Lue keskustelun säännöt.
Mies ei selkeästi ole tarpeeksi kiinnostunut minusta. Silti roikun suhteessa. Voiko joku kertoa mikä minua vaivaa ja miten päästä siitä eroo...
01.08.2023 |
Olen tapaillut miestä jo vuoden ja olen aivan ihastunut. Nähdään n. 1x/vko. Minä olen aina aloitteellinen yhteydenpidossa ja tapaamisten sopimisessa. Mies kyllä aina haluaa nähdä kun kysyn tai ehdottaa itsekkin tapaamista JOS minä olen ensin sanonut että ilmoittele kun/jos haluat nähdä. En ole vielä uskaltanut katsoa mitä tapahtuu jos lopetan yhteydenpidon.
Tuntuu, että pitää jatkuvasti vähän käsivarrenmitan päässä eikä päästä kunnolla lähelle.
Tuntuu että tuo välttelevä käytös on kuin bensaa liekkeihin ja sitten välillä kun saan miehen puolelta jonkin pienenkin vähän syvemmän yhteyden ja läheisyyden niin se on kuin palkinto kaikesta kituuttamisesta.
Kommentit (292)
Jos vuoden ajan olette tapailleet noin kerran viikossa, niin tuosta ei takuulla tule isommassa kuvassa yhtään mitään. Ja kyllä, lukitsen vastauksen enkä käytä yhtään oljenkortta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teepä nyt se koe ettet ota yhteyttä vaikka pariin vkoon. Saat selvyyden onko mies kinnostunut vai ei. Sillä välin etsit toista miestä vaikka netistä. LÖydät toivottavasti paremman!
Valitettavasti tuo ei ole keino selvittää välittääkö mies ap:sta, sillä myös hyväksikäyttäjä ottaa usein oma-aloitteisesti yhteyttä. Väitän, että jos tuo ap:n säätö olisi hänestä aidosti kiinnostunut, niin kyllä hän sen tietäisi. Harvoin tarvitsee arpoa toisesta ihmisestä haluaako hän esim. sitoutua. AP:n ehkä kannattaisi kerätä sen verran rohkeutta, että kysyy suoraan haluaako toinen olla parisuhteessa ja jos vastaus on mitä tahansa muuta kuin "kyllä", niin sitten ainakin tietää.
Niin, kysyminen olisi kaikkein yksinkertaisin keino. Jostain syystä se on itselleni yhtä vaikeaa kuin että pitäisi hypätä jostain todella korkealta sillalta. Eli täysin mahdotonta.
Varmaan juuri siksi, että on se tunne että mies juoksee karkuun jos suhdetta pitää alkaa määrittelemään. Nyt kun en ole painostanut mihinkään suuntaan niin se sujuu näin.
On paljon mahdollista, että miehellä on jotain läheiseen suhteeseen liittyviä rajotteita tai välttelevää kiintymyssuhdetta. Näitä pyöritellyt vaikka kuinka. Mutta kyllä se suurin syy varmasti on, että ei vaan ole minusta tarpeeksi kiinnostunut. Harmittaa kun ei voi sitä sitten sanoa tai vaikka olla tapaamatta. Se olisi itsellekkin sellainen että tajuaisin. En todellakaan ala kerjäämään näkemisiä. Nyt on ihan omasta halustaan ne tehnyt.
ApOlen ollut ihan samassa tilanteessa ja tiedän miten vaikeaa, jopa mahdotonta asian puheeksi ottaminen on. Siinä kun on pelissä koko suhde, ja jos vaan ummistaa silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin, saa kuitenkin ne rippeet. Kehotan kuitenkin rohkaisemaan mielesi ja puhumaan. Et sä loppujen lopuksi voi kuin voittaa. Mitä siinä voi käydä, on se että saatte puhumalla suhteen kummallekin toimivaksi, tai sitten pääset eroon suhteesta joka ei olisi ikinä voinut olla kummallekaan toimiva. Tuokin on ihan hyvä lopputulema. Ei teistä olisi kuitenkaan tullut pitkäaikaista paria, ja olisit vain hukannut aikaa jonka olisit voinut viettää itsellesi sopivan henkilön kanssa.
