Lue keskustelun säännöt.
Moni "masennus" selätetään ihan reippaalla liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla
05.07.2023 |
Ei ihme jos voitte huonosti kun löhöätte sisällä ja lounaaksi nutrilettiä ja mehukeittoa, ehkä yksi meetvursti viipale ruisleivän päälle ja omena jälkiruoaksi. Sitten ihmettelette miksi on koko ajan nälkä, väsymys ja masentaa.
Kommentit (366)
Vierailija kirjoitti:
Omaa mieltään pitää ruokkia hyvillä, iloisilla asioilla päivittäin. Se o n tärkeintä mielenterveyden hoitoa.
Mitä iloisempi ja stressittömämpi ihminen, sitä terveempi elämä.
Entäs jos täällä haukutaan loisiksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä kävelen samoissa vaatteissa joissa nukun ja jotka ovat olleet päälläni ehkä kaksi viikkoa alakertaan jossa on kauppa,ostan röökiä ja keksejä ja palaan asuntooni verhojen taakse. Vietän loppupäivän toipuen kauppareissusta, en fyysisesti vaan henkisesti. Apteekissa käyn tukihenkilön kanssa hänen kyydillään, bussissa takuulla panikoisin ja aiheuttaisin vahinkoa.
Kelan kanssa olen taistellut vuosia siitä olenko työkykyinen vai en. Pistäisivät minut vaikka päiväkotiin, mitäs siitä että ahdistuneena reagoin kuin nurkkaan ajettu eläin ja hyökkään.
Kirjoituksestasi ei käy ainakaan ilmi, että yrittäisit mitenkään päästä tuosta masennuksentilastasi eroon. Miten yrität hoitaa mieltäsi? Ruokitko sitä millään iloisilla, hyvillä asioilla, esim kannustavilla ja positiivisilla kirjoilla, kuunnelmilla, YouTube videoilla.
Et kai ole luovuttanut. Ethän voi haluta olla noin häiriintyneessä mielentilassa. Jokainen kyllä voi parantua, jos halua löytyy.Onko mitään muita sairauksia kuin masennus josta sanotaan "jokainen kyllä voi parantua, jos halua löytyy"? Antaisitko nuo samat neuvot esim. skitsofreenikolle tai syöpää sairastavalle?
Ap:lle hoidoksi lopotomia.
Tämä nauratti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä olen jokin kummajainen kun en ole ikinä kokenut ruokavalion ja liikunnan sen kummemmin vaikuttavan masennukseeni. Olen sairastanut sitä lapsesta saakka ja se aaltoilee. Kun mieliala on korkeampi niin jaksan huolehtia paremmin itsestäni mutta sitten aina jossain vaiheessa mieliala taas laskee. Eli ne mahdollisimman hyvät elintavat eivät ylläpidä vointia loputtomiin. Vaikeista kausista saan rämmittyä läpi lääkityksen voimin. Ja vaikeiden kausien aikana itsensä rasittaminen (ulkoilu jne) aiheuttaa vain sen että sen jälkeen olen entistä voimattomampi.
Minäkin olen sairastanut masennusta lapsesta saakka ja olen huomannut, että kun annan itseni löhötä sängynpohjalla koko päivän ulkoilematta ja syödä mitä sattuu, olo vain pahenee ja kynnys astua ovesta ulos kasvaa päivä päivältä. Olen ottanut tehtäväkseni pitää oloni aisoissa ja se onnistuu vain säännöllisillä elintavoilla ja aktiivisesti hyviin asioihin keskittymällä. Käyn tosi aikaisin aamulla kävelyllä luonnossa, jotta todennäköisyys törmätä muihin ihmisiin olisi mahdollisimman pieni, ja aina kun jaksan, teen aktiivisia itse kehittelemiäni mielialaharjoituksia, joissa käsken itseni etsiä elämästäni ja itsestäni hyviä asioita ja puhun itselleni nätisti. Minulla on todella negatiivinen sisäinen ääni, ja usein saan sen vaikenemaan moneksi päiväksi tuolla tavalla psyykkaamalla.
