Naapurissa menossa kuolinpesän tyhjennys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hel#### moni köyhä maksaa suuremmasta asunnosta vain siksi, että ei osaa luopua keräämästään romusta! Elinaika menee romuja järjestellessä, eikä sitä riitä laadukkaaseen, sujuvaan ja nautinnolliseen arkeen.

Pitävät aarteinaan lastulevyhuonekaluja, jotka on täynnä vanhoja lasten vaatteita, leluja, kirjoja, piirustuksia, vanhoja joskus itselle mahtuneita vaatteita, osa ehjiä ja osa lumppuja, pestyjä viilipurkkeja on vinopino, enon vanha tuhkakuppi on säilytetty muistona, kun oli ketjupolttaja ja kuoli keuhkosyöpään, rumia kolhiintuneita kuppeja yms.

Jos olisit elänyt sota-ajan ymmärtäisit miksi sen ajan läpikäyneet säilyttävät jopa viilipurkit. Itse en ole sitä aikaa elänyt, mutta en tuomitse heitä, joille kaiken säilyttäminen on syöpynyt syvälle. Jokaisella on oikeus elää omalla tavallaan eikä kenelläkään ole syytä arvostella toisten tapoja. Ei ole yhtä ainoaa tapaa millä jokaisen tulisi tätä elämää elää.

Vierailija kirjoitti:

Älkää sitoko turvallisuudentunnettanne tavaraan, jota ette aktiivisesti käytä! Mielenterveysongelmia vähätellään. Tämä on oikea on ongelma, kun jätätte tätä jälkeenne.

Joku joutuu nämäkin siivoamaan, vaikka käyttäisi senkin ajan mieluummin oman elämänsä elämiseen!

Sen verran varallisuutta on yleensä kuollessa että kämppänsä saa sillä tyhjennykseen. Ahneet sukulaiset täällä määkii. Seuraavaksi varmaan alkavat suunnitella lopullista eliminaatiota että saisivat perinnön ja käyttökelpoiset elimet uusikäyttöön. 

"Tulee mieleen kolme asiaa, kun sitä katsoo"

Eikö tullut neljäs asia mieleen?

Kyllä on tylsä elämä jos kyttää naapurin tekemistä monta päivää.

"Koko päivän pelasivat krokettia ja välillä grillasivat kun ikkunasta seurattiin". 😅  Kertoi yksi naapuri kun tultiin pääsiäisen vietosta kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hel#### moni köyhä maksaa suuremmasta asunnosta vain siksi, että ei osaa luopua keräämästään romusta! Elinaika menee romuja järjestellessä, eikä sitä riitä laadukkaaseen, sujuvaan ja nautinnolliseen arkeen.

Pitävät aarteinaan lastulevyhuonekaluja, jotka on täynnä vanhoja lasten vaatteita, leluja, kirjoja, piirustuksia, vanhoja joskus itselle mahtuneita vaatteita, osa ehjiä ja osa lumppuja, pestyjä viilipurkkeja on vinopino, enon vanha tuhkakuppi on säilytetty muistona, kun oli ketjupolttaja ja kuoli keuhkosyöpään, rumia kolhiintuneita kuppeja yms.

Ei ne ole vain aarteita vaan auttavat muistamaan erilaisia asioita ja tapahtumia, tai herättävät kivoja tunteita. Dementikoillekin palaa muistoja mieleen tietyistä tavaroista ja saavat niistä hyvää mieltä ja iloa. Pienetkin asiat voivat herättää suuria tunteita. Muistan ikuisesti videon jossa syvästi dementoitunut nainen kuulee Joutsenlampi baletin musiikkia ja alkaa välittömästi toistaa käsien liikkeitä, hänhän on entinen balettitanssija. Tietysti nykyajan tunnekylmä ilmapiiri haluaa tuhota kaikki tunteenilmaisut ja pitää ihmiset hiljaisina robotteina. Muistoja ei saa olla eikä sanoittaa. Kaikki on törkyä ja roskaa. Ntsimeininkiä. Ja vain nuoremmalla polvella on oikeus määritellä tavaroiden arvo, koska he joutuvat siivoamaan kuoleman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elän tämä elämäni juuri niin kuin haluan enkä ajattele, että perikunnalle on tästäkin vaivaa. Jos on tavaraa, niin onpa siitä ollut iloakin. En aio konmarittaa. Jos ei asunnon tyhjennys kiinnosta, niin maksamalla 10 000 e saa jonkun sen tekemään.

Mitä iloa on komerossa, vintillä ties missä vuosikymmeniä seisovasta romusta.

