Sanotaan että lapsiperhe-elämä on rankkaa mutta rankempaa on kyllä tämä "senioriapuelämä"

Luojan kiitos äitini asuu yli 600 km päässä eikä isäkään sen lähempänä (ovat eronneet jo ollessani nuori enkä ole kummankaan kanssa läheinen)

Mä kasvatin myöhään diagnosoidun autistin aikuiseksi ja maailmalle, ja mun vanhusapuelämä on kyllä kuin lomaa siihen verrattuna. Toinen jo vanhainkodissa ja toinen ei sinne asti joudukaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ahdistavalta. Onneksi ei ole lapsia ja vanhemmillani on varaa maksaa hoito itselleen.

Minunkin vanhemmilla on varaa, mutta eivät halua...

Lapsiperhe-elämää jaksaa, kun tietää että se helpottaa, kun lapsi oppii ja kehittyy. Ja ovathan lapset hirmuisen söpöjä.

Vanhuksien kanssa menee vuosi vuodelta vaikeammaksi, eikä se autettavan persoonakaan yleensä mukavammaksi muutu.

Voimia kaikille.

Mulla tällä hetkellä leukemiaa sairastava äiti, Alzheimer isä, 2 kpl autistista lasta 8v ja 11v sekä 17v keskivaikeaa masennusta poteva lähes aikuinen nuori mies. Jos näistä pitäisi valita kenen hoito on vaikeinta niin sanoisin, että fifty-sixty menee Alzheimer isän ja väkivaltaisen autistisen välillä.

Juoksen viikon aikana vähintään 8 kertaa lääkärissä/terapeutilla jonkun kanssa. Teen ruuat, hoidan kaiken. Eipähän tarvitse harrastaa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tällä hetkellä leukemiaa sairastava äiti, Alzheimer isä, 2 kpl autistista lasta 8v ja 11v sekä 17v keskivaikeaa masennusta poteva lähes aikuinen nuori mies. Jos näistä pitäisi valita kenen hoito on vaikeinta niin sanoisin, että fifty-sixty menee Alzheimer isän ja väkivaltaisen autistisen välillä.

Juoksen viikon aikana vähintään 8 kertaa lääkärissä/terapeutilla jonkun kanssa. Teen ruuat, hoidan kaiken. Eipähän tarvitse harrastaa mitään.

Osittain sama tilanne. Minulla erittäin haastava keva/ aut lapsi, joka on jo täysi-ikäinen ja asuu palvelutalossa. Olin hänen omaishoitajansa n.16 vuotta. Kun hän muutti palveluasuntoon, luulin, että elämä rauhoittuisi. Eipä rauhoitu, kun nyt on muisti/sairaiden vanhempien asioita hoidettavana, ja lapsi soittaa monta kertaa päivässä, ja haluaa mun luo. Olen itsekin fyysisesti sairas, pitkällä sairaslomalla. Alan ajatella, että kuolema on ainoa, joka vapauttaa, olen niin uupunut.

Vaikka toinen vanhempi sai hoitokotipaikan ja edunvalvojan, hoidettavia asioita on todella paljon. Sisarukseni tekee enemmän kuin minä, mutta olemme molemmat aivan väsyksissä.

Jos olisi rahaa, voisi ostaa apua, mutta kun ei ole.

Teillä on kauhean näppäriä senioreita kun digiasiat sujuu. Meillä tuo senioripolvi on syntynyt - 37,-38, -45 ja -49. Vain tämä nuorin käyttää digilaitteita ja digiasiointeja, mutta hänkin tarvitsee usein neuvoja. 78-vuotias osaa lukea vanhasta nokialaisesta tekstiviestit mutta lähettäminen on hankalaa. Kaksi vanhinta käyttävät puhelinta vain soittamiseen, nettiä ei ole kumpikaan käyttänyt ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Teillä on kauhean näppäriä senioreita kun digiasiat sujuu. Meillä tuo senioripolvi on syntynyt - 37,-38, -45 ja -49. Vain tämä nuorin käyttää digilaitteita ja digiasiointeja, mutta hänkin tarvitsee usein neuvoja. 78-vuotias osaa lukea vanhasta nokialaisesta tekstiviestit mutta lähettäminen on hankalaa. Kaksi vanhinta käyttävät puhelinta vain soittamiseen, nettiä ei ole kumpikaan käyttänyt ikinä.

