Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet että sielu tekee ekana päivänä kun kuolee?
17.07.2023 |
Minä oon aatellu että sillon sitä vasta tajuaa että on toisella puolella kun vastassa on aiemmin kuollu läheinen tai vaikka useampikin.
Tän pitemmälle en osaa kuvotella, että mihin siitä sitten yhdessä lähdetään. Ja entä ne jotka jäävät kummittelemaan, eikö niitä ole kukaan vastassa kun jäävät roikkumaan elämänsä paikkoihin tai ihmisiin.. Ja jäävätkö ne jo ekana päivänä kuoltuaan näihin paikkoihin, vai tulevatko niihin vasta jonkun Tuonelan esittelyreissun jälkeen takaisin.
Tämmöisiä pohdin tänään, kun eräs (ei niin läheinen) sukulainen kuoli eilen.
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muinaisten tekstien mukaan:
MITÄ TAPAHTUU VÄLITTÖMÄSTI KUOLEMAN JÄLKEEN:
Kun sielu jättää ruumiin
Syntymisen ja kuoleman aallot vyöryvät jatkuvasti aineellisen maailman yli ja vievät ruumiillistuneet sielut mukanaan. Jotkut ihmiset ajattelevat, että lento-onnettomuudessa kuoleminen on hyvin pelottavaa, mutta itse asiassa se ei ole läheskään pahin kuolema. Jopa ennen maahansyöksyä, kun lentokone on ilmassa, koneessa olevat ihmiset ovat vailla aisteja eivätkä siksi tunne kuolemaansa. Vasta jonkin ajan kuluttua he huomaavat olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja ihmettelevät: "Missä se on?". Missä jalkani ovat?" Kun tietoisuus palaa heihin kuoleman jälkeen, he huomaavat heti, että he ovat eronneet ruumiistaan, ja alkavat etsiä sitä. Kun he ovat löytäneet osia siitä eri paikoista, he järkyttyvät huomatessaan, etteivät he voi enää elää siinä.
Usein sielu yrittää kehosta lähdettyään löytää keinon palata siihen. Kuitenkin sen jälkeen, kun sielu, elämänvoima, poistuu kehosta, sydän lakkaa lyömästä ja keho lakkaa toimimasta. Kehossa alkavat peruuttamattomat hajoamisprosessit. Tällaiseen ruumiiseen on mahdotonta palata, ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen sielu jää surullisena ja hämmentyneenä ruumiin lähelle, eikä pysty unohtamaan sitä. Sielu seuraa ruumista tuhkauspaikalle ja yrittää yhä uudelleen päästä siihen. Mutta jos yhteys ruumiiseen on kokonaan kadonnut ja kaikki elintoiminnot ovat sammuneet, ei ruumiiseen ole enää mahdollista palata. Sielun tilaa voidaan kuvata "kadonneeksi paratiisiksi "
Elämä kehon ulkopuolella
Kun näet, että ruumista valmistellaan hautaustuliin tai hautajaisiin, sielu tuntee levottomuutta: "Mitä sukulaiseni puuhaavat? Miksi he polttavat ruumiini? Eivätkö he ymmärrä, että heidän on odotettava ainakin vähän pidempään, jotta minulla olisi aikaa palata sinne?".
Tuhkaus on paras menetelmä, koska:
1. ruumiinmyrkyt saastuttavat maata
2. sielu on kiintynyt kehoonsa ja haluaa palata siihen kuoleman jälkeen.
3. Olen kuullut, että muinoin polttohautaus oli yleistä Suomessakin, mutta vasta kristinuskon tulon myötä ihmiset alkoivat haudata ruumiit, koska jos on "Jeesuksen toinen tuleminen", ei voi pelastua, jos on tuhkattu.Hohhoijaa.
Kaukaiset esi-isämme Suomessa polttohautasivat kuolleet sen sijaan, että olisivat haudanneet heidät.
Niin oli kovin hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sielua ei ole. Kun kuolee, niin et ole enää olemassa.
Ei ole sielua. Ihminen lakkaa olemasta kun kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki menevät oikeasti eteenpäin. Ne meedioiden näkemät haamut ovat vain ihmisestä jääviä muistoenergioita. Sielut ovat jatkaneet valoon.
Pahoja henkiä ne ovat. Kuolleet eivät vieraile maan päällä.
Voi pyhä yksikertaisuus! Miten musta-vakoinen ja joko-tai- maailmankäsitys kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon kyllä vakaasti noihin kuolemanrajakokemuksiin. Niissähän mennään tunneliin ja kohti keskellä olevaa kirkasta valoa. Jossain kohdin näkee elämänsä uudelleen ja sitten mennään valoon, missä tapaa läheisiään.
Vaan menisikö se sitten niin, että noin käy vain jos lähtö tulee yllättäen? Jos kuolema tulee hiipumalla, niin läheiset tulevat jo viimeisinä elinpäivinä jututtamaan? 🤔 Isoäitini kertoi sairaalassa viimeisinä päivinään, että omat vanhempansa olivat käyneet häntä kahtena edellisenä yönä tapaamassa. 🌺
Mainitsiko hän Jeesuksesta mitään? Uskoiko Jeesukseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun sielu pyytää porvareilta anteeksi, että oli olemassa. Sen jälkeen sielu palaa takaisin Antiikin aikaan ja aloittaa kiertonsa uudestaan.
