Lue keskustelun säännöt.
Aina psykiatrinen hoito ei vain voi parantaa
05.07.2023 |
Ihan yleisesti muutamia ajatuksia psykiatrisesta hoidosta. Eri kommenttikenttiä lukiessa usein törmää siihen, että esimerkiksi itsemurhatapauksissa syytetään riittämätöntä tai huonoa hoitoa. Sehän on faktaa, että hoitoa on aivan liian vaikeaa saada ja resurssit ovat täysin riittämättömät. Aina kuitenkaan ei vaan riitä, vaikka hoitoa saisi kuinka paljon. Joku sairastaa syöpää jota ei yksikään lääkäri voi parantaa, toinen sairastaa mielen sairautta johon ei hoidot tehoa. Yksikään lääkäri tai terapeutti ei ole taikuri joka pystyy parannuksen ihmiselle antamaan ulkoapäin. Sellaisia taikakeinoja ei kertakaikkiaan ole. Voi tarjota tukea ja työkaluja avata solmuja, mutta aina toista ei vaan pysty auttamaan eikä aina ihminen myöskään itse pysty ottamaan hoitoa vastaan. Lopulta ainoastaan ihminen itse pystyy itsensä sieltä mustuudesta nostamaan, sitä ei voi kukaan muu sen ihmisen puolesta tehdä. Lisäksi jos ihan ruohonjuuritasolle mennään, niin siellä on yksittäinen työntekijä kyllä hyvin kädetön jos resurssipula on valtava. Vaikka työntekijä kuinka näkisi ja ymmärtäisi, että ihminen esimerkiksi tarvitsee osastohoitoa ei hän kertakaikkiaan voi sitä saada järjestymään jos paikkoja ei vain yksinkertaisesti ole. Siinä on isommat rattaat määrittämässä silloin hoidon kulkua. Myös syöpälääkärit joutuvat nostamaan joskus kädet pystyyn kun sairaus on edennyt siihen pisteeseen ettei parannusta ole. Samalla tavoin psykiatrisissa sairauksissa on tilanteita jolloin mikään ei vaan ole riittävää.
Silti psykiatrinen hoito on epäilemättä kriisissä ja isoin syy on resurssivaje. Sitä ei käy kiistäminen.
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Näinpä. Aito lämpö yleensä parantaa, ei kylmyys. Vaikka keskustelu voi olla neutraalia tai positiivista, mutta kylmä tapa tai kovistelu /kuulustelu huono. Vinkit saa muutenkin elämään.
Empatia = psykoterapia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Psykiatria tulee jäljessä muuta länsimaista lääketiedettä. Monia lainalaisuuksia on havaittu ja niitä osataan hyödyntää hyvin hoidossa, mutta todella olennaisia asioita on vielä aivan alkutekijöissään, esimerkiksi aivojen ja suoliston yhteys havaittu vasta hetki sitten, epigenetiikka hoksattu, jne. Psykiatria, psykologia ja psykoterapia tieteenä kehittyvät huimaa vauhtia, mutta ovat silti lapsenkengissä. Eikä ikinä päästä siihen, että jokainen parantuu. Todennäköisesti tulemme huomaamaan mitkä häiriöt ovat ne vakavimmat ja mitkä antavat paremman hoitovasteen. Se minkä en usko muuttuvan, on potilaan omat hoitoon sitoumisen kyvyt hoidon tehon muuttujana. Psykoterapia on kuin fysioterapiaa; se auttaa niitä, jotka tekevät harjoitteet ja siirtävät opit arkeen odottamatta poppakonsteja.
Mitä? Ihmiset, joille Kela maksaa pienen osan, tai maksavat jopa itse koko jumalattoman kalliin terapiansa, ottavat aivan varmasti siitä koko potentiaalin irti! Mistäköhän sinä puhut, jostakin terapialuonteisista keskusteluista? Tämän lisäksi vain ns koirakoulussa, eli kognitiivisessa terapiassa on *harjoitteita*.
Minä en myöskään ymmärtänyt koko kirjoitusta. Kuinka edes voisi olla sitoutumatta vaikkapa omakustanteiseen, kymmenvuotiseen analyyttiseen paykoterapiaan? Puhutteko te nyt jostakin puoskariterapioista?
