Isovanhempi - Millaisten asioiden huomaat muuttuneen lasten hoidossa omista vanhemmuuden ajoista?

Olin Italiassa reissulla kyllä oudolta näyttää kun siellä oli 4-5 vuotiaat lapset tutti suussa rattaissa.

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsi napattiin aamulla syliin, imetettiin ja jätettiin jatkamaan turvallisesti unia peitteen sisällä karsinassa äidin mennessä lypsylle. Nyt lapsi viedään varhaiskasvatuksen ammattilaisille oppimaan vaikka sitä, miltä tuntuu hoitokaverin hampaat poskessa tai lyönti nenässä. Nykylapsilla on paljon paremmat valmiudet kohdata maailma!

Ai kauhee 🤣

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan ei tarvittu kuin vaunut, tutti ja äitiysavustuspakkaus sängyksi vauvalle. Nyt tyttärilläni on koko huoneellinen tavaraa per lapsi. On vaipparoskis, härpäke, jolla imetään räkää lapsen nenästä, laite, joka hyrisee vauvan nukkumaan, vaippahousuja jne jne. Millähän ilveellä vauvat edes pysyivät hengissä meidän nuoruudessamme.

Kuinka vanha olet? Synnytin ensi kertaa 1991. Nuo olivat silloin jo kuuminta hottia.

En ole vielä isovanhempi, mutta sain lapsen vasta 36-vuotiaana. Kaverini sai lapsen 19-vuotiaana (eli kauan ennen minua). Kävin sitä silloin sairaalassa katsomassa ja havaitsin heti itse lapsen saatuani merkittävän eron. Hänen lapsensa oli vauvahuoneessa ja tuotiin tietyin väliajoin imetettäväksi.

Kun itse synnytin, sielläkin oli vauvahuone. Vein kerran lapsen sinne kokeeksi, mutta toivat heti ruokinnalle, kun alkoi itkeä. Idea on nykyään, että imetetään aina, kun lapsi haluaa. Tämä on minusta oikein.

Kun äitini odotti minua, käski neuvola syödä 1 raa'an kananmunan päivässä. (Yök, äitini teki, vaikka iljetti.) Sitten synnyttyänihäntä neuvottiin antamaan päivittäin rintamaidon lisäksi sokerivettä. (Äitini korvasi sen hunajavedellä, mikä sekään ei enää ole suositeltavaa.)

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Ja sitten kun istut jatkuvasti lasun kuulusteluissa pienimmänkin ruhjeen tai mustelman takia, ymmärrät miksi.

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Meillä on niin päin, että minä kannustan lapsia kiipeilemään, tekemään uimahyppyjä ym, mutta lasten isä kauhistelee "ettei nyt vaan satu". Lapsista on tullut pelokkaita kokeilemaan uusia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan ei tarvittu kuin vaunut, tutti ja äitiysavustuspakkaus sängyksi vauvalle. Nyt tyttärilläni on koko huoneellinen tavaraa per lapsi. On vaipparoskis, härpäke, jolla imetään räkää lapsen nenästä, laite, joka hyrisee vauvan nukkumaan, vaippahousuja jne jne. Millähän ilveellä vauvat edes pysyivät hengissä meidän nuoruudessamme.

1960-luvulla tai aiemmin?

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.

Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi  huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.

Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.

Kateus ja katkeruus säteilee kuin Tshernobyl tästäkin tekstistä.

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Jassoo. Neuvolan (jossa olon asiakas) terveydenhoitajan lapsi putosi omenapuusta ja kuoli pyöräilykypärän vuoksi)

Mitä hyötyä kiipeilemisestä on, ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Lapsille, jo ihan pienille, selitetään juurta jaksain miksi ei voi saada tai tehdä jotain asiaa. Suurin osa perusteluista menee kuuroille korville. Ennen vain sanottiin; se ei käy tai ei nyt.

Mä oon vm-71 ja kyllä mulle asiat selitettiin.

Tämä ketju on parodiaa. On pakko olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Jassoo. Neuvolan (jossa olon asiakas) terveydenhoitajan lapsi putosi omenapuusta ja kuoli pyöräilykypärän vuoksi)

Mitä hyötyä kiipeilemisestä on, ei mitään.

Sitä hyötyä, että lihakset kehittyy. Ei kai lapset muuten kiipeilisi luonnostaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tuntuu että ihan kaikki on muuttunut. Rento meininki on hävinnyt ja tilalle on tullut kauheaa tiukkapipoisuutta. Kaikella on kamalan hieno nimi, kuten keija (ennen potta) sormiruokailu (ennen ei ollut omaa  termiä) ja paljon paljon muuta. Kyttäys ja tarkkailu ovat lisääntyneet. Ennen luotettiin siihen mitä psykan opettaja koulussa sanoi "aika paljon saa tehdä että lapsi kasvaa ihan kieroon." 

Keija-sana on vanhaa kveenimurretta 1800-luvulta.

Mikå on kveenimurre.

Meillä sanottiin keija ja asuin Turussa.

Vaatimustaso kasvaa sitä mukaan kun ymmärrys lapsen psyykkeen kehityksestä lisääntyy. Kun ei mistään mitään tiedä niin voihan sen lapsen sitoa vaikka sänkyyn päiväksi ja mennä omiin menoihinsa. Stressi ja suorittaminen tulee siitä että nykyvanhemmat tietää niin paljon. Nykyään lapsia myös tekee enimmäkseen vain ne, jotka on oikeasti kiinnostuneita olemaan vanhempia. Ennen lapsia teki kaikki ja siinä tietenkin sitten osa sellaisia jotka ei ehkä ole vanhemmiksi edes sopineet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tuntuu että ihan kaikki on muuttunut. Rento meininki on hävinnyt ja tilalle on tullut kauheaa tiukkapipoisuutta. Kaikella on kamalan hieno nimi, kuten keija (ennen potta) sormiruokailu (ennen ei ollut omaa  termiä) ja paljon paljon muuta. Kyttäys ja tarkkailu ovat lisääntyneet. Ennen luotettiin siihen mitä psykan opettaja koulussa sanoi "aika paljon saa tehdä että lapsi kasvaa ihan kieroon." 

