Lue keskustelun säännöt.
Moni "masennus" selätetään ihan reippaalla liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla
05.07.2023 |
Ei ihme jos voitte huonosti kun löhöätte sisällä ja lounaaksi nutrilettiä ja mehukeittoa, ehkä yksi meetvursti viipale ruisleivän päälle ja omena jälkiruoaksi. Sitten ihmettelette miksi on koko ajan nälkä, väsymys ja masentaa.
Kommentit (366)
Vierailija kirjoitti:
Masennuksen ICD-10 -koodit:
F32 - Masennustila
F32.0 - Lievä masennustila
F32.00 - Lievä masennustila ilman somaattista oireyhtymää
F32.01 - Lievä masennustila ja somaattinen oireyhtymä
F32.1 - Keskivaikea masennustila
F32.10 - Keskivaikea masennustila ilman somaattista oireyhtymää
F32.11 - Keskivaikea masennustila ja somaattinen oireyhtymä
F32.2 - Vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita
F32.3 - Vaikea-asteinen, psykoottinen masennustila
F32.8 - Muu masennustila
F32.9 - Määrittämätön masennustilaF33 - Toistuva masennus
F33.0 - Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso
F33.00 - Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso ei somaattista oireyhtymää
F33.01 - Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso somaattinen oireyhtymä
F33.1 - Toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso
F33.10 - Toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso ei somaattista oireyhtymää
F33.11 - Toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso somaattinen oireyhtymä
F33.2 - Toistuvan masennuksen vaikea masennusjakso ilman psykoottisia oireita
F33.3 - Toistuvan masennuksen vaikea, psykoottinen masennusjakso
F33.30 - Toistuvan masennuksen vaikea, psykoottinen masennusjakso mielialan mukaisia psykoottisia oireita
F33.31 - Toistuvan masennuksen vaikea, psykoottinen masennusjakso mielialan vastaisia psykoottisia oireita
F33.4 - Toistuvan masennuksen elpymävaihe (remissio)
F33.8 - Muu toistuva masennus
F33.9 - Määrittämätön toistuva masennusNäitä on siis paljon, eikä kaikkiin sovi mitenkään samat hoitomuodot, olipa kyse sitten lääkkeistä, terapiasta tai itsehoidosta.
t. F33.10
Ihan noihin kaikkiin sopii liikunta (esim. kävely, ei tarvitse olla raskasta) ja terveellinen ruokavalio. Poikkeuksena korkeintaan F33.3 eli psykoottiset jaksot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt yksityiskohtaiset neuvot ruokavalioon ja liikuntaan niin että masentuneinkin ymmärtää.
Mitä syödä? Mihin aikaa? Miten liikkua?
Oikeasti?
Maallikkona heittäisin, että jos ei ole muuta kuin kotona, niin aamulla 7.00 hereille ja heti tunnin kävelylenkki. Suihkun kautta aamiainen ja vitamiinit.
11.00 lounas, joko sitä ennen tai sen jälkeen ulkoilua 1h , miten nyt paremmaksi kokee.
13-14.00 välille kahvi/välipala ja taas ulos vähintään 1-2h.
17.00 päivällinen.
Väliin liikuntaa, ulkoilmaa 1-2h.
21.00 iltapala, iltapesut.
22.00 sänkyyn ja kirja joko lukien tai kuunnellen. Niin kauan, että nukuttaa. Jos ei nukuta, ei haittaa.
Sama rytmi joka ikinen päivä. Kroppa tottuu ja lopulta nukuttaa. Ja silti, sama rytmi.
Kalaöljy, vitamiinit, terveellinen ravinto, riittävästi vettä sisäisesti ja ulkoisesti niin, että on puhdas olo, lisänä puhdas ja siisti koti.
Toimii.
Ekat 2kk oli vaikeaa. Tosi vaikeaa. Silti sisulla ja itseä piiskaten suoritin. Kun tuntui pahalta, ajattelin, että joskus hyvä tuntuu vielä paremmalta.
Jatkoin pari vuotta. Ja selvisin. Ilman yhtäkään lääkettä.
JUURI NÄIN
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Ei koiria saa altistaa pahoinvoinnille ja laiminlyönneille! Masentunut ei ole kykenevä vastaamaan toisen olennon hyvinvoinnista, eihän hän kykene vastaamaan edes omastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja työpaikalla. Liian suuri osa lääkkeillä hoidettavista masennuksista johtuu ihan siitä elämästä ja ympäristöstä, jonka henkilö on ympärilleen rakentanut. Puoliso tai kaverit joiden seurassa ei viihdy, mutta joista ei osaa päästää irti vaan turruttaa sopeutumattomuuttaan lääkkeillä. Pahimpia nämä, jotka korjaavat tilaansa sekä alkoholilla että masennuslääkkeillä.
Ensin pää selväksi ja sitten arvioimaan, mistä ahdistus ja masennus johtuvat. Ne kun ovat merkkejä siitä, että asiat eivät ole hyvin ja että jotakin pitää muuttaa.
