Minusta hyvä parisuhde ei "vaadi työtä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Minkäslaisista vastoinkäymisistä puhutaan? Kaikilla kun sellaisia ei parisuhteissa tule, tai jos ne tulee ulkopuolelta, ne otetaan vastaan yhdessä joka tapauksessa. Kerro mitä vastoinkäymisiä omaan parisuhteeseesi on sisältynyt? Väärän kumppanin kanssa tällaisia varmasti tulee vastaan paljon.

Tämä "otetaan vastaan yhdessä" on juuri sitä työn tekemistä. Ettei karata paikalta, jos vaikka toinen joutuu syöpähoitoihin eikä ole joka hetki maailman valovoimaisinta seuraa. Sitä, että käy sairaalassa katsomassa toista työpäivän jälkeen, vaikka itselläkin on takana pitkä päivä.

Eihän hyvässä parisuhteessa ole näitä pelkoja toisen pakenemisesta sairauden tmv myötä, ne ovat osa elämää ja oikean parin kanssa näitä ei tarvitse edes pohtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miksi vihata tuota ilmaisua työtä parisuhteen eteen? Mistä sellainen viha oikein kumpuaa?

Olisko kokemuksesta? Miehet usein odottaa parisuhteelta äidillistä passausta ja itsestäänselvää vakiseksiä, ja silmät pyöreinä ihmettelee että eikö se (naisen puolelta) ole todellista rakkautta että hyväksyy toisen sellasena kuin se on ja antaa asioita rakkaudesta, odottamatta vastapalvelusta. Naiset manipuloituu kun joku niin vilpittömän röyhkeästi vaatii, ja koko suhteesta tulee naiselle kuin kivireki jota raahata perässä. Mies vapaamatkustaja röhnöttää kyydissä. Se on täyttä h e lvetin työtä se.

Eikö niistä odotuksista molemmin puolin kannattaisi puhua parisuhteen alussa ja sen kestäessä? Hyvä ja rehellinen kommunikointi on hyvän parisuhteen kulmakiviä. Ei pidä olettaa ja jurnuttaa vaan puhua. Jos toista kunnioittava ja arvostava puhe ei auta niin nosta kytkintä.

En ole samaa mieltä. Kun suhde kestää vuosikymmeniä, ihmiset kasvaa, kehittyy, kriiseilee pitkin matkaa ja se vaikuttaa suhteeseen. On hyviä aikoja ja huonoja aikoja. Se on täysin normaalia ja jotta suhde kestää elämän erilaiset vaiheet, pitää tehdä työtä; sitoutua, ratkaista erilaisia tilanteita siten ettei erota ja työstää hankalina aikoina kehittyneitä negatiivisia tunteita. Ynnä muuta.

Mieti, jos olisit yhdessä tällaisen "parisuhde vaatii työtä" -tyypin kanssa ja alkaisit pitää häntä itsestään selvyytenä.

Double trouble.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Minkäslaisista vastoinkäymisistä puhutaan? Kaikilla kun sellaisia ei parisuhteissa tule, tai jos ne tulee ulkopuolelta, ne otetaan vastaan yhdessä joka tapauksessa. Kerro mitä vastoinkäymisiä omaan parisuhteeseesi on sisältynyt? Väärän kumppanin kanssa tällaisia varmasti tulee vastaan paljon.

Tämä "otetaan vastaan yhdessä" on juuri sitä työn tekemistä. Ettei karata paikalta, jos vaikka toinen joutuu syöpähoitoihin eikä ole joka hetki maailman valovoimaisinta seuraa. Sitä, että käy sairaalassa katsomassa toista työpäivän jälkeen, vaikka itselläkin on takana pitkä päivä.

Eihän hyvässä parisuhteessa ole näitä pelkoja toisen pakenemisesta sairauden tmv myötä, ne ovat osa elämää ja oikean parin kanssa näitä ei tarvitse edes pohtia.

Niin. Hyvä parisuhde edellyttää rehellisyyttä ja luottamusta. On myös niitä jotka ovat niin taitavan valheellisia että heitä pahaa aavistamatta uskotaan luotettaviksi. Luikkivat vaikeassa tilanteessa kuin pikkulapsi piiloon.

Uppp

Hyvä parisuhde vaatii työtä ja huoltoa. Mutta jos sitä työtä tekee vähin joka päivä, niin se ei tunnu niin raskaalta.

Ja jotta jotain voi tehdä luontevasti päivittäin, sen pitää sisältyä ihmisen tai parisuhteen luonteeseen.

Joten jos parisuhteen ylläpito tuntuu työnteolta, olet väärässä seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä parisuhde vaatii työtä ja huoltoa. Mutta jos sitä työtä tekee vähin joka päivä, niin se ei tunnu niin raskaalta.

Ja jotta jotain voi tehdä luontevasti päivittäin, sen pitää sisältyä ihmisen tai parisuhteen luonteeseen.

Joten jos parisuhteen ylläpito tuntuu työnteolta, olet väärässä seurassa.