Hyvä että tuo on auttanut sinua :) Itse en tosiaan ole löytänyt sellaisia toimintatapoja joilla saisin estettyä pahat masennuskaudet. Takana pitkä hoitohistoria, erilaiset terapiat ym. Silti ajoittain tulee kausia kun vajoan pohjamutiin, olen itsetuhoinen, joudun jäämään pidemmälle sairauslomalle jne. Myös osastohoidossa olen ollut.
Kun voimia on niin pyrin nauttimaan luonnosta ym niin paljon kuin vain pystyn. Valitettavasti en vain omalla kohdallani koe että tuollaiset keinot estäisivät pahemmat masennuskaudet tai auttaisivat nousemaan ylös niistä.
Juu, siis itse olen pyrkinyt ottamaan selvää masennuksen mekanismeista niin paljon kuin mahdollista ja toimimaan sen mukaan. Olen ensinnäkin hyväksynyt tuon aaltoilun, sillä se kuuluu elämään. Kenenkään elämä ei ole tasaista onnea tai tylsyyttä, vaan kaikilla mukaan kuuluu vaikeampia jaksoja. Olen myös aktiivisesti pyrkinyt huomaamaan, mitkä ovat omat sudenkuoppani ja varomaan niitä, ja samalla pyrin saamaan aikaan uusia hermoyhteyksiä aivoissani juuri tuon positiivisuuden ja hyvin asioiden kertaamisen kautta. Olen lisäki havainnut, että itselläni kuukautiskierto vaikuttaa mielialaani todella paljon, ja vaikka sille asialle en oikein voi tehdä mitään, se auttaa hyväksymään hirveän olon ja omituiset reaktiot.
Toki tasaista ei ole kenelläkään mutta keskivertoelämään ei nyt sentään onneksi kuulu vakiona kaudet jolloin sairastaa vakavaa masennusta. Eihän tästä yhteiskunnan pyörittämisestä tulisi muuten mitään.
Olitko sairastanut pitkään ennen kuin aloit tuolla tavoin aktiivisesti hoitaa? Luulen että omalla kohdallani on vaikuttanut se kun lapsena meni vuosia että sain apua oireiluuni. Ainakin tuntuu siltä että sen on täytynyt vaikuttaa aivoihini. Enää vuosiin ei ole mikään hoitotahokaan (lääkärit tai psykologit) uskoneet että voisin oikeasti toipua siihen kuntoon ettei minulla olisi enää diagnosoitavissa olevaa masennusta.
Uskotko itse?
Se on hieman ongelmallista, että huono syöminen luokitellaan masennukseksi, ahdistukseksi jne. Kaikki omaan laatikkoon, hopi hopi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Koiraa parempaa ystävää ei saa ja se hyväksyy sinut sellaisena kuin olet ja osoittaa loppumatonta rakkautta .
Elämäni menisi piloille, jos olisi otettava koira. Ne ovat epämiellyttäviä nuoleskelijoita ja vöyhääjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monen mielestä on oltava masentunut jos elämä ei jatkuvasti ole pelkkää ilotulitusta ja jos joskus harmittaa lähteä tuonne säkkipimeään ja alituiseen räntäsateeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä kävelen samoissa vaatteissa joissa nukun ja jotka ovat olleet päälläni ehkä kaksi viikkoa alakertaan jossa on kauppa,ostan röökiä ja keksejä ja palaan asuntooni verhojen taakse. Vietän loppupäivän toipuen kauppareissusta, en fyysisesti vaan henkisesti. Apteekissa käyn tukihenkilön kanssa hänen kyydillään, bussissa takuulla panikoisin ja aiheuttaisin vahinkoa.
Kelan kanssa olen taistellut vuosia siitä olenko työkykyinen vai en. Pistäisivät minut vaikka päiväkotiin, mitäs siitä että ahdistuneena reagoin kuin nurkkaan ajettu eläin ja hyökkään.
Kirjoituksestasi ei käy ainakaan ilmi, että yrittäisit mitenkään päästä tuosta masennuksentilastasi eroon. Miten yrität hoitaa mieltäsi? Ruokitko sitä millään iloisilla, hyvillä asioilla, esim kannustavilla ja positiivisilla kirjoilla, kuunnelmilla, YouTube videoilla.
