Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arhimäen teko kohdistui seinään ja Purran tekstit ihmisarvoon. Eivät ole vertailukelpoisia.
Älä lässytä. Arhinmäen teko se vasta törkeä olikin. Aivan käsittämätöntä, että kaupungin apulaispormestari töhrii graffitilla julkisia tiloja ja sen jälkeen maksattaa koko lystin veronmaksajien rahoilla. Sen jälkeen jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Only in Finland.
Sinusta seinä on arvokkaampi kuin ihmisarvo? Tämä selittää kyllä monta asiaa persuista ja äänestäjistään.
Arhinmäki haaskasi veronmaksajien rahoja. Nekin rahat olisi voinut käyttää johonkin hyödyllisempään. Veronmaksajat raatavat ja Arhinmäki heittää sitten rahat kankkulan kaivoon. On tosiaan ihmisarvon väheksymistä.
Kyllä hän ne viulut maksaa, kun tukkoinen oikeuslaitos saa asian käsiteltyä. Helppoja virheitä nämä poliitikot näköjään tekee, mutta ura oli siinä. Ei varmaan kuitenkaan presidenttiehdokkaaksi ole ilmoittautumassa.
Maksaa vain koska jäi kiinni. Muuten olisi mennyt kaupunkilaisten piikkiin. Aika monet töhryt on epäilemättä menneet siihen piikkiin, sillä ei näyttänyt ensikertalaisen työltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ollaan menossa kohti nollatoleranssia rasismiin. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu niin kauan kuin Riikka Purra on ministerinä, koska hän ei suostunut irrottautumaan noista kirjoituksistaan. Hänelle ja muille samanmielisille pitää nyt osoittaa, missä menee rajat. Esimerkiksi minkäänlainen halventava nimittely ei ole hyväksyttävää.
"Nollatoleranssi rasismiin" tarkoittaisi helposti sitä, että ulkomaalaisten aiheuttamista uhkista ja ongelmista ei saisi keskustella ollenkaan. Sitäkö haluat?
Olet siis sitä mieltä, että keskustellakseen esimerkiksi integraation esteistä on oltava rasisti? Tai että on pakko syrjiä ulkomaalaistastaisia parantaakseen heidän asemaansa? Avaa vähän, monitulkintaiseksi menee.
Vierailija kirjoitti:
Eihän mihinkään epäkohtiin voi koskaan edes puuttua, jos niistä ei voi rasismin pelossa edes puhua. Vasemmisto painaisi noiden naisten olot vain hiljaa jonnekin piiloon, eikä asioille silloin tehtäisi mitään parannuksia
Tässä melko tyhjentävä vastaus vihreiden Atte Harjanteelta, miksi epäkohtiin ei puututa:
-Aiheena oli mm-keskustelun vaikeus Suomessa.
Purra arvioi, että ilman perussuomalaisia mm-keskustelu olisi ylipäätään melko vähäistä.
- Jos perussuomalaiset eivät puhuisi mm.sta siitä ei tässä maassa juuri vielä puhuttaisi.
"Me tarjoamme paljon tutkimustietoa, sellaisiakin seikkoja, joista ei ole lainkaan puhuttu aiemmin".
-Harjanteen mukaan ongelmien esilletuominen olisi "vihan ruokkimista".
Joten kaikki keskustelu mm.n liittyen, jopa ongelmiin puuttuminen on vihan ruokkimista eli rasismia vihervasemmiston mukaan.
Ei ihme, että Suomi on tässä jamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ollaan menossa kohti nollatoleranssia rasismiin. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu niin kauan kuin Riikka Purra on ministerinä, koska hän ei suostunut irrottautumaan noista kirjoituksistaan. Hänelle ja muille samanmielisille pitää nyt osoittaa, missä menee rajat. Esimerkiksi minkäänlainen halventava nimittely ei ole hyväksyttävää.
"Nollatoleranssi rasismiin" tarkoittaisi helposti sitä, että ulkomaalaisten aiheuttamista uhkista ja ongelmista ei saisi keskustella ollenkaan. Sitäkö haluat?
Tätähän juuri määrätyt tahot haluavat. Että määrätyt ongelmat vaietaan ja määrätyt, heille sopivat, pidetään esillä.
Riikka on ronkkaissut pahaan paikkaan. Siitä nyt vihat.
