Jotkut saavat kivan työn, perheen, mukavan miehen, terveyden ja jotkut saavat vain kärsimystä täynnä olevan elämän

Vierailija kirjoitti:

Aijaa että siis 5mil väestössä jokaisella on oma elämäntarinansa? Enpä olisi uskonut. Ei ollakaan samasta puusta veistettyjä liukuhihnatuotteita.

Kaikki joilla menee paremmin kuin itsellä, ovat saaneet "kaiken" ilman minkäänlaista panostusta. Kaikki työpaikasta puolisoon, on tuotu tarjottimella.

Tämä suomalainen mentaliteetti.

Ap:n luettelemissa hyvissä asioissa (työ, perhe, puoliso, terveys) geeneillä on tosi suuri merkitys eikä geenejään kukaan ole valinnut. Jo yksin terveys on huomattavalta osalta geenien ohjaamaa. Lisäksi perimässä sattumanvaraisesti tapahtuvat mutaatiot yms. vaikuttavat terveyteen.

Ja jos terveyden menettää, sen mukana lähtee suuri määrä muitakin isoja asioita elämässä, kuten työkyky ja sitä myöten taloudellinen tilanne menee romuksi, usein ei ole voimia tavata muita ihmisiä, joten ihmissuhteetkin romuttuvat jne.

Ehkä joku saakin kaiken kultalusikalla ammennettuna. Mutta uskon myös kovaan työhön ja positiiviseen asenteeseen oman elämän suunnan määräytymisessä.

Olen itse avioeroperheen lapsi. Kotoa sain evääksi opin siitä, että elämässä pitää tehdä työtä pärjätäkseen. Sain myös reilulla kädellä rakkautta. Taloudellisesti oli tiukkaa tai vielä tiukempaa, mutta ruokaa sentään oli pöydässä.

Nyt minulla on kiva työ. Tähän päästäkseni olen kouluttautunut uudelleen työn ohessa iltaopintoina, koska terveys ei kestänyt aiemmassa ei ihan niin kivassa työssä. Työtä olen tehnyt 15 v lähtien ja voin sanoa, että kaikki ei ole ollut kivaa työtä, mutta kolme kesää +4C lämpötilassa nosti kummasti opiskelumotivaatiota.

Minulla on myös hyvä puoliso. 30 vuoteen on mahtunut paljon muutakin kuin vaaleanpunaista pilvenhattaraa ja ruusuilla tanssimista. Välillä teki mieli pistää "hopeat" jakoon, muuta omat muistot avioeroperheen lapsena saivat jatkamaan. Työtä ja uskoa suhteen paranemiseen se vaati, mutta lapsemme sai kasvaa ehjässä perheessä ja meillä on hyvä parisuhde yhdessä edelleen.

Terveyden suhteen on myös ollut haasteita. Kolmekymppiseksi olin sairastanut vesirokon enkä juuri muuta. Sen jälkeen diagnooseja on kertynyt sekä pysyviä että ohimeneviä. Olen aina koittanut asennoitua niin, että sairaus ei määritä koko elämääni. Syöpähorkassa sohvannurkassa vapistessa se oli vähän vaikeaa, mutta silloinkin päätin, että vielä tästä noustaan.

Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen, taloudellisesti kohtuullisen hyvin toimeentuleva, työssäni viihtyvä ja ennen kaikkea aikuisesta lapsesta ylpeä äiti. Työtä se on vaatinut joka elämänsaralla, mutta siksi kai osaankin arvostaa nykyistä elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Usein asiat ovat omista päätöksistä kiinni. Viisaat tekevät hyviä päätöksiä ja tulokset kertyvät elämän aikana. Hölmömmät tekevät jatkuvasti huonoja päätöksiä ja surkeus kasaantuu.

Ei se ole hölmöyttä vaan sitä, että enää ei ole valittavanakaan sitä hyvää/itselle oikeaa vaihtoehtoa vaan valinta on tehtävä huonojen välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvemmin asia on noin yksioikoinen. Klisee, mutta oma asenne myös vaikuttaa. Minulla on kiva työ, hyvä parisuhde, ystäviä ja perhe. Asiat siis sillä tavalla mainiosti. Kolikon toinen puoli on se, että sain elämääni monin tavoin huonot kortit ja elin todella traumaattisen lapsuuden. Lisäksi minulla on synnynnäinen "häiriö". Lapseni on sairas ja hänen kanssaan on ollut todella raskasta. Olen uinut todella syvissä vesissä, mutta olen pyrkinyt tietoisesti parempaan. Osa tuurinkin ansiota, osa sinnikkyyden, osa luonteen.

