Sanotaan että lapsiperhe-elämä on rankkaa mutta rankempaa on kyllä tämä "senioriapuelämä"

Vierailija kirjoitti:

Onneksi mulla on monta sisarusta. Huolehditaan vanhempien asioista yhdessä (Parkinson toisella, mutta asuvat yhä kotona). Sääliksi käy ainoita lapsia, miten he jaksavat hoitaa vanhempiensa asioita yksin?

Meillä mies on ainokainen ja mulla veli asuu niin kaukana että hoidetaan neljän vanhuksen asiat. Lisäksi kaksi lasta vielä kotona. Raskasta on.

Kyllä! Olen usein miettinyt, että onneksi lapset ovat jo omillaan, raskaat oari vuotta on vanhusten takia takana. Toinen isoäiti oli (onneksi, vaikka kamala näin sanoa) niin sekaisin, että lopulta pääsi ympärivuorokautiseen hoitoon. Toinen sinnittelee vielä kotihodon tuella kotona, altzheimer-diagnoosista huolimatta.

Auttaisin mielelläni vanhempiani vaikka missä, kuten digiasioissa, arkisissa kodinhoidon jutuissa ja fyysisesti vaativimmissa hommissa, eikä niiden tekeminen tunnu juuri missään, vaan raskaaksi tekee se asenne. Apua pyydetään joko syyllistäen, tai ei pyydetä marttyyrinä ollenkaan, kun emme heti hoksaa lukea ajatuksia siitä, että takapihalla on halkokuorma purkamatta tai eteisen matto pitäisi juuri tänään pestä. Ja sitten kun alkaa auttaa, niin kaikki tehdään kuulemma väärin, väärään aikaan ja väärällä tavalla, vaikka lopputulos olisi ihan sama. Joko jurnutetaan vieressä, tai sitten jälkikäteen vittuillaan, että pitihän se arvata, että se olit sinä joka täytti astianpesukoneen. Puhelimessa valitetaan kun on niin raskasta tehdä sitä tai tätä, ja kun tulen auttamaan, homma on jo tehty, ja kauhea passaus käynnissä. Jälkikäteen taas valitetaan kun kukaan ei auta. Digijutuissa kun autat, ja tekisit selkokieliset ohjeet paperillekin, niin väkisin pitää tehdä päinvastoin ja kiukutella kaikesta. Minkään laitteen ohjeita ei voi lukea itse, aivan kuin olisin itse syntynyt jokaisen mahdollisen laitteen ohjeet päässä. Ja vanhempani ovat vasta juuri ja juuri seitsemänkymppisiä, muutama vuosi sitten työelämässä olleita. Voin vain kuvitella mitä on tulossa, valitus, syyllistäminen ja ilkeily ei ainakaan ole vähentymässä.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse neljäkymppinen työtön sinkku ja vela ja joudun asumaan tällaisen vanhan ja sairaan vanhempani luona ja joudun hoitamaan yhä enemmän vanhempani asioita ja tekemään paljon kotitöitä. Vanhempani sotkee paljon ja kodissa on muutenkin liikaa tavaraa. Lisäksi välimme ovat huonot ja vuosien kuluessa on tapahtunut paljon ikävää. En pysty oikein edes hoitamaan omia asioitani, sillä olen itse autismikirjolla. Tämän diagnoosin sain vasta aikuisena. Kärsin myös mm. lähes ympärivuorokautisesta ahdistuksesta ja pahoista ahdistuskohtauksista, traumoista, aistiyliherkkyyksistä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Kuormitukseni on valtavaa. Selkeästi myös fyysinen terveys alkaa jo pettämään ja muistini ja keskittymiskykynikin alkaa olla jo mennyttä.

Vanhempani, jolla on itsellään sitten varmaan kaikki muut diagnoosit paitsi tätä ei ymmärrä ja vain huutaa, haukkuu, valittaa ja syyllistää. Olen kuulemma vain laiska ja keksin tekosyitä. Varmasti näin onkin, mutta oireena ovat kyllä todellisia. Se ei todellakaan ole helppoa esim. mennä pakotettuna apteekkiin hakemaan vanhempani lääkkeitä kun lukuisten syystä tai toisesta pieleen menneiden käyntien jälkeen päällä on ahdistuskohtaus kaikkine oireineen, keho tappelee viimeiseen asti vastaan ja sitä vain miettii, mikä tällä kertaa menee pieleen. Vastaava toistuu sitten kaikessa. Itse en on ensi käytä mitään lääkkeitä. Täällä oli hyvä vertaistukikeskustelu autismikirjolla olleille, mutta en löytänyt sitä enää.

