Lue keskustelun säännöt.
Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä
09.07.2023 |
Tälläkin palstalla peukutetaan ihmisiä jotka ovat kadonneet vanhempiensa elämästä täysin, tai ovat suunnittelemassa sitä. Oikein kannustetaan siihen.
En hetkeäkään epäile etteikö olisi olemassa hirviövanhempia jotka tietentahtoen ovat halunneet tuhota lapsensa elämän. Vanhempia jotka ovat ilkeitä, fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisia, petollisia, myrkyllisiä, päihteileviä, ailahtelevia, välinpitämättömiä, kiristäviä, hyväksikäyttäviä, arvostelevia, kateellisia, etäisiä, tunkeilevia, painostavia, vähätteleviä jne. Ei sellaisen kanssa halua eikä tarvitse olla tekemisissä.
Sitten on ne vanhemmat joiden lasta on rakastettu, kannustettu, oltu tukena elämän ylä- ja alamäissä. Oltu ihan tavallisia vanhempia, jotka ovat halunneet olla tietoisia kasvattajia. On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa.
Sitten yhtenä päivänä lapsi ei vain enää ota yhteyttä eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmalle tulee tunne että kaikki ei ole kunnossa. Kysytään varovasti että onko kaikki hyvin. Huoli herää. Ei vastausta, vaikka viestit luettu. Muutaman viikon päästä lapselta tulee katkera viesti että kokee vanhempiensa pilanneen hänen elämänsä eikä halua enää olla väleissä. Asiaa ei suostu sen kummemmin avaamaan että saisi edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Hämmennys iskee, alkaa loputon miettiminen ja kelaaminen. Oliko syynä kenties muutto toiselle paikkakunnalle kun lapsi oli 10-vuotias? Oliko syynä äidin hetkellinen työttömyys ja huonompi rahatilanne? Mitään selkeästi vahingollista tapahtumaa ei tule mieleen historiasta.
Tätä tilannetta voisi verrata oman lapsen katoamiseen. Ei selityksiä tai vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö vanhempi pystyisi näkemään virheitään, päinvastoin hän etsii niitä itsestään ja historiasta, etsii vertaistukea ja puhuu ammattilaisten kanssa.
Sureva äiti
Kommentit (1125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuollainen käytös lapsellista ja epävakaata. Harmillista, ettei kykene käyttäytymään normaalisti. Jokainen tekee elämässään virheitä, se kuuluu elämään. Kaikki aikuiset ja kaikki lapset jne.
Nykyään on tuollainen syyttelyn ja mielensäpahoittamisen kulttuuri. Minun epäilyni on, että kun lapsi ei pärjää elämässään, niin mistäpä muusta tehdään syntipukki kuin omista vanhemmistaan.
Tod.näk. asuu eri paikkakunnalla ja selittää kavereilleen, kuinka hirveät vanhemmat olivat ja tämä "oikeuttaa makaamaan sängyssä ja syljeskelemään kattoon". Tai pahempaa, käyttämään aineita. Jotenkin hän oikeuttaa keksimillään "pahoilla vanhemmilla", omia vinoutuneita tekojaan.
No ehkä tämäkin lapsi joskus kasvaa aikuiseksi, toisilla se on vain vaikeampaa kuin toisilla. Jokainen voisi katsoa peiliin ja ymmärtää, että elämä on valintoja täynnä ja olet ihan itse, varsinkin 18-vuotta täyttäneet, vastuussa elämästänne.
Jep näin minäkin tilanteen näen.
Sitten nämä lapset saavat jälkikasvua ja yhtäkkiä isovanhempia tarvitaan ja ihmetellään, jos ei ihan heti olekaan valmis lasten hoitajaksi.
Ollaan yhteyksissä, vain huomatakseen, että isovanhempi kohdistaa seuraavaksi sitä samaa käytöstä lapsenlapseensa. Sitten ei olla yhteyksissä enää ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsilla tulee itsenäistymisvaihe 25-30-vuotiaana. Silloin hyväkin vanhempi saa osansa lapsen kipuilua. Ihan normaali vaihe, joka menee ohi aikanaan kunhan annat tilaa ja olet kypsä ottamaan kipuilun vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuollainen käytös lapsellista ja epävakaata. Harmillista, ettei kykene käyttäytymään normaalisti. Jokainen tekee elämässään virheitä, se kuuluu elämään. Kaikki aikuiset ja kaikki lapset jne.
