Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ei ole ketään, jolle kertoa kun lapsi oppii jotain uutta tai tekee jotain mistä äitinä olen ylpeä
13.07.2023 |
Oli se sitten iso tai pieni asia. Että sanoi ensimmäisen sanansa, otti ensimmäiset askeleet, teki hienon piirustuksen, lauloi päiväkodin juhlassa hienosti, oppi lukemaan, uskalsi ensimmäisen kerran tehdä jonkun pelkäämänsä asian jne. Näitä mistä äitinä on iloinen ja ylpeä. Ja haluaisi jakaa sen ilon jonkun kanssa. Kertoa jollekin, joka iloitsisi asiasta myös. Mutta ei ole ketään. Ystäviä, työkavereita ja muita tällaiset asiat oikeasti harvemmin kiinnostaa. Mutta kun lapsen isääkään tai isovanhempiakaan ei kiinnosta, niin ei ole ketään. Saatan heille kyllä kertoa tällaisia asioita, joskus, mutta vaihtavat aina puheenaihetta tai eivät vastaa mitään. En juuri enää edes yritä. Jos ei kiinnostaa niin minkä sille voin.
Onko teillä muilla äideillä kaikilla joku, jolle voisi ylpeänä kertoa lapsesta tuollaisia asioita?
Kommentit (102)
Ihanasti puhut ylpeydellä lapsestasi Tiedän tuon tunteen, oman lapsen saavutuksista on eri tavalla ylpeä kuin omistaan ja itse haluan aina kertoa heti siskolleni (myös lapsen kummitäti) ja äidilleni uusista taidoista ja lapsen tekemisistä. Luonnollista tuommoinen halu on kun rakastaa jälkeläistään. Pahoittelen, ettei sinulla ole ketään, jonka kanssa näitä jakaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä ne jutut yleensä ketään oikeasti kiinnosta. Muuta kuin sitä vanhempaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulla ole ystäviä? Etkö käynyt vauva-aikana missään tapaamassa muita äitejä?
On minulla ystäviä ja äitikaverikin. Mutta ihan oikeasti heitä ei kiinnosta joku sellainen, että miten hienosti minun lapsi oppi piirtämään ihmisen tai miten hienosti uskalsi laulaa päiväkodin juhlassa, vaikka jännitti sitä paljon etukäteen. Ja ymmärrä kyllä, että ei sellaiset ystäviä oikein kiinnosta. En syytä heitä tästä yhtään.
Ap
Oi, onpa sinulla kurja tilanne.
Mun aviomies, lasteni isä, kuoli jokunen vuosi sitten. Toinen lapsista oli silloin 2v ja toinen 4v. Eli juuri siinä iässä, että koko ajan oppii jotain ja tekee kaikkea ihanaa. Mä otan tosi vähän enää kuvia kun ei ole oikein ketään kenelle niitä näyttäisi. Ei kukaan sukulainen halua joka päivä nähdä videota missä lapsi tassuttelee söpöläisenä hiekkarannalla tai ottaa vauhtia keinussa, kompuroi suksilla tai luistimilla jne. Joskus innoissani videoin tai valokuvaan jotain ihanaa tapahtumaa, niin pettymys on valtava kun huomaa, ettei maailmassa ole ketään muuta, joka olisi siitä yhtä innoissaan. Se on vähentänyt kameran käyttöä huomattavasti.
Mummille jonkun kuvan lähettäminen ei vastaa lapsen isälle kuvan lähettämistä. Mummi varmasti niistä kuvista tykkää, mutta itselleen tunne ei ole sama.
Sillein kyllä ymmärrän todellakin miltä sinusta tuntuu. Muuten tota perheenne kuvioo en ymmärrä.
Harmittaa sinun puolestasi.
Ymmärrän tuon tunteen kun ei oikein ole ilon jakajaa. Minullakaan ei aikanaan ollut.
Harmi,ettei lapsen isä ole kovinkaan kiinnostunut. Olen pahoillani puolestasi.
