Tarvitsen tukea
Lainaan keskustelupalstalta (Suomi24) yhden keskustelijan kirjoitusta, sillä se kuvaa hyvin munkin tilannetta. Käytetyt lääkkeet ovat olleet itselläni erit. (Olanzapin, Ketipinor, Atarax, Opamox muistaakseni). En juo alkoholia.:
""Itse olen käyttänyt 3 vuotta unilääkkeitä, zopinox,zolpidem myös kokeillut liutaa erilaisia rauhoittavia/psykoosilääkkeitä ja vaihdellen sitä ennen vuoden nukahtamislääkkeitä.
Olen yrittänyt olla ilman nyt vaikka esim. 3 päivää, eli valvonut 3 yötä liikunta ja miljoonat poppakonstit kokeiltu. Lääkäreiltä ei vastauksia tulevaisuuden unilääkkeiden käytöstä.
Joskus olen päättänyt olla viikonkin ilman jolloin en ole jaksanut enää 4 valvotun yön jälkeen valvoa vaan joutunut käyttämään alkoholia. (Vaikka ennen sitä valvoi viikkojakin, nyt parikin yötä tuntuu).
Olen myös puolitellut annoksia jne jolloin lääkkeet eivät ole enää edes toimineet.
Onko lopettaminen ollut mahdollista onko kellään kokemuksia näin pahasta unettomuudesta, olen kärsinyt univaikeuksista niin kauan kuin muistan, tod.näk alkaneet 6-vuotiaana?
Opiskelu pitäisi aloittaa ja vähän kauhistuttaa, olen kokeillut kaikki mah. lääkkeet kai niitä pitää vain loppuikä vaihdella peräjälkeen, että saa edes jotain vaikutusta?"" Lainauksen loppu.
Tällä hetkellä en nuku ollenkaan ilman jotain lääkettä. Yritän parhaillaan valvoa 2-3 yötä (onko 3 yötä paras vaihtoehto), ja vasta sitten otan Atarax 50 mg ja Opamox 15 mg (muut lääkkeet olen lopettanut). Ataraxia kokeilen avuksi unettomuuteen siksi, että olen ottanut Ataraxia kaikkein pisimmän aikaa sitten. Pelottaa, ettei Atarax:kaan aina auta valvomisputkien jälkeen. 😔
Toivoisin, että olisitte ystävällisiä minulle, sillä musta tuntuu, että olen umpikujassa, josta ei pääse mitenkään ulos. 😔. Olo on toivoton.
Kommentit (376)
Käypä Erkki Antilan vastaanotolla Kruunuhaassa. Hän osaa selvittää, mikä kaikki kehossasi on pielessä, että uni ei tule.
Olisiko täällä ihmisiä, jotka olisivat selvinneet yhtä vaikeasta tilanteesta kuin minä olen parhaillaan. Tai olisiko jollain muuten vaan tietoa ja kokemusta, miten voisin selvitä tästä. (Vai voinko enää selvitä?). Olen umpikujassa.
Jos saisin nukuttua edes kaksi (kolme taitaa olla jo utopistista) kertaa viikossa, olisin tyytyväinen. Pelottaa, että sekään ei ole kohta enää mahdollista. Mulla on kauhea sekoamisen pelko, ja tietenkin huono olo (ahdistaa ja pelottaa) kaikesta valvomisesta.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitset psykoterapista apua, kaikkia mielen lukkoja ei voi hoitaa lääkkeillä. Voimia!
Pelottaa ettei mikään enää auta minua. 😔. Olen käynyt keskustelemassa muutaman viikon tai kuukauden välein sairaanhoitajan luona.
Taidan laittaa tämän tekstin myös vaikea unettomuus ketjuun, jos siellä olisi edes joku jolla olisi tietoa tai kokemusta.
Onhan niitä kai sairauksia kun kuolee kun ei saa unta. Luojan kiitos mulla ennätys vain joku 3 päivää hereillä. Vaikeaahan se nykyisin on jo 24 tunnin jälkeen (nuorempanahan se ei nyt vielä katastrofi ollut), ja tosiaan ryyppäämällä saa välillä tajun pois.

