Ärsyttää avuttomat ihmiset

Siinähän se tuli jo ensinmäisissä sanoissa. Avatessani ketjua ajattelin ärsytyksesi johtuvan siitä, että itsesi on pitänyt aina pärjätä.

Onko heidän avuttomuutensa jotenkin sinulta pois? Ottaa päähän, jos he saavatkin apua? Ärsyttää, etteivät he skarppaa kuten sinä ja pärjää?

Olisko sun viisainta mennä terapiaan käsittelemään tuon vaillejäämisesi aiheuttamat tunteet, jos ne on noin voimakkaina pinnalla?

Itsekin olen pienestä lapsesta yksinjätetty ylireipas pärjääjäsinnittelijä, mutta autan ja tuen kyllä tarvitsevia (nykyään rajaan tätä terveemmin) ärsyyntymättä ja olen opetellut myös hakemaan tukea muilta.

Avun pyytäminen on ok, mutta jos kysymys asioista joita voisi itsekin tehdä, niin se on toisen ihmisen hyväksikäyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse työskentelen asuntojen vuokraus yrityksen asiakaspalvelussa ja siellä näkyy hyvinse, miten avuttomia ihmiset on. Soitetaan kun lamppu palaa että mitä nyt tehdään ja vaikka on kirjalliset ohjeet kuinka tehdään sähkösopimus, ei onnistu. Ymmärrän sen jos on muuttanut ensimmäiseen omaan kotiin että opettelu on vielä menossa itsenäiseen elämään, mutta yleensä ne jotka kysyvät päivän selviä asioita ovat nimen omaan +35 vuotiaita.

Varsinkin nykyään kun netistä löytyy ohjeet ihan kaikkeen, luulisi että osaavat omaaloitteisesti yrittää löytää ratkaisua.

No asiakaspalveluhan on nykyään ajettu alas, koska netti muka ajaa saman asian. Ei netti ole asiakaspalvelua eikä se voi korvata aitoa asiakaspalvelua.

Ja kyllä ihmiset ovat aina tarvinneet apua ihan yksinkertaisissakin asioissa.

T. Yli 30 vuotta asiakaspalvelutyötä tehnyt

Tämä on muuten varmasti totta. Toiset ihmiset ovat myös vaan älykkäämpiä kuin toiset. Niitä älykkäämpiä voi alkaa ärsyttää vähemmän älykkäät.

Siinä voi sitten harjoittaa omaa sietokykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä avuttomat läheskään yhtä paljon, kuin kaikentietävät besservisserit, joilla on heti ratkaisu kaikkeen, jos vähänkin olet tehnyt jotenkin omasta mielestään väärin elämässäsi. Yhtään ei saisi purkaa tuntojaan, kun nämä keksivät heti ratkaisun, tajuamatta miten mustavalkoisia ovat. Heille ei kannata puhua mitään, sillä eivät osaa kuunnella.

Niin riippuu vähän minkälaisista asioista olet avautunut. Jos ihan tavalliset, normaaliin elämään kuuluvat asiat ovat jatkuvasti liian raskaita, niin ehkä syytä mennä itseen ja miettiä mistä tämä johtuu?

En avaudu, mutta osaan kyllä kuunnella. Ihmisten avuttomuus ei ärsytä, ainoastaan ihmiset, jotka eivät voi sietää toisten heikkouksia tai puutteita.

Mua ärsyttää tyypit, jotka olettaa, että toisella on helppoa jne., kun se hymyilee ja vaikuttaa vähän hönöltäkin joskus.

Kun on 2 vakavaa sairautta selättänyt, ei jaksa näiden passiivisaggressiivisten mädätystä.

Kysykää ja teille saatetaan kertoa, tai sitten ei. Älä ole tyhmä ja oleta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä avuttomat läheskään yhtä paljon, kuin kaikentietävät besservisserit, joilla on heti ratkaisu kaikkeen, jos vähänkin olet tehnyt jotenkin omasta mielestään väärin elämässäsi. Yhtään ei saisi purkaa tuntojaan, kun nämä keksivät heti ratkaisun, tajuamatta miten mustavalkoisia ovat. Heille ei kannata puhua mitään, sillä eivät osaa kuunnella.

Niin riippuu vähän minkälaisista asioista olet avautunut. Jos ihan tavalliset, normaaliin elämään kuuluvat asiat ovat jatkuvasti liian raskaita, niin ehkä syytä mennä itseen ja miettiä mistä tämä johtuu?

Useimmiten johtuu kai jostain sairaudesta: adhd, autismi, masennus, ptsd, uupumus tms. Tervettä ihmistä ei ylikuormita tavallinen arki. Monesti nuo sairaudet vaan ovat diagnosoimatta, joten sairas ei itsekään tiedosta olevansa sairas.

