Vähän erikoinen päänvaivaa, naiset vois antaa neuvoa

Vierailija kirjoitti:

Nainen ei siis tajua, että hänen käytöksessä olis mitään ongelmaa? Ei näe, että vois omalla käytöksellään vetää rajaa? 

Ongelma on tuo, että uskoo, että pitää miellyttää kaikkia. Se on se ydin. 

Ei tajua, tai saattaa tajuta hetkellisesti kun on tapahtunut jotain ei toivottua. Mutta nää unohtuu kaikki.

Ihan sama miten päin asiaa veivaat ap niin sinä tässä olet sairas vailla ammattiapua.

Siksi te suhteessa olettekin että sua motivoi vaimosi "vammaisuus" ja tarve päästä sitä "parantamaan" niin kauan kunnes hänestä ei ole enää mitään jäljellä ja silloinkin syytät vaimoa kaikesta.

Vaimo on jo alkanut avaamaan silmiään sun kohdalla jasiksi sulla on kova kiire saada vaimo "ruotuun". Läheisiäänkin käytät hyväksi siinä ja olet pitäväsi normaalina käytöksenä huutaa aikuiselle ihmiselle.

Sunhan ei tarvi kun joku muu huutaa niin voit larpata sitä hyvistä.

Ei se vaimo kelpaa sen "normaalinpana" sulle koska taas on jotain mitä täytyy parantaa.

Ei se "vika" ole "parantunut" vaikka hänelke on sanottu, huudettu jne.

Onko se sitten niin iso "vika" että sillä täytyy pilata kaikki muukin?

Vaimon vikahan se ei ole että sulla itselläsi on tunnepuolella häikkää.

Ja kun tämä ei mene sun kaaliin sitten millään, niin kuinka tyhmä sun täytyy olla kuvitellessasi että vaimolle menisi?

Aivan. Et sinä hänestä piittaa. Sun täytyy vaan saada taottua vaimon kaaliin jotain mitä ei löydy itseltäsikään varmistamma ettei kynnysmatto lähde lentelemään maailman ääriin kauaksi turvaan sinulta.

Mulla oli ennen yksi naispuolinen ystävä. Hän oli kaunis yh jolla kaksi kouluikäistä lasta. Kerran oli viettänyt aikaa porukassa, jossa joku hyypiö oli iskenyt silmänsä häneen. Muut porukassa tiesivät hyypiön välillä arvaamattomaksi ja olivat kertoneet tästä naiselle. Seuraavana päivänä tuo hyypiö oli ilmestynyt hänen ovensa taakse. NAINEN PÄÄSTI MIEHEN SISÄÄN (???!!!) Ihmetteli vaan että mitä tuo mahtaa haluta. Lapset olivat kotona. Hyypiö oli siellä silmät kiiluen hunttaillut jonkun aikaa, ehdotellut ja kun nainen oli toistuvasti kieltäytynyt, mies oli lähtenyt.

Kuuntelin hölmistyneenä kun nainen kertoi tuon. Lapset kotona ja päästää jonkun tuntemattoman creepyn sisään. Wtf..?! Ja vaikka lapset ei kotona olisikaan ollut, niin ei pidä kotiinsa päästää tuntemattomia hyypiöitä. Voi olla, että lasten läsnäolo oli ainut syy miksi mies ei käynyt naisen kimppuun.

Onko hän nyt "elämään luottava kaunis sielu, jonka siipiä ei saa katkoa"? Pikemminkin välinpitämätön, naiivi ja vastuuntunnoton. Ymmärrän ap:tä hyvin. Ihmisen on kasvettava joskus aikuiseksi ja otettava elämän tosiasiat huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Ton lenkkiepisodin myötä pitäis jo tajuta, että miksi ei kannata kertoa kaikkea itsestään. 

Mutta joillain on kova miellyttämisen tarve ja on saanut hyväksyntää että kertoo paljon itsestään ja on luottavainen. Rajaton ihminen. Normaalit rajat jostain syystä jääneet kehittymättä, on ehkä kannustettu siihen että niitä ei ole. 

Oon samalla tavalla rajaton ollut lapsena, mutta opin joskus teini-iässä. Edelleen joudun tietoisesti miettimään, mitä kannattaa missäkin sanoa jne. Opin rajattomuuden omilta vanhemmitani, jotka olivat omalla tavallaan rajattomia. 

Kirjoitin ton lenkkiepisodin tosi huonosti unenpöpperössä. Hänelle vaimo ei siis kertonut muuta kuin päivittäisen rutiininsa. Ja tää ukko alkoi väijyä vaimoa. Oli vastassa joka kerta kun vaimo lenkkeili, pysäytti ja alkoi höpöttää.

Siinä vaiheessa kun tää mies sanoi ettet ollut eilen lenkillä, missä olit vaimo alkoi ajatella. Samalla hän tajusi että tää mies siirtyy systemaattisesti lenkissä eteenpäin ja jos tilanne kehittyy näin tää mies on kohta hänen etuovellaan.

No nyt oli ongelmana se että oltiin jo lähellä kotia. Creepyn oloinen mies "seuraa* ja kotiin juokseminen paljastaa asuinpaikan. Vaimo laittoi mulle viestiä et juoksee kauppaan tuunko sinne vastaan. No mä menin hakee hänet sieltä. Hän kertoi tapahtumasta ja totesi ettei enää ikinä juokse tuota reittiä.

Normaalia eikö?

Aapeeeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aapeeeeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap,

Vaikutat mieheltä joka on huolissaan naisensa turvallisuudesta. Ymmärsin niin että koet että kauniin puolisosi sinisilmäisyys aiheuttaa pelkoa siitä, että hän (ja sitä kautta varmasti sinäkin) tulee satutetuksi. Hyvin ymmärrettävää.

Oikeastaanhan se on "maailman pahuus" joka sen pelon aiheuttaa, sillä jos voisimme luottaa kaikkiin ihmisiin, ei kauneudella ja sinisilmäisyydellä olisi merkitystä tässä asiassa. Maailma kuitenkin on mitä on, ja me joudumme sopeutumaan ja mukautumaan siihen. Kauneus vetää puoleensa, ja sinisilmäisyys, no, ei varmaan tarvitse enempää sanoa.

Teitä tuntematta on hankala tietysti sanoa, mutta puolisosi vaikuttaa hyväsydämiseltä ihmiseltä, joka näkee toiset aina ensisijaisesti vähintäänkin potentiaalisesti vilpittöminä. Arvioin siis tilannetta sen itselle syntyneen mielikuvan pohjalta. Minun mielipiteeni on, ettei hänen tule muuttua, hänen hyväsydämisyyttään ei siis tule sammuttaa, mutta hänen olisi hyvä ymmärtää ja sisäistää, että kaikki eivät aina ole hyvin aikein liikkeellä, ja muistaa tämä myös käytännön elämässä valinnoissaan.

Maailma tosiaankin tarvitsee hyväsydämisiä ihmisiä, joten näiden hyväsydämisten liekkiä ei saa puhaltaa sammuksiin. Tämä voi kuulostaa ihme höpinältä, mutta en sitä paremminkaan osaa selittää. Konkreettisia apuja minulla ei ole. Terapiassa toki voisitte saada puolueettomalla maaperällä asiaa saada puhuttua auki, kuten tässä ketjussa olikin jo ehdotettu.

Millaisia tuntemuksia ja ajatuksia naisesi herätti sinussa teidän tapailunne alussa? Tuliko sinisilmäisyys esille jotenkin jo heti ensimetreillä? Koetko olevasi hänen arvoisensa? Millä sanoilla olet hänelle sanoittanut tätä huolta hänen turvallisuudestaan? Oletko kysynyt mikä saa hänet kokemaan, että puheeksiottaminen on vittuilua? Mitä tunteita hänellä siellä taustalla piilee? Jotenkin tulee olo, että hän ehkä pelkää että häntä pidetään jotenkin tyhmänä ja sitten tulee vastareaktio.

Hyvä keskustelunavaus. Ikävää että tämä on nähty näin kovin negatiivisessa valossa.