Ei kannata syyttää tai painostaa miestä vaan aloittaa ihan normaali keskustelu, kuin aloittaisit kaverisi kanssa jolta kysyt mitä hän elämältään toivoo.
Saman kokeneena uskon, että yleensä näissä tilanteissa haluttomuus kysyä johtuu pohjimmiltaan siitä, että oikeastaan tietää jo sen vastauksen. Niin kauan kuin ei kysy, voi ainakin jollain tasolla ylläpitää harhaa. Tai uskotella itselleen, ettei se haittaa. Tai että toinen muuttaa vielä mieltään.
Näin minäkin ajattelin, ja lopulta päätin ottaa härkää sarvista ja puhua. Siitä tuli riita, kyllä, mutta moni asia selkeni ja kävi ilmi että monessa asiassa olin myös tulkinnut miestä väärin, lähinnä omista peloistani johtuen. Olemme vieläkin yhdessä ja tiiviissä, normaalissa parisuhteessa.
Täällä usein väitetään, että jos ei tietyssä ajassa tiedä mitä haluaa ja ole umpirakastunut, sitä ei tapahdu koskaan. Aina ei ole näin. Varsinkin vanhemmalla iällä suhteen kehittyminen voi vaatia aikaa ja halua ymmärtää toisen traumoja, lukkoja ja pelkoja jotka ovat suhteen esteenä.
Aina on harvoja poikkeuksia, mutta niiden mainostaminen tässä yhteydessä todennäköisesti vaikeuttaa Ap:n tilannetta ruokkimalla turhaa toivoa ja roikottamalla Ap;ta tuhoon tuomitussa ihmissuhteessa.
No, se selviää puhumalla.
Kyllä ja ei. Joskus tällaisesta tilanteesta kehkeytyy seinää vasten laittamisen jälkeen vakava parisuhdekin. Oman elämänkokemuksen perusteella sellainen, jossa kumppani 99% todennäköisyydellä vaihdetaan myöhemmin lennosta johonkin ihmiseen joka kolahtaa oikeasti. Sellaiseen, jonka kanssa ei olisi koskaan arvottu vuositolkulla kiinnostaako se vai ei.
Ei tässä ollut tietenkään kyse seinää vasten laittamisesta tai parisuhteeseen painostamisesta vaan keskustelusta. Me jatkettiin harvakseltaan tapailua ja tuollaista löyhää suhdetta vielä varmaan toinenkin vuosi, ennen kuin mies alkoi rentoutua ja uskoa etten ole sellainen pirttihirmu joista hän oli traumatisoitunut ja minkä takia hän epäröi suhdetta. Sen jälkeen mies alkoi oma-aloitteisesti tiivistää yhdessäoloa ja nyt takana on useita rakkaudentäyteisiä vuosia takana.
Toki aina voi tulla vaihdetuksi lennosta toiseen, mutta oma elämänkokemus kertoo, että yleensä nämä ovat niitä tyyppejä joilla on taipumus rakastua ensi silmäyksellä niin että oksat pois. Jos oma suhteeni olisi alkanut noin, niin olisin enemmän huolissani. Tällainen ihminen ei tarvitse mitään tietoja rakkautensa kohteesta, pelkkä vilkaisu riittää ja se on menoa. Jokainen päivä on täynnä potentiaalisia rakastumisen mahdollisuuksia. Sillä ihmisellä, jonka rakkaus syntyy opettelemalla tuntemaan toisen hyvin, niitä potentiaalisia rakastumistilanteita tulee paljon vähemmän.
Minusta nykyajassa ruokitaan utopistista, naivia, narsistista ja vahingollista kuvaa rakkaudesta, ja sitä edusti mm. täällä viesti jossa neuvottiin kuinka seurustelukumppanin pitäisi suhtautua sinuun kuin lottovoittoon, koska olet lottovoitto. Ihan kuin toisen pitäisi nähdä päällepäin sun hienoutesi ja teidän yhteensopivuutenne. Lähinnä tuollainen toimii suhteissa joissa rakastutaan ulkonäköön. Itse voin sanoa, etten vielä muutaman vuodenkaan jälkeen tiennyt onko kumppanini lottovoitto vai ei. Se sitten selvisi kun aikaa kului, aloin tuntea hänet hyvin ja oli tarpeeksi yhteistä kokemusta takana. Hänellä oli varmaan sama. Kokisin itseni kyllä aika narsistiseksi jos olisin vaatinut että hänen olisi pitänyt kokea minut lottovoitoksi ensitreffien jälkeen, tuntematta minua yhtään.