Olet tainnut kirjoittaa tilanteestasi täällä ennenkin? Uskon, että vointisi ja toimintakykysi paranisivat selvästi, jos asuisit omillasi. Vanhempasi pärjääminen on minusta nyt toissijainen asia.

Vierailija kirjoitti:

En vähättele vanhuksien auttamisesta tulevaa työmäärää, mutta tämän digiasioinnin suhteen kysymys taitaa monesti olla myös siitä, että nuorempi polvi ei tiedä muita tapoja hoitaa asioita. 91-vuotias äitini ei osaa käyttää tietokonetta tai nettiä, mutta siitä huolimatta hän pystyy hoitamaan niin pankkiasiansa, terveysasiansa kuin esim. junalippujen ostot ilman apua. Suurimman osan näistä asioista pystyy hoitamaan ilman tietokonettakin, kun tietää, miten. Esim. laskunsa äiti laittaa menemään maksupalvelukuoressa (säännölliset laskut hän on toki käynyt pankin konttorissa vaihtamassa e-laskuiksi) ja junaliput hän ostaa R-kioskilta.

Jonain päivänä pankki lopettaakin konttorinsa koko paikkakunnalta.  Tosin isossa kaupungissa sitä ongelmaahan ei ehkä tule, mutta pankkiasiointikin on tehty jo vaikeaksi.  Tuntemani vanha pari käy nostamassa eläkkeensä lähes kokonaan tiskiltä joka kk alussa.  Sinne on mentävä aamulla aikaisin, koska konttori on täynnä ihmisiä odottamassa tiskille pääsyä.  Kassapalvelut on käytössä vain kahtena päivänä viikossa klo 10-12.  On muistettava ottaa jonotusnumero.  Kassa sulkeutuu tasan klo 12.  Jos ei ehdi siihen mennessä asioimaan, niin voi voi.

Netissä pitäisi hoitaa myös ajanvaraukset lääkäriin, terveydenhoitajille ja laboratorioon.  Vielä ne pystyy hoitamaan puhelimessakin, mutta aina muistutetaan tästä nettiasiasta, ja jonain päivänä käy niin, että muuta mahdollisuutta ei olekaan.  Se päivä tulee tasan varmasti.

Saanko pokaalin kun meillä on/oli samaan aikaan molemmat?

Oli vanhemmat hoidettavana kun oli 3 pientä lasta ja talonrakennus. Edelleen lasten ollessa teinejä on vanhemmat hoidettavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vähättele vanhuksien auttamisesta tulevaa työmäärää, mutta tämän digiasioinnin suhteen kysymys taitaa monesti olla myös siitä, että nuorempi polvi ei tiedä muita tapoja hoitaa asioita. 91-vuotias äitini ei osaa käyttää tietokonetta tai nettiä, mutta siitä huolimatta hän pystyy hoitamaan niin pankkiasiansa, terveysasiansa kuin esim. junalippujen ostot ilman apua. Suurimman osan näistä asioista pystyy hoitamaan ilman tietokonettakin, kun tietää, miten. Esim. laskunsa äiti laittaa menemään maksupalvelukuoressa (säännölliset laskut hän on toki käynyt pankin konttorissa vaihtamassa e-laskuiksi) ja junaliput hän ostaa R-kioskilta.

Jonain päivänä pankki lopettaakin konttorinsa koko paikkakunnalta.  Tosin isossa kaupungissa sitä ongelmaahan ei ehkä tule, mutta pankkiasiointikin on tehty jo vaikeaksi.  Tuntemani vanha pari käy nostamassa eläkkeensä lähes kokonaan tiskiltä joka kk alussa.  Sinne on mentävä aamulla aikaisin, koska konttori on täynnä ihmisiä odottamassa tiskille pääsyä.  Kassapalvelut on käytössä vain kahtena päivänä viikossa klo 10-12.  On muistettava ottaa jonotusnumero.  Kassa sulkeutuu tasan klo 12.  Jos ei ehdi siihen mennessä asioimaan, niin voi voi.

