Lue keskustelun säännöt.
Avioeron vuoksi sairauslomaa?
Avioero
16.07.2023 |
En ala sen tarkemmin selvittää mitä, missä, milloin. Ero mulle suuri järkytys ja paljastunut erinäisiä asioita. Olen yrittänyt sinnitellä töissä, mutta pelkään tekeväni jonkun virheen esim. lääkkeiden kanssa.
Olen ahdistunut, surullinen, en saa kunnolla nukuttua enkä syötyä. Ajatukset pyörii vain erossa ja kaikissa noissa asioissa. En koe olevani työkykyinen.
Onko hölmöä yrittää saada sairauslomaa?
Kommentit (404)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Mitä kadehtimista siinä on, että pystyy eroamaan ilman draamaa ja sekoilua? Eihän kaikki erot edes ole mikään surun paikka. Joskus voi olla puhdas helpostus, että tilanne viimein ratkesi. Omalla kohdalla avioero oli enemmän pettymys kuin suru. Olen exäni kanssa edelleen hyvissä väleissä ja lasten takia olemme yhteydessä useita kertoja viikossa. Ymmärrän, että osalle avioero on kriisi, mutta ei pidä luulla, että ihmisen elämä olisi automaattisesti helppoa, jos hän ei ole ihan kappaleina eron jälkeen.
No miksi sinun kohdalla ero edes olisi ollut kriisi? Eikö tosiaan löydy sympatiaa muille, koska itsellä oli helppoa niin kaikilla muillakin on oltava? AP tuskin olisi tuossa tilanteessa mikäli olisi samanlainen tausta kuin sinulla erossa!
Miksi eron pitäisi aina olla kriisi? Ja, miksi luulet, että ihmisellä, joka selkosuomella kertoi ymmärtävänsä muitakin tilanteita ei olisi empatiaa tai kykyä hahmottaa, että kaikilla ei ole sama tilanne kuin itsellä? Enemmän tästä keskutelusta tulee tunne, että teillä kriiseilijöillä ei ole empatiaa, kun kaikki pyörii sen oman kriisin ympärillä. Sitten huudetaan pää punaisen ja kutsutaan epänormaaliksi ja empatiakyvyttömäksi, jos onkin osannut erota ihan kypsästi ja aikuismaisesti ilman draamaa.
Pointtihan on se, että miten sun helppo ero hyödyttää APta? Tai muita jotka joutuivat hetkellisesti työkyvyttömäksi eron takia? Joo me kaikki tiedetään, että moni eroaa yhtä usein kuin sukkiansa vaihtaa ja osa eroaa ystävinä. Miten helppo ero liittyy aloitukseen?
Eli minäminäminäminä ja minun kriisini pitää olla kymmeniä sivuja vatvonnan aiheena eikä kukan saa kertoa toisenlaisista kokemuksista? Vai mitä yrität sanoa? Keskusteluhan on jo ajat sitten lähtenyt elämään ja polveilemaan, joten miksi juuri minun pitää liittää kaikki mitä sanon aloitukseen?
Sinähän tässä kerroit yksityiskohtaisesti omasta erostasi, me muut yleisellä tasolla eron tuomista sairaslomaseuraamuksista, koska ap kysyi onko mahdollista saada sairaslomaa.
Ja ainakin itse koen tarpeelliseksi lohduttaa rikottua ihmistä kokemuksilla, että myös me muut olemme käyneet saman läpi ja saaneet sitä sairauslomaa. En koskaan näissä tapauksissa lähtisi hieromaan toisen kasvoille "oma eroni oli lähinnä vain pettymys enkä tarvinnut lomia".
Tuo tuntuu raastavalta silloin kun itsellä on kriisi päällä, jos ymmärrät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydät palkatonta vapaata koska et ole sairas.
Tämä. Jos ei kerran työuupumuskaan ole sairausloman peruste, niin ei sitä ole myöskään avioero. Sori, mutta näin on.
Toiset vetävät kuolemantapauksista huolimatta työhommat läpi, koska vaihtoehtoa ei ole, joten lopeta ulina ja kieriskely itsesäälissä ja jatka elämää. Yksi mies sinne tänne! Ei se ole maailmanloppu.
Harva työ on tuon arvoista. :D Uraihmiset luulee maailman pysähtyvän mikäli he itse pysähtyvät. Ei se pysähdy.
Ei ole kyse siitä, vaan ei vain ole yksinkertaisesti varaa jäädä surkuttelemaan itseään viikoiksi tai kuukausiksi. Rahaa ei tipu tilille eikä ruokaa kaappiin, jos ei sitä itse käy hommaamassa. Ja parempi muutenkin, kun on joku rytmi elämässä ja muuta ajateltavaa kuin itsensä sääliminen.
Itse olen joka ikinen kerta saanut sairaslomaa kun olen sitä mennyt hakemaan. Pomolle lähetän kuvan sairauslomatodistuksesta ja palkka tulee tilille. Tavallinen duunari olen.
Niin se menee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Kysehän ei ole niinkään siitä että järkkyykö psyyke vaan siitä, miksi se olisi työnantajan velvollisuus siitä taloudellisesti kärsiä kun kyse tosiaan ei ole sairaudesta. Sen vuoksi tuossa tilanteessa ratkaisu on palkaton vapaa.
Haluaako työnantaja saada työntekijän mahdollisimman pian takaisin kuntoon? Osa teistä työnantajista on kyllä sydämettömiä, näette työntekijät pelkkinä kuluerinä ettekä lainkaan ihmisinä. Tuskin se työntekijä montaa kertaa avioeroaa työsopimuksensa aikana.