Artisti-alma nolasi eilen ittensä Pori Jazzeilla, meni huutelemaan vit*ua (vit*u kaatakaa nyt se hallitus) ja paikalla paljon lapsiperheitä. Moni kuuntelija pöyristyi moisesta! Politiikka ei kuulu esiintymislavoille vaikka kuin harmittaa kun ei enää pääse rillutteleen Kesärantaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arhimäen teko kohdistui seinään ja Purran tekstit ihmisarvoon. Eivät ole vertailukelpoisia.
Älä lässytä. Arhinmäen teko se vasta törkeä olikin. Aivan käsittämätöntä, että kaupungin apulaispormestari töhrii graffitilla julkisia tiloja ja sen jälkeen maksattaa koko lystin veronmaksajien rahoilla. Sen jälkeen jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Only in Finland.
Sinusta seinä on arvokkaampi kuin ihmisarvo? Tämä selittää kyllä monta asiaa persuista ja äänestäjistään.
Arhinmäki haaskasi veronmaksajien rahoja. Nekin rahat olisi voinut käyttää johonkin hyödyllisempään. Veronmaksajat raatavat ja Arhinmäki heittää sitten rahat kankkulan kaivoon. On tosiaan ihmisarvon väheksymistä.
Kyllä hän ne viulut maksaa, kun tukkoinen oikeuslaitos saa asian käsiteltyä. Helppoja virheitä nämä poliitikot näköjään tekee, mutta ura oli siinä. Ei varmaan kuitenkaan presidenttiehdokkaaksi ole ilmoittautumassa.
Maksaa vain koska jäi kiinni. Muuten olisi mennyt kaupunkilaisten piikkiin. Aika monet töhryt on epäilemättä menneet siihen piikkiin, sillä ei näyttänyt ensikertalaisen työltä.
Moni poliitikko on maksanut vasta kun on jäänyt kiinni.
Muuten ei olisi tullut senttiäkään vaan ollut hiljaa ja tyytyväinen.
Niin myös Arhinmäki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ollaan menossa kohti nollatoleranssia rasismiin. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu niin kauan kuin Riikka Purra on ministerinä, koska hän ei suostunut irrottautumaan noista kirjoituksistaan. Hänelle ja muille samanmielisille pitää nyt osoittaa, missä menee rajat. Esimerkiksi minkäänlainen halventava nimittely ei ole hyväksyttävää.
"Nollatoleranssi rasismiin" tarkoittaisi helposti sitä, että ulkomaalaisten aiheuttamista uhkista ja ongelmista ei saisi keskustella ollenkaan. Sitäkö haluat?
Tätähän juuri määrätyt tahot haluavat. Että määrätyt ongelmat vaietaan ja määrätyt, heille sopivat, pidetään esillä.
Riikka on ronkkaissut pahaan paikkaan. Siitä nyt vihat.
Millä tavalla ampumisfantasiat tai säkiksi haukkuminen avaavat m-muuton ongelmia tai muuttajien oloja tavalla, jota ei muuten tavoittaisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säkkiepisodissa kiinnittäisin huomiota siihen, että vain vasemmisto on puhunut tämän yhteydessä jätesäkeistä ja roskista.
Oikeisto on puhunut yleisesti säkistä viittaamatta missään roskiin tai jätteisiin, se on vain vasemmiston käyttämää kieltä. Termiä säkki käytetään yleisesti myös muodottomista naisten vaatteista tai viitataan säkkikankaaseen.
Sinänsä ymmärrän vasemmiston hairahsuksen jätesäkeistä puhumiseen, sillä kieltämättä mustat kaavut näyttävät niiltä.
Tietenkin kiinnittivät huomiota sanaan "säkki" koska sillä saa käännettyä asian negatiiviseksi ja Purra vastaan.
Kun eivät oikein muutakaan keksi. Heikkoa esitystä.Mahtaa vihervassarin elämä olla kovaa, kun ovat täynnä vihaa milloin ketäkin kohtaa. Kannattaisi laittaa netti kiinni ja mennä ulos kuuntelemaan linnun laulua ja miettimään ihan jotain muuta kuin politiikkaa. Maanantaina sitten taas töihin tienaamaan veroja yhteiseen kassaan.
Näin minäkin nyt teen. Kiitos seurasta.