-D

Olen huolissani.. Hän on mailman hyväsydämmisin ihminen. Nää kaikki tapahtumat juontaa juurensa pitkälle siitä että hän ei halua olla tyly tai epäkohtelias kenellekään. Esimerkiksi tuo osoitteen anto, tyyppi kysyi niin miten hän voi olla kertomatta loukkaamatta. Hetkeäkään ajattelematta antoi osoitteen.

Alussa en tajunnut tuon naiviuden olevan niin isoa.. Jälkikäteen muistan paljon keskusteluja suhteen alussa kun mietin miten tälle on sattunut näin paljon hulluja ihmisiä tielle.

Tuo keskustelu loppuu heti, se ei edes pääse alkuun. Uskon että häntä triggeröi se kun hänelle on niin moni tästä jo sanonut.. Uskon myös että hänellä on jotenkin valheellinen turvallisuuden tunne ja hän on ylpeä noista seikkailuista. Tajuamatta vaaraa.

Ymmärrän. Tärkeää keskustelunavauksessa olisi se, ettei hänelle tulisi syytetty tai negatiivinen olo heti ensimmäisenä (tuo pitää minua tyhmänä enkä varmasti ole!), joten jos haluat niin voisit avata millätavalla olet ottanut asiat puheeksi/sanoittanut asiaa hänelle. On tärkeää ymmärtää että vaikka sinä et häntä tarkoittaisi mitenkään syyttää, se voi silti toisesta osapuolesta tuntua siltä.

Huolesi on täysin ymmärrettävä ja inhimillinen. Minusta on ihana että välität rakkaasi turvallisuudesta.

-D

Viimeisimmän tapauksen jälkeen, alotin keskustelun näin..

Kulta, mä tiedän että sä et tykkää tästä aiheesta.

Mut oman mielenterveyteni takia tästä olis hyvä puhua..

Sä säikähdit itsekkin tota tapausta ja varmasti ymmärsit mistä se sai alkunsa.

Keskustelu loppui tuohon ja alkoi selittely..

Vaimo= Nii joo se nyt oli tollanen. Emmä tiedä ehkä vähän ylireagoin ja ei siinä varmaan edes ollut mitään. Mä en halua ajatella enää sitä, puhutaan jostain muusta..

"Varmasti ymmärsit mistä se sai alkunsa". Mistä se siis mielestäsi sai tarkalleen ottaen alkunsa?

-D

Samasta mistä nää melkein kaikki on alkaneet. Tuntematon ihminen lähestyy, vaimo alkaa jutella. Ja kohta tää tuntematon mies aloittaa ahdistelun. Ahdistelua ei olisi tapahtunut jos mies ei tietäisi esim vaimon nimeä, osoitetta, puhelinnumeroa ym.

Viimeisimmässä tapauksessa vaimo joutui lopettamaan lenkkeilyn lempi paikassaan. Koska tämä ahdistelija oli siellä aina vastassa.

Ja tilanteet alkoi muuttua pelottavaksi. Koska tämä mies alkoi selkeästi seurata vaimoa kodin suuntaan.

Olisko mahdollista että puolisosi kokisi että sinä tarkoitat että nämä jutut tapahtuvat siksi että hän on sellainen kuin on, siis että vika on hänessä ja hänen tulisi muuttua? Siis että kaikki on hänen omaa syytään (siis toki hän on kaunis ja hyväsydäminen ja siksi valikoituu herkästi kohteeksi, mutta todellinen syypää on kuitenkin aina se ahdistelija). Ja tosiaan, ei kannata arvailla että miten puoliso kokee lähestymisesi asian tiimoilta tai ylipäätään muistakaan asioista, on sinun tulee varmistaa se puolisolta itseltään. Ja joku kirjoittikin jo näistä maailmankatsomuksellisesta eroistakin, toiselle maailma näyttäytyy enemmän positiivisten kuin negatiivisten asioiden kautta ja teillä voi tästäkin kyse, ainakin osaksi.

Jos olisin sinä, aloittaisin rakkaani kanssa keskustelua siitä miten te kumpainenkin todella KOETTE tästä asiasta. Oletko saanut todella sanottua, ilman syyttäviä sävyjä, että olet huolissasi hänen turvallisuudestaan. Tosiaan tärkeää olis päästä siihen tilaan jossa ei syyllistetä ketään, vaan kuunnellaan ja tullaan kuulluksi.

Millainen on ollut rakkaasi lapsuus?

-D

Mä kirjoitin joskus kirjeen jossa kerroin mitä tunnen ja koen. En mennyt näihin tapahtumiin yhtään. Yritin juuri sitä ettei tulis yhtään syyttävää fiilistä.

Hän ymmärtää kyllä et tää turvallisuus on se syy miksi minä ja muut sanovat hänelle asioista. Mutta kun nämä jutut ovat tapahtuneet hän muistaa ne viikon. Sitten ne alkavat muuttua hänen päässään vaarattomiksi pikkujutuiksi.

Eikä hän enää ymmärrä miksi esim hänen äitinsä huutaa hänelle niistä.

Hänen lapsuutensa oli tosi suojattu ja hyvä. Jotain kertoo sekin että hän leikki nukeilla vielä siinä vaiheessa kun ikätoverit korkkailivat kaljapulloja.

Aivan. Ehkäpä tässä kohtaa tosiaan se viimeinen oljenkorsi olisi se, että kokeilisitte käydä siellä terapiassa vielä juttelemassa puolueettomalla maaperällä asiasta, ja toivon mukaan saisitte ainakin molemmat sanotuksi oman näkökulmanne asioihin, vaikkei mikään lopulta varsinaisesti muuttuisikaan, ainakaan heti.

Millainen on puolisosi hengellinen elämä tai elämänkatsomus hengellisesti? Entä sinun? Viesteistäsi tulee olo että hän on kulkenut varjeluksessa, vaikka puhutkin hyvästä tuurista.

Elämä on joskus sitä että on vaan pakko oppia kantapään kautta, voin omasta kokemuksestani sen sanoa. Virheisiin ei kuitenkaan pidä jäädä kiinni, niistä pitäisi ammentaa oppia ja päästää irti. Toki isot jutut pitää käsitellä ensin eri sfääreissä kuin pienet, ja se voi ottaa aikaa. Voi olla että sinunkin on lopulta vain yksinkertaisesti hyväksyttävä tämä "sinisilmäinen" piirre rakkaassasi. Voit vain lähinnä kertoa hänelle uudestaan ja uudestaan että rakas, sinun ei ehkä nyt kannattaisi toimia näin mutta miten ikinä toimitkin, minä luotan sinuun ja minä otan sinusta kopin jos tarvitset. Tämä siis jos päätät valita hänet loppuelämäksesi, ja itse henkkoht toivon että valitsette toisenne vaikken teitä tunnekkaan. Elämä voi tuoda hänelle kolhuja, toisaalta ei se välttämättä tuo, ja elämää ei kannata tuhlata mahdollisten negatiivisten sattumusten pelkäämiseen. Elämä voi kolhaista tarkintakin asioiden harkitsijaa, ja toisaalta liika negatiiviseen keskittyminen vie huomion pois hyvästä. Enkä ollenkaan tarkoita etteikö huolesi olisi ymmärrettävä, se on ymmärrettävä ja inhimillinen ja kertoo mielestäni siitä että todella välität. On silti mielettömän upeaa että puolisollasi on uskonsa ihmisen hyvyyteen. Voit päättää hyväksyä hänet sellaisenaan ja seisoa hänen rinnallaan ja olla hänen tukensa ja turvansa jos elämä kolhaisee. Voit siis levittää omat siipesi rakkaasi ylle, sitomatta häntä kahleisiin. Saan kertomasi perusteella teistä molemmista kuvan, että olette hyviä ihmisiä ja toivon teille kaikkea hyvää.

Rakkaus on vapaa.

"Joka päivä avaan oven sun mennä, ja se jää auki".

-D

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama miten päin asiaa veivaat ap niin sinä tässä olet sairas vailla ammattiapua.

