Vihaan häitä!

Älkää kiusatko tuttuja ja sukulaisia häillänne. Ne on niin tylsiä ja vaivaannuttavia. Hääpari ja muutama läheisin juhlikoon jotenkin. Se riittää. Uskokaa jo, häissänne on pitkästyttävää, kylmää ruokaa, hälyä, typeriä leikkejä ym. Meistä muista se ei ole kiva päivä.

Vierailija kirjoitti:

Naiset haluavat leikkiä tämän pramean prinsessaleikin kerta toisensa jälkeen, niinkuin pikkutytöt. Onko se jotain pätemistä vai esille tulemisen halua. Miehet eivät yleensä ole kiinnostuneita suurista häistä ollenkaan.

Riippuu tapauksesta. Mä peruin häät exän kanssa koska ei vaan päästy yhteisymmärrykseen k.o. juhlista. Hän (siis mies) oli ehdottomasti sitä mieltä, että kyllä _täytyy_ olla kirkkohäät (itse en edes kuulu kirkkoon), mulle valkoinen prinsessamekko (evvk), kaikki, siis ihan kaikki sukulaiset täytyy kutsua koska niin _kuuluu_ tehdä, ja tietty olisi pitänyt olla kaikki typerät kenkäleikit ja morsiuskimpun heitto sun muu. 

En ymmärtänyt yhtään. Siis pakko tehdä jotain mitä ei halua vain siksi, kun se on perinteitä? Tehtiin vieraslistat. Hänellä noin 150 nimeä, mulla 30. Siis vain ne, jotka oikeasti halusin kutsua. Hänellä jopa täti jota inhosi ja serkkuja joita ei ollut nähnyt lapsuuden jälkeen.

Ei menty naimisiin. Hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin minäkin. Ja kaikkia muitakin juhlia. Jos vaan voin jättää menemättä niin jätän.

Mihinkään juhlaan ei ole pakko mennä.

Jos näin olisi, aina ja absoluuttisesti, ei tästä aiheesta (häät) löytyisi niin montaa ketjua tältäkin palstalta. Kyllä, syntymä, kuolema ja verot ovat ainoat pakolliset asiat elämässä. Mutta suurin osa meistä elää kuitenkin hieman tuota monipuolisempaa elämää, johon kuuluu myös - toivottavasti - monipuolisia ja monimuotoisia sosiaalisia suhteita ja kuvioita. Harvan elämä on autistisen mustavalkoista, ehkä sitten vähän vanhempana voi tehdä ja "uskaltaa olla" tasan tarkkaan sitä, mitä juuri itse haluaa. Joskus erilaiset ihmissuhdekuviot voivat vaatia sitä, että pitää tehdä asioita, joita ei syvällä sisimmässään haluaisi tehdä.

Tämän lisäksi ainakin itselläni on hyvin usein myös "sisäisesti ristiriitainen" tunne ja tunnelma: yhtäältä ei haluaisi (perusteluja x kappaletta), toisaalta olisihan se ehkä ihan kiva (perusteluja n kappaletta).

Tietenkin, jos jokainen solu huutaa, että "en mene", sittenhän asia on helppo. Onnittelen sellaista ihmistä. Useimmiten vain tuo sisäinen jaakobinpaini on ainakin minulla huomattavasti vaikeampaa, olipa lopputulos mikä tahansa. Nykynuorilla on sitten myös vielä se FOMO.

Sanon nyt saman, ehkä joidenkin korviin hieman provokatiivisenkin mielipiteen, jonka nostin esiin toisessa hääaiheisessa ketjussa. Tämä on oma näkemykseni asiasta "häät". (Olen keski-ikäinen nainen, jos sillä on merkitystä viestini sisäistämisen kannalta, ja olen elämäni aikana ollut ehkä 30 hääjuhlissa ja skipannut ehkä 15 häät eri syistä). Asiasta saa luonnollisesti olla eri mieltä.

Ihmisten naimisiinmeno on muille kuin hääparille ja heidän sukulaisilleen aidosti merkityksetön asia. Sukulaisia kiinnostaa, kuka tulee sukuun ja millaisesta suvusta tulokas on. Ystävät, kaverit, naapurit ym. haluavat lähinnä osallistua toivottavasti mukaviin juhliin.

