Lue keskustelun säännöt.
Isovanhempi - Millaisten asioiden huomaat muuttuneen lasten hoidossa omista vanhemmuuden ajoista?
29.07.2023 |
Oletko huomannut eroja lastenhoidossa, käytännöissä tai välineissä verrattuna siihen aikaan kuin itse olit vanhempi?
Ehkä vaipat ja vaunut tai vaatteet ovat erilaisia kuin ennen. Tai suhtautuminen vanhemmuuteen tai kasvatukseen. Lapsi ehkä nukutettiin tai syötettiin eri tavalla.
Millaisia eroja olet huomannut?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Olen itse lapseton parikymppinen, mutta nyt täytyy kyllä kysyä että mistä sinulle on tällainen kuva nykyisestä lastenkasvatuksesta tullut, omien lastesi perheestäkö siis? Koskaan aikaisemmin historiassa vanhemmat eivät ole olleet yhtä vähän suorassa kontaktissa lapsiinsa, kiitos teknologian vallankumouksen ja älylaitehypnoosin joka on lumonnut sekä lapset että aikuiset ja tehnyt ihan aikuistenkin välisen kanssakäymisen erilaiseksi kuin aikaisemmin. Jatkuvasti julkisen liikenteen kulkuvälineissä näkee vanhempia lapsineen, sekä vanhemmalla että rattaissa istuvilla alle kouluikäisillä penskoilla silmät tapittavat kohti ruutua, ei tietoakaan siitä että vanhemmat kommunikoisivat lapsensa kanssa sanallisesti, katselisivat maisemia, vastailisivat kysymyksiin tai juttelisivat päivän tapahtumista ihan normaalisti. Tästä niitä ylivirikeistettyjä ja kuormittuneita lapsia tulee, ei suinkaan siitä että vanhemmat kiinnittäisivät nykyään lapsiinsa jotenkin liikaa huomiota.
Nythän psykologian ja neurologian ammattilaiset puhuvat jatkuvasti julkisuudessa tästä kehityssuunnasta ja paljon on ollut keskustelua siitä kuinka vanhemmat hylkäävät lapsensa ruutujen ääreen ja antavat mieluummin pienten aivojen mössööntyä ärsyketulvassa kuin ihan oikeasti olla niiden omien lastensa kanssa kontaktissa ja tekemisissä.
Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän läsnä lapsilleen kuin yksikään aiempi sukupolvi.
Sen sijaan näiden ratikkakyttääjien pysäkkivahtien määrä on räjähtänyt. Minullekin tultiin mussuttamaan heti kun katsoin lääkärireissulla oudolla reitillä kännykästä ratikan aikataulua lapsi nukkui.
Ja vuosi oli tällöin varmaan 2013? Näin kymmenen vuotta myöhemmin ei mene läpi. Julkisissa yhdeksällä kymmenellä matkustajasta on silmät kohti ruutua, aika harva vanhemmille ihan oikeasti kasvotusten puhelimen näpräämisestä vinkuu, niin normalisoitu näky on tämä zombina vaeltaminen.
Mihin ne ennen ihmiset tuijottivat julkisissa?
Ihan samalla tavalla ihmiset tuijottivat eteensä, kuin nykyään, mutta kännykän tilalla oli iltapäivä- ja naistenlehdet. Lehtikioskeja oli kaikkialla ja lähes kaikissa julkisessa liikenteessä myytiin lehtiä, jota ihmiset ostivat. Iltapäivälehdet ilmestyi 2 kertaa päivässä ja oli kymmeniä naistenlehtiä.Yleisilme ei juuri julkisessa liikenteessä ole muuttunut, nyt tuijotetaan kännykän ruutua, sitä ennen sanoma- tai aikakauslehteä.
Ainoa ero on siinä että nykyään siellä julkisilla joutuu kuskaamaan lapsia paljon pidempiä matkoja, koska palvelujen taso on heikentynyt radikaalisti.
Ei minun äitini ainakaan ikinä ollut läsnä. Helmat paukkuen viipotti kotitöissä, illat harrasti ja joka iltapäivä oli pyhä kahvihetki naapurin rouvan kanssa.
Ei nyt, ei, ei, ei.
Lapsia ei koskaan kohdannut yksitellen vaan me oltiin hahmoton nimetön lauma, isoilla ikäeroilla, ja silti kaikille piti käydä sama.
Ja hän pitää itseään superäitinä, eliitin eliittinä taidoiltaan ja uhraukseltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Kateus ja katkeruus säteilee kuin Tshernobyl tästäkin tekstistä.
Perustele vähän. Ennen lapset ei olleet ihmeitä, joita kaikkien tuli palvoa. Nyt lasten kanssa oleminen on niin vaikeaa, että vierestä katsovaa kauhistuttaa. Miksi vanhemmat haluavat kaiken olevan vaikeaa, kun on olemassa helpompia ja järkevämpiä tapoja elää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Olen itse lapseton parikymppinen, mutta nyt täytyy kyllä kysyä että mistä sinulle on tällainen kuva nykyisestä lastenkasvatuksesta tullut, omien lastesi perheestäkö siis? Koskaan aikaisemmin historiassa vanhemmat eivät ole olleet yhtä vähän suorassa kontaktissa lapsiinsa, kiitos teknologian vallankumouksen ja älylaitehypnoosin joka on lumonnut sekä lapset että aikuiset ja tehnyt ihan aikuistenkin välisen kanssakäymisen erilaiseksi kuin aikaisemmin. Jatkuvasti julkisen liikenteen kulkuvälineissä näkee vanhempia lapsineen, sekä vanhemmalla että rattaissa istuvilla alle kouluikäisillä penskoilla silmät tapittavat kohti ruutua, ei tietoakaan siitä että vanhemmat kommunikoisivat lapsensa kanssa sanallisesti, katselisivat maisemia, vastailisivat kysymyksiin tai juttelisivat päivän tapahtumista ihan normaalisti. Tästä niitä ylivirikeistettyjä ja kuormittuneita lapsia tulee, ei suinkaan siitä että vanhemmat kiinnittäisivät nykyään lapsiinsa jotenkin liikaa huomiota.