Minulla on työnantajan vähän tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin se, miten Riitta selviää kissansa kuolemsta tai Reino vaimonsa sivusuhteesta. On katsos sellainen kuin firma pyöritettävänä ja jos rupean jokaista surua terapoimaan, meillä ei kohta ole rahaa, jolla maksaa ne teidän saikkunne. Tai edes palkkanne. On meillä työnantajillakin elämässä kaikenlaista, mutta firmaa ei tuosta vaan voi jättää, jos on vähän surullinen.
Juuri tällainen empatiaköyhä ja lyhytnäköinen asenne johti omalla kohdallani siihen, että sinnittelin kunnes tuli totaaliromahdus ja vuosien sairaslomakierre. Kalliiksi tuli työnantajalle ja nyt työeläkejärjestelmälle kun tila pääsi kroonistumaan. Jos olisi annettu heti alkuun syyllistämättä aikaa levätä ja myönnetty terapiaa, niin olisin luultavasti tänä päivänä yhä terve ja työkykyinen.
No minäpä jään tästä vuodeksi saikulle, kun marsuni kuoli ja olen niin shokissa. Tsemppiä töihinne!Kai siellä joku joskus muistaa palkatkin laitta maksuun. Ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi niinkään varma, että työterveys tai varsinkaan työnantaja hyväksyy "sairaus"loman syyksi sen, että aikuinen ihminen ei pysty elämään normaalien elämänmuutosten kanssa. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu eikä ole työnantajan tehtävä maksaa siitä, että sinä et osaa erottaa työtä ja vapaa-aikaa toisistaan.
Ei avioero ole mikään normaali elämänmuutos tavalliselle ihmiselle. Vaan iso shokki ja menetys. Varsinkin jos taustalla on toisen pettämistä yms. Kertoo paljon sanojasta, jos pitää avioeroa tavallisena.
Kai minä sitten olen epätavallinen ihminen, kun pystyin eroamaan ihan sulassa sovussa ilman shokkia. Yhdessä puhuimme exän kanssa asiat halki ja totesimme, että nyt jatkamme eri teille. Töihin menin ihan normaalisti seuraavana päivänä, koska olin vain hieman surullinen en suinkaan pois tolaltani. Ja meitä epätavallisia ihmisiä on aika paljon. Tuttavapiirissä tiedän vain yhden tapauksen, jossa ero johti tilanteeseen, että työkyky meni viikoiksi. Ja aika moni tuttuni on käynyt läpi eron, osa usemmankin.
Uutisisku: ihmiset ovat erilaisia. Ja kaikkia tarvitaan. Ehkä sinä saat syövän jota "kenelläkään muulla tutullasi" ei ole. Oletko itse sitten siksi jotenkin huonompi ihminen? Et, se vaan sattui olemaan sinun ristisi. Kaikilla on omansa. Lopeta siis ylemmyydentuntoinen arvostelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Mitä kadehtimista siinä on, että pystyy eroamaan ilman draamaa ja sekoilua? Eihän kaikki erot edes ole mikään surun paikka. Joskus voi olla puhdas helpostus, että tilanne viimein ratkesi. Omalla kohdalla avioero oli enemmän pettymys kuin suru. Olen exäni kanssa edelleen hyvissä väleissä ja lasten takia olemme yhteydessä useita kertoja viikossa. Ymmärrän, että osalle avioero on kriisi, mutta ei pidä luulla, että ihmisen elämä olisi automaattisesti helppoa, jos hän ei ole ihan kappaleina eron jälkeen.
No miksi sinun kohdalla ero edes olisi ollut kriisi? Eikö tosiaan löydy sympatiaa muille, koska itsellä oli helppoa niin kaikilla muillakin on oltava? AP tuskin olisi tuossa tilanteessa mikäli olisi samanlainen tausta kuin sinulla erossa!
Miksi eron pitäisi aina olla kriisi? Ja, miksi luulet, että ihmisellä, joka selkosuomella kertoi ymmärtävänsä muitakin tilanteita ei olisi empatiaa tai kykyä hahmottaa, että kaikilla ei ole sama tilanne kuin itsellä? Enemmän tästä keskutelusta tulee tunne, että teillä kriiseilijöillä ei ole empatiaa, kun kaikki pyörii sen oman kriisin ympärillä. Sitten huudetaan pää punaisen ja kutsutaan epänormaaliksi ja empatiakyvyttömäksi, jos onkin osannut erota ihan kypsästi ja aikuismaisesti ilman draamaa.
Pointtihan on se, että miten sun helppo ero hyödyttää APta? Tai muita jotka joutuivat hetkellisesti työkyvyttömäksi eron takia? Joo me kaikki tiedetään, että moni eroaa yhtä usein kuin sukkiansa vaihtaa ja osa eroaa ystävinä. Miten helppo ero liittyy aloitukseen?
Eli minäminäminäminä ja minun kriisini pitää olla kymmeniä sivuja vatvonnan aiheena eikä kukan saa kertoa toisenlaisista kokemuksista? Vai mitä yrität sanoa? Keskusteluhan on jo ajat sitten lähtenyt elämään ja polveilemaan, joten miksi juuri minun pitää liittää kaikki mitä sanon aloitukseen?
Sinähän tässä kerroit yksityiskohtaisesti omasta erostasi, me muut yleisellä tasolla eron tuomista sairaslomaseuraamuksista, koska ap kysyi onko mahdollista saada sairaslomaa.