Netissä pitäisi hoitaa myös ajanvaraukset lääkäriin, terveydenhoitajille ja laboratorioon.  Vielä ne pystyy hoitamaan puhelimessakin, mutta aina muistutetaan tästä nettiasiasta, ja jonain päivänä käy niin, että muuta mahdollisuutta ei olekaan.  Se päivä tulee tasan varmasti.

Pienellä paikkakunnalla kannattaa valita pankiksi paikallinen osuus- tai säästöpankki, jos haluaa hoitaa pankkiasioita konttoriksi. Eikö tämä vanhapari osaa maksaa ostoksia pankkikortilla vai miksi he käyvät nostamassa käteistä?

Vierailija kirjoitti:

Auttaisin mielelläni vanhempiani vaikka missä, kuten digiasioissa, arkisissa kodinhoidon jutuissa ja fyysisesti vaativimmissa hommissa, eikä niiden tekeminen tunnu juuri missään, vaan raskaaksi tekee se asenne. Apua pyydetään joko syyllistäen, tai ei pyydetä marttyyrinä ollenkaan, kun emme heti hoksaa lukea ajatuksia siitä, että takapihalla on halkokuorma purkamatta tai eteisen matto pitäisi juuri tänään pestä. Ja sitten kun alkaa auttaa, niin kaikki tehdään kuulemma väärin, väärään aikaan ja väärällä tavalla, vaikka lopputulos olisi ihan sama. Joko jurnutetaan vieressä, tai sitten jälkikäteen vittuillaan, että pitihän se arvata, että se olit sinä joka täytti astianpesukoneen. Puhelimessa valitetaan kun on niin raskasta tehdä sitä tai tätä, ja kun tulen auttamaan, homma on jo tehty, ja kauhea passaus käynnissä. Jälkikäteen taas valitetaan kun kukaan ei auta. Digijutuissa kun autat, ja tekisit selkokieliset ohjeet paperillekin, niin väkisin pitää tehdä päinvastoin ja kiukutella kaikesta. Minkään laitteen ohjeita ei voi lukea itse, aivan kuin olisin itse syntynyt jokaisen mahdollisen laitteen ohjeet päässä. Ja vanhempani ovat vasta juuri ja juuri seitsemänkymppisiä, muutama vuosi sitten työelämässä olleita. Voin vain kuvitella mitä on tulossa, valitus, syyllistäminen ja ilkeily ei ainakaan ole vähentymässä.

Kauhistus, noihan on mun ikäisiä.  Olen itse 71-vuotias.  En kyllä voisi kuvitella olevani tuollainen jälkikasvulleni, kun oikeastaan vasta ihan juuri itse vapauduin tekemästä kaikki vastaavat asiat omalle vanhemmalleni, joka eli tosi vanhaksi.  Vähän jotain tuollaista asennetta oli hänelläkin, paljon valitusta sai kuulla vuosien mittaan.  Esim. kun vein hänen ison mattonsa pesulaan ja toin puhtaana takaisin, siinä oli hänen mielestään jotain väärin, kulmasta kääntynyt tuolla tavalla, olisi kannattanut vaan pestä mattolaiturilla.  Sanoin, etten minä kyllä jaksa enää omiakaan mattojani itse hinkata, vaan käytän mattopesulaa, niin sain ihmettelyä, että miten minä niin huonokuntoinen voin olla.  No ehkä olen sitten vaan laiska, mutta minusta on kivempaa viedä ne matot vaan pesulaan ja sillä siisti.  Elämässä on oltava muutakin kuin raatamista ja kun kerran pesulapalvelut on keksitty.

Tällaista pientä jurnuttamista asiasta kuin asiasta.  Ehkä se on sitten vain sitä omaan vanhuuteen kyllästymistä ja hermostumista, johonkin voitava sitä purkaa.

Itse yritän kyllä olla tässä elämässä vielä mukana niin täysillä kuin voin ja hoitaa itse omat asiani.  Enpähän ainakaan voi muita syyttää, jos pieleen menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vähättele vanhuksien auttamisesta tulevaa työmäärää, mutta tämän digiasioinnin suhteen kysymys taitaa monesti olla myös siitä, että nuorempi polvi ei tiedä muita tapoja hoitaa asioita. 91-vuotias äitini ei osaa käyttää tietokonetta tai nettiä, mutta siitä huolimatta hän pystyy hoitamaan niin pankkiasiansa, terveysasiansa kuin esim. junalippujen ostot ilman apua. Suurimman osan näistä asioista pystyy hoitamaan ilman tietokonettakin, kun tietää, miten. Esim. laskunsa äiti laittaa menemään maksupalvelukuoressa (säännölliset laskut hän on toki käynyt pankin konttorissa vaihtamassa e-laskuiksi) ja junaliput hän ostaa R-kioskilta.