Siksi te suhteessa olettekin että sua motivoi vaimosi "vammaisuus" ja tarve päästä sitä "parantamaan" niin kauan kunnes hänestä ei ole enää mitään jäljellä ja silloinkin syytät vaimoa kaikesta.

Vaimo on jo alkanut avaamaan silmiään sun kohdalla jasiksi sulla on kova kiire saada vaimo "ruotuun". Läheisiäänkin käytät hyväksi siinä ja olet pitäväsi normaalina käytöksenä huutaa aikuiselle ihmiselle.

Sunhan ei tarvi kun joku muu huutaa niin voit larpata sitä hyvistä.

Ei se vaimo kelpaa sen "normaalinpana" sulle koska taas on jotain mitä täytyy parantaa.

Ei se "vika" ole "parantunut" vaikka hänelke on sanottu, huudettu jne.

Onko se sitten niin iso "vika" että sillä täytyy pilata kaikki muukin?

Vaimon vikahan se ei ole että sulla itselläsi on tunnepuolella häikkää.

Ja kun tämä ei mene sun kaaliin sitten millään, niin kuinka tyhmä sun täytyy olla kuvitellessasi että vaimolle menisi?

Aivan. Et sinä hänestä piittaa. Sun täytyy vaan saada taottua vaimon kaaliin jotain mitä ei löydy itseltäsikään varmistamma ettei kynnysmatto lähde lentelemään maailman ääriin kauaksi turvaan sinulta.

Tulee mieleen, että jos tuo on totta, niin törkeeseen huutoon/dominointiiin on nainen joutunut. Mutta ei ole siihen selkeästi painunut. Ett joo, tässä tarinassa on kaks pimeetä kontrollifriikkiä.

Vi<br />

erailija kirjoitti:

Aapeeeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aapeeeeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap,

Vaikutat mieheltä joka on huolissaan naisensa turvallisuudesta. Ymmärsin niin että koet että kauniin puolisosi sinisilmäisyys aiheuttaa pelkoa siitä, että hän (ja sitä kautta varmasti sinäkin) tulee satutetuksi. Hyvin ymmärrettävää.

Oikeastaanhan se on "maailman pahuus" joka sen pelon aiheuttaa, sillä jos voisimme luottaa kaikkiin ihmisiin, ei kauneudella ja sinisilmäisyydellä olisi merkitystä tässä asiassa. Maailma kuitenkin on mitä on, ja me joudumme sopeutumaan ja mukautumaan siihen. Kauneus vetää puoleensa, ja sinisilmäisyys, no, ei varmaan tarvitse enempää sanoa.

Teitä tuntematta on hankala tietysti sanoa, mutta puolisosi vaikuttaa hyväsydämiseltä ihmiseltä, joka näkee toiset aina ensisijaisesti vähintäänkin potentiaalisesti vilpittöminä. Arvioin siis tilannetta sen itselle syntyneen mielikuvan pohjalta. Minun mielipiteeni on, ettei hänen tule muuttua, hänen hyväsydämisyyttään ei siis tule sammuttaa, mutta hänen olisi hyvä ymmärtää ja sisäistää, että kaikki eivät aina ole hyvin aikein liikkeellä, ja muistaa tämä myös käytännön elämässä valinnoissaan.

Maailma tosiaankin tarvitsee hyväsydämisiä ihmisiä, joten näiden hyväsydämisten liekkiä ei saa puhaltaa sammuksiin. Tämä voi kuulostaa ihme höpinältä, mutta en sitä paremminkaan osaa selittää. Konkreettisia apuja minulla ei ole. Terapiassa toki voisitte saada puolueettomalla maaperällä asiaa saada puhuttua auki, kuten tässä ketjussa olikin jo ehdotettu.

Millaisia tuntemuksia ja ajatuksia naisesi herätti sinussa teidän tapailunne alussa? Tuliko sinisilmäisyys esille jotenkin jo heti ensimetreillä? Koetko olevasi hänen arvoisensa? Millä sanoilla olet hänelle sanoittanut tätä huolta hänen turvallisuudestaan? Oletko kysynyt mikä saa hänet kokemaan, että puheeksiottaminen on vittuilua? Mitä tunteita hänellä siellä taustalla piilee? Jotenkin tulee olo, että hän ehkä pelkää että häntä pidetään jotenkin tyhmänä ja sitten tulee vastareaktio.

Hyvä keskustelunavaus. Ikävää että tämä on nähty näin kovin negatiivisessa valossa.

-D

Olen huolissani.. Hän on mailman hyväsydämmisin ihminen. Nää kaikki tapahtumat juontaa juurensa pitkälle siitä että hän ei halua olla tyly tai epäkohtelias kenellekään. Esimerkiksi tuo osoitteen anto, tyyppi kysyi niin miten hän voi olla kertomatta loukkaamatta. Hetkeäkään ajattelematta antoi osoitteen.

Alussa en tajunnut tuon naiviuden olevan niin isoa.. Jälkikäteen muistan paljon keskusteluja suhteen alussa kun mietin miten tälle on sattunut näin paljon hulluja ihmisiä tielle.

Tuo keskustelu loppuu heti, se ei edes pääse alkuun. Uskon että häntä triggeröi se kun hänelle on niin moni tästä jo sanonut.. Uskon myös että hänellä on jotenkin valheellinen turvallisuuden tunne ja hän on ylpeä noista seikkailuista. Tajuamatta vaaraa.

Ymmärrän. Tärkeää keskustelunavauksessa olisi se, ettei hänelle tulisi syytetty tai negatiivinen olo heti ensimmäisenä (tuo pitää minua tyhmänä enkä varmasti ole!), joten jos haluat niin voisit avata millätavalla olet ottanut asiat puheeksi/sanoittanut asiaa hänelle. On tärkeää ymmärtää että vaikka sinä et häntä tarkoittaisi mitenkään syyttää, se voi silti toisesta osapuolesta tuntua siltä.

Huolesi on täysin ymmärrettävä ja inhimillinen. Minusta on ihana että välität rakkaasi turvallisuudesta.

-D

Viimeisimmän tapauksen jälkeen, alotin keskustelun näin..

Kulta, mä tiedän että sä et tykkää tästä aiheesta.

Mut oman mielenterveyteni takia tästä olis hyvä puhua..

Sä säikähdit itsekkin tota tapausta ja varmasti ymmärsit mistä se sai alkunsa.

Keskustelu loppui tuohon ja alkoi selittely..

Vaimo= Nii joo se nyt oli tollanen. Emmä tiedä ehkä vähän ylireagoin ja ei siinä varmaan edes ollut mitään. Mä en halua ajatella enää sitä, puhutaan jostain muusta..

"Varmasti ymmärsit mistä se sai alkunsa". Mistä se siis mielestäsi sai tarkalleen ottaen alkunsa?

-D

Samasta mistä nää melkein kaikki on alkaneet. Tuntematon ihminen lähestyy, vaimo alkaa jutella. Ja kohta tää tuntematon mies aloittaa ahdistelun. Ahdistelua ei olisi tapahtunut jos mies ei tietäisi esim vaimon nimeä, osoitetta, puhelinnumeroa ym.

Viimeisimmässä tapauksessa vaimo joutui lopettamaan lenkkeilyn lempi paikassaan. Koska tämä ahdistelija oli siellä aina vastassa.

Ja tilanteet alkoi muuttua pelottavaksi. Koska tämä mies alkoi selkeästi seurata vaimoa kodin suuntaan.

Olisko mahdollista että puolisosi kokisi että sinä tarkoitat että nämä jutut tapahtuvat siksi että hän on sellainen kuin on, siis että vika on hänessä ja hänen tulisi muuttua? Siis että kaikki on hänen omaa syytään (siis toki hän on kaunis ja hyväsydäminen ja siksi valikoituu herkästi kohteeksi, mutta todellinen syypää on kuitenkin aina se ahdistelija). Ja tosiaan, ei kannata arvailla että miten puoliso kokee lähestymisesi asian tiimoilta tai ylipäätään muistakaan asioista, on sinun tulee varmistaa se puolisolta itseltään. Ja joku kirjoittikin jo näistä maailmankatsomuksellisesta eroistakin, toiselle maailma näyttäytyy enemmän positiivisten kuin negatiivisten asioiden kautta ja teillä voi tästäkin kyse, ainakin osaksi.

