Miksi yksinhuoltajia on niin valtavasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on se lapsiperhe arki. Miehet kun vaan ei kestä sitä. Eniten eroja juurikin lapsen takia. Miesten ego ei kestä että pitää elää lapsen ehdoilla.

Nainen muuttuu toisenlaiseksi lapsen saatuaan. Tätä miehet eivät usein tajua. Siinä suurin syy. Se rakas, jonka kanssa mentiin yhteen katoaa, tilalle tulee joku aivan muu.

Ei saa*ana. Miettikää nyt itse että ensin olet raskaana 9 kuukautta, keho muuttuu ja mielessä pohtii miten kaikki tulee menemään, jne. Synnytys; sellainen kokemus jota ei oikein voi edes kuvailla. Tunnet kipua, luulet kuolevasi siihen paikkaan jne. Muutamassa tunnissa muutut raskaana olevasta ihan oikeasti äidiksi, joka on vastuussa täysin avuttomasta ihmisestä. Opettelet tulkitsemaan vauvasi tahtotiloja, koitat saada maitoa tulemaan... Parantelet synnytyksessä tulleita vaurioita. Välilihan leikkauksesta ja / tai repeämistä toipuminen kestää aikansa...

Tämän kaiken ohella sun täytyis koittaa olla se sama ihminen, vaikka koko elämä on mullistunut. Allekirjoitan täysin sen että lapsen saaminen on suurin elämää mullistava asia ihmisen elinaikana.

Mulla meni ensimmäinen vuosi aika sumussa, raskastakin oli. Vauvalla oli mm. kielijänteen kanssa ongelmaa, leikkaus helpotti. On ollut myös vaativa luonne. Nyt kun lähenee 1,5-vuotispäivää, koen saaneeni "omaa itseäni" takaisin, harrastuksista alkaen. Äitiys tuntuu jo luonnollisemmalta. Puolison kanssa vaalitaan yhteistä aikaa. Meillä sen mahdollistaa äitini, joka haluaa ottaa lasta yökylään. Kaikilla tällaista mahdollisuutta ei ole. Olen kiitollinen puolisostani, joka on ollut tukenani ja tasavertaisena vanhempana kasvattamassa lasta. Ei lähtenyt nolosti lätkimään kesken vauvavuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on se lapsiperhe arki. Miehet kun vaan ei kestä sitä. Eniten eroja juurikin lapsen takia. Miesten ego ei kestä että pitää elää lapsen ehdoilla.

Nainen muuttuu toisenlaiseksi lapsen saatuaan. Tätä miehet eivät usein tajua. Siinä suurin syy. Se rakas, jonka kanssa mentiin yhteen katoaa, tilalle tulee joku aivan muu.

Vanhemmuus muuttaa ihmistä ja niin pitääkin: lapsi tulee ensin (eikä puoliso). Sama koskee (pitäisi koskea) miestä mutta kuten viestisikin kertoo niin et tätä ymmärrä. Mies on se jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi (eli "muuttua"), muuten parhe/parisuhde ei voi hyvin. Tämä suurin ongelmien syy myös sinulle tiedoksi, me muuthan jo tämän tiesimnekin.

Itse olen enemmän tasapainon kuin sen kannalla, että joku tulee ensin. Jokainen perheen jäsen on yhtä arvokas. Meillä on nyt vallalla yli mennyt lapsikeskeisyys ja se ei todellakaan ole lapsille hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja miksi ne ovat aina naisia?

Koska naiset haluavat lapset itselleen. Harva mies haluaa.

Miksi mies saisi lapset? Ei ne sen yleensä ole.

Kuinka moni mies on yksi huoltajuutta edes hakenut?

Miksi hakisi kun eron tullessa nainen paljastaa miehelle raivoissaan kuinka Liisa-Petteri ei ole oikeasti hänen vaan naapurin Karin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on se lapsiperhe arki. Miehet kun vaan ei kestä sitä. Eniten eroja juurikin lapsen takia. Miesten ego ei kestä että pitää elää lapsen ehdoilla.

Nainen muuttuu toisenlaiseksi lapsen saatuaan. Tätä miehet eivät usein tajua. Siinä suurin syy. Se rakas, jonka kanssa mentiin yhteen katoaa, tilalle tulee joku aivan muu.

