Lue keskustelun säännöt.
Moni "masennus" selätetään ihan reippaalla liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla
05.07.2023 |
Ei ihme jos voitte huonosti kun löhöätte sisällä ja lounaaksi nutrilettiä ja mehukeittoa, ehkä yksi meetvursti viipale ruisleivän päälle ja omena jälkiruoaksi. Sitten ihmettelette miksi on koko ajan nälkä, väsymys ja masentaa.
Kommentit (366)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä olen jokin kummajainen kun en ole ikinä kokenut ruokavalion ja liikunnan sen kummemmin vaikuttavan masennukseeni. Olen sairastanut sitä lapsesta saakka ja se aaltoilee. Kun mieliala on korkeampi niin jaksan huolehtia paremmin itsestäni mutta sitten aina jossain vaiheessa mieliala taas laskee. Eli ne mahdollisimman hyvät elintavat eivät ylläpidä vointia loputtomiin. Vaikeista kausista saan rämmittyä läpi lääkityksen voimin. Ja vaikeiden kausien aikana itsensä rasittaminen (ulkoilu jne) aiheuttaa vain sen että sen jälkeen olen entistä voimattomampi.
Minäkin olen sairastanut masennusta lapsesta saakka ja olen huomannut, että kun annan itseni löhötä sängynpohjalla koko päivän ulkoilematta ja syödä mitä sattuu, olo vain pahenee ja kynnys astua ovesta ulos kasvaa päivä päivältä. Olen ottanut tehtäväkseni pitää oloni aisoissa ja se onnistuu vain säännöllisillä elintavoilla ja aktiivisesti hyviin asioihin keskittymällä. Käyn tosi aikaisin aamulla kävelyllä luonnossa, jotta todennäköisyys törmätä muihin ihmisiin olisi mahdollisimman pieni, ja aina kun jaksan, teen aktiivisia itse kehittelemiäni mielialaharjoituksia, joissa käsken itseni etsiä elämästäni ja itsestäni hyviä asioita ja puhun itselleni nätisti. Minulla on todella negatiivinen sisäinen ääni, ja usein saan sen vaikenemaan moneksi päiväksi tuolla tavalla psyykkaamalla.
Hyvä että tuo on auttanut sinua :) Itse en tosiaan ole löytänyt sellaisia toimintatapoja joilla saisin estettyä pahat masennuskaudet. Takana pitkä hoitohistoria, erilaiset terapiat ym. Silti ajoittain tulee kausia kun vajoan pohjamutiin, olen itsetuhoinen, joudun jäämään pidemmälle sairauslomalle jne. Myös osastohoidossa olen ollut.
Kun voimia on niin pyrin nauttimaan luonnosta ym niin paljon kuin vain pystyn. Valitettavasti en vain omalla kohdallani koe että tuollaiset keinot estäisivät pahemmat masennuskaudet tai auttaisivat nousemaan ylös niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole auttanut vaikka tuntitolkulla olen tarponut metsässä ja syönyt kasvisruokaa. Onneksi en ole niin hullu, että mitään lemmikkieläintä olisin ottanut tähän kärsimään kanssani. Minun jaksamiseni on sitä luokkaa, että kämpässä on käytävä jota pitkin pääsee kulkemaan, en muista koska olisin viimeksi siivonnut, jouluna ehkä. Kaupassa en uskalla käydä kuin harvoin. Kyllähän sitä hengissä pysyy vähemmälläkin. Ja juu, olen kokeillut eri lääkkeitä, kaikki ovat pahentaneet oloa, en tunne enää mitään ja seksikin lakkasi kiinnostamasta jonkun lääkekokeilun jälkeen.
Sinä tarvitset seuraa. En itse ole ollenkaan uskovainen, mutta olisiko jostain diakonissa- tai seurakuntatyöntekijästä apua? Ihan sellainen normaali jutustelukin olisi hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä olen jokin kummajainen kun en ole ikinä kokenut ruokavalion ja liikunnan sen kummemmin vaikuttavan masennukseeni. Olen sairastanut sitä lapsesta saakka ja se aaltoilee. Kun mieliala on korkeampi niin jaksan huolehtia paremmin itsestäni mutta sitten aina jossain vaiheessa mieliala taas laskee. Eli ne mahdollisimman hyvät elintavat eivät ylläpidä vointia loputtomiin. Vaikeista kausista saan rämmittyä läpi lääkityksen voimin. Ja vaikeiden kausien aikana itsensä rasittaminen (ulkoilu jne) aiheuttaa vain sen että sen jälkeen olen entistä voimattomampi.