Jos olisin sinä, aloittaisin rakkaani kanssa keskustelua siitä miten te kumpainenkin todella KOETTE tästä asiasta. Oletko saanut todella sanottua, ilman syyttäviä sävyjä, että olet huolissasi hänen turvallisuudestaan. Tosiaan tärkeää olis päästä siihen tilaan jossa ei syyllistetä ketään, vaan kuunnellaan ja tullaan kuulluksi.

Millainen on ollut rakkaasi lapsuus?

-D

Mä kirjoitin joskus kirjeen jossa kerroin mitä tunnen ja koen. En mennyt näihin tapahtumiin yhtään. Yritin juuri sitä ettei tulis yhtään syyttävää fiilistä.

Hän ymmärtää kyllä et tää turvallisuus on se syy miksi minä ja muut sanovat hänelle asioista. Mutta kun nämä jutut ovat tapahtuneet hän muistaa ne viikon. Sitten ne alkavat muuttua hänen päässään vaarattomiksi pikkujutuiksi.

Eikä hän enää ymmärrä miksi esim hänen äitinsä huutaa hänelle niistä.

Hänen lapsuutensa oli tosi suojattu ja hyvä. Jotain kertoo sekin että hän leikki nukeilla vielä siinä vaiheessa kun ikätoverit korkkailivat kaljapulloja.

Aivan. Ehkäpä tässä kohtaa tosiaan se viimeinen oljenkorsi olisi se, että kokeilisitte käydä siellä terapiassa vielä juttelemassa puolueettomalla maaperällä asiasta, ja toivon mukaan saisitte ainakin molemmat sanotuksi oman näkökulmanne asioihin, vaikkei mikään lopulta varsinaisesti muuttuisikaan, ainakaan heti.

Millainen on puolisosi hengellinen elämä tai elämänkatsomus hengellisesti? Entä sinun? Viesteistäsi tulee olo että hän on kulkenut varjeluksessa, vaikka puhutkin hyvästä tuurista.

Elämä on joskus sitä että on vaan pakko oppia kantapään kautta, voin omasta kokemuksestani sen sanoa. Virheisiin ei kuitenkaan pidä jäädä kiinni, niistä pitäisi ammentaa oppia ja päästää irti. Toki isot jutut pitää käsitellä ensin eri sfääreissä kuin pienet, ja se voi ottaa aikaa. Voi olla että sinunkin on lopulta vain yksinkertaisesti hyväksyttävä tämä "sinisilmäinen" piirre rakkaassasi. Voit vain lähinnä kertoa hänelle uudestaan ja uudestaan että rakas, sinun ei ehkä nyt kannattaisi toimia näin mutta miten ikinä toimitkin, minä luotan sinuun ja minä otan sinusta kopin jos tarvitset. Tämä siis jos päätät valita hänet loppuelämäksesi, ja itse henkkoht toivon että valitsette toisenne vaikken teitä tunnekkaan. Elämä voi tuoda hänelle kolhuja, toisaalta ei se välttämättä tuo, ja elämää ei kannata tuhlata mahdollisten negatiivisten sattumusten pelkäämiseen. Elämä voi kolhaista tarkintakin asioiden harkitsijaa, ja toisaalta liika negatiiviseen keskittyminen vie huomion pois hyvästä. Enkä ollenkaan tarkoita etteikö huolesi olisi ymmärrettävä, se on ymmärrettävä ja inhimillinen ja kertoo mielestäni siitä että todella välität. On silti mielettömän upeaa että puolisollasi on uskonsa ihmisen hyvyyteen. Voit päättää hyväksyä hänet sellaisenaan ja seisoa hänen rinnallaan ja olla hänen tukensa ja turvansa jos elämä kolhaisee. Voit siis levittää omat siipesi rakkaasi ylle, sitomatta häntä kahleisiin. Saan kertomasi perusteella teistä molemmista kuvan, että olette hyviä ihmisiä ja toivon teille kaikkea hyvää.

Rakkaus on vapaa.

"Joka päivä avaan oven sun mennä, ja se jää auki".

-D

Ei olla kumpikaan uskollisia mut olen kyllä rukoillutkin suojelua hälle.

Hän tietää että mä otan kopin mut aina se ei välttämättä auta. Joskus mä saatan olla töissä tai vaikka reissussa ja se koppi tulisi liian myöhään.

Mä en tosiaan halua sitoa häntä kahleisiin enkä halua muuttaa tuota ystävällisyyttä ja huolettomuutta. Nää on piirteitä joita mä myös rakastan hänessä. Hän tuo valoa jokaisen ihmisen elämään kenet tapaa.

Hän voisi edelleen olla just omanlaisensa mutta pientä varovaisuutta noudattaen.

Kiitos sinulle kivoista viesteistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama miten päin asiaa veivaat ap niin sinä tässä olet sairas vailla ammattiapua.

Siksi te suhteessa olettekin että sua motivoi vaimosi "vammaisuus" ja tarve päästä sitä "parantamaan" niin kauan kunnes hänestä ei ole enää mitään jäljellä ja silloinkin syytät vaimoa kaikesta.

Vaimo on jo alkanut avaamaan silmiään sun kohdalla jasiksi sulla on kova kiire saada vaimo "ruotuun". Läheisiäänkin käytät hyväksi siinä ja olet pitäväsi normaalina käytöksenä huutaa aikuiselle ihmiselle.

Sunhan ei tarvi kun joku muu huutaa niin voit larpata sitä hyvistä.

Ei se vaimo kelpaa sen "normaalinpana" sulle koska taas on jotain mitä täytyy parantaa.

Ei se "vika" ole "parantunut" vaikka hänelke on sanottu, huudettu jne.

Onko se sitten niin iso "vika" että sillä täytyy pilata kaikki muukin?

Vaimon vikahan se ei ole että sulla itselläsi on tunnepuolella häikkää.

Ja kun tämä ei mene sun kaaliin sitten millään, niin kuinka tyhmä sun täytyy olla kuvitellessasi että vaimolle menisi?

Aivan. Et sinä hänestä piittaa. Sun täytyy vaan saada taottua vaimon kaaliin jotain mitä ei löydy itseltäsikään varmistamma ettei kynnysmatto lähde lentelemään maailman ääriin kauaksi turvaan sinulta.

Tulee mieleen, että jos tuo on totta, niin törkeeseen huutoon/dominointiiin on nainen joutunut. Mutta ei ole siihen selkeästi painunut. Ett joo, tässä tarinassa on kaks pimeetä kontrollifriikkiä.

Mä olen tasan kerran huutanut tai korottanut ääntä tälle naiselle. Se oli tuon viro tapauksen jälkeen. Hänen äitinsä on keskittynyt tuohon huutamiseen ja hänen käytökseen mulla ei ole selityksiä..

Meillä on olemassa kokonaisia aloja sen vuoksi, että maailmassa on uhkia. On vartijoita, poliiseja ja sotilaita. Mutta yksittäinen ihmisen täytyy omalta osaltaan, järkevyyden rajoissa, huolehtia omasta turvallisuudestaan. Ikävää, jos herkkä sielu menee rikki sen vuoksi, mutta voivoi! Älykkäällä, toimintakykyisellä ihmisellä on itsesuojeluvaistoa ja hieman katuviisautta. Maailma on menossa vain hullumpaan suuntaan, eikä yhteiskunta voi suojella kaikelta.

Älä ap tee lapsia tuon naisen kanssa. Ne lapset ovat vielä pedareitten käsissä, koska mamma on niin sinisilmäinen.

Aapeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ton lenkkiepisodin myötä pitäis jo tajuta, että miksi ei kannata kertoa kaikkea itsestään. 