Sama täällä, todella traumaattinen lapsuus ja olen joutunut tekemään ihan älyttömästi töitä sen eteen, että minulla on mies, lapsi, koti ja työpaikka. Työpaikka ei ole sitä mitä oikeasti haluaisin, mutta on riittävän hyvä. Olen ollut todella onnellinen nyt, lapsi on tuonut valtavasti iloa ja rakkautta elämään. Mutta työskentelen edelleen joka päivä oman pääni kanssa. Liian helposti se meinaisi lipsua huonon puolelle jolloin sillä olisi negatiivisia vaikutuksia kaikkeen lähellä. Itsensä kanssa työskentely vie paljon voimavaroja päivittäin. Se on silti kannattanut.

Minulla sama. Olen tehnyt aivan halvatun paljon töitä itseni kanssa, olen joutunut kasvattamaan itseni. Silti, 40-vuotiaana, olen edelleen ikisinkku, lapseton nainen. Töissä 0h sopimuksella, kun parempaakaan ei irtoa, vaikka miten opiskelisi, muuttaisi paikkakuntia, tekisi töitä ja olisi hyvä siinä, mitä tekee. Ylennykset ja työpaikat menevät aina ohi jollekulle toiselle.

Olen viimeisen 20 vuoden ajan opiskellut, reissannut, vaihtanut työpaikkaa, muuttanut paikkakunnilta toisille, viipynyt ulkomailla kuukausia kerralla, harrastanut sitä ja tätä, lähtenut ulos, keskittynyt kehittämään itseäni jne. ja ei vaan irtoa. Ei sitä puolisoa eikä parempaa työtä, ei parempaa kotia, ei parempaa toimeentuloa. En keksi enää mitään, mitä voisin tehdä toisin ja miten voisin enää yrittää yhtään kovemmin.

Varmaan tähdet oli väärässä asennossa, en keksi enää muuta :'D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa että siis 5mil väestössä jokaisella on oma elämäntarinansa? Enpä olisi uskonut. Ei ollakaan samasta puusta veistettyjä liukuhihnatuotteita.

Kaikki joilla menee paremmin kuin itsellä, ovat saaneet "kaiken" ilman minkäänlaista panostusta. Kaikki työpaikasta puolisoon, on tuotu tarjottimella.

Tämä suomalainen mentaliteetti.

Päinvastoinhan kaikki on saaneet ja ansainneet hyvinvointinsa vain kovalla työllä ja siksi aina muistetaan syyllistää ei-niin-onnekkaita siitä kuinka jokainen on oman onnensa seppä eikä missään menestyksessä ole hyvällä tuurilla osaa eikä arpaa.

Harva kykenee ymmärtämään, että sillä tasan samalla panostuksella olisi voinut käydä myös itselle ihan tasan päinvastoin jos onni ei olisi ollut myötä.

Mulla on yksi tuttu joka kohdannut elämässään aivan liikaa kuolemaa, jopa oman vauvan menetyksen, silti hän ei uhriudu. Tunnen ihmisen joka menetti kätensä ja jalkansa onnettomuudessa mutta on iloinen ja tasapainoinen perheellinen ihminen.

Uhriutujat ovat sellaisia joille elämässä tulee ns pas kaa ihan saman verran kun meille kaikille. Mutta he ovat mielestään kärsineet aivan kauheasti! Niin paljon muita enemmän!! Ei ole rahaa koskaan (koska ei tee sen eteen mitään), ei ole kunnon ihmissuhteita (koska on niin piikikäs itse että suhteet ei kestä) ja monenlaista itse aiheutettua kuraa. Ihan jokainen nää tyyppi jotka valittaa et muka on saanut huonot kortit on ne pitkälti myös valinnut.

Mullakin on ollut paljon pas kaa mutta mä esim olen opiskellut, perustanut yrityksen, tienaan hyvin ja treenaan, hoidan mielenterveyttäni terapiassa ym. Autan muita ihmisiä ja saan siitä hyvää mieltä elämääni. Asiat on omissa käsissä. Vaikka paljon ollut rankkoja aikoja ja kokemuksia, olen valinnut niin että ke vahvistaa mua vain.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät saa kaikkea. 