Tuo minua juuri pelottaa, että kuolen kituen unettomuuteen. 😔. Alkoholia en ole koskaan käyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitset psykoterapista apua, kaikkia mielen lukkoja ei voi hoitaa lääkkeillä. Voimia!
Pelottaa ettei mikään enää auta minua. 😔. Olen käynyt keskustelemassa muutaman viikon tai kuukauden välein sairaanhoitajan luona.
Ei sairaanhoitaja ole tähän apu vaan kokenut psykoterapeutti, joka pureutuu psyykeesi ja selvittää, missä ne lukot piilee, joiden vuoksi et saa nukuttua. Nyt hopi hopi kunnolliseen psykoterapiaan!!
Mene vaikka heti nyt ensiksi ihan tavalliselle lääkärille ja kerro että olet sekoamassa koska et saa nukuttua ja tahdot lähetteen psykopolille, jossa sitten annetaan sellaiset mömmöt, että nukut varmasti. Nyt et voi enää vaan odottaa kotona ja yrittää yksin selviytyä. Tarvitset ammattiapua ja heti!!!
Aloita terveyskeskus.Kerro sama mitä aloitukseesi kirjoitit ja vaadi heti tarkistamaan läkityksesi.Sitten vaadit jatko hoitoa.Ihmietelen miten 3 vuotta olet tuolaisia läkeitä yleensä saanut aiheesesi? Kuka uusinnut reseptisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitset psykoterapista apua, kaikkia mielen lukkoja ei voi hoitaa lääkkeillä. Voimia!
Pelottaa ettei mikään enää auta minua. 😔. Olen käynyt keskustelemassa muutaman viikon tai kuukauden välein sairaanhoitajan luona.
Ei sairaanhoitaja ole tähän apu vaan kokenut psykoterapeutti, joka pureutuu psyykeesi ja selvittää, missä ne lukot piilee, joiden vuoksi et saa nukuttua. Nyt hopi hopi kunnolliseen psykoterapiaan!!
Musta tuntuu, ettei sekään enää auta. Olen liian pahasti rikki. Lääkitykset ovat varmasti osaltaan rikkoneet mun unikeskuksen, kerta en ilman lääkettä ja aina lääkkeen kanssakaan saa nukuttua.
Mietin vaan sitä, että miten saisin turvattua edes sen kaksi (kolme utopistista) yötä viikossa, etten sekoaisi.
Vierailija kirjoitti:
Aloita terveyskeskus.Kerro sama mitä aloitukseesi kirjoitit ja vaadi heti tarkistamaan läkityksesi.Sitten vaadit jatko hoitoa.Ihmietelen miten 3 vuotta olet tuolaisia läkeitä yleensä saanut aiheesesi? Kuka uusinnut reseptisi?
Se kolme vuotta teksti (lainausmerkeissä) oli lainaus toisen ihmisen tekstistä Suomi24:stä. Teksti vain kuvasi hyvin minunkin tilannettani. Omaa kirjoitustani oli alussa ja lopussa.

Alussa oma tekstipätkäni päättyy sanoihin en juo alkoholia, ja lopun tekstipätkä alkaa sanoilla Tällä hetkellä en nuku.

Käyttämiäni lääkkeitä ovat muistaakseni:
Olanzapin, Ketipinor, Atarax, Opamox
Et sä mihinkään kuole, setäni saattaa nukkua 2-6 tuntia viikossa.
Ajattelin, että kokeilisin olla ilman lääkkeitä (Atarax ja Opamox) ainakin nyt lauantain ja sunnuntain ja ehkä myös maanantain. Mitä mieltä olette?
Soita vaikka auttavaan puhelimeen. Siellä saat keskustella mieltä painavista asioista.
Tarvitset psykoterapista apua, kaikkia mielen lukkoja ei voi hoitaa lääkkeillä. Voimia!