Porvareilta? Antiikin aikaan? Selitä, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun sielu pyytää porvareilta anteeksi, että oli olemassa. Sen jälkeen sielu palaa takaisin Antiikin aikaan ja aloittaa kiertonsa uudestaan.
Porvareilta? Antiikin aikaan? Selitä, kiitos.
No minun sieluni on ehdottomasti Antiikin aikainen filosofi. Se vaan kulkee minun ruumiissa nykypäivänä, mutta on ehtinyt kulkea useammassa ruumiissa jkr-aikana. Porvarit odottaa, että jokainen köyhä pyytää anteeksi olemassa oloaan, mutta parempi jos köyhä ei ole olemassa ja muuttuu sieluksi vaan. Sielun ei ehkä tarvitse enää pyytää anteeksi, koska sielu ei syö porvarin lautaselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee esiin kysymys, miten oikeasti elit elämäsi.
Minä ajattelen, että sielu on tietoisuus, eli aivojen sähkökemiallinen toiminta. Se loppuu kun ruumis kuolee ja aivot tuhoutuvat hapenpuutteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sielu eli henki odottaa seuraavaa kehoa mihin mennä. Eikä se ole välttämättä vastasyntyneen keho vaan henki voi mennä myös aikuiseen kehoon. Niinkuin Raamatussa sanotaan,meillä ei ole taistelu lihaa vaan henkivaltoja vastaan.
Koska uskon koko sydämestäni Jeesus Kristuksen Herrani Pelastajani rakkauteen ja armoon ja hänen sovitustyöhönsä. Ja rakastan Jeesusta yli kaiken mukaan lukien itseni. Niin uskon että Jumala antaa minulle ansaitsemani tuomion viimeisenä päivänä. Myöskin Jeesus on oleva paikalla. Tästä pidän kiinni ja uskon astuvani Jeesuksen kanssa taivaan portista sisään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sielua ei ole olemassakaan kuin satukirjoissa, ja kuolemanjälkeistä elämää ei ole.
Miksei voisi olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sielu sattuisikin kaiken järjen vastaisesti olemaan olemassa, toivon että tosiaan jää vaan lepoon. Ei olisi muuta kuin rauha ja jonkinlainen tiedottomuus kaikesta muusta.
Sielun olemassaolo ei ole missään tapauksessa järjenvastaista. Ihmiskehoa ei tunneta vielä kokonaan.
Se on nimenomaan täysin järjenvastaista. Ihmiskeho tunnetaan aivan viimeistä solua myöden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sielua ei ole olemassakaan kuin satukirjoissa, ja kuolemanjälkeistä elämää ei ole.
Miksei voisi olla?
Miten voisi olla? Elämä päättyy määritelmällisesti kuolemaan. Jos kuoleman jälkeen on jotain, niin ei se ainakaan elämää voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sielu sattuisikin kaiken järjen vastaisesti olemaan olemassa, toivon että tosiaan jää vaan lepoon. Ei olisi muuta kuin rauha ja jonkinlainen tiedottomuus kaikesta muusta.
Sielun olemassaolo ei ole missään tapauksessa järjenvastaista. Ihmiskehoa ei tunneta vielä kokonaan.
Se on nimenomaan täysin järjenvastaista. Ihmiskeho tunnetaan aivan viimeistä solua myöden.
Eihän kaikkea voi nähdä. Tuulikin on näkymätöntä, näkyy vain se reaktio kun se liikuttaa vettä tai puita.
Ilmassa kulkee kaikenlaisia säteitä ja energiaa, mitä ei nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko oppineet paljon? Kertokaa joku tiivistys, eihän tästä hetkessä selvitä mitään.
Kuoleman pitäisi alkaa valmistautua jo eläessään, jotta pelko ei olisi niin suuri kuoleman hetkellä. Kuolema on elämämme tärkein tapahtuma, koska tästä riippuu seuraavat tapahtumat.
Siitä olen eri mieltä että kuolema olisi tärkein tapahtuma. Syntymä,elämä ja kuolema ovat eri tavalla tärkeimpiä.
Mieheni kuoli n. 2v sitten 46 vuotiaana keuhkoveritulppaan.
Hänellä oli rauhallinen tyhjä ilme kun elvytys lopetettiin
Ikään kuin helpotus vaikka mulle se oli yhtä tuskaa. On varmaan loppuikäni.
On vain kaksi asiaa mitkä lohduttaa: se ettei mieheni pelännyt kuolemaa. Toinen on se että olen nähnyt sen kirkkaan valon keskellä unta kuten joku on maininnut.
Myös hänen äidillään on samoja kokemuksia. Unessa on tullut hyvästelemään meitä molempia.
Häntä kun ajattelen, tulee selittämätön rauhallinen, turvallinen tunne.
Uskon että hän odottelee siellä "taivaassa ",meitä,miten sen kukakin ymmärtää.
Saattaahan se olla, että se sielu riipasee kovan kännin.
Lähtee lomalle. Vähintään kuukaudeksi makaamaan rannalle.
Minä olen tykännyt ajatella viimeistä päivää hetkenä joka on jokaisen saavutettavissa vaikka heti. Yleensä kukaan ei halua tällaista. Mieluummin he haluavat olla niinsanotusti elossa.