Minäkin olen sairastanut masennusta lapsesta saakka ja olen huomannut, että kun annan itseni löhötä sängynpohjalla koko päivän ulkoilematta ja syödä mitä sattuu, olo vain pahenee ja kynnys astua ovesta ulos kasvaa päivä päivältä. Olen ottanut tehtäväkseni pitää oloni aisoissa ja se onnistuu vain säännöllisillä elintavoilla ja aktiivisesti hyviin asioihin keskittymällä. Käyn tosi aikaisin aamulla kävelyllä luonnossa, jotta todennäköisyys törmätä muihin ihmisiin olisi mahdollisimman pieni, ja aina kun jaksan, teen aktiivisia itse kehittelemiäni mielialaharjoituksia, joissa käsken itseni etsiä elämästäni ja itsestäni hyviä asioita ja puhun itselleni nätisti. Minulla on todella negatiivinen sisäinen ääni, ja usein saan sen vaikenemaan moneksi päiväksi tuolla tavalla psyykkaamalla.
Hyvä että tuo on auttanut sinua :) Itse en tosiaan ole löytänyt sellaisia toimintatapoja joilla saisin estettyä pahat masennuskaudet. Takana pitkä hoitohistoria, erilaiset terapiat ym. Silti ajoittain tulee kausia kun vajoan pohjamutiin, olen itsetuhoinen, joudun jäämään pidemmälle sairauslomalle jne. Myös osastohoidossa olen ollut.
Kun voimia on niin pyrin nauttimaan luonnosta ym niin paljon kuin vain pystyn. Valitettavasti en vain omalla kohdallani koe että tuollaiset keinot estäisivät pahemmat masennuskaudet tai auttaisivat nousemaan ylös niistä.
Juu, siis itse olen pyrkinyt ottamaan selvää masennuksen mekanismeista niin paljon kuin mahdollista ja toimimaan sen mukaan. Olen ensinnäkin hyväksynyt tuon aaltoilun, sillä se kuuluu elämään. Kenenkään elämä ei ole tasaista onnea tai tylsyyttä, vaan kaikilla mukaan kuuluu vaikeampia jaksoja. Olen myös aktiivisesti pyrkinyt huomaamaan, mitkä ovat omat sudenkuoppani ja varomaan niitä, ja samalla pyrin saamaan aikaan uusia hermoyhteyksiä aivoissani juuri tuon positiivisuuden ja hyvin asioiden kertaamisen kautta. Olen lisäki havainnut, että itselläni kuukautiskierto vaikuttaa mielialaani todella paljon, ja vaikka sille asialle en oikein voi tehdä mitään, se auttaa hyväksymään hirveän olon ja omituiset reaktiot.
Masennus on ainakin osittain yhteydessä suolistobakteereihin, joihin vaikuttaa niin ravinto kuin liikuntakin. Mutta siinähän se ongelma onkin, että miten akuutissa vaiheessa masentunut lähtee ulos. Sitten on tietysti runners high, joka on hiukan eri asia. En ole koskaan ollut masentunut, mutta siipi maassa kylläkin. Olen ollut hiukan huonoilla fiiliksillä viime viikon. Sunnuntaina kävin kahden tunnin juoksulenkillä ja kun palasin sieltä tunsin itseni todella onnelliseksi. Onnentunne iski noin 90 minuutin kohdalla eli valitettavasti vissiin täytyy olla aika hyvässä kunnossa, että saavuttaa tuon. En tiedä miltä huonokuntoisesta tuntuu, koska olen liikkunut koko elämäni ajan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten niin moni urheilija masentuu?
Olisiko se on/off -ajattelu?
Ihmisen ei ole hyvä saada liian helpolla sähköä, vettä, viihdykettä, materiaa tai ravintoa. Ihmisen kuuluu liikkua, nähdä vaivaa sen eteen, että voi hyvin.