Jonain päivänä pankki lopettaakin konttorinsa koko paikkakunnalta.  Tosin isossa kaupungissa sitä ongelmaahan ei ehkä tule, mutta pankkiasiointikin on tehty jo vaikeaksi.  Tuntemani vanha pari käy nostamassa eläkkeensä lähes kokonaan tiskiltä joka kk alussa.  Sinne on mentävä aamulla aikaisin, koska konttori on täynnä ihmisiä odottamassa tiskille pääsyä.  Kassapalvelut on käytössä vain kahtena päivänä viikossa klo 10-12.  On muistettava ottaa jonotusnumero.  Kassa sulkeutuu tasan klo 12.  Jos ei ehdi siihen mennessä asioimaan, niin voi voi.

Netissä pitäisi hoitaa myös ajanvaraukset lääkäriin, terveydenhoitajille ja laboratorioon.  Vielä ne pystyy hoitamaan puhelimessakin, mutta aina muistutetaan tästä nettiasiasta, ja jonain päivänä käy niin, että muuta mahdollisuutta ei olekaan.  Se päivä tulee tasan varmasti.

Pienellä paikkakunnalla kannattaa valita pankiksi paikallinen osuus- tai säästöpankki, jos haluaa hoitaa pankkiasioita konttoriksi. Eikö tämä vanhapari osaa maksaa ostoksia pankkikortilla vai miksi he käyvät nostamassa käteistä?

Osuuspankit ovat sulkeneet konttorinsa pieniltä paikkakunnilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vähättele vanhuksien auttamisesta tulevaa työmäärää, mutta tämän digiasioinnin suhteen kysymys taitaa monesti olla myös siitä, että nuorempi polvi ei tiedä muita tapoja hoitaa asioita. 91-vuotias äitini ei osaa käyttää tietokonetta tai nettiä, mutta siitä huolimatta hän pystyy hoitamaan niin pankkiasiansa, terveysasiansa kuin esim. junalippujen ostot ilman apua. Suurimman osan näistä asioista pystyy hoitamaan ilman tietokonettakin, kun tietää, miten. Esim. laskunsa äiti laittaa menemään maksupalvelukuoressa (säännölliset laskut hän on toki käynyt pankin konttorissa vaihtamassa e-laskuiksi) ja junaliput hän ostaa R-kioskilta.

Jonain päivänä pankki lopettaakin konttorinsa koko paikkakunnalta.  Tosin isossa kaupungissa sitä ongelmaahan ei ehkä tule, mutta pankkiasiointikin on tehty jo vaikeaksi.  Tuntemani vanha pari käy nostamassa eläkkeensä lähes kokonaan tiskiltä joka kk alussa.  Sinne on mentävä aamulla aikaisin, koska konttori on täynnä ihmisiä odottamassa tiskille pääsyä.  Kassapalvelut on käytössä vain kahtena päivänä viikossa klo 10-12.  On muistettava ottaa jonotusnumero.  Kassa sulkeutuu tasan klo 12.  Jos ei ehdi siihen mennessä asioimaan, niin voi voi.

Netissä pitäisi hoitaa myös ajanvaraukset lääkäriin, terveydenhoitajille ja laboratorioon.  Vielä ne pystyy hoitamaan puhelimessakin, mutta aina muistutetaan tästä nettiasiasta, ja jonain päivänä käy niin, että muuta mahdollisuutta ei olekaan.  Se päivä tulee tasan varmasti.

Pienellä paikkakunnalla kannattaa valita pankiksi paikallinen osuus- tai säästöpankki, jos haluaa hoitaa pankkiasioita konttoriksi. Eikö tämä vanhapari osaa maksaa ostoksia pankkikortilla vai miksi he käyvät nostamassa käteistä?

En tiedä.  Se on varmaan vaan periaatekysymys.  Minulla on sellainen hämärä käsitys, että kyllä ainakin sillä miehellä on pankkikortti, mutta käyttää mieluiten vaan käteistä.  He on aika varakkaita ihmisiä, lapsettomia ja heillä on yksi sukulaismies, joka heidän asioitaan ajaa tarvittaessa.  En ole niin läheinen, että alkaisin udella enempää.