Sitoutuminen ei ole vain sitä, että maksaa terapiamaksut ja saapuu paikalle. Todellinen muutos tapahtuu ihan muualla kuin siellä vastaanotolla. Aktiivisuus, sitoutuminen ja harjoitteiden tekeminen tarkoittaa montaa asiaa: itsereflektiota, avoimuutta uusille näkökulmille ja tulkinnoille, uusien toimintatapojen ja taitojen harjoittelua, tunteiden kohtaamista ja niiden sietotaitojen treenaamista, muun muassa. Ilman henkilön omaa halukkuutta sitoutua näihin asioihin ja nähdä niiden eteen vaivaa hoidosta tuskin hyötyy vaikka olisi minkälainen taikuri hoitoa tarjoamassa.
Hyvin sanottu, paikalle saapuminen, empatian vastaanottaminen ja laskun maksaminen ei riitä parantumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Psykiatria tulee jäljessä muuta länsimaista lääketiedettä. Monia lainalaisuuksia on havaittu ja niitä osataan hyödyntää hyvin hoidossa, mutta todella olennaisia asioita on vielä aivan alkutekijöissään, esimerkiksi aivojen ja suoliston yhteys havaittu vasta hetki sitten, epigenetiikka hoksattu, jne. Psykiatria, psykologia ja psykoterapia tieteenä kehittyvät huimaa vauhtia, mutta ovat silti lapsenkengissä. Eikä ikinä päästä siihen, että jokainen parantuu. Todennäköisesti tulemme huomaamaan mitkä häiriöt ovat ne vakavimmat ja mitkä antavat paremman hoitovasteen. Se minkä en usko muuttuvan, on potilaan omat hoitoon sitoumisen kyvyt hoidon tehon muuttujana. Psykoterapia on kuin fysioterapiaa; se auttaa niitä, jotka tekevät harjoitteet ja siirtävät opit arkeen odottamatta poppakonsteja.
Mitä? Ihmiset, joille Kela maksaa pienen osan, tai maksavat jopa itse koko jumalattoman kalliin terapiansa, ottavat aivan varmasti siitä koko potentiaalin irti! Mistäköhän sinä puhut, jostakin terapialuonteisista keskusteluista? Tämän lisäksi vain ns koirakoulussa, eli kognitiivisessa terapiassa on *harjoitteita*.
Minä en myöskään ymmärtänyt koko kirjoitusta. Kuinka edes voisi olla sitoutumatta vaikkapa omakustanteiseen, kymmenvuotiseen analyyttiseen paykoterapiaan? Puhutteko te nyt jostakin puoskariterapioista?
Sitoutuminen ei ole vain sitä, että maksaa terapiamaksut ja saapuu paikalle. Todellinen muutos tapahtuu ihan muualla kuin siellä vastaanotolla. Aktiivisuus, sitoutuminen ja harjoitteiden tekeminen tarkoittaa montaa asiaa: itsereflektiota, avoimuutta uusille näkökulmille ja tulkinnoille, uusien toimintatapojen ja taitojen harjoittelua, tunteiden kohtaamista ja niiden sietotaitojen treenaamista, muun muassa. Ilman henkilön omaa halukkuutta sitoutua näihin asioihin ja nähdä niiden eteen vaivaa hoidosta tuskin hyötyy vaikka olisi minkälainen taikuri hoitoa tarjoamassa.
Minun on hyvin vaikea uskoa, että terapiaan hakeutunut maksava asiakas ei sitoutuisi. Jos hoito ei toimi, on yleensä vika terapeutin ammattitaidon/pohjakoulutuksen riittämättömyydessä, tai vaihtoehtoisesti henkilökemioissa.
Mulla terapia vaan teki enemmän tuskaista oloa. Oli pakko lopettaa kun ahdisti, niin ettei rauhoittavistakaan ollut mitään apua. Onneksi pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle, enkä ole enää tilivelvollinen kenellekään.
Työ on parasta terapiaa kaikille siis ihan kaikille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomatonta manipulointia! Ei ihme että psykoterpiaa on alettu rankasti arvostella! Vai että asiakkaan vika 😅
Minusta on vaarallinen ennakkoasenne, että "kaikkia ei nyt vaan voi auttaa". Se luo välinpitämättömyyttä ja ylimalkaista asennetta sairaita ihmisiä kohtaan, oli sitten kyse fyysisistä, tai henkisistä sairauksista. Ei edes viitsitä yrittää, ei voida konsultoida kollegaa, tai ohjata potilasta toisaalle, jos tuntuu ettei omat resurssit, tai tietotaito riitä. Kaikista pahinta on se henkinen kärsimys ja toivottomuus, mihin ihminen sysätään tuolla "sinua ei voi kukaan auttaa" retoriikalla. Kaikkea ei aina voi parantaa, mutta monesti elämänlaatua on mahdollista kohentaa ja jo pelkästään se, että tulee kohdatuksi ja kohdelluksi ihmisenä, jolla on arvoa, voi olla merkittävää, vaikka tilanne muuten synkkä olisikin.