Vanhemmuus muuttaa ihmistä ja niin pitääkin: lapsi tulee ensin (eikä puoliso). Sama koskee (pitäisi koskea) miestä mutta kuten viestisikin kertoo niin et tätä ymmärrä. Mies on se jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi (eli "muuttua"), muuten parhe/parisuhde ei voi hyvin. Tämä suurin ongelmien syy myös sinulle tiedoksi, me muuthan jo tämän tiesimnekin.

ME olemme lapsen tärkeimmät ihmiset. Kun meidän suhde voi hyvin, lapsikin voi hyvin. Kumpaakaa vanhempaan ei voi laittaa jonnekin sivuun ja sen arjen pyöriä yhden ihmisen ympärillä. Kyllä, lapsikin on vain ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on se lapsiperhe arki. Miehet kun vaan ei kestä sitä. Eniten eroja juurikin lapsen takia. Miesten ego ei kestä että pitää elää lapsen ehdoilla.

Nainen muuttuu toisenlaiseksi lapsen saatuaan. Tätä miehet eivät usein tajua. Siinä suurin syy. Se rakas, jonka kanssa mentiin yhteen katoaa, tilalle tulee joku aivan muu.

Vanhemmuus muuttaa ihmistä ja niin pitääkin: lapsi tulee ensin (eikä puoliso). Sama koskee (pitäisi koskea) miestä mutta kuten viestisikin kertoo niin et tätä ymmärrä. Mies on se jonka pitäisi kasvaa aikuiseksi (eli "muuttua"), muuten parhe/parisuhde ei voi hyvin. Tämä suurin ongelmien syy myös sinulle tiedoksi, me muuthan jo tämän tiesimnekin.

Mallissa, jossa lapsi tulee ensin unohtuu, se ketkä on vastuussa siitä lapsesta. Vanhempien välistä yhteistyötä tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin.

Moni puhuu itsestään yksinhuoltajana, vaikka kyseessä on yhteishuoltajuus ja toinen vanhempikin huolehtii lapsista säännöllisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua surettaa lapset, joiden elämältä pohja hajoaa. Lapsi rakastaa molempia vanhempia. Meidän naapuriin muutti uuteen rivitaloon perhe kahden pienen lapsen kanssa. Pian perheen äiti muutti pois ja jätti lapset miehelle. Jonkin ajan kuluttua miehen luo muutti nainen kahden lapsen kanssa. Näen joka päivä pienen tytön silmistä äidin ikävän. Yritän olla heille aina ystävällinen, kun ajattelen miten paljon ovat muutaman ensimmäisen vuotensa aikana kärsineet.

Se äidin ikävä on sun korvien välissä.

Niin se on, mutta silti surettaa.

Vierailija kirjoitti:

Minua surettaa lapset, joiden elämältä pohja hajoaa. Lapsi rakastaa molempia vanhempia. Meidän naapuriin muutti uuteen rivitaloon perhe kahden pienen lapsen kanssa. Pian perheen äiti muutti pois ja jätti lapset miehelle. Jonkin ajan kuluttua miehen luo muutti nainen kahden lapsen kanssa. Näen joka päivä pienen tytön silmistä äidin ikävän. Yritän olla heille aina ystävällinen, kun ajattelen miten paljon ovat muutaman ensimmäisen vuotensa aikana kärsineet.

Tuon lapsen elämä on pilalla. Hän tulee kärsimään asiasta koko ikänsä.

Vierailija kirjoitti:

Moni puhuu itsestään yksinhuoltajana, vaikka kyseessä on yhteishuoltajuus ja toinen vanhempikin huolehtii lapsista säännöllisesti.

Jos lapsi näkee toista huoltajaansa 2-4 vrk kuukaudessa, käy yökylässä, niin kyllä sitä voi itseään yksinhuoltajaksi kutsua.

Vierailija kirjoitti:

Moni puhuu itsestään yksinhuoltajana, vaikka kyseessä on yhteishuoltajuus ja toinen vanhempikin huolehtii lapsista säännöllisesti.

Ei se yhteishuoltajuuskaan sitä tarkoita, että vanhemmuus käytännössä jaettaisiin tasan. Yksinhuoltajuuden saaminen ei ole mitenkään helppoa. Vanhemmassa voidaan osoittaa niitä vikoja ja puutteita hyvinkin äärimmäiseen rajaan saakka, mutta sitä huoltajuutta ei vanhemmalta viedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni puhuu itsestään yksinhuoltajana, vaikka kyseessä on yhteishuoltajuus ja toinen vanhempikin huolehtii lapsista säännöllisesti.