Uskoisin, että heidänlaisiaan on muitakin.  He ovat juuri siinä rajoilla, että eivät ole koskaan työssäänkään tarvinneet nettiä, sitä ei vaan silloin vielä ollut.  

Muuten oletteko miettineet miten hankala noiden senioreiden on löytää enää mitään apua ja palveluja, ihan vaikka sähköasentajasta tai putkimiehestä alkaen kun ei ole enää puhelinluetteloita...

Anoppi oli pulassa kun oma kampaaja oli lomalla eikä hänellä ollut aavistustakaan miten löytäisi paikkakunnalta toisen ja saisi vielä ajankin varattua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttaisin mielelläni vanhempiani vaikka missä, kuten digiasioissa, arkisissa kodinhoidon jutuissa ja fyysisesti vaativimmissa hommissa, eikä niiden tekeminen tunnu juuri missään, vaan raskaaksi tekee se asenne. Apua pyydetään joko syyllistäen, tai ei pyydetä marttyyrinä ollenkaan, kun emme heti hoksaa lukea ajatuksia siitä, että takapihalla on halkokuorma purkamatta tai eteisen matto pitäisi juuri tänään pestä. Ja sitten kun alkaa auttaa, niin kaikki tehdään kuulemma väärin, väärään aikaan ja väärällä tavalla, vaikka lopputulos olisi ihan sama. Joko jurnutetaan vieressä, tai sitten jälkikäteen vittuillaan, että pitihän se arvata, että se olit sinä joka täytti astianpesukoneen. Puhelimessa valitetaan kun on niin raskasta tehdä sitä tai tätä, ja kun tulen auttamaan, homma on jo tehty, ja kauhea passaus käynnissä. Jälkikäteen taas valitetaan kun kukaan ei auta. Digijutuissa kun autat, ja tekisit selkokieliset ohjeet paperillekin, niin väkisin pitää tehdä päinvastoin ja kiukutella kaikesta. Minkään laitteen ohjeita ei voi lukea itse, aivan kuin olisin itse syntynyt jokaisen mahdollisen laitteen ohjeet päässä. Ja vanhempani ovat vasta juuri ja juuri seitsemänkymppisiä, muutama vuosi sitten työelämässä olleita. Voin vain kuvitella mitä on tulossa, valitus, syyllistäminen ja ilkeily ei ainakaan ole vähentymässä.

Kauhistus, noihan on mun ikäisiä.  Olen itse 71-vuotias.  En kyllä voisi kuvitella olevani tuollainen jälkikasvulleni, kun oikeastaan vasta ihan juuri itse vapauduin tekemästä kaikki vastaavat asiat omalle vanhemmalleni, joka eli tosi vanhaksi.  Vähän jotain tuollaista asennetta oli hänelläkin, paljon valitusta sai kuulla vuosien mittaan.  Esim. kun vein hänen ison mattonsa pesulaan ja toin puhtaana takaisin, siinä oli hänen mielestään jotain väärin, kulmasta kääntynyt tuolla tavalla, olisi kannattanut vaan pestä mattolaiturilla.  Sanoin, etten minä kyllä jaksa enää omiakaan mattojani itse hinkata, vaan käytän mattopesulaa, niin sain ihmettelyä, että miten minä niin huonokuntoinen voin olla.  No ehkä olen sitten vaan laiska, mutta minusta on kivempaa viedä ne matot vaan pesulaan ja sillä siisti.  Elämässä on oltava muutakin kuin raatamista ja kun kerran pesulapalvelut on keksitty.

Tällaista pientä jurnuttamista asiasta kuin asiasta.  Ehkä se on sitten vain sitä omaan vanhuuteen kyllästymistä ja hermostumista, johonkin voitava sitä purkaa.

Itse yritän kyllä olla tässä elämässä vielä mukana niin täysillä kuin voin ja hoitaa itse omat asiani.  Enpähän ainakaan voi muita syyttää, jos pieleen menee.