Keija-sana on vanhaa kveenimurretta 1800-luvulta.

Mikå on kveenimurre.

Meillä sanottiin keija ja asuin Turussa.

Mun mummoni sanoi keija, s 1931, länsirannikolta.

Vierailija kirjoitti:

Olin Italiassa reissulla kyllä oudolta näyttää kun siellä oli 4-5 vuotiaat lapset tutti suussa rattaissa.

Mulla oli tutti koulun alkuun asti, olen syntynyt 70-luvun lopulla. Tutin takia meni hampaat pilalle. Rattaissa ei muistaakseni kuljetettu kun en enää niihin mahtunut, mutta pulkassa vedettiin tai pyörän kyydissä, ei tarvinnut itse kävellä. Nykyään jo pieniä kävelytetään, eikä tutteja anneta noin pitkäksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään ei saa kiivetä. En tosin ole isovanhempi vaan 7, 14 v lasten isä. Lapset on aina tykännyt kiivetä kuten minäkin aikanani. Muut aikuiset panikoivat että apua nyt tuo putoaa miksi et pelasta kun lapseni kiipeilevät kotipihassa ylös vanhoihin omenapuihin.

Niin, lasten perään katsomisella voi olla jotain tekemistä sen kanssa että lapsikuolleisuus on pudonnut mittavasti. Ne jotka tipahtivat puolilahon omenapuun oksan pettäessä alta ja löivät päänsä lopullisesti eivät ole täällä nyt kertomassa selviämisestään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tuntuu että ihan kaikki on muuttunut. Rento meininki on hävinnyt ja tilalle on tullut kauheaa tiukkapipoisuutta. Kaikella on kamalan hieno nimi, kuten keija (ennen potta) sormiruokailu (ennen ei ollut omaa  termiä) ja paljon paljon muuta. Kyttäys ja tarkkailu ovat lisääntyneet. Ennen luotettiin siihen mitä psykan opettaja koulussa sanoi "aika paljon saa tehdä että lapsi kasvaa ihan kieroon." 

Keija-sana on vanhaa kveenimurretta 1800-luvulta.

Mikå on kveenimurre.

Meillä sanottiin keija ja asuin Turussa.

Mun mummoni sanoi keija, s 1931, länsirannikolta.

Mun isä on Mynämäeltä Turun läheltä ja äitini Tampereelta.

Mulla oli nimenomaan keija.

Ei todellakaan ole mitään kveenejä suvussa. Isovanhemmat ovat: itä-suomesta (Liperi), Tampereelta, Tampereelta, Turusta. Ja edellinenkin polvi noilta paikkakunnilta.

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsi ei ollut kaikki! Perheen elämä ei koostunut oppimistuokioista ja pedagogisesti suunnitelluista tehtävistä, vaan lapsi oli tuosta vain mukana kaikessa tekemisessä. Nyt kodinhoito on oma asiansa, se tehdään lapsen nukkuessa, koska aikaa ei ole kuin vuorovaikutukseen lapsen kanssa, vanhemman tulee olla läsnä ja katsekontaktissa koko valveillaolon ajan.

Ennen lapsen saattoi tiskikoneen täytön ajaksi  huoleti jättää lattialle pehmeälle alustalle ihmettelemään maailmaa, nyt pitää olla vierellä selittämässä ja sanoittamassa sitä, mitä lapsi näkee. Nukuttaminen on 4 tunnin mittainen rutiini, jonka aikana silitetään, hyräillään, hymistellään, taputellaan jne. tietyssä järjestyksessä, koska lapsi ei muuten uskalla nukahtaa.

Sitten nämä lapset ovat ennen 10 vuoden ikää terapian tarpeessa.

Olen itse lapseton parikymppinen, mutta nyt täytyy kyllä kysyä että mistä sinulle on tällainen kuva nykyisestä lastenkasvatuksesta tullut, omien lastesi perheestäkö siis? Koskaan aikaisemmin historiassa vanhemmat eivät ole olleet yhtä vähän suorassa kontaktissa lapsiinsa, kiitos teknologian vallankumouksen ja älylaitehypnoosin joka on lumonnut sekä lapset että aikuiset ja tehnyt ihan aikuistenkin välisen kanssakäymisen erilaiseksi kuin aikaisemmin. Jatkuvasti julkisen liikenteen kulkuvälineissä näkee vanhempia lapsineen, sekä vanhemmalla että rattaissa istuvilla alle kouluikäisillä penskoilla silmät tapittavat kohti ruutua, ei tietoakaan siitä että vanhemmat kommunikoisivat lapsensa kanssa sanallisesti, katselisivat maisemia, vastailisivat kysymyksiin tai juttelisivat päivän tapahtumista ihan normaalisti. Tästä niitä ylivirikeistettyjä ja kuormittuneita lapsia tulee, ei suinkaan siitä että vanhemmat kiinnittäisivät nykyään lapsiinsa jotenkin liikaa huomiota.

Nythän psykologian ja neurologian ammattilaiset puhuvat jatkuvasti julkisuudessa tästä kehityssuunnasta ja paljon on ollut keskustelua siitä kuinka vanhemmat hylkäävät lapsensa ruutujen ääreen ja antavat mieluummin pienten aivojen mössööntyä ärsyketulvassa kuin ihan oikeasti olla niiden omien lastensa kanssa kontaktissa ja tekemisissä.