On hyvin itsekästä ajattelua hääparilta, että muita kamalasti innostaisi heidän suunnaton onnensa yhdessä. Toki hyvää vointia ja kaikkea hyvää ihmiset toivovat toisilleen, myös hääparille tietenkin.

Hyvin monet ovat ymmärtäneet tämän ja siksi joko välttävät suurien juhlien järjestämistä (vain lähipiiri eli lähisukulaiset vihkimiseen, ja kavereille erilliset bileet synttäreiden tai tupareiden tyyliin) tai järjestävät isot kekkerit niin, että pääpaino on juhlissa ja ihmisten viihtyvyydessä eikä hääparissa. Yleensä ensinmainittu tapa on käytössä nuorilla parikymppisillä, jälkimmäinen ehkä jo toista tai kolmatta avioliittoaan tekevillä viisikymppisillä. Nuo ovat parhaimpia hääjuhlia, joissa olen ollut. Karmeimpia ovat olleet noin kolmikymppisten ns. perinteiset juhlat, ja hirveimpiä ne, joiden jälkeen morsian valittaa siitä tai tästä, toki vain "hiljaa" ja "pienelle piirille" mutta niin että kaikki varmasti saavat tietää, että prinsessalla ei ollutkaan täydellinen päivä.

Tästä tullaan siihen asiaan, että suuremmat häät (niiden järjestäminen) saattavat olla se kohta joidenkin ihmisten - yleensä naisten - elämässä, jolloin ihmisen todellinen sisin paljastuu. Ja näky voi olla hyvin ruma: itsekkyys ja itsekeskeisyys ovat ottaneet vallan jo suunnitteluvaiheessa, ja se, että kaikki pyörii yhden ihmisen/parin toiveiden ympärillä kuukausitolkulla, rappaa pois mahdollisen kuorrutteen käytöstavoista ja oman itsen suhteuttamisesta muihin ihmisiin. Sitten se ihminen onkin ns. paljaimmillaan, ja joissain tapauksissa, joita tämänkin palstan keskusteluissa on onneksi ollut esillä, ihmisen sisäinen hyvyys ja kauneus tulee esille (tavara ja raha ovat toissijaisia), mutta toisilla sitten taas pikkumaisuus, ahneus ja itsekkyys. Se näkyy noissa lahjatoiveissa ("vähintään omat pitää saada takaisin" - itseäni kiinnostaisi tietää, mistä asti vierailla on maksatettu omia juhlia?) ja jälkikäteen ilmaistuissa pettymyksen tunteissa.

Vierailija kirjoitti:

No entäs se kulunut kenkäleikki sitten🥱

Mitä kenkäleikissä tapahtuu? Olen ilmeisesti onnekas, kun olen ne tähän mennessä välttänyt...

Tuntuvat aika turhilta kun kaikki sivusta katsoneet tietävät että suhde ei kauan kestä.

Vierailija kirjoitti:

"viihteeseen?" Olet alkoholisti?

Niin, tai hyvään Netflix-sarjaan. Sekin voi olla holismia, mutta kyllä hyvä true crime aina huonot hääjuhlat voittaa. (Ei ap vaan ohis)

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon laitatte häälahjaan rahaa? Ehkä se ei harmita niin paljon jos laittaa vain kympin pari. Tosiaan, mikä on kohtuullinen summa?

Sukulaisille annan rahaa riippuen siitä, olenko juhlissa yksin/sisältääkö summa myös vanhempieni osuuden, miten läheisestä sukulaisesta on kyse ja miten paljon on oltu tekemisissä.

Muille kuin sukulaisille en koskaan anna rahaa, missään tilanteessa (ainoa poikkeus on valmistujaislahja, koska silloin ihminen on oikeasti ponnistellut ja tehnyt töitä saavutuksensa eteen). Annan oman, henkilökohtaisen lahjan tai osallistun kaveriporukan yhteislahjaan, joka nykyään yleensä on lahjakortti.

Miksi kukaan haluaisi viettää puoli päivää ykköset päällä pönöttämässä ventovieraiden kanssa?