Jos lapsi näkee toista huoltajaansa 2-4 vrk kuukaudessa, käy yökylässä, niin kyllä sitä voi itseään yksinhuoltajaksi kutsua.

Jos siitä arjesta tosiaan vastaa yksin ei voida yhteishuollosta puhua.

Vierailija kirjoitti:

Pikemminkin olisin huolissaan uusperhekuvioiden kasvavasta määrästä. Kun ei ydinperhettäkään saatu toimimaan, niin miten se vaikeuskerroin muka vähenee uusperheessä, kun toisilleen täysin vieraat lapset yhtäkkiä pakotetaan saman katon alle?

Uusperheitä on ollut ihmiskunnan historian aamuhämäristä saakka. Jos ei tätä tiedä, on melkoisessa säkissä kasvanut

Jaa-a, sitä sopii kysyä exältä miksi muuttui sairaalloiseksi kiukuttelijaksi, haukkui perhettään, kävi käsiksi ja petti. Nyt kolmas avioliitto menossa, onnea sinne vaan. Minä olisin halunnut olla yhdessä sen miehen kanssa, joka oli suhteen ensimmäisten vuosien aikana

Vierailija kirjoitti:

Halusin erota 20 vuoden yhdessä olon jälkeen, kun ei ollut enää mitään. Oli järkyttävää olla vuosia suhteessa, kun ex päätti itsekkäästi vetäytyä. Ei oikeastaan enää edes puhunut minulle, ei katsonut päin, ei nukuttu yhdessä.

Eron jälkeen exän itsekkyys vain korostui. Siitä ovat kärsineet lapset. En voi käsittää miten huonosti isä lapsiaan kohtelee.

Ts nalkutit miehellesi 20v ja otit sitten eron

Omalta kohdalta voin sanoa, että kyllä, valitsin todella huonosti todella huonon miehen. Onneksi pääsin suhteesta pois, mutta tyyppi on kyvyttömyytensä näyttänyt eron jälkeen. Eihän tällaista asiaa voi mitenkään jälkikäteen ratkaista - tuli tehtyä virhe, nykyisellä elämänkokemuksella ei ehkä tulisi tehtyä samaa uudelleen, mutta silloin tuli. Niin minkä sille sitten tekee? Pääasia on, että ei enää tarvitse niin paljon kärsiä tämän ihmisen takia, vaikka jonkin verran edelleen täytyy.

Vierailija kirjoitti:

Eroa usein perustellaan, että kumppani oli epäsopiva. En millään jaksa uskoa, että puolet kansasta valitsee lastensa isäksi epäsopivan henkilön.

Tuetty on väkivaltaa ja uskottomuutta, mutta ei kaikki erot niistäkään johdu.

Eräs espoolainen ystäväni sanoi tuntemiensa naisten ajatusmaailmaksi sen, että minä ansaitsen parempaa. Olen jäänyt miettimään, voisiko tämä olla yksi syy. Jokin parisuhteessa mättää, ja lähdetään etsimään sitä parempaa.

"Jokin parisuhteessa mättää" tarkoittaa sitä, että se joko ei toimi tai siinä on ongelmia. Miksi olisi tyhmä ajatus haluta toimiva, ongelmaton suhde?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroa usein perustellaan, että kumppani oli epäsopiva. En millään jaksa uskoa, että puolet kansasta valitsee lastensa isäksi epäsopivan henkilön.

Tuetty on väkivaltaa ja uskottomuutta, mutta ei kaikki erot niistäkään johdu.

Eräs espoolainen ystäväni sanoi tuntemiensa naisten ajatusmaailmaksi sen, että minä ansaitsen parempaa. Olen jäänyt miettimään, voisiko tämä olla yksi syy. Jokin parisuhteessa mättää, ja lähdetään etsimään sitä parempaa.

"Jokin parisuhteessa mättää" tarkoittaa sitä, että se joko ei toimi tai siinä on ongelmia. Miksi olisi tyhmä ajatus haluta toimiva, ongelmaton suhde?

Ei ole tyhmä ajatus, mutta jo perheeseen kuuluu lapsia, niin näen velvollisuudeksi yrittää ensin parantaa ongelmat pariterapiassa kuin suoraan hakea eroa.