Omalla kohdalla on kokemusta juuri tuosta, että kädet nostetaan ilmaan, jätetään tutkimatta ja hoitamatta kunnolla, ja myöhemmin sitten olen omalla rahalla käynyt yksityisellä teettämässä labroja, joista ihan fyysinen sairaus sitten näkyi johon on nykyään pysyvä lääkitys. Menetin vuosikymmenen elämästäni sairaana, väärällä lääkityksellä ja ilman lääkitystä. Edes selkärankaa ei kellään ollut sen vertaa, että olisi pystynyt myöntämään olleensa väärässä ja pyytämään anteeksi aiheutuneesta haitasta. Henkiset arvet saamastani kohtelusta valitettavasti ovat ikuisia eikä niitä pysty kukaan parantamaan, en edes minä itse. Luottamus ja kunnioitus hoitavia tahoja kohtaan on mennyt.
Ja jos mitään ei ole lupa edellyttää eikä odottaa eikä minkäänlaista parantumista ole luvassa, mistä ihminen näille tahoille maksaa? Todella kalliita ovat palvelut. Ja jos homma kusee, vastuu on siis yksin potilaan, joka ei vaan yrittänyt riittävän kovasti, halunnut parantua, tai tehnyt harjoitteita riittävästi, eikä siinä, että hoitava taho ei vaan välttämättä ole oikea henkilö auttamaan, tai hänen ammattitaito ei välttämättä ole riittävällä tasolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annan ystävän vinkin kaikille. Jos aivopesu ja manipulointi inhottaa jo termeinä, kannattaa pysyä psykoterapiasta kaukana. Se ei todellakaan toimi kaikille ja on kallista. Sillä ei mitään takuita tervehtymiseen. Pahimmassa tapauksessa maksat omaisuuden täysin turhasta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on vaarallinen ennakkoasenne, että "kaikkia ei nyt vaan voi auttaa". Se luo välinpitämättömyyttä ja ylimalkaista asennetta sairaita ihmisiä kohtaan, oli sitten kyse fyysisistä, tai henkisistä sairauksista. Ei edes viitsitä yrittää, ei voida konsultoida kollegaa, tai ohjata potilasta toisaalle, jos tuntuu ettei omat resurssit, tai tietotaito riitä. Kaikista pahinta on se henkinen kärsimys ja toivottomuus, mihin ihminen sysätään tuolla "sinua ei voi kukaan auttaa" retoriikalla. Kaikkea ei aina voi parantaa, mutta monesti elämänlaatua on mahdollista kohentaa ja jo pelkästään se, että tulee kohdatuksi ja kohdelluksi ihmisenä, jolla on arvoa, voi olla merkittävää, vaikka tilanne muuten synkkä olisikin.
Omalla kohdalla on kokemusta juuri tuosta, että kädet nostetaan ilmaan, jätetään tutkimatta ja hoitamatta kunnolla, ja myöhemmin sitten olen omalla rahalla käynyt yksityisellä teettämässä labroja, joista ihan fyysinen sairaus sitten näkyi johon on nykyään pysyvä lääkitys. Menetin vuosikymmenen elämästäni sairaana, väärällä lääkityksellä ja ilman lääkitystä. Edes selkärankaa ei kellään ollut sen vertaa, että olisi pystynyt myöntämään olleensa väärässä ja pyytämään anteeksi aiheutuneesta haitasta. Henkiset arvet saamastani kohtelusta valitettavasti ovat ikuisia eikä niitä pysty kukaan parantamaan, en edes minä itse. Luottamus ja kunnioitus hoitavia tahoja kohtaan on mennyt.
