Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä aikuisena mitään yhteistä lapsuudenkavereidenne kanssa?
Tapasin eilen yhden lapsuudenkaverini. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun oltiin lapsia. Ei olisi kannattanut, olisi kannattanut pitää ne lapsuudenmuistot.
Meillä ei ollut mitään yhteistä. Koko elämämme oli mennyt täysin eri suuntiin jo teinistä lähtien ja nyt aikuisina elimme ihan eri maailmoissa.
Kommentit (176)
Muistan aikoinaan ysärillä oli tilanne, että tavattiin vanhan lapsuuden kaverin kanssa. Keskellä ysärilamaa. Mä oiin just jäänyt työttömäksi. (en ollut kauaa, vaan suht nopeasti työ löytyi) Hän oli tämmöinen vastavalmistunut kelan työntekijä.
Silloin käytiin työkkärissä ilmoittautumassa 3 kkn välein. En muista oliko numerojonotus vaiko sovittu aika. Sen muistan, että työntekijöillä oli tauot menossa ja huoneessa vaihtui virkailja juuri ennen mua.
Siellähän se mun lapsuudenkaveri sitten odotteli. Iliosena moikkasin ja kyselin kuulumisia. Sen verran kuitenkin älysin, että siellä oltiin mua varten ja ulkona oli jonoa. Ei kerkee jaaritella. Semmoista, että kivasti menee ja hauskaa on hampaiden välistä kiristelyä. :( Se tilanne oli aivan mahdoton. Jäätävä ja kiusallisin mitä olen koskaan kokenut.
Hänen suosituksellaan ilmoittauduin elämäni ensimmäiselle pupukurssille. Sitähän se just oli. Päiväkotitutustumisleikkejä.. viikon kurssilaisten kanssa. MIksi? Verkostoitumista. Se oli kova sana, ihan tuore idea. ;)
Näin sitten pari vuotta myöhemmin tuon kaverin luokkakokouksessa ja tilanne oli aivan yhtä puuduttava kuin tuolla työkkärin puolellakin. Tässä tapauksessa kyllä syy löytyy sieltä päästä. Hän ei osannut yhtään suhtautua muhun. Tuttuun, joka on työtön! Toki en mä enää ollut, mutta tuollainen häpeällinen tausta. ;)
Kuulin yhteisen tutun kautta myöhemmin, että tuo oli tosiaan järkyttynyt, kun olin työhuoneeseen pölähtänyt. Siinä oli vyörynyt mun tausta hänen mieleensä ja silloin hän vasta oli ymmärtänyt meidän erilaiset lähtökohdat. Hän oli omakotitaloalueelta ydinperheen tytär autot ja kaikki, mä olin juopon yh:n kolmas lapsi, ei huostassa! Ei sitä lapsena tuommoisia ajattele. Niinpä. Lapset ovat autuaita, eikä anna marginaalien häiritä olemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä juuri. Menimme opiskelemaan samaan kaupunkiin, ja vielä opiskeluaikoina pidimme tiiviisti yhteyttä. Kun valmistuminen koitti ja työelämä (ja itselläni myös perhe-elämä) alkoi, meillä ei oikeastaan ollut enää mitään, mikä olisi pitänyt meitä yhdessä. Silloin huomasin kuinka erilaisia todella olemme, ja nykyisin näemmekin vain harvakseltaan.
Juu. Oltu "pihkalikan" kanssa aviossa jo 54 vuotta <3 On lastenlapsiakin :)
Olen edelleen paras ystävä lapsuuden naapurintytön kanssa. Tutustuttiin alle kouluikäisinä, eskarista lukioon samalla luokalla, myöhemmät opinnot samassa kaupungissa. Nyt ollaan kohta nelikymppisiä ja edelleen parhaita ystäviä. Olemme olleet aika samanluonteisia koko ikämme ja jaetaan samanlaiset arvot ja monet kiinnostuksen kohteet edelleen. Olen tosi kiitollinen tästä, aikuisiällä en ole syviä ja pitkäikäisiä ystävyyssuhteita löytänytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole peruskouluaikaisten kavereitten kanssa ollut aikuisena tekemisissä ollenkaan enkä enäö haluaisikaan olla. Sen verran mitä tiedän, niin mitään yhteistä ei ole ja kyllä nyt jotain pitäisi olla, että edes jonkunlainen yhteys kantaisi vuosikymmenien ajan. Vanhimmat kaverit, joiden kanssa olen edes harvakseen yhteyksissä, on lukiosta.