Tuo kirja, päiväkirjan kirjoitus tms lapsesta hyvä idea. Lapsi aikanaan lukee,miten äiti iloinnut hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis hetkonen..... Asut miehen kanssa ja teillä on ollut yhteinen lapsi jo vuosia, mutta ette koskaan puhu siitä lapsesta??? Mistä te sitten puhutte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sulla ole ystäviä? Etkö käynyt vauva-aikana missään tapaamassa muita äitejä?
On minulla ystäviä ja äitikaverikin. Mutta ihan oikeasti heitä ei kiinnosta joku sellainen, että miten hienosti minun lapsi oppi piirtämään ihmisen tai miten hienosti uskalsi laulaa päiväkodin juhlassa, vaikka jännitti sitä paljon etukäteen. Ja ymmärrä kyllä, että ei sellaiset ystäviä oikein kiinnosta. En syytä heitä tästä yhtään.
Ap
Mistä tiedät, ettei kiinnosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oi, onpa sinulla kurja tilanne.
Mun aviomies, lasteni isä, kuoli jokunen vuosi sitten. Toinen lapsista oli silloin 2v ja toinen 4v. Eli juuri siinä iässä, että koko ajan oppii jotain ja tekee kaikkea ihanaa. Mä otan tosi vähän enää kuvia kun ei ole oikein ketään kenelle niitä näyttäisi. Ei kukaan sukulainen halua joka päivä nähdä videota missä lapsi tassuttelee söpöläisenä hiekkarannalla tai ottaa vauhtia keinussa, kompuroi suksilla tai luistimilla jne. Joskus innoissani videoin tai valokuvaan jotain ihanaa tapahtumaa, niin pettymys on valtava kun huomaa, ettei maailmassa ole ketään muuta, joka olisi siitä yhtä innoissaan. Se on vähentänyt kameran käyttöä huomattavasti.
Mummille jonkun kuvan lähettäminen ei vastaa lapsen isälle kuvan lähettämistä. Mummi varmasti niistä kuvista tykkää, mutta itselleen tunne ei ole sama.
Sillein kyllä ymmärrän todellakin miltä sinusta tuntuu. Muuten tota perheenne kuvioo en ymmärrä.
Jaa, ei meidän perheessä mies lähetä mulle lapsesta kuvia enkä minä hänelle. Olisi se outoa, kun kummatkin näkee lapsen ihan livenä ja voi itsekin kuvata. Lähetän kuvia vain mummolle ja hän muistaa aina kiitellä.
Eikös päikyntädit ole sitä varten että heidän kanssaan voi kilpaa hehkuttaa miten taitavasti Isla osaa jo leikata viiva pitkin ja miten hienosti Veeti kävi tänään itse kakalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos minulla olisi mies, jota ei oman lapsen edistysaskeleet, merkkihetket tms. kiinnosta, olisi kyllä entinen mies.
Eipä niitä äiti-ihmisiäkään kiinnosta minun kuulumiseni, olen vela. Lapsensa kuulumisista minun taas pitäisi olla jatkuvasti kiinnostunut. Kun yritän omiani kertoa, alkaa haukottelu ja se lässytys Ai mitä pikku Jessica-Noel -kulta? Äiti tulee leikkiin mukaan lässyn lässyn lää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
harmi. ymmärrän, lapsistani voisin ja saankin onneksi puhua monelle. silti neuvoisin, että älä tänne kirjoita. tulee vain sairaita kommentteja sairailta ihmisvihaajilta.
Vierailija kirjoitti:
Eikös päikyntädit ole sitä varten että heidän kanssaan voi kilpaa hehkuttaa miten taitavasti Isla osaa jo leikata viiva pitkin ja miten hienosti Veeti kävi tänään itse kakalla.
😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mun kaverit, varsinkin ne samanikäisten lasten kautta tulleet äitikaverit on kiinnostuneita ja kehuvat lapsiani. Minäkin kehun ja ihastelen heidän lasten taitoja ja kun nähdään harvemmin, silloin tällöin lähetellään kuvia.
Kun olet kiinnostunut muiden lapsista ja asioista, he usein ovat myös.