Vierailija kirjoitti:

Siinähän se tuli jo ensinmäisissä sanoissa. Avatessani ketjua ajattelin ärsytyksesi johtuvan siitä, että itsesi on pitänyt aina pärjätä.

Onko heidän avuttomuutensa jotenkin sinulta pois? Ottaa päähän, jos he saavatkin apua? Ärsyttää, etteivät he skarppaa kuten sinä ja pärjää?

Olisko sun viisainta mennä terapiaan käsittelemään tuon vaillejäämisesi aiheuttamat tunteet, jos ne on noin voimakkaina pinnalla?

Itsekin olen pienestä lapsesta yksinjätetty ylireipas pärjääjäsinnittelijä, mutta autan ja tuen kyllä tarvitsevia (nykyään rajaan tätä terveemmin) ärsyyntymättä ja olen opetellut myös hakemaan tukea muilta.

Sama pätee myös noihin täysin avuttomiin. Olisi syytä mennä terapiaan miettimään miksi olettaa vielä aikuisena ihmisenä, että iäkkäät vanhemmat palvelee jatkuvasti, muut ympärillä olevat palvelee, miksi lapsen tavoin yhä ajattelee että maailma pyörii itsensä ympärillä, ne lapsen tasolle jääneen aikuisen tarpeet on kaikista tärkeimpiä, jopa tärkeämpiä kuin niiden pienten lasten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä avuttomat läheskään yhtä paljon, kuin kaikentietävät besservisserit, joilla on heti ratkaisu kaikkeen, jos vähänkin olet tehnyt jotenkin omasta mielestään väärin elämässäsi. Yhtään ei saisi purkaa tuntojaan, kun nämä keksivät heti ratkaisun, tajuamatta miten mustavalkoisia ovat. Heille ei kannata puhua mitään, sillä eivät osaa kuunnella.

Niin riippuu vähän minkälaisista asioista olet avautunut. Jos ihan tavalliset, normaaliin elämään kuuluvat asiat ovat jatkuvasti liian raskaita, niin ehkä syytä mennä itseen ja miettiä mistä tämä johtuu?

Useimmiten johtuu kai jostain sairaudesta: adhd, autismi, masennus, ptsd, uupumus tms. Tervettä ihmistä ei ylikuormita tavallinen arki. Monesti nuo sairaudet vaan ovat diagnosoimatta, joten sairas ei itsekään tiedosta olevansa sairas.

On myös laiskoja ja/tai pilalle hemmoteltuja ja passattuja ihmisiä, keneltä ei ole koskaan vaadittu mitään. Vanhemmat käyvät siivoamassa ja tuomassa ruokaa lähes keski-ikäisille ihmisille. Ja auttaminen tapahtuu vain yhteen suuntaan. Nämä omanapaihmiset eivät niitä omia vanhempiaan kyllä mitenkään sitten auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse työskentelen asuntojen vuokraus yrityksen asiakaspalvelussa ja siellä näkyy hyvinse, miten avuttomia ihmiset on. Soitetaan kun lamppu palaa että mitä nyt tehdään ja vaikka on kirjalliset ohjeet kuinka tehdään sähkösopimus, ei onnistu. Ymmärrän sen jos on muuttanut ensimmäiseen omaan kotiin että opettelu on vielä menossa itsenäiseen elämään, mutta yleensä ne jotka kysyvät päivän selviä asioita ovat nimen omaan +35 vuotiaita.

Varsinkin nykyään kun netistä löytyy ohjeet ihan kaikkeen, luulisi että osaavat omaaloitteisesti yrittää löytää ratkaisua.

No asiakaspalveluhan on nykyään ajettu alas, koska netti muka ajaa saman asian. Ei netti ole asiakaspalvelua eikä se voi korvata aitoa asiakaspalvelua.

Ja kyllä ihmiset ovat aina tarvinneet apua ihan yksinkertaisissakin asioissa.

T. Yli 30 vuotta asiakaspalvelutyötä tehnyt

Tämä on muuten varmasti totta. Toiset ihmiset ovat myös vaan älykkäämpiä kuin toiset. Niitä älykkäämpiä voi alkaa ärsyttää vähemmän älykkäät.

Olen korkeasti älykäs. Itseäni ei ärsytä vähemmän älykkäät. Ainoastaan silloin, jos olen heistä riippuvainen ja näen heikon älykkyyden rajoittavan heidän kykyään suoriutua tehtävästä. Esim. Lääkäri tai kirjanpitäjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän se tuli jo ensinmäisissä sanoissa. Avatessani ketjua ajattelin ärsytyksesi johtuvan siitä, että itsesi on pitänyt aina pärjätä.

