Mies ei selkeästi ole tarpeeksi kiinnostunut minusta. Silti roikun suhteessa. Voiko joku kertoa mikä minua vaivaa ja miten päästä siitä eroo...

Mietin, että terapiassa ei taideta osata pohtia tällaisia terapeutin ohjaamana. Olen käynyt ja terapia on jäänyt todella pintapuoliseksi lässytykseksi. Kokemusta neljästä eri terapeutista ja yksi selvästi kehitti jotain tunteita minua kohtaan, veti lähelleen, otti kädestä kiinni ja tuijotteli silmiin. Kun jossain kohtaa selitteli asiaa, änkytti jotakin, että olen niin iloinen ja eteenpäinmenevä kaikesta kokemustani huolimatta...huokaus. Syvällä sisimmässäni en todellakaan sitä ole ja hain apua siihen, etten arvosta itseäni ja aloitekykyni suhteeseen hakeutumisessa puuttuu. Koen, että tuo jotenkin kohotteli omaa miehistä itsetuntoaan minun kustannuksellani.  En enää tietenkään mennyt tuonne kun nuo sovitut käynnit oli tehty. Jotenkin sekoitti omaa mieltä entistä enemmän. Tuosta on jo joitakin vuosia. En vienyt asiaa eteenpäin, koska kyse olisi ollut sana sanaa vastaan -tilanteesta.

Suomessa ylipäätän tuntuu, että terapiasuuntauksesta huolimatta eivät juuri ota kantaa mihinkään, vaikka se aktiivinen ohjaus kai olisi heidän ammattitaitoonsa kuuluva asia. Varmasti terapeutin omasta "harrastuneisuudesta" kiinni, miten syvällisesti ja samalla käytännön läheisesti osaa näitä asioita läpi käydä asiakkaan kanssa.

Toi terapeutti on ollut ihan käsittämätön. Kuuntelin yhtä päihdenaisista kertovaa kirjaa ja siinä myös kerrottiin, miten päihdeklinikoiden ja mt-puolen henkilöstöt iskivät näitä naisia. Tietynlaisilla miehillä on sellainen vamma, että mitä heikommilla nainen on sitä enemmän he tätä lähestyvät. Joltain kaikkien havaitsemalta mt-ongelmaiselta halutaan seksiä ja päihdeongelmaisen riippuvuutta ylläpidetään, jotta häntä on helppo manipuloida omiin tarkoituksiin. 

upupup

Kävin kolme vuotta terapiassa muista syistä, mutta terapeutti ei potkinut työstämään asioita, vaikka kuinka pyysin ja anelin. Kuunteli vuodatukset, mutta saman voi ystäväkin tehdä. Heiltä sain jopa enemmän lohdutusta. ÅEnemmänkin pyrki rahastamaan mahdollisimman pitkään pitkittämällä parantumistani.

Kun peruin sovitun käynnin vanhempani yllättävän kuoleman takia, ei terapeutti ole ottanut ollenkaan yhteyttä kysyäkseen vointiani tai sopiakseen uuden ajan. Olin hänelle yhdentekevää. Ohis, mutta oli pakko tuoda terapian toisen puolen esille. Terapiaa hehkutetaan ratkaisuksi moneen ongelmaan, mutta minun tapauksessa se oli rahantuhlausta. Siihen meni useita tonneja.

Kun ex petti, sain mt-seurasta toimivaa kriisiapua eron käsittelemiseksi. Asia ei edennyt terapiassa, vaikka 2 kk sitä vatvoin ja olin suorastaan tuskissani. Onneksi tajusin hakea mt-seurasta apua.

Vierailija kirjoitti:

Tässä linkki täynnä asiaa aiheesta. Luin yli kymmenen vuotta sitten noita blogitekstejä ja kommentteja, joihin myös kirjoittaja hyvin vastaili. http://www.mirrorofaphrodite.com/2012/06/disappearing-reappearing-man-w…

En jaksa niitä alkaa tähän suomentamaan, käy lukemassa ja voimaantumassa, kunhan ensin toteat tehneesi kaikki kirjoittajan mainitsemat mokat. Turha kai mainita, että olin pitkään sinkkuna, en sietänyt mitään säätöjä, pidin riman korkealla, ja olen ollut jo vuosia täydellisen herrasmiehen kanssa, nykyisin naimisissakin.