Minun masennus johtuu lapsuuden seks. hyväksikäytöstä, lasisesta lapsuudesta, vanhemman menettämisestä onnettomuudesta lapsena, sittemmin kaikki läheiset sairastuneet peräjälkeen ja kuolleet kunhan on ensin pelätty ja surtu yötäpäivää. Itsekin olen sairastellut fyysisesti vaikeita ja vakavia sairauksia. Tässä vain osa vaikeuksistani.
Ihanko totta minulla ei ole asiat hyvin? Nerokas johtopäätös! Olisi mielenkiintoista tietää mitä voisin muuttaa?
Mitä haluat elämältäsi tulevaisuudessa? Voit päättää elää menneisyytesi mukaan, mutta voit myös päättää toisin. Olet mielestäni ansainnut paljon hyvää, toivottavasti päätät kulkea sitä kohti.
Minulla on kaksi asiaa jotka haluan tavoittaa elämässäni ennen kuolemaa ja toisen olen jo saavuttanut ja toinenkin on ihan lähellä. Tavoitteita kohti on siinä mielessä helppo mennä että enää elämässä ei ole muuta. Ja itseasiassa näihin asioihin pakenen pahaa oloani.
Mutta eivät ne silti pahaa oloa poista, eivät fyysisiäkään vammoja.
Tällä viikolla olen monesti mieleni pahoittanut kun olen muutaman ihmisen mielestä viallinen koska en ole parantunut masennuksesta. En ole yrittänyt tarpeeksi kovaa, en ole päättänyt, en pakottanut, en ottanut itseäni niskasta kiinni. Itse taas olen tosi tyytyväinen itseeni kun olen tässä pisteessä kaikesta huolimatta ja tunnen itseni vahvaksi kun ajattelen miten vaikeista asioista läpi olen mennyt. Mutta siltikään masennus, ahdistus, fyysiset oireet, unettomuus ja painajaiset eivät poistu. Rakennan itselleni uutta elämää mutta traumat eivät lähde keholtani pois vaikka olen yrittänyt mitä. Se teidän muiden ehkä pitää vaan hyväksyä että tällainen minä olen.
Toivottavasti sinä opit hyväksymään ihmiset sellaisina kuin he ovat ja toivottavasti opit pois toksisesta positiivisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennuksen ICD-10 -koodit:
F32 - Masennustila
F32.0 - Lievä masennustila
F32.00 - Lievä masennustila ilman somaattista oireyhtymää
F32.01 - Lievä masennustila ja somaattinen oireyhtymä
F32.1 - Keskivaikea masennustila
F32.10 - Keskivaikea masennustila ilman somaattista oireyhtymää
F32.11 - Keskivaikea masennustila ja somaattinen oireyhtymä
F32.2 - Vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita
F32.3 - Vaikea-asteinen, psykoottinen masennustila
F32.8 - Muu masennustila
F32.9 - Määrittämätön masennustilaF33 - Toistuva masennus
F33.0 - Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso
F33.00 - Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso ei somaattista oireyhtymää
F33.01 - Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso somaattinen oireyhtymä
F33.1 - Toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso
F33.10 - Toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso ei somaattista oireyhtymää
F33.11 - Toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso somaattinen oireyhtymä
F33.2 - Toistuvan masennuksen vaikea masennusjakso ilman psykoottisia oireita
F33.3 - Toistuvan masennuksen vaikea, psykoottinen masennusjakso
F33.30 - Toistuvan masennuksen vaikea, psykoottinen masennusjakso mielialan mukaisia psykoottisia oireita
F33.31 - Toistuvan masennuksen vaikea, psykoottinen masennusjakso mielialan vastaisia psykoottisia oireita
F33.4 - Toistuvan masennuksen elpymävaihe (remissio)
F33.8 - Muu toistuva masennus
F33.9 - Määrittämätön toistuva masennusNäitä on siis paljon, eikä kaikkiin sovi mitenkään samat hoitomuodot, olipa kyse sitten lääkkeistä, terapiasta tai itsehoidosta.
t. F33.10
Ihan noihin kaikkiin sopii liikunta (esim. kävely, ei tarvitse olla raskasta) ja terveellinen ruokavalio. Poikkeuksena korkeintaan F33.3 eli psykoottiset jaksot.
Sopii tai ei sovi. Jokaisen koodin takana on yksilöllinen sairastuminen, syyt, oirekuva ja muu elämäntilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Minulla on ollut masennus vaikka on ollut kissaa ja koiraa. Nyt on ollut muutama vuosi ilman. Elämässä ilman kissaa ei ole mitään mieltä. Sairastan vaikeaa masennusta, ahdistusta ja sun muuta. Nyt en voi ottaa lemmikkiä sillä edellisten kanssa viimeiset 10 vuotta piti käydä eläinlääkärillä melkein kuukausittain ja elin jatkuvassa pelossa sen vuoksi. Kun vain kuljenkin eläinlääkärin ohi, meinaan saada paniikkikohtauksen. En voisi enää käydä sisällä asti. Traumoja on liikaa.