Et kai ole luovuttanut. Ethän voi haluta olla noin häiriintyneessä mielentilassa. Jokainen kyllä voi parantua, jos halua löytyy.Onko mitään muita sairauksia kuin masennus josta sanotaan "jokainen kyllä voi parantua, jos halua löytyy"? Antaisitko nuo samat neuvot esim. skitsofreenikolle tai syöpää sairastavalle?
Kyseessä ei ole samankaltainen sairaus. Kyllä se nyt vaan on ihan totta, että ihmisen pitää aktiivisesti pyrkiä parantumaan masennuksesta, jos oikeasti haluaa parantua.
Joo, mutta ei se ole niin yksinkertaista, että lähde lenkille ja syö salaattia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hienoja oivalluksia täällä!
Esim työttömille *mene töihin* ja masentuneille *mene ulos*
Mihin tarvitaan tiedettä ja työkkärin hallintohimmeleitä
Tiede sanoo nimenomaan samaa kuin ap. Liikunta vähentää masentuneisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten niin moni urheilija masentuu?
Urheilussa yleensä ei pysytä terveiden rajojen sisällä, vaan kroppa ja mieli rääkätään äärimmilleen.
Mistä moinen viha masentuneita kohtaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin tässä olisi syytä selvittää, onko ihmisellä sairaus nimeltä masennus, vai onko hänellä sairaus, jonka oireena esiintyy masennusta, vai onko kyseessä sittenkin surullinen tai turhautunut tai muuten epätoivoinen olo tai fyysinen levon tarve, esim. univaje tai fyysinen sairaus, joka aiheuttaa väsymystä.
Toiseksi, kun on se tila nyt sitten masennukseksi varmistunut, pitää huomioida se, missä toipumisen vaiheessa liikunnasta on hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä kävelen samoissa vaatteissa joissa nukun ja jotka ovat olleet päälläni ehkä kaksi viikkoa alakertaan jossa on kauppa,ostan röökiä ja keksejä ja palaan asuntooni verhojen taakse. Vietän loppupäivän toipuen kauppareissusta, en fyysisesti vaan henkisesti. Apteekissa käyn tukihenkilön kanssa hänen kyydillään, bussissa takuulla panikoisin ja aiheuttaisin vahinkoa.
Kelan kanssa olen taistellut vuosia siitä olenko työkykyinen vai en. Pistäisivät minut vaikka päiväkotiin, mitäs siitä että ahdistuneena reagoin kuin nurkkaan ajettu eläin ja hyökkään.
Kirjoituksestasi ei käy ainakaan ilmi, että yrittäisit mitenkään päästä tuosta masennuksentilastasi eroon. Miten yrität hoitaa mieltäsi? Ruokitko sitä millään iloisilla, hyvillä asioilla, esim kannustavilla ja positiivisilla kirjoilla, kuunnelmilla, YouTube videoilla.
Et kai ole luovuttanut. Ethän voi haluta olla noin häiriintyneessä mielentilassa. Jokainen kyllä voi parantua, jos halua löytyy.Onko mitään muita sairauksia kuin masennus josta sanotaan "jokainen kyllä voi parantua, jos halua löytyy"? Antaisitko nuo samat neuvot esim. skitsofreenikolle tai syöpää sairastavalle?
Kyseessä ei ole samankaltainen sairaus. Kyllä se nyt vaan on ihan totta, että ihmisen pitää aktiivisesti pyrkiä parantumaan masennuksesta, jos oikeasti haluaa parantua.
Ei vaan teidän neropattien pitää hyväksyä ihmisten erilaisuus ja että elämä on joskus hallitsematonta. Sinunkaltaisiisi olen paljon törmännyt ja heidän ajattelumaailmaansa sisältyy se ajatus että kaiken elämässään voi luoda itse ja vaikuttaa siihen. Elämä on mennyt putkeen, kaikessa on onnistuttu, lähipiirissä ei ole sattunut onnettomuuksia tai mitään vakavaa. Olisi mielenkiintoista nähdä miten sitten käy kun sattuukin tällaisen kohdalle se paha, esim. oman lapsen vakava sairaus tai kuolema.
Onnellinen, terve ja mukava elämä on länsimainen harha. Mielestäni elämään kuuluu myös vastoinkäymiset ja vaikeudet, menetykset ym. Ihmetyttää ne jotka elävät pumpulissa.