-27 syntynyt veljeni oli tietokoneiden myyjä ja opastaja. Vasta muutama vuosi sitten alkoi muisti heikentyä.

Itse -46, pärjään hyvin asiointijutut yms. En niin ohjelman asennuksia tms.

Kyll monet kansakoulun käyneet työelämässä joutuivat tietokoneilla toimimaan, esim. -47 syntynyt mieheni, teki kotonakin lomavarauksia yms.

Mutta ymmärrän että monille vanhuksille nykyaika on liikaa. Vaikka olisivat osanneetkin tai oppisivat, eivät viitsi laitteita ostaa kotiin.

Ja osa käy pankista hakemassa rahansa käteisenä.

Moni kehuu miten 8- kymppisetkin käyttää sujuvasti digipalveluita. Käyttäähän sitä jos ei ole muistisairas. Ongelma on juuri siinä, että kun muistisairaus iskee, ni se käyttö loppuu siihen. Osahan säilyy skarppina 100- vuotiaaksi ja menee suorilta jaloilta. Harva kuitenkaan on niin onnekas. Kiva teille, joiden vanhemmat on hyväkuntoisia.

Vierailija kirjoitti:

Meidän hieman yli 70v vanhempamme ovat olleet digiaikana työelämässä ja ovat kyllä täysin osaavia käyttämään digitaalisia palveluita. Varmaan tietysti riippuu mitä on tehnyt työelämässä ollessaan, mutta noin yleisesti kyllä 70+ vuotiaat osaavat netin käytön ihan yhtä hyvin kuin me keski-ikäiset.

Periaatteessa  kyllä, mutta tuskallista on se, kun kaikki muuttuvat vähän väliä. Ei enää voi käyttää 'automaattiohjauksella' niin kuin aiemmin vaan pitää opetella jotain uutta. Pitäisi kirjautua sinne ja tänne ja ladata tuota ja tätä äppiä. 

Minulle riittää, kun työssä on 20 eri paikkaan kirjautumista. En enää jaksa käyttää siihen vapaa-aikaani vaan yritän selvitä mahdollisimman vähillä digipalveluilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli muutama vuosi sitten elämäntilanne, että asui teini-ikäinen vielä kotona ja sekä minun että puolisoni iäkkäät vanhemmat täysin meidän avun varassa.

Kyllä olivat rankat vuodet, edes nukkua ei koskaan saanut kun teini valvoi myöhään ja vanhukset alkoivat soittelun ennen 5 aamulla kun tarvitsivat apua aamutoimissaan.

Olemme todella helpottuneita nyt kun teini on lähtenyt opiskelemaan ja muuttanut toiseen kaupunkiin ja vanhukset ovat joko haudassa tai hoitolaitoksessa.

Tiedän että tämä kuulostaa hirveän itsekkäältä, mutta olemme itsekin jo keski-ikäisiä, töissä käyviä ja omakotitalossa asuvia jossa myös puuhaa riittää

Tuntuu kuin olisimme saaneet elämämme takaisin. Ihanaa kun saa itsekin joskus levätä työpäivän jälkeen, ehtii taas käydä harrastuksissa yms. ja ennen kaikkea nukkua - krooninen unenpuute on todella rankkaa.

Omille lapsillemme olemme sanoneet ettei heidän tarvitse meitä alkaa hoivaamaan kun tästä vanhenemme.

Sitä ennen aiomme nauttia elämästä!

Kaksi vanhuksista sairastui otsa-ohimolohkorappeumaan eli dementoituivat sekoiltuaan ensin n.3 -v, yksi kaatui kotonaan ja sai parantumattoman lonkkamurtuman ja yksi kärsi useasta eri pitkäaikaissairaudesta.