Myöskin fyysinen terveys on niin huono että ei minusta ole hoitamaan eläintä, esim. kynsienleikkuu, p yllynpesu ym. Lisäksi pelkäisin että miten kissan sitten käy jos kuolen parin vuoden sisällä sairauteeni.
Jos saisin pienen kissan syliini, itkisin huutamalla.
Minulla ei ole enää mitään elämässä, muuta kuin taide ja liikunta. Sitten kun terveys ja elämä kokonaan menee, uskon että pääsen henkimaailmaan jossa odottaa kisut ja koira. Siksi k u o lema on ihan hyvä asia.
Jos nyt osaisit olla parkumatta suureen ääneen, niin voisit olla hyödyksi löytöeläintalossa tai hoitaa välillä jonkun muun kissaa. Tai käydä esim. kissakahvilassa.
Ei aina tarvitse olla omaa eläintä, vaan eläinrakkaudessa voi olla hyödyksi myös muille. Kuten elämässä muutenkin.
Tässä se nähdään miten ihmiset luulevat tietävänsä toisen elämästä. Nimenomaan haluan kissan kainaloon. Kun tulen kotiin niin haluaisin että kissan naama odottaa ikkunassa. Se se on elämää. Vähän läpyä tassulla lelulle ja varpaiden ojentelua. Tyhjää ilman.
Olen käynyt lomittamassa kavereilla kissoja mutta se ei ole sama kuin nukkua kissan kanssa joka aina tulee naaman eteen nukkumaan jos vaihdan kylkeä niin se vaihtaa toiselle puolelle.
En ikimaailmassa pystyisi astumaan löytöeläintaloon. Olen niin herkkä. En voisi ottaa adoptioeläintä tai -lasta, olisin niin sydänverelle raavittu kun ajattelisinkin vain miksi adoptioon on jouduttu. Yksi mielenterveysongelmistani on siis äärimmäinen empaattisuus.
Iso HUOKAUS.
Eli pitää olla kissa, ei voi olla kissaa.
= elämä on h lvettiä? Eikä mitään muuta voi olla? Ei mitään muuta??
Olen teinistä asti lenkkeillyt 45-60 min joka arkipäivä. Välillä lenkit jopa 3 tuntisia.
Tänäänkin heräsin kahdeksalta, lähdin kahvin jälkeen metsäpolulle lenkkeilemään ja olen kaikenlaista touhunnut kun se on kuulemma hyvästä mulle.
Ruokaa en saa syötyä, kun ahdistaa niin pahasti. Ja kun vielä harrastan liikuntaa ahdistukseen syömättä juuri mitään niin lopputulos tulee olemaan alipainon ja vielä kamalampi olo.
Nukun vain lääkkeillä ja olen kiltisti syönyt kaikki ssrit, mitä lääkärit on keksineet kokeilla.
Mikään ei muuta kuitenkaan ympäristöä. Mä olen täysin turha. Mulla ei ole ystäviä eikä töitä (lukuisista yrityksistä huolimatta!), kaikki turhat tsemppaamiset kuluttaa entistä enemmän ja masentaa vain lisää.
Lapsesta asti olen halunnut vaan kuolla. En mä usko, että se ikinä muuttuu, se on niin juurtunut muhun.
Tekis mieli lopettaa syöminen aivan täysin, josko vaikka kuolis siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, ei kyllä. Riippuu myös henkilön menneisyyden kokemuksista.
Menneisyys on mennyttä. Sillä ei ole enää tällä hetkellä mitään merkitystä, ellei ihminen itse anna sille merkityksen.
Ihminen itse päättää mitä hän ajattelee. Elääkö menneissä vai nykyhetkessä.
Typerää olisi kiusata itseään pahoilla muistoilla. Se olisi vain itsensä kiusaamista, rääkkäämistä suorastaan. Se ei auta, vaan pitää ihmisen onnettomana. Ihmisen ei kuulu elää menneisyydessä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja työpaikalla. Liian suuri osa lääkkeillä hoidettavista masennuksista johtuu ihan siitä elämästä ja ympäristöstä, jonka henkilö on ympärilleen rakentanut. Puoliso tai kaverit joiden seurassa ei viihdy, mutta joista ei osaa päästää irti vaan turruttaa sopeutumattomuuttaan lääkkeillä. Pahimpia nämä, jotka korjaavat tilaansa sekä alkoholilla että masennuslääkkeillä.
Ensin pää selväksi ja sitten arvioimaan, mistä ahdistus ja masennus johtuvat. Ne kun ovat merkkejä siitä, että asiat eivät ole hyvin ja että jotakin pitää muuttaa.