30 vuotta olen yrittänyt itseäni hoitaa. Jo 14-vuotiaana aloin meditoimaan ja lukemaan selfhelp-kirjoja ja kiinnostuin terveysruoasta. Myöhemmin lääkitykset ja terapiat. Sittemmin luovuin noista huuhaa-jutuista, ne eivät auttaneet ja ovat pelkkää rahastusta. Minulla kului vuosien aikana tuhansia markkoja ja euroja erilaisiin kirjoihin ja kursseihin.
Sen sijaan olen hyväksynyt itseni ja elämäni ja pystyn elämään masennuksen ym. kanssa. Mutta muutama läheiseni ei ja silloin annetaan samanlaisia lausuntoja kuten sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Minulla on ollut masennus vaikka on ollut kissaa ja koiraa. Nyt on ollut muutama vuosi ilman. Elämässä ilman kissaa ei ole mitään mieltä. Sairastan vaikeaa masennusta, ahdistusta ja sun muuta. Nyt en voi ottaa lemmikkiä sillä edellisten kanssa viimeiset 10 vuotta piti käydä eläinlääkärillä melkein kuukausittain ja elin jatkuvassa pelossa sen vuoksi. Kun vain kuljenkin eläinlääkärin ohi, meinaan saada paniikkikohtauksen. En voisi enää käydä sisällä asti. Traumoja on liikaa.
Myöskin fyysinen terveys on niin huono että ei minusta ole hoitamaan eläintä, esim. kynsienleikkuu, p yllynpesu ym. Lisäksi pelkäisin että miten kissan sitten käy jos kuolen parin vuoden sisällä sairauteeni.
Jos saisin pienen kissan syliini, itkisin huutamalla.
Minulla ei ole enää mitään elämässä, muuta kuin taide ja liikunta. Sitten kun terveys ja elämä kokonaan menee, uskon että pääsen henkimaailmaan jossa odottaa kisut ja koira. Siksi k u o lema on ihan hyvä asia.
Jos nyt osaisit olla parkumatta suureen ääneen, niin voisit olla hyödyksi löytöeläintalossa tai hoitaa välillä jonkun muun kissaa. Tai käydä esim. kissakahvilassa.
Ei aina tarvitse olla omaa eläintä, vaan eläinrakkaudessa voi olla hyödyksi myös muille. Kuten elämässä muutenkin.
Ei saa unohtaa että masennus on kun hel vetti, eri asteita olemassa.
Lievästä syvään, ja kaikkea siltä väliltä. Näkee myös hyvin vastauksista. Ap neuvosi sopii lievästä kärsivälle.
Kertokaa nyt yksityiskohtaiset neuvot ruokavalioon ja liikuntaan niin että masentuneinkin ymmärtää.
Mitä syödä? Mihin aikaa? Miten liikkua?
Vierailija kirjoitti:
Myös sillä on iso vaikutus, jos nukkuu vähintään 8 h/vrk ja tekee sen pimeän aikaan.
Tämä on kyllä lottovoiton kokoinen juttu jos tällaiseen pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä olen jokin kummajainen kun en ole ikinä kokenut ruokavalion ja liikunnan sen kummemmin vaikuttavan masennukseeni. Olen sairastanut sitä lapsesta saakka ja se aaltoilee. Kun mieliala on korkeampi niin jaksan huolehtia paremmin itsestäni mutta sitten aina jossain vaiheessa mieliala taas laskee. Eli ne mahdollisimman hyvät elintavat eivät ylläpidä vointia loputtomiin. Vaikeista kausista saan rämmittyä läpi lääkityksen voimin. Ja vaikeiden kausien aikana itsensä rasittaminen (ulkoilu jne) aiheuttaa vain sen että sen jälkeen olen entistä voimattomampi.