Oli järkyttävää huomata heidän kaikkien kohdalla, miten vähän yhteiskunta tuli missään tilanteessa vastaan ja miten vaikeaa oli mitään apua saada.

Kaikki käytännössä kaatui meidän niskaamme.

-sama

Tilanne on varmasti ollut kuormittava kaikilla tavoin, mutta teinin syytä se ei kuitenkaan ole ollut. Kurjaa, jos tilanteesta on syytetty teiniäkin ja teineistä tehty syntipukki ongelmiin ja nähty rasitteena. Ratkaisun ongelmiin ei suinkaan olisi pitänyt olla teini muutto muualle ja se, että vasta tämä helpottaa uupuneen ja kuormittaneen äitioletetun elämää. Varmasti teini-ikä on vähintäänkin aistinut vihamielisen ilmapiirin ja äitioletetun kuormittumisen ja sillä on varmasti ollut vaikutuksensa myös teinin itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onneksi sekä äitini että appivanhempani ovat kusipäitä eikä heistä tarvitse huolehtia.

Juuri näin!

Perimä on harmillinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teillä on kauhean näppäriä senioreita kun digiasiat sujuu. Meillä tuo senioripolvi on syntynyt - 37,-38, -45 ja -49. Vain tämä nuorin käyttää digilaitteita ja digiasiointeja, mutta hänkin tarvitsee usein neuvoja. 78-vuotias osaa lukea vanhasta nokialaisesta tekstiviestit mutta lähettäminen on hankalaa. Kaksi vanhinta käyttävät puhelinta vain soittamiseen, nettiä ei ole kumpikaan käyttänyt ikinä.

-27 syntynyt veljeni oli tietokoneiden myyjä ja opastaja. Vasta muutama vuosi sitten alkoi muisti heikentyä.

Itse -46, pärjään hyvin asiointijutut yms. En niin ohjelman asennuksia tms.

Kyll monet kansakoulun käyneet työelämässä joutuivat tietokoneilla toimimaan, esim. -47 syntynyt mieheni, teki kotonakin lomavarauksia yms.

Mutta ymmärrän että monille vanhuksille nykyaika on liikaa. Vaikka olisivat osanneetkin tai oppisivat, eivät viitsi laitteita ostaa kotiin.

Ja osa käy pankista hakemassa rahansa käteisenä.

Jos ei osaa edes pankkiautomaattia käyttää, olematta kuitenkaan muistisairas, niin se on kyllä jo ihan oma ongelma. Pankkikortteja ja pankkiautomaatteja on ollut Suomessa jotain tyyliin 40 vuotta ainakin. Nykyiset vanhukset ovat siis näiden tullessa olleet aktiivisessa työiässä. Montaa sellaista ei elossa ole, jotka olisivat silloin olleet jo eläkeikäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tällä hetkellä leukemiaa sairastava äiti, Alzheimer isä, 2 kpl autistista lasta 8v ja 11v sekä 17v keskivaikeaa masennusta poteva lähes aikuinen nuori mies. Jos näistä pitäisi valita kenen hoito on vaikeinta niin sanoisin, että fifty-sixty menee Alzheimer isän ja väkivaltaisen autistisen välillä.

Juoksen viikon aikana vähintään 8 kertaa lääkärissä/terapeutilla jonkun kanssa. Teen ruuat, hoidan kaiken. Eipähän tarvitse harrastaa mitään.

Taisit voittaa tämän kisan. Etkö saa noista kumpaakaan vähintään lomahoitoon, jos et pysyvämpään paikkaan pitempiaikaiseen hoitoon? Autistista ei ole kokemusta, mutta dementoituvalle löytyi paikka siinä vaiheessa, kun oli lomahoidossa ja ilmoitettiin, että ei enää haeta kotiin.  Tuon ikäiselle väkivaltaisellekin autistille vielä jotenkin pärjää, mutta parin vuoden päästä sinun on tehtävä joku muu ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kahta ei voi mielestäni verrata keskenään. Senioriapuelämää ei ole pakko kestää, lapsia taas on. 2-vuotiasta ei voi heittää pihalle, koska et jaksa. Seniorit ovat aikuisia ihmisiä, joille voi sanoa suoraan, että nyt ei sovi. Kannattaa asettaa selvät rajat aikuisille ihmisille. Eri asia on sitten esim muistisairaan vanhuksen omahoitajuus, joka käy kokopäivätyöstä.

