Isovanhempi - Millaisten asioiden huomaat muuttuneen lasten hoidossa omista vanhemmuuden ajoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.

Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi  huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.

Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.

Kateus ja katkeruus säteilee kuin Tshernobyl tästäkin tekstistä.

Joo, tuntuu että tuollaisia avautumisia kirjoittelevat ovat niitä jotka hoitivat omia lapsiaan vain jaksaessaan ja potevat nyt riittämättömyyden tunnetta kun näkevät miten joku pitää oikeasti huolta jälkikasvustaan, siksi nimittävät sitä nykyajan pullamössökotkotukseksi. Kyllä niitä lapsia nukutettiin jo omassa lapsuudessa 80-luvulla ja katsottiin perään ettei ole kohta kaatanut kirjahyllyä päälleen, ainakin oma äitini myös keksi kivoja aktiviteetteja joita tehtiin ja opittiin uutta maailmasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Niin, lasten perään katsomisella voi olla jotain tekemistä sen kanssa että lapsikuolleisuus on pudonnut mittavasti. Ne jotka tipahtivat puolilahon omenapuun oksan pettäessä alta ja löivät päänsä lopullisesti eivät ole täällä nyt kertomassa selviämisestään. 

Tapaturmia oli toki ennen enemmän, mutta suurin syy lapsikuolleisuuden laskuun löytyy lääketieteen kehittymisestä. Ei ihme, että ihmisillä on niin huono kunto nykyään, jos lapset eivät saa tehdä mitään vähänkään vaarallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.

Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi  huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.

Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.

Olen itse lapseton parikymppinen, mutta nyt täytyy kyllä kysyä että mistä sinulle on tällainen kuva nykyisestä lastenkasvatuksesta tullut, omien lastesi perheestäkö siis? Koskaan aikaisemmin historiassa vanhemmat eivät ole olleet yhtä vähän suorassa kontaktissa lapsiinsa, kiitos teknologian vallankumouksen ja älylaitehypnoosin joka on lumonnut sekä lapset että aikuiset ja tehnyt ihan aikuistenkin välisen kanssakäymisen erilaiseksi kuin aikaisemmin. Jatkuvasti julkisen liikenteen kulkuvälineissä näkee vanhempia lapsineen, sekä vanhemmalla että rattaissa istuvilla alle kouluikäisillä penskoilla silmät tapittavat kohti ruutua, ei tietoakaan siitä että vanhemmat kommunikoisivat lapsensa kanssa sanallisesti, katselisivat maisemia, vastailisivat kysymyksiin tai juttelisivat päivän tapahtumista ihan normaalisti. Tästä niitä ylivirikeistettyjä ja kuormittuneita lapsia tulee, ei suinkaan siitä että vanhemmat kiinnittäisivät nykyään lapsiinsa jotenkin liikaa huomiota.

Nythän psykologian ja neurologian ammattilaiset puhuvat jatkuvasti julkisuudessa tästä kehityssuunnasta ja paljon on ollut keskustelua siitä kuinka vanhemmat hylkäävät lapsensa ruutujen ääreen ja antavat mieluummin pienten aivojen mössööntyä ärsyketulvassa kuin ihan oikeasti olla niiden omien lastensa kanssa kontaktissa ja tekemisissä.

Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän läsnä lapsilleen kuin yksikään aiempi sukupolvi.

Sen sijaan näiden ratikkakyttääjien pysäkkivahtien määrä on räjähtänyt. Minullekin tultiin mussuttamaan heti kun katsoin lääkärireissulla oudolla reitillä kännykästä ratikan aikataulua lapsi nukkui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.

Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi  huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.

Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.

Olen itse lapseton parikymppinen, mutta nyt täytyy kyllä kysyä että mistä sinulle on tällainen kuva nykyisestä lastenkasvatuksesta tullut, omien lastesi perheestäkö siis? Koskaan aikaisemmin historiassa vanhemmat eivät ole olleet yhtä vähän suorassa kontaktissa lapsiinsa, kiitos teknologian vallankumouksen ja älylaitehypnoosin joka on lumonnut sekä lapset että aikuiset ja tehnyt ihan aikuistenkin välisen kanssakäymisen erilaiseksi kuin aikaisemmin. Jatkuvasti julkisen liikenteen kulkuvälineissä näkee vanhempia lapsineen, sekä vanhemmalla että rattaissa istuvilla alle kouluikäisillä penskoilla silmät tapittavat kohti ruutua, ei tietoakaan siitä että vanhemmat kommunikoisivat lapsensa kanssa sanallisesti, katselisivat maisemia, vastailisivat kysymyksiin tai juttelisivat päivän tapahtumista ihan normaalisti. Tästä niitä ylivirikeistettyjä ja kuormittuneita lapsia tulee, ei suinkaan siitä että vanhemmat kiinnittäisivät nykyään lapsiinsa jotenkin liikaa huomiota.