Mutta joillain on kova miellyttämisen tarve ja on saanut hyväksyntää että kertoo paljon itsestään ja on luottavainen. Rajaton ihminen. Normaalit rajat jostain syystä jääneet kehittymättä, on ehkä kannustettu siihen että niitä ei ole. 

Oon samalla tavalla rajaton ollut lapsena, mutta opin joskus teini-iässä. Edelleen joudun tietoisesti miettimään, mitä kannattaa missäkin sanoa jne. Opin rajattomuuden omilta vanhemmitani, jotka olivat omalla tavallaan rajattomia. 

Kirjoitin ton lenkkiepisodin tosi huonosti unenpöpperössä. Hänelle vaimo ei siis kertonut muuta kuin päivittäisen rutiininsa. Ja tää ukko alkoi väijyä vaimoa. Oli vastassa joka kerta kun vaimo lenkkeili, pysäytti ja alkoi höpöttää.

Siinä vaiheessa kun tää mies sanoi ettet ollut eilen lenkillä, missä olit vaimo alkoi ajatella. Samalla hän tajusi että tää mies siirtyy systemaattisesti lenkissä eteenpäin ja jos tilanne kehittyy näin tää mies on kohta hänen etuovellaan.

No nyt oli ongelmana se että oltiin jo lähellä kotia. Creepyn oloinen mies "seuraa* ja kotiin juokseminen paljastaa asuinpaikan. Vaimo laittoi mulle viestiä et juoksee kauppaan tuunko sinne vastaan. No mä menin hakee hänet sieltä. Hän kertoi tapahtumasta ja totesi ettei enää ikinä juokse tuota reittiä.

Normaalia eikö?

Tässä kuitenkin naisesi lopulta huomasi asian ennen kuin mitään isompaa ehti tapahtua, turvautui apuusi ja muutti toimintaansa. Toki hälytyskellot olisivat voineet soittaa jo aikaisemminkin, tästä voimme kaikki olla samaa mieltä. Toivon kyllä että puolisosi hieman näissä asioissa löytäisi tervettä itsesuojeluvaistoa.

Kerroit että puolison lapsuus on ollut suojattu. Olisiko sitten käynyt niin, että se olisi ollut liian suojattu (pumpulissa kasvanut).

Oma lapsuuteni oli traumaattinen ja turvaton. Minusta kasvoi rajaton ja miellyttämisenhaluinen.

-D

Mulla on samanlainen vaimo. Minä olen kiltti ja vaimo on kiltti. Molemmat olemme sinisilmäisiä ja hyväuskoisia, mutta minä miehenä tiedän mitä miehet ajattelee naisista. Kukaan mies ei sano niitä ajatuksia ääneen, kuin ehkä hyvin röyhkeä tai ajattelematon tai mies joka on hyvin kännissä.

Tämä viestiketju saa voimaan pahoin, kuinka ilkeitä te olette AP:lle. Oikeasti mies haluaa suojella tyttöystäväänsä turhilta harmeilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama miten päin asiaa veivaat ap niin sinä tässä olet sairas vailla ammattiapua.

Siksi te suhteessa olettekin että sua motivoi vaimosi "vammaisuus" ja tarve päästä sitä "parantamaan" niin kauan kunnes hänestä ei ole enää mitään jäljellä ja silloinkin syytät vaimoa kaikesta.

Vaimo on jo alkanut avaamaan silmiään sun kohdalla jasiksi sulla on kova kiire saada vaimo "ruotuun". Läheisiäänkin käytät hyväksi siinä ja olet pitäväsi normaalina käytöksenä huutaa aikuiselle ihmiselle.

Sunhan ei tarvi kun joku muu huutaa niin voit larpata sitä hyvistä.

Ei se vaimo kelpaa sen "normaalinpana" sulle koska taas on jotain mitä täytyy parantaa.

Ei se "vika" ole "parantunut" vaikka hänelke on sanottu, huudettu jne.

Onko se sitten niin iso "vika" että sillä täytyy pilata kaikki muukin?

Vaimon vikahan se ei ole että sulla itselläsi on tunnepuolella häikkää.

Ja kun tämä ei mene sun kaaliin sitten millään, niin kuinka tyhmä sun täytyy olla kuvitellessasi että vaimolle menisi?

Aivan. Et sinä hänestä piittaa. Sun täytyy vaan saada taottua vaimon kaaliin jotain mitä ei löydy itseltäsikään varmistamma ettei kynnysmatto lähde lentelemään maailman ääriin kauaksi turvaan sinulta.

Tulee mieleen, että jos tuo on totta, niin törkeeseen huutoon/dominointiiin on nainen joutunut. Mutta ei ole siihen selkeästi painunut. Ett joo, tässä tarinassa on kaks pimeetä kontrollifriikkiä.

Mä olen tasan kerran huutanut tai korottanut ääntä tälle naiselle. Se oli tuon viro tapauksen jälkeen. Hänen äitinsä on keskittynyt tuohon huutamiseen ja hänen käytökseen mulla ei ole selityksiä..

Minkälaiset ovat puolisosi ja hänen äitinsä välit kaikenkaikkiaan? Itselläkin särähtää korvaan tuo huutaminen, toki pystyn ymmärtämään että taustalla voi olla huoli.

Vierailija kirjoitti:

Aapeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ton lenkkiepisodin myötä pitäis jo tajuta, että miksi ei kannata kertoa kaikkea itsestään. 

Mutta joillain on kova miellyttämisen tarve ja on saanut hyväksyntää että kertoo paljon itsestään ja on luottavainen. Rajaton ihminen. Normaalit rajat jostain syystä jääneet kehittymättä, on ehkä kannustettu siihen että niitä ei ole. 

Oon samalla tavalla rajaton ollut lapsena, mutta opin joskus teini-iässä. Edelleen joudun tietoisesti miettimään, mitä kannattaa missäkin sanoa jne. Opin rajattomuuden omilta vanhemmitani, jotka olivat omalla tavallaan rajattomia. 

Kirjoitin ton lenkkiepisodin tosi huonosti unenpöpperössä. Hänelle vaimo ei siis kertonut muuta kuin päivittäisen rutiininsa. Ja tää ukko alkoi väijyä vaimoa. Oli vastassa joka kerta kun vaimo lenkkeili, pysäytti ja alkoi höpöttää.

Siinä vaiheessa kun tää mies sanoi ettet ollut eilen lenkillä, missä olit vaimo alkoi ajatella. Samalla hän tajusi että tää mies siirtyy systemaattisesti lenkissä eteenpäin ja jos tilanne kehittyy näin tää mies on kohta hänen etuovellaan.

No nyt oli ongelmana se että oltiin jo lähellä kotia. Creepyn oloinen mies "seuraa* ja kotiin juokseminen paljastaa asuinpaikan. Vaimo laittoi mulle viestiä et juoksee kauppaan tuunko sinne vastaan. No mä menin hakee hänet sieltä. Hän kertoi tapahtumasta ja totesi ettei enää ikinä juokse tuota reittiä.

Normaalia eikö?

Tässä kuitenkin naisesi lopulta huomasi asian ennen kuin mitään isompaa ehti tapahtua, turvautui apuusi ja muutti toimintaansa. Toki hälytyskellot olisivat voineet soittaa jo aikaisemminkin, tästä voimme kaikki olla samaa mieltä. Toivon kyllä että puolisosi hieman näissä asioissa löytäisi tervettä itsesuojeluvaistoa.

Kerroit että puolison lapsuus on ollut suojattu. Olisiko sitten käynyt niin, että se olisi ollut liian suojattu (pumpulissa kasvanut).

Oma lapsuuteni oli traumaattinen ja turvaton. Minusta kasvoi rajaton ja miellyttämisenhaluinen.

-D

Onneksi. Toi yksi kysymys tältä ukolta ja jopa agressiivinen missä olit eilen??

Oli tuonut mielikuvan et tää mies oli vihainen koska odottanut siellä metsässä 3h.

Mä uskon että tosi suojattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama miten päin asiaa veivaat ap niin sinä tässä olet sairas vailla ammattiapua.