Nykyään on tuollainen syyttelyn ja mielensäpahoittamisen kulttuuri. Minun epäilyni on, että kun lapsi ei pärjää elämässään, niin mistäpä muusta tehdään syntipukki kuin omista vanhemmistaan.
Tod.näk. asuu eri paikkakunnalla ja selittää kavereilleen, kuinka hirveät vanhemmat olivat ja tämä "oikeuttaa makaamaan sängyssä ja syljeskelemään kattoon". Tai pahempaa, käyttämään aineita. Jotenkin hän oikeuttaa keksimillään "pahoilla vanhemmilla", omia vinoutuneita tekojaan.
No ehkä tämäkin lapsi joskus kasvaa aikuiseksi, toisilla se on vain vaikeampaa kuin toisilla. Jokainen voisi katsoa peiliin ja ymmärtää, että elämä on valintoja täynnä ja olet ihan itse, varsinkin 18-vuotta täyttäneet, vastuussa elämästänne.
Jep näin minäkin tilanteen näen.
Sitten nämä lapset saavat jälkikasvua ja yhtäkkiä isovanhempia tarvitaan ja ihmetellään, jos ei ihan heti olekaan valmis lasten hoitajaksi.
Ollaan yhteyksissä, vain huomatakseen, että isovanhempi kohdistaa seuraavaksi sitä samaa käytöstä lapsenlapseensa. Sitten ei olla yhteyksissä enää ollenkaan.
Tismalleen näin meillä kävi. Kaikki sairaat kuviot minun lapsuudenkodistani yritettiin siirtää suoraan minun lapsilleni.
Rajattomuus, kontrollointi, suosikkilapsi ja mitätön näkymätön lapsi, päin naamaa arvostelu, ulkonäöstä huomauttelu, yksityisasioiden lörpöttely ulkopuolisille jne. jne. jne.
Ja nyt itketään, että kun rakas oma mummo ei saa olla rakas oma mummo, vaikka äitikin on niin surkea ja aina ollut hankala jne. jne. jne.
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla tulee itsenäistymisvaihe 25-30-vuotiaana. Silloin hyväkin vanhempi saa osansa lapsen kipuilua. Ihan normaali vaihe, joka menee ohi aikanaan kunhan annat tilaa ja olet kypsä ottamaan kipuilun vastaan.
25-30?! Eikö tuon ikäinen ole jo ollut pitkään itsenäinen?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla tulee itsenäistymisvaihe 25-30-vuotiaana. Silloin hyväkin vanhempi saa osansa lapsen kipuilua. Ihan normaali vaihe, joka menee ohi aikanaan kunhan annat tilaa ja olet kypsä ottamaan kipuilun vastaan.
25-30?! Eikö tuon ikäinen ole jo ollut pitkään itsenäinen?!
Ei oikeastaan. On opiskelut ja ehkä vanhempien tukea tarvitaan siinä, taloudellista ja muuta ja kestää aikansa että sisäistää että on nyt irti vanhemmistaan. Se lopullinen irtaantuminen tulee 25-30 v. Mutta se on vain vaihe, hyväksi muuttuu kun se on käyty läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaapa tästäkin muodostua sellainen vastakkainasetteluketju, jota jotkut tahot viljelevät saadakseen suomalaisten yhtenäisyyttä horjutettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla tulee itsenäistymisvaihe 25-30-vuotiaana. Silloin hyväkin vanhempi saa osansa lapsen kipuilua. Ihan normaali vaihe, joka menee ohi aikanaan kunhan annat tilaa ja olet kypsä ottamaan kipuilun vastaan.
25-30?! Eikö tuon ikäinen ole jo ollut pitkään itsenäinen?!
Ei oikeastaan. On opiskelut ja ehkä vanhempien tukea tarvitaan siinä, taloudellista ja muuta ja kestää aikansa että sisäistää että on nyt irti vanhemmistaan. Se lopullinen irtaantuminen tulee 25-30 v. Mutta se on vain vaihe, hyväksi muuttuu kun se on käyty läpi.
Moni vanhempi kipuilee niiden nuorten aikuistensa irtiottoa ja elättelee esimerkiksi haavekuvia siitä, miten se opiskelija palaakin kotiseudulleen, miten se valitsee vanhempien toiveiden mukaisen puolison, hankkii lapsenlapsia vanhempien toiveiden mukaan, elää ja on kuten vanhemmat toivoo.