Kyllähän sen huomasi jo noissa poliittisissa keskusteluista kuinka vihaisia ja jopa agressiivisia olivat. Mariinia myöten. Täysin epäasiallista huutoa, toisten keskeyttämistä ja päällepuhumista.
Toimittajat eivät uskaltaneet tehdä mitän tai eivät halunneet.
Kovalla äänellä ja päällepainamisella saavat asiansa esiin.Ihmettelin monesti, että tämmöiseksikö on suomalainen politiikka ja keskustelukulttuuri mennyt.
Tuskin olen ainoa
Tämä negatiivisuus, aggressiivisuus ja fanaattisuus on pistänyt silmään uudessa sukupolvessa. Ei ole tervettä eikä rakentavaa. Politiikka on aina kompromisseja eikä sovi heikkohermoisille tai herkkähipiäisille. Näin kova vihamielisyys vaikuttanee negatiivisesti koko elämään.
Sauri on harvoja järkeviä ja asiapohjalla toimivia, mutta onkin vanhenpaa polvea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoajan vasemmisto on nimenomaan painottanut tasa-arvo mm. Ajanut trans ihmisten asemaan parannusta sekä tukemalla tasa-arvoista avioliittoa jossa samaa sukupuoltaolevat voivat mennä naimisiin. Oppositiossa perussuomalaiset ovat vastustaneet näitä.
Totta.
Ja nyt sitten ei voidakaan mitenkään tarttua näiden musliminaisten tasa-aroisen aseman hoitamiseen?
Kun vasemmisto on noin innokkaasti tarttunutta hoitanut trans-ihmisten ym. tasa-arvoon, niin laittakoon sitten seuraavaksi musliminaisten asiat kuntoon.
Purra ja petussuomalaiset tuskin sitä vastustaa.
Ja vaikka vastustaisikin, niin saittehan te silti trans-ihmisten ja muiden vastaavien asiat kuntoon.Kannattaisi ainakin yrittää, että edes jotain tapahtuisi edistystä.
Voiko sen tehdä, kun ei ole hallituksessa vaan oppositiossa?
Oppositiossahan voivat ainakin pitää kovaa ääntä tästä asiasta.
Mutta kun ei taida musliminaisten asema kiinnostaa. Kun vaan puolustellaan, että itsehän he haluavat niihin kaapuihin pukeutua. Eikä haluta nähdä asian ydintä miksi. Kun naiset eivät voi muuta kuin alistua.Ehkä eivät saa siitä niin paljon tykkäyksiä somessa tms.
Kuin näistä trans-jutuista.Mutta eikös nyt hallituksen täytyisi pitää siitä kovaa ääntä? Hallituksessa istuva uusi ministerihän tästä kirjoitteli. Nyt olisi näytön paikka niillä, jotka sen vallan sai.
Tyypillinen vassari.
"Tehkää muut, mä en viitti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summa summarum, eipä löydy persuista ketään, jolla olisi terve itsetunto ja normaali ihmiskäsitys. Sitä se alhainen ÄO teettää.
Kun lukee persujen kirjoituksia ja ihan nyt lähiaikoinakin esillä olleita julkisia ulostuloja, niin ei voi kuin ihmetellä. Ihan tosissaan puhuvat ajojahdista ja siitä millainen olisi oikea tapa uutisoida heidän asioista. Eivät oikeasti huomaa omaa osuuttaan yhtään missään. Kaikenlainen älykkyys ja vastuu omista sanoista ja teoista huutaa poissaoloaan.
Tässä on kyse demokratiasta. Vasemmisto ei halua kunnioittaa demokratiaa, vaan haluaa yksipuolisesti vain säilyttää oman valtansa äänestystuloksesta piittaamatta
Katuukohan kukaan, että äänesti Purraa? Nyt kun tietää, miten hän oikeasti ajattelee? Hän oli 15 vuottakin sitten jo aikuinen, yli kolmekymppinen, joten sitä tekstiä ei voi selittää nuoruuden ajattelemattomuudella.
Ai kuten Marin vastusti twitterissä lääketeollisuutta ja sanoi rokotusten olevan huuhaata n.5v sitten? Eli juuri ennenkuin astui itselleen aivan liian suuriin PM saappaisiin ja löi kuitenkin läpi pakkorokotukset ja lampaat määki hyväksyvästi kuorossa?