Minun masennus johtuu lapsuuden seks. hyväksikäytöstä, lasisesta lapsuudesta, vanhemman menettämisestä onnettomuudesta lapsena, sittemmin kaikki läheiset sairastuneet peräjälkeen ja kuolleet kunhan on ensin pelätty ja surtu yötäpäivää. Itsekin olen sairastellut fyysisesti vaikeita ja vakavia sairauksia. Tässä vain osa vaikeuksistani.
Ihanko totta minulla ei ole asiat hyvin? Nerokas johtopäätös! Olisi mielenkiintoista tietää mitä voisin muuttaa?
Vieläkö olet tekemisissä lapsuudenperheesi kanssa? Onko ympärilläsi ihmisiä, jotka toisintavat traumojasi tai muistuttavat niistä? Onko sinulla ympärilläsi luotettavia ihmisiä? Mielekästä tekemistä?
Eipä ole sillä olen kaiken menettänyt. Olen yksin. Tuttavia on mutta en luota enää keneenkään niin että sydämeeni ottaisin.
Minulla on äärimmäisen mielekästä tekemistä. Onneksi, ei minua olisi enää olemassakaan ilman. Tämä tekeminen saa minut nousemaan aina uuteen päivään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Minulla on ollut masennus vaikka on ollut kissaa ja koiraa. Nyt on ollut muutama vuosi ilman. Elämässä ilman kissaa ei ole mitään mieltä. Sairastan vaikeaa masennusta, ahdistusta ja sun muuta. Nyt en voi ottaa lemmikkiä sillä edellisten kanssa viimeiset 10 vuotta piti käydä eläinlääkärillä melkein kuukausittain ja elin jatkuvassa pelossa sen vuoksi. Kun vain kuljenkin eläinlääkärin ohi, meinaan saada paniikkikohtauksen. En voisi enää käydä sisällä asti. Traumoja on liikaa.
Myöskin fyysinen terveys on niin huono että ei minusta ole hoitamaan eläintä, esim. kynsienleikkuu, p yllynpesu ym. Lisäksi pelkäisin että miten kissan sitten käy jos kuolen parin vuoden sisällä sairauteeni.
Jos saisin pienen kissan syliini, itkisin huutamalla.
Minulla ei ole enää mitään elämässä, muuta kuin taide ja liikunta. Sitten kun terveys ja elämä kokonaan menee, uskon että pääsen henkimaailmaan jossa odottaa kisut ja koira. Siksi k u o lema on ihan hyvä asia.
Jos nyt osaisit olla parkumatta suureen ääneen, niin voisit olla hyödyksi löytöeläintalossa tai hoitaa välillä jonkun muun kissaa. Tai käydä esim. kissakahvilassa.
Ei aina tarvitse olla omaa eläintä, vaan eläinrakkaudessa voi olla hyödyksi myös muille. Kuten elämässä muutenkin.
Tässä se nähdään miten ihmiset luulevat tietävänsä toisen elämästä. Nimenomaan haluan kissan kainaloon. Kun tulen kotiin niin haluaisin että kissan naama odottaa ikkunassa. Se se on elämää. Vähän läpyä tassulla lelulle ja varpaiden ojentelua. Tyhjää ilman.
Olen käynyt lomittamassa kavereilla kissoja mutta se ei ole sama kuin nukkua kissan kanssa joka aina tulee naaman eteen nukkumaan jos vaihdan kylkeä niin se vaihtaa toiselle puolelle.
En ikimaailmassa pystyisi astumaan löytöeläintaloon. Olen niin herkkä. En voisi ottaa adoptioeläintä tai -lasta, olisin niin sydänverelle raavittu kun ajattelisinkin vain miksi adoptioon on jouduttu. Yksi mielenterveysongelmistani on siis äärimmäinen empaattisuus.
Iso HUOKAUS.
Eli pitää olla kissa, ei voi olla kissaa.
= elämä on h lvettiä? Eikä mitään muuta voi olla? Ei mitään muuta??
Ei mitään elävää masentuneen vastuulle. Ei kissaa, ei koiraa, ei hamsteria, ei akvaariokalaa. Terapiaeläimet ovat toki erittäin suositeltavia, mutta niitä ei saa jättää masentuneen vastuulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkapuhetta. Toiset ihmiset aiheuttaa useinkin masennusta ja jos yksin on niin sitten taas se aiheuttaa masennusta ja kierre jatkuu. Totta että ulkona puistossa ja metsässä kulkeminen lievittää hetken masennusta. Kaikilla ei ole varaa hemmotella itseään hyvällä ruualla ja elkää nyt kertoko että porkkanatkin on hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Olen teinistä asti lenkkeillyt 45-60 min joka arkipäivä. Välillä lenkit jopa 3 tuntisia.
Tänäänkin heräsin kahdeksalta, lähdin kahvin jälkeen metsäpolulle lenkkeilemään ja olen kaikenlaista touhunnut kun se on kuulemma hyvästä mulle.