Minua pännii ystäväni valitus yksinäisyydestä kun ei ole tullut kenenkään miehen kanssa toimeen. Teki suhteissa aina mitä lystää eikä ottanut toista millään lailla huomioon eikä tehnyt kompromisseja. Lopulta nuoruuden hehkeyden kadottua ei saanut enää ketään yrittäjiä edes eikä miehet ole enää kiinnostunut ja jos joku 20v vanhempi papparainen olisi vielä kiinnostunut niin ei sellainen kelpaa. 

Teki lapsia jollain äijän reppanalla eroten siitä ja rehvastelee niillä sitten kun muutakaan ei ole mutta eivät ne aikuista puolisoa korvaa kuitenkaan niin että ne lapset tekisivät kaiken kaikkiaan autuaaksi eikä muuta kaipaa. Lapsia on helppo ohjata mielensä mukaan ja manipuloida mutta ei onnistu välttämättä aikuiseen ihmiseen. Lasten kanssa ei tarvitse tehdä kompromisseja vaan sinä olet auktoriteetti ja määräät. Lapset eivät kyseenalaista, ei pitkään aikaan ainakaan ennen kuin ehkä murrosiässä vasta. 

Meillä ei ole pitkässä elinikäisessä suhteessa muuta tehtykään kuin kompromisseja, sopimuksia jotka sopivat kummallekkin eikä yksimielisiä omia päätöksiä. Itsekäs ei voi olla tai ei tämä yhteistyö parisuhteessa toimisi. 

Yksinelävä vailla aikuista kumppania on vaikein ihminen koska sen ei tarvitse ottaa missään huomioon muita kuin vain itsensä. 

Kutsutko itseäsi muka YSTÄVÄKSI?

Vierailija kirjoitti:

Itsellä elämää määrittänyt eniten lapsuuden turvaton kiintymyssuhde molempiin vanhempiin. Perusturvallisuuden tunne ei siis ole koskaan kehittynyt. Siihen päälle sekä mielen että kehon sairauksia, niin vaikeata on ollut. En ole saanut turvallisuuden tunnetta rakennettua myöhemmin, vaikka olen käynyt terapiassa pitkään ja aktiivisesti omatoimisesti pyrkinyt siihen.

Elämä on rankkaa ja vaikeaa, kun aina pelkää kaikkea ja kaikkia.

Tämäkin on niin tuuristaan kiinni. Et mikä auttaa ja auttaako mikään. Millainen on tempperamentti, hermorakenne, biologia ja muu mieleen ja kehoon vaikuttava.

Minulla on ystäviä jotka valittavat sitä ja tätä, mutta eivät kuitenkaan tee asioille mitään! En ymmärrä tätä. Suoraan sanovat kun minulla on asiat niin hyvin. Eivät vaan mitenkään tajua että teen töitä sen kaiken eteen. Siihen työntekoon he eivät itse olisi valmiita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se oikeasti on 50/50. Vaikuttaa sekä omat valinnat että tuuri. Ainakaan itse en vähättele tuurin merkitystä. Myös suhteilla on joskus paljonkin vaikutusta. Osa sanoo esim. hommanneensa työpaikkansa aina itse, mutta ei itsekään myönnä, että sillä on iso merkitys, mistä suvusta sattuu tulemaan. Jos kunnallispoliitikon muksu hakee kunnan kesätyöpaikkaa, saan hän sen paljon todennäköisemmin kuin työttömän yh:n tai vaikka edes tavan duunarin muksu, vaikka kumpikin hakee sitä ihan itsenäisesti. Varakkaan perheen muksu saa enemmän lähtökohtia. Monelle vanhemmat maksaa ajokortin. Minä en olisi sitä saanut jos en olisi onnistunut saamaan hyvin kesätöitä ja töitä lukion oheen. Voinhan minä sanoa että hommasin hommat itse, mutta siihen kyllä vaikutti isäni hyvä maine yrittäjänä. Vaikka isä oli hyvämaineinen, tulot olivat pienet kun hän veloitti töistään ihan liian vähän eli ei osannut hinnoitella ja lisäksi meillä oli äiti osa-aikainen omassa työssään ja täysin onneton rahankäyttäjä. 