Onko heidän avuttomuutensa jotenkin sinulta pois? Ottaa päähän, jos he saavatkin apua? Ärsyttää, etteivät he skarppaa kuten sinä ja pärjää?

Olisko sun viisainta mennä terapiaan käsittelemään tuon vaillejäämisesi aiheuttamat tunteet, jos ne on noin voimakkaina pinnalla?

Itsekin olen pienestä lapsesta yksinjätetty ylireipas pärjääjäsinnittelijä, mutta autan ja tuen kyllä tarvitsevia (nykyään rajaan tätä terveemmin) ärsyyntymättä ja olen opetellut myös hakemaan tukea muilta.

Sama pätee myös noihin täysin avuttomiin. Olisi syytä mennä terapiaan miettimään miksi olettaa vielä aikuisena ihmisenä, että iäkkäät vanhemmat palvelee jatkuvasti, muut ympärillä olevat palvelee, miksi lapsen tavoin yhä ajattelee että maailma pyörii itsensä ympärillä, ne lapsen tasolle jääneen aikuisen tarpeet on kaikista tärkeimpiä, jopa tärkeämpiä kuin niiden pienten lasten.

Kannattaa keskittyä ottamaan vastuu itsestään ja olla ihan hirveästi miettimättä muita ja muiden puutteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä avuttomat läheskään yhtä paljon, kuin kaikentietävät besservisserit, joilla on heti ratkaisu kaikkeen, jos vähänkin olet tehnyt jotenkin omasta mielestään väärin elämässäsi. Yhtään ei saisi purkaa tuntojaan, kun nämä keksivät heti ratkaisun, tajuamatta miten mustavalkoisia ovat. Heille ei kannata puhua mitään, sillä eivät osaa kuunnella.

Niin riippuu vähän minkälaisista asioista olet avautunut. Jos ihan tavalliset, normaaliin elämään kuuluvat asiat ovat jatkuvasti liian raskaita, niin ehkä syytä mennä itseen ja miettiä mistä tämä johtuu?

En avaudu, mutta osaan kyllä kuunnella. Ihmisten avuttomuus ei ärsytä, ainoastaan ihmiset, jotka eivät voi sietää toisten heikkouksia tai puutteita.

Asia erikseen ovat sitten vielä nämä jotka kehittelevät kaikkia ongelmia, joilla hakevat sitten huomiota. Kun tällaisiakin ihmisiä on oikeasti olemassa. Juu kaikki jaksaa eri tavalla. Ja toiset ei jaksa mitään. Koska ei ole pakko.

Sitä halveksin että tehdään lapsia muiden hoidettaviksi. Miksi ei jätetä lapsentekoa yhteen, jos ei niiden kanssa kiinnosta olla. Tai kokonaan tekemättä? Kun tähän joku sellainen vanhempi vastaisi, joka toimii näin.

Ihmisiä yleisesti ärsyttää muissa ne omat piirteet, joista ei pidä. On defenssimekanismi heijastaa ne omat kielteiset avuttomuuden tunteet muihin.

T terapeutti

Et ole kamala, mutta jos ihminen kokee "halveksivansa" tavallisia kanssaeläjiä jotka eivät ole varsinaisesti tehneet mitään väärää eikä tiedä heidän todellisista elämistä paljoakaan, niin on kyllä aika surkea tapaus ja oman negatiivisuutensa tukahduttama. Voisit olla ylpeä ja iloinen omasta pystyvyydestäsi, sen sijaan suuntaat energiasi muiden halveksuntaa ja heistä ärsyyntymiseen? Et ole cool, olet säälittävä.

Vierailija kirjoitti:

Sitten ei osata edes tyyliin laittaa ruokaa vaikka ollaan oltu aikuisia jo ties kuinka pitkään ja on vielä kasa lapsiakin! Mitään muutakaan ei osata yksin, vaan tarvitaan apua ihan kaikessa. Lapset pitää tyyliin viedä hoitoon, jotta voi käydä kaupassa, muuten ollaan ihan pulassa.

Ja kaikkein älyttömintä on se, ettei kahta lasta osata hoitaa samaan aikaan, kun tosiaan viedään esikoinen jo vaikka 1-vuotiaana hoitoon, jotta saadaan olla rauhassa vauvan kanssa vaan kotona. Niin avutonta ja itsekästä. Osataan olla vanhempi vain yhdelle lapselle kerrallaan. Miksi niitä sitten hankitaan enemmän?!

Meillä oli tuollaista. Vanhemmat ei osanneet muuta kuin paritella äänekkäästi, joskus jopa samassa tilassa jossa teinit yrittivät nukkua. Saattavat olla lievästi kehitysvammaisia.