Ei se nyt ihan noin yksinkertaista ole. Omat vanhempani ovat aikanaan huolehtineet minusta ja auttaneet, kun olen apua tarvinnut, joten kyllä minäkin haluan heitä auttaa.

Ja jotkut on olleet kateellisia kuinka helppoa mun elämä on ollut ilman lapsia...alzheimervanhuksesta huolehtiessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla tällä hetkellä leukemiaa sairastava äiti, Alzheimer isä, 2 kpl autistista lasta 8v ja 11v sekä 17v keskivaikeaa masennusta poteva lähes aikuinen nuori mies. Jos näistä pitäisi valita kenen hoito on vaikeinta niin sanoisin, että fifty-sixty menee Alzheimer isän ja väkivaltaisen autistisen välillä.

Juoksen viikon aikana vähintään 8 kertaa lääkärissä/terapeutilla jonkun kanssa. Teen ruuat, hoidan kaiken. Eipähän tarvitse harrastaa mitään.

Taisit voittaa tämän kisan. Etkö saa noista kumpaakaan vähintään lomahoitoon, jos et pysyvämpään paikkaan pitempiaikaiseen hoitoon? Autistista ei ole kokemusta, mutta dementoituvalle löytyi paikka siinä vaiheessa, kun oli lomahoidossa ja ilmoitettiin, että ei enää haeta kotiin.  Tuon ikäiselle väkivaltaisellekin autistille vielä jotenkin pärjää, mutta parin vuoden päästä sinun on tehtävä joku muu ratkaisu.

Tää ei ole mikää kisa vaan mun normielämää. Jos et huomannut niin en valittanut asiasta. Miksi pitäisi laittaa hoitokotiin jompikumpi? Mukavempi se on tutussa kodissa elää mahdollisimman pitkään. Olen erkkaope ja autistit on mulle tuttua kauraa, samat sanat eli kotona pysyy mahdollisimman pitkään.

Minulla ihmetyttää, miten huonot atk-taidot 70-80-vuotiailla voi joskus olla. He ovat sitä ikäpolvea, että ovat olleet työelämässä 2000-luvun alussa, kun tietokoneet rantautuivat työpaikoille. Tiedän esimerkiksi alle 80 v opettajan, joka ei lainkaan osaa käyttää nettiä. On kuitenkin ollut vielä opettajana yläkoulussa, kun netti tuli oppitunneillakin käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kahta ei voi mielestäni verrata keskenään. Senioriapuelämää ei ole pakko kestää, lapsia taas on. 2-vuotiasta ei voi heittää pihalle, koska et jaksa. Seniorit ovat aikuisia ihmisiä, joille voi sanoa suoraan, että nyt ei sovi. Kannattaa asettaa selvät rajat aikuisille ihmisille. Eri asia on sitten esim muistisairaan vanhuksen omahoitajuus, joka käy kokopäivätyöstä.

No kyllä 2-vuotiaastakin eroon pääsee. Jos sellaisen jättää johonkin, ja soittaa vaikka hätänumeroon vielä päälle, niin kyllä sosiaalitoimi sen käy poimimassa. Adoptioonkin voi antaa. Seniorin kohdalla hankalampaa, koska jos ilmoittaa ettei enää hoida, voi lopputuloksena olla ettei käytännössä kukaan muukaan hoida, jos ei esim. hoivakodin kriteerit täyty.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta hyvä jos pysyisivät poissa ainakin somesta. Oma iäkäs äitini sortunut mm. FB-huijauksiin. Kamala sotku niistäkin.

Kerro tarkemmin fb-huijauksista!

Mun sähköpostiin tuli ilmoitus, että tilini on kaapattu. Aika kummaa, kun käytin sitä viimeksi 10 vuotta sitten.