Nythän psykologian ja neurologian ammattilaiset puhuvat jatkuvasti julkisuudessa tästä kehityssuunnasta ja paljon on ollut keskustelua siitä kuinka vanhemmat hylkäävät lapsensa ruutujen ääreen ja antavat mieluummin pienten aivojen mössööntyä ärsyketulvassa kuin ihan oikeasti olla niiden omien lastensa kanssa kontaktissa ja tekemisissä.

Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän läsnä lapsilleen kuin yksikään aiempi sukupolvi.

Sen sijaan näiden ratikkakyttääjien pysäkkivahtien määrä on räjähtänyt. Minullekin tultiin mussuttamaan heti kun katsoin lääkärireissulla oudolla reitillä kännykästä ratikan aikataulua lapsi nukkui.

Ja vuosi oli tällöin varmaan 2013? Näin kymmenen vuotta myöhemmin ei mene läpi. Julkisissa yhdeksällä kymmenellä matkustajasta on silmät kohti ruutua, aika harva vanhemmille ihan oikeasti kasvotusten puhelimen näpräämisestä vinkuu, niin normalisoitu näky on tämä zombina vaeltaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Jassoo. Neuvolan (jossa olon asiakas) terveydenhoitajan lapsi putosi omenapuusta ja kuoli pyöräilykypärän vuoksi)

Mitä hyötyä kiipeilemisestä on, ei mitään.

Sitä hyötyä, että lihakset kehittyy. Ei kai lapset muuten kiipeilisi luonnostaan?

On olemassa muutakin liikuntaa kuin kiipeily. Kaikissa perheissä ei esim. 70-luvullakaan annettu lasten kiipeillä puissa ja silti lapsista tuli ihan hyväkuntoisia.

Oma käsitykseni puissa kiipeilyn eduista ei liity liikuntaan vaan ympäristön tutkimiseen. Kiipeilin jonkin verran lapsena yksin ollessani ja siinä oppii tuntemaan ympäristöä eri tavalla. Milä oksa kestää painon ja mikä ei. Mikä oksa ei liiku painon alla, mikä taipuu ja mikä katkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.

Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi  huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.

Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.

Olen itse lapseton parikymppinen, mutta nyt täytyy kyllä kysyä että mistä sinulle on tällainen kuva nykyisestä lastenkasvatuksesta tullut, omien lastesi perheestäkö siis? Koskaan aikaisemmin historiassa vanhemmat eivät ole olleet yhtä vähän suorassa kontaktissa lapsiinsa, kiitos teknologian vallankumouksen ja älylaitehypnoosin joka on lumonnut sekä lapset että aikuiset ja tehnyt ihan aikuistenkin välisen kanssakäymisen erilaiseksi kuin aikaisemmin. Jatkuvasti julkisen liikenteen kulkuvälineissä näkee vanhempia lapsineen, sekä vanhemmalla että rattaissa istuvilla alle kouluikäisillä penskoilla silmät tapittavat kohti ruutua, ei tietoakaan siitä että vanhemmat kommunikoisivat lapsensa kanssa sanallisesti, katselisivat maisemia, vastailisivat kysymyksiin tai juttelisivat päivän tapahtumista ihan normaalisti. Tästä niitä ylivirikeistettyjä ja kuormittuneita lapsia tulee, ei suinkaan siitä että vanhemmat kiinnittäisivät nykyään lapsiinsa jotenkin liikaa huomiota.

Nythän psykologian ja neurologian ammattilaiset puhuvat jatkuvasti julkisuudessa tästä kehityssuunnasta ja paljon on ollut keskustelua siitä kuinka vanhemmat hylkäävät lapsensa ruutujen ääreen ja antavat mieluummin pienten aivojen mössööntyä ärsyketulvassa kuin ihan oikeasti olla niiden omien lastensa kanssa kontaktissa ja tekemisissä.

Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän läsnä lapsilleen kuin yksikään aiempi sukupolvi.

Sen sijaan näiden ratikkakyttääjien pysäkkivahtien määrä on räjähtänyt. Minullekin tultiin mussuttamaan heti kun katsoin lääkärireissulla oudolla reitillä kännykästä ratikan aikataulua lapsi nukkui.

Ja vuosi oli tällöin varmaan 2013? Näin kymmenen vuotta myöhemmin ei mene läpi. Julkisissa yhdeksällä kymmenellä matkustajasta on silmät kohti ruutua, aika harva vanhemmille ihan oikeasti kasvotusten puhelimen näpräämisestä vinkuu, niin normalisoitu näky on tämä zombina vaeltaminen.

Mitä siellä sitten pitäisi tehdä?

Nykyään täytyy olla hirveän paljon aktiviteetteja ja harrastuksia. Nykylapsia viedään harva se päivä trampoliiniparkkiin, Hoploppiin, vesipuistoon ym. ja ne kotona vietetyt rauhalliset päivät ovat niin harvinaisia, että niitä oikein hämmästellään. (ja mietitään että olenko huono vanhempi kun lapsi ei saa virikkeitä, noh laitanpa tuosta vanhan hoplopkuvan someen, niin muut ajattelevat että ollaan tänäänkin siellä oltu). Ne erityiset huvipuistoretket eivät siis ole enää erityisiä, vaan arkea. Vrt. omat lapseni kasvoivat siinä arkielämän mukana, kerran kesässä huvipuistoon ym. Ja ne harrastukset, nykylapset laitetaan useaan kilpailulliseen harrastukseen (tunnettuihin urheiluseuroihin) heti kun osaavat kävellä, ja ne harrastukset täyttävät viikossa jokaisen päivän, monella kahdetkin treenit päivässä. Omat lapseni kävivät yhdessä "oikeassa" maksullisessa harrastuksessa, ja siihen päälle toki lasten omatoimiset naapurustopelit, viirinryöstöt ym.

Eli ylipäätään se, että nykyään ollaan ja mennään tukka putkella eikä ehditä hengähtämään. Näistä itse aiheutetuista ongelmista sitten valitetaan, kun kilpailulliseen urheiluun menee niin suuri määrä rahaa, ja lapset hyppivät pitkin seiniä kun jatkuvasta aktiviteettitulvasta tulee päivän tauko.

Nyt ne kiljuvat hirviöt ovat jatkuvasti jotakin vailla ja myös saavat haluamanasa. Muutaman hetken kulutta sama älinä uusiksi jne.

Lastenhoito suositukset ja trendit ovat yhtä aaltoliikettä ja muuttuvat muutaman vuoden välein ja taas palataan entiseen.

Esim. imetys. Jossakin vaiheessa suositeltiin täysimetystä 8-12kk asti, sitten taas kiinteää ruokaa jo 4kk iässä jne.

Tai joku unikoulu. Tänään se on lapsen hylkäämisprosessi, kun vielä se oli 5v sitten kaiken onnen lähde.

Tai puhtaus. Tänä päivänä jo sairaalassa vastasyntyneelle tarjotaan kraanavettä, ilman keittämistä, 70-luvun tapaan, kun muutama vuosi kaikki piti olla strelliä.

Joskus 80-luvulla lapset saivat vapaasti kontata nurmikolla tai imeä aikuisten kenkiä, kun jossakin vaiheessa siitä tehtiin pahis ja uskottiin lisäävän allergioita ja kaikki kiellettiin ja tänä päivänä taas on palattu "siedättämiseen" esim. allergioissa ja lapsia suositellaan oleskelevan paljon metsässä ja luonnossa jo pienestä pitäen.

Lapset lienee olleet aina samanlaisia, mutta hoitosuositukset ja trendit muuttuvat, eikä kokeilusta huolimatta ole löydetty sitä yhtä oikeaa tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Meillä on niin päin, että minä kannustan lapsia kiipeilemään, tekemään uimahyppyjä ym, mutta lasten isä kauhistelee "ettei nyt vaan satu". Lapsista on tullut pelokkaita kokeilemaan uusia asioita.