Ja ainakin itse koen tarpeelliseksi lohduttaa rikottua ihmistä kokemuksilla, että myös me muut olemme käyneet saman läpi ja saaneet sitä sairauslomaa. En koskaan näissä tapauksissa lähtisi hieromaan toisen kasvoille "oma eroni oli lähinnä vain pettymys enkä tarvinnut lomia".
Tuo tuntuu raastavalta silloin kun itsellä on kriisi päällä, jos ymmärrät.
Lässyttämisen sijaan voisit edes lukea kunnolla sen minun viestini. Kerroin siinä ihan selkeällä suomen kielellä ymmärtäväni myös erilaisia tilanteita. Sinulta se ei näköjään luonnistu, kun hirveä syyllistäminen ja paasaminen päällä heti, jos jollain on muutakin sanottavaa kuin "voi voi ap miten kurjaa, kyllä sinä varmasti saat palkallista saikkua vaikka loppuelämäksesi jos vain pyydät". Auttaako tuollainen väärän tiedon levittäminen sinun mielestäsi oikeasti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Mitä kadehtimista siinä on, että pystyy eroamaan ilman draamaa ja sekoilua? Eihän kaikki erot edes ole mikään surun paikka. Joskus voi olla puhdas helpostus, että tilanne viimein ratkesi. Omalla kohdalla avioero oli enemmän pettymys kuin suru. Olen exäni kanssa edelleen hyvissä väleissä ja lasten takia olemme yhteydessä useita kertoja viikossa. Ymmärrän, että osalle avioero on kriisi, mutta ei pidä luulla, että ihmisen elämä olisi automaattisesti helppoa, jos hän ei ole ihan kappaleina eron jälkeen.
No miksi sinun kohdalla ero edes olisi ollut kriisi? Eikö tosiaan löydy sympatiaa muille, koska itsellä oli helppoa niin kaikilla muillakin on oltava? AP tuskin olisi tuossa tilanteessa mikäli olisi samanlainen tausta kuin sinulla erossa!
Miksi eron pitäisi aina olla kriisi? Ja, miksi luulet, että ihmisellä, joka selkosuomella kertoi ymmärtävänsä muitakin tilanteita ei olisi empatiaa tai kykyä hahmottaa, että kaikilla ei ole sama tilanne kuin itsellä? Enemmän tästä keskutelusta tulee tunne, että teillä kriiseilijöillä ei ole empatiaa, kun kaikki pyörii sen oman kriisin ympärillä. Sitten huudetaan pää punaisen ja kutsutaan epänormaaliksi ja empatiakyvyttömäksi, jos onkin osannut erota ihan kypsästi ja aikuismaisesti ilman draamaa.
Pointtihan on se, että miten sun helppo ero hyödyttää APta? Tai muita jotka joutuivat hetkellisesti työkyvyttömäksi eron takia? Joo me kaikki tiedetään, että moni eroaa yhtä usein kuin sukkiansa vaihtaa ja osa eroaa ystävinä. Miten helppo ero liittyy aloitukseen?
Eli minäminäminäminä ja minun kriisini pitää olla kymmeniä sivuja vatvonnan aiheena eikä kukan saa kertoa toisenlaisista kokemuksista? Vai mitä yrität sanoa? Keskusteluhan on jo ajat sitten lähtenyt elämään ja polveilemaan, joten miksi juuri minun pitää liittää kaikki mitä sanon aloitukseen?
Sinähän tässä kerroit yksityiskohtaisesti omasta erostasi, me muut yleisellä tasolla eron tuomista sairaslomaseuraamuksista, koska ap kysyi onko mahdollista saada sairaslomaa.
Ja ainakin itse koen tarpeelliseksi lohduttaa rikottua ihmistä kokemuksilla, että myös me muut olemme käyneet saman läpi ja saaneet sitä sairauslomaa. En koskaan näissä tapauksissa lähtisi hieromaan toisen kasvoille "oma eroni oli lähinnä vain pettymys enkä tarvinnut lomia".
Tuo tuntuu raastavalta silloin kun itsellä on kriisi päällä, jos ymmärrät.
Valitettavasti ei se ymmärrä, ei ehkä mitään muutakaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Kysehän ei ole niinkään siitä että järkkyykö psyyke vaan siitä, miksi se olisi työnantajan velvollisuus siitä taloudellisesti kärsiä kun kyse tosiaan ei ole sairaudesta. Sen vuoksi tuossa tilanteessa ratkaisu on palkaton vapaa.
Haluaako työnantaja saada työntekijän mahdollisimman pian takaisin kuntoon? Osa teistä työnantajista on kyllä sydämettömiä, näette työntekijät pelkkinä kuluerinä ettekä lainkaan ihmisinä. Tuskin se työntekijä montaa kertaa avioeroaa työsopimuksensa aikana.
Minulla on työnantajan vähän tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin se, miten Riitta selviää kissansa kuolemsta tai Reino vaimonsa sivusuhteesta. On katsos sellainen kuin firma pyöritettävänä ja jos rupean jokaista surua terapoimaan, meillä ei kohta ole rahaa, jolla maksaa ne teidän saikkunne. Tai edes palkkanne. On meillä työnantajillakin elämässä kaikenlaista, mutta firmaa ei tuosta vaan voi jättää, jos on vähän surullinen.