Meillä siitä oli iloa vuosikymmeniksi: mummon ja vaarin rakkauskirjeet 1900-luvun alussa, mummon vihkipuku, kutsukortteja häihin ja hautajaisiin, kihlajaislahjaksi saatu sokerikko ja kermakko, sodassa kuolleen pojan lapsuudenaikaisia leluja --- paljon romua sinun silmissäsi, meille aarteita. Se romu on pääosin ihan käyttökelpoista tavaraa, mutta nykyiselle kertakäyttösukupolvelle yli vuodenikäisen kattilan käyttäminen on epähygienista, vaikka kattila pestään aina käytön jälkeen.

Olen työkseni tyhjentänyt vinttikomeroita ja varastoja, parhaat ja arvokkaimmat tavarat löytyvät ns. ikäneitojen jäljiltä. Hyvinkin arvokkaita astioita ja esimerkiksi naistenlehtiä 1800-luvulta. Niitä ei muuten enää valmisteta.

No nämä ovat tietysti ihania muistoja, ja säilyttämisen arvoisia asioita.

Meillä mummin asuntoa tyhjennettäessä löytyi mm. muutama kaapillinen Aino-jäätelörasioita, paperi- ja muovikasseja sekä kaikki mahdolliset "tärkeät" paperit viimeisen 20 vuoden ajalta. Esimerkiksi katsastusasemien tarjoukset "Autosi XXX-111 katsastusajankohta lähenee", vuodelta 2004.

Kyllähän nuo paperiarkistotkin joskus huvittavat. Esim. lottokupongin kopio 90-luvulta mietelausekirjan välissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidiltä ei mielestäni jäänyt romua vaan hyvää tavaraa. Mutta ei siinä ollut mitään antiikkiakaan eikä kallisarvoisia aarteita. Kuolinpesän tyhjentäjä kaatoi kaiken jätesäkkeihin, ehjät astiat, koriste-esineet, kirjat ym.

Oli aika opettavaista mutta myös surullista. Mutsi oli sisustanut kämppänsä huolella.

No etkö sinä voinut pelastaa jotain edes?

Kyllä, mutta läheskään kaikkea ei voi, jos itselläkin on jo koti täynnä tavaraa. Voi valita ne jotkut harvat, mitä haluaa säästää. 

Vaikea käsittää, kuinka paljon liikaa tavaraa, kun muuttaa kaksiosta yksiöön.  

Vierailija kirjoitti:

Tavoite jo lähes saavutettu: romua, tilpehööriä yhden banaanilaatikon verran. Saattaa tarvita. Mutta ei haittaisi, jos heittäisi suoraan roskiin (kierrätettynä). 

Varastossa laatikollinen valokuvia, menee poistoon. 

Muutoin käyttökelpoista tavaraa ja wc-paperia jemmassa muutama iso paketti, ostettu alesta. 🧐😁

Aikaa tähän ON mennyt. 

Suosittelen aloittamaan kaappien putsauksen he-ti, ei kohta tai huomenna. Vähän kerrallaan. Ja tavaroille omat, "oikeat"paikat mihin ne sitten aina palautetaan. Helpottaa arkea ja eloa. 

Valokuvat poistoon?

Itse ainakin katselen välillä vanhoja valokuvia. Vanhempienkin valokuvat ovat tallessa.

Tavaraa ei saa mukaansa, mutta ei saa muistojaankaan, joten ainakin minä elän varsin onnellisena kaikenlaisen turhan rihkaman ja kauniiden astioiden keskellä. Kun kuolen niin kuolen, mikään entinen ei tule mukana, joten kannattaa elää oma elämänsä juuri niin kuin haluaa, vaikka se muiden mielestä olisi tarpeetonta tavarankeruuta. Nuoremmat sukupolvet voivat olla ostelematta turhuuksia, vaikka ainakin YLE tuntuu heitä kovasti kertakäyttövaatteista jne. syyllistävän.

Ns. vanhoilla suvuilla on kaikenlaista 1700-lukuista Raamattua ja koruja 1800-luvulta. Tuollainen kaikki on nykyisin pelkkää hamstraamista, ei puhettakaan, että mikään omistamani olisi sen arvoista, että se olisi käytössä vielä 200 vuoden kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elän tämä elämäni juuri niin kuin haluan enkä ajattele, että perikunnalle on tästäkin vaivaa. Jos on tavaraa, niin onpa siitä ollut iloakin. En aio konmarittaa. Jos ei asunnon tyhjennys kiinnosta, niin maksamalla 10 000 e saa jonkun sen tekemään.

