Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko välttelevästi kiintynyt aidosti rakastunut jos pelko voittaa?
21.07.2023 |
Onko ihminen silloin oikeasti rakastunut, vai onko nuo kiintymyssuhteet ym. selittävät tekijät vain ikään kuin tekosyitä? Pystyykö oikeasti pahasti sitoutumiskammoinen sitoutumaan sen oikean kohdatessaan, vai meneekö ihminen silloinkin paniikkiin ja harmittelee vuosia miten päästi aidon rakkauden menemään koska pelotti? En siis vain ymmärrä tätä. Seurustelin sitoutumiskammoisen, todella välttelevän miehen kanssa muutaman vuoden. Ei ollut koskaan seurustellut kenenkään kanssa kuukautta pidempään ennen minua. Ei ollut tehnyt mitään sellaisia normaaleja asioita, kuten vienyt treffeille, mistään isommasta panostuksesta tai huomioinnista puhumattakaan. Mies väittää, että aidosti rakasti ja rakastaa edelleen. Ettei ole koskaan ketään kohtaan tuntenut niin. Ihmettelen vain jos tämä kerran olisi totta, miksei halunnut sitten tosissaan sitoutua? Tajuan että toisille intiimiys ja läheisyys ovat niitä elämän pelottavimpia asioita ja muistuttavat lapsuuden traumojen takia kivuliaista tunteista. Mutta sitä en ymmärrä, miksi mielummin jättää kokonaan käsittelemättä nuo tunteet ja asiat ja itkee myöhemmin perään. Miksi sitten edes alkoi suhteeseen ja paljasti rakastuneensa, jos ei ollut aikomusta muuhun kun epämääräiseen ajantuhlaamiseen? Haluan yrittää ymmärtää, mutta olen niin vihainen ja hämmentynyt. Moni varmasti vastaa että ei tietenkään oikeasti rakastanut, koska rakkaus on jotain muuta, mutta löytyisikö muita välttelevästi kiintyneitä tai sitoutumiskammoisia vastaamaan? Onko se loukkaavaa jos teidän rakkauttanne epäilee? Miksi päästitte teitä kohtaan kärsivällisen, teitä rakastavan kumppanin käytöksellänne menemään ja/tai sabotoitte suhteen? Löytyikö myöhemmin joku joka teki kaikesta helpompaa?
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitsee terapiaa. Tuttu ilmiö. Kolme kertaa otin takaisin. Aina lähti jos tuli pienikin ristiriita. Ei kyennyt käsittelemään sitä mitenkään muuten. Nyt en enää kykene.
Jos ei ollut aikaisemmin seurustellut? Jotkut on aika kömpelöitä ihmisten kanssa eivät osaa huomioida toista. Tarvitsevat yksityisyyttä ja omaa aikaa enemmän jos ovat itsenäisyyteen tottuneita.
No eihän sille mitään mahda. Aika ikävää ja itsekästä mieheltä myös sitoa sinut kurjaan suhteeseen, jossa ei koskaan vie naistaan minnekään, halua ilahduttaa toista jne.
Juuri tällaisesta kauheasta suhteesta vapautuneena, olen lähinnä täynnä vihaa. Ja oli nimenomaan mies, joka halusi seurustella. Kaikki kesän kivat tekemiset yhdessä, mitä oltaisiin voitu tehdä, kaikki yhteiset kivat muistot jäi kokematta ja tekemättä. Mies ei oma-aloitteisesti kertaakaan ehdottanut mitään, minä suunnittelin meidän kaikki treffit, mutta kavereiden kanssa pysyi kyllä sitten suunnittelemaan menoja ja tekemisiä. Koko suhde tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna pelkästään v*ttuilulta minua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ollut aikaisemmin seurustellut? Jotkut on aika kömpelöitä ihmisten kanssa eivät osaa huomioida toista. Tarvitsevat yksityisyyttä ja omaa aikaa enemmän jos ovat itsenäisyyteen tottuneita.
No ei ilmeisesti sitten myöskään halukas opettelemaan ja kasvamaan toisen kanssa parisuhteessa?
Mun mielestä se on ihan okei, ettei osaa ja tiedä kaikkea ja on kokematon, mutta jos ei halua edes yrittää eikä huomioida toista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ollut aikaisemmin seurustellut? Jotkut on aika kömpelöitä ihmisten kanssa eivät osaa huomioida toista. Tarvitsevat yksityisyyttä ja omaa aikaa enemmän jos ovat itsenäisyyteen tottuneita.
Annoin yksityisyyttä ja omaa aikaa, ei auttanut. Muutettiin jopa omiin asuntoihin ja seurusteltiin niin että nähtiin pitkän aikaa vaan kerran kuussa, mutta ei se mitään muuttanut. Ei mies panostanut yhtään sen enempää eikä muuttunut sen oma-aloitteisemmaksi kun lopetin itse täysin yrittämästä. Mies vielä oikeasti ihmetteli, miksi olen onneton kun hänen mielestään kaikki oli ihan hyvin. Mielestäni tuossa kohtaa on ihan se ja sama onko toisen kanssa ollenkaan, jos ei tule kuukaudessa edes kummoinen ikävä ja silloinkin yhdessä oleminen on tyyliin puhelimen tuijotusta. Silti muka haaveili yhteisestä tulevaisuudesta ja ei olisi halunnut päästää irti. Tuntui, että olin vain varalla oleva viihdyttäjä miehen yksinäisiä hetkiä varten, joka ei tarvitse itse yhtikäs mitään. En enää ikinä tee sitä virhettä että yritän ymmärtää tuollaista miestä. Ihan sama millaiset traumat taustalla, tuossa alkaa vaan vihaamaan itseään. Hävettää ihan miten säälittävä tossu olin ja kuvittelin että mies tarkoittaa mitä sanoo. Ei ne tarkoita, vaan puhuvat tasan sen mitä tietävät että naiset haluaa kuulla. Onneksi ei ole sentään lapsia. Ap
Alue: Aihe vapaa
Eikö kukaan?