Vierailija kirjoitti:
Artisti-alma nolasi eilen ittensä Pori Jazzeilla, meni huutelemaan vit*ua (vit*u kaatakaa nyt se hallitus) ja paikalla paljon lapsiperheitä. Moni kuuntelija pöyristyi moisesta! Politiikka ei kuulu esiintymislavoille vaikka kuin harmittaa kun ei enää pääse rillutteleen Kesärantaan.
Mitä olen Almaa seurannut, vai kassi taitaa tulla perässä. Vaikuttaa täydeltä tomppelilta.
Niin ruma, että pahaa tekee edes katsoa sitä. Kuka tuollaista les poa edes kuuntelee, tai
edes katsoo. Eihän sillä ole mitään tapoja. Tuskin tietää ällötys, mitä on politiikka.
Ymmärrys hoi, äly älä jätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ollaan menossa kohti nollatoleranssia rasismiin. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu niin kauan kuin Riikka Purra on ministerinä, koska hän ei suostunut irrottautumaan noista kirjoituksistaan. Hänelle ja muille samanmielisille pitää nyt osoittaa, missä menee rajat. Esimerkiksi minkäänlainen halventava nimittely ei ole hyväksyttävää.
"Nollatoleranssi rasismiin" tarkoittaisi helposti sitä, että ulkomaalaisten aiheuttamista uhkista ja ongelmista ei saisi keskustella ollenkaan. Sitäkö haluat?
Tätähän juuri määrätyt tahot haluavat. Että määrätyt ongelmat vaietaan ja määrätyt, heille sopivat, pidetään esillä.
Riikka on ronkkaissut pahaan paikkaan. Siitä nyt vihat.
Ruotsissa toimittiin koko 2000-luku juuri noin, mistään ongelmista ei saanut keskustella julkisesti koska rasismi. Ainoa sitä yrittänyt puolue eristettiin poliittisesti. Nyt maassa pommit paukkuvat ja aseet puhuvat joka päivä ja siitä on tullut jengiväkivallan ykkönen koko Euroopassa.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän se sanoo lapsilleen tästä? Äitiä huvitti potkia n******ä kun te olitte pikkuisia, ja kyllä vieläkin. Kiva mennä kouluun varmasti. Tai yhtään mihinkään.
Kuinka joku voi olla näin lapsellinen ja pistää tällaisen kommentin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Summa summarum, eipä löydy persuista ketään, jolla olisi terve itsetunto ja normaali ihmiskäsitys. Sitä se alhainen ÄO teettää.
Kun lukee persujen kirjoituksia ja ihan nyt lähiaikoinakin esillä olleita julkisia ulostuloja, niin ei voi kuin ihmetellä. Ihan tosissaan puhuvat ajojahdista ja siitä millainen olisi oikea tapa uutisoida heidän asioista. Eivät oikeasti huomaa omaa osuuttaan yhtään missään. Kaikenlainen älykkyys ja vastuu omista sanoista ja teoista huutaa poissaoloaan.
Tässä on kyse demokratiasta. Vasemmisto ei halua kunnioittaa demokratiaa, vaan haluaa yksipuolisesti vain säilyttää oman valtansa äänestystuloksesta piittaamatta
Katuukohan kukaan, että äänesti Purraa? Nyt kun tietää, miten hän oikeasti ajattelee? Hän oli 15 vuottakin sitten jo aikuinen, yli kolmekymppinen, joten sitä tekstiä ei voi selittää nuoruuden ajattelemattomuudella.
Ai kuten Marin vastusti twitterissä lääketeollisuutta ja sanoi rokotusten olevan huuhaata n.5v sitten? Eli juuri ennenkuin astui itselleen aivan liian suuriin PM saappaisiin ja löi kuitenkin läpi pakkorokotukset ja lampaat määki hyväksyvästi kuorossa?
Ja tämäkin kritiikki sivuutettiin, koska "naisviha".
Kumma kun täysin aiheetonkin kritiikki purran kohdalla ei olekaan "naisvihaa".
Ei se ole mikään ajojahti, vaan Purran ideologia, arvomaailma, blogit, mielipiteet ja ajatukset sopivat hyvin Persujen arvomaailmaa, jolla Purra pääsi etenemään puolueessa puh.johtajaksi, k.edustajaksi ja sieltä ministeriksi.