Miksei mieluummin ikimuistettavat rennot hääbileet? Aiheita on niin paljon kuin keksitään! Tärkeintä olla rennosti.

Hääpari voi pukeutua miten haluaa, rennosti teeman mukaan.

Kiusalliset sukkanauha ja ryöstämisleikit jää vihdoinkin unholaan.

Juhlat hippi, väri, musiikki, retro, antiikki, sarjakuva, julkkis, rantaloma jne. teemalla. Jotain tekemistä niitä haluaville, valokuvausta, piirtämistä, tunnelmien kirjoittamista jne.

Häät, joita muistellaan mielellään.

Vierailija kirjoitti:

Älä mene, vai oisko satanistihäät ihgua? Häät ovat kuitenkin kristinuskossa vanhempien lupaus yhdessä perustaa perhe, ja yhdessä kasvattaa lapset. Eli oikeastaan tulevaa lasta varten. Ei siis sinua, sori.

Häissä piti olla ennen väkeä että kaikki näkee ja todistaa solmitun liiton.  Nyt ei tarvittaisi muita kuin se todistaja viran puolesta.

Me mentiin miehen kanssa naimisiin lähinnä juridisista syistä. Toki rakastamme toisiamme, mutta emme kokeneet että siitä pitäisi tehdä spektaakkeli.

Meidät vihittiin maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa ja pullakahveilla kävimme miehen isoäidin luona. En koe jääneeni mistään paitsi, kun häissämme ei ollut alkoholia, vaivaannuttavia hääleikkejä eikä minua saatettu alttarille. Viimeiseksi mainittu on kyllä jotenkin kauhea perinne. Nainen ei ole enää isänsä, eikä miehensä omaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa katsoa vaikka Unelmahäitä niin ymmärtää paremmin näitä häiden vihaajia. Tämä maa on Suomi ja nyt on vuosi 2023. En itsekään ymmärrä, miksi kukaan enää menee naimisiin. Ero siitä kuitenkin seuraa ja vaikka mitä ongelmia.

Voisitko avata asiaa vähän tarkemmin? En ole koskaan katsonut mitään hääohjelmia (jonkun mainoksen saattanut nähdä) - mikä niissä selittää häiden vihaamista?

Itse en pidä häistä, varsinkin, jos on vähänkään vaaraa siitä, että ne ovat (yleensä morsiamen) egosentrisyyden huipentuma. Minusta on kiva, että ystäväni ym. ovat löytäneet parisuhteen, mutta itselleni on se ja sama, ovatko naimisissa, avoliitossa vai asuvatko eri osoitteissa. Koen, että sukulaiset ovat ainoita, joita ihmisten avioituminen voi kiinnostaa. Lisäksi olen saanut vaikutteita joidenkin vanhempien sukulaisten (suuret ikäluokat) puheista häissä, he kun ovat harmitelleet sitä, miten morsiamen ja sulhasen sukulaiset on hääjuhlassa laitettu istumaan suorastaan eri puolille salia niin, että he eivät varmasti tutustu toisiinsa, kun taas aiemmin koko hääjuhlan tarkoitus oli nimenomaan se, että sulhasen ja morsiamen suvut tutustuvat toisiinsa. Olen itse samoilla linjoilla, että häillä on ollut menneisyydessä oma tietty tarkoituksensa (suvut yhtyvät toisiinsa, hääpari itsessään on siinä tilanteessa vain "koriste", ja aikoinaan ovat olleet niin nuoriakin, ettei heiltä ole edes odotettu kommentteja suvun asioihin) ja että nykyiset suuret häät ikään kuin imitoivat tuota mennyttä aikaa mutta niin, että juhlista on jäljellä vain kuoret mutta sisältö on täysin ontto. Sitä sitten koitetaan paikkailla erilaisilla "leikeillä" ja muilla rituaaleilla.