Jos sieltä puusta mätkähtää metrin pari nurmikolle niin ei siinä kovin pahasti käy. Kyllä normaali lapsi myös ymmärtää kun on niin korkealla että ei kannata pudota tai sattuu. Ja normaali lapset ovat luonnostaan niin hyviä kiipeäjiä että eivät kovin helposti putoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Jassoo. Neuvolan (jossa olon asiakas) terveydenhoitajan lapsi putosi omenapuusta ja kuoli pyöräilykypärän vuoksi)

Mitä hyötyä kiipeilemisestä on, ei mitään.

Sitä hyötyä, että lihakset kehittyy. Ei kai lapset muuten kiipeilisi luonnostaan?

Ensin kielletään kiipeämästä ettei putoa, sitte kieletään juoksu ettei kaadu. Ja lopuksi kauhistellaan MOVE testin huonoja tuloksia.

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi leikkikehät ovat ilmeisen poissa muodista.. ja sitten valitetaan kun ei edes suihkuun pääse tai ruokaa pysty valmistamaan kun lapsi vaatii koko ajan perään katsomista.. 

Tämä selkeästi! Yritin ehdottaa lapsenlapsille sellaista kävelyvaunua johon lapsen voi turvallisesti jättää puuhaamaan kun itse käy wcssä tai kokkaa. Ei kelvannut. Mieluummin valittavat kaiken vaivalloisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No esimerkiksi leikkikehät ovat ilmeisen poissa muodista.. ja sitten valitetaan kun ei edes suihkuun pääse tai ruokaa pysty valmistamaan kun lapsi vaatii koko ajan perään katsomista.. 

Tämä selkeästi! Yritin ehdottaa lapsenlapsille sellaista kävelyvaunua johon lapsen voi turvallisesti jättää puuhaamaan kun itse käy wcssä tai kokkaa. Ei kelvannut. Mieluummin valittavat kaiken vaivalloisuutta.

No se nyt vaan on lapselle vahingollinen.

Vierailija kirjoitti:

Nyt ne kiljuvat hirviöt ovat jatkuvasti jotakin vailla ja myös saavat haluamanasa. Muutaman hetken kulutta sama älinä uusiksi jne.

Ennen annettiin remmiä p-hedelmälle, pysyi herran nuhteessa.

Tavallisessa leikkipuistossakin kiipeilytelineen yläverkko saattaa olla kahden metrin korkeudessa ja alla vaan ns turvahiekkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.

Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi  huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.

Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.

Kerro ihmeessä tuosta terapia-asiasta lisää, kiinnostaa. Olen psykoterapeutti, eikä minulle ole ohjautunut yhtään lasta tuosta syystä. Kaipaan asiasta tutkittua tietoa, jota osannet jakaa, kun tuollaisen väitteen esität.

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä isovanhempi, mutta sain lapsen vasta 36-vuotiaana. Kaverini sai lapsen 19-vuotiaana (eli kauan ennen minua). Kävin sitä silloin sairaalassa katsomassa ja havaitsin heti itse lapsen saatuani merkittävän eron. Hänen lapsensa oli vauvahuoneessa ja tuotiin tietyin väliajoin imetettäväksi.

Kun itse synnytin, sielläkin oli vauvahuone. Vein kerran lapsen sinne kokeeksi, mutta toivat heti ruokinnalle, kun alkoi itkeä. Idea on nykyään, että imetetään aina, kun lapsi haluaa. Tämä on minusta oikein.

Kun äitini odotti minua, käski neuvola syödä 1 raa'an kananmunan päivässä. (Yök, äitini teki, vaikka iljetti.) Sitten synnyttyänihäntä neuvottiin antamaan päivittäin rintamaidon lisäksi sokerivettä. (Äitini korvasi sen hunajavedellä, mikä sekään ei enää ole suositeltavaa.)

Eihän nykyään ole mitään vauvahuoneita vaan synnyttäneet äidit joutuvat hoitamaan lapsiaan heti synnytyksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Meillä on niin päin, että minä kannustan lapsia kiipeilemään, tekemään uimahyppyjä ym, mutta lasten isä kauhistelee "ettei nyt vaan satu". Lapsista on tullut pelokkaita kokeilemaan uusia asioita.