Eli siinä vaiheessa todella moni vanhempi takertuu hysteerisesti ja sekaantuu ihan kaikkeen, päsmäröi ja ns. kertoo mielipiteitään koko ajan. Ei hyväksy sen aikuisen lapsensa valintoja ja siksi se suhde kriisiytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti huoli herää jos yhteydenottoihin ei vastata, kyseessä kuitenkin oma lapsi. Laittaisin viestin että ymmärrän ettet halua pitää yhteyttä, mutta ilmoita kuitenkin oletko kunnossa ettei tarvitse tehdä katoamisilmoitusta poliisille. Anna ajan kulua, elät omaa elämääsi, myöhemmin hän ottaa itse yhteyttä kun huomaa ettei enää viestitellä tai soitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla tulee itsenäistymisvaihe 25-30-vuotiaana. Silloin hyväkin vanhempi saa osansa lapsen kipuilua. Ihan normaali vaihe, joka menee ohi aikanaan kunhan annat tilaa ja olet kypsä ottamaan kipuilun vastaan.
25-30?! Eikö tuon ikäinen ole jo ollut pitkään itsenäinen?!
Ei oikeastaan. On opiskelut ja ehkä vanhempien tukea tarvitaan siinä, taloudellista ja muuta ja kestää aikansa että sisäistää että on nyt irti vanhemmistaan. Se lopullinen irtaantuminen tulee 25-30 v. Mutta se on vain vaihe, hyväksi muuttuu kun se on käyty läpi.
Moni vanhempi kipuilee niiden nuorten aikuistensa irtiottoa ja elättelee esimerkiksi haavekuvia siitä, miten se opiskelija palaakin kotiseudulleen, miten se valitsee vanhempien toiveiden mukaisen puolison, hankkii lapsenlapsia vanhempien toiveiden mukaan, elää ja on kuten vanhemmat toivoo.
Eli siinä vaiheessa todella moni vanhempi takertuu hysteerisesti ja sekaantuu ihan kaikkeen, päsmäröi ja ns. kertoo mielipiteitään koko ajan. Ei hyväksy sen aikuisen lapsensa valintoja ja siksi se suhde kriisiytyy.
Voi olla. Itse olen pikemminkin kehottanut lähtemään katsomaan mitä muualla on ja lapsia en ole koskaan hingunnut heiltä, se on heidän oma asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuuluu itsenäistymiseen usein. Anna tilaa ja koita jaksaa odottaa. Kenties joskus on valmis keskustelemaan asioista ja saatte välinne kuntoon.
Omalla kohdalla tämä oli se tärkein kysymys
Pakko oli ottaa etäisyyttä huolehtivaan, mutta samalla tukahduttavan vanhempaan. Ei vanhemman kuulu säätää eikä määräillä aikuisen lapsensa elämässä.
En katkaissut välejä kovin nopeasti enkä ilman useita varoituksia. Lopulta se oli kuitenkin pakko tehdä, oman ja koko perheen mielenterveyden tähden. Olin silloin nelikymppinen ja vanhempi hämmensi elämääni, manipuloi, kieroili, komenteli, huusi, värväsi sukulaisiakin manipuloimaan jos ei tykännyt valinnoistani. Hän teki tämän kaiken hyvin aikein,
Halusi vain parastani, mutta ei ymmärtänyt että ei hän voi elää elämääni puolestani.
10 vuoden tauon jälkeen yhteydenpito on onnistunut asiallisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti huoli herää jos yhteydenottoihin ei vastata, kyseessä kuitenkin oma lapsi. Laittaisin viestin että ymmärrän ettet halua pitää yhteyttä, mutta ilmoita kuitenkin oletko kunnossa ettei tarvitse tehdä katoamisilmoitusta poliisille. Anna ajan kulua, elät omaa elämääsi, myöhemmin hän ottaa itse yhteyttä kun huomaa ettei enää viestitellä tai soitella.
Eli kontrollia vaikka sitten viranomaisvoimin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäpä sitä muut tietää mitä kenenkin kodissa on tapahtunut ja miten lapsia on kohdeltu. Lapsella on oikeus tehdä aikuisena omat päätökset elämänsä suhteen.