Aikoinaan - näin oletan - häät saattoivat olla ensimmäinen kerta, kun morsiamen "puoli" tapasi sulhasen ja toisinpäin. Nykyään voi olla niin, että pari on asunut yhdessä jo vuosia ennen häitä. Nykyisin häiden perinteisen funktion voisi ajatella toteutuvan niissä tilanteissa, joissa ihminen esittelee uuden seurustelukumppaninsa lapsuudenperheelleen tai ystäväpiirilleen. Toki nykyaikana ei voi tietää, jatkuuko seurustelusuhde ja miten pitkään. Aikoinaan oli niin, että vihkimisseremonian jälkeen se parisuhde (tai mikä sattui olemaankaan) jatkui sitten hautaan saakka.

En naisena varsinkaan haikaile menneitä aikoja, todellakaan, mutta minusta on paikoin irvokasta, että halutaan hääjuhlista ulkoisesti muka perinteiset, mutta ymmärrys koko rituaalin historiallisuudesta ja sisällöstä on nolla. Olen sitä mieltä, että konseptia pitäisi uudistaa ja vahvasti. Tai sitten mennä sen vanhan kaavan mukaan, jossa kutsuttuina ovat tutut ja kylänmiehet ja hääpari on vihkimisen jälkeen pikemminkin sivuosassa, tärkeintä ovat hyvät juhlat ja naimisiinmeno vain "tekosyy" niiden järjestämiselle.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajuu tollasta! Jokainen nainen unelmoi häistään jo pikkutyttönä. Kuinka joku voi vihata häitä? Mulla on kansio mihin oon kerännyt kaikkea kivaa unelmieni häihin. Aioin pitää just niin isot ja mahtavat häät kun tykkään. Naimisiin mennään vain kerran, haluan että hetkestä tulee ikimuistoinen.

Toivottavasti olet myös alkanut säästää häihisi rahaa jo pikkutytöstä asti - ettet sitten kerjää vierailta rahaa juhliesi maksuun?

Vierailija kirjoitti:

Parhaat häät oli, missä sulhanen joi vähän liikaa ja haukkui morsiantaan kaikkien kuullen - sun piti saada päättää kaikesta ja kaikkea piti saada maksoi mitä maksoi ja vaan muutaman tunnin tähden, luuleksä olevas joku Jlo vai?

Olisipa ollut joku Unelmahäät-tyyppinen tv-ohjelma kuvaamassa tuota! Olisin halunnut nähdä tuota realismia! Ja ehkä sen voisi esittää ikään kuin opetusvideona kaikille hääjuhlaa suunnitteleville pareille kaasoineen ym.

Minä pidän häistä; olen 35-vuotias mies ja naimisissa. Minusta häät ja myös muut juhlat ovat mukavia ja panostan niihin myös vieraana.  Juttelen ihmisten kanssa, niin tuttujen kuin tuntemattomien ja osallistun ohjelmaan, mikäli on tarvetta. Mielestäni maailmassa on ihan liian vähän juhlia ja ihan liikaa mököttämistä.

P.S. Olen saanut juhlista myös hyviä kontakteja businessmielessä ja saanut omalle yritykselle tilauksiakin. Siksi minulla on aina myös käyntikortteja mukana.

Vierailija kirjoitti:

Älä mene, vai oisko satanistihäät ihgua? Häät ovat kuitenkin kristinuskossa vanhempien lupaus yhdessä perustaa perhe, ja yhdessä kasvattaa lapset. Eli oikeastaan tulevaa lasta varten. Ei siis sinua, sori.

Niin että kun Vili-Petteri sitten jossain vaiheessa pyytää vanhempiaan kertomaan häistään ja näyttämään hääjuhlasta otettuja valokuvia ja mitään ei olekaan, niin pettymys on valtava ja se jättää ikuisen tyhjyyden tunteen Vili-Petterin sydämeen. Kun käy ilmi, että pappi ei olekkaan siunannut, äiti ei ole ollut valkoisessa neitsytmorsiamen asussa, ei ole leikitty elämäniloa tuovia hääleikkejä vaan pariskunta on mennyt kahdestaan maistraattiin, katsonut siellä toisiaan silmiin lupausta antaessaan ja käynyt sitten kahdestaan kakkukahveilla, Vili-Petteri tajuaa vanhempiensa pitkän suhteen olevan pelkkää valetta ja hänen tulevat parisuhteensa tulevat siksi olemaan epävakaita ja lyhytkestosia.

