Sanotaan että lapsiperhe-elämä on rankkaa mutta rankempaa on kyllä tämä "senioriapuelämä"

Kyllä sen voi nuorempanakin huomata, miten ihmiset kaikkoavat ympäriltä, kun sairastut vakavasti. Olit miten rohkea ja positiivinen hyvänsä, ihmiset eivät kestä nähdä kuolemaa ja surua. 

Tuukka Temonen hoiti vaimoaan viimeiseen asti, vaikka varmasti vaikeaakin oli. Tuskin täällä monesta olisi samaan, jos yksi ikäihminen suvussakin on jo liikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän hieman yli 70v vanhempamme ovat olleet digiaikana työelämässä ja ovat kyllä täysin osaavia käyttämään digitaalisia palveluita. Varmaan tietysti riippuu mitä on tehnyt työelämässä ollessaan, mutta noin yleisesti kyllä 70+ vuotiaat osaavat netin käytön ihan yhtä hyvin kuin me keski-ikäiset.

Joo jos terveenä pysyy. Meillä alle 70 vuotiaana sairastettiin jo alzheimeria.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen voi nuorempanakin huomata, miten ihmiset kaikkoavat ympäriltä, kun sairastut vakavasti. Olit miten rohkea ja positiivinen hyvänsä, ihmiset eivät kestä nähdä kuolemaa ja surua. 

Tuukka Temonen hoiti vaimoaan viimeiseen asti, vaikka varmasti vaikeaakin oli. Tuskin täällä monesta olisi samaan, jos yksi ikäihminen suvussakin on jo liikaa. 

Se, onko hoitaminen rasittavaa riippuu siitä, miten hoitomyönteinen hoidettava on. Jos hän on änkyrä ja sanoo jokaiseen asiaan ei, hoitaminen on raskasta. Vaikka jatkuva valittaminen kivuista, mutta kieltäytyy menemästä lääkäriin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi yleensä olla ajokortti jos ei selviä auton huollosta, renkaista, katsastuksesta, nuohouksesta, kuulolaitteistaan?
Kysyy nainen 78 v, auto, mökki, kuulolaite. Osaan laittaa hiirenmyrkyt, hoitaa asiani.

Harkitkaa nyt sitä ajokorttijuttua.

en minäkään autoani itse huolla. taitaa auton takuuehdotkin vaatia, että huollot tehdään valtuutetussa huoltoliikkeessä. Samalla nuo vaihtavat renkaat. katsastukseenkaan minulla ei ole ammattitaitoa. en osaa myyöskään nuohota, tuttu nuohooja käy autommaatisesti vuosittain meillä sen homman tekemässä. Ajokortti on ja osaan ajaa hyvin autoa. terkuin N49

kuulolaitetta ei ole, en osaa sanoa selviäisinkö siitä.

 

 

Täytyyhän ne osata muistaa ja huolehtia ajoissa nuo asiat.   Jos ei niistä selviä ja kuulolaitteesta miten voi omista

Kun etuotsalohko alkaa rappeutumaan tai tulee ensimmäisiä muistisairauden oireita (tässä vaiheessa kukaan ei vielä sitä tunnista) alkaa aloitekyky ja päätöksentekokyky sakkaamaan. Toiminnanohjaus riittää rutiininomaisiin asioihin, mutta ei muihin. Siinä kohtaa kaikesta arkisesta tulee ongelma. Tiedät ja muistat, että asiat pitäisi hoitaa, mutta et saa vain tehtyä. Sitten pyydät apua ja koska oma avuttomuus kiukuttaa, niin se purkaantuu huonona käytöksenä, kiukutteluna, jumittamisena, neuvomisena, urputtamisena.

Ja todellakaan yhteiskunta ei tarjoa mitään palveluita tähän vaiheeseen. Tässä kohtaa alkaa niitä puheluita tulemaan lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli muutama vuosi sitten elämäntilanne, että asui teini-ikäinen vielä kotona ja sekä minun että puolisoni iäkkäät vanhemmat täysin meidän avun varassa.
Kyllä olivat rankat vuodet, edes nukkua ei koskaan saanut kun teini valvoi myöhään ja vanhukset alkoivat soittelun ennen 5 aamulla kun tarvitsivat apua aamutoimissaan.
Olemme todella helpottuneita nyt kun teini on lähtenyt opiskelemaan ja muuttanut toiseen kaupunkiin ja vanhukset ovat joko haudassa tai hoitolaitoksessa.
Tiedän että tämä kuulostaa hirveän itsekkäältä, mutta olemme itsekin jo keski-ikäisiä, töissä käyviä ja omakotitalossa asuvia jossa myös puuhaa riittää
Tuntuu kuin olisimme saaneet elämämme takaisin. Ihanaa kun saa itsekin joskus levätä työpäivän jälkeen, ehtii taas käydä harrastuksissa yms. ja ennen kaikkea nukkua - krooninen unenpuute on todella rankkaa.
Omille lapsillemme olemme sanoneet ettei heidän tarvitse meitä alkaa hoivaamaan