Mitä iloa on komerossa, vintillä ties missä vuosikymmeniä seisovasta romusta.

Meillä siitä oli iloa vuosikymmeniksi: mummon ja vaarin rakkauskirjeet 1900-luvun alussa, mummon vihkipuku, kutsukortteja häihin ja hautajaisiin, kihlajaislahjaksi saatu sokerikko ja kermakko, sodassa kuolleen pojan lapsuudenaikaisia leluja --- paljon romua sinun silmissäsi, meille aarteita. Se romu on pääosin ihan käyttökelpoista tavaraa, mutta nykyiselle kertakäyttösukupolvelle yli vuodenikäisen kattilan käyttäminen on epähygienista, vaikka kattila pestään aina käytön jälkeen.

Olen työkseni tyhjentänyt vinttikomeroita ja varastoja, parhaat ja arvokkaimmat tavarat löytyvät ns. ikäneitojen jäljiltä. Hyvinkin arvokkaita astioita ja esimerkiksi naistenlehtiä 1800-luvulta. Niitä ei muuten enää valmisteta.

No nämä ovat tietysti ihania muistoja, ja säilyttämisen arvoisia asioita.

Meillä mummin asuntoa tyhjennettäessä löytyi mm. muutama kaapillinen Aino-jäätelörasioita, paperi- ja muovikasseja sekä kaikki mahdolliset "tärkeät" paperit viimeisen 20 vuoden ajalta. Esimerkiksi katsastusasemien tarjoukset "Autosi XXX-111 katsastusajankohta lähenee", vuodelta 2004.

Kyllähän nuo paperiarkistotkin joskus huvittavat. Esim. lottokupongin kopio 90-luvulta mietelausekirjan välissä.

Mitä väliä tai miten se vaikuttaa sinun elämään?

Vainajan hautaamisesta, asunnon siivouksesta, perinnöstä jne.  rintaperilliset voi aina kieltätyä, eikä siihen velvoita mikään laki, vaan viranomaiset hoitavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavoite jo lähes saavutettu: romua, tilpehööriä yhden banaanilaatikon verran. Saattaa tarvita. Mutta ei haittaisi, jos heittäisi suoraan roskiin (kierrätettynä). 

Varastossa laatikollinen valokuvia, menee poistoon. 

Muutoin käyttökelpoista tavaraa ja wc-paperia jemmassa muutama iso paketti, ostettu alesta. 🧐😁

Aikaa tähän ON mennyt. 

Suosittelen aloittamaan kaappien putsauksen he-ti, ei kohta tai huomenna. Vähän kerrallaan. Ja tavaroille omat, "oikeat"paikat mihin ne sitten aina palautetaan. Helpottaa arkea ja eloa. 

Valokuvat poistoon?

Itse ainakin katselen välillä vanhoja valokuvia. Vanhempienkin valokuvat ovat tallessa.

Minusta on hauska opastaa, että ota tavarasta tai valokuvasta kuva ja säilytä se sillä tavalla. Sitten kun perikunnalla ei ole tietoa pilvipalvelusta tai sen käyttäjätunnusta ja salasanaa, niin sinnepä unohtuu parin vuosisadan valokuvat ja muistelut. Kulttuuri katoaa sananmukaisesti pilveen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hel#### moni köyhä maksaa suuremmasta asunnosta vain siksi, että ei osaa luopua keräämästään romusta! Elinaika menee romuja järjestellessä, eikä sitä riitä laadukkaaseen, sujuvaan ja nautinnolliseen arkeen.

Pitävät aarteinaan lastulevyhuonekaluja, jotka on täynnä vanhoja lasten vaatteita, leluja, kirjoja, piirustuksia, vanhoja joskus itselle mahtuneita vaatteita, osa ehjiä ja osa lumppuja, pestyjä viilipurkkeja on vinopino, enon vanha tuhkakuppi on säilytetty muistona, kun oli ketjupolttaja ja kuoli keuhkosyöpään, rumia kolhiintuneita kuppeja yms.

Ei ne ole vain aarteita vaan auttavat muistamaan erilaisia asioita ja tapahtumia, tai herättävät kivoja tunteita. Dementikoillekin palaa muistoja mieleen tietyistä tavaroista ja saavat niistä hyvää mieltä ja iloa. Pienetkin asiat voivat herättää suuria tunteita. Muistan ikuisesti videon jossa syvästi dementoitunut nainen kuulee Joutsenlampi baletin musiikkia ja alkaa välittömästi toistaa käsien liikkeitä, hänhän on entinen balettitanssija. Tietysti nykyajan tunnekylmä ilmapiiri haluaa tuhota kaikki tunteenilmaisut ja pitää ihmiset hiljaisina robotteina. Muistoja ei saa olla eikä sanoittaa. Kaikki on törkyä ja roskaa. Ntsimeininkiä. Ja vain nuoremmalla polvella on oikeus määritellä tavaroiden arvo, koska he joutuvat siivoamaan kuoleman jälkeen.