Ihmisen ei kuulu olla koko aikaa myöskään toiseen suuntaan äärirajoilla, itseään loppuun rääkäten.
Olet ehkä kuullut sanonnan "kultainen keskitie". Sitä voit vähän miettiä ja sen kautta ammentaa oppia siitä, milloin ihminen tai eläin voi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus on ainakin osittain yhteydessä suolistobakteereihin, joihin vaikuttaa niin ravinto kuin liikuntakin. Mutta siinähän se ongelma onkin, että miten akuutissa vaiheessa masentunut lähtee ulos. Sitten on tietysti runners high, joka on hiukan eri asia. En ole koskaan ollut masentunut, mutta siipi maassa kylläkin. Olen ollut hiukan huonoilla fiiliksillä viime viikon. Sunnuntaina kävin kahden tunnin juoksulenkillä ja kun palasin sieltä tunsin itseni todella onnelliseksi. Onnentunne iski noin 90 minuutin kohdalla eli valitettavasti vissiin täytyy olla aika hyvässä kunnossa, että saavuttaa tuon. En tiedä miltä huonokuntoisesta tuntuu, koska olen liikkunut koko elämäni ajan.
Säännöllinen kävely riittää! Hyvin käy sellainenkin, että kävelee monta kertaa päivässä lyhyempiä matkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole auttanut vaikka tuntitolkulla olen tarponut metsässä ja syönyt kasvisruokaa. Onneksi en ole niin hullu, että mitään lemmikkieläintä olisin ottanut tähän kärsimään kanssani. Minun jaksamiseni on sitä luokkaa, että kämpässä on käytävä jota pitkin pääsee kulkemaan, en muista koska olisin viimeksi siivonnut, jouluna ehkä. Kaupassa en uskalla käydä kuin harvoin. Kyllähän sitä hengissä pysyy vähemmälläkin. Ja juu, olen kokeillut eri lääkkeitä, kaikki ovat pahentaneet oloa, en tunne enää mitään ja seksikin lakkasi kiinnostamasta jonkun lääkekokeilun jälkeen.
Sinä tarvitset seuraa. En itse ole ollenkaan uskovainen, mutta olisiko jostain diakonissa- tai seurakuntatyöntekijästä apua? Ihan sellainen normaali jutustelukin olisi hyvä.
SPR:n ystävätoiminta. Ensin joku ystäväksi sinulle ja ehkä joku päivä voit olla jo ystävänä muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Huono neuvo! Siitä joutuu luopumaan jossakin vaiheessa, ja se vasta masentaakin
Vierailija kirjoitti:
No minä kävelen samoissa vaatteissa joissa nukun ja jotka ovat olleet päälläni ehkä kaksi viikkoa alakertaan jossa on kauppa,ostan röökiä ja keksejä ja palaan asuntooni verhojen taakse. Vietän loppupäivän toipuen kauppareissusta, en fyysisesti vaan henkisesti. Apteekissa käyn tukihenkilön kanssa hänen kyydillään, bussissa takuulla panikoisin ja aiheuttaisin vahinkoa.
Kelan kanssa olen taistellut vuosia siitä olenko työkykyinen vai en. Pistäisivät minut vaikka päiväkotiin, mitäs siitä että ahdistuneena reagoin kuin nurkkaan ajettu eläin ja hyökkään.
Kirjoituksestasi ei käy ainakaan ilmi, että yrittäisit mitenkään päästä tuosta masennuksentilastasi eroon. Miten yrität hoitaa mieltäsi? Ruokitko sitä millään iloisilla, hyvillä asioilla, esim kannustavilla ja positiivisilla kirjoilla, kuunnelmilla, YouTube videoilla.
Et kai ole luovuttanut. Ethän voi haluta olla noin häiriintyneessä mielentilassa. Jokainen kyllä voi parantua, jos halua löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla masennus on päässyt kroonistumaan, eli käytännössä tuskin koskaan toivun siitä kokonaan. Lievempinä jaksoina pystyn huolehtimaan itsestäni hyvin, ulkoilen ja liikun ja nautin siitä, kokkailen terveellistä ruokaa ja olen suht aktiivinen. Sitten tulee niitä vaikeampia jaksoja, jolloin työ vie kaikki voimat, ja se mikä parempina aikoina lisää hyvinvointia alkaakin syödä sitä.
Liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat tärkeitä kaikille, mutta pelkästään näiden puolesta ja lääke- tai muuta hoitoa vastaan puhuvat eivät kykene ymmärtämään, kuinka vaihteleva ja monimutkainen sairaus masennus on. Se on ongelmallista, että yhden sairausnimikkeen alle niputetaan pienehkö lyhytaikainen alakuloisuus, toimintakyvyttömäksi lamauttava pitkäaikainen tila ja kaikki siltä väliltä. Masennusta ja siihen liittyviä ahdistuneisuus- ja muita ongelmia on niin paljon, ettei kaikille yksinkertaisesti sovi samat keinot.
Vierailija kirjoitti:
Masentuneille pitäisi määrä lääkkeeksi koira.
Elämässä olisi joku josta on pakko pitää huolta ja jolta saisi varauksetonta rakkautta takaisin.
Lisäksi olisi pakko käydä ulkona liikkumassa useamman kerran päivässä, halusi tai ei.
Toki lääkeyhtiöille tuo ei toisi rahaa kassaan, joten eihän sellaista voisi vakavasti harkita.
Minulla on ollut masennus vaikka on ollut kissaa ja koiraa. Nyt on ollut muutama vuosi ilman. Elämässä ilman kissaa ei ole mitään mieltä. Sairastan vaikeaa masennusta, ahdistusta ja sun muuta. Nyt en voi ottaa lemmikkiä sillä edellisten kanssa viimeiset 10 vuotta piti käydä eläinlääkärillä melkein kuukausittain ja elin jatkuvassa pelossa sen vuoksi. Kun vain kuljenkin eläinlääkärin ohi, meinaan saada paniikkikohtauksen. En voisi enää käydä sisällä asti. Traumoja on liikaa.
Myöskin fyysinen terveys on niin huono että ei minusta ole hoitamaan eläintä, esim. kynsienleikkuu, p yllynpesu ym. Lisäksi pelkäisin että miten kissan sitten käy jos kuolen parin vuoden sisällä sairauteeni.
Jos saisin pienen kissan syliini, itkisin huutamalla.
Minulla ei ole enää mitään elämässä, muuta kuin taide ja liikunta. Sitten kun terveys ja elämä kokonaan menee, uskon että pääsen henkimaailmaan jossa odottaa kisut ja koira. Siksi k u o lema on ihan hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on ainakin osittain yhteydessä suolistobakteereihin, joihin vaikuttaa niin ravinto kuin liikuntakin. Mutta siinähän se ongelma onkin, että miten akuutissa vaiheessa masentunut lähtee ulos. Sitten on tietysti runners high, joka on hiukan eri asia. En ole koskaan ollut masentunut, mutta siipi maassa kylläkin. Olen ollut hiukan huonoilla fiiliksillä viime viikon. Sunnuntaina kävin kahden tunnin juoksulenkillä ja kun palasin sieltä tunsin itseni todella onnelliseksi. Onnentunne iski noin 90 minuutin kohdalla eli valitettavasti vissiin täytyy olla aika hyvässä kunnossa, että saavuttaa tuon. En tiedä miltä huonokuntoisesta tuntuu, koska olen liikkunut koko elämäni ajan.
Säännöllinen kävely riittää! Hyvin käy sellainenkin, että kävelee monta kertaa päivässä lyhyempiä matkoja.
Niin totta. Kipukroonikkona masentuisin helposti. Kun tajusin, etten elä koskaan enää normaalia elämää, tein rytmin.
Vähintään aamu- ja iltakävely. Mielellään myös kaksi päiväkävelyä.
On päiviä, jolloin kävelen kerralla max. 100m ja huilaan välillä, mutta kävelen. On päiviä, jolloin kävelen 2km kerralla huilaamatta.
Ihminen tarvitsee rutiineja ja niiden kautta tulee itsekuri ja molemmista seuraa hyvää olo.