Nythän psykologian ja neurologian ammattilaiset puhuvat jatkuvasti julkisuudessa tästä kehityssuunnasta ja paljon on ollut keskustelua siitä kuinka vanhemmat hylkäävät lapsensa ruutujen ääreen ja antavat mieluummin pienten aivojen mössööntyä ärsyketulvassa kuin ihan oikeasti olla niiden omien lastensa kanssa kontaktissa ja tekemisissä.
Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän läsnä lapsilleen kuin yksikään aiempi sukupolvi.
Sen sijaan näiden ratikkakyttääjien pysäkkivahtien määrä on räjähtänyt. Minullekin tultiin mussuttamaan heti kun katsoin lääkärireissulla oudolla reitillä kännykästä ratikan aikataulua lapsi nukkui.
Ja vuosi oli tällöin varmaan 2013? Näin kymmenen vuotta myöhemmin ei mene läpi. Julkisissa yhdeksällä kymmenellä matkustajasta on silmät kohti ruutua, aika harva vanhemmille ihan oikeasti kasvotusten puhelimen näpräämisestä vinkuu, niin normalisoitu näky on tämä zombina vaeltaminen.
Mihin ne ennen ihmiset tuijottivat julkisissa?
Ihan samalla tavalla ihmiset tuijottivat eteensä, kuin nykyään, mutta kännykän tilalla oli iltapäivä- ja naistenlehdet. Lehtikioskeja oli kaikkialla ja lähes kaikissa julkisessa liikenteessä myytiin lehtiä, jota ihmiset ostivat. Iltapäivälehdet ilmestyi 2 kertaa päivässä ja oli kymmeniä naistenlehtiä.Yleisilme ei juuri julkisessa liikenteessä ole muuttunut, nyt tuijotetaan kännykän ruutua, sitä ennen sanoma- tai aikakauslehteä.
Ainoa ero on siinä että nykyään siellä julkisilla joutuu kuskaamaan lapsia paljon pidempiä matkoja, koska palvelujen taso on heikentynyt radikaalisti.
Ei minun äitini ainakaan ikinä ollut läsnä. Helmat paukkuen viipotti kotitöissä, illat harrasti ja joka iltapäivä oli pyhä kahvihetki naapurin rouvan kanssa.
Ei nyt, ei, ei, ei.
Lapsia ei koskaan kohdannut yksitellen vaan me oltiin hahmoton nimetön lauma, isoilla ikäeroilla, ja silti kaikille piti käydä sama.
Ja hän pitää itseään superäitinä, eliitin eliittinä taidoiltaan ja uhraukseltaan.
Totta. Tänä päivänä myös lapsella on ihmisarvo ja nauttii lain tuomaa turvaa ja oikeutta.
Lapsen asema ja oikeudet ovat valtavasti muuttuneet muutamassa vuosikymmenessä, niin kotona kuin yhteiskunnassa, puhumattakaan 50v tai sadassa vuodessa. Lapsi on ihminen ja yksilö ja hänellä on ihmisarvo, jota viranomaiset valvovat sen toteuttamista ja lapsen oikeuksia hyvään elämään.
Ja hyvä niin, se on sivistyneen valtion yksi mittari.
Ja se näkyy myös lapsissa. Kehityksessä, oppimisessa, sosiaalisissa taidoissa jne. Alkoholin ja huumeiden käyttö vähentynyt, samoin kiusaaminen, väkivaltarikokset jne.
Ja koskaan Suomen historiassa eivät lapset ole voineet niin hyvin, saaneet niin paljon huolenpitoa, syliä, rakkautta, aikuisen aikaa, kuin tänä päivänä, joka tietenkin näkyy lapsissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Kateus ja katkeruus säteilee kuin Tshernobyl tästäkin tekstistä.
Joo, tuntuu että tuollaisia avautumisia kirjoittelevat ovat niitä jotka hoitivat omia lapsiaan vain jaksaessaan ja potevat nyt riittämättömyyden tunnetta kun näkevät miten joku pitää oikeasti huolta jälkikasvustaan, siksi nimittävät sitä nykyajan pullamössökotkotukseksi. Kyllä niitä lapsia nukutettiin jo omassa lapsuudessa 80-luvulla ja katsottiin perään ettei ole kohta kaatanut kirjahyllyä päälleen, ainakin oma äitini myös keksi kivoja aktiviteetteja joita tehtiin ja opittiin uutta maailmasta.
Ei kai kotitöiden tekeminen lasten ollessa valveilla tarkoita sitä, että ei pidä huolta jälkikasvustaan? Ennen tehtiin lapsille ruuat itse, siinä ne tuli muiden ruokien ohessa. Nyt hankitaan purkkiruokaa kaikilla lisäaineilla, sekö tekee vanhemmuudesta jotenkin jaksavampaa?