Up

Kyllä naiset menee naimisiin aina jonkun jännä jonnen kanssa. Sitten ne somessa hehkuttaaa sitä onnellisuutta ja täydellistä elämää. Vuoden päästä jo eroavat. JA kaverit ja sukulaiset ostaa kalliita lahjoja ihan turhaan.

Hyvin harvoin häät ovat aidosti mukava tilaisuus, olen huomannut. Paljon riippuu siitä, onko läheisiä tuttuja paikalla ja pääseekö heidän kanssaan samaan pöytään. Jos pöytäseurue on hyvä, voi olla oikeinkin mukava iltapäivä-ilta - verrattavissa kaveriporukan kokoontumiseen. Sitten taas jos joutuu istumaan tuntemattomien tai puolituttujen keskellä, on tylsää. Harvoin tuossa tilanteessa mikään ohjelmanumero voi pelastaa sitä tylsyyttä.

Sillä tietenkin on myös merkitystä, millaiset tarjoilut ovat. Etenkin jos on pitänyt matkustaa pidemmästi hääpaikalle, takana on pitkä päivä ja siinä kohtaa, kun 16-17 maissa on ruokailu, on yleensä kova nälkä. Tärkein asia tarjoiluissa on, että niitä on riittävästi. Itse arvostan myös alkoholitarjoilua ja sitä, että viineissä on haettu hieman tasokkuutta.

En ole uskovainen enkä erityisen konservatiivinen, niin sillä "papin aamenella" tai "maistraatin julistuksella" ei ole minulle mitään merkitystä. Kaikissa häissä, joissa olen ollut, pari on asunut yhdessä jo vuosikausia ennen häitä. Helpointa on silloin, kun hääpari (etenkin morsian) ei kuvittele, että juuri heidän onnensa on se asia, jota häihin on tultu juhlistamaan. Se onni on tai on olematta heillä siellä omassa arjessaan, ja juhlat he haluavat järjestää läheisilleen, eivät itselleen. Jos tämä asia on kunnossa, häiden tunnelma on rento ja vieraillekin mukava.

Pahinta häissä ja niiden jälkipyykeissä onkin hääparin (etenkin morsiamen) tyytymättömyys ja kiittämättömyys. On jäänyt joskus todella paha maku suuhun, ja käsitys ihmisestä on muuttunut radikaalistikin häiden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Häihin ei ole pakko tulla.

Minä inhoan sellaisia, jotka pilaavat toisten juhkatunnelman valittamalla koko ajan kaikesta ja osoittamalla kaikin tavoin, että olisi pitänyt jäädä kotiin. Olisittepa jääneetkin kotiin, miksi edes tulitte? Juhlat alkoivat kunnolla vasta kun teistä oli päästy eroon.

Ikävä kyllä sanomasi ei ole absoluuttinen totuus. Se ei pidä paikkaansa kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Esimerkiksi oma vanhempi saattaa painostaa sukulaisten häihin, myös muut sukulaiset. Ihminen on sosiaalinen olento, ja joissain tilanteissa menemättömyys voi aiheuttaa pahojakin ongelmia ja seurannaisvaikutuksia esimerkiksi kaveriporukassa.

Eli aina ei auta tehdä, niin kuin haluaa, vaan pitää tehdä, kuten täytyy.

Se ei missään nimessä oikeuta huonoon käytökseen ja valittamiseen itse hääjuhlassa, ei koskaan. Huonoa käytöstä ei voi perustella millään (no, ehkä sairauskohtauksella), ei varsinkaan sillä, että itse haluaisi tehdä jotain muuta. Siitä olen samaa mieltä. Mitään valittamista, nyrpistelyä ja ilmeitä ei saa olla. Juhlissa käyttäydytään juhlien arvokkuuden vaatimalla tavalla. Hammasta saa purra, kunhan ei näytä sitä ulospäin.

Toisten juhlatunnelman pilaajia saakin inhota, mutta on myös naivia kuvitella, että kaikki haluavat tulla häihin ja ovat täysin rinnoin mukana juhlatunnelmassa. Tämän voi häiden järjestäjät myös ehkäistä ennalta niin, että ei kutsu tunnettuja ilonpilaajia tai ihmisiä, joilla ei ole käytöstapoja.