Ei vain voi vapaamatkustella ja hoidattaa turvattomuuttaan muilla ihmisillä. Aikuinen mieleltään terve ja vakaa ihminen tietää mikä on rakastumisen huuman ja aidon kestävän rakkauden ero.

Hyvä suhde ei vaadi JATKUVAA työtä, mutta mikäli tulee ongelmia(kuten kaikissa suhteissa tulee ns. ryppyjä rakkaudessa), MOLEMMAT tekevät työtä eli puhuvat ja näyttävät haluavansa ratkaista ongelman.

Omasta mielestäni mikäli vain toinen osapuoli tekee jotain ongelmien ratkaisemiseksi, kannattaa miettiä tarkkaan onko suhde oikea sinulle. 

Olen monen muun kanssa samaa mieltä, että sanat "vaatii työtä" on väärä sanavalinta. Jos on jatkuvasti takkua ja riitaa niin että pitää oikein asiakseen sopia erilaisista jutuista, kumpikaan ei suostu kompromisseihin helposti, kumpikin tai toinen koko ajan mustasukkainen, niin onhan se sitten kuin työtä, jatkuvaa vääntöä, mutta sitten puolisot on myös liian erilaiset toisilleen. 

Itsellä tämä parisuhde (kohta 20 vuotta) on ollut ensimmäinen sellainen, että joskus jos riiteleekin, sekään ei ole maailmanloppu. Alusta asti on tuntunut automaatiolta, että voi olla myös eri mieltä jostain ja kumpikaan ei ole sen vuoksi lähdössä mihinkään. (Noin 10kk meni ennen kuin oli ensimmäinen riita.) Sellainen varmuus, että tämä on. Takaraivossa ei ole sellaista oloa, että sitten jos -- niin sitten lähden. 

Riittävän samanmoisen, samanhenkisen kanssa kun on yhdessä niin ei tunnu työltä. Asiat soljuu ja riitelyä on harvoin (vaikka sen nyt otinkin ensimmäiseksi esimerkiksi). Meillä on samanlaiset temperamentit, arvomaailmat pääpiirteittäin, suhtautuminen rahaan, eikä ole mustasukkaisuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Määrittele vastoinkäyminen?

Tässä yhteydessä oikeastaan mikä tahansa tilanne, joka muuttaa suhteen dynamiikkaa niin, ettei kaikki ole enää ihanaa ja ruusuilla tanssimista vaan pitää joutua tekemään kompromisseja. Lapsen syntyminen, toisen sairastuminen, työttömäksi jääminen. Tai ihan vain ensimmäinen riita, joka pitäisi selvittää kommunikoimalla ja ehkä tehdä asiassa jonkinlainen kompromissi.

Suhteessa jossa on toimiva keskusteluyhteys tilanteet ei etene riitaan asti. Myös se, että tuntee ja hyväksyy itsensä ja toisen vikoineen ja puutteineen päivineen luo suhteelle harmoniaa, jossa ei tarvitse yrittää muuttaa sitä toista riitelemällä oman tahtonsa läpi. Meidän suhteessa ei tehdä kompromisseja, silloinhan kumpikin jää onnettomaksi. Meidän kummakin vahvuus on kyky joustaa. 

Joustaminen on kompromissien tekemistä.

Ei välttämättä vaadikaan, mutta kompromisseja vaatii: mitä jos jomman kumman läheinen menehtyy tai elämässä tapahtuu jotain muuta yllättävää? Lasten tullessa vaatii työtä, sillä aika menee lasten ehdoilla ja heidän nukuttamiseensa. Sillon kun yhteistä aikaa juuri ole, tarvitaan työtä tai jos vaikka toisella menee elämässä huonommin. Kyllä väitän, että hyvätkin suhteet vaativat työtä. Se on osittain joidenkin pitkien liittojen salaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Eikö koskaan tule sellaista oloa, että pitääkin muistaa ottaa tämä asia kumppanin kanssa puheeksi, jotta voidaan ottaa molempien mielipiteet mahdollisimman hyvin huomioon? Tällainen olisi juuri sitä työntekoa parisuhteen puolesta.

Eipä ole tullut mitään mikä varta vasten vaatisi tuollaista ajattelua. Toisen huomioiminen on luonnollista ja normaalia. Ei se vaadi mitään erityistä työtä. Jos tuollaiset perusasioiden huomioimiset vaatii työtä, niin on kyllä erikoisen itsekeskeinen tai omahyväinen persoona. Tai sitten itse olen turhan miellyttämishaluinen, että on tuollainen prosessi automaattisesti ilman että se on mitään "työtä" tai ponnistelua vaativaa.

Aika ruusuinen on ollut elämä myös, jos ei ole ennen parisuhdetta ollut mitään missä joutuisi tekemään kompromisseja. Ei ne parisuhteen kompromissit ole mitään sen erikoisempaa kuin muun elämän kompromissit.

Jollekin omasta terveydestä huolen pitäminen esim. liikunnalla on luonnollista ja normaalia. Ei se poissulje sitä, etteikö tämä ihminen tee sen terveyden eteen työtä. Ei työn tarvitse olla vastenmielistä, tässä yhteydessä työllä tarkoitetaan kaikkea aktiivista tekemistä parisuhteen ylläpitämiseksi. Kovin harva löytää sellaisen kumppanin, joka on täydellinen ja jonka kanssa asiat luonnistuu lähes automaattisesti.