Juuri tällainen empatiaköyhä ja lyhytnäköinen asenne johti omalla kohdallani siihen, että sinnittelin kunnes tuli totaaliromahdus ja vuosien sairaslomakierre. Kalliiksi tuli työnantajalle ja nyt työeläkejärjestelmälle kun tila pääsi kroonistumaan. Jos olisi annettu heti alkuun syyllistämättä aikaa levätä ja myönnetty terapiaa, niin olisin luultavasti tänä päivänä yhä terve ja työkykyinen.
No minäpä jään tästä vuodeksi saikulle, kun marsuni kuoli ja olen niin shokissa. Tsemppiä töihinne!Kai siellä joku joskus muistaa palkatkin laitta maksuun. Ehkä.
No siinähän jäät, jos todella olet vuoden työkyvytön marsun kuoleman jälkeen. En ymmärrä miten saat 10 työpäivästä kokonaisen vuoden käännettyä? Tai elämänkumppanista tehtyä marsun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi niinkään varma, että työterveys tai varsinkaan työnantaja hyväksyy "sairaus"loman syyksi sen, että aikuinen ihminen ei pysty elämään normaalien elämänmuutosten kanssa. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu eikä ole työnantajan tehtävä maksaa siitä, että sinä et osaa erottaa työtä ja vapaa-aikaa toisistaan.
Ei avioero ole mikään normaali elämänmuutos tavalliselle ihmiselle. Vaan iso shokki ja menetys. Varsinkin jos taustalla on toisen pettämistä yms. Kertoo paljon sanojasta, jos pitää avioeroa tavallisena.
Kai minä sitten olen epätavallinen ihminen, kun pystyin eroamaan ihan sulassa sovussa ilman shokkia. Yhdessä puhuimme exän kanssa asiat halki ja totesimme, että nyt jatkamme eri teille. Töihin menin ihan normaalisti seuraavana päivänä, koska olin vain hieman surullinen en suinkaan pois tolaltani. Ja meitä epätavallisia ihmisiä on aika paljon. Tuttavapiirissä tiedän vain yhden tapauksen, jossa ero johti tilanteeseen, että työkyky meni viikoiksi. Ja aika moni tuttuni on käynyt läpi eron, osa usemmankin.
Uutisisku: ihmiset ovat erilaisia. Ja kaikkia tarvitaan. Ehkä sinä saat syövän jota "kenelläkään muulla tutullasi" ei ole. Oletko itse sitten siksi jotenkin huonompi ihminen? Et, se vaan sattui olemaan sinun ristisi. Kaikilla on omansa. Lopeta siis ylemmyydentuntoinen arvostelu.
Uutisisku: Juuri sitä tuossa yrittettiin kertoa, että ihmiset ovat erilaisia. Tämä yksi kun väitti, että tavalliselle ihmiselle ero on aina shokki. Opettelepa lukemaan kunnolla älä meuhkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Kysehän ei ole niinkään siitä että järkkyykö psyyke vaan siitä, miksi se olisi työnantajan velvollisuus siitä taloudellisesti kärsiä kun kyse tosiaan ei ole sairaudesta. Sen vuoksi tuossa tilanteessa ratkaisu on palkaton vapaa.
Haluaako työnantaja saada työntekijän mahdollisimman pian takaisin kuntoon? Osa teistä työnantajista on kyllä sydämettömiä, näette työntekijät pelkkinä kuluerinä ettekä lainkaan ihmisinä. Tuskin se työntekijä montaa kertaa avioeroaa työsopimuksensa aikana.
Minulla on työnantajan vähän tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin se, miten Riitta selviää kissansa kuolemsta tai Reino vaimonsa sivusuhteesta. On katsos sellainen kuin firma pyöritettävänä ja jos rupean jokaista surua terapoimaan, meillä ei kohta ole rahaa, jolla maksaa ne teidän saikkunne. Tai edes palkkanne. On meillä työnantajillakin elämässä kaikenlaista, mutta firmaa ei tuosta vaan voi jättää, jos on vähän surullinen.
Juuri tällainen empatiaköyhä ja lyhytnäköinen asenne johti omalla kohdallani siihen, että sinnittelin kunnes tuli totaaliromahdus ja vuosien sairaslomakierre. Kalliiksi tuli työnantajalle ja nyt työeläkejärjestelmälle kun tila pääsi kroonistumaan. Jos olisi annettu heti alkuun syyllistämättä aikaa levätä ja myönnetty terapiaa, niin olisin luultavasti tänä päivänä yhä terve ja työkykyinen.
No minäpä jään tästä vuodeksi saikulle, kun marsuni kuoli ja olen niin shokissa. Tsemppiä töihinne!Kai siellä joku joskus muistaa palkatkin laitta maksuun. Ehkä.
No siinähän jäät, jos todella olet vuoden työkyvytön marsun kuoleman jälkeen. En ymmärrä miten saat 10 työpäivästä kokonaisen vuoden käännettyä? Tai elämänkumppanista tehtyä marsun?
Hienoa, että olet noin ymmärtäväinen ja tarvittaessa valmis olemaan vaikka ilman palkkaa, jos työnantajallasi on vähän surua elämässän. Juuri tuollaisia joustavia ja empaattisia työntekijöitä me tarvitsemme!
P.S. Ehkä ihan kaikkea mitä netissä kirjoitellaan ei kannata ottaa sanasta sanaan todesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Kysehän ei ole niinkään siitä että järkkyykö psyyke vaan siitä, miksi se olisi työnantajan velvollisuus siitä taloudellisesti kärsiä kun kyse tosiaan ei ole sairaudesta. Sen vuoksi tuossa tilanteessa ratkaisu on palkaton vapaa.