Toisaalta emme myös voi tietää onko lapsella ongelmia tai sairauksia, minkä takia hän laittaa välit poikki vanhempiinsa.
Lapsella on oikeus katkaista välit vanhempiinsa ja varsin luonnollisesti tilanne satuttaisi vanhempia. Tuostahan ap koittaa keskustella. Se onko ap:n tekemisissä ollut syytä välienkatkaisuun emme tiedä.
Lyön tonnista vetoa, että ap:lle on selitetty suunnilleen miljardi kertaa, mikä hänen toiminnassaan tökkii, mutta hän ei ole kyennyt kuulemaan sitä, vaan ylikävellyt lapsensa.
Tämä. Jatkuva mitätöinti ei ole tervettä.
Ei mitään syytä ottaa etäisyyttä? No onhan, jos ottaa etäisyyttä, riippumatta siitä ymmärtääkö vanhempi vai ei ja mikä se syy sitten onkaan, sehän on sen ihmisen oma kokemus tilanteesta. Ihmisillä on niin eri käsitykset asioista, että näistä ei voi ulkopuolinen tietää ja vaikka tietäisikin, niin mielipiteitä olisi varmaan ulkopuolisillakin monenlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme puolison kanssa kumpikin perheittemme vanhimmat lapset. Oli vaihe, jossa molempien äidit kaatoivat nuorempien lasten "ongelmia" niskaamme. Olisi pitänyt ottaa kantaa ja kasvattaa niitä sisaruksia. Ikäerot kuitenkin pieniä. Lopulta soiteltiin itse todella vähän kotiin päin, kun oli ihan riittämiin omissa asioissa tekemistä. Lisäksi äidit kertoivat sellaisia sisarusten kertomia luottamuksellisia asioita, joita mielestäni ei olisi saanut ilman lupaa kertoa. Lopetettiin viimeistään tuossa vaiheessa omien asioiden kertominen kokonaan, kun kaikki näytti kiertävän ihan hallitsemattomasti ympäriinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla tulee itsenäistymisvaihe 25-30-vuotiaana. Silloin hyväkin vanhempi saa osansa lapsen kipuilua. Ihan normaali vaihe, joka menee ohi aikanaan kunhan annat tilaa ja olet kypsä ottamaan kipuilun vastaan.
25-30?! Eikö tuon ikäinen ole jo ollut pitkään itsenäinen?!
Ei oikeastaan. On opiskelut ja ehkä vanhempien tukea tarvitaan siinä, taloudellista ja muuta ja kestää aikansa että sisäistää että on nyt irti vanhemmistaan. Se lopullinen irtaantuminen tulee 25-30 v. Mutta se on vain vaihe, hyväksi muuttuu kun se on käyty läpi.
Ei tuommoista vaihetta tule normaalisti kehittyneelle ihmiselle, jos vanhemmat ovat kyenneet päästämään hänestä irti.
Silloin, jos vanhemmat roikkuvat kolmikymppisessä lapsessaan, kokee aikuinen lapsi niin suurta raivoa ja ahdistusta, että niiden takia päätyy katkomaan välit.
Saattavat toki myöhemmin kokeilla onnistuiko normaali yhteydenpito vai ryntääkö vanhempi uudelleen jalkapannaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla tulee itsenäistymisvaihe 25-30-vuotiaana. Silloin hyväkin vanhempi saa osansa lapsen kipuilua. Ihan normaali vaihe, joka menee ohi aikanaan kunhan annat tilaa ja olet kypsä ottamaan kipuilun vastaan.
25-30?! Eikö tuon ikäinen ole jo ollut pitkään itsenäinen?!
Ei oikeastaan. On opiskelut ja ehkä vanhempien tukea tarvitaan siinä, taloudellista ja muuta ja kestää aikansa että sisäistää että on nyt irti vanhemmistaan. Se lopullinen irtaantuminen tulee 25-30 v. Mutta se on vain vaihe, hyväksi muuttuu kun se on käyty läpi.
Ei tuommoista vaihetta tule normaalisti kehittyneelle ihmiselle, jos vanhemmat ovat kyenneet päästämään hänestä irti.
Silloin, jos vanhemmat roikkuvat kolmikymppisessä lapsessaan, kokee aikuinen lapsi niin suurta raivoa ja ahdistusta, että niiden takia päätyy katkomaan välit.