Olen itsekin yllättynyt kuinka nopeasti he vanhenivat eläkkeelle jäämisen jälkeen. Toki molemmilla on jo jaksamiseen vaikuttavia sairauksia, mutta näkisin isoimmassa roolissa olevan tietynlaisen tylsistymisen ja negatiivisen asenteen kaikkeen (varsinkin uusien asioiden omaksumiseen). Heillä on molemmilla omat vanhemmat kuolleet jo yli 14 vuotta sitten, niin eivät ehkä hoksaa muuttuneensa tavoiltaan ja asenteiltaan ikäistään vanhemmiksi, kun ei ole lähimuistissa? Itse kuvittelin etukäteen että kun jäävät eläkkeelle, että siitä se elämä vasta heillä alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse neljäkymppinen työtön sinkku ja vela ja joudun asumaan tällaisen vanhan ja sairaan vanhempani luona ja joudun hoitamaan yhä enemmän vanhempani asioita ja tekemään paljon kotitöitä. Vanhempani sotkee paljon ja kodissa on muutenkin liikaa tavaraa. Lisäksi välimme ovat huonot ja vuosien kuluessa on tapahtunut paljon ikävää. En pysty oikein edes hoitamaan omia asioitani, sillä olen itse autismikirjolla. Tämän diagnoosin sain vasta aikuisena. Kärsin myös mm. lähes ympärivuorokautisesta ahdistuksesta ja pahoista ahdistuskohtauksista, traumoista, aistiyliherkkyyksistä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Kuormitukseni on valtavaa. Selkeästi myös fyysinen terveys alkaa jo pettämään ja muistini ja keskittymiskykynikin alkaa olla jo mennyttä.

Vanhempani, jolla on itsellään sitten varmaan kaikki muut diagnoosit paitsi tätä ei ymmärrä ja vain huutaa, haukkuu, valittaa ja syyllistää. Olen kuulemma vain laiska ja keksin tekosyitä. Varmasti näin onkin, mutta oireena ovat kyllä todellisia. Se ei todellakaan ole helppoa esim. mennä pakotettuna apteekkiin hakemaan vanhempani lääkkeitä kun lukuisten syystä tai toisesta pieleen menneiden käyntien jälkeen päällä on ahdistuskohtaus kaikkine oireineen, keho tappelee viimeiseen asti vastaan ja sitä vain miettii, mikä tällä kertaa menee pieleen. Vastaava toistuu sitten kaikessa. Itse en on ensi käytä mitään lääkkeitä. Täällä oli hyvä vertaistukikeskustelu autismikirjolla olleille, mutta en löytänyt sitä enää.

Voi rakas ihminen, sun pitää päästä pois sieltä, omaan kotiin asumaan. Tarvitset oman asunnon ja tukea itsellesikin.

Joku tahohan täytyy olla, mihin menet puhumaan asiastasi ja halustasi ja tarpeestasi päästä itsenäiseen elämään. Ei sinun vanhempasikaan niin kamalan vanha voi olla, jos itse olet vasta nelikymppinen.

Et kestä henkisesti, ellet saa omaa tilaa ja omaa rauhaa.

Kun saat oman asunnon, on vanhempasi asiatkin jonkun järjestettävä. Mutta mitäänhän ei tapahdu, jollei laiteta tapahtumaan. Olet vielä nuori ihminen, jonka on saatava oma elämä kuntoon.

Kun en itse näistä asioista nin hyvin tiedä, niin en tiedä, että onko sosiaalitoimisto se taho, johon sun pitäisi mennä asiaasi esille tuomaan, mutta luulisin niin. Kerro ihan rehellisesti siellä, mistä on kyse. Et ole velvollinen kenenkään huolehtijaksi, kun tarvitsisit huolenpitoa itsekin.

Ko. henkilö kertoo usein tukalasta tilanteestaan, mutta se ei näytä helpottavan. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Muuten oletteko miettineet miten hankala noiden senioreiden on löytää enää mitään apua ja palveluja, ihan vaikka sähköasentajasta tai putkimiehestä alkaen kun ei ole enää puhelinluetteloita...

Anoppi oli pulassa kun oma kampaaja oli lomalla eikä hänellä ollut aavistustakaan miten löytäisi paikkakunnalta toisen ja saisi vielä ajankin varattua.

Kampaamoilla on fyysiset toimitilat. Niitä näkee, kun kaupungilla liikkuu, ja ovesta voi kävellä sisään ja kysyä. Putkimies on jo hankalampi tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä myös viranomaisilta aika kettumaisesti tehty että kaikki asiointi on netissä. Ei mun kasikymppiset sukulaiset omista mitään älylaitteita, eivätkä enää opi käyttämään. Kaikki kaatuu lasten harteille. En tiedä mitä ne tekee joilla ei ole lapsia.