Ja jos mitään ei ole lupa edellyttää eikä odottaa eikä minkäänlaista parantumista ole luvassa, mistä ihminen näille tahoille maksaa? Todella kalliita ovat palvelut. Ja jos homma kusee, vastuu on siis yksin potilaan, joka ei vaan yrittänyt riittävän kovasti, halunnut parantua, tai tehnyt harjoitteita riittävästi, eikä siinä, että hoitava taho ei vaan välttämättä ole oikea henkilö auttamaan, tai hänen ammattitaito ei välttämättä ole riittävällä tasolla?
Täällä ei tainnut nyt kukaan sanoa, että mitään ei voida edellyttää eikä odottaa. Ei myöskään sanottu, etteikö usein kyse voi hyvinkin olla siitä, ettei hoitava taho ole oikea tai riittävän ammattitaitoinen. Kyllä usein kysymys voi olla näistäkin. Se vain silti valitettavasti on fakta, että kaikkia ei pysty auttamaan etenkään jollei ihminen sitä itse todella halua. Ei se tarkoita sitä ettei niin yritettäisi tehdä. Olennaista on myös se mikä on todella realistista missäkin tilanteessa. Joissain tilanteissa se paraneminen vain on epärealistista ja silloin tavoitteena voi olla tukea ja pitää yllä mahdollisimman hyvää toimintakykyä ja elämänlaatua. Eihän tämäkään valitettavasti läheskään aina toteudu, mutta siinäkin on yleensä kysymys ennen kaikkea resursseista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta manipulointia! Ei ihme että psykoterpiaa on alettu rankasti arvostella! Vai että asiakkaan vika 😅
Missä sanottiin, että on asiakkaan vika? Ei taidettu näin sanoa. Hoidossa ammattilaisella on oma vastuunsa ja asiakkaalla omansa. Molempien panosta tarvitaan, jotta hoidolla on edellytykset onnistua.
Olen erimieltä tästä kohdasta:
"Lopulta ainoastaan ihminen itse pystyy itsensä sieltä mustuudesta nostamaan, sitä ei voi kukaan muu sen ihmisen puolesta tehdä."
Otit vertailukohdaksi syövän. Samaa vertausta käyttäen, ihminen ei yleensä itse voi parantaa itseään mielen sairauksista yhtään sen enempää kuin syövästäkään.
Siitä olen samaa mieltä, että lääketiede tai muukaan apu ei aina toimi toivotusti, oli kyseessä millainen sairaus tahansa. Lääketiede on tarpeeseen nähden yhä lapsenkengissään vaikka edistystä onneksi toki tapahtuukin. Toisaalta monesti resurssien rajat tulevat vastaan paljon ennen lääketieteen kehityksen kulloisenkin hetken rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Annan ystävän vinkin kaikille. Jos aivopesu ja manipulointi inhottaa jo termeinä, kannattaa pysyä psykoterapiasta kaukana. Se ei todellakaan toimi kaikille ja on kallista. Sillä ei mitään takuita tervehtymiseen. Pahimmassa tapauksessa maksat omaisuuden täysin turhasta.
Minä jätin terapiani ns kesken parin vuoden jälkeen. Aivan järkyttävää, jossakin kohtaa tuntui, kuin olisin jossakin kultissa. Tein toki tehtäväni, olen tunnollinen luonne, mutta koko homma tuntui viikko viikolta ahdistavammalta. Lopulta halusin ottaa mieheni vastaanotolle mukaan kuuntelemaan, kuvittelenko omiani, vai onko hänenkin mielestään terapeutti dominoiva ja hyökkäävää, omia ajatuksiaan syöttävä ja syyllistävä.. Mieheni oli käynnin jälkeen kauhuissaan. Tämä siis kognitiivista terapiaa - kelan korvaamana. Nyt olen hengitellyt muutaman vuoden, ja harkitsen taideterapiaan hakeutumista.
Vierailija kirjoitti:
Olen erimieltä tästä kohdasta:
"Lopulta ainoastaan ihminen itse pystyy itsensä sieltä mustuudesta nostamaan, sitä ei voi kukaan muu sen ihmisen puolesta tehdä."Otit vertailukohdaksi syövän. Samaa vertausta käyttäen, ihminen ei yleensä itse voi parantaa itseään mielen sairauksista yhtään sen enempää kuin syövästäkään.
Siitä olen samaa mieltä, että lääketiede tai muukaan apu ei aina toimi toivotusti, oli kyseessä millainen sairaus tahansa. Lääketiede on tarpeeseen nähden yhä lapsenkengissään vaikka edistystä onneksi toki tapahtuukin. Toisaalta monesti resurssien rajat tulevat vastaan paljon ennen lääketieteen kehityksen kulloisenkin hetken rajoja.