Veli on menestynyt hyvin ja hyvin pitkälle tuurilla, vaikka hän on jo sen unohtanut miten pääsi alkuun. Sattumalta ja suhteilla sai määräaikaisen työn, joka toi hänelle sitten lisää ja lisää duunia kunnes oli tarpeeksi kokemusta.  Totta kai se on vaatinut kovaa työtä, mutta alkuaikojen tuurilla oli iso merkitys. Omalla kohdallani nykyinen työ on kyllä hyvän hakemuksen ja aiemman kokemuksen ansiota, mutta lisäksi tuuria kun olin vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin minua kysyttiin tähän. Se oli hyvin pienistä asioista kiinni, että näin kävi. 

Yksi sukulainen taas ei ole valinnut itse sitä, että hän vammautui synnytyksessä lääkärin virheen takia. Tämä on selvitetty myöhemmin asiakirjoista tutkimustyön yhteydessä. 

Tämähän se. Nämä "kaikki on omista valinnoista kiinni" -tyypit "unohtavat" kaiken sen tuen ja onnekkaat sattumat jotka ovat heidän elämänsä korkeuksiin nostaneet. Jotenkin onnistuvat vakuuttamaan itselleen, että ovat itse onnensa ansainneet. Olisi kiva tietää, kuinka monen ihmisen päältä ovat itse kävelleet, kun eivät ole näitä ihmisiä edes huomanneet - edes silloin kun päälle ovat astuneet.

Sanoin joskus elämän olevan paljolti kiinni omista valinnoista. Tarkoitin terveen henkilön kohdalla.

Joskus voi olla haastetta työllistyä, jos rekrytoija päättää hakijan puolesta asioita. Siitä saattaa tulla paljonkin epäonnea.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi tuttu joka kohdannut elämässään aivan liikaa kuolemaa, jopa oman vauvan menetyksen, silti hän ei uhriudu. Tunnen ihmisen joka menetti kätensä ja jalkansa onnettomuudessa mutta on iloinen ja tasapainoinen perheellinen ihminen.

Uhriutujat ovat sellaisia joille elämässä tulee ns pas kaa ihan saman verran kun meille kaikille. Mutta he ovat mielestään kärsineet aivan kauheasti! Niin paljon muita enemmän!! Ei ole rahaa koskaan (koska ei tee sen eteen mitään), ei ole kunnon ihmissuhteita (koska on niin piikikäs itse että suhteet ei kestä) ja monenlaista itse aiheutettua kuraa. Ihan jokainen nää tyyppi jotka valittaa et muka on saanut huonot kortit on ne pitkälti myös valinnut.

Mullakin on ollut paljon pas kaa mutta mä esim olen opiskellut, perustanut yrityksen, tienaan hyvin ja treenaan, hoidan mielenterveyttäni terapiassa ym. Autan muita ihmisiä ja saan siitä hyvää mieltä elämääni. Asiat on omissa käsissä. Vaikka paljon ollut rankkoja aikoja ja kokemuksia, olen valinnut niin että ke vahvistaa mua vain.

No jotakin sullakin on pielessä kun terapiassa ramppaat. Ettet vaan itse olisi uhriutunut :D ?!

Luin tämän:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009730358.html

Psykologiaa tuntevat varmaankin tietävät ilmuiln, jossa ihminen kaataa huonoa oloaan tai turhautuneisuuttaan toisten niskaan. Usein lapset tai puoliso kärsii tästä.

Some on ihmisten mielen likaviemäri, johon kirjoitetaan kärkkäästi ilmaisuin joita ei välttämättä edes tarkoita. Lähinnä ne ikävät kirjoitukset kuvaa sisällä olevaa tunnetta. Sijaiskärsijöitä ovat somessa muut. Täällä av palstalla monesti näkee kuinka joku joutuu lynkatuksi syyttä.

Purra tuskin on ainoa. Kansanedustajista lähes jokainen on trollannut netissä. Eivät ole vielä jääneet kiinni.

Jos vihreät ja sdp pääsee valtaan, Suomi menee konkkaan, kun taukaseinä ei enää toimi luottotietojen mentyä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se oikeasti on 50/50. Vaikuttaa sekä omat valinnat että tuuri. Ainakaan itse en vähättele tuurin merkitystä. Myös suhteilla on joskus paljonkin vaikutusta. Osa sanoo esim. hommanneensa työpaikkansa aina itse, mutta ei itsekään myönnä, että sillä on iso merkitys, mistä suvusta sattuu tulemaan. Jos kunnallispoliitikon muksu hakee kunnan kesätyöpaikkaa, saan hän sen paljon todennäköisemmin kuin työttömän yh:n tai vaikka edes tavan duunarin muksu, vaikka kumpikin hakee sitä ihan itsenäisesti. Varakkaan perheen muksu saa enemmän lähtökohtia. Monelle vanhemmat maksaa ajokortin. Minä en olisi sitä saanut jos en olisi onnistunut saamaan hyvin kesätöitä ja töitä lukion oheen. Voinhan minä sanoa että hommasin hommat itse, mutta siihen kyllä vaikutti isäni hyvä maine yrittäjänä. Vaikka isä oli hyvämaineinen, tulot olivat pienet kun hän veloitti töistään ihan liian vähän eli ei osannut hinnoitella ja lisäksi meillä oli äiti osa-aikainen omassa työssään ja täysin onneton rahankäyttäjä. 