Siksi te suhteessa olettekin että sua motivoi vaimosi "vammaisuus" ja tarve päästä sitä "parantamaan" niin kauan kunnes hänestä ei ole enää mitään jäljellä ja silloinkin syytät vaimoa kaikesta.

Vaimo on jo alkanut avaamaan silmiään sun kohdalla jasiksi sulla on kova kiire saada vaimo "ruotuun". Läheisiäänkin käytät hyväksi siinä ja olet pitäväsi normaalina käytöksenä huutaa aikuiselle ihmiselle.

Sunhan ei tarvi kun joku muu huutaa niin voit larpata sitä hyvistä.

Ei se vaimo kelpaa sen "normaalinpana" sulle koska taas on jotain mitä täytyy parantaa.

Ei se "vika" ole "parantunut" vaikka hänelke on sanottu, huudettu jne.

Onko se sitten niin iso "vika" että sillä täytyy pilata kaikki muukin?

Vaimon vikahan se ei ole että sulla itselläsi on tunnepuolella häikkää.

Ja kun tämä ei mene sun kaaliin sitten millään, niin kuinka tyhmä sun täytyy olla kuvitellessasi että vaimolle menisi?

Aivan. Et sinä hänestä piittaa. Sun täytyy vaan saada taottua vaimon kaaliin jotain mitä ei löydy itseltäsikään varmistamma ettei kynnysmatto lähde lentelemään maailman ääriin kauaksi turvaan sinulta.

Tulee mieleen, että jos tuo on totta, niin törkeeseen huutoon/dominointiiin on nainen joutunut. Mutta ei ole siihen selkeästi painunut. Ett joo, tässä tarinassa on kaks pimeetä kontrollifriikkiä.

Mä olen tasan kerran huutanut tai korottanut ääntä tälle naiselle. Se oli tuon viro tapauksen jälkeen. Hänen äitinsä on keskittynyt tuohon huutamiseen ja hänen käytökseen mulla ei ole selityksiä..

Minkälaiset ovat puolisosi ja hänen äitinsä välit kaikenkaikkiaan? Itselläkin särähtää korvaan tuo huutaminen, toki pystyn ymmärtämään että taustalla voi olla huoli.

Todella hyvät ja lämpimät. Mä tavallaan ymmärrän kyl tota huutamista tässä tapauksessa. Kun tota samaa on ollut 16vuotiaasta asti, uskon että äiti on turhautunut.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samanlainen vaimo. Minä olen kiltti ja vaimo on kiltti. Molemmat olemme sinisilmäisiä ja hyväuskoisia, mutta minä miehenä tiedän mitä miehet ajattelee naisista. Kukaan mies ei sano niitä ajatuksia ääneen, kuin ehkä hyvin röyhkeä tai ajattelematon tai mies joka on hyvin kännissä.

Tämä viestiketju saa voimaan pahoin, kuinka ilkeitä te olette AP:lle. Oikeasti mies haluaa suojella tyttöystäväänsä turhilta harmeilla.

Mä luulen että ilkeys on aika paljon 1 kirjoittajan kynästä. Kuten tossa aiemmin laitoin. Niin aika erikoista et aina tulee 2 täysin samanlaista viestiä muka eri kirjoittajalta. Muutaman minuutin sisään. Joiden sisältö on mun haukkuminen ja eron tyrkytys.

Aapeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ton lenkkiepisodin myötä pitäis jo tajuta, että miksi ei kannata kertoa kaikkea itsestään. 

Mutta joillain on kova miellyttämisen tarve ja on saanut hyväksyntää että kertoo paljon itsestään ja on luottavainen. Rajaton ihminen. Normaalit rajat jostain syystä jääneet kehittymättä, on ehkä kannustettu siihen että niitä ei ole. 

Oon samalla tavalla rajaton ollut lapsena, mutta opin joskus teini-iässä. Edelleen joudun tietoisesti miettimään, mitä kannattaa missäkin sanoa jne. Opin rajattomuuden omilta vanhemmitani, jotka olivat omalla tavallaan rajattomia. 

Kirjoitin ton lenkkiepisodin tosi huonosti unenpöpperössä. Hänelle vaimo ei siis kertonut muuta kuin päivittäisen rutiininsa. Ja tää ukko alkoi väijyä vaimoa. Oli vastassa joka kerta kun vaimo lenkkeili, pysäytti ja alkoi höpöttää.

Siinä vaiheessa kun tää mies sanoi ettet ollut eilen lenkillä, missä olit vaimo alkoi ajatella. Samalla hän tajusi että tää mies siirtyy systemaattisesti lenkissä eteenpäin ja jos tilanne kehittyy näin tää mies on kohta hänen etuovellaan.

No nyt oli ongelmana se että oltiin jo lähellä kotia. Creepyn oloinen mies "seuraa* ja kotiin juokseminen paljastaa asuinpaikan. Vaimo laittoi mulle viestiä et juoksee kauppaan tuunko sinne vastaan. No mä menin hakee hänet sieltä. Hän kertoi tapahtumasta ja totesi ettei enää ikinä juokse tuota reittiä.

Normaalia eikö?

Sun käytös ei ole normaalia.. olisit sanonut ettet tuu kauppaan. Antanut akan hoitaa ongelmansa minkä itse aiheutti

Vierailija kirjoitti:

Aapeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ton lenkkiepisodin myötä pitäis jo tajuta, että miksi ei kannata kertoa kaikkea itsestään. 

Mutta joillain on kova miellyttämisen tarve ja on saanut hyväksyntää että kertoo paljon itsestään ja on luottavainen. Rajaton ihminen. Normaalit rajat jostain syystä jääneet kehittymättä, on ehkä kannustettu siihen että niitä ei ole. 

Oon samalla tavalla rajaton ollut lapsena, mutta opin joskus teini-iässä. Edelleen joudun tietoisesti miettimään, mitä kannattaa missäkin sanoa jne. Opin rajattomuuden omilta vanhemmitani, jotka olivat omalla tavallaan rajattomia. 

Kirjoitin ton lenkkiepisodin tosi huonosti unenpöpperössä. Hänelle vaimo ei siis kertonut muuta kuin päivittäisen rutiininsa. Ja tää ukko alkoi väijyä vaimoa. Oli vastassa joka kerta kun vaimo lenkkeili, pysäytti ja alkoi höpöttää.

Siinä vaiheessa kun tää mies sanoi ettet ollut eilen lenkillä, missä olit vaimo alkoi ajatella. Samalla hän tajusi että tää mies siirtyy systemaattisesti lenkissä eteenpäin ja jos tilanne kehittyy näin tää mies on kohta hänen etuovellaan.

No nyt oli ongelmana se että oltiin jo lähellä kotia. Creepyn oloinen mies "seuraa* ja kotiin juokseminen paljastaa asuinpaikan. Vaimo laittoi mulle viestiä et juoksee kauppaan tuunko sinne vastaan. No mä menin hakee hänet sieltä. Hän kertoi tapahtumasta ja totesi ettei enää ikinä juokse tuota reittiä.

Normaalia eikö?

Sun käytös ei ole normaalia.. olisit sanonut ettet tuu kauppaan. Antanut akan hoitaa ongelmansa minkä itse aiheutti

No tohon mä en ikinä pystyisi. Sit jos sattuisi jotain olis omakin elämä ohi

Vierailija kirjoitti:

Vi<br />

erailija kirjoitti:

Aapeeeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aapeeeeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap,

Vaikutat mieheltä joka on huolissaan naisensa turvallisuudesta. Ymmärsin niin että koet että kauniin puolisosi sinisilmäisyys aiheuttaa pelkoa siitä, että hän (ja sitä kautta varmasti sinäkin) tulee satutetuksi. Hyvin ymmärrettävää.

Oikeastaanhan se on "maailman pahuus" joka sen pelon aiheuttaa, sillä jos voisimme luottaa kaikkiin ihmisiin, ei kauneudella ja sinisilmäisyydellä olisi merkitystä tässä asiassa. Maailma kuitenkin on mitä on, ja me joudumme sopeutumaan ja mukautumaan siihen. Kauneus vetää puoleensa, ja sinisilmäisyys, no, ei varmaan tarvitse enempää sanoa.