Minun sisko on 82 v.Osaa käytää läppäriä.Tietoinen valinta hänellä palveluihin haluaa ihmisen .A 4 Paerilla saa kaiken tiedon mitä hänestä on terveyskeskus käynnit.Sairalat lähettä kyllä kirjeen sairaalan hoidosta ihan kotiin postitse.Kaikki peruslaskut menee suoramaksuna.Osakäytää pankki korttia ja maksaa pankki kortilla ostoksensa aina.Ei rasita yli 50 v.aikuisia lapsia yhtään milään.Joten turha yleistää asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten oletteko miettineet miten hankala noiden senioreiden on löytää enää mitään apua ja palveluja, ihan vaikka sähköasentajasta tai putkimiehestä alkaen kun ei ole enää puhelinluetteloita...

Anoppi oli pulassa kun oma kampaaja oli lomalla eikä hänellä ollut aavistustakaan miten löytäisi paikkakunnalta toisen ja saisi vielä ajankin varattua.

Kampaamoilla on fyysiset toimitilat. Niitä näkee, kun kaupungilla liikkuu, ja ovesta voi kävellä sisään ja kysyä. Putkimies on jo hankalampi tapaus.

Joo, mutta kun ei nää vanhukset välttämättä kulje kaupungilla enää. Anoppi kulkee rollaattorilla ja lähinnä vain lyhyitä matkoja sisätiloissa.

Onhan tämä raskasta. Omat vanhempani ovat nyt yli 70-vuotiaita ja se avuntarve on jotenkin radikaalisti lisääntynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Autan kyllä sen minkä pystyn, mutta joskus tuntuu että he eivät enää yritä itse. Tavallaan antavat periksi ja ulkoistavat asian minulle. Minulla on kuitenkin oma elämäni ja perheeni, lisäksi työ joka syö todella paljon energiaa. En voi olla koko ajan ohjaamassa ja neuvomassa ja kannattelemassa. Kauhulla odotan mitä seuraavat kymmenen vuotta tuo tullessaan. Suunta on ainakin selvä ja se on alaspäin.

Minun aikuiset lapseni on ajat sitten mutaneet todella matkan taakse.Samalla varmistaneet kun vanhenen eivät matkan takia pysty auttamaan.Siksi on kotihoito ja ostopalveluna voi apua tilata siivous ymm.Kuin kauppa kassin kotia tilata tai ihan palmian ateriat kotiin..Mihin sitä omaisilta apua tarvitsee?.Aptekkikin hoitaa lääkeet kotia asti, jos ei ota kodinhoito palveluja.Jos rahat ei riitä edellä mainituihin ,sitten haetaan toimentulotukea Tarvehankintoihin ymm.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä myös viranomaisilta aika kettumaisesti tehty että kaikki asiointi on netissä. Ei mun kasikymppiset sukulaiset omista mitään älylaitteita, eivätkä enää opi käyttämään. Kaikki kaatuu lasten harteille. En tiedä mitä ne tekee joilla ei ole lapsia.

Minun sisko on 82 v.Osaa käytää läppäriä.Tietoinen valinta hänellä palveluihin haluaa ihmisen .A 4 Paerilla saa kaiken tiedon mitä hänestä on terveyskeskus käynnit.Sairalat lähettä kyllä kirjeen sairaalan hoidosta ihan kotiin postitse.Kaikki peruslaskut menee suoramaksuna.Osakäytää pankki korttia ja maksaa pankki kortilla ostoksensa aina.Ei rasita yli 50 v.aikuisia lapsia yhtään milään.Joten turha yleistää asioita.

Minähän kirjoitinkin omista sukulaisistani, jos huomaat. Toisaalta osasiko siskosi myös hommata sen laitteen, asentaa ohjelmat jne. ilman apua? Usein sitä kuitenkin tulee kysyttyä neuvoa nuoremmilta eikä välttämättä edes ajattele sitä sen kummemmi "apuna".

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä myös viranomaisilta aika kettumaisesti tehty että kaikki asiointi on netissä. Ei mun kasikymppiset sukulaiset omista mitään älylaitteita, eivätkä enää opi käyttämään. Kaikki kaatuu lasten harteille. En tiedä mitä ne tekee joilla ei ole lapsia.

Oliskin vielä viranomaispalveluja! Vaan nykyään joutuu asioimaan toisten puolesta milloin minkäkin attendon tai fortumin kanssa, jotka vetoaa aina liikesalaisuuksiin.