Ennen vanhemmat oli iloisia ja leikkisiä, keksivät tuosta vain hauskaa tekemistä. Enää ei, nyt kaikki suunnitellaan ja mietitään ikätason mukaisesti, jotta lapsi ei vain menisi pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Kateus ja katkeruus säteilee kuin Tshernobyl tästäkin tekstistä.
Perustele vähän. Ennen lapset ei olleet ihmeitä, joita kaikkien tuli palvoa. Nyt lasten kanssa oleminen on niin vaikeaa, että vierestä katsovaa kauhistuttaa. Miksi vanhemmat haluavat kaiken olevan vaikeaa, kun on olemassa helpompia ja järkevämpiä tapoja elää?
Ei minua ainakaan kauhistuta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Olen itse lapseton parikymppinen, mutta nyt täytyy kyllä kysyä että mistä sinulle on tällainen kuva nykyisestä lastenkasvatuksesta tullut, omien lastesi perheestäkö siis? Koskaan aikaisemmin historiassa vanhemmat eivät ole olleet yhtä vähän suorassa kontaktissa lapsiinsa, kiitos teknologian vallankumouksen ja älylaitehypnoosin joka on lumonnut sekä lapset että aikuiset ja tehnyt ihan aikuistenkin välisen kanssakäymisen erilaiseksi kuin aikaisemmin. Jatkuvasti julkisen liikenteen kulkuvälineissä näkee vanhempia lapsineen, sekä vanhemmalla että rattaissa istuvilla alle kouluikäisillä penskoilla silmät tapittavat kohti ruutua, ei tietoakaan siitä että vanhemmat kommunikoisivat lapsensa kanssa sanallisesti, katselisivat maisemia, vastailisivat kysymyksiin tai juttelisivat päivän tapahtumista ihan normaalisti. Tästä niitä ylivirikeistettyjä ja kuormittuneita lapsia tulee, ei suinkaan siitä että vanhemmat kiinnittäisivät nykyään lapsiinsa jotenkin liikaa huomiota.
Nythän psykologian ja neurologian ammattilaiset puhuvat jatkuvasti julkisuudessa tästä kehityssuunnasta ja paljon on ollut keskustelua siitä kuinka vanhemmat hylkäävät lapsensa ruutujen ääreen ja antavat mieluummin pienten aivojen mössööntyä ärsyketulvassa kuin ihan oikeasti olla niiden omien lastensa kanssa kontaktissa ja tekemisissä.
Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän läsnä lapsilleen kuin yksikään aiempi sukupolvi.
Sen sijaan näiden ratikkakyttääjien pysäkkivahtien määrä on räjähtänyt. Minullekin tultiin mussuttamaan heti kun katsoin lääkärireissulla oudolla reitillä kännykästä ratikan aikataulua lapsi nukkui.
Ja vuosi oli tällöin varmaan 2013? Näin kymmenen vuotta myöhemmin ei mene läpi. Julkisissa yhdeksällä kymmenellä matkustajasta on silmät kohti ruutua, aika harva vanhemmille ihan oikeasti kasvotusten puhelimen näpräämisestä vinkuu, niin normalisoitu näky on tämä zombina vaeltaminen.
Mihin ne ennen ihmiset tuijottivat julkisissa?
Ihan samalla tavalla ihmiset tuijottivat eteensä, kuin nykyään, mutta kännykän tilalla oli iltapäivä- ja naistenlehdet. Lehtikioskeja oli kaikkialla ja lähes kaikissa julkisessa liikenteessä myytiin lehtiä, jota ihmiset ostivat. Iltapäivälehdet ilmestyi 2 kertaa päivässä ja oli kymmeniä naistenlehtiä.Yleisilme ei juuri julkisessa liikenteessä ole muuttunut, nyt tuijotetaan kännykän ruutua, sitä ennen sanoma- tai aikakauslehteä.
Ainoa ero on siinä että nykyään siellä julkisilla joutuu kuskaamaan lapsia paljon pidempiä matkoja, koska palvelujen taso on heikentynyt radikaalisti.
Ei minun äitini ainakaan ikinä ollut läsnä. Helmat paukkuen viipotti kotitöissä, illat harrasti ja joka iltapäivä oli pyhä kahvihetki naapurin rouvan kanssa.
Ei nyt, ei, ei, ei.
Lapsia ei koskaan kohdannut yksitellen vaan me oltiin hahmoton nimetön lauma, isoilla ikäeroilla, ja silti kaikille piti käydä sama.
Ja hän pitää itseään superäitinä, eliitin eliittinä taidoiltaan ja uhraukseltaan.
Totta. Tänä päivänä myös lapsella on ihmisarvo ja nauttii lain tuomaa turvaa ja oikeutta.
Lapsen asema ja oikeudet ovat valtavasti muuttuneet muutamassa vuosikymmenessä, niin kotona kuin yhteiskunnassa, puhumattakaan 50v tai sadassa vuodessa. Lapsi on ihminen ja yksilö ja hänellä on ihmisarvo, jota viranomaiset valvovat sen toteuttamista ja lapsen oikeuksia hyvään elämään.
Ja hyvä niin, se on sivistyneen valtion yksi mittari.Ja se näkyy myös lapsissa. Kehityksessä, oppimisessa, sosiaalisissa taidoissa jne. Alkoholin ja huumeiden käyttö vähentynyt, samoin kiusaaminen, väkivaltarikokset jne.