Nuoret on opetettu sanoittamaan tunteensa, heillä tunne tai muisto ei liity esineeseen vaan puhelimessa oleviin kuviin. Monikohan 30v ikäinen suuttuisi, jos sanottaisiin, että puhelimesta pitää siivota pois kaikki turhat kuvat ja vielä kerrottaisiin, että se kännikuva vuodelta 2016 päivää ennen kuin kohtasit Veetin on ihan oikeasti turha, sillä ei ole kenellekään muulle mitään merkitystä.

Mummoni ryhtyi tyhjentämään kodistaan omasta mielestään tarpeetonta sillä ajatuksella, että joka päivä roskapussillinen roskiin (lasi erikseen, muovi erikseen jne. eli kierrätykseen meni paljon) ja samantien alkoi nuoremman polven pyhiinvaellus mummolaan, että minä haluan tämän, minä tämän. Mummo totesi, että nyt ei tyhjennetä kotia muistoista vaan kierrätystavarasta, hän pitää edelleen oman isänsä kultakellon ja olohuoneen "kattokruunun", joska juuri nyt muodikkaana saisi 250 e.

Roina on eri asia kuin tunnearvoa sisältävä tavara. Roinaksi sanon 80-luvulta asti kertyneitä mainospipoja ja liian pieniä, kenellekään enää sopimattomia verkka- ja toppatakkeja. Ihan hirveä riita piti taas saada aikaan, että sain ne roskiin. Myös kulahtaneita kuppeja ja huonolaatuisia paistinpannuja/ laseja/ kattiloita, kaikki pitää säästää, ihan kaikki. Eri asia jos säilyttää yhden astiaston tai vanhimpia maljakoita tai jotain mikä sitä tunnetta sisältää. Mutta jos esim. kaikki vanhat pöydät 70-luvulta tähän hetkeen ovat puretutina traktorihallissa ja homeessa eikä niitä saa myydä eikä niistä saa luopua vaikka ovat tekemisen tiellä siellä, mihin pitäisi mahtua töitä tekemään, niin alkaa jo ottaa pattiin

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Mummoni jäämistöstä valtaosa meni kaatopaikalle. Vuosikymmeniä säilytti suoranaista roskaa nurkissaan, mitään ei saanut eläessään viedä pois eikä antanut edes käyttökelpoista tavaraa jos joku joskus pyysi vaikka itse ei sitä tarvinnut. Eräskin kirjahylly oli osina liiterissä varmaan 25v, sitä joskus joku kysyi josko saisi sen oli valmis maksamaankin, mutta hän ei halunnut siitä luopua. Kaatsille sekin lopulta meni.

Oletko sinä valmis luopumaan ihan mistä tahansa, jos joku pyytää?

C Tavaraa ei täältä mukaansa saa.

Juuri siksi tavaraa kannattaa nyt elossa ollessaan pitää ja siitä nauttia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Mummoni jäämistöstä valtaosa meni kaatopaikalle. Vuosikymmeniä säilytti suoranaista roskaa nurkissaan, mitään ei saanut eläessään viedä pois eikä antanut edes käyttökelpoista tavaraa jos joku joskus pyysi vaikka itse ei sitä tarvinnut. Eräskin kirjahylly oli osina liiterissä varmaan 25v, sitä joskus joku kysyi josko saisi sen oli valmis maksamaankin, mutta hän ei halunnut siitä luopua. Kaatsille sekin lopulta meni.

Oletko sinä valmis luopumaan ihan mistä tahansa, jos joku pyytää?