Veli on menestynyt hyvin ja hyvin pitkälle tuurilla, vaikka hän on jo sen unohtanut miten pääsi alkuun. Sattumalta ja suhteilla sai määräaikaisen työn, joka toi hänelle sitten lisää ja lisää duunia kunnes oli tarpeeksi kokemusta.  Totta kai se on vaatinut kovaa työtä, mutta alkuaikojen tuurilla oli iso merkitys. Omalla kohdallani nykyinen työ on kyllä hyvän hakemuksen ja aiemman kokemuksen ansiota, mutta lisäksi tuuria kun olin vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan niin minua kysyttiin tähän. Se oli hyvin pienistä asioista kiinni, että näin kävi. 

Yksi sukulainen taas ei ole valinnut itse sitä, että hän vammautui synnytyksessä lääkärin virheen takia. Tämä on selvitetty myöhemmin asiakirjoista tutkimustyön yhteydessä. 

Tämähän se. Nämä "kaikki on omista valinnoista kiinni" -tyypit "unohtavat" kaiken sen tuen ja onnekkaat sattumat jotka ovat heidän elämänsä korkeuksiin nostaneet. Jotenkin onnistuvat vakuuttamaan itselleen, että ovat itse onnensa ansainneet. Olisi kiva tietää, kuinka monen ihmisen päältä ovat itse kävelleet, kun eivät ole näitä ihmisiä edes huomanneet - edes silloin kun päälle ovat astuneet.

Nämä ovat niitä oman elämänsä teemuselänteitä, joiden hyvän elämän kaikki muut ovat mahdollistaneet. Siinä on sitten helppo porskuttaa ja arvostella, todeta että kaikki on vaan itsestä kiinni, kun lopulta mikään ei ollut itsestä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Ympäristö vaikuttaa ihmisen kasvuun merkittävästi. Ja sit kautta valintoihin, kaikkeen.

Suku, uskonto, kulttuuri, aika, sosiaaliluokka. Toiset lähtee takamatkalta, ja joutuvat hiihtelemään sakkokierroksia, se on selvä.

He, joilla paremmat eväät on onnelliseen elämään ollut, harvemmin sitä ymmärtävät. Luulevat kaiken olevan omaa ansiotaan. Eivät ymmärrä, miten eri tekijät vaikuttaa.

Mun täytyy kirjoittaa tästä kirja. Traumatisoitumisen vaikutuksia eivät ymmärrä tavallinen kansa, eikä edes terveydenhuollon ammattilaiset.

Jo otsikosta paistaa, että vika on ehkä asenteessa. Kaikki olisi huonosti ja kärsimystä, vaikka olisi 10 000 palkka, huvipaatti ja useita huviloita, Tom Cruise siippana ja maailman kauneimmat ja lahjakkaimmat lapset. Perustyytymätön ihminen keksii itsestään ja elämästään aina vikaa. Miettii nyt vaikka näitä, jotka pilaavat terveytensä erilaisilla älyttömillä kauneusoperaatioilla, kun ei muuta murehdittavaa ole kuin tietyssä valossa tietyn näköinen naama.

Aikanaan Tulilahden murhamiehenä pidetty mutta syyttömyyttään vakuuttanut Runar Holmström, joka vankeudessa ennen tuomiota riisti henkensä, kirjoitti kauniisti: "Kyllä tämä ihmisen elämä on kummallinen. Toisilla on niin hyvä olla kun taas toisilla on niin huono olla."

Tasan eivät mene nallekarkit, ja siihen vaikuttaa niin moni asia, tuurista omiin valintoihin.

Haluaisin muistuttaa, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Minulla on ollut tuo sinun mainitsemasi ns unelmaelämä. Rennon oloinen hyväpalkkainen työ, mukavan oloinen mies, perhe, terveys ja kauneus.