Haluaako työnantaja saada työntekijän mahdollisimman pian takaisin kuntoon? Osa teistä työnantajista on kyllä sydämettömiä, näette työntekijät pelkkinä kuluerinä ettekä lainkaan ihmisinä. Tuskin se työntekijä montaa kertaa avioeroaa työsopimuksensa aikana.
Minulla on työnantajan vähän tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin se, miten Riitta selviää kissansa kuolemsta tai Reino vaimonsa sivusuhteesta. On katsos sellainen kuin firma pyöritettävänä ja jos rupean jokaista surua terapoimaan, meillä ei kohta ole rahaa, jolla maksaa ne teidän saikkunne. Tai edes palkkanne. On meillä työnantajillakin elämässä kaikenlaista, mutta firmaa ei tuosta vaan voi jättää, jos on vähän surullinen.
Juuri tällainen empatiaköyhä ja lyhytnäköinen asenne johti omalla kohdallani siihen, että sinnittelin kunnes tuli totaaliromahdus ja vuosien sairaslomakierre. Kalliiksi tuli työnantajalle ja nyt työeläkejärjestelmälle kun tila pääsi kroonistumaan. Jos olisi annettu heti alkuun syyllistämättä aikaa levätä ja myönnetty terapiaa, niin olisin luultavasti tänä päivänä yhä terve ja työkykyinen.
No minäpä jään tästä vuodeksi saikulle, kun marsuni kuoli ja olen niin shokissa. Tsemppiä töihinne!Kai siellä joku joskus muistaa palkatkin laitta maksuun. Ehkä.
Jäät sairaslomalle, mikäli olet työsuhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Mitä kadehtimista siinä on, että pystyy eroamaan ilman draamaa ja sekoilua? Eihän kaikki erot edes ole mikään surun paikka. Joskus voi olla puhdas helpostus, että tilanne viimein ratkesi. Omalla kohdalla avioero oli enemmän pettymys kuin suru. Olen exäni kanssa edelleen hyvissä väleissä ja lasten takia olemme yhteydessä useita kertoja viikossa. Ymmärrän, että osalle avioero on kriisi, mutta ei pidä luulla, että ihmisen elämä olisi automaattisesti helppoa, jos hän ei ole ihan kappaleina eron jälkeen.
No miksi sinun kohdalla ero edes olisi ollut kriisi? Eikö tosiaan löydy sympatiaa muille, koska itsellä oli helppoa niin kaikilla muillakin on oltava? AP tuskin olisi tuossa tilanteessa mikäli olisi samanlainen tausta kuin sinulla erossa!
Miksi eron pitäisi aina olla kriisi? Ja, miksi luulet, että ihmisellä, joka selkosuomella kertoi ymmärtävänsä muitakin tilanteita ei olisi empatiaa tai kykyä hahmottaa, että kaikilla ei ole sama tilanne kuin itsellä? Enemmän tästä keskutelusta tulee tunne, että teillä kriiseilijöillä ei ole empatiaa, kun kaikki pyörii sen oman kriisin ympärillä. Sitten huudetaan pää punaisen ja kutsutaan epänormaaliksi ja empatiakyvyttömäksi, jos onkin osannut erota ihan kypsästi ja aikuismaisesti ilman draamaa.
Pointtihan on se, että miten sun helppo ero hyödyttää APta? Tai muita jotka joutuivat hetkellisesti työkyvyttömäksi eron takia? Joo me kaikki tiedetään, että moni eroaa yhtä usein kuin sukkiansa vaihtaa ja osa eroaa ystävinä. Miten helppo ero liittyy aloitukseen?
Eli minäminäminäminä ja minun kriisini pitää olla kymmeniä sivuja vatvonnan aiheena eikä kukan saa kertoa toisenlaisista kokemuksista? Vai mitä yrität sanoa? Keskusteluhan on jo ajat sitten lähtenyt elämään ja polveilemaan, joten miksi juuri minun pitää liittää kaikki mitä sanon aloitukseen?
Sinähän tässä kerroit yksityiskohtaisesti omasta erostasi, me muut yleisellä tasolla eron tuomista sairaslomaseuraamuksista, koska ap kysyi onko mahdollista saada sairaslomaa.
Ja ainakin itse koen tarpeelliseksi lohduttaa rikottua ihmistä kokemuksilla, että myös me muut olemme käyneet saman läpi ja saaneet sitä sairauslomaa. En koskaan näissä tapauksissa lähtisi hieromaan toisen kasvoille "oma eroni oli lähinnä vain pettymys enkä tarvinnut lomia".
Tuo tuntuu raastavalta silloin kun itsellä on kriisi päällä, jos ymmärrät.
Valitettavasti ei se ymmärrä, ei ehkä mitään muutakaan
Kertoi ymmärtävänsä, mutta sinä haluat tahallasi jättää osan kerrotusta huomiotta, jotta pääset laukomaan "älykkäitä" yhden rivin viestejäsi. Hupi se on tuokin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Mitä kadehtimista siinä on, että pystyy eroamaan ilman draamaa ja sekoilua? Eihän kaikki erot edes ole mikään surun paikka. Joskus voi olla puhdas helpostus, että tilanne viimein ratkesi. Omalla kohdalla avioero oli enemmän pettymys kuin suru. Olen exäni kanssa edelleen hyvissä väleissä ja lasten takia olemme yhteydessä useita kertoja viikossa. Ymmärrän, että osalle avioero on kriisi, mutta ei pidä luulla, että ihmisen elämä olisi automaattisesti helppoa, jos hän ei ole ihan kappaleina eron jälkeen.