Eipä ole kenenkään ihan lapsuudenkaverin kanssa mitään yhteistä kun toinen lentää monta kertaa talvessa Sveitsiin mökille lautailemaan.ja toinen istuu jossain perämetsän baarissa yksin ja kittaa keskiolutta.
Lukiosta ja sen jälkeisistä opiskelukavereista on muutama kaveri edelleen, joiden kanssa vietetään Vappuja ym. lasketellen ja kelkkaillen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pitänyt yhteyttä lapsuuden parhaaseen ystävään koko ikäni. Olemme tosi erilaisia, meidän elämät on menneet ihan eri tahtiin, arvommekin ovat osin erilaiset, mutta edelleen ollaan ystäviä. Miksi ei oltaisi? Nyt ollaan yli viiskymppisiä.
Ei ole enää nykyisin. Olemme muuttuneet ihmisinä, tiet erkaantuneet ja etääntyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai. Ollaan Helsingistä ja kukaan ei ole lähtenyt kotiseudulta 😊
Kyllä! Tutustuin parhaaseen ystävääni 4-vuotiaana päiväkerhossa ja nyt olemme viisikymppisiä. Olemme asuneet toisistamme 50-120 km:n päässä siitä lähtien kun olen ollut 16 v., mutta yhteys on niin vahva, että sitä ei ole horjuttanut mikään. Viimeisen 10 vuoden aikana olemme tehneet kerran vuodessa kahdestaan ulkomaanmatkan ja tällöin päivitämme kuulumiset juurta jaksain, kun nykyään näemme vain muutaman kerran vuodessa.
Parin muun lapsuudenystävän kanssa lähinnä toivotamme hyvät joulut ja onnittelemme syntymäpäivänä. Ehkä yhteistä voisi olla, mutta yhteydenpito on vain jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. Ovat yhtä vajaaälyisiä yhä. Pari kahelimpaa ovat persuja, toivottomia tapauksia jo pentuina.
Mulla alkoi jo teininä tai viimeistään parikymppisenä lapsuudenkavereiden kanssa tiet erkaantua. Meistä vaan kasvoi niin täysin erilaisia arvomaailmoiltamme.
Vähän harmittaa kyllä, sillä en ole aikuisena enää löytänyt ystäviä. Ihan kivoja työkavereita kyllä, mutta ei ketään kenen kanssa vaikka nyt helteillä mennä terassille tai jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne suostuneet edes facebook kavereiksi niin ei oikein pystynyt ottamaan selvää.
Taas näitä juttuja joissa "mää menen elämässä eteenpäin eikä paljoa kiinnosta mitä muut tekee" jota seuraa seikkaperäinen kuvaus kahdenkymmenenviiden entisen luokkakaverin tämänhetkisistä kuulumisista somesta vakoiltuna.
Tänään tapasin lapsuudenkaverin ja aika samanlaisia elämäntyylimme ovat. Vielä löytyi yhteisiä keskustelunaiheita ja se aihe on Rock 🤟
Ei me yli 30 vuotiaat olla muututtu lapsuudenajoista paljoakaan.
Ei ole, mun kaverista kasvoi käytöstavaton ja rajaton juoppo
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi jo teininä tai viimeistään parikymppisenä lapsuudenkavereiden kanssa tiet erkaantua. Meistä vaan kasvoi niin täysin erilaisia arvomaailmoiltamme.
Vähän harmittaa kyllä, sillä en ole aikuisena enää löytänyt ystäviä. Ihan kivoja työkavereita kyllä, mutta ei ketään kenen kanssa vaikka nyt helteillä mennä terassille tai jotain.
Sama. En edes ymmärtänyt lukioikäisenä miksi jotkut ajattelivat niin "omituisesti". Vanhempana ymmärrän nyt miksi ihmiset ajattelevat niin eri lailla ja miksi siinä ei ole mitään pahaa.
Minun parhain ystäväni on lapsuuden kaverini. Ollaan nyt tunnettu 48 vuotta.
Tavattiin sattumalta kevättalvella ja todettiin, että meillä on yhteinen ex. Se muija oli ensin minun kanssani vuoden ja muutamaa vuotta myöhemmin kaverin kanssa puoli vuotta. Kummallekin tartutti klamydian.