Sinä puhut nyt ihan eri asiasta kuin Ap. On hitaasti rakastumista ja on paremman puutteessa roikottamista ja tyytymistä ja nämä ovat täysin erillisiä ilmiöitä. Minusta sinä maalailet nyt täysin aiheettomasti pilvilinnoja Ap:lle ja teet pahimmillaan suurta vahinkoa.
Tämä
Mielestäni ei kannata olla hetkeäkään sellaisen passiivisen, aloitekyvyttömän ja suhteesta epävarman miehen kanssa, joka ei edes kommunikoi rehdisti aikeistaan, mutta on valmis harrastamaan seksiä.
Mielestäni sinne seksiin asti ei kannata mennä niin kauan kun kaikki henkisen tason asiat ja luottamusta on rakennettu ja päätetty sitoutumisesta. Ei kannata olla kuin sellaisen miehen kanssa, joka on todella kiinnostunut sinusta, haaveillut sinusta pitkään, kunnioittaa sinua ja on aloitteellinen suhteessa. Älkää roikottako suhteessa tuollaisia valmiiksi nihkeitä ja kyllästyneitä miehiä, kuten AP tekee. Kauneus ja herkkyys säilyy suhteessa varmemmin kun ei mennä sänkyyn vielä kun ei ole sen aika. Nämä asiat kannattaa puhua heti alussa.
AP:Na heittäisin tuollaisen nahjuksen miehen menemään enkä jäisi yhtään kaipaamaan. Opettelisin arvostamaan itseäni ja vaatimaan suhteelta tiettyjä asioita ja rajoja jo heti alussa, ja pitämään niistä kiinni! Ei kannata koskaan mukautua tuollaiseen selkärangattoman, kyllästyneen ja kommunikointikyvyttömän miehen epämääräiseen venkoiluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuossa on jotain patologista taustalla. Tätä varmaan useampi muukin on jo kommentoinut, itse en ole vielä koko ketjua lukenut. Minulla on myös vähän samanlainen tilanne päällä, joskin pyristelen siitä nyt eroon. Olen jo vuosia seurustellut miehen kanssa, jolle minä merkitsen paljon vähemmän kuin hän minulle. Itse haluaisin hänen kanssaan naimisiin, muuttaa yhteen ja perustaa perheen. Hän on eronnut, ei halua enää naimisiin, haluaa pitää oman asuntonsa, ei päästä minua hänen kotiinsa kuin harvakseltaan, nähdään lähinnä kaupungilla tai minun luona. Lapsensa olen tavannut ohimennen vain muutamia kertoja ja heille mies on luvannut, ettei minusta tule mitään äitipuolta tms. vakavaa.
Kaikki järki sanoisi, että minun pitää erota. Kun on omaa traumataustaa lapsuudesta, ja ydinuskomus siitä, että en ole rakkauden arvoinen, enkä ikinä tule löytämään ketään joka välittäisi minusta, on kuitenkin todella vaikea irtautua. Yritän kyllä, ja olen tajunnut että miehestä henkisesti eroon pääsemiseksi minun on parasta vaihtaa ihan paikkakuntaakin, että en heikkoina ja ahdistuneina hetkinä taas päädy hänen kanssaan tekemisiin.
Sinä sabotoit omia mahdollisuuksiasi tulla rakastetuksi roikkumalla ihmisessä, joka ei rakasta.
Rakkaus pitää muutenkin löytää itsensä sisältä eikä etsiä sitä muualta. Uskotko sinä, että sinä voisit rakastaa itseäsi? Ja rakastatko itseäsi?