No miksi sinun kohdalla ero edes olisi ollut kriisi? Eikö tosiaan löydy sympatiaa muille, koska itsellä oli helppoa niin kaikilla muillakin on oltava? AP tuskin olisi tuossa tilanteessa mikäli olisi samanlainen tausta kuin sinulla erossa!
Miksi eron pitäisi aina olla kriisi? Ja, miksi luulet, että ihmisellä, joka selkosuomella kertoi ymmärtävänsä muitakin tilanteita ei olisi empatiaa tai kykyä hahmottaa, että kaikilla ei ole sama tilanne kuin itsellä? Enemmän tästä keskutelusta tulee tunne, että teillä kriiseilijöillä ei ole empatiaa, kun kaikki pyörii sen oman kriisin ympärillä. Sitten huudetaan pää punaisen ja kutsutaan epänormaaliksi ja empatiakyvyttömäksi, jos onkin osannut erota ihan kypsästi ja aikuismaisesti ilman draamaa.
Pointtihan on se, että miten sun helppo ero hyödyttää APta? Tai muita jotka joutuivat hetkellisesti työkyvyttömäksi eron takia? Joo me kaikki tiedetään, että moni eroaa yhtä usein kuin sukkiansa vaihtaa ja osa eroaa ystävinä. Miten helppo ero liittyy aloitukseen?
Eli minäminäminäminä ja minun kriisini pitää olla kymmeniä sivuja vatvonnan aiheena eikä kukan saa kertoa toisenlaisista kokemuksista? Vai mitä yrität sanoa? Keskusteluhan on jo ajat sitten lähtenyt elämään ja polveilemaan, joten miksi juuri minun pitää liittää kaikki mitä sanon aloitukseen?
Sinähän tässä kerroit yksityiskohtaisesti omasta erostasi, me muut yleisellä tasolla eron tuomista sairaslomaseuraamuksista, koska ap kysyi onko mahdollista saada sairaslomaa.
Ja ainakin itse koen tarpeelliseksi lohduttaa rikottua ihmistä kokemuksilla, että myös me muut olemme käyneet saman läpi ja saaneet sitä sairauslomaa. En koskaan näissä tapauksissa lähtisi hieromaan toisen kasvoille "oma eroni oli lähinnä vain pettymys enkä tarvinnut lomia".
Tuo tuntuu raastavalta silloin kun itsellä on kriisi päällä, jos ymmärrät.
Lässyttämisen sijaan voisit edes lukea kunnolla sen minun viestini. Kerroin siinä ihan selkeällä suomen kielellä ymmärtäväni myös erilaisia tilanteita. Sinulta se ei näköjään luonnistu, kun hirveä syyllistäminen ja paasaminen päällä heti, jos jollain on muutakin sanottavaa kuin "voi voi ap miten kurjaa, kyllä sinä varmasti saat palkallista saikkua vaikka loppuelämäksesi jos vain pyydät". Auttaako tuollainen väärän tiedon levittäminen sinun mielestäsi oikeasti?
Kuka on puhunut loppuelämän saikusta. :D Miksi pitää liioitella aina? Kuten moni on kirjoittanut, pari viikkoa saikkua on yleinen stressitilan aiheuttamaan unettomuuteen ellei kohdalla satu tunnekylmä työnarkomaanilääkäri. Syitä voi olla monia mikä tuon stressitilan laukaisee. Ja on ihan faktatietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Kysehän ei ole niinkään siitä että järkkyykö psyyke vaan siitä, miksi se olisi työnantajan velvollisuus siitä taloudellisesti kärsiä kun kyse tosiaan ei ole sairaudesta. Sen vuoksi tuossa tilanteessa ratkaisu on palkaton vapaa.
Haluaako työnantaja saada työntekijän mahdollisimman pian takaisin kuntoon? Osa teistä työnantajista on kyllä sydämettömiä, näette työntekijät pelkkinä kuluerinä ettekä lainkaan ihmisinä. Tuskin se työntekijä montaa kertaa avioeroaa työsopimuksensa aikana.
Minulla on työnantajan vähän tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin se, miten Riitta selviää kissansa kuolemsta tai Reino vaimonsa sivusuhteesta. On katsos sellainen kuin firma pyöritettävänä ja jos rupean jokaista surua terapoimaan, meillä ei kohta ole rahaa, jolla maksaa ne teidän saikkunne. Tai edes palkkanne. On meillä työnantajillakin elämässä kaikenlaista, mutta firmaa ei tuosta vaan voi jättää, jos on vähän surullinen.
Ei sinun tarvitsekaan niitä miettiä ja terapoida. Siitä sinun kannattaa olla kiinnostunut, että hyvä työntekijä selviytyy takaisin työelämään kriisin jälkeen. Se ei välttämättä onnistu, jos menee asunto ja kaikki muukin alta vielä kaiken päälle. Ja kuten sanottu, Kela sen sairausajan toimeentulon lopulta maksaa. Oletan sitä paitsi, että sinunkin yrityksessäsi sairauslomat johtuvat useammin muusta kuin surusta.
Sori, mutta työntekijöiden yksityisasiat, kuten asuminen eivät ole minun päänsärkyni. Haet Kelasta toimeentulotukea, jos et muuten pärjää. Ei Suomessa ketään kokonaan rahattoamaksi jätetä ja minulla on pätevät sijaiset sinun töitäsi tekemään. En siis koe velvollisuudekseni ottaa vastuuta sinun selviämisestäsi. Se on sinun oma hommasi.