Kuka vanhempien tekee noin pahan karhunpalveluksen 40- vuotiaalle lapselleen? Ja miten sitä lasta ei hävetä? Ite oon paljon nuorempi ja ei tulis mieleenkään pyytää rahaa, aino apu on ollut se että on ottanu mielellään hoitoon 2 lemmikkiä hetkeksi muuton ajaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ärsytä avuttomat läheskään yhtä paljon, kuin kaikentietävät besservisserit, joilla on heti ratkaisu kaikkeen, jos vähänkin olet tehnyt jotenkin omasta mielestään väärin elämässäsi. Yhtään ei saisi purkaa tuntojaan, kun nämä keksivät heti ratkaisun, tajuamatta miten mustavalkoisia ovat. Heille ei kannata puhua mitään, sillä eivät osaa kuunnella.

Niin riippuu vähän minkälaisista asioista olet avautunut. Jos ihan tavalliset, normaaliin elämään kuuluvat asiat ovat jatkuvasti liian raskaita, niin ehkä syytä mennä itseen ja miettiä mistä tämä johtuu?

En avaudu, mutta osaan kyllä kuunnella. Ihmisten avuttomuus ei ärsytä, ainoastaan ihmiset, jotka eivät voi sietää toisten heikkouksia tai puutteita.

Asia erikseen ovat sitten vielä nämä jotka kehittelevät kaikkia ongelmia, joilla hakevat sitten huomiota. Kun tällaisiakin ihmisiä on oikeasti olemassa. Juu kaikki jaksaa eri tavalla. Ja toiset ei jaksa mitään. Koska ei ole pakko.

Olisiko sinulla parempi mieli, jos kaikkien pitäisi olla yhtä kovilla kuin sinä? Miksi? Itse taas toivon, ettei kenenkään tarvitsisi kokea niitä samoha vaikeuksia, kipuja ja vaillejäämisiä, joista itse olen kärsinyt.

Miksi pitäisi uurastaa ja sinnitellä, jos ei ole pakko? Ihmisen psyyke ja fysiikka on luotu säästämään energiaa ja vaivaa.

Sinäkään et jaksa, jos sairastut. Ole kiitollinen siitä, että sinulla on kyky ja taito selvitä. Olen puurtanut, pärjännyt, sinnitellyt, menestynyt, hoitanut asiat yksin koko elämäni, ollut yliluonnollisen jaksava ja pärjäävä. Kunnes tuli stoppi, täysi seinä vastaan. Keho ja mieli saivat tarpeekseen ja irtisanoutuivat. Ei ole tahdosta kiinni enää.

Olen samaa mieltä. En jaksa avuttomia ihmisiä.

Tai en oikeastaan ymmärrä sellaista, että ei edes aio opetella tekemään asioita. Itse tykkään kovasti uusien taitojen opettelusta ja kaikesta oppimisesta on hyötyä. Hyvin moni ei edes yritä. Varsinkin jos on yhtään raskaampaa tai vähän sotkuista. Esimerkiksi auton renkaiden vaihto. Sen oppii kuka tahansa, mutta ei viitsitä. Mielelläni tuollaisia asioita opettaisin ja näyttäisin. Mutta sitä en ymmärrä, ettei haluta oppia vaan mielummin laitetaan joku muu tekemään omasta puolesta ettei kynsi katkea.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä yleisesti ärsyttää muissa ne omat piirteet, joista ei pidä. On defenssimekanismi heijastaa ne omat kielteiset avuttomuuden tunteet muihin.

T terapeutti

Vaikka itse olisi kaikkea muuta kuin avuton?

Mua ei avuttomuus lähtökohtaisesti ärsytä ja tottakai ymmärrän että ihmisillä on erilaisia haasteita.

Mutta sellainen nykypäivän itsekäs ja häikäilemätön asenne, kuinka ne omat tarpeet on kaikkein tärkeämpiä aina, eikä koeta ollenkaan huonoa omaatuntoa siinä että sitten omia tarpeita tyydytettäessä samalla hyväksikäytettäisiin muita. Mennään aina siitä mistä aita on matalin. Ei edes viitsitä itse, kun ei tarvi.

Taas joku katkera sysisuomalainen jonka mielestä kenelläkään ei saisi olla helppoa ja kivaa, vaan kaikkien olisi kärsittävä saman verran kuin hänen. Mutta ei toki enempää, ettei se oma rakas marttyyrikruunu vaan siirry kenellekään toiselle!

Terapiaan voi aina mennä. Ihminen joka käyttää sanoja kuten "halveksunta" ja "häpeä" on rikki.