Minäkin olen sairastanut masennusta lapsesta saakka ja olen huomannut, että kun annan itseni löhötä sängynpohjalla koko päivän ulkoilematta ja syödä mitä sattuu, olo vain pahenee ja kynnys astua ovesta ulos kasvaa päivä päivältä. Olen ottanut tehtäväkseni pitää oloni aisoissa ja se onnistuu vain säännöllisillä elintavoilla ja aktiivisesti hyviin asioihin keskittymällä. Käyn tosi aikaisin aamulla kävelyllä luonnossa, jotta todennäköisyys törmätä muihin ihmisiin olisi mahdollisimman pieni, ja aina kun jaksan, teen aktiivisia itse kehittelemiäni mielialaharjoituksia, joissa käsken itseni etsiä elämästäni ja itsestäni hyviä asioita ja puhun itselleni nätisti. Minulla on todella negatiivinen sisäinen ääni, ja usein saan sen vaikenemaan moneksi päiväksi tuolla tavalla psyykkaamalla.
Hyvä että tuo on auttanut sinua :) Itse en tosiaan ole löytänyt sellaisia toimintatapoja joilla saisin estettyä pahat masennuskaudet. Takana pitkä hoitohistoria, erilaiset terapiat ym. Silti ajoittain tulee kausia kun vajoan pohjamutiin, olen itsetuhoinen, joudun jäämään pidemmälle sairauslomalle jne. Myös osastohoidossa olen ollut.
Kun voimia on niin pyrin nauttimaan luonnosta ym niin paljon kuin vain pystyn. Valitettavasti en vain omalla kohdallani koe että tuollaiset keinot estäisivät pahemmat masennuskaudet tai auttaisivat nousemaan ylös niistä.
Juu, siis itse olen pyrkinyt ottamaan selvää masennuksen mekanismeista niin paljon kuin mahdollista ja toimimaan sen mukaan. Olen ensinnäkin hyväksynyt tuon aaltoilun, sillä se kuuluu elämään. Kenenkään elämä ei ole tasaista onnea tai tylsyyttä, vaan kaikilla mukaan kuuluu vaikeampia jaksoja. Olen myös aktiivisesti pyrkinyt huomaamaan, mitkä ovat omat sudenkuoppani ja varomaan niitä, ja samalla pyrin saamaan aikaan uusia hermoyhteyksiä aivoissani juuri tuon positiivisuuden ja hyvin asioiden kertaamisen kautta. Olen lisäki havainnut, että itselläni kuukautiskierto vaikuttaa mielialaani todella paljon, ja vaikka sille asialle en oikein voi tehdä mitään, se auttaa hyväksymään hirveän olon ja omituiset reaktiot.
Toki tasaista ei ole kenelläkään mutta keskivertoelämään ei nyt sentään onneksi kuulu vakiona kaudet jolloin sairastaa vakavaa masennusta. Eihän tästä yhteiskunnan pyörittämisestä tulisi muuten mitään.
Olitko sairastanut pitkään ennen kuin aloit tuolla tavoin aktiivisesti hoitaa? Luulen että omalla kohdallani on vaikuttanut se kun lapsena meni vuosia että sain apua oireiluuni. Ainakin tuntuu siltä että sen on täytynyt vaikuttaa aivoihini. Enää vuosiin ei ole mikään hoitotahokaan (lääkärit tai psykologit) uskoneet että voisin oikeasti toipua siihen kuntoon ettei minulla olisi enää diagnosoitavissa olevaa masennusta.
Uskotko itse?
Yli 20 vuotta sairastaneena ja kaikki mahdolliset hoidot kokeilleena vaikea uskoa. Hoitoni tavoitteena on ollut pitkään se että pyritään pitämään hyvät kaudet mahdollisimman pitkinä ja huonot kaudet mahdollisimman lyhyinä. Se on itse asiassa helpottanut oloa kun ei ole enää miettinyt että kyllä vielä jostain löytyy keino parantua täysin. Silloin huonomman kauden iskeminen ei tunnu niin lamaannuttavalta epäonnistumiselta ja pystyy helpommin pitämään mielessä että huonon kauden jälkeen tulee taas aina parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Koiraa parempaa ystävää ei saa ja se hyväksyy sinut sellaisena kuin olet ja osoittaa loppumatonta rakkautta .
Elämäni menisi piloille, jos olisi otettava koira. Ne ovat epämiellyttäviä nuoleskelijoita ja vöyhääjiä.
Vain silloin, kun hihnan toisessa päässä olevalla vippaa.
Ap:lle hoidoksi lopotomia.