Ruokaa en saa syötyä, kun ahdistaa niin pahasti. Ja kun vielä harrastan liikuntaa ahdistukseen syömättä juuri mitään niin lopputulos tulee olemaan alipainon ja vielä kamalampi olo.
Nukun vain lääkkeillä ja olen kiltisti syönyt kaikki ssrit, mitä lääkärit on keksineet kokeilla.
Mikään ei muuta kuitenkaan ympäristöä. Mä olen täysin turha. Mulla ei ole ystäviä eikä töitä (lukuisista yrityksistä huolimatta!), kaikki turhat tsemppaamiset kuluttaa entistä enemmän ja masentaa vain lisää.
Lapsesta asti olen halunnut vaan kuolla. En mä usko, että se ikinä muuttuu, se on niin juurtunut muhun.
Tekis mieli lopettaa syöminen aivan täysin, josko vaikka kuolis siihen.
Kyllä oli niin masentava kirjoitus, että sanattomaksi vetää. Haluan kuitenkin kertoa sinulle rakas ap, että tunnen tuskasi. Olen pahoillani, että tunnet noin negatiivisesti itsestäsi. Kyllä minäkin ajoittain olen sortunut itsesääliin ja ajatellut, ettei kukaan pidä minusta. Mutta olen alkanut pitämään itse itsestäni, eli arvostamaan itseäni. Tiedän, että olen yhtä hyvä ja arvokas kuin kaikki muutkin. Toivon, että sinäkin voisit alkaa hyväksymään itsesi ja elämäsi sellaisenaan. Se auttaa kummasti olotilaan. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja sitä, että pidät hyvää huolta itsestäsi. Olet sen arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennuksen ICD-10 -koodit:
F32 - Masennustila
F32.0 - Lievä masennustila
F32.00 - Lievä masennustila ilman somaattista oireyhtymää
F32.01 - Lievä masennustila ja somaattinen oireyhtymä
F32.1 - Keskivaikea masennustila
F32.10 - Keskivaikea masennustila ilman somaattista oireyhtymää
F32.11 - Keskivaikea masennustila ja somaattinen oireyhtymä
F32.2 - Vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita
F32.3 - Vaikea-asteinen, psykoottinen masennustila
F32.8 - Muu masennustila
F32.9 - Määrittämätön masennustilaF33 - Toistuva masennus
F33.0 - Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso
F33.00 - Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso ei somaattista oireyhtymää
F33.01 - Toistuvan masennuksen lievä masennusjakso somaattinen oireyhtymä
F33.1 - Toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso
F33.10 - Toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso ei somaattista oireyhtymää
F33.11 - Toistuvan masennuksen keskivaikea masennusjakso somaattinen oireyhtymä
F33.2 - Toistuvan masennuksen vaikea masennusjakso ilman psykoottisia oireita
F33.3 - Toistuvan masennuksen vaikea, psykoottinen masennusjakso
F33.30 - Toistuvan masennuksen vaikea, psykoottinen masennusjakso mielialan mukaisia psykoottisia oireita
F33.31 - Toistuvan masennuksen vaikea, psykoottinen masennusjakso mielialan vastaisia psykoottisia oireita
F33.4 - Toistuvan masennuksen elpymävaihe (remissio)
F33.8 - Muu toistuva masennus
F33.9 - Määrittämätön toistuva masennusNäitä on siis paljon, eikä kaikkiin sovi mitenkään samat hoitomuodot, olipa kyse sitten lääkkeistä, terapiasta tai itsehoidosta.
t. F33.10
Ihan noihin kaikkiin sopii liikunta (esim. kävely, ei tarvitse olla raskasta) ja terveellinen ruokavalio. Poikkeuksena korkeintaan F33.3 eli psykoottiset jaksot.
Sopii tai ei sovi. Jokaisen koodin takana on yksilöllinen sairastuminen, syyt, oirekuva ja muu elämäntilanne.
No annapa nyt esimerkki sairaudesta, jonka aikana ei kannata syödä terveellisesti? Tai sairaudesta, jonka aikana ei kannata liikkua?
Totta kai kannattaa ja sopii jos ei ole esteitä. Liikunta ja terveellinen ruoka ei vain vaikeasti masentuneella poista itse sairautta.
t. terveysintoilija ja liikunnanohjaaja, vaikea masennus ja muita diagnooseja
Omasta kokemuksestani voin kertoa että syöpähoitojen aikana ja jälkeen en voinut kaikkea syödä, piti syödä sitä mitä pystyi(mm. suun limakalvot rikki). Myöskin kesti puoli vuotta ennen kuin pystyi taas liikkumaan vähän normaalimmin. Pahimmillaan ei voinut kuin pihalla käydä.
Kivuliaan leikkauksia vaativan sairauden aikana taas voi mennä vuosia ettei pysty liikuntaa harrastamaan kunnolla.