Näin suurin osa ajattelee. Sinunkin vsnhempasi varmaan olleet itsenäisiä ja tekeviä ohmisiä aikanaan. Kyllä se vain usein muuttuu, kun ikää ja sairauksia tulee. Puoliso mahdollisesti menehtyy ja kotona pärjääminen vaikeutuu. On helppo sanoa ettei halua olla taakka, mutta lopulta useimmat tulevat yksinäiseksi ja sinäkin saatat kaivata rakkaitasi, kun havaitset oman lopun häämöttävän. Harva sinne hoitolaitokseen haluaa.

Nro 425: "Näin suurin osa ajattelee. Sinunkin vsnhempasi varmaan olleet itsenäisiä ja tekeviä ohmisiä aikanaan. Kyllä se vain usein muuttuu, kun ikää ja sairauksia tulee. Puoliso mahdollisesti menehtyy ja kotona pärjääminen vaikeutuu. On helppo sanoa ettei halua olla taakka, mutta lopulta useimmat tulevat yksinäiseksi ja sinäkin saatat kaivata rakkaitasi, kun havaitset oman lopun häämöttävän. Harva sinne hoitolaitokseen haluaa."

Samaa mieltä kanssasi. Paitsi että se ajattelu on syytä muuttaa toiminnaksi jo hyvissä ajoin, mikäli haluaa olla mahdollisimman vähän rasitteena lapsilleen. Tai mikäli haluaa pitkittää hoitolaitokseen joutumista. Muistisairauksille nyt ei kauheasti voi itse mitään, mutta fyysisissä toimintakyvyn heikkenemisissä on paljonkin ennakoitavaa. Vaikka isäni muuten onkin ollut varsinainen jäärä, niin erilaisia apuvälineitä hän on kyllä kotiinsa hankkinut. Pystyy edelleenkin 96-vuotiaana asumaan 2-kerroksisessa (asunto oikeastaan kolmessa tasossa) rivitaloasunnossa, koska muutama vuosi sitten hankki sinne porrashissin. On myös hankkinut asuntoonsa lisää kaiteita, suihkutuolin, erilaisia suurennuslasijuttuja, kun näkö on heikentynyt jne. Alun vastusteluista huolimatta lopulta hyväksyi Cittarin kotiinkuljetukset ja siivouspalvelun. Isä varmaan alussa oletti, että minä alan käymään siellä siivoamassa, mutta kun en käynyt ja isänkin voimat siivoamiseen alkoi käydä vähiin, niin kummasti kelpasi ulkopuolinen siivouspalvelu. 

Mä olen jo parin vuoden ajan tehnyt kotonani erilaisia järjestelyjä, joiden ansiosta pärjään kotonani pidempään kuin jos en näitä järjestelyjä olisi tehnyt. Esimerkiksi keittiön ja olohuoneen lattianpäällyste vaihtui sellaiseen vinyylilankkuun, joka ei ole liukas. Myös portaisiin hankin liukuesteet. Portaiskossa on myös liiketunnistimilla varustetut paristokäyttöiset lamput, joten jos tulisikin vaikka sähkökatkos, niin mun ei tartte pimeässä noissa rappusissa kompuroida. Olohuoneesta lähti mäkeen massiivipuinen 12 hengen ruokapöytä tuoleineen ja nyt siellä on vain sirorakenteinen 4 hengen ruokapöytä. Keittiön kaapeissa on tavarat siten, että mun ei tarvitse mennä polvilleni eikä kiipeillä keittiötikkailla. Tämä prosessi on mulla vielä kesken eli haluan muutkin huoneet sellaisiksi, että ne on helppo siivota ja niissä on tilaa liikkua. 

Kyllä pitää vanhempi hoitaa vaikka itse olisit (sairaus)eläkkeellä. Ota kotiisi asumaan ja hoida. Älä ole kateellinen niille joiden vanhemmat ovat kuolleet jo aikoja sitten. Saat perinnön kasikymppisenä. Sitten on sinun vuorosi. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää vanhempi hoitaa vaikka itse olisit (sairaus)eläkkeellä. Ota kotiisi asumaan ja hoida. Älä ole kateellinen niille joiden vanhemmat ovat kuolleet jo aikoja sitten. Saat perinnön kasikymppisenä. Sitten on sinun vuorosi. 