Ja koskaan Suomen historiassa eivät lapset ole voineet niin hyvin, saaneet niin paljon huolenpitoa, syliä, rakkautta, aikuisen aikaa, kuin tänä päivänä, joka tietenkin näkyy lapsissa.
Valitettavasti se näkyy myös mielenterveyspalvelujen tarpeen kasvuna. Meillä ei ole koskaan ennen ollut näin paljon psyykkisesti sairaita lapsia kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Kateus ja katkeruus säteilee kuin Tshernobyl tästäkin tekstistä.
Joo, tuntuu että tuollaisia avautumisia kirjoittelevat ovat niitä jotka hoitivat omia lapsiaan vain jaksaessaan ja potevat nyt riittämättömyyden tunnetta kun näkevät miten joku pitää oikeasti huolta jälkikasvustaan, siksi nimittävät sitä nykyajan pullamössökotkotukseksi. Kyllä niitä lapsia nukutettiin jo omassa lapsuudessa 80-luvulla ja katsottiin perään ettei ole kohta kaatanut kirjahyllyä päälleen, ainakin oma äitini myös keksi kivoja aktiviteetteja joita tehtiin ja opittiin uutta maailmasta.
Ei kai kotitöiden tekeminen lasten ollessa valveilla tarkoita sitä, että ei pidä huolta jälkikasvustaan? Ennen tehtiin lapsille ruuat itse, siinä ne tuli muiden ruokien ohessa. Nyt hankitaan purkkiruokaa kaikilla lisäaineilla, sekö tekee vanhemmuudesta jotenkin jaksavampaa?
Ennen vanhemmat oli iloisia ja leikkisiä, keksivät tuosta vain hauskaa tekemistä. Enää ei, nyt kaikki suunnitellaan ja mietitään ikätason mukaisesti, jotta lapsi ei vain menisi pilalle.
Ei niissä lastenruoissa ole lisä-, säilöntä- tai väriaineita.
Ja sinä nyt ainakaan et kuulosta iloiselta ja leikkisältä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Olen itse lapseton parikymppinen, mutta nyt täytyy kyllä kysyä että mistä sinulle on tällainen kuva nykyisestä lastenkasvatuksesta tullut, omien lastesi perheestäkö siis? Koskaan aikaisemmin historiassa vanhemmat eivät ole olleet yhtä vähän suorassa kontaktissa lapsiinsa, kiitos teknologian vallankumouksen ja älylaitehypnoosin joka on lumonnut sekä lapset että aikuiset ja tehnyt ihan aikuistenkin välisen kanssakäymisen erilaiseksi kuin aikaisemmin. Jatkuvasti julkisen liikenteen kulkuvälineissä näkee vanhempia lapsineen, sekä vanhemmalla että rattaissa istuvilla alle kouluikäisillä penskoilla silmät tapittavat kohti ruutua, ei tietoakaan siitä että vanhemmat kommunikoisivat lapsensa kanssa sanallisesti, katselisivat maisemia, vastailisivat kysymyksiin tai juttelisivat päivän tapahtumista ihan normaalisti. Tästä niitä ylivirikeistettyjä ja kuormittuneita lapsia tulee, ei suinkaan siitä että vanhemmat kiinnittäisivät nykyään lapsiinsa jotenkin liikaa huomiota.
Nythän psykologian ja neurologian ammattilaiset puhuvat jatkuvasti julkisuudessa tästä kehityssuunnasta ja paljon on ollut keskustelua siitä kuinka vanhemmat hylkäävät lapsensa ruutujen ääreen ja antavat mieluummin pienten aivojen mössööntyä ärsyketulvassa kuin ihan oikeasti olla niiden omien lastensa kanssa kontaktissa ja tekemisissä.
Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän läsnä lapsilleen kuin yksikään aiempi sukupolvi.
Sen sijaan näiden ratikkakyttääjien pysäkkivahtien määrä on räjähtänyt. Minullekin tultiin mussuttamaan heti kun katsoin lääkärireissulla oudolla reitillä kännykästä ratikan aikataulua lapsi nukkui.
Ja vuosi oli tällöin varmaan 2013? Näin kymmenen vuotta myöhemmin ei mene läpi. Julkisissa yhdeksällä kymmenellä matkustajasta on silmät kohti ruutua, aika harva vanhemmille ihan oikeasti kasvotusten puhelimen näpräämisestä vinkuu, niin normalisoitu näky on tämä zombina vaeltaminen.
Mihin ne ennen ihmiset tuijottivat julkisissa?
Ihan samalla tavalla ihmiset tuijottivat eteensä, kuin nykyään, mutta kännykän tilalla oli iltapäivä- ja naistenlehdet. Lehtikioskeja oli kaikkialla ja lähes kaikissa julkisessa liikenteessä myytiin lehtiä, jota ihmiset ostivat. Iltapäivälehdet ilmestyi 2 kertaa päivässä ja oli kymmeniä naistenlehtiä.Yleisilme ei juuri julkisessa liikenteessä ole muuttunut, nyt tuijotetaan kännykän ruutua, sitä ennen sanoma- tai aikakauslehteä.
Ainoa ero on siinä että nykyään siellä julkisilla joutuu kuskaamaan lapsia paljon pidempiä matkoja, koska palvelujen taso on heikentynyt radikaalisti.
Ei minun äitini ainakaan ikinä ollut läsnä. Helmat paukkuen viipotti kotitöissä, illat harrasti ja joka iltapäivä oli pyhä kahvihetki naapurin rouvan kanssa.
Ei nyt, ei, ei, ei.