T. Toinen lapsuustraumatisoitunut, joka on kasvamassa siitä ulos
En ole Ap, mutta saanko kysyä miten olet päässyt kasvussa eteenpäin? Luitko jotain kirjallisuutta tai seurasitko jonkun nettivalmentajan videoita esim? Painin itse samojen asioiden kanssa kuin Ap, en siis ajankohtaisesti koska elän nyt aikaa hylkäyksen jälkeen ennen seuraavaa tuhoon tuomittua suhdetta, mutta haluaisin epätoivoisesti kierteestä eroon. Tunnistan pitkälti traumat ja niiden aiheuttamat tunnelukot, mutten osaa itse korjata niitä.
Youtube-videoita, kirjoja ja hoitokontakti eli keskusteluapua. En ole aloittanut enkä aloita yhtään uutta parisuhdetta, hädin tuskin edes ystävyyssuhdetta (sen voin, tarkan harkinnan jälkeen) ennen kuin olen kuivalla maalla tämän homman kanssa. Nyt keskityn vain ja ainoastaan itseeni, ei riitä energiaa (huonoille) suhteille. Olen edistynyt aika hyvin, mutten vielä maalissa.
Patrick Teahan on yksi youtuben suosikeista. Sitten on Crappy Childhood Fairy ja monia muita. Narsismiin olen tutustunut myös, koska niihin aina lankean ja saan osumaa. Ja läheisriippuvuuteen, ylikiltteyteen, häpeään, masennukseen, uupumukseen, tunnelukkoihin... joo, hoh hoijaa, kunnon työmaa.
Olennaisin tähän mennessä on rajat, terve viha ja aggressio, jolla rajoja suojataan ja validaation löytäminen sisältä eikä ulkoa. Ei voi ulkoistaa sisäisiä toimintojaan muille ja rajat saa ja pitää määritellä ja saa aiheuttaa konfliktin ja olla vihainen ja pistää itsensä toisen edelle.
Tsemppiä sulle! <3
Minulla ehkä pikkuisen eri spektri ongelmia. En ole erityisen kiltti enkä vältä konflikteja, itseasiassa vähän päinvastoin, minussa istuu hyvin syvällä identiteetti pahana ihmisenä. Mutta häpeää ja arvottomuuden tunteita on paljon. Ja ajatus, että minä ansaitsen tämän kaiken.
Olen itsekin ajatellut etten aloita mitään tähän konkurssiin enää, mutta välillä se on haastavaa, kun edellinen vielä kummittelee sitkeästi mielessä ja tiedän että tehokkain keino ylipääsyyn on uusi.
Olisko sulla jotain epävakautta, kun on tuollaisia tunteita? Itse tutustuisin siihen aihepiiriin youtubessa ja miettisin sitten miten siitä eteen päin. Epävakaushan on hyvin hoidettavissa oleva, mutta hoitamattomana elämänlaatua todella paljon heikentävä ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikenmaailman hölynpölyn kautta taas lähdetty purkamaan tätä asiaa.
Itse olen nuorena ollut monesti samassa tilanteessa (en tosin vuosia). Mies on flegmaattinen, mutta menee virran mukana. Olen ihastunut (oikeasti vain luulen olevani). Olen sijoittanut tähän ihmiseen X määrän kuukausia elämästäni ja ehkä kaverit ovat juuri silloin kaikki seurustelusuhteissa tai muuten kiireisiä. Tämän miehen tapailusta on tullut osa elämääni ja haluaisin jo vakituisen parisuhteen - tiedän, etten kuitenkaan tämän tyypin kanssa.
Jos lemppaan jätkän pihalle, katoaa suuri osa vapaa-aikaani ja jännitystä, jonka se toinen ihminen aiheuttaa. Kenelle lähetän iltaisin viestejä? Kuka lähtee baariin kanssani viikonloppuisin? On ihan normaalia kipuilla huononkin suhteen loppuessa, koska se ihminen on ollut niin suuri osa elämääsi.
Jos nyt vastaan kävelisi se unelmiesi tyyppi ja pyytäisi treffeille unohtaisit sen nykyisen tapailumiehesi saman tien. Et vain halua tuntea sitä epämiellyttävää fiilistä ja tyhjää aukkoa, jonka välien katkaiseminen aiheuttaa, mutta et miettisi koko asiaa, jos olisit oikeasti onnellinen. Se on ihan tavallista, eikä sinussa ole mitään vikaa tai diagnosoimatonta traumaa. Jos olisitte tavanneet eilen, ei välien katkeaminen olisi juurikaan merkittävää. Se on vain vaikeampaa, kun olet sijoittanut elämästäsi tähän vuoden.
