssä suin, ja ohitetaan tieto, että joka toinen solmittu avioliitto päätyy eroon. Hautajaiset on surullinen, mutta tosi, ei mikään feikkileikki.

Vierailija kirjoitti:

Pidän enemmän hautajaisista. Niistä ei ole odotettavissa toista ja kolmatta kertaa, niinkuin häistä. Hautajaisissa ei tarvitse teeskennellä, olla huomaamatta, että kyse on vain suuresta näytelmästä, jossa istutaan hymyssä suin, ja ohitetaan tieto, että joka toinen solmittu avioliitto päätyy eroon. Hautajaiset on surullinen, mutta tosi, ei mikään feikkileikki.

Totta. Hautajaisissa ihmisillä on myös keskimäärin enemmän tilannetajua. Huonosti käyttäytyvät lapset, umpihumalaiset tai tahdittomasti utelevat sukulaiset, huomion keskipisteeksi haluavat vieraat ja muut ovat hautajaisissa paljon harvinaisempia kuin monissa muissa perhejuhlissa ja -tilaisuuksissa.

Kyllä, juhlina hautajaiset ovat poikkeuksetta häitä paremmat. Riippumatta siitä, millainen vainaja on ollut, hän on todennäköisesti aina parempi juhlien keskipiste kuin minkä tahansa häiden morsian.

Hautajaiset eivät ole minäminäminä-juhla. Se tekee niistä paremmat.

Pidän kaikkein eniten valmistujaisjuhlista.

Niissä ihminen on kirjaimellisesti Todistetusti saavuttanut jotakin omalla työllään, ahkeruudellaan, sinnikkyydellään. Ihan sama, onko kyse ammattikoulun, lukion, ammattikorkean tai yliopiston opiskelijan valmistumisesta. Valmistunut on osoittanut kykynsä saada tutkinto kasaan. Kaikki eivät saa (tai edes yritä), ja siksi valmistuneita tulee juhlia. Mitä korkeammalle tasolle päästään, sitä pönäkämmät juhlat ovat tarpeen. Tämä on tajuttu yliopistoissa jo vuosisatojen ajan, siksi on maisteri- ja tohtoripromootiot.

Rippikoulu on vähän siinä ja siinä, kun sen läpikäynti on helpompaa ja toisaalta siinä on aika vanhentunut lähtökohta takana ("naimalupa"). Juhlia kannattaa aina, mutta silloin saavutus ei ole yhtä merkittävä kuin tutkinnon saaminen.

Syntymäpäivät ja häät ovat juhlia, joissa ei ole samanlaista saavutuksen tuntua. Pahimmillaan molemmat ovat minä-minä -juhlia. Faktisesti syntymäpäivänä pitäisi muistaa synttärisankarin äitiä, hänhän se kovimman työn on tehnyt aikoinaan. Se, että nykyajan Suomessa pysyy hengissä vuoden kerrallaan, ei ole mielestäni niin suuri saavutus, että sitä kannattaisi sellaisenaan juhlia. Sen sijaan jos tarkoitus on käyttää kaikki mahdolliset tilaisuudet hauskojen juhlien järjestämiseen, kaverien ja/tai sukulaisten keräämiseen yhteen, silloin kannatan ehdottomasti kaikkia syitä, häitä, synttäreitä, vaikka nimipäiviä. Hyviä juhlia on liian vähän. Minä-minä -juhlia on liian paljon.

Minä-minä -juhlat järjestettäköön vain silloin, kun ihminen on Todistetusti saavuttanut jotakin omalla työllään.

Up