Lapsia ei koskaan kohdannut yksitellen vaan me oltiin hahmoton nimetön lauma, isoilla ikäeroilla, ja silti kaikille piti käydä sama.
Ja hän pitää itseään superäitinä, eliitin eliittinä taidoiltaan ja uhraukseltaan.
Totta. Tänä päivänä myös lapsella on ihmisarvo ja nauttii lain tuomaa turvaa ja oikeutta.
Lapsen asema ja oikeudet ovat valtavasti muuttuneet muutamassa vuosikymmenessä, niin kotona kuin yhteiskunnassa, puhumattakaan 50v tai sadassa vuodessa. Lapsi on ihminen ja yksilö ja hänellä on ihmisarvo, jota viranomaiset valvovat sen toteuttamista ja lapsen oikeuksia hyvään elämään.
Ja hyvä niin, se on sivistyneen valtion yksi mittari.Ja se näkyy myös lapsissa. Kehityksessä, oppimisessa, sosiaalisissa taidoissa jne. Alkoholin ja huumeiden käyttö vähentynyt, samoin kiusaaminen, väkivaltarikokset jne.
Ja koskaan Suomen historiassa eivät lapset ole voineet niin hyvin, saaneet niin paljon huolenpitoa, syliä, rakkautta, aikuisen aikaa, kuin tänä päivänä, joka tietenkin näkyy lapsissa.Valitettavasti se näkyy myös mielenterveyspalvelujen tarpeen kasvuna. Meillä ei ole koskaan ennen ollut näin paljon psyykkisesti sairaita lapsia kuin nyt.
Ei tietenkään ennen lapsilla ollut mielenterv.ongelmia, kun ne jätettiin hoitamatta ja lakaistiin maton alle ja vanhemmat tarjosivat hoidoksi väkivaltaa ja lapsi jäi oman onnensa nojaan ja ilman apua ja hoitoa.
Vai aikuisille tarjottiin hoitoa ja vielä 90-luvulle saakka Suomessa oli mielisairaaloita maailman eniten, joka niemessä ja notkossa, jotka lakkautettiin 2000-luvussa ja siirrettiin avohoitoon. Lapset ja nuoret olivat mielenterv.hoidon ulkopuolella, vaikka tarvetta sille olisi ollut.
Ja kyllä ennenkin olisi lapset todella tarvinnut mielenterveytensä hoitoa ja apua ja monelta murheelta ja itsemurhalta olisi vältetty.
Esim. Suuret ikäluokissa alkoholinkäyttö on ollut aina ongelma ja johtanut ennen aikaiseen kuolemaan, itsemurhat joka päiväisiä, paljon yksinäisyyttä, huonot sosiaaliset taidot, ennen aikaista työkyvyttömyyttä jne.
Samoin 50-80-luvulla syntyneillä mielenterv.ongelmat ovat yleisiä ja se on yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle, samoin väkivalta- ja henkirikokset jne.
Ja miten ennen lapset olisivat voineet paremmin kuin nykyään, kun he eivät ole saaneet itse eväitä lapsuudesta vanhemmiltaan ja kotoa, jos he ovat mielestäsi huonoja vanhempia ja kykenettömiä kasvattamaan lapsiaan, kun heidät edellinen sukupolvet ovat kasvattaneet vai meinaatko heidän tupsahtaneen avaruudesta?
Kasvatukset tulokset näkyvät vasta sitten, miten on vanhemmat siinä onnistuneet, kun lapsi on aikuinen ja miten hän kasvattaa lapsiaan ja kohtelee vanhempiaan.
Jokaisella meistä on peiliin katsomisen paikka, jos tämän päivän lapsi voi huonosti, kasvatus on epäonnistunut silloin edellisillä sukupolvilla, jos vanhemmalla ei ole eväitä vanhemmuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pottaharjoittelu aloitettiin 1990 luvulla aikaisin ja sormiruokailua ei harrastettu niin paljon kuin nykyään.Allergioista puhuttiin paljon ja yleisiä allergeenejä vältettiin varmuuden vuoksi.
Minkä ikäisenä pottaharjoittelu aloitettiin? Mun tuttavapiirissä moni kolmevuotias on vielä vaipoissa, eikä kotona ole viitsitty harjoitella yhtään, kun päikyssä kuulemma oppii sitten.
En nyt muista neuvolan ohjeistusta niiltä ajoilta mutta potalle laitettiin yleisesti heti kun siinä vaan pysyi. Pottatuoleissa oli aika korkea selkänoja ja turvavyö.
Vaipat olivat huonompia kuin nykyään niin sekin osaltaan varmasti joudutti kuivaksi oppimista.
Isovanhemmat myös ohjeistivat pissattamaan ihan pientä joko paperille tai lavuaariin. Lasta pidettiin sylissä "pissaus asennossa" ja pontevasti suhistiin tai laitettiin vesihana vuotamaan.
Tällaisesta käytettiin yhdessä vaiheessa nimitystä Vauvojen vessahätäviestintä. Taisi mennä muodista kun pidettiin vähän hörhöjen juttuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pottaharjoittelu aloitettiin 1990 luvulla aikaisin ja sormiruokailua ei harrastettu niin paljon kuin nykyään.Allergioista puhuttiin paljon ja yleisiä allergeenejä vältettiin varmuuden vuoksi.
Minkä ikäisenä pottaharjoittelu aloitettiin? Mun tuttavapiirissä moni kolmevuotias on vielä vaipoissa, eikä kotona ole viitsitty harjoitella yhtään, kun päikyssä kuulemma oppii sitten.