Myös syövän hoidossa se sairastunut ihminen on avainasemassa siinä ottaako hoitoa vastaan, noudattaako lääkärin hoito-ohjeita ja ottaako lääkkeensä. Tätä tarkoitetaan sillä, että tuossakin tapauksessa se ihminen itse viime kädessä on ratkaisevassa asemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä. Ja sitten kun kirjoittaa ongelmistaan tänne palstalle, huudetaan kuorossa että mene hoitoon. Ei tajuta, ettei sinne hoitoon (etenkään julkiseen psykoterapiaan) pääse noin vain, eikä ne kaikille edes auta. Itse olen vähintään yhtä hullu neljän terapeutin jälkeen kuin ennen terapiaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Psykiatria tulee jäljessä muuta länsimaista lääketiedettä. Monia lainalaisuuksia on havaittu ja niitä osataan hyödyntää hyvin hoidossa, mutta todella olennaisia asioita on vielä aivan alkutekijöissään, esimerkiksi aivojen ja suoliston yhteys havaittu vasta hetki sitten, epigenetiikka hoksattu, jne. Psykiatria, psykologia ja psykoterapia tieteenä kehittyvät huimaa vauhtia, mutta ovat silti lapsenkengissä. Eikä ikinä päästä siihen, että jokainen parantuu. Todennäköisesti tulemme huomaamaan mitkä häiriöt ovat ne vakavimmat ja mitkä antavat paremman hoitovasteen. Se minkä en usko muuttuvan, on potilaan omat hoitoon sitoumisen kyvyt hoidon tehon muuttujana. Psykoterapia on kuin fysioterapiaa; se auttaa niitä, jotka tekevät harjoitteet ja siirtävät opit arkeen odottamatta poppakonsteja.
Mitä? Ihmiset, joille Kela maksaa pienen osan, tai maksavat jopa itse koko jumalattoman kalliin terapiansa, ottavat aivan varmasti siitä koko potentiaalin irti! Mistäköhän sinä puhut, jostakin terapialuonteisista keskusteluista? Tämän lisäksi vain ns koirakoulussa, eli kognitiivisessa terapiassa on *harjoitteita*.
Minä en myöskään ymmärtänyt koko kirjoitusta. Kuinka edes voisi olla sitoutumatta vaikkapa omakustanteiseen, kymmenvuotiseen analyyttiseen paykoterapiaan? Puhutteko te nyt jostakin puoskariterapioista?
Sitoutuminen ei ole vain sitä, että maksaa terapiamaksut ja saapuu paikalle. Todellinen muutos tapahtuu ihan muualla kuin siellä vastaanotolla. Aktiivisuus, sitoutuminen ja harjoitteiden tekeminen tarkoittaa montaa asiaa: itsereflektiota, avoimuutta uusille näkökulmille ja tulkinnoille, uusien toimintatapojen ja taitojen harjoittelua, tunteiden kohtaamista ja niiden sietotaitojen treenaamista, muun muassa. Ilman henkilön omaa halukkuutta sitoutua näihin asioihin ja nähdä niiden eteen vaivaa hoidosta tuskin hyötyy vaikka olisi minkälainen taikuri hoitoa tarjoamassa.
Olen eri, mutta ahdistavan syyllistäviä jotkut näistä kommenteista. Ei kaikilla riitä voimavarat noihin vaatimuksiin. Joskus juuri niillä, joilla on suurin tarve sille psykiatriselle avulle on kaikista vähiten voimavaroja käytössään. Väittäisin, että jopa useimmiten.
Mulla on popparit esillä ja myönnän nauttivani täysin rinnoin 😃
Olen odotellutkin, millon tämä rahastava, ihmisten heikkouksia taloudellisesti hyväksikäyttävä, vastuuton ja totaalisen aivopesevä/manipuloiva ammattiryhmä laitetaan selkä seinää vasten. Vihdoin ihmiset heräävät 🤩
Vakavasti: osa kognitiivista psykoterapiaa on pelkkää manipulointia, ja sen myötä henkistä väkivaltaa.
Tärkeintä parantumiselle on päästä myrkyllisistä sairastuttavista ihmisistä eroon ja aloittaa vihdoin elämä!