Ahdistussairas voi lopettaa kävelylenkit jos pelottaa esim. pyöräilijät ja skutit ja autotkin yrittävät ajaa päälle tahallaan.
Joskus voi olla niin kipeä että ei pysty laittamaan terveellistä ruokaa.
Terveelle ihmiselle normiasiat ovat itsestään selvyyksiä mutta voi olla tilanteita jolloin ne eivät vain onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen teinistä asti lenkkeillyt 45-60 min joka arkipäivä. Välillä lenkit jopa 3 tuntisia.
Tänäänkin heräsin kahdeksalta, lähdin kahvin jälkeen metsäpolulle lenkkeilemään ja olen kaikenlaista touhunnut kun se on kuulemma hyvästä mulle.
Ruokaa en saa syötyä, kun ahdistaa niin pahasti. Ja kun vielä harrastan liikuntaa ahdistukseen syömättä juuri mitään niin lopputulos tulee olemaan alipainon ja vielä kamalampi olo.
Nukun vain lääkkeillä ja olen kiltisti syönyt kaikki ssrit, mitä lääkärit on keksineet kokeilla.
Mikään ei muuta kuitenkaan ympäristöä. Mä olen täysin turha. Mulla ei ole ystäviä eikä töitä (lukuisista yrityksistä huolimatta!), kaikki turhat tsemppaamiset kuluttaa entistä enemmän ja masentaa vain lisää.
Lapsesta asti olen halunnut vaan kuolla. En mä usko, että se ikinä muuttuu, se on niin juurtunut muhun.
Tekis mieli lopettaa syöminen aivan täysin, josko vaikka kuolis siihen.Kyllä oli niin masentava kirjoitus, että sanattomaksi vetää. Haluan kuitenkin kertoa sinulle rakas ap, että tunnen tuskasi. Olen pahoillani, että tunnet noin negatiivisesti itsestäsi. Kyllä minäkin ajoittain olen sortunut itsesääliin ja ajatellut, ettei kukaan pidä minusta. Mutta olen alkanut pitämään itse itsestäni, eli arvostamaan itseäni. Tiedän, että olen yhtä hyvä ja arvokas kuin kaikki muutkin. Toivon, että sinäkin voisit alkaa hyväksymään itsesi ja elämäsi sellaisenaan. Se auttaa kummasti olotilaan. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja sitä, että pidät hyvää huolta itsestäsi. Olet sen arvoinen.
Hups, en tarkoittanut ap:ta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Minulla on ollut masennus vaikka on ollut kissaa ja koiraa. Nyt on ollut muutama vuosi ilman. Elämässä ilman kissaa ei ole mitään mieltä. Sairastan vaikeaa masennusta, ahdistusta ja sun muuta. Nyt en voi ottaa lemmikkiä sillä edellisten kanssa viimeiset 10 vuotta piti käydä eläinlääkärillä melkein kuukausittain ja elin jatkuvassa pelossa sen vuoksi. Kun vain kuljenkin eläinlääkärin ohi, meinaan saada paniikkikohtauksen. En voisi enää käydä sisällä asti. Traumoja on liikaa.
Myöskin fyysinen terveys on niin huono että ei minusta ole hoitamaan eläintä, esim. kynsienleikkuu, p yllynpesu ym. Lisäksi pelkäisin että miten kissan sitten käy jos kuolen parin vuoden sisällä sairauteeni.
Jos saisin pienen kissan syliini, itkisin huutamalla.
Minulla ei ole enää mitään elämässä, muuta kuin taide ja liikunta. Sitten kun terveys ja elämä kokonaan menee, uskon että pääsen henkimaailmaan jossa odottaa kisut ja koira. Siksi k u o lema on ihan hyvä asia.
Jos nyt osaisit olla parkumatta suureen ääneen, niin voisit olla hyödyksi löytöeläintalossa tai hoitaa välillä jonkun muun kissaa. Tai käydä esim. kissakahvilassa.
Ei aina tarvitse olla omaa eläintä, vaan eläinrakkaudessa voi olla hyödyksi myös muille. Kuten elämässä muutenkin.
Tässä se nähdään miten ihmiset luulevat tietävänsä toisen elämästä. Nimenomaan haluan kissan kainaloon. Kun tulen kotiin niin haluaisin että kissan naama odottaa ikkunassa. Se se on elämää. Vähän läpyä tassulla lelulle ja varpaiden ojentelua. Tyhjää ilman.
Olen käynyt lomittamassa kavereilla kissoja mutta se ei ole sama kuin nukkua kissan kanssa joka aina tulee naaman eteen nukkumaan jos vaihdan kylkeä niin se vaihtaa toiselle puolelle.
En ikimaailmassa pystyisi astumaan löytöeläintaloon. Olen niin herkkä. En voisi ottaa adoptioeläintä tai -lasta, olisin niin sydänverelle raavittu kun ajattelisinkin vain miksi adoptioon on jouduttu. Yksi mielenterveysongelmistani on siis äärimmäinen empaattisuus.