Kiitos
Olen itse juuri irtaantunut huonosta suhteesta, ja tuo kuvailusi osui ja upposi täysin.
Sinänsä helpottunut olo, kun se kaikki ongelma ja jatkuva vääntö on nyt ohi. Samalla pettynyt, kun halusin viimein olla siinä loppuelämän parisuhteessa. Hetkittäin tyhjä olo, kun ei ole enää sitä jolle (niinä riidattomina hetkinä...) laittaisi sydänviestejä ja toivottaisi hyviä öitä. Syyllisyys, että oliko ongelmat kuitenkin vain kuvittelemiani.
Pohjalla kuitenkin tiedän, ettei hommasta olisi tullut yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei kannata olla hetkeäkään sellaisen passiivisen, aloitekyvyttömän ja suhteesta epävarman miehen kanssa, joka ei edes kommunikoi rehdisti aikeistaan, mutta on valmis harrastamaan seksiä.
Mielestäni sinne seksiin asti ei kannata mennä niin kauan kun kaikki henkisen tason asiat ja luottamusta on rakennettu ja päätetty sitoutumisesta. Ei kannata olla kuin sellaisen miehen kanssa, joka on todella kiinnostunut sinusta, haaveillut sinusta pitkään, kunnioittaa sinua ja on aloitteellinen suhteessa. Älkää roikottako suhteessa tuollaisia valmiiksi nihkeitä ja kyllästyneitä miehiä, kuten AP tekee. Kauneus ja herkkyys säilyy suhteessa varmemmin kun ei mennä sänkyyn vielä kun ei ole sen aika. Nämä asiat kannattaa puhua heti alussa.
Tällä palstallakin miehet kertovat suoraan, miten he syöttävät naiselle mitä tahansa pajunköyttä, että saavat tämän sänkyyn kanssaan. Heidän mielestään se on ok, koska nainen "ei muuten antaisi seksiä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on yleensä iso virhe aloittaa seksielämä ennenkuin koko suhdetta on edes määritelty. Siinä ottaa sen riskin, että mies kyllästyy samantien, ei ole ainakaan hulluna sinuun eikä tiedä mitä tahtoo.
Vierailija kirjoitti:
Kaikenmaailman hölynpölyn kautta taas lähdetty purkamaan tätä asiaa.
Itse olen nuorena ollut monesti samassa tilanteessa (en tosin vuosia). Mies on flegmaattinen, mutta menee virran mukana. Olen ihastunut (oikeasti vain luulen olevani). Olen sijoittanut tähän ihmiseen X määrän kuukausia elämästäni ja ehkä kaverit ovat juuri silloin kaikki seurustelusuhteissa tai muuten kiireisiä. Tämän miehen tapailusta on tullut osa elämääni ja haluaisin jo vakituisen parisuhteen - tiedän, etten kuitenkaan tämän tyypin kanssa.
Jos lemppaan jätkän pihalle, katoaa suuri osa vapaa-aikaani ja jännitystä, jonka se toinen ihminen aiheuttaa. Kenelle lähetän iltaisin viestejä? Kuka lähtee baariin kanssani viikonloppuisin? On ihan normaalia kipuilla huononkin suhteen loppuessa, koska se ihminen on ollut niin suuri osa elämääsi.
Jos nyt vastaan kävelisi se unelmiesi tyyppi ja pyytäisi treffeille unohtaisit sen nykyisen tapailumiehesi saman tien. Et vain halua tuntea sitä epämiellyttävää fiilistä ja tyhjää aukkoa, jonka välien katkaiseminen aiheuttaa, mutta et miettisi koko asiaa, jos olisit oikeasti onnellinen. Se on ihan tavallista, eikä sinussa ole mitään vikaa tai diagnosoimatonta traumaa. Jos olisitte tavanneet eilen, ei välien katkeaminen olisi juurikaan merkittävää. Se on vain vaikeampaa, kun olet sijoittanut elämästäsi tähän vuoden.