Sinun ei tarvitsekaan niistä huolehtia, mutta monen pointti tässä ketjussa on ollut, että ilman rahaa pitää selvitä kriiseistä tai siis omalla rahalla. Sitä ei kaikilla ole takataskussa, ja on yhteiskunnan etu, että sellaisetkin selviävät takaisin työelämään. Se on sitten eri juttu, jos halutaan siirtää sairausajan toimeentulo kokonaan Kelalle. Jostain sen on kuitenkin tultava, muuten ollaan pulassa koko yhteiskunta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Kysehän ei ole niinkään siitä että järkkyykö psyyke vaan siitä, miksi se olisi työnantajan velvollisuus siitä taloudellisesti kärsiä kun kyse tosiaan ei ole sairaudesta. Sen vuoksi tuossa tilanteessa ratkaisu on palkaton vapaa.
Haluaako työnantaja saada työntekijän mahdollisimman pian takaisin kuntoon? Osa teistä työnantajista on kyllä sydämettömiä, näette työntekijät pelkkinä kuluerinä ettekä lainkaan ihmisinä. Tuskin se työntekijä montaa kertaa avioeroaa työsopimuksensa aikana.
Minulla on työnantajan vähän tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin se, miten Riitta selviää kissansa kuolemsta tai Reino vaimonsa sivusuhteesta. On katsos sellainen kuin firma pyöritettävänä ja jos rupean jokaista surua terapoimaan, meillä ei kohta ole rahaa, jolla maksaa ne teidän saikkunne. Tai edes palkkanne. On meillä työnantajillakin elämässä kaikenlaista, mutta firmaa ei tuosta vaan voi jättää, jos on vähän surullinen.
Juuri tällainen empatiaköyhä ja lyhytnäköinen asenne johti omalla kohdallani siihen, että sinnittelin kunnes tuli totaaliromahdus ja vuosien sairaslomakierre. Kalliiksi tuli työnantajalle ja nyt työeläkejärjestelmälle kun tila pääsi kroonistumaan. Jos olisi annettu heti alkuun syyllistämättä aikaa levätä ja myönnetty terapiaa, niin olisin luultavasti tänä päivänä yhä terve ja työkykyinen.
No minäpä jään tästä vuodeksi saikulle, kun marsuni kuoli ja olen niin shokissa. Tsemppiä töihinne!Kai siellä joku joskus muistaa palkatkin laitta maksuun. Ehkä.
Jäät sairaslomalle, mikäli olet työsuhteessa?
Niin? Tuliko sinulle oikeasti uutena tietona, että aika monikin työnantaja on työsuhteessa? Ja kyllä yrittäjäkin voi sairauslomalle jäädä, jos et sitä vielä tiennyt.
Unettomuus käy Kelalle s-loman syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Kysehän ei ole niinkään siitä että järkkyykö psyyke vaan siitä, miksi se olisi työnantajan velvollisuus siitä taloudellisesti kärsiä kun kyse tosiaan ei ole sairaudesta. Sen vuoksi tuossa tilanteessa ratkaisu on palkaton vapaa.
Haluaako työnantaja saada työntekijän mahdollisimman pian takaisin kuntoon? Osa teistä työnantajista on kyllä sydämettömiä, näette työntekijät pelkkinä kuluerinä ettekä lainkaan ihmisinä. Tuskin se työntekijä montaa kertaa avioeroaa työsopimuksensa aikana.
Viime syksynä työkaveri kahvipöydässä valitti,kun joutui maksamaan avioerostaan 150 euroa. Työnantaja totesi, että ei tuo vielä mitään, minä maksoin sinun avioerostasi yli 1900 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Kysehän ei ole niinkään siitä että järkkyykö psyyke vaan siitä, miksi se olisi työnantajan velvollisuus siitä taloudellisesti kärsiä kun kyse tosiaan ei ole sairaudesta. Sen vuoksi tuossa tilanteessa ratkaisu on palkaton vapaa.
Haluaako työnantaja saada työntekijän mahdollisimman pian takaisin kuntoon? Osa teistä työnantajista on kyllä sydämettömiä, näette työntekijät pelkkinä kuluerinä ettekä lainkaan ihmisinä. Tuskin se työntekijä montaa kertaa avioeroaa työsopimuksensa aikana.
Minulla on työnantajan vähän tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin se, miten Riitta selviää kissansa kuolemsta tai Reino vaimonsa sivusuhteesta. On katsos sellainen kuin firma pyöritettävänä ja jos rupean jokaista surua terapoimaan, meillä ei kohta ole rahaa, jolla maksaa ne teidän saikkunne. Tai edes palkkanne. On meillä työnantajillakin elämässä kaikenlaista, mutta firmaa ei tuosta vaan voi jättää, jos on vähän surullinen.
Ei sinun tarvitsekaan niitä miettiä ja terapoida. Siitä sinun kannattaa olla kiinnostunut, että hyvä työntekijä selviytyy takaisin työelämään kriisin jälkeen. Se ei välttämättä onnistu, jos menee asunto ja kaikki muukin alta vielä kaiken päälle. Ja kuten sanottu, Kela sen sairausajan toimeentulon lopulta maksaa. Oletan sitä paitsi, että sinunkin yrityksessäsi sairauslomat johtuvat useammin muusta kuin surusta.