Teitä tuntematta on hankala tietysti sanoa, mutta puolisosi vaikuttaa hyväsydämiseltä ihmiseltä, joka näkee toiset aina ensisijaisesti vähintäänkin potentiaalisesti vilpittöminä. Arvioin siis tilannetta sen itselle syntyneen mielikuvan pohjalta. Minun mielipiteeni on, ettei hänen tule muuttua, hänen hyväsydämisyyttään ei siis tule sammuttaa, mutta hänen olisi hyvä ymmärtää ja sisäistää, että kaikki eivät aina ole hyvin aikein liikkeellä, ja muistaa tämä myös käytännön elämässä valinnoissaan.

Maailma tosiaankin tarvitsee hyväsydämisiä ihmisiä, joten näiden hyväsydämisten liekkiä ei saa puhaltaa sammuksiin. Tämä voi kuulostaa ihme höpinältä, mutta en sitä paremminkaan osaa selittää. Konkreettisia apuja minulla ei ole. Terapiassa toki voisitte saada puolueettomalla maaperällä asiaa saada puhuttua auki, kuten tässä ketjussa olikin jo ehdotettu.

Millaisia tuntemuksia ja ajatuksia naisesi herätti sinussa teidän tapailunne alussa? Tuliko sinisilmäisyys esille jotenkin jo heti ensimetreillä? Koetko olevasi hänen arvoisensa? Millä sanoilla olet hänelle sanoittanut tätä huolta hänen turvallisuudestaan? Oletko kysynyt mikä saa hänet kokemaan, että puheeksiottaminen on vittuilua? Mitä tunteita hänellä siellä taustalla piilee? Jotenkin tulee olo, että hän ehkä pelkää että häntä pidetään jotenkin tyhmänä ja sitten tulee vastareaktio.

Hyvä keskustelunavaus. Ikävää että tämä on nähty näin kovin negatiivisessa valossa.

-D

Olen huolissani.. Hän on mailman hyväsydämmisin ihminen. Nää kaikki tapahtumat juontaa juurensa pitkälle siitä että hän ei halua olla tyly tai epäkohtelias kenellekään. Esimerkiksi tuo osoitteen anto, tyyppi kysyi niin miten hän voi olla kertomatta loukkaamatta. Hetkeäkään ajattelematta antoi osoitteen.

Alussa en tajunnut tuon naiviuden olevan niin isoa.. Jälkikäteen muistan paljon keskusteluja suhteen alussa kun mietin miten tälle on sattunut näin paljon hulluja ihmisiä tielle.

Tuo keskustelu loppuu heti, se ei edes pääse alkuun. Uskon että häntä triggeröi se kun hänelle on niin moni tästä jo sanonut.. Uskon myös että hänellä on jotenkin valheellinen turvallisuuden tunne ja hän on ylpeä noista seikkailuista. Tajuamatta vaaraa.

Ymmärrän. Tärkeää keskustelunavauksessa olisi se, ettei hänelle tulisi syytetty tai negatiivinen olo heti ensimmäisenä (tuo pitää minua tyhmänä enkä varmasti ole!), joten jos haluat niin voisit avata millätavalla olet ottanut asiat puheeksi/sanoittanut asiaa hänelle. On tärkeää ymmärtää että vaikka sinä et häntä tarkoittaisi mitenkään syyttää, se voi silti toisesta osapuolesta tuntua siltä.

Huolesi on täysin ymmärrettävä ja inhimillinen. Minusta on ihana että välität rakkaasi turvallisuudesta.

-D

Viimeisimmän tapauksen jälkeen, alotin keskustelun näin..

Kulta, mä tiedän että sä et tykkää tästä aiheesta.

Mut oman mielenterveyteni takia tästä olis hyvä puhua..

Sä säikähdit itsekkin tota tapausta ja varmasti ymmärsit mistä se sai alkunsa.

Keskustelu loppui tuohon ja alkoi selittely..

Vaimo= Nii joo se nyt oli tollanen. Emmä tiedä ehkä vähän ylireagoin ja ei siinä varmaan edes ollut mitään. Mä en halua ajatella enää sitä, puhutaan jostain muusta..

"Varmasti ymmärsit mistä se sai alkunsa". Mistä se siis mielestäsi sai tarkalleen ottaen alkunsa?

-D

Samasta mistä nää melkein kaikki on alkaneet. Tuntematon ihminen lähestyy, vaimo alkaa jutella. Ja kohta tää tuntematon mies aloittaa ahdistelun. Ahdistelua ei olisi tapahtunut jos mies ei tietäisi esim vaimon nimeä, osoitetta, puhelinnumeroa ym.

Viimeisimmässä tapauksessa vaimo joutui lopettamaan lenkkeilyn lempi paikassaan. Koska tämä ahdistelija oli siellä aina vastassa.

Ja tilanteet alkoi muuttua pelottavaksi. Koska tämä mies alkoi selkeästi seurata vaimoa kodin suuntaan.

Olisko mahdollista että puolisosi kokisi että sinä tarkoitat että nämä jutut tapahtuvat siksi että hän on sellainen kuin on, siis että vika on hänessä ja hänen tulisi muuttua? Siis että kaikki on hänen omaa syytään (siis toki hän on kaunis ja hyväsydäminen ja siksi valikoituu herkästi kohteeksi, mutta todellinen syypää on kuitenkin aina se ahdistelija). Ja tosiaan, ei kannata arvailla että miten puoliso kokee lähestymisesi asian tiimoilta tai ylipäätään muistakaan asioista, on sinun tulee varmistaa se puolisolta itseltään. Ja joku kirjoittikin jo näistä maailmankatsomuksellisesta eroistakin, toiselle maailma näyttäytyy enemmän positiivisten kuin negatiivisten asioiden kautta ja teillä voi tästäkin kyse, ainakin osaksi.

Jos olisin sinä, aloittaisin rakkaani kanssa keskustelua siitä miten te kumpainenkin todella KOETTE tästä asiasta. Oletko saanut todella sanottua, ilman syyttäviä sävyjä, että olet huolissasi hänen turvallisuudestaan. Tosiaan tärkeää olis päästä siihen tilaan jossa ei syyllistetä ketään, vaan kuunnellaan ja tullaan kuulluksi.

Millainen on ollut rakkaasi lapsuus?

-D

Mä kirjoitin joskus kirjeen jossa kerroin mitä tunnen ja koen. En mennyt näihin tapahtumiin yhtään. Yritin juuri sitä ettei tulis yhtään syyttävää fiilistä.

Hän ymmärtää kyllä et tää turvallisuus on se syy miksi minä ja muut sanovat hänelle asioista. Mutta kun nämä jutut ovat tapahtuneet hän muistaa ne viikon. Sitten ne alkavat muuttua hänen päässään vaarattomiksi pikkujutuiksi.

Eikä hän enää ymmärrä miksi esim hänen äitinsä huutaa hänelle niistä.

Hänen lapsuutensa oli tosi suojattu ja hyvä. Jotain kertoo sekin että hän leikki nukeilla vielä siinä vaiheessa kun ikätoverit korkkailivat kaljapulloja.

Aivan. Ehkäpä tässä kohtaa tosiaan se viimeinen oljenkorsi olisi se, että kokeilisitte käydä siellä terapiassa vielä juttelemassa puolueettomalla maaperällä asiasta, ja toivon mukaan saisitte ainakin molemmat sanotuksi oman näkökulmanne asioihin, vaikkei mikään lopulta varsinaisesti muuttuisikaan, ainakaan heti.

Millainen on puolisosi hengellinen elämä tai elämänkatsomus hengellisesti? Entä sinun? Viesteistäsi tulee olo että hän on kulkenut varjeluksessa, vaikka puhutkin hyvästä tuurista.