En ole tuo aiemman kirjoittaja, mutta ei ole kyse "ihan mistä tahansa" luopumisesta. Vaan että luopuu turhasta, varsinkin jos sitä ei enää mahdu säilyttämään asianmukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Roina on eri asia kuin tunnearvoa sisältävä tavara. Roinaksi sanon 80-luvulta asti kertyneitä mainospipoja ja liian pieniä, kenellekään enää sopimattomia verkka- ja toppatakkeja. Ihan hirveä riita piti taas saada aikaan, että sain ne roskiin. Myös kulahtaneita kuppeja ja huonolaatuisia paistinpannuja/ laseja/ kattiloita, kaikki pitää säästää, ihan kaikki. Eri asia jos säilyttää yhden astiaston tai vanhimpia maljakoita tai jotain mikä sitä tunnetta sisältää. Mutta jos esim. kaikki vanhat pöydät 70-luvulta tähän hetkeen ovat puretutina traktorihallissa ja homeessa eikä niitä saa myydä eikä niistä saa luopua vaikka ovat tekemisen tiellä siellä, mihin pitäisi mahtua töitä tekemään, niin alkaa jo ottaa pattiin

ihanko oikeasti olet oikea henkilö sanomaan ja menemäään toisen kotiin, mikä toppatakki joutaa roskikseen ja mikä ei tai milä on arvo-esine. Eikö se ole vallan käyttöä?

 Vai onko sinusta ok. jos äiti, anoppi tai isä tulee kotiisi ja tyhentää kaappejasi tai meikkivarastosi, kun ne ovat heidän mielestään tarpeettomia

  Arvoesine omistajalle  muododtuu esineen tarinasta, ei itse tavaran markkina-arvosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä elän tämä elämäni juuri niin kuin haluan enkä ajattele, että perikunnalle on tästäkin vaivaa. Jos on tavaraa, niin onpa siitä ollut iloakin. En aio konmarittaa. Jos ei asunnon tyhjennys kiinnosta, niin maksamalla 10 000 e saa jonkun sen tekemään.

Mitä iloa on komerossa, vintillä ties missä vuosikymmeniä seisovasta romusta.

Meillä siitä oli iloa vuosikymmeniksi: mummon ja vaarin rakkauskirjeet 1900-luvun alussa, mummon vihkipuku, kutsukortteja häihin ja hautajaisiin, kihlajaislahjaksi saatu sokerikko ja kermakko, sodassa kuolleen pojan lapsuudenaikaisia leluja --- paljon romua sinun silmissäsi, meille aarteita. Se romu on pääosin ihan käyttökelpoista tavaraa, mutta nykyiselle kertakäyttösukupolvelle yli vuodenikäisen kattilan käyttäminen on epähygienista, vaikka kattila pestään aina käytön jälkeen.

Olen työkseni tyhjentänyt vinttikomeroita ja varastoja, parhaat ja arvokkaimmat tavarat löytyvät ns. ikäneitojen jäljiltä. Hyvinkin arvokkaita astioita ja esimerkiksi naistenlehtiä 1800-luvulta. Niitä ei muuten enää valmisteta.

No nämä ovat tietysti ihania muistoja, ja säilyttämisen arvoisia asioita.

Meillä mummin asuntoa tyhjennettäessä löytyi mm. muutama kaapillinen Aino-jäätelörasioita, paperi- ja muovikasseja sekä kaikki mahdolliset "tärkeät" paperit viimeisen 20 vuoden ajalta. Esimerkiksi katsastusasemien tarjoukset "Autosi XXX-111 katsastusajankohta lähenee", vuodelta 2004.

Kyllähän nuo paperiarkistotkin joskus huvittavat. Esim. lottokupongin kopio 90-luvulta mietelausekirjan välissä.

Ja paitsi että on säästetty veropäätökset ym., on myös säästetty ne "näin täytät veroilmoituksen" -ohjelehtiset. Joka vuodelta. 

 Minä pidin osan itse, ison osan myin laatukirpparille ja sillä rahalla loput kaatikselle, vapaaehtoiskirpparille ja loppusiivous. Nyt asunto myyntiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Mummoni jäämistöstä valtaosa meni kaatopaikalle. Vuosikymmeniä säilytti suoranaista roskaa nurkissaan, mitään ei saanut eläessään viedä pois eikä antanut edes käyttökelpoista tavaraa jos joku joskus pyysi vaikka itse ei sitä tarvinnut. Eräskin kirjahylly oli osina liiterissä varmaan 25v, sitä joskus joku kysyi josko saisi sen oli valmis maksamaankin, mutta hän ei halunnut siitä luopua. Kaatsille sekin lopulta meni.

Oletko sinä valmis luopumaan ihan mistä tahansa, jos joku pyytää?

En ole tuo aiemman kirjoittaja, mutta ei ole kyse "ihan mistä tahansa" luopumisesta. Vaan että luopuu turhasta, varsinkin jos sitä ei enää mahdu säilyttämään asianmukaisesti.

Mutta mikä on turha tavara?  Onko ne rikkinäiset villasukat,  joita haluaa hillota vuosikymmeniä, kuten tämä 72v. Terttu. 

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/tee-itse/neulonta/tassa-ovat-al…