Kyllä todellakin usein voi olla kyse hoitavan työntekijän ammattitaidon puutteesta, toimimattomista henkilökemioista ja niin edelleen. Tietenkin voi ja usein onkin. Silloin tulisi olla mahdollisuus kokeilla muita vaihtoehtoja, tietenkin. Mutta on erikoista miten jotkut tuntuvat niin kovasti vastustavan sitä ajatusta, että hoidettavallakin on jonkinlainen oma roolinsa ja vastuunsa hoidon onnistumisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Psykiatria tulee jäljessä muuta länsimaista lääketiedettä. Monia lainalaisuuksia on havaittu ja niitä osataan hyödyntää hyvin hoidossa, mutta todella olennaisia asioita on vielä aivan alkutekijöissään, esimerkiksi aivojen ja suoliston yhteys havaittu vasta hetki sitten, epigenetiikka hoksattu, jne. Psykiatria, psykologia ja psykoterapia tieteenä kehittyvät huimaa vauhtia, mutta ovat silti lapsenkengissä. Eikä ikinä päästä siihen, että jokainen parantuu. Todennäköisesti tulemme huomaamaan mitkä häiriöt ovat ne vakavimmat ja mitkä antavat paremman hoitovasteen. Se minkä en usko muuttuvan, on potilaan omat hoitoon sitoumisen kyvyt hoidon tehon muuttujana. Psykoterapia on kuin fysioterapiaa; se auttaa niitä, jotka tekevät harjoitteet ja siirtävät opit arkeen odottamatta poppakonsteja.
Mitä? Ihmiset, joille Kela maksaa pienen osan, tai maksavat jopa itse koko jumalattoman kalliin terapiansa, ottavat aivan varmasti siitä koko potentiaalin irti! Mistäköhän sinä puhut, jostakin terapialuonteisista keskusteluista? Tämän lisäksi vain ns koirakoulussa, eli kognitiivisessa terapiassa on *harjoitteita*.
Minä en myöskään ymmärtänyt koko kirjoitusta. Kuinka edes voisi olla sitoutumatta vaikkapa omakustanteiseen, kymmenvuotiseen analyyttiseen paykoterapiaan? Puhutteko te nyt jostakin puoskariterapioista?
Sitoutuminen ei ole vain sitä, että maksaa terapiamaksut ja saapuu paikalle. Todellinen muutos tapahtuu ihan muualla kuin siellä vastaanotolla. Aktiivisuus, sitoutuminen ja harjoitteiden tekeminen tarkoittaa montaa asiaa: itsereflektiota, avoimuutta uusille näkökulmille ja tulkinnoille, uusien toimintatapojen ja taitojen harjoittelua, tunteiden kohtaamista ja niiden sietotaitojen treenaamista, muun muassa. Ilman henkilön omaa halukkuutta sitoutua näihin asioihin ja nähdä niiden eteen vaivaa hoidosta tuskin hyötyy vaikka olisi minkälainen taikuri hoitoa tarjoamassa.
Minun on hyvin vaikea uskoa, että terapiaan hakeutunut maksava asiakas ei sitoutuisi. Jos hoito ei toimi, on yleensä vika terapeutin ammattitaidon/pohjakoulutuksen riittämättömyydessä, tai vaihtoehtoisesti henkilökemioissa.
Parikin terapeuttia on kertonut että viikottain joku lähinnä nuori jättää tulematta Kela tai ostopalveluterapiaan.
Ja toisille ei myönnetä mitään terapiaa. On hyvä saada apua jo nuorena mutta ei se automaattisesti auta väärässä vaiheessa.
Sitoutuminen ei ole vain sitä, että maksaa terapiamaksut ja saapuu paikalle. Todellinen muutos tapahtuu ihan muualla kuin siellä vastaanotolla. Aktiivisuus, sitoutuminen ja harjoitteiden tekeminen tarkoittaa montaa asiaa: itsereflektiota, avoimuutta uusille näkökulmille ja tulkinnoille, uusien toimintatapojen ja taitojen harjoittelua, tunteiden kohtaamista ja niiden sietotaitojen treenaamista, muun muassa. Ilman henkilön omaa halukkuutta sitoutua näihin asioihin ja nähdä niiden eteen vaivaa hoidosta tuskin hyötyy vaikka olisi minkälainen taikuri hoitoa tarjoamassa.