Ihan älytöntä. Saman tien pojalle, kun oppii istumaan.
Näin meillä.
Äiti vuodesta 2004
Vierailija kirjoitti:
Nykyvanhemmuus on ainakin moninkertaisesti rasittavampaa kuin ennen. Vaatimukset, sekä ulkoiset että sisäiset, on kasvaneet rajusti. Itse kasvatin työssäkäynnin ohella kolme lasta enkä muista väsymystä, mutta nykyisin uupuu äiti jo yhden lapsen kanssa. Koska pitää yrittää olla täydellinen koko ajan.
Tätä minäkin ihmettelen ja poikani ja miniäni ovat tarvinneet meitä niin paljon, että olen hoitanut lapsenlapsiani melkein yhtä paljon kuin omiani.
Olimme itse pitkän matkan päässä isovanhemmista, joten ei sitä hoitoa ollut saatavissa.
Sitten tuo hurja määrä kaikkia härpäkkeitä, joita pitää olla. Huoh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No esimerkiksi leikkikehät ovat ilmeisen poissa muodista.. ja sitten valitetaan kun ei edes suihkuun pääse tai ruokaa pysty valmistamaan kun lapsi vaatii koko ajan perään katsomista..
Tämä selkeästi! Yritin ehdottaa lapsenlapsille sellaista kävelyvaunua johon lapsen voi turvallisesti jättää puuhaamaan kun itse käy wcssä tai kokkaa. Ei kelvannut. Mieluummin valittavat kaiken vaivalloisuutta.
No se nyt vaan on lapselle vahingollinen.
Ihanlo parin minuutin vessakäynnin aikana ehtii suurikin vahinko tapahtua😅
Lapsista on tullut projekteja, joiden hoitamiseen tarvitaan erillinen käsikirja. Vanhemmat - yleensä äiti - päättää jo varhain, mitä lapsesta tulee ja sitten alkaa harrastusrumba, jossa ei lapsen mielipidettä kysytä. Kaikki on aikataulutettua, poikkeuksia ei sallita. Tuntuu, että lapsuutta ei ole enää olemassakaan, kaikki on ohjelmoitua ja valvottua, lasten mielikuvitukselle ei ole sijaa. Juu, saat rakentaa majan, kunhan se tehdään suunnitellusti, spontaanit asiat ei sovi enää lapsuuteen.
Lapsi leikkimässä omia aikojaan alkaa olla yhtä harvinainen näky kuin lehmät laitumella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Kateus ja katkeruus säteilee kuin Tshernobyl tästäkin tekstistä.
Joo, tuntuu että tuollaisia avautumisia kirjoittelevat ovat niitä jotka hoitivat omia lapsiaan vain jaksaessaan ja potevat nyt riittämättömyyden tunnetta kun näkevät miten joku pitää oikeasti huolta jälkikasvustaan, siksi nimittävät sitä nykyajan pullamössökotkotukseksi. Kyllä niitä lapsia nukutettiin jo omassa lapsuudessa 80-luvulla ja katsottiin perään ettei ole kohta kaatanut kirjahyllyä päälleen, ainakin oma äitini myös keksi kivoja aktiviteetteja joita tehtiin ja opittiin uutta maailmasta.
Ei kai kotitöiden tekeminen lasten ollessa valveilla tarkoita sitä, että ei pidä huolta jälkikasvustaan? Ennen tehtiin lapsille ruuat itse, siinä ne tuli muiden ruokien ohessa. Nyt hankitaan purkkiruokaa kaikilla lisäaineilla, sekö tekee vanhemmuudesta jotenkin jaksavampaa?
Ennen vanhemmat oli iloisia ja leikkisiä, keksivät tuosta vain hauskaa tekemistä. Enää ei, nyt kaikki suunnitellaan ja mietitään ikätason mukaisesti, jotta lapsi ei vain menisi pilalle.
Huutonaurua!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Kateus ja katkeruus säteilee kuin Tshernobyl tästäkin tekstistä.
Joo, tuntuu että tuollaisia avautumisia kirjoittelevat ovat niitä jotka hoitivat omia lapsiaan vain jaksaessaan ja potevat nyt riittämättömyyden tunnetta kun näkevät miten joku pitää oikeasti huolta jälkikasvustaan, siksi nimittävät sitä nykyajan pullamössökotkotukseksi. Kyllä niitä lapsia nukutettiin jo omassa lapsuudessa 80-luvulla ja katsottiin perään ettei ole kohta kaatanut kirjahyllyä päälleen, ainakin oma äitini myös keksi kivoja aktiviteetteja joita tehtiin ja opittiin uutta maailmasta.
Ei kai kotitöiden tekeminen lasten ollessa valveilla tarkoita sitä, että ei pidä huolta jälkikasvustaan? Ennen tehtiin lapsille ruuat itse, siinä ne tuli muiden ruokien ohessa. Nyt hankitaan purkkiruokaa kaikilla lisäaineilla, sekö tekee vanhemmuudesta jotenkin jaksavampaa?
Ennen vanhemmat oli iloisia ja leikkisiä, keksivät tuosta vain hauskaa tekemistä. Enää ei, nyt kaikki suunnitellaan ja mietitään ikätason mukaisesti, jotta lapsi ei vain menisi pilalle.
Ei niissä lastenruoissa ole lisä-, säilöntä- tai väriaineita.
Ja sinä nyt ainakaan et kuulosta iloiselta ja leikkisältä yhtään.