Sori, mutta työntekijöiden yksityisasiat, kuten asuminen eivät ole minun päänsärkyni. Haet Kelasta toimeentulotukea, jos et muuten pärjää. Ei Suomessa ketään kokonaan rahattoamaksi jätetä ja minulla on pätevät sijaiset sinun töitäsi tekemään. En siis koe velvollisuudekseni ottaa vastuuta sinun selviämisestäsi. Se on sinun oma hommasi.
Sinun ei tarvitsekaan niistä huolehtia, mutta monen pointti tässä ketjussa on ollut, että ilman rahaa pitää selvitä kriiseistä tai siis omalla rahalla. Sitä ei kaikilla ole takataskussa, ja on yhteiskunnan etu, että sellaisetkin selviävät takaisin työelämään. Se on sitten eri juttu, jos halutaan siirtää sairausajan toimeentulo kokonaan Kelalle. Jostain sen on kuitenkin tultava, muuten ollaan pulassa koko yhteiskunta.
Miksi luulet, että tarvitsee selvitä ilman rahaa? Kelahan maksaa saikkurahat, jos saikku ei ole palkallista. Ja jos nyt sitäkään ei saa niin onhan meillä toimeentulotuki olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Kysehän ei ole niinkään siitä että järkkyykö psyyke vaan siitä, miksi se olisi työnantajan velvollisuus siitä taloudellisesti kärsiä kun kyse tosiaan ei ole sairaudesta. Sen vuoksi tuossa tilanteessa ratkaisu on palkaton vapaa.
Haluaako työnantaja saada työntekijän mahdollisimman pian takaisin kuntoon? Osa teistä työnantajista on kyllä sydämettömiä, näette työntekijät pelkkinä kuluerinä ettekä lainkaan ihmisinä. Tuskin se työntekijä montaa kertaa avioeroaa työsopimuksensa aikana.
Minulla on työnantajan vähän tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin se, miten Riitta selviää kissansa kuolemsta tai Reino vaimonsa sivusuhteesta. On katsos sellainen kuin firma pyöritettävänä ja jos rupean jokaista surua terapoimaan, meillä ei kohta ole rahaa, jolla maksaa ne teidän saikkunne. Tai edes palkkanne. On meillä työnantajillakin elämässä kaikenlaista, mutta firmaa ei tuosta vaan voi jättää, jos on vähän surullinen.
Juuri tällainen empatiaköyhä ja lyhytnäköinen asenne johti omalla kohdallani siihen, että sinnittelin kunnes tuli totaaliromahdus ja vuosien sairaslomakierre. Kalliiksi tuli työnantajalle ja nyt työeläkejärjestelmälle kun tila pääsi kroonistumaan. Jos olisi annettu heti alkuun syyllistämättä aikaa levätä ja myönnetty terapiaa, niin olisin luultavasti tänä päivänä yhä terve ja työkykyinen.
No minäpä jään tästä vuodeksi saikulle, kun marsuni kuoli ja olen niin shokissa. Tsemppiä töihinne!Kai siellä joku joskus muistaa palkatkin laitta maksuun. Ehkä.
No siinähän jäät, jos todella olet vuoden työkyvytön marsun kuoleman jälkeen. En ymmärrä miten saat 10 työpäivästä kokonaisen vuoden käännettyä? Tai elämänkumppanista tehtyä marsun?
Hienoa, että olet noin ymmärtäväinen ja tarvittaessa valmis olemaan vaikka ilman palkkaa, jos työnantajallasi on vähän surua elämässän. Juuri tuollaisia joustavia ja empaattisia työntekijöitä me tarvitsemme!
P.S. Ehkä ihan kaikkea mitä netissä kirjoitellaan ei kannata ottaa sanasta sanaan todesta
Hanki sijainen lomasi ajaksi kuka laittaa palkat maksuun ellet itse siihen kykene etänä kotona. Ei ole niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan kadehdin näitä "suru ei ole sairaus joten töihin siitä" ihmisiä. Heillä mahtaa olla helppo elämä, koska mieli ei järky ja psyyke ei hajoa edes elämän suurimmista kriiseistä ja elämänmuutoksista, joita avioerot yleensä sisältää?
Kysehän ei ole niinkään siitä että järkkyykö psyyke vaan siitä, miksi se olisi työnantajan velvollisuus siitä taloudellisesti kärsiä kun kyse tosiaan ei ole sairaudesta. Sen vuoksi tuossa tilanteessa ratkaisu on palkaton vapaa.
Haluaako työnantaja saada työntekijän mahdollisimman pian takaisin kuntoon? Osa teistä työnantajista on kyllä sydämettömiä, näette työntekijät pelkkinä kuluerinä ettekä lainkaan ihmisinä. Tuskin se työntekijä montaa kertaa avioeroaa työsopimuksensa aikana.
Viime syksynä työkaveri kahvipöydässä valitti,kun joutui maksamaan avioerostaan 150 euroa. Työnantaja totesi, että ei tuo vielä mitään, minä maksoin sinun avioerostasi yli 1900 euroa.
Hyvää perspektiiviä saikuttajille.
Sori, mutta työntekijöiden yksityisasiat, kuten asuminen eivät ole minun päänsärkyni. Haet Kelasta toimeentulotukea, jos et muuten pärjää. Ei Suomessa ketään kokonaan rahattoamaksi jätetä ja minulla on pätevät sijaiset sinun töitäsi tekemään. En siis koe velvollisuudekseni ottaa vastuuta sinun selviämisestäsi. Se on sinun oma hommasi.