Tämä voisi olla mun elämästä kirjoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä niissä turvallisissa on tylsää? Sekö, että haluaa draamaa eikä saa sitä, vaikka se draama rikkoo kuitenkin?
Olen tehnyt itseni kanssa ison duunin, että olen muuttunut reaktiivisesta turvalliseksi ja mulle tämä on ollut jotenkin valtaisa yllätys, että jotkut kokevat sen negatiivisena. No, ehkä ei vaan sovita yhteen.
Ei kai kukaan tasapainoinen niin koekaan. Mutta tietynlaisella traumapohjaisella tunnelukolla varustettu ihminen etsii alitajuiset aina samalla tavalla satuttavaa kumppania ja toivoo, että tarina päättyisi toisin ja samalla korjaisi ne kaikki menneetkin torjunnat ja hylkäykset.
Tämä.
Jotkut miehet ei oikeastaan aktiivisesti etsi mitään parisuhdetta, vaan riittää juuri tuollainen tapailusuhde, josta ei tarvitse edes kavereille huudella, varsinkaan jos nainen ei ole sellainen että edes vaatisi mieheltä oikeastaan mitään sitoutumisen merkkejä.
Ei se tarkoita sitä, että mies etsisi aktiivisesti ketään muuta, mutta tuskin kuitenkaan on mikään perinteinen parisuhde mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi AP menet sänkyyn miehen kanssa, jonka aikeita et tunne ja joka ei pidä edes yhteyttä sinuun? Kokemuksesta voin sanoa, että ei ole ollenkaan huono asia suhteen, keskinäisen kiinnostuksen ja kunnioituksen kannalta mennä sänkyyn vasta avioliitossa.
Ihmisillä on erilaiset käsitykset seksuaalisuudesta. Itse olen seksuaalisesta avoin enkä näe syytä elää sinkkunakaan selibaatissa. Etsin samanmielistä kumppania, kuten me kaikki. Alttarille odotteleva mies olisi täysin väärä minulle.
Ei pidä alkaa suhteeseen pajunköydensyöttäjän eli valehtelija kanssa, eikä varsinkaan mennä sänkyyn ihmisen kanssa, jota ei tunne.
Yhteisestä sopimuksesta en mennyt mieheni kanssa sänkyyn ennen avioliittoa. Se oli ihan hyvä asia. Seksiä voi harjoitella myöhemminkin, mutta luottamusta, kiintymystä, sitoutumista ja rakkautta täytyy rakentaa ennen avioliittoa. Liian aikaisin aloitetulla seksillä voidaan helposti sivuuttaa noiden kestävämpien asioiden rakentaminen. Muuten lopputuloksena on usein suhde, jossa nainen ponnistelee aktiivisesti suhteen eteen ja mies on vetelä ja aloitteeton eikä koskaan osaa päättää mitään suhteen sitoutumisesta. Kun ei vaan kiinnosta. Siinä kuolee kaikki herkkyys ja kauneus ja innostunut odotus yhteisestä elämästä. Kärjistän vähän, mutta silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on yleensä iso virhe aloittaa seksielämä ennenkuin koko suhdetta on edes määritelty. Siinä ottaa sen riskin, että mies kyllästyy samantien, ei ole ainakaan hulluna sinuun eikä tiedä mitä tahtoo.
Mitä jos ei halua parisuhteetta kenen tahansa ihan mukavan kanssa, vaan vain sellaisen kanssa jonka kanssa seksikin toimii? En minä naisenakaan sitoutuisi ihmiseen ennenkuin tiedän miltä ihmisen intiimi kosketus tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuossa on jotain patologista taustalla. Tätä varmaan useampi muukin on jo kommentoinut, itse en ole vielä koko ketjua lukenut. Minulla on myös vähän samanlainen tilanne päällä, joskin pyristelen siitä nyt eroon. Olen jo vuosia seurustellut miehen kanssa, jolle minä merkitsen paljon vähemmän kuin hän minulle. Itse haluaisin hänen kanssaan naimisiin, muuttaa yhteen ja perustaa perheen. Hän on eronnut, ei halua enää naimisiin, haluaa pitää oman asuntonsa, ei päästä minua hänen kotiinsa kuin harvakseltaan, nähdään lähinnä kaupungilla tai minun luona. Lapsensa olen tavannut ohimennen vain muutamia kertoja ja heille mies on luvannut, ettei minusta tule mitään äitipuolta tms. vakavaa.