Raikas ulkoilma on parasta, mitä tiedän. Vielä jos joku lähtee joskus harvoin seuraksi, voin puolet paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä olen jokin kummajainen kun en ole ikinä kokenut ruokavalion ja liikunnan sen kummemmin vaikuttavan masennukseeni. Olen sairastanut sitä lapsesta saakka ja se aaltoilee. Kun mieliala on korkeampi niin jaksan huolehtia paremmin itsestäni mutta sitten aina jossain vaiheessa mieliala taas laskee. Eli ne mahdollisimman hyvät elintavat eivät ylläpidä vointia loputtomiin. Vaikeista kausista saan rämmittyä läpi lääkityksen voimin. Ja vaikeiden kausien aikana itsensä rasittaminen (ulkoilu jne) aiheuttaa vain sen että sen jälkeen olen entistä voimattomampi.
Minäkin olen sairastanut masennusta lapsesta saakka ja olen huomannut, että kun annan itseni löhötä sängynpohjalla koko päivän ulkoilematta ja syödä mitä sattuu, olo vain pahenee ja kynnys astua ovesta ulos kasvaa päivä päivältä. Olen ottanut tehtäväkseni pitää oloni aisoissa ja se onnistuu vain säännöllisillä elintavoilla ja aktiivisesti hyviin asioihin keskittymällä. Käyn tosi aikaisin aamulla kävelyllä luonnossa, jotta todennäköisyys törmätä muihin ihmisiin olisi mahdollisimman pieni, ja aina kun jaksan, teen aktiivisia itse kehittelemiäni mielialaharjoituksia, joissa käsken itseni etsiä elämästäni ja itsestäni hyviä asioita ja puhun itselleni nätisti. Minulla on todella negatiivinen sisäinen ääni, ja usein saan sen vaikenemaan moneksi päiväksi tuolla tavalla psyykkaamalla.
Hyvä että tuo on auttanut sinua :) Itse en tosiaan ole löytänyt sellaisia toimintatapoja joilla saisin estettyä pahat masennuskaudet. Takana pitkä hoitohistoria, erilaiset terapiat ym. Silti ajoittain tulee kausia kun vajoan pohjamutiin, olen itsetuhoinen, joudun jäämään pidemmälle sairauslomalle jne. Myös osastohoidossa olen ollut.
Kun voimia on niin pyrin nauttimaan luonnosta ym niin paljon kuin vain pystyn. Valitettavasti en vain omalla kohdallani koe että tuollaiset keinot estäisivät pahemmat masennuskaudet tai auttaisivat nousemaan ylös niistä.
Juu, siis itse olen pyrkinyt ottamaan selvää masennuksen mekanismeista niin paljon kuin mahdollista ja toimimaan sen mukaan. Olen ensinnäkin hyväksynyt tuon aaltoilun, sillä se kuuluu elämään. Kenenkään elämä ei ole tasaista onnea tai tylsyyttä, vaan kaikilla mukaan kuuluu vaikeampia jaksoja. Olen myös aktiivisesti pyrkinyt huomaamaan, mitkä ovat omat sudenkuoppani ja varomaan niitä, ja samalla pyrin saamaan aikaan uusia hermoyhteyksiä aivoissani juuri tuon positiivisuuden ja hyvin asioiden kertaamisen kautta. Olen lisäki havainnut, että itselläni kuukautiskierto vaikuttaa mielialaani todella paljon, ja vaikka sille asialle en oikein voi tehdä mitään, se auttaa hyväksymään hirveän olon ja omituiset reaktiot.
Toki tasaista ei ole kenelläkään mutta keskivertoelämään ei nyt sentään onneksi kuulu vakiona kaudet jolloin sairastaa vakavaa masennusta. Eihän tästä yhteiskunnan pyörittämisestä tulisi muuten mitään.