Jos sieltä puusta mätkähtää metrin pari nurmikolle niin ei siinä kovin pahasti käy. Kyllä normaali lapsi myös ymmärtää kun on niin korkealla että ei kannata pudota tai sattuu. Ja normaali lapset ovat luonnostaan niin hyviä kiipeäjiä että eivät kovin helposti putoa.

Eivät kaikki. Vahinlo riippuu olosuhteista. Tietynlaisissa vaatteissa voi kuristua pudotessa tai jos oksa katkeaa, voi saada syvän viiltohaavan.

Kaverini sai lapset 90-luvun alkupuoliskolla vajaan kolmen vuoden ikäerolla. Koska toisen vanhemman suvussa oli paljon allergiaa, esikoisen kohdalla kaikki allergiaa aiheuttavat oli kielletty viimeisen raskauskuukauden aikana. Seuraavan lapsen kohdalla nimenomaan allergiaa aiheuttavia piti nauttia koko raskauden aikana. Äkkiä ne muutokset tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.

Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi  huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.

Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.

Olen itse lapseton parikymppinen, mutta nyt täytyy kyllä kysyä että mistä sinulle on tällainen kuva nykyisestä lastenkasvatuksesta tullut, omien lastesi perheestäkö siis? Koskaan aikaisemmin historiassa vanhemmat eivät ole olleet yhtä vähän suorassa kontaktissa lapsiinsa, kiitos teknologian vallankumouksen ja älylaitehypnoosin joka on lumonnut sekä lapset että aikuiset ja tehnyt ihan aikuistenkin välisen kanssakäymisen erilaiseksi kuin aikaisemmin. Jatkuvasti julkisen liikenteen kulkuvälineissä näkee vanhempia lapsineen, sekä vanhemmalla että rattaissa istuvilla alle kouluikäisillä penskoilla silmät tapittavat kohti ruutua, ei tietoakaan siitä että vanhemmat kommunikoisivat lapsensa kanssa sanallisesti, katselisivat maisemia, vastailisivat kysymyksiin tai juttelisivat päivän tapahtumista ihan normaalisti. Tästä niitä ylivirikeistettyjä ja kuormittuneita lapsia tulee, ei suinkaan siitä että vanhemmat kiinnittäisivät nykyään lapsiinsa jotenkin liikaa huomiota.

Nythän psykologian ja neurologian ammattilaiset puhuvat jatkuvasti julkisuudessa tästä kehityssuunnasta ja paljon on ollut keskustelua siitä kuinka vanhemmat hylkäävät lapsensa ruutujen ääreen ja antavat mieluummin pienten aivojen mössööntyä ärsyketulvassa kuin ihan oikeasti olla niiden omien lastensa kanssa kontaktissa ja tekemisissä.

Tutkimusten mukaan nykyvanhemmat on enemmän läsnä lapsilleen kuin yksikään aiempi sukupolvi.

Sen sijaan näiden ratikkakyttääjien pysäkkivahtien määrä on räjähtänyt. Minullekin tultiin mussuttamaan heti kun katsoin lääkärireissulla oudolla reitillä kännykästä ratikan aikataulua lapsi nukkui.

Ja vuosi oli tällöin varmaan 2013? Näin kymmenen vuotta myöhemmin ei mene läpi. Julkisissa yhdeksällä kymmenellä matkustajasta on silmät kohti ruutua, aika harva vanhemmille ihan oikeasti kasvotusten puhelimen näpräämisestä vinkuu, niin normalisoitu näky on tämä zombina vaeltaminen.

Mihin ne ennen ihmiset tuijottivat julkisissa?

Ihan samalla tavalla ihmiset tuijottivat eteensä, kuin nykyään, mutta kännykän tilalla oli iltapäivä- ja naistenlehdet. Lehtikioskeja oli kaikkialla ja lähes kaikissa julkisessa liikenteessä myytiin lehtiä, jota ihmiset ostivat. Iltapäivälehdet ilmestyi 2 kertaa päivässä ja oli kymmeniä naistenlehtiä.

Yleisilme ei juuri julkisessa liikenteessä ole muuttunut, nyt tuijotetaan kännykän ruutua, sitä ennen sanoma- tai aikakauslehteä.