Et koskaan lue tuoteselostetta ihan kunnolla?
Nykyvanhemmat ei osaa olla vanhempia, siinä suurin muutos. Lapsi on jonkinlainen koriste, joka lykätään muille heti kun voidaan, koska elämässä on niin paljon muuta tärkeää kuten parisuhde, kaverit, matkustelu.
Meillä on ollut mökillä 3 esiteiniä kaksi kuukautta ja nyt vanhempansa tulivat tänne mökille.
Nuotet sanoivat, että ihana loma, kun ei ole tarvinnut suorittaa koko ajan ja nyt se show taas alkaa🤣
Ovat koko ajan saaneet tehdä, mitä haluavat ilman mitään vouhkaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Kateus ja katkeruus säteilee kuin Tshernobyl tästäkin tekstistä.
Joo, tuntuu että tuollaisia avautumisia kirjoittelevat ovat niitä jotka hoitivat omia lapsiaan vain jaksaessaan ja potevat nyt riittämättömyyden tunnetta kun näkevät miten joku pitää oikeasti huolta jälkikasvustaan, siksi nimittävät sitä nykyajan pullamössökotkotukseksi. Kyllä niitä lapsia nukutettiin jo omassa lapsuudessa 80-luvulla ja katsottiin perään ettei ole kohta kaatanut kirjahyllyä päälleen, ainakin oma äitini myös keksi kivoja aktiviteetteja joita tehtiin ja opittiin uutta maailmasta.
Ei kai kotitöiden tekeminen lasten ollessa valveilla tarkoita sitä, että ei pidä huolta jälkikasvustaan? Ennen tehtiin lapsille ruuat itse, siinä ne tuli muiden ruokien ohessa. Nyt hankitaan purkkiruokaa kaikilla lisäaineilla, sekö tekee vanhemmuudesta jotenkin jaksavampaa?
Ennen vanhemmat oli iloisia ja leikkisiä, keksivät tuosta vain hauskaa tekemistä. Enää ei, nyt kaikki suunnitellaan ja mietitään ikätason mukaisesti, jotta lapsi ei vain menisi pilalle.
Ei niissä lastenruoissa ole lisä-, säilöntä- tai väriaineita.
Ja sinä nyt ainakaan et kuulosta iloiselta ja leikkisältä yhtään.
Et koskaan lue tuoteselostetta ihan kunnolla?
Tarkistin juuri netistä ihan sinua varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.
Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.
Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.
Olen itse lapseton parikymppinen, mutta nyt täytyy kyllä kysyä että mistä sinulle on tällainen kuva nykyisestä lastenkasvatuksesta tullut, omien lastesi perheestäkö siis? Koskaan aikaisemmin historiassa vanhemmat eivät ole olleet yhtä vähän suorassa kontaktissa lapsiinsa, kiitos teknologian vallankumouksen ja älylaitehypnoosin joka on lumonnut sekä lapset että aikuiset ja tehnyt ihan aikuistenkin välisen kanssakäymisen erilaiseksi kuin aikaisemmin. Jatkuvasti julkisen liikenteen kulkuvälineissä näkee vanhempia lapsineen, sekä vanhemmalla että rattaissa istuvilla alle kouluikäisillä penskoilla silmät tapittavat kohti ruutua, ei tietoakaan siitä että vanhemmat kommunikoisivat lapsensa kanssa sanallisesti, katselisivat maisemia, vastailisivat kysymyksiin tai juttelisivat päivän tapahtumista ihan normaalisti. Tästä niitä ylivirikeistettyjä ja kuormittuneita lapsia tulee, ei suinkaan siitä että vanhemmat kiinnittäisivät nykyään lapsiinsa jotenkin liikaa huomiota.
Nythän psykologian ja neurologian ammattilaiset puhuvat jatkuvasti julkisuudessa tästä kehityssuunnasta ja paljon on ollut keskustelua siitä kuinka vanhemmat hylkäävät lapsensa ruutujen ääreen ja antavat mieluummin pienten aivojen mössööntyä ärsyketulvassa kuin ihan oikeasti olla niiden omien lastensa kanssa kontaktissa ja tekemisissä.
Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän läsnä lapsilleen kuin yksikään aiempi sukupolvi.
Sen sijaan näiden ratikkakyttääjien pysäkkivahtien määrä on räjähtänyt. Minullekin tultiin mussuttamaan heti kun katsoin lääkärireissulla oudolla reitillä kännykästä ratikan aikataulua lapsi nukkui.
Ja vuosi oli tällöin varmaan 2013? Näin kymmenen vuotta myöhemmin ei mene läpi. Julkisissa yhdeksällä kymmenellä matkustajasta on silmät kohti ruutua, aika harva vanhemmille ihan oikeasti kasvotusten puhelimen näpräämisestä vinkuu, niin normalisoitu näky on tämä zombina vaeltaminen.
Mihin ne ennen ihmiset tuijottivat julkisissa?
Ihan samalla tavalla ihmiset tuijottivat eteensä, kuin nykyään, mutta kännykän tilalla oli iltapäivä- ja naistenlehdet. Lehtikioskeja oli kaikkialla ja lähes kaikissa julkisessa liikenteessä myytiin lehtiä, jota ihmiset ostivat. Iltapäivälehdet ilmestyi 2 kertaa päivässä ja oli kymmeniä naistenlehtiä.Yleisilme ei juuri julkisessa liikenteessä ole muuttunut, nyt tuijotetaan kännykän ruutua, sitä ennen sanoma- tai aikakauslehteä.