Kaikki järki sanoisi, että minun pitää erota. Kun on omaa traumataustaa lapsuudesta, ja ydinuskomus siitä, että en ole rakkauden arvoinen, enkä ikinä tule löytämään ketään joka välittäisi minusta, on kuitenkin todella vaikea irtautua. Yritän kyllä, ja olen tajunnut että miehestä henkisesti eroon pääsemiseksi minun on parasta vaihtaa ihan paikkakuntaakin, että en heikkoina ja ahdistuneina hetkinä taas päädy hänen kanssaan tekemisiin.
Sinä sabotoit omia mahdollisuuksiasi tulla rakastetuksi roikkumalla ihmisessä, joka ei rakasta.
Rakkaus pitää muutenkin löytää itsensä sisältä eikä etsiä sitä muualta. Uskotko sinä, että sinä voisit rakastaa itseäsi? Ja rakastatko itseäsi?
T. Toinen lapsuustraumatisoitunut, joka on kasvamassa siitä ulos
En ole Ap, mutta saanko kysyä miten olet päässyt kasvussa eteenpäin? Luitko jotain kirjallisuutta tai seurasitko jonkun nettivalmentajan videoita esim? Painin itse samojen asioiden kanssa kuin Ap, en siis ajankohtaisesti koska elän nyt aikaa hylkäyksen jälkeen ennen seuraavaa tuhoon tuomittua suhdetta, mutta haluaisin epätoivoisesti kierteestä eroon. Tunnistan pitkälti traumat ja niiden aiheuttamat tunnelukot, mutten osaa itse korjata niitä.
Youtube-videoita, kirjoja ja hoitokontakti eli keskusteluapua. En ole aloittanut enkä aloita yhtään uutta parisuhdetta, hädin tuskin edes ystävyyssuhdetta (sen voin, tarkan harkinnan jälkeen) ennen kuin olen kuivalla maalla tämän homman kanssa. Nyt keskityn vain ja ainoastaan itseeni, ei riitä energiaa (huonoille) suhteille. Olen edistynyt aika hyvin, mutten vielä maalissa.
Patrick Teahan on yksi youtuben suosikeista. Sitten on Crappy Childhood Fairy ja monia muita. Narsismiin olen tutustunut myös, koska niihin aina lankean ja saan osumaa. Ja läheisriippuvuuteen, ylikiltteyteen, häpeään, masennukseen, uupumukseen, tunnelukkoihin... joo, hoh hoijaa, kunnon työmaa.
Olennaisin tähän mennessä on rajat, terve viha ja aggressio, jolla rajoja suojataan ja validaation löytäminen sisältä eikä ulkoa. Ei voi ulkoistaa sisäisiä toimintojaan muille ja rajat saa ja pitää määritellä ja saa aiheuttaa konfliktin ja olla vihainen ja pistää itsensä toisen edelle.
Tsemppiä sulle! <3
Minulla ehkä pikkuisen eri spektri ongelmia. En ole erityisen kiltti enkä vältä konflikteja, itseasiassa vähän päinvastoin, minussa istuu hyvin syvällä identiteetti pahana ihmisenä. Mutta häpeää ja arvottomuuden tunteita on paljon. Ja ajatus, että minä ansaitsen tämän kaiken.
Olen itsekin ajatellut etten aloita mitään tähän konkurssiin enää, mutta välillä se on haastavaa, kun edellinen vielä kummittelee sitkeästi mielessä ja tiedän että tehokkain keino ylipääsyyn on uusi.
Olisko sulla jotain epävakautta, kun on tuollaisia tunteita? Itse tutustuisin siihen aihepiiriin youtubessa ja miettisin sitten miten siitä eteen päin. Epävakaushan on hyvin hoidettavissa oleva, mutta hoitamattomana elämänlaatua todella paljon heikentävä ongelma.
Epävakautta, tunnelukkoja ja kiintymyssuhdetrauma jo itsediagnosoituna. Työstän näitä kyllä. Mutta työstäminen on pitkällistä ja hidasta ja jotenkin pitäisi selvitä siihen huomiseenkin.