Eli vanhus nippusiteisiin ja muutto väkisin lapsen luo keittiön nurkkaan asumaan. Juu, varmasti onnistuu.

Juuri tätä keskustelua kaipasinkin. Olen aivan loppu tähän juniori-seniori-elämänvaiheeseen. Pikkulapsiaika oli kirjaimellisesti lastenleikkiä verrattuna vanhusten hoitamiseen.
Meillä kaksi teini-ikäistä poikaa, jotka niin sanotusti koettelevat rajoja niitä ylittäenkin. Voisi sanoa että melkein kaikki on noiden kanssa koettu. Ihan loppu jo siihen että sydän kylmänä kaikki juhlapyhät ja koulujen päättäjäiset.

Ja siihen päälle neljä apua tarvitsevaa isovanhempaa (siis omat ja miehen vanhemmat). Kahdella muistisairaus, yhden fyysinen kunto on heikko ja neljäs kärsii vakavasta masennuksesta ja itsetuhoisuudesta. Kaikki yli 80-vuotiaita.
Yhteiskunnalta ei apuja saa, se on aivan helvetillinen sota minkä saa käydä, että hoivakotipaikan vuosien taistelujen jälkeen saa. Heikkokuntoisin sai paikan, muut omillaan. Ja silti sieltä hoivakodistakin soitetaan "hän on kaatunut ja iskenyt päänsä, vuotaa verta, mutta emme nyt katso aiheelliseksi tutkia enempää", "on saanut jonkin kohtauksen, tehdäänkö jotakin?". Kellon ympäri saa päivystää milloin joku vanhuksista on kaatunut, saanut sydänkohtauksen, päivittäisiä kuljetuksia ja viihdytyksiä "muuten kuolen kun olette meidät hyljänneet". Syyttelyä, uhriutumista, ja ties mitä. 
Käymme täysipäiväisesti töissä, iso talo ja piha hoidettavana, pitkät työmatkat, ja vapaa-aikaa ei ole ollut vuosiin, eikä tule olemaankaan. 
 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä myös viranomaisilta aika kettumaisesti tehty että kaikki asiointi on netissä. Ei mun kasikymppiset sukulaiset omista mitään älylaitteita, eivätkä enää opi käyttämään. Kaikki kaatuu lasten harteille. En tiedä mitä ne tekee joilla ei ole lapsia.

Todellakin! Oma isäni käytti aikoinaan paljon tietokonetta töissään ja hallitsi älypuhelimenkin sujuvasti, mutta nyt 70+ iässä muistisairaus ja Parkinson on tehnyt kaikesta tosi vaikeaa. Laskujen maksaminen netissäkin muuttui arpapeliksi, kun tuttu tunnuslukutaulukko poistui käytöstä ja olisi pitänyt opetella uudet kuviot. Välillä laskujen maksu onnistuu, välillä ei kun viimeinen vaihe eli tekstiviestillä tulevan vahvistuskoodin syöttäminen unohtuu. Moni lasku on mennyt perintään, kun isä on kuvittellut saaneensa maksun suoritettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää vanhempi hoitaa vaikka itse olisit (sairaus)eläkkeellä. Ota kotiisi asumaan ja hoida. Älä ole kateellinen niille joiden vanhemmat ovat kuolleet jo aikoja sitten. Saat perinnön kasikymppisenä. Sitten on sinun vuorosi. 

 

Eli vanhus nippusiteisiin ja muutto väkisin lapsen luo keittiön nurkkaan asumaan. Juu, varmasti onnistuu.

Mielikuva tuosta tilanteesta sai mut nauramaan ääneen. Ei tämän päivän vanhuksille tosiaan kelpaa sellainen elämä, mitä heidän isovanhemmillaan oli. Vanhukselle pitää vähintään olla oma huone. Tai mieluiten niin, että se omainen nukkuu vanhuksen vaatehuoneessa ja muu asunto on edelleen vanhuksen omassa käytössä. Lisäksi hänellä pitää olla itsemääräämisoikeus siihen, mihin vuorokauden aikaan mitäkin puuhailee. Jos vanhus haluaa valvoa öisin ja nukkua päivisin, niin sitten se omainenkin valvoo öisin ja nukkuu päivisin. Paitsi jos ressu sattuu olemaan vielä työelämässä, niin ei nuku päivisin eikä öisinkään. Mutta varpaillaan pitää kuitenkin kulkea ja olla ihan hissunkissun, jos vanhus haluaa ottaa pienet nokoset. Paljon muutakin on, missä tämän päivän vanhus haluaa säilyttää itsemääräämisoikeutensa ja siihen ei omasella ole nokan koputtamista.