Elämä on joskus sitä että on vaan pakko oppia kantapään kautta, voin omasta kokemuksestani sen sanoa. Virheisiin ei kuitenkaan pidä jäädä kiinni, niistä pitäisi ammentaa oppia ja päästää irti. Toki isot jutut pitää käsitellä ensin eri sfääreissä kuin pienet, ja se voi ottaa aikaa. Voi olla että sinunkin on lopulta vain yksinkertaisesti hyväksyttävä tämä "sinisilmäinen" piirre rakkaassasi. Voit vain lähinnä kertoa hänelle uudestaan ja uudestaan että rakas, sinun ei ehkä nyt kannattaisi toimia näin mutta miten ikinä toimitkin, minä luotan sinuun ja minä otan sinusta kopin jos tarvitset. Tämä siis jos päätät valita hänet loppuelämäksesi, ja itse henkkoht toivon että valitsette toisenne vaikken teitä tunnekkaan. Elämä voi tuoda hänelle kolhuja, toisaalta ei se välttämättä tuo, ja elämää ei kannata tuhlata mahdollisten negatiivisten sattumusten pelkäämiseen. Elämä voi kolhaista tarkintakin asioiden harkitsijaa, ja toisaalta liika negatiiviseen keskittyminen vie huomion pois hyvästä. Enkä ollenkaan tarkoita etteikö huolesi olisi ymmärrettävä, se on ymmärrettävä ja inhimillinen ja kertoo mielestäni siitä että todella välität. On silti mielettömän upeaa että puolisollasi on uskonsa ihmisen hyvyyteen. Voit päättää hyväksyä hänet sellaisenaan ja seisoa hänen rinnallaan ja olla hänen tukensa ja turvansa jos elämä kolhaisee. Voit siis levittää omat siipesi rakkaasi ylle, sitomatta häntä kahleisiin. Saan kertomasi perusteella teistä molemmista kuvan, että olette hyviä ihmisiä ja toivon teille kaikkea hyvää.

Rakkaus on vapaa.

"Joka päivä avaan oven sun mennä, ja se jää auki".

-D

Ei olla kumpikaan uskollisia mut olen kyllä rukoillutkin suojelua hälle.

Hän tietää että mä otan kopin mut aina se ei välttämättä auta. Joskus mä saatan olla töissä tai vaikka reissussa ja se koppi tulisi liian myöhään.

Mä en tosiaan halua sitoa häntä kahleisiin enkä halua muuttaa tuota ystävällisyyttä ja huolettomuutta. Nää on piirteitä joita mä myös rakastan hänessä. Hän tuo valoa jokaisen ihmisen elämään kenet tapaa.

Hän voisi edelleen olla just omanlaisensa mutta pientä varovaisuutta noudattaen.

Kiitos sinulle kivoista viesteistä

Kirjoitat että sinun koppisi ei välttämättä aina auta, koska saatat olla toisaalla. Käytännössä et siis voi olla aina pelastamassa kun puoliso tarvisi konkreettisesti sinun apuasi (esim tuo tilanne, että hän pyysi sinua hakemaan hänet kaupasta lenkillään). Muistathan, että sinun koppisi ei tarvitse olla sitä että sun pitäisi olla aina valmiudessa "estämässä" jotain ikävää tapahtuvaksi, tai että sinun pitäisi onnistua kokonaan estämään ikävät tapahtumat. Et voi ottaa sellaista elämäntehtävää harteillesi, vaikka voitkin auttaa ja autatkin myös konkreettisesti silloin kun se on mahdollista. Et ole epäonnistunut jos jotain ikävää tapahtuukin, voit vain tehdä parhaasi. Puolisosi on se, joka on "vastuussa" omasta kasvustaan, tulee se sitten omien oivallusten tai isojen kolhujen kautta, jos laisinkaan. Minulle ei ainakaan ole välittynyt rakkaastasi mitenkään holhottava vaikutelma. Viestien perusteella hän vaikuttaisi olevan aivan itsenäinen ja omilla jaloillaan seisova kaikessa hyväuskoisuudessaankin. Toivon ettei sinusta tunnu että sinun tulisi olla vahva hänen puolestaan, vaan että olet valmis rakastamaan myötä- ja vastamäessä.

Sinun koppisi olisi erityisesti sitä, että puoliso voi turvallisesti tulla sun syliin kun se elämä kolhaisee tai vain meinaa kolhaista. Eli kun hän on haavoittunut, hänellä on sinut jonka luona saa parannella. On siunaus löytää elämäänsä ihminen, jonka seurassa voi sielunsa sopukoita myöten olla sellainen kuin on ja kokea turvaa, myös kaikessa haavoittuvuudessaan (minä en tiennyt mitä turvallisuus on tai että sellaista edes voisi olla, ennen kuin koin sen itse). Toivon että teillä on tällainen suhde molempiin suuntiin. En tietenkään tiedä millaisia arvoja ja erityisiä tarpeita teillä on parisuhteen osalta.

Millainen olet itse luonteeltasi? Onko sinulla elämässäsi ollut isoja kolhuja ja psyykkisiä haavoja?

Ehkä voisit kysyä puolisoltasi, että miltä hänestä tuntuu kun hänelle otetaan puheeksi se "sinisilmäisyys". Mitä tunteita se hänessä herättää ja miten hän ajattelee muiden näkevän hänet tämän suhteen. Jos hän vaikka kokee sen ahdistavana, niin seuraavaksi mietitään mikä siinä ahdistaa jne. Hänen voisi olla hyvä tutkiskella itseään sen tiimoilta. Kuinka hyvin pystytte puolin ja toisin "kuorimaan tunnesipuleita" yhdessä? Sitäkin voisi kysyä, että mikäli hän on sellainen että tuntemattomat usein häntä lähestyvät, niin miten hän sen kokee, mille se hänestä tuntuu (kenties näistä olette puhuneetkin, minä en ihan koko viestiketjua ole lukenut).

Kiitos kiitoksista!

-D

Aapeee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ton lenkkiepisodin myötä pitäis jo tajuta, että miksi ei kannata kertoa kaikkea itsestään. 

Mutta joillain on kova miellyttämisen tarve ja on saanut hyväksyntää että kertoo paljon itsestään ja on luottavainen. Rajaton ihminen. Normaalit rajat jostain syystä jääneet kehittymättä, on ehkä kannustettu siihen että niitä ei ole. 

Oon samalla tavalla rajaton ollut lapsena, mutta opin joskus teini-iässä. Edelleen joudun tietoisesti miettimään, mitä kannattaa missäkin sanoa jne. Opin rajattomuuden omilta vanhemmitani, jotka olivat omalla tavallaan rajattomia. 

Kirjoitin ton lenkkiepisodin tosi huonosti unenpöpperössä. Hänelle vaimo ei siis kertonut muuta kuin päivittäisen rutiininsa. Ja tää ukko alkoi väijyä vaimoa. Oli vastassa joka kerta kun vaimo lenkkeili, pysäytti ja alkoi höpöttää.

Siinä vaiheessa kun tää mies sanoi ettet ollut eilen lenkillä, missä olit vaimo alkoi ajatella. Samalla hän tajusi että tää mies siirtyy systemaattisesti lenkissä eteenpäin ja jos tilanne kehittyy näin tää mies on kohta hänen etuovellaan.

No nyt oli ongelmana se että oltiin jo lähellä kotia. Creepyn oloinen mies "seuraa* ja kotiin juokseminen paljastaa asuinpaikan. Vaimo laittoi mulle viestiä et juoksee kauppaan tuunko sinne vastaan. No mä menin hakee hänet sieltä. Hän kertoi tapahtumasta ja totesi ettei enää ikinä juokse tuota reittiä.

Normaalia eikö?

Ikävää, että nainen näkee ainoaksi ratkaisuksi rajoittaa itseään. Varsinkin, kun naisella on noin huolehtiva mies.

Oisko susta sanomaan tuolle seuraajaukolle, että jättää sun vaimon rauhaan? Mennä se reitti vaimon kanssa? 

Kysy neuvoa kehitysvammaisten omaishoitajilta. Heillä on samanlaisia ongelmia liian luottamuksen suhteen.