Ainoa ero on siinä että nykyään siellä julkisilla joutuu kuskaamaan lapsia paljon pidempiä matkoja, koska palvelujen taso on heikentynyt radikaalisti.
Ei minun äitini ainakaan ikinä ollut läsnä. Helmat paukkuen viipotti kotitöissä, illat harrasti ja joka iltapäivä oli pyhä kahvihetki naapurin rouvan kanssa.
Ei nyt, ei, ei, ei.
Lapsia ei koskaan kohdannut yksitellen vaan me oltiin hahmoton nimetön lauma, isoilla ikäeroilla, ja silti kaikille piti käydä sama.
Ja hän pitää itseään superäitinä, eliitin eliittinä taidoiltaan ja uhraukseltaan.
Totta. Tänä päivänä myös lapsella on ihmisarvo ja nauttii lain tuomaa turvaa ja oikeutta.
Lapsen asema ja oikeudet ovat valtavasti muuttuneet muutamassa vuosikymmenessä, niin kotona kuin yhteiskunnassa, puhumattakaan 50v tai sadassa vuodessa. Lapsi on ihminen ja yksilö ja hänellä on ihmisarvo, jota viranomaiset valvovat sen toteuttamista ja lapsen oikeuksia hyvään elämään.
Ja hyvä niin, se on sivistyneen valtion yksi mittari.Ja se näkyy myös lapsissa. Kehityksessä, oppimisessa, sosiaalisissa taidoissa jne. Alkoholin ja huumeiden käyttö vähentynyt, samoin kiusaaminen, väkivaltarikokset jne.
Ja koskaan Suomen historiassa eivät lapset ole voineet niin hyvin, saaneet niin paljon huolenpitoa, syliä, rakkautta, aikuisen aikaa, kuin tänä päivänä, joka tietenkin näkyy lapsissa.Valitettavasti se näkyy myös mielenterveyspalvelujen tarpeen kasvuna. Meillä ei ole koskaan ennen ollut näin paljon psyykkisesti sairaita lapsia kuin nyt.
Ei tietenkään ennen lapsilla ollut mielenterv.ongelmia, kun ne jätettiin hoitamatta ja lakaistiin maton alle ja vanhemmat tarjosivat hoidoksi väkivaltaa ja lapsi jäi oman onnensa nojaan ja ilman apua ja hoitoa.
Vai aikuisille tarjottiin hoitoa ja vielä 90-luvulle saakka Suomessa oli mielisairaaloita maailman eniten, joka niemessä ja notkossa, jotka lakkautettiin 2000-luvussa ja siirrettiin avohoitoon. Lapset ja nuoret olivat mielenterv.hoidon ulkopuolella, vaikka tarvetta sille olisi ollut.
Ja kyllä ennenkin olisi lapset todella tarvinnut mielenterveytensä hoitoa ja apua ja monelta murheelta ja itsemurhalta olisi vältetty.
Esim. Suuret ikäluokissa alkoholinkäyttö on ollut aina ongelma ja johtanut ennen aikaiseen kuolemaan, itsemurhat joka päiväisiä, paljon yksinäisyyttä, huonot sosiaaliset taidot, ennen aikaista työkyvyttömyyttä jne.
Samoin 50-80-luvulla syntyneillä mielenterv.ongelmat ovat yleisiä ja se on yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle, samoin väkivalta- ja henkirikokset jne.Ja miten ennen lapset olisivat voineet paremmin kuin nykyään, kun he eivät ole saaneet itse eväitä lapsuudesta vanhemmiltaan ja kotoa, jos he ovat mielestäsi huonoja vanhempia ja kykenettömiä kasvattamaan lapsiaan, kun heidät edellinen sukupolvet ovat kasvattaneet vai meinaatko heidän tupsahtaneen avaruudesta?
Kasvatukset tulokset näkyvät vasta sitten, miten on vanhemmat siinä onnistuneet, kun lapsi on aikuinen ja miten hän kasvattaa lapsiaan ja kohtelee vanhempiaan.
Jokaisella meistä on peiliin katsomisen paikka, jos tämän päivän lapsi voi huonosti, kasvatus on epäonnistunut silloin edellisillä sukupolvilla, jos vanhemmalla ei ole eväitä vanhemmuuteen.
Tää on se klassinen nykyvanhempien mantra: isin ja äidin syytä, kun ne oli huonoja vanhempia, niin nyt mekin ollaan huonoja. Miten ihmeessä 80-luvun jälkeen syntyneet osaavat siirtää kaiken vanhempiensa syyksi? Itse ei kanneta vastuuta mistään, ei pikavipeistä, lapsista, ilmastonmuutoksesta, työssäkäynnistä - kaikki on hankalaa ja kamalaa eikä itsessä ole pienintäkään vikaa.
Ei niitä kävelyvaunuja ainakaan suositeltu enää 90-luvulla, kun lapsille tuli "länkisääret", jotka vaativat lääketiett. hoitoa.
Ja taas leikkikehät olivat surmanloukkuja ja useamman lapsen raajoja ja päitä pelastuslaitos on joutunut irrottamaan. Ei kait niitä enää vuosikymmeniin ole saanut myydä kaupassa.
Pienen lapsen pää menee pieneenkin rakoon, oma lapseni sai päänsä pinnasänkyn pinnoihin.ja saippuavedellä jouduttiin irrotaan.
Lapsi oli liikkuvainen, oppi kävelemään jo 7kk.