Aika epäkypsää lässytystä tuo kirjoitus oli ja manipulatiivisia temppuja sekä leikkejä. Kirjoitusvirheitä ja huonoa kieltä unohtamatta. Miksi kukaan nainen haluaa miehen, jota pitää jatkuvasti temputtaa tyylin "Jos mies tekee näin, niin älä vastaa sen viesteihin 3 päivään ja sitten voit vastata sanomalla xyz."

Mielummin kannattaa ottaa koira. Koirat on sentään lojaaleja ja kiintyvät omistajaansa syvästi sekä suojelevat ja vartioivat. Tai sitten olen väärässä ja se mies pitää tosiaan kouluttaa ihan samalla lailla kuin koira? Ehkä se on onnellisen avioliiton salaisuus.

Pitkän linkitetyn litanian paras anti ja seassa oleva helmi oli ehdottomasti tämä: kumppani ei ole ilmainen terapeutti. Itseeni tämä jotenkin kolahti, koska olin ajatellut, että kumppanin kanssa pitäisi pystyä jakamaan omia ajatuksia ja tunnetiloja vapaasti.

Mutta sitten aloin muistella oman elämäni varrelta niitä kertoja, kun minua on käytetty ilmaisena terapeuttina ja ajatusten sekä tunteiden kaatopaikkana, sekä naispuolisten ystävien että tapailumiesten toimesta. Se on aina vaivaannuttavaa ja epämiellyttävää, kun toinen dumppaa lastin ongelmiaan ja asioita sieltä oman mielensä syvimmistä sopukoista niskaasi ja et oikein tiedä, mitä sanoa, miten suhtautua eikä tosiaan ole niitä työkaluja edes auttaa sitä ihmistä korjaamaan ongelmansa. Huomasin, että itselläni todella oli ollut epärealistiset odotukset, koska olisihan se epäreilua ja itsekästä odottaa ja edellyttää toiselta, että hän osaa prosessoida ja parantaa asioita minussa joita en edes itse ole osannut korjata.

Minusta ystävän/kumppanin ongelmia voi kyllä kuunnella ja olla hänelle tunnetasolla läsnä, kunhan itsellä on voimavaroja siihen. Ongelmia ei kuitenkaan tarvitse hänen puolestaan ratkaista. 

Mies on niin komea että nainen aloittaja siis roikkuu miehessä kiinni. Naiset ei vaan tajua erota vaikka rakkautta ei ole yhtään.

[/quote] Huh. Olipas tarina. Jäi kiinnostamaan, että mitä niin vastenmielistä mies lopulta teki, että jokin yhtäkkiä naksahti päässäsi oikeaan asentoon ja pääsit miehestä vihdoin henkisesti eroon?

Oletko 100 % no contact miehen kanssa nyt? Kuinka kauan lopullisesta erosta on?[/quote]

Kyllä, ollaan vihdoin 100% no contact. Tämä ei koskaan ennen ole onnistunut, vaan valehtelin itselleni että voidaan olla silloin tällöin muka vaan ystävinä tekemisissä ja jossain kohtaa annoin vieroitusoireille periksi. Se aina lipsahti lopulta näkemiseen, näkeminen tunteiden sekoittumiseen, seksin harrastamiseen ja vaivihkaa koko shown uusintakierrokseen. Olen alkanut epäillä että mies oli narsistinen, koska tuo kuherrusaika ns. sovinnon ja uuden hylkäämisen välissä vain lyheni ja lyheni jokaisen eron jälkeen ja hylkääminen tapahtui aina vain välinpitämättömämmin.