Iso HUOKAUS.
Eli pitää olla kissa, ei voi olla kissaa.
= elämä on h lvettiä? Eikä mitään muuta voi olla? Ei mitään muuta??
Ei mitään elävää masentuneen vastuulle. Ei kissaa, ei koiraa, ei hamsteria, ei akvaariokalaa. Terapiaeläimet ovat toki erittäin suositeltavia, mutta niitä ei saa jättää masentuneen vastuulle.
Kakkapuhetta. Olen kärsinyt vakavasta masennuksessa, ollut lähellä itsemurhaa useasti, mutta koirani pelasti minut aikanaan niin monia kertoja. En voinut tehdä sitä, kun koira tuli nuolemaan naamaani. Tästä on jo kauan, mutta tuollainen yleistäminen on typerää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Minulla on ollut masennus vaikka on ollut kissaa ja koiraa. Nyt on ollut muutama vuosi ilman. Elämässä ilman kissaa ei ole mitään mieltä. Sairastan vaikeaa masennusta, ahdistusta ja sun muuta. Nyt en voi ottaa lemmikkiä sillä edellisten kanssa viimeiset 10 vuotta piti käydä eläinlääkärillä melkein kuukausittain ja elin jatkuvassa pelossa sen vuoksi. Kun vain kuljenkin eläinlääkärin ohi, meinaan saada paniikkikohtauksen. En voisi enää käydä sisällä asti. Traumoja on liikaa.
Myöskin fyysinen terveys on niin huono että ei minusta ole hoitamaan eläintä, esim. kynsienleikkuu, p yllynpesu ym. Lisäksi pelkäisin että miten kissan sitten käy jos kuolen parin vuoden sisällä sairauteeni.
Jos saisin pienen kissan syliini, itkisin huutamalla.
Minulla ei ole enää mitään elämässä, muuta kuin taide ja liikunta. Sitten kun terveys ja elämä kokonaan menee, uskon että pääsen henkimaailmaan jossa odottaa kisut ja koira. Siksi k u o lema on ihan hyvä asia.
Jos nyt osaisit olla parkumatta suureen ääneen, niin voisit olla hyödyksi löytöeläintalossa tai hoitaa välillä jonkun muun kissaa. Tai käydä esim. kissakahvilassa.
Ei aina tarvitse olla omaa eläintä, vaan eläinrakkaudessa voi olla hyödyksi myös muille. Kuten elämässä muutenkin.
Tässä se nähdään miten ihmiset luulevat tietävänsä toisen elämästä. Nimenomaan haluan kissan kainaloon. Kun tulen kotiin niin haluaisin että kissan naama odottaa ikkunassa. Se se on elämää. Vähän läpyä tassulla lelulle ja varpaiden ojentelua. Tyhjää ilman.
Olen käynyt lomittamassa kavereilla kissoja mutta se ei ole sama kuin nukkua kissan kanssa joka aina tulee naaman eteen nukkumaan jos vaihdan kylkeä niin se vaihtaa toiselle puolelle.
En ikimaailmassa pystyisi astumaan löytöeläintaloon. Olen niin herkkä. En voisi ottaa adoptioeläintä tai -lasta, olisin niin sydänverelle raavittu kun ajattelisinkin vain miksi adoptioon on jouduttu. Yksi mielenterveysongelmistani on siis äärimmäinen empaattisuus.
Iso HUOKAUS.
Eli pitää olla kissa, ei voi olla kissaa.
= elämä on h lvettiä? Eikä mitään muuta voi olla? Ei mitään muuta??
Ei mitään elävää masentuneen vastuulle. Ei kissaa, ei koiraa, ei hamsteria, ei akvaariokalaa. Terapiaeläimet ovat toki erittäin suositeltavia, mutta niitä ei saa jättää masentuneen vastuulle.
Kakkapuhetta. Olen kärsinyt vakavasta masennuksessa, ollut lähellä itsemurhaa useasti, mutta koirani pelasti minut aikanaan niin monia kertoja. En voinut tehdä sitä, kun koira tuli nuolemaan naamaani. Tästä on jo kauan, mutta tuollainen yleistäminen on typerää.
Niin, ja aloitukseen. Olen entinen kansainvälisen tason kilpaurheilija aika kovatasoisessa lajissa, eikä se sulkenut masennusta pois kuvioista. Taatusti kovemmassa kunnossa kuin 99% tämän palstan käyttäjistä. Ruokavaliokin oli kohdallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja työpaikalla. Liian suuri osa lääkkeillä hoidettavista masennuksista johtuu ihan siitä elämästä ja ympäristöstä, jonka henkilö on ympärilleen rakentanut. Puoliso tai kaverit joiden seurassa ei viihdy, mutta joista ei osaa päästää irti vaan turruttaa sopeutumattomuuttaan lääkkeillä. Pahimpia nämä, jotka korjaavat tilaansa sekä alkoholilla että masennuslääkkeillä.