Ikävää vain, ettei hänen ideologialle ja arvomaailmalle ole käyttöä sivistyneessä ja demokratiassa valtiossa, eikä suurin osa suomalaista jaa hänen arvopohjaansa tai rasistisia mielipiteitä (persujen kannatus 20% ja nukkuvat äänestäjiä n. 30%) ja siksi Purra saa arvostelua, eikä häntä tulla hyväksymään ministerinä, valtion tai kuntien viranhaltijana tai työssä yksityissektorilla.
Se on Suomelle maakuva haitta ja yrityksille yritysimago haitta.
Purran CV kertoo omaa tarinaansa, hän ei ole ollut päivääkään normaalissa palkkatyössä, ainakaan siitä ei ole maintaa cv:ssä.
Rasismille ei ole sijaa eikä hyväksyntää missään luottamustehtävässä, jota k.edustajan ja ministerin työ on tai yrityselämässä.
Purra on ihan itse tehnyt tietoisen valinnan idologiansa valinnassa, josta hän kärsii nyt seuraukset tai persujen pitäisi muuttaa kokonaan Suomen yhteiskuntajärjedtelmä ja saada 100% kannatus.
Ottasitko sinä ap. Purran töihin tai yhteistyökumppaniksi?
Vierailija kirjoitti:
Artisti-alma nolasi eilen ittensä Pori Jazzeilla, meni huutelemaan vit*ua (vit*u kaatakaa nyt se hallitus) ja paikalla paljon lapsiperheitä. Moni kuuntelija pöyristyi moisesta! Politiikka ei kuulu esiintymislavoille vaikka kuin harmittaa kun ei enää pääse rillutteleen Kesärantaan.
Alma taisi saada hyvät almut kesärannan kavereilta. Ei yllätä että harmittaa.
40 miljardilla saa paljon kavereita. Ei kuitenkaan niiden takaisinmaksajista.
Tällaiset kannanotot eivät tietysti kuulu ammattiesiintyjän repertuaariin. Yleisössä häntä on ollut rahoittamassa takuulla myös oikeiston kannattajia, mutta näitä rahoittajia ei ole enää seuraavilla keikoilla kun aukoo päätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arhimäen teko kohdistui seinään ja Purran tekstit ihmisarvoon. Eivät ole vertailukelpoisia.
Älä lässytä. Arhinmäen teko se vasta törkeä olikin. Aivan käsittämätöntä, että kaupungin apulaispormestari töhrii graffitilla julkisia tiloja ja sen jälkeen maksattaa koko lystin veronmaksajien rahoilla. Sen jälkeen jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Only in Finland.
Sinusta seinä on arvokkaampi kuin ihmisarvo? Tämä selittää kyllä monta asiaa persuista ja äänestäjistään.
Ja sulla sitä rahaa ja ihmisarvoa riittää jakaa omasta pussista?
Jo on aikoihin eletty, kun kaupungin apulaispormestari töhrii seiniä ja kaupunkilaiset maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Ketkäs ne istuivat Sipilän kanssa hallituksessa kun 2015 tänne päästettiin niitä maahantulijoita. Olipa Soini jopa ulkoministerinä silloin. 2017 saatiin Turussa kokea seuraukset näistä mahtipäätöksistä. Ja köyhiä kyykytettiin aktiivimallilla jo tuolloin. Näihin aikoihin en ainakaan enää haikaile. Persut petti jo silloin.
Eikö se Soini nyt olekaan semmoinen parempi persu? Semmoinen leppoisa fistpump hahmo rukousaamiaisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ollaan menossa kohti nollatoleranssia rasismiin. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu niin kauan kuin Riikka Purra on ministerinä, koska hän ei suostunut irrottautumaan noista kirjoituksistaan. Hänelle ja muille samanmielisille pitää nyt osoittaa, missä menee rajat. Esimerkiksi minkäänlainen halventava nimittely ei ole hyväksyttävää.
"Nollatoleranssi rasismiin" tarkoittaisi helposti sitä, että ulkomaalaisten aiheuttamista uhkista ja ongelmista ei saisi keskustella ollenkaan. Sitäkö haluat?
Asiaan liittyy sekä uhkia että mahdollisuuksia, ja niistä molemmista pitää pystyä puhumaan asiallisesti. Ilman rasistista vihaa tai halventavaa nimittelyä.
Ei se kyllä mitään aikaankaan saanut.