Vierailija kirjoitti:

Pitkässä parisuhteessa hyvät ja huonot ajat vuorottelevat. Tunne ei koskaan ole pysyvää, vaan se vaihtuu kuin pilvet taivaalla. Silloin, kun on harmaa taivat, kysytään sitoutumista. Sitä, että ollaan mukana myös vastamäessä.

Kysymys kuuluukin, miksi tätä sitoutumista ei enää niin paljoa ole.

Tuo ei kuulosta tasapainoisten ihmisten tasapainoiselta suhteelta. Oma kokemukseni on se, että pitkässä parisuhteessa kyllä kohdataan huonojakin aikoja, mutta ne eivät ole suhteesta tai kumppanista johtuvaa huonoa. Vaikka elämässä olisi vastoinkäymisiä tai kumppanin kanssa välillä erimielisyyttä, pohjalla on kuitenkin aina pysyvä tunne kumppanuudesta, kiintymyksestä, rakkaudesta ja siitä, että juuri tämä ihminen ja suhde on oikea. Ei ainakaan minulla tunteet kumppania kohtaan heittele ja vaihtele "kuin pilvet taivaalla".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroa usein perustellaan, että kumppani oli epäsopiva. En millään jaksa uskoa, että puolet kansasta valitsee lastensa isäksi epäsopivan henkilön.

Tuetty on väkivaltaa ja uskottomuutta, mutta ei kaikki erot niistäkään johdu.

Eräs espoolainen ystäväni sanoi tuntemiensa naisten ajatusmaailmaksi sen, että minä ansaitsen parempaa. Olen jäänyt miettimään, voisiko tämä olla yksi syy. Jokin parisuhteessa mättää, ja lähdetään etsimään sitä parempaa.

"Jokin parisuhteessa mättää" tarkoittaa sitä, että se joko ei toimi tai siinä on ongelmia. Miksi olisi tyhmä ajatus haluta toimiva, ongelmaton suhde?

Ei ole tyhmä ajatus, mutta jo perheeseen kuuluu lapsia, niin näen velvollisuudeksi yrittää ensin parantaa ongelmat pariterapiassa kuin suoraan hakea eroa.

Miksi oletat tai kuvittelet, että perheelliset tai jopa lapsettomat ihmiset eivät tekisi niin?

Vierailija kirjoitti:

Ei osata eikä haluta ratkoa liiton ongelmia. Nykypäivän yksilökeskeisyys, se että ollaan aina saamapuolella ja perustellaan tätä sillä että "ansaitsen parempaa". Että jossain on se amerikkalaisista elokuvista tuttu suuri rakkaus, suhde ilman ongelmia. Ei ymmärretä rakastumisen ja rakastamisen eroa. Nykyihmisen elämyshakuisuus joka on tullut myös parisuhteisiin.

Se että ennen oli pitkiä liittoja johtui sosiaalisesta paineesta mutta myös siitä että suhteelta ei odotettu niin paljon kuin nykyään. Varmasti silloinkin oli ongelmia, pahojakin mutta ei vaan erottu. Nykyään erotaan helposti vaikka tarjolla olisi parisuhdeterapiaa ja mahdollisuus kasvaa ihmisenä. Sitähän se liitto parhaimmillaan on. Mutta helppoa se ei ole. Se että näkee oman ja sen toisen pimeän puolen ja kestää sen.

Ajatteletko, että suhteisiin kuuluu ikäänkuin itsestään selvästi ongelmat? Kyllä ongelmattomia suhteitakin on, eivätkä ne ole mitään "amerikkalaista elokuvaa". Kyllä on olemassa toimivia suhteita. Kaikille suhde ei ole "pimeiden puolien kestämistä" - eikä suhteen edes sellaista kuuluisi olla. Omituista, että joku ihannoi entisaikoja, kun jopa pahoista ongelmista pysyttiin yhdessä - tämäkö nyt sitten olisi hyvä vaihtoehto? Se, että aiemmin suhteilta ei odotettu paljon, lienee totta, mutta samalla se tarkoitti sitä, että eivätpä ne suhteet paljon antaneetkaan. Nykyisin suhteilta haetaan aitoa yhteenkuuluvuutta, kumppanuutta, henkistä läheisyyttä... Ja tämä on ehdottomasti hyvä asia - haetaan itselle sopivaa kumppania ja halutaan hyvä, toimiva suhde, jossa molemmilla on hyvä olla. Aiemminhan se, voitiinlo suhteessa hyvin, oli toissijainen asia.