Ensin pää selväksi ja sitten arvioimaan, mistä ahdistus ja masennus johtuvat. Ne kun ovat merkkejä siitä, että asiat eivät ole hyvin ja että jotakin pitää muuttaa.
Minun masennus johtuu lapsuuden seks. hyväksikäytöstä, lasisesta lapsuudesta, vanhemman menettämisestä onnettomuudesta lapsena, sittemmin kaikki läheiset sairastuneet peräjälkeen ja kuolleet kunhan on ensin pelätty ja surtu yötäpäivää. Itsekin olen sairastellut fyysisesti vaikeita ja vakavia sairauksia. Tässä vain osa vaikeuksistani.
Ihanko totta minulla ei ole asiat hyvin? Nerokas johtopäätös! Olisi mielenkiintoista tietää mitä voisin muuttaa?
Mitä haluat elämältäsi tulevaisuudessa? Voit päättää elää menneisyytesi mukaan, mutta voit myös päättää toisin. Olet mielestäni ansainnut paljon hyvää, toivottavasti päätät kulkea sitä kohti.
Minulla on kaksi asiaa jotka haluan tavoittaa elämässäni ennen kuolemaa ja toisen olen jo saavuttanut ja toinenkin on ihan lähellä. Tavoitteita kohti on siinä mielessä helppo mennä että enää elämässä ei ole muuta. Ja itseasiassa näihin asioihin pakenen pahaa oloani.
Mutta eivät ne silti pahaa oloa poista, eivät fyysisiäkään vammoja.
Tällä viikolla olen monesti mieleni pahoittanut kun olen muutaman ihmisen mielestä viallinen koska en ole parantunut masennuksesta. En ole yrittänyt tarpeeksi kovaa, en ole päättänyt, en pakottanut, en ottanut itseäni niskasta kiinni. Itse taas olen tosi tyytyväinen itseeni kun olen tässä pisteessä kaikesta huolimatta ja tunnen itseni vahvaksi kun ajattelen miten vaikeista asioista läpi olen mennyt. Mutta siltikään masennus, ahdistus, fyysiset oireet, unettomuus ja painajaiset eivät poistu. Rakennan itselleni uutta elämää mutta traumat eivät lähde keholtani pois vaikka olen yrittänyt mitä. Se teidän muiden ehkä pitää vaan hyväksyä että tällainen minä olen.
Toivottavasti sinä opit hyväksymään ihmiset sellaisina kuin he ovat ja toivottavasti opit pois toksisesta positiivisuudesta.
Mitä jos sinäkin keskittyisit johonkin muuhun kuin itseesi ja oppisit hyväksymään muut sellaisena kuin he ovat, eikä ainoastaan vihollisinasi.
Anna itsellesi aikaa. Ei ihminen ole koskaan valmis
Minä olen aina hyväksynyt muut sellaisina kuin ovat, olivatpa ulkonäöltä tai ammatiltaan mitä tahansa. En koskaan mene sanomaan toiselle että sinun pitäisi tehdä niin ja näin.
Keskityn joka päivä muuhun kuin itseeni sillä tekemisen kohteeni on keskittymistä vaativaa ja muutenkin vaativaa puuhaa. Vain silloin kun minua syyllistetään että en ole tehnyt tarpeeksi tervehtyäkseni masennuksesta puolustan itseäni. Olen vuosikaudet ravannut terapioissa enkä enää jaksaisi vatvoa sairauttani. Haluaisin vain että minun annetaan olla tällainen kuin olen eikä koko ajan moitittaisi.
Aikaa minulla ei välttämättä ole kovin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti läheisesi ovat kanssasi jo täysin loppuunpalaneita.
Mitäpä, jos vaihtaisitkin suuntaa? Älä etsi enää koko ajan omaa mielihyvää, vaan tuota sitä muille. Pidä siitä päiväkirjaa ja katso joka viikko kooste, miten monta hyvää tekoa olet saanut aikaiseksi.
Alkuun tähtäimenä seitsemän, yksi joka päivälle. Toiselle viikolle jo ehkä tuplana?
Kun liikut, kerää roskia. Jututa yksinäistä vanhusta puistonpenkillä, turvaa lapsen suojatienylitys vaivihkaa tähtäämällä itsesi samaan aikaan tien yli, lähetä jollekin postikortti, kysy viestillä kuulumisia, avaa ovi jollekin tai ihan mitä vaan. Vain taivas rajana!
Ja jos ruoka ällöttää, mene ulos. Vaikka telttailemaan. Ulkona on helpompi syödä, koska tuoksut, luonto ja elimistö niiden mukana, hoitaa tehtävänsä.
Lässyn lässyn
No, ei kyllä. Riippuu myös henkilön menneisyyden kokemuksista.