Saattavat toki myöhemmin kokeilla onnistuiko normaali yhteydenpito vai ryntääkö vanhempi uudelleen jalkapannaksi.
Ei se irtaantuminen tarkoita välien katkaisua, vaan kipuilua, itsenäistymistä ja asioiden läpi käymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla tulee itsenäistymisvaihe 25-30-vuotiaana. Silloin hyväkin vanhempi saa osansa lapsen kipuilua. Ihan normaali vaihe, joka menee ohi aikanaan kunhan annat tilaa ja olet kypsä ottamaan kipuilun vastaan.
25-30?! Eikö tuon ikäinen ole jo ollut pitkään itsenäinen?!
Ei oikeastaan. On opiskelut ja ehkä vanhempien tukea tarvitaan siinä, taloudellista ja muuta ja kestää aikansa että sisäistää että on nyt irti vanhemmistaan. Se lopullinen irtaantuminen tulee 25-30 v. Mutta se on vain vaihe, hyväksi muuttuu kun se on käyty läpi.
Ei tuommoista vaihetta tule normaalisti kehittyneelle ihmiselle, jos vanhemmat ovat kyenneet päästämään hänestä irti.
Silloin, jos vanhemmat roikkuvat kolmikymppisessä lapsessaan, kokee aikuinen lapsi niin suurta raivoa ja ahdistusta, että niiden takia päätyy katkomaan välit.
Saattavat toki myöhemmin kokeilla onnistuiko normaali yhteydenpito vai ryntääkö vanhempi uudelleen jalkapannaksi.Ei se irtaantuminen tarkoita välien katkaisua, vaan kipuilua, itsenäistymistä ja asioiden läpi käymistä.
Mikä koulutuksesi on, kun pädet tuollaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla tulee itsenäistymisvaihe 25-30-vuotiaana. Silloin hyväkin vanhempi saa osansa lapsen kipuilua. Ihan normaali vaihe, joka menee ohi aikanaan kunhan annat tilaa ja olet kypsä ottamaan kipuilun vastaan.
25-30?! Eikö tuon ikäinen ole jo ollut pitkään itsenäinen?!
Ei oikeastaan. On opiskelut ja ehkä vanhempien tukea tarvitaan siinä, taloudellista ja muuta ja kestää aikansa että sisäistää että on nyt irti vanhemmistaan. Se lopullinen irtaantuminen tulee 25-30 v. Mutta se on vain vaihe, hyväksi muuttuu kun se on käyty läpi.
Moni vanhempi kipuilee niiden nuorten aikuistensa irtiottoa ja elättelee esimerkiksi haavekuvia siitä, miten se opiskelija palaakin kotiseudulleen, miten se valitsee vanhempien toiveiden mukaisen puolison, hankkii lapsenlapsia vanhempien toiveiden mukaan, elää ja on kuten vanhemmat toivoo.
Eli siinä vaiheessa todella moni vanhempi takertuu hysteerisesti ja sekaantuu ihan kaikkeen, päsmäröi ja ns. kertoo mielipiteitään koko ajan. Ei hyväksy sen aikuisen lapsensa valintoja ja siksi se suhde kriisiytyy.
Minä olen kohta viisikymppinen ja asunut nykyisellä paikkakunnalla lähes 30 vuotta. Koko elämäni on täällä. Silti äitini välillä möläyttää että muuttaisin takaisin syntymäpaikkakunnalle. Minun elämälläni ei näemmä edelleenkään ole arvoa tai merkitystä.
Tämä esineellistäminen ja minuuteni kieltäminen ovat syitä siihen miksi aikanaan otin kunnolla etäisyyttä. Vuosien terapian ansiosta olen nykyään onnellinen ja itsenäinen, ja osaan suojella itseäni vahingollisilta ihmissuhteilta. Olen tekemisissä sen verran kuin mielenterveyteni ylläpitäminen sallii, en yhtään enempää.
On ihan hirveä ja raastava päätös katkaista suhde omaan vanhempaan, sitä ei kukaan tee dinun ehdottamistasi naurettavista syistä ap.
Kun se luulo ei ole tiedon väärtti, eikä sillä surkealla vanhemmuudella ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä teet työksesi, vaan sillä millainen vanhempi ja isovanhempi olet. PEILI.