Kuukausia on vasta erosta aikaa, siinä mielessä olen vielä vaaravyöhykkeellä. Mutta nyt on se oma varmuus ja usko itseeni löytynyt, koskaan ennen en ole edes anonyymisti voinut käsi sydämellä näin kirjoittaa. Aiemmin tiesin jossain mieleni perukoilla jo siinä parin viikon erossa olemisen kohdalla, että jos mies ilmestyisi nyt kukkien kanssa häntä koipien välissä oven taakse, sortuisin esittämään itselleni vahvempaa kuin olen. Nyt on sisäistetty ensimmäistä kertaa koskaan se kivikova fakta, että mikään mitä mies sanoo ei voi enää horjuttaa ymmärrystäni. Vaikka näkisinkin hänet yllätyksenä ja ikävä yrittäisi ottaa valtaa, en kykenisi enää valehtelemaan itselleni että hän on millään lailla voinut pinnan alta muuttua. Tunteet toki saattaisi nousta pintaan. Keskitän kaiken energiani tällä hetkellä siihen, että en ole epätoivoinen millään muullakaan osa-alueella elämässäni eli minulla ei ole ns. tilausta sille toksiselle energialle ja harhautukselle elämässäni. Olen ottanut vastuun siitä, että vaikka miehellä on pahoja ongelmia, minä yksin olen vastuussa siitä oman puoleni muutoksesta. Vaikka minua on satutettu ja manipuloitu, myönnän että olen alitajuisesti itse vetänyt sitä puoleeni ja on minun omalla vastuullani hakea apua ja opetella rakastamaan itseäni kovemmin. Prosessi on ollut pitkä ja hidas, mutta olen vihdoin oppinut itsehillintää ja täyttämään itsessäni sitä tunnetyhjiötä ja helpottamaan kipua muilla tavoin. Tämä kaikki on nyt kesän aikana onneksi alkanut jo heijastua muuallekin elämään. Saan siitä itsevarmuutta, kun huomaan että ajattelun muutoksilla ihan oikeasti muutan koko todellisuutta ympärilläni. 1/2

2/2 Eikä siis tapahtunut mitään yhtä, yksittäistä niin vastenmielistä tekoa että sellaisen voisi nimetä käänteentekeväksi. Niitä tuli niin paljon, että jossain kohtaa olikin jo huomattavasti enemmän pahaa kuin hyvää. Se oli hidasta kidutusta, pettymyksiä toisen perään. Miehestä tuli niin omahyväinen ja itsekeskeinen, etten pysty kunnioittamaan häntä enää edes ystävänä. Tai niitä tekoja ja oivalluksen hetkiä on vaikea tiivistää nyt tähän. Äiti-lapsi dynamiikka yhdistettynä narsistiseen henkiseen väkivaltaan, minun vähättelyyn ja kontrollointiin, epäjohdonmukaisuuteen ja välillä täydelliseen flegmaattisuuteen ja kaiken yhteyden katkeamiseen. Fyysinen vetovoima alkoi myös vähentyä ja miehen elämänhallintaongelmat alkoivat ällöttää. Kun hän ei enää edes yrittänyt kehua tai huomioida minua edes ns. hyvinä hetkinä mitenkään ja keskittyi vaan omahyväiseen itsensä kehumiseen, tuli lopulta itselleni se rukoilemani ick koko äijää kohtaan. Säälittää jo valmiiksi tulevan seuraavan heilan, tai pitäisi varmaan sanoa uhrin puolesta.

Jopa miehen omat kaverit alkoivat lopussa puolustamaan selän takana minua ja sanoivat että säälittää mun asema/näkevät ettei mies kohtele hyvin tai ole mitään suhdeainesta kellekään. Se on aika paljon, koska oman kokemuksen mukaan miehillä on yleensä hyvin korkea kynnys kritisoida omaa ystävää. Jotkut väittävät häntä vain lievästi autistiseksi, mutta itse en enää osta sitä selitystä koska ei autisti olisi hyvä manipuloimaan. Sanovat liian suoraan kyllä ja voivat olla siinä mielessä röyhkeitä, mutta siihen ei kuulu ns. mindgames mitä oma ex harrastaa.

Onnittelut sinulle narsistin käsistä pääsemisen johdosta! Ehkä joskus huomaat, ettei se seksi eikä ne kehutkaan olleet niin kaksisia vaikka sillä hetkellä hyvältä tuntuikin. 

Nosto. Täällä mä vaan perjantai-iltana odottelen tulisiko viestiä vai ei...

Tällaisiin suhdekuvioihin varmaan jää helpommin koukkuun, jos on ollut pitkään yksin ja epätoivoinen sen takia. Meneehän se elämä silloinkin vähän kehnosti, kun mitään tai minkäänasteista läheisyyttä ei ole ollenkaan. Mutta kun osaisikin kysyä oikeita kysymyksiä tai muuten olla rehellinen itselleen, että tapailu ei tee hyvää itselle, jos siitä tulee paha olo.  Viestittely ja silloin tällöin tapaaminen ei ole suhde vaan jotain epämääräistä. Samoin paneminen, jos se on painostettuna harrastettua. Kyllä näistä voi tulla kaikkea fyysistäkin ongelmaa, ketkä on niihin taipuvaisia, ahmimista, juomista ja sen sellaista. Ei kaikki ole yhtä vahvoja psyykeltään.