Tosiasissa työpaikalla oli helvettiä, sillä olin esimiehen hampaissa, kiusattu ja uupunut. Mies pettäjä ja addikti. Urheilin paljon, mutta samaan aikaan krooninen sairaus josta en puhunut.

Elämä nyt. Palkkaa on puolet vähemmän, mies on entinen, hoikka varsi vain muisto, mutta olen paljon onnellisempi elämässäni. Ulospäin se näyttää varmasti siltä, että kävipä tuolle huonosti. Kävi hyvin, että pääsin eroon elämässä asioista jotka vain näytti hyvältä.

Ei kannata vetää kenenkään elämästä turhan nopeita johtopäätöksiä. Kaikki ei ole siltä miltä ulospäin näyttää, kumpaankaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Usein asiat ovat omista päätöksistä kiinni. Viisaat tekevät hyviä päätöksiä ja tulokset kertyvät elämän aikana. Hölmömmät tekevät jatkuvasti huonoja päätöksiä ja surkeus kasaantuu.

Olisipa pelkästään omista valinnoista ja päätöksistä riippuvainen . Vaikka olisit kuinka järkevä ja viisas , saatat saada keskenmenoja toisensa perään , menettää työpaikan tuotannollisista ja taloudellista syistä , sairastua vakavasti, ostaa hometalon kunnollisista tutkimuksista huolimatta ja sairastua jne . Minusta tuntuu että onni ei ole jaettu ihan tasaisesti .

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi tuttu joka kohdannut elämässään aivan liikaa kuolemaa, jopa oman vauvan menetyksen, silti hän ei uhriudu. Tunnen ihmisen joka menetti kätensä ja jalkansa onnettomuudessa mutta on iloinen ja tasapainoinen perheellinen ihminen.

Uhriutujat ovat sellaisia joille elämässä tulee ns pas kaa ihan saman verran kun meille kaikille. Mutta he ovat mielestään kärsineet aivan kauheasti! Niin paljon muita enemmän!! Ei ole rahaa koskaan (koska ei tee sen eteen mitään), ei ole kunnon ihmissuhteita (koska on niin piikikäs itse että suhteet ei kestä) ja monenlaista itse aiheutettua kuraa. Ihan jokainen nää tyyppi jotka valittaa et muka on saanut huonot kortit on ne pitkälti myös valinnut.

Mullakin on ollut paljon pas kaa mutta mä esim olen opiskellut, perustanut yrityksen, tienaan hyvin ja treenaan, hoidan mielenterveyttäni terapiassa ym. Autan muita ihmisiä ja saan siitä hyvää mieltä elämääni. Asiat on omissa käsissä. Vaikka paljon ollut rankkoja aikoja ja kokemuksia, olen valinnut niin että ke vahvistaa mua vain.

Tunnustan triggeröityneeni tästä, koska kirjoitin ensimmäisellä sivulla huonoista korteista. Yleisesti ottaen ihmiset, jotka eivät ole käyneet tarpeeksi "pohjalla", eivät ymmärrä sitä, että opiskelu, työnteko tms eivät ole edes mahdollisia kaikille. Se, että ylipäänsä voi valita opiskelun ja työn, on etuoikeus. Ja tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi traumaattisissa oloissa mielenterveytensä ja työkykynsä menettäneet (voi ne menettää) lähtevät valtavalta takamatkalta. Itse olen selvinnyt varmasti ihmeenkin hyvin, mutta se on vaatinut sairaalajaksoja, todella pitkän terapian ja vaikka ja mitä, että olen pystynyt kuntoutumaan ylipäänsä siihen kuntoon, että voin opiskella.

Ja aikuisena olenkin opiskellut vaikka ja mitä ja edennyt työuralla (töitä en jossain vaiheessa edes pystynyt tekemään) ja tietenkin se on vaatinut työtä ja uhrauksia, mutta kyllä kaikkeen muuhun nähden koen, että opiskelu ja työ ovat elämässäni olleet todella helposti saavutettavissa sen jälkeen, kun vointi on ne sallinut. Olen tehnyt ns. työni elämässäni ihan lapsuudesta toipumiseen.

Ei lapsi valitse itse elämäänsä esimerkiksi vanhempien alkoholismia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, heitteillejättöä, kuolemia jne. Vielä 2000-luvulla (kuten myös nykyäänkin) lastensuojelu ei todellakaan ollut toimiva.