Olitko sairastanut pitkään ennen kuin aloit tuolla tavoin aktiivisesti hoitaa? Luulen että omalla kohdallani on vaikuttanut se kun lapsena meni vuosia että sain apua oireiluuni. Ainakin tuntuu siltä että sen on täytynyt vaikuttaa aivoihini. Enää vuosiin ei ole mikään hoitotahokaan (lääkärit tai psykologit) uskoneet että voisin oikeasti toipua siihen kuntoon ettei minulla olisi enää diagnosoitavissa olevaa masennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Masennus" varmaan voidaankin selättää vaikka millä keinoin, mutta masennus onkin sitten hankalampi homma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole auttanut vaikka tuntitolkulla olen tarponut metsässä ja syönyt kasvisruokaa. Onneksi en ole niin hullu, että mitään lemmikkieläintä olisin ottanut tähän kärsimään kanssani. Minun jaksamiseni on sitä luokkaa, että kämpässä on käytävä jota pitkin pääsee kulkemaan, en muista koska olisin viimeksi siivonnut, jouluna ehkä. Kaupassa en uskalla käydä kuin harvoin. Kyllähän sitä hengissä pysyy vähemmälläkin. Ja juu, olen kokeillut eri lääkkeitä, kaikki ovat pahentaneet oloa, en tunne enää mitään ja seksikin lakkasi kiinnostamasta jonkun lääkekokeilun jälkeen.
Sinä tarvitset seuraa. En itse ole ollenkaan uskovainen, mutta olisiko jostain diakonissa- tai seurakuntatyöntekijästä apua? Ihan sellainen normaali jutustelukin olisi hyvä.
Ihanko totta?
Onko täällä muita neropatteja?
eri
Toimis varmaan jos saa henkilökohtaisen valmentajan joka tulee kotoa hakemaan muuten tuuleen huudettu ehdotus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä kävelen samoissa vaatteissa joissa nukun ja jotka ovat olleet päälläni ehkä kaksi viikkoa alakertaan jossa on kauppa,ostan röökiä ja keksejä ja palaan asuntooni verhojen taakse. Vietän loppupäivän toipuen kauppareissusta, en fyysisesti vaan henkisesti. Apteekissa käyn tukihenkilön kanssa hänen kyydillään, bussissa takuulla panikoisin ja aiheuttaisin vahinkoa.
Kelan kanssa olen taistellut vuosia siitä olenko työkykyinen vai en. Pistäisivät minut vaikka päiväkotiin, mitäs siitä että ahdistuneena reagoin kuin nurkkaan ajettu eläin ja hyökkään.
Kirjoituksestasi ei käy ainakaan ilmi, että yrittäisit mitenkään päästä tuosta masennuksentilastasi eroon. Miten yrität hoitaa mieltäsi? Ruokitko sitä millään iloisilla, hyvillä asioilla, esim kannustavilla ja positiivisilla kirjoilla, kuunnelmilla, YouTube videoilla.
Et kai ole luovuttanut. Ethän voi haluta olla noin häiriintyneessä mielentilassa. Jokainen kyllä voi parantua, jos halua löytyy.
Onko mitään muita sairauksia kuin masennus josta sanotaan "jokainen kyllä voi parantua, jos halua löytyy"? Antaisitko nuo samat neuvot esim. skitsofreenikolle tai syöpää sairastavalle?
Hienoja oivalluksia täällä!
Esim työttömille *mene töihin* ja masentuneille *mene ulos*
Mihin tarvitaan tiedettä ja työkkärin hallintohimmeleitä
Omaa mieltään pitää ruokkia hyvillä, iloisilla asioilla päivittäin. Se o n tärkeintä mielenterveyden hoitoa.
Mitä iloisempi ja stressittömämpi ihminen, sitä terveempi elämä.
Ei ole auttanut vaikka tuntitolkulla olen tarponut metsässä ja syönyt kasvisruokaa. Onneksi en ole niin hullu, että mitään lemmikkieläintä olisin ottanut tähän kärsimään kanssani. Minun jaksamiseni on sitä luokkaa, että kämpässä on käytävä jota pitkin pääsee kulkemaan, en muista koska olisin viimeksi siivonnut, jouluna ehkä. Kaupassa en uskalla käydä kuin harvoin. Kyllähän sitä hengissä pysyy vähemmälläkin. Ja juu, olen kokeillut eri lääkkeitä, kaikki ovat pahentaneet oloa, en tunne enää mitään ja seksikin lakkasi kiinnostamasta jonkun lääkekokeilun jälkeen.