Kuulostaapa ikävältä. Mä iloitsen miehen ja molempien isovanhempien kanssa. Ja myös omien sisarusten. Kyllä mun ystävät ja äitikaveritkin ovat kiinnostuneita. Lähetän paljon kuvia ja kerron kuulumisia, kykenen puhumaan muutakin kyllä. Kyllä mä ajattelen, et jos joku mulle iloisena jotain kertoo niin siitä iloitaan yhdessä, vaikka se nyt itselle ei oo mikään mullistava itselle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun kaverit, varsinkin ne samanikäisten lasten kautta tulleet äitikaverit on kiinnostuneita ja kehuvat lapsiani. Minäkin kehun ja ihastelen heidän lasten taitoja ja kun nähdään harvemmin, silloin tällöin lähetellään kuvia.
Kun olet kiinnostunut muiden lapsista ja asioista, he usein ovat myös.
Miksi pitäisi kehua lapsia? Siis joskus tietenkin, mutta miksi pitäisi koko ajan olla kiinnostunut ja kehumassa ja huomioimassa?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun kaverit, varsinkin ne samanikäisten lasten kautta tulleet äitikaverit on kiinnostuneita ja kehuvat lapsiani. Minäkin kehun ja ihastelen heidän lasten taitoja ja kun nähdään harvemmin, silloin tällöin lähetellään kuvia.
Kun olet kiinnostunut muiden lapsista ja asioista, he usein ovat myös.
Olen minä kiinnostunut muiden asioista, olen ystävieni keskuudessa tunnettu siitä että olen se hyvä kuuntelija. Ystävilläni ei ole pieniä lapsia. Ja se äitikaverini, hän haluaa vain puhua omasta lapsestaan. Kuuntelen kyllä ja kehunkin lasta, mutta tämä ei hänen kanssaan toimi toiseen suuntaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun kaverit, varsinkin ne samanikäisten lasten kautta tulleet äitikaverit on kiinnostuneita ja kehuvat lapsiani. Minäkin kehun ja ihastelen heidän lasten taitoja ja kun nähdään harvemmin, silloin tällöin lähetellään kuvia.
Kun olet kiinnostunut muiden lapsista ja asioista, he usein ovat myös.
Miksi pitäisi kehua lapsia? Siis joskus tietenkin, mutta miksi pitäisi koko ajan olla kiinnostunut ja kehumassa ja huomioimassa?
Missä kohtaa tekstissä, jota kommentoit, lukee "koko ajan"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mun kaverit, varsinkin ne samanikäisten lasten kautta tulleet äitikaverit on kiinnostuneita ja kehuvat lapsiani. Minäkin kehun ja ihastelen heidän lasten taitoja ja kun nähdään harvemmin, silloin tällöin lähetellään kuvia.
Kun olet kiinnostunut muiden lapsista ja asioista, he usein ovat myös.
Miksi pitäisi kehua lapsia? Siis joskus tietenkin, mutta miksi pitäisi koko ajan olla kiinnostunut ja kehumassa ja huomioimassa?
Kuka sanoi, että sitä pitää tehdä koko ajan? Ja kyllä kehuminen on ihan normaalia. Myös aikuisilla. Ihan työelämässäkin annetaan positiivista palautetta eli kehutaan. Se on ihan normaalia ja auttaa muun muassa pitämään yllä motivaatiota. Lapsen kohdalla kehut rakentavat pohjaa hyvälle itsetunnolle. Ja ennen kuin rupeat kärjistämään: en nyt tarkoita jatkuvaa ihastelua, vaan ihan normaalia kehumista.
Alue: Aihe vapaa
Facebook? Minulla on siellä kavereina ihania äiti-ihmisiä ja tätejä, jotka ovat kiinnostuneet muidenkin lapsista. Jakavat rakkautta sitä kautta. Pienesti, mutta kuitenkin. Se on tärkeää. Yhdestä kommentista voi tulla iloiseksi.
Lapsen harrastuksista esim. partio on ollut yhteisöllinen. Siellä on toiminnassa ihmisiä, jotka välittävät muista ihmisistä. Ei niinkään menestyksestä tai tuloksesta, vaan toisista ihmisistä. Erilaisuus suvaitaan. Suosittelen!