Vai onko jollain parisuhde, joka toimii pelkästään siten, että vain ollaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen

Ei sen ainakaan pitäisi vaatia kummempaa työtä.

Mielestäni parisuhdeasiassa ei pitäisi olla "työtä" tai "työstämistä" !   Sehän on vain normaalia toisen

huomioon ottamista ja toisesta välittämistä.  Riitely ei kuulu parisuhteeseen.  Silloin on syytä katsoa

peiliin, jos aina pitää riilellä.

Rakkautta on huolehtia puolin ja toisin, että puolisolla on hyvä olla arkisessa elämässä. 

Kyllä parisuhde vaatii toisen huomioon ottamista, joka siis vaatii vaivaa, jota hyvin voi kutsua työksikin. Ei mitään väkisinpuurtamista vaan työtä, josta tulee iloa ja onnellisuutta. 

"Hyvä parisuhde ei vaadi työtä" on niin tiukka asenne, että sen jälkeen voi odottaa myös tiukkoja "työsuhdeneuvotteluja". En enää lähtisi sellaiseen parisuhteeseen, jossa toinen heti alussa ilmoittaa, että sen ei pidä vaatia työtä. Kertoo vaan siitä, että toinen haluaa "rusinat pullasta".

Olen. Eletään yhdessä ja elämä soljuu onalla painollaan eteenpäin ilman turhia odotuksia. Tärkeää on luottamus, että isoissa asioissa kumpikaan ei tee päätöksiä ilman toista, seistään toistemme takana ja pidetään toistemme puolia, ollaan sopivasti yhdessä, vaikka ei harrastettaisikaan samoja asoita. Ja kuitenkin ollaan samankaltaisia.

En ole samaa mieltä. Kaikki hyvät ihmissuhteet vaativat työtä, tekemistä, ja jopa uhrauksia osallisilta.  Itsestäänselvät ihmissuhteet saattavat olla hyvin yksipuolisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä parisuhde vaatii työtä ja huoltoa. Mutta jos sitä työtä tekee vähin joka päivä, niin se ei tunnu niin raskaalta.

Ja jotta jotain voi tehdä luontevasti päivittäin, sen pitää sisältyä ihmisen tai parisuhteen luonteeseen.

Joten jos parisuhteen ylläpito tuntuu työnteolta, olet väärässä seurassa.

Ei vain voi vapaamatkustella ja hoidattaa turvattomuuttaan muilla ihmisillä. Aikuinen mieleltään terve ja vakaa ihminen tietää mikä on rakastumisen huuman ja aidon kestävän rakkauden ero.

Sanot tämän ihmiselle, joka löysi oikean parisuhteen vasta oikeasti aikuisena? Osaan kantaa omat tunteeni. Teen töitä parisuhteeni eteeni, tai teen valintoja. Jätän sanomatta että veisit roskat - osaan tehdä sen itsekin. Teen kaksi voileipää joista toisen syö mieheni. Hän sanoo minua ihanaksi ja imuroi pyytämättä.

Eksän kanssa parisuhde oli todellakin työtä. Pohdin jatkuvasti, miten saisin kotona tilanteen paremmaksi, ottaisin vastaan hänen työkuonansa ja auttaisin häntä näkemään, miten ihanat lapset meillä on ja miten ihana perhe voisimme olla.

Parisuhteessa on kaksi ihmistä. Yksi ihminen ei sitä kasassa pidä, vaikka yrittäisi kuinka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miksi vihata tuota ilmaisua työtä parisuhteen eteen? Mistä sellainen viha oikein kumpuaa?

Olisko kokemuksesta? Miehet usein odottaa parisuhteelta äidillistä passausta ja itsestäänselvää vakiseksiä, ja silmät pyöreinä ihmettelee että eikö se (naisen puolelta) ole todellista rakkautta että hyväksyy toisen sellasena kuin se on ja antaa asioita rakkaudesta, odottamatta vastapalvelusta. Naiset manipuloituu kun joku niin vilpittömän röyhkeästi vaatii, ja koko suhteesta tulee naiselle kuin kivireki jota raahata perässä. Mies vapaamatkustaja röhnöttää kyydissä. Se on täyttä h e lvetin työtä se.

Eikö niistä odotuksista molemmin puolin kannattaisi puhua parisuhteen alussa ja sen kestäessä? Hyvä ja rehellinen kommunikointi on hyvän parisuhteen kulmakiviä. Ei pidä olettaa ja jurnuttaa vaan puhua. Jos toista kunnioittava ja arvostava puhe ei auta niin nosta kytkintä.

Kyllä, mutta kun ihmiset ovat sellaisia, ettei puhuminen takaa vielä mitään. Voi käydä niin, että kumpikin osapuoli muutaman vuoden päästä kokee tehneensä paljon "työtä" parisuhteen eteen ja silti kumpikaan ei ole onnellinen.

Tietysti sitten pitäisi varmaan erota.