Mieti hsluatko oikeasti tuhlata elämäsi tuollaiseen. Olet ilmeisesti aika nuori kun et vielä kriiseile ikääsi. Nyt otat ja jätä ottamatta yhteyttä. Josmies haluaa oikeasti nähdä, se soittaa. Jos ei, tiedät mikä oli pelin henki.
Vierailija kirjoitti:
Se on yleensä iso virhe aloittaa seksielämä ennenkuin koko suhdetta on edes määritelty. Siinä ottaa sen riskin, että mies kyllästyy samantien, ei ole ainakaan hulluna sinuun eikä tiedä mitä tahtoo.
No haloo. Jos mies kyllästyy samantien, jos sen kanssa menee kerran sänkyyn, niin pitikö se mies sinusta koskaan oikeasti? Oliko kemiaa, seksuaalista vetovoimaa oikeasti koskaan?
Mulla on ollut seksisuhteita, joissa on ollut kyse puhtaasti seksistä ja yhteisestä hauskanpidosta ja pisin niistä kesti miltei vuosikymmenen, vaikka vain pantiin, niin eipä se mies ainakaan koskaan kyllästynyt. Jos tuohon kaatuu koko homma, että kettu käy kerran kolossa, niin menkööt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä miehellä on traumoja tai hänellä ei ole kokemusta kenenkään lähelle päästämisestä. Sinun kannattaa ottaa asia hänen kanssaan puheeksi. Että toivot henkisesti läheisempää suhdetta, ja että miehen täytyy uskaltaa avata itseään sinulle jos haluaa pidemmän suhteen kanssasi.
Ei voi olla mahdollista, mies on aina katala ja paha sikanarsisti eikä mikään voi hänellä johtua traumoista yms. kuten viattomilla ja puhtailla naisilla.
No siis. Naesistillahan aina on traumoja että sinänsä suhtaudun todella varauksella nykyään traumatisoituneeseen mieheen. Siksikin, että miehet naisia harvemmin hakevat apua traumoihinsa ja pistävät kumppanin kärsimään niistä.
Ok, jos mies pystyy avoimesti kertomaan traumoistaan, yrittää tehdä niille jotain eikä pistä toisia kärsimään niiden vuoksi.
Tämäkin ero johtuu siitä että naiset nauttii siitä kun joku kuuntelee ja voivottelee heidän murheilleen ja ongelmilleen. Miehet taas on oppineet että tosimies ei ongelmistaan ynise ja jos ynisee niin silloin ainoa hyväksyttävä syy on vaikkapa sodassa irti räjähtäneet jalat eikä mikään paha olo joka tuli kun Katri-Helena joskus 10v sitten sanoi pahasti.
Traumojen hoitaminen ei ole mitään voivottelua vaan ihan raakaa duunia, jolla hoidetaan omaa mielenterveyttä ja psyykettä parempaan kuntoon. Moni tosimies menee kyllä salille rakentamaan itselleen lihaksia, mutta ei kehitä itseään yhtään henkisesti. Ovat sitten tunnetaidoiltaan lapsen tai teinin tasolla ja todella kelvotonta seuraa ja traumatsoivat muita omilla traumoillaan.
Hyvin sanottu! Samaa mieltä
En ikinä alkaisi sellaiseen suhteeseen, jossa mies vaan silloin tällöin tapailisi, ei koskaan määrittelisi suhdetta eikä haluaisi sitoutua. Hän haluaisi säännöllisesti seksiä ja minä laittaisin ruokaa ja leipoisin hänelle, pitäisin yksipuolisesti yhteyttä häneen ja välillä siivoaisin jopa hänen kotiaan. En tekisi yhtään mitään suhteella tuollaisen vetelyksen kanssa, joka ei olisi menossa yhtään mihinkään, muuta kun käyttäisi vain minua hyödykseen. Hyi helkutti yök!
Samanlainen tapaus oli mulla. Luulin että oli mulle uskollinen mutta ei ollut. Salaa tapaili muita. Älä ole sinisilmäinen ja liian luottavainen. Jotkut miehet ovat tosi taitavia peittämään